Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Iloveallpeople on 18.12.2012, 21:22:22

Title: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Iloveallpeople on 18.12.2012, 21:22:22
QuoteKaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia

Kaksikulttuuriset parisuhteet ovat onnellisempia kuin usein luullaan. Näin kertoo uusi suomalaistutkimus, jossa on selvitetty Suomessa asuvien kaksikulttuuristen liittojen arkea ja luonnetta. Erityisen tyytyväisiä ovat ne suomalaisnaiset, jotka ovat solmineet suhteen toisesta kulttuurista tulevan miehen kanssa.

Suomen Väestöliiton tuore perhebarometri on yksi ensimmäisistä laajoista tutkimuksista, joissa on selvitetty kaksikulttuuristen perheiden arkea. Tutkimukseen osallistui lähes kaksi ja puoli tuhatta Suomessa asuvaa ihmistä, jotka elävät parisuhteessa, jossa osapuolet tulevat eri kulttuureista. Tilastojen mukaan tällaisten liittojen kariutumisriski on muita suurempi. Väestöliiton tutkimuksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että ne, joiden liitto kestää, ovat jopa keskimääräistä onnellisempia.

-Vastaajamme olivat vähintään yhtä tyytyväisiä parisuhteisiinsa kuin tavanomaisessa suomalaisessa parisuhteessa elävät. Suomalaiset naiset, joilla oli ulkomaalaistaustainen puoliso, olivat jopa tyytyväisempiä parisuhteeseensa kuin tavanomaisessa parisuhteessa elävät suomalaiset naiset, kertoo tutkija Minna Säävälä.

Tutkija Minna Säävälän mukaan onni kaksikulttuurisessa suhteessa syntyy samoista asioista, kuin parisuhteissa yleensäkin.

-Tyytyväisyys läheisyyteen ja vuorovaikutukseen, siihen että kommunikaatio toimii, näkyy. Ne jotka olivat tyytyväisiä kommunikaatioon, olivat ylipäätään tyytyväisiä myös liittoonsa.

Onnellisuudestaan huolimatta kahden kulttuurin parisuhteissa riidellään muita enemmän, mutta ilmeisesti myös sovitaan:

-Ehkä riidat myös johtavat kompromisseihin. Asiat selvitetään ja sen jälkeen saavutetaan jokin kompromissi, Säävälä pohtii.

Sisuradio (http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=5384590)
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Uuno Nuivanen on 18.12.2012, 21:26:56
QuoteErityisen tyytyväisiä ovat ne suomalaisnaiset, jotka ovat solmineet suhteen toisesta kulttuurista tulevan miehen kanssa.

Tässähän todetaan aika suoraan, että köyhäkulttuuristen pottunokkien kanssa ei naisten kannata ruveta mihinkään, vaan valita oitis eksoottinen rikastajamies.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: foobar on 18.12.2012, 21:30:35
Johtuisikohan onnellisuus siitä, että merkittävällä osalla näistä naisista fetissi ohjaa parinmuodostusta ja onnellisuuskäsitystä. Vaikka turpaan tulisi kahdesti päivässä niin kuvaannollisesti kuin konkreettisestikin, fetissi takaa auvon. Henkilökohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että vieraasta kulttuurista tulleen parin kanssa asiat eivät yhtään helpotu sen seurauksena että arvot ovat hyvin erilaiset. Ja itse sentään ajattelin, että afrikkalaisten piällysmiesmuslimien planeetalle tässä suhteessa on melkoisesti matkaa.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Tabula Rasa on 18.12.2012, 21:32:03
Quote from: Uuno Nuivanen on 18.12.2012, 21:26:56
QuoteErityisen tyytyväisiä ovat ne suomalaisnaiset, jotka ovat solmineet suhteen toisesta kulttuurista tulevan miehen kanssa.

Tässähän todetaan aika suoraan, että köyhäkulttuuristen pottunokkien kanssa ei naisten kannata ruveta mihinkään, vaan valita oitis eksoottinen rikastajamies.

