http://www.hs.fi/paivanlehti/#09122012/kotimaa/EU-remontti+jakaa+puolueita/a1354939214911
Quote
(http://i5.aijaa.com/b/00335/11419525.jpg)
EU-remontti jakaa puolueita
Velkoja ei haluta ottaa yhteiseen piikkiin. Perussuomalaiset vastustavat kaikkea.
Suomalaispuolueiden kannat EU:n kaavailemiin suuriin uudistuksiin hajoavat kuin varpusparvi, ilmenee Helsingin Sanomien kyselystä.
HS kysyi eduskuntapuolueilta kantaa viiteen esillä olleeseen hankkeeseen.
EU-johtajat kokoontuvat ensi viikon torstaina Brysseliin linjaamaan sitä, minkälainen ja kuinka tiivis on Euroopan talous- ja rahaliiton tulevaisuus. Suomenkin on otettava kantaa siihen, mihin suuntaan se haluaa unionin kulkevan.
Pöydällä on Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan johdolla laadittu tuore raportti, jossa visioidaan laajoja uudistuksia, muun muassa yhteistä rahoitusta tai "budjettia" euroalueelle sekä euromaille pakollisia sopimuksia julkisten talouksien rakenneuudistusten toteuttamisesta.
Ensi sijassa EU-maiden johtajat yrittävät rutistaa kasaan päätöksiä siitä, miten alueelle suunnitellun pankkiunionin ensiaskel, yhteinen pankkivalvonta, toimisi. Suurin osa suomalaispuolueista suhtautuu asiaan myönteisesti.
Kanta pidemmälle menevään pankkiunioniin on kuitenkin Sdp:lle ja keskustalle vielä kysymysmerkki, vaikka ne valvontaa kannattavatkin.
"Pankkiunioni ei ole vielä valmis kokonaisuus, johon voisi ottaa kantaa", keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä perustelee.
Myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie kannattaa pankkien parempaa valvontaa, mutta pankkiunionissa on vielä paljon avoimia kysymyksiä, kuten esimerkiksi Ruotsin pankkien kohtelu.
Lähes yksimielisiä puolueet ovat siitä, että euromaiden yhteisiä velkoja eli niin sanottuja eurobondeja ei haluta ottaa niskoille. Poikkeuksen tekee vain vihreät.
"Olemme valmiita auttamaan muita eurooppalaisia valtioita ja etenkin niissä asuvia ihmisiä, samalla kun on perusteltua vaatia, että jokainen maa tekee oman osansa taloutensa vahvistamiseksi", selittää kehitysministeri Heidi Hautala. Hänen mukaansa yhteisvastuullisen rahoituksen ehtona pitäisi olla autetun maan sitoutuminen sovittuun taloudenpitoon ja hyvään hallintoon.
Myös EU:n yhteiseen valtiovarainministeriöön ja budjettivaltaan suomalaispuolueet suhtautuvat nihkeästi.
EU:n yhteisessä talouskurissa ratkaisee Sdp:n puoluesihteerin Reijo Paanasen mukaan se, mitä se sisältäisi. Koska EU- ja euromaat ovat eritasoisia talouksiltaan ja vaikkapa työlainsäädännöltään, Paanasen mukaan "on vaara, että pohjoismainen malli jää jalkoihin".
"Olemme hyvän taloudenpidon kannalla, mutta edellyttääkö se sitä, että talous sidotaan EU:n kautta – siitä en ole varma", hän sanoo.
Perussuomalaisilla on puolueista selkein linja: he vastustavat kaikkia HS:n kyselyssä mukana olleita EU-hankkeita. Puolue ei halua unionin ottavan yhtäkään askelta liittovaltion suuntaan.
"Perussuomalaiset eivät voi käsittää, miten Brysselissä istuvalla taholla voisi olla suomalaisia parempi käsitys siitä, mikä on Suomen kannalta oikeata talouspolitiikkaa", puolueen eduskuntaryhmän johtaja Pirkko Ruohonen-Lerner perustelee kielteistä kantaa esimerkiksi EU:n yhteiseen valtiovarainministeriöön.
SDP:llä ei ole taas jännästi kantaa puoliinkaan noista kysymyksistä, jotta voi tarvittaessa helposti kääntää takkia. Eihän kukaan halua, että SDP on asioista eri mieltä kuin Kokoomus, eihän?
Quote from: Tomi on 09.12.2012, 21:07:27
"Perussuomalaiset eivät voi käsittää, miten Brysselissä istuvalla taholla voisi olla suomalaisia parempi käsitys siitä, mikä on Suomen kannalta oikeata talouspolitiikkaa", puolueen eduskuntaryhmän johtaja Pirkko Ruohonen-Lerner perustelee kielteistä kantaa esimerkiksi EU:n yhteiseen valtiovarainministeriöön.[/b]
Persujen (5xEI) on ainoa oikea linjaus tähän hulluuteen.
Quote from: Jericho on 09.12.2012, 22:34:21
Quote from: Tomi on 09.12.2012, 21:07:27
"Perussuomalaiset eivät voi käsittää, miten Brysselissä istuvalla taholla voisi olla suomalaisia parempi käsitys siitä, mikä on Suomen kannalta oikeata talouspolitiikkaa", puolueen eduskuntaryhmän johtaja Pirkko Ruohonen-Lerner perustelee kielteistä kantaa esimerkiksi EU:n yhteiseen valtiovarainministeriöön.[/b]
Persujen (5xEI) on ainoa oikea linjaus tähän hulluuteen.
Pelkästään jo sillä perusteella, että kaikki ovat askelia kohti liittovaltiota. Jos ei halua liittovaltiota, niin silloin on vastustettava kaikkea siihen tähtäävä kehitystä ja yhteistoimintaa ja sopimuksia. Kaikki asiaperusteetkin ovat silloin irrelevantteja.
Vuodesta 1995 on Suomea hivutettu kohti liittovaltiota. Aina kysymys kerrallaan on todettu jeesjees, kyllähän me nyt tämän verran myönnytään, ettei näytetä ihan änkyröiltä. Nyt olisi korkea aika laittaa stoppi kaikelle tälle hulutukselle. mitä jos EU-äänestyksessä oltaisiinkin kysytty totuudenmukaisesti, otetaanko kreikkalaisten velat maksettavaksi?