Kääntäen siis lienee selviö ettei kannata suomilehmää kotiin raahata kun itä on kuumia kissoja pullollaan:)
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Blanc73 on 18.12.2012, 21:33:33
QuoteSuomalaiset naiset, joilla oli ulkomaalaistaustainen puoliso, olivat jopa tyytyväisempiä parisuhteeseensa kuin tavanomaisessa parisuhteessa elävät suomalaiset naiset,
....
QuoteOnnellisuudestaan huolimatta kahden kulttuurin parisuhteissa riidellään muita enemmän,
Monikulttuurinen liitto on taivaissa tehty liitto, koska:
QuoteAsiat selvitetään ja sen jälkeen saavutetaan jokin kompromissi, Säävälä pohtii.
Kuulostaa hyvinkin tieteelliseltä lähestymistavalta.


Onko olemassa tilastoja siitä että mistä maista suomalaisnaiset haalivat kaikista mieluiten "monikulttuurisen muistoesineen" kammarinsa puolelle ja sitä kautta avioliiton auvoiseen satamaan? Tutkimuksessa puhutaan eri kulttuureista tulevista, joten oletan että euroopan sisäinen kansainvaihto on poissuljettu? Varsinkin kun kukkikset(tutkijat) eivät edes pidä muita eurooppalaisia "maahanmuuttajina". Se titteli on nykyään varattu ihan muille vähemmistöille(afrikkalaiset, arabit...)...
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: MW on 18.12.2012, 21:33:43
No tämähän on moneen otteeseen todettu. (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012121516454243_uu.shtml)

Ja voi sitä kihisevää jännitystä ja melodraamaa, kun lapsia tavoitellaan ties mistä maasta, kun lentelevät rajojen yli lintujen lailla.

Quote
Vastaajamme olivat vähintään yhtä tyytyväisiä parisuhteisiinsa kuin tavanomaisessa suomalaisessa parisuhteessa elävät. Suomalaiset naiset, joilla oli ulkomaalaistaustainen puoliso, olivat jopa tyytyväisempiä parisuhteeseensa kuin tavanomaisessa parisuhteessa elävät suomalaiset naiset, kertoo tutkija Minna Säävälä.

Niin, sitten kolikon kääntöpuolena ovat tietysti visvaa valuvat VHM:t, jotka kiduttavat postimyyntimorsiamiaan ja muita porttoja kauhealla tavalla.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Miniluv on 18.12.2012, 21:35:21
Suomalaisen kanssa naimisissa oleva nainen on naimisissa. Ilman sen suurempia merkityksiä.

Ulkomaalaisen kansaa naimisissa oleva nainen (jonka liitto on kestänyt) sen sijaan on omassa mielessään voittanut rasismin, taistelee suvaitsevaisuuden puolesta, on monikulttuurinen, edistyksellinen jne. Tietää ehkä että lähtökohdat eivät ole olleet ruusuisimmat mutta tässä sitä ollaan. Syntyisikö siitä jotain tutkimustilanteessa kysyttäessä ilmenevää ylimääräistä onnentunnetta?

Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Eino P. Keravalta on 18.12.2012, 21:38:49
QuoteTilastojen mukaan tällaisten liittojen kariutumisriski on muita suurempi. Väestöliiton tutkimuksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että ne, joiden liitto kestää, ovat jopa keskimääräistä onnellisempia.

Suomeksi: Kaksikulttuurinen liitto ei sovi enemmistölle, mutta on olemassa sellainen naisvähemmistö, jolle kaksikulttuurinen suhde kehitysmaalaiseen sopii, mahdollisesti siksi, että osa naisista voi pahoin pohjoismaisessa tasa-arvossa ja löytää paikkansa vasta, kun auktoriteetti, eli mies ottaa naisen elämän hallintaansa suhteen ja perheen päänä. Näin nämä naiset ilman vastuuta, päätäntävaltaa ja tasa-arvoa voivat ohjattuna elää onnellisesti nk. "aivot narikassa", minkä he kokevat helpottavana ristiriitaisessa ja yksinlönvastuuta korostavassa, eurooppalaisessa yhteiskunnassa.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: VMJ on 18.12.2012, 21:39:29
Kyse lienee tästä: http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=1996318
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: foobar on 18.12.2012, 21:42:52
Quote from: Miniluv on 18.12.2012, 21:35:21
Suomalaisen kanssa naimisissa oleva nainen on naimisissa. Ilman sen suurempia merkityksiä.

Ulkomaalaisen kansaa naimisissa oleva nainen (jonka liitto on kestänyt) sen sijaan on omassa mielessään voittanut rasismin, taistelee suvaitsevaisuuden puolesta, on monikulttuurinen, edistyksellinen jne. Tietää ehkä että lähtökohdat eivät ole olleet ruusuisimmat mutta tässä sitä ollaan. Syntyisikö siitä jotain tutkimustilanteessa kysyttäessä ilmenevää ylimääräistä onnentunnetta?

Olisi kieltämättä ikävää olla nainen joka on rakentanut ympärilleen antirasististen ihailijattarien kehän ja irtisanoutunut vähääkään epäilevistä ystävättäristään ja huomata, että elämä sen Mohamudin kanssa onkin yhtä ennalta arvaamatonta helvettiä. Kaiken lisäksi pitäisi myöntää, että koko parinvalinnan lähtökohta, ihqumamumiesten itsestäänselvä paremmuus, on ollut täydellinen virhearvio. Mielummin sitä alkaa keksimään selityksiä itselleen kuin jää täysin yksin all-in pelinsä seurauksena.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Siili on 18.12.2012, 21:44:01
Quote from: Miniluv on 18.12.2012, 21:35:21
Suomalaisen kanssa naimisissa oleva nainen on naimisissa. Ilman sen suurempia merkityksiä.

Ulkomaalaisen kansaa naimisissa oleva nainen (jonka liitto on kestänyt) sen sijaan on omassa mielessään voittanut rasismin, taistelee suvaitsevaisuuden puolesta, on monikulttuurinen, edistyksellinen jne. Tietää ehkä että lähtökohdat eivät ole olleet ruusuisimmat mutta tässä sitä ollaan. Syntyisikö siitä jotain tutkimustilanteessa kysyttäessä ilmenevää ylimääräistä onnentunnetta?

Ei se noin mene.  Tutkimuksestakin todetaan: 

QuoteTilastojen mukaan tällaisten liittojen kariutumisriski on muita suurempi.

Ehkäpä tuossa jäljelle jääneessä segementissä on paljon sitkeitä masokisteja.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: VH on 18.12.2012, 21:48:11
Jostain kumman syystä juttu toi oitis mieleeni perhe Suomenaron.
Tutkimuksessa ei taidettu kysellä kaksikulttuuristen liittojen lasten onnellisuudesta.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Fer on 18.12.2012, 21:53:46
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 18.12.2012, 21:32:03

Kääntäen siis lienee selviö ettei kannata suomilehmää kotiin raahata kun itä on kuumia kissoja pullollaan:)

Tämän totesin käytännössä, kun Kauko-Itään työmatkoille jouduin.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Professori on 18.12.2012, 21:56:45
Näin itse tutkijana haluaisin tietää, minkälaiset tutkimusmenetelmät tässä tutkimuksessa ovat olleet käytössä? Onko tämä vain kyselytutkimus, vai onko onnellisuutta mitattu jotenkin objektiivisesti? Jos on, niin miten?

Minusta ainoa tässä esitetty luotettava tieto on se, että kaksikulttuuriset parisuhteet päätyvät eroon yksikulttuurisia useammin. Sehän selviää tilastoista. Tämä viittaisi siihen että kaksikulttuuriset parisuhteet ovat yksikulttuurisia onnettomampia. Samaan viittaa se tutkimuksen tulos, että näissä suhteissa riidellään enemmän. Mutta mitehköhän tämäkin on selvitetty? Kyselemällä?

Minusta tämäntyyppisissä asioissa kyselytutkimus on menetelmänä yksiselitteisen kelvoton, sillä siihen vaikuttaa paitsi todellisuus, myös se minkälaisen vaikutelman haastateltava haluaa antaa. Ja kuten muut ovat jo ehtineet todeta, kaksikulttuurisessa parisuhteessa elävällä on paljonkin syitä antaa suhteestaan parempi kuva kuin yksikultturisessa parisuhteessa elävän.

Valitettavasti tunnen jälleen kerran myötähäpeää tutkijakollegan puolesta.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Blanc73 on 18.12.2012, 21:58:13
Quote from: VMJ on 18.12.2012, 21:39:29
Kyse lienee tästä: http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=1996318

Kas kummaa, panomies on erimies  :roll:: 
QuoteSeksuaalista haluttomuutta esiintyy näissä liitoissa hieman tavanomaista vähemmän.

Liitot suomalaisnaisten ja eksoottisten lemmikkien välillä ovat onnellisia vaikka:
QuoteParit riitelevät samoista aiheista kuin muutkin, mutta riitoja on useammalla.
.. Oh shit, kuulostaa ristiriitaiselta, mutta onneksi:
QuoteLiiton saa kukoistamaan tunne rakkaudesta, läheisyys, seksi ja yhdessä vietetty aika.

Tämäkin tutkimus antaa jälleen sen kuvan että mamutTM ovat ulkoavaruudesta ja pottunokat jänkhältä. Tutkimus suorastaan lietsoo stereotypioita. Ei ensimmäinen eikä viimeinen kerta.

Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: BeerBelly on 18.12.2012, 21:59:49
Ulkomailla syntynyt mies 4,29
Suomessa syntynyt mies 4,25
Ulkomailla syntynyt nainen 4,21
Suomessa syntynyt nainen 4,16

Tuossa tyytyväisyysjärjestys kaksikulttuurisissa parisuhteissa.

http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/3e810bfdcfb97c5bb3d3a246e894bf65/1355859491/application/pdf/2007156/Perhebarometri%202012_web.pdf (http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/3e810bfdcfb97c5bb3d3a246e894bf65/1355859491/application/pdf/2007156/Perhebarometri%202012_web.pdf)

Professorille, käsittääkseni kyseessä on ainakin tuon tyytyväisyyden osalta kyselytutkimus.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Luotsi on 18.12.2012, 22:00:15
Mitä eroa on kaksi- ja monikulttuurisilla liitoilla?

QuoteMonikulttuuriset avioliitot päättyvät usein eroon


Suomalaisen ja ulkomaalaisen solmimat liitot päättyvät lähes kolme kertaa useammin eroon kuin liitot, joissa molemmat ovat syntyperältään suomalaisia, kertovat monikulttuurisia avioliittoja tutkinut Siirtolaisinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilä sekä Monikulttuuristen perheiden liiton puheenjohtaja Tarja Niemi.

Samaa osoittavat myös Tilastokeskuksen laskelmat vuodelta 2007.
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/monikulttuuriset_avioliitot_paattyvat_usein_eroon/
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: foobar on 18.12.2012, 22:02:23
Moniavioisuus? :)
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: coscarnorth on 18.12.2012, 22:10:15
Quote from: foobar on 18.12.2012, 21:30:35
Johtuisikohan onnellisuus siitä, että merkittävällä osalla näistä naisista fetissi ohjaa parinmuodostusta ja onnellisuuskäsitystä. Vaikka turpaan tulisi kahdesti päivässä niin kuvaannollisesti kuin konkreettisestikin, fetissi takaa auvon. Henkilökohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että vieraasta kulttuurista tulleen parin kanssa asiat eivät yhtään helpotu sen seurauksena että arvot ovat hyvin erilaiset. Ja itse sentään ajattelin, että afrikkalaisten piällysmiesmuslimien planeetalle tässä suhteessa on melkoisesti matkaa.

Juuri tästä on kysymys, eikä mistään muusta. Kulttuurisesti rikkaampia miehiä väen väkisin haalivat naikkoset ovat henkilökohtaisessa empiriassani osoittautuneet toinen toistaan tärähtäneimmiksi tapauksiksi. Useimmiten puolisokriteereihin kuuluu kielitaidottoman neekeriyden ohella muun muassa huume- ja alkoholiongelma, väkivaltaisuus, skitsofreenisyys ja yleinen luonnevikaisuus. Jos kerran ovat vielä tuon kombinaation haalittuaan onnellisia, niin hyvä! Hyvä heille.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Marko M on 18.12.2012, 22:16:29
Minä toivotan näille moni-ja kaksikulttisille parisuhteille onnea pitkällä Suomesta ja soskusta.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: alussaolisana on 18.12.2012, 22:25:57
Quote from: Eino P. Keravalta on 18.12.2012, 21:38:49
QuoteTilastojen mukaan tällaisten liittojen kariutumisriski on muita suurempi. Väestöliiton tutkimuksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että ne, joiden liitto kestää, ovat jopa keskimääräistä onnellisempia.

Suomeksi: Kaksikulttuurinen liitto ei sovi enemmistölle, mutta on olemassa sellainen naisvähemmistö, jolle kaksikulttuurinen suhde kehitysmaalaiseen sopii, mahdollisesti siksi, että osa naisista voi pahoin pohjoismaisessa tasa-arvossa ja löytää paikkansa vasta, kun auktoriteetti, eli mies ottaa naisen elämän hallintaansa suhteen ja perheen päänä. Näin nämä naiset ilman vastuuta, päätäntävaltaa ja tasa-arvoa voivat ohjattuna elää onnellisesti nk. "aivot narikassa", minkä he kokevat helpottavana ristiriitaisessa ja yksinlönvastuuta korostavassa, eurooppalaisessa yhteiskunnassa.

Tai sit ne on vaan sattuneet löytään hyvän äijän.  ;D
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Timo Rainela on 18.12.2012, 22:27:08
Tämä kyselytutkimus tuli allekirjoittaneelle kuluvan vuoden huhtikuun alussa.
Liirum laarum luottamus ja käytäthän noin 25min tämän täyttöön.

58 eri kysymystä, 16 sivua (lomakkeen saattoi täyttää netissä, ei enää löydy).

Kovin henkilökohtaiselle tasolle mentiin ja siitä syystä jäi täyttämättä.

Mahdollisesta avustani kiittivät:
Lassi Lainiala YTM tutkija / Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos
Minna Säävälä PhD erikoistutkija / Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: ikki on 18.12.2012, 22:41:00
Jos kaksikulttuurisuus on noin hienoma, miten sitten viis(5!)-kulttuuriset suhteet?

Esimerkiksi joku ranskalais-saksalainen sieltä lothringin alueelta tapaa suomen-ruotsalaisen kauniaisista ja juttelevat englanniksi.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: MW on 18.12.2012, 22:45:15
Quote from: Blanc73 on 18.12.2012, 21:58:13
***
.. Oh shit, kuulostaa ristiriitaiselta, mutta onneksi:
QuoteLiiton saa kukoistamaan tunne rakkaudesta, läheisyys, seksi ja yhdessä vietetty aika.

Tämäkin tutkimus antaa jälleen sen kuvan että mamutTM ovat ulkoavaruudesta ja pottunokat jänkhältä. Tutkimus suorastaan lietsoo stereotypioita. Ei ensimmäinen eikä viimeinen kerta.

Laatuaikaa riittää, kun työnteko tai muu joutava puuhastelu ei sitä rajoita. Suoraan seinästä.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Farrow on 18.12.2012, 22:59:38
Suomalaisnaiset solmivat enemmän avioliittoja ns. länsimaisten miesten kanssa kuin miehet länsimaisten naisten kanssa.

Eli naisilla: britit, ruotsalaiset, yhdysvaltalaiset, turkkilaiset muistaakseni. Noista turkkilaiset sitten niitä muslimeja, joo. Mutta taitaapi olla sieltä maallistuneemmasta päästä.

Ja miehillä: thaikut, kiinalaiset, venäläiset, virolaiset. Virolaiset noista varmaan lasketaan länsimaisiksi, muut aika eri kulttuuria.

Miehet ylipäätään solmivat enemmän avioliittoja ulkomaalaisen kanssa kuin naiset.

Jos joku onnen löytää ulkkiksen kanssa, niin se olkoon hänen henk.koht. asiansa.

Lähipiiristäni löytyy naisia, jotka ovat pariutuneet mm. amerikkalaisen, australialaisen, britin, irlantilaisen, ruotsalaisen kanssa. En tunne läheisesti ketään joka olisi pariutunut esim. muslimin kanssa. Ehkä siksi ettei niitä niin kovin paljoa lopulta ole. Voi olla että erottuu vaan katukuvasta paremmin, siksi harha siitä että naiset oikein yleisemminkin juoksisivat muslimimiesten perässä.

Miehistä taas tunnen kaksi kiinalaisen kanssa avioitunutta, sekä ruotsalaisen ja saksalaisen kanssa pariutuneita. Ja venäläisten kanssa pariutuneita useampia. Ja ainiin, entinen naapuri thaimaalaisen kanssa.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: VMJ on 19.12.2012, 00:22:17
Quote from: BeerBelly on 18.12.2012, 21:59:49
Ulkomailla syntynyt mies 4,29
Suomessa syntynyt mies 4,25
Ulkomailla syntynyt nainen 4,21
Suomessa syntynyt nainen 4,16

Tuossa tyytyväisyysjärjestys kaksikulttuurisissa parisuhteissa.

http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/3e810bfdcfb97c5bb3d3a246e894bf65/1355859491/application/pdf/2007156/Perhebarometri%202012_web.pdf (http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/3e810bfdcfb97c5bb3d3a246e894bf65/1355859491/application/pdf/2007156/Perhebarometri%202012_web.pdf)

Professorille, käsittääkseni kyseessä on ainakin tuon tyytyväisyyden osalta kyselytutkimus.

Johan oli merkittävä ero :-) Kyllä noista kannatti meuhkata.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: caprifolium on 19.12.2012, 06:44:24
Quote from: Iloveallpeople on 18.12.2012, 21:22:22

Tilastojen mukaan tällaisten liittojen kariutumisriski on muita suurempi. Väestöliiton tutkimuksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että ne, joiden liitto kestää, ovat jopa keskimääräistä onnellisempia.

-Vastaajamme olivat vähintään yhtä tyytyväisiä parisuhteisiinsa kuin tavanomaisessa suomalaisessa parisuhteessa elävät. Suomalaiset naiset, joilla oli ulkomaalaistaustainen puoliso, olivat jopa tyytyväisempiä parisuhteeseensa kuin tavanomaisessa parisuhteessa elävät suomalaiset naiset, kertoo tutkija Minna Säävälä.

Oliko tutkimuksessa mukana myös tavanomaisessa suomalaisessa parisuhteessa eläviä? En sitä tekstistä saanut selville. Jos tutkittiin ainoastaan kaksikulttuurisia suhteita, kuinka voidaan tulla johtopäätökseen että ne ovat onnellisempia kuin suomalaisten suhteet. Tilastoja avioeroista kyllä saa mutta se ei mielestäni kerro tarpeeksi.

Miten vastaajat jotka elävät kaksikulttuurisessa suhteessa voivat kommentoida suomalaisten parisuhteiden onnellisuutta itse sellaisessa elämättä?

Tässä on taas sellainen tutkimus jolla osoitetaan suomalaisten huonommuus verrattuna ulkomaalaieen, aivan kuten ulkomaalaisten superahkeruus opiskelussa jne.
Mikä tarkoitus tällaisilla suomalaisia alentavilla tutkimuksilla on?
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Tabula Rasa on 19.12.2012, 06:48:35
Quote from: Fer on 18.12.2012, 21:53:46
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 18.12.2012, 21:32:03

Kääntäen siis lienee selviö ettei kannata suomilehmää kotiin raahata kun itä on kuumia kissoja pullollaan:)

Tämän totesin käytännössä, kun Kauko-Itään työmatkoille jouduin.

Eikä tarvitse kuin itäraja ylittää niin naiset on naisia:) Ainoastaan 10½milj neitiä enemmän kuin ukkoja. Ja mitä kauemmas itään menee, sitä korkeammalle hyvä mies arvotetaan. Nimim. persaukisena Pekingissä. Ja vaikka jo Ulan Batorin kohdalla on hyvinkin kodikas meininki:)
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: punikkikeisari on 19.12.2012, 07:48:37
Quote from: VMJ on 19.12.2012, 00:22:17
Quote from: BeerBelly on 18.12.2012, 21:59:49
Ulkomailla syntynyt mies 4,29
Suomessa syntynyt mies 4,25
Ulkomailla syntynyt nainen 4,21
Suomessa syntynyt nainen 4,16

Tuossa tyytyväisyysjärjestys kaksikulttuurisissa parisuhteissa.

http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/3e810bfdcfb97c5bb3d3a246e894bf65/1355859491/application/pdf/2007156/Perhebarometri%202012_web.pdf (http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/3e810bfdcfb97c5bb3d3a246e894bf65/1355859491/application/pdf/2007156/Perhebarometri%202012_web.pdf)

Professorille, käsittääkseni kyseessä on ainakin tuon tyytyväisyyden osalta kyselytutkimus.

Johan oli merkittävä ero :-) Kyllä noista kannatti meuhkata.

Kun otoskoko on pari tuhatta, muuttuu pienikin efekti tilastollisesti merkitseväksi. Esim. korrelaatio 0.09 on tilastollisesti merkitsevä 95%:n todennäköisyydellä otoskoon ollessa 500, vaikka selitysaste on tällöin alle 1%. Pitäisikin tutustua tähän tutkimukseen tarkemmin ihan tilastotieteen kertauksen näkökulmasta.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Fincum on 19.12.2012, 08:34:19
QuoteTilastojen mukaan tällaisten liittojen kariutumisriski on muita suurempi.
Tämä on se uutinen, joka kannattaa pitää mielessä ja valistaa omille lapsilleen.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Farrow on 19.12.2012, 09:56:31
Quote from: fincum on 19.12.2012, 08:34:19
QuoteTilastojen mukaan tällaisten liittojen kariutumisriski on muita suurempi.
Tämä on se uutinen, joka kannattaa pitää mielessä ja valistaa omille lapsilleen.
...jolloin lapsi (ehkä) tekee juuri päinvastoin kuin mitä äiti ja isukki "valistaa"...

Oikeastaan, jos kulttuurit ovat tarpeeksi samankaltaiset (esim. länsimaalainen pariutuu toisen länsimaalaisen kanssa) niin omalle lapselleni sanoisin (mikäli hän ulkomaalaisen poika/tyttöystävän kotiin raahaisi) että go for it. Eli se ulkomaalaisuus ei olisi mulle mikään issue, jos kulttuurit ovat tarpeeksi samankaltaiset ja henkilö kunnollinen yms.
Title: Vs: 2012-12-18 SR: Kaksikulttuuriset parisuhteet onnellisimpia
Post by: Rapsakka Rapu on 19.12.2012, 10:22:37
Quote from: Professori on 18.12.2012, 21:56:45
Näin itse tutkijana haluaisin tietää, minkälaiset tutkimusmenetelmät tässä tutkimuksessa ovat olleet käytössä? Onko tämä vain kyselytutkimus, vai onko onnellisuutta mitattu jotenkin objektiivisesti? Jos on, niin miten?

Minusta ainoa tässä esitetty luotettava tieto on se, että kaksikulttuuriset parisuhteet päätyvät eroon yksikulttuurisia useammin. Sehän selviää tilastoista. Tämä viittaisi siihen että kaksikulttuuriset parisuhteet ovat yksikulttuurisia onnettomampia. Samaan viittaa se tutkimuksen tulos, että näissä suhteissa riidellään enemmän. Mutta mitehköhän tämäkin on selvitetty? Kyselemällä?

Minusta tämäntyyppisissä asioissa kyselytutkimus on menetelmänä yksiselitteisen kelvoton, sillä siihen vaikuttaa paitsi todellisuus, myös se minkälaisen vaikutelman haastateltava haluaa antaa. Ja kuten muut ovat jo ehtineet todeta, kaksikulttuurisessa parisuhteessa elävällä on paljonkin syitä antaa suhteestaan parempi kuva kuin yksikultturisessa parisuhteessa elävän.

Valitettavasti tunnen jälleen kerran myötähäpeää tutkijakollegan puolesta.

Väitän myös että olennainen kaksikulttuuristen parisuhteiden ongelma on yhteisen äidinkielen puute. Se heikentää kommunikaatiota ja vieraannuttaa puolisoita toisistaan. Tuntuisi luonnolliselta että ongelmat kommunikaatiossa lisäävät riidan aiheita ja pahentavat riitatilanteita.