Aihe on vapaa, kunhan se liittyy Suomen itsenäisyyteen. Aloitan ketjun musiikilla.
Finlandia-hymni, Jyrki Niskanen ja kuoro:
http://www.youtube.com/watch?v=s2UXcEh3_qg&feature=plcp
EDIT: linkki korjattu. Vika johtui siitä, että YouTube oli päivittänyt sovellustaan, eikä vanha proseduurini enää toiminut.
Pullo finlandiaa ja rauhassa oloa maaseudulla.
QuoteUusi Suomi: Itsenäisyyspäivän Tuntematon sotilas kielletään?
Ylen perinne lähettää itsenäisyyspäivänä Edvin Laineen Tuntematon sotilas saattaa katketa, kirjoittaa Uusi Suomi.
Elokuva on tarkoitus näyttää kello 14:05, ja se on kielletty alle 12-vuotiailta. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen eli Mekun mukaan sen esittäminen päivällä on laitonta. Meku on elokuvien ja muiden kuvaohjelmien tarjoamista valvova viranomainen.
Uusi Suomi kertoo, että Mekun johtajan Leo Pekkalan mielestä elokuvaa ei voida esittää ennen kello viittä iltapäivällä, sillä kuvaohjelmalain mukaan lapsilta kielletty elokuva pitäisi lähettää siihen aikaan, kun lapset eivät tavallisesti katso televisiota.
Pekkala sanoo Uudelle Suomelle, että elokuvan kohtalo selvinnee jo tiistain aikana, sillä keskus neuvottelee asiasta juuri Ylen kanssa.
Ylen mukaan elokuvan esittäminen on perinne. Lisäksi illalla Yle esittää lähetyksen itsenäisyyspäivän juhlista.
Pekkalan mukaan Tuntemattoman sotilaan lähetysajasta on tullut keskukselle palautetta, kertoo Uusi Suomi.
Eiköhän sekin ole vanhempien murhe mitä piltit katsovat.
Taidan sytyttää sen toisen kynttilän Suomen itsenäisyyden muistoksi tänä vuonna.
Quote from: Jouko on 04.12.2012, 16:32:22
Taidan sytyttää sen toisen kynttilän Suomen itsenäisyyden muistoksi tänä vuonna.
Siis
sammuttaa sen toisen kynttilän?
Jääkärimarssi - Winter War
http://www.youtube.com/watch?v=-m4tALfqyME
Koko elokuva pitäisi nykymenon mukaisesti kieltää. Siitä saattaa tulla venäläisille paha mieli. Lisäksi se on errtäin maahanmuuttokriittinen ja siten rasistinen.
^
Tuntemattoman tilallehan voisi laittaa vaikka pyörimään Uralin perhonen-homosteluanimaation? Ja koska tuntemattomalta vapautunut ohjelmapaikka on melko pitkä, sen animaation perään voisi pistää sen neekeripaskaelokuvan. Tiedätte kyllä minkä. Ilmeisesti silloin kyseinen virasto olisi tyytyväinen?
Mediakasvatuskeskukselta on jäänyt huomaamatta että pressa vaihtui jo, ei tarvi enää yrittää nuolla l****** persettä
Quote from: dothefake on 04.12.2012, 16:45:22
Koko elokuva pitäisi nykymenon mukaisesti kieltää. Siitä saattaa tulla venäläisille paha mieli. Lisäksi se on errtäin maahanmuuttokriittinen ja siten rasistinen.
Saattaa sekin olla pian edessä.... Ja sitten näytetäänkin vain uutta tulkintaa marskista joka itsenäisyyspäivä.
Yle tekee Tuntemattomasta sotilaasta vielä nykykulttuurin sopivan version, jossa Suomeen saapuu joukko somaleita taistelemaan pakolaisasemansa puolesta. Kyllä näin isänmaallista tarinaa kelpaisi esittää Suomen itsenäisyyspäivänä TV:ssä parhaaseen katseluaikaan.
Tämän vuoden itsenäisyyspäivässä ei taida olla kuin yksi asia paremmin kuin viime vuonna eli se, että Muumimamma ei enää emännöi. Saas nähdä onko Niiistö vähentänyt mokutusta ja suviskukkailua bileistä... pahaa pelkään että ei.
Quote from: Lalli IsoTalo on 04.12.2012, 15:30:26
Aihe on vapaa, kunhan se liittyy Suomen itsenäisyyteen. Aloitan ketjun musiikilla.
Finlandia-hymni, Jyrki Niskanen ja kuoro:
http://www.youtube.com/my_videos_edit?ns=1&video_id=s2UXcEh3_qg
Linkistä ei tullut minkäänlaista musiikkia!
Quote from: Nuivanlinna on 04.12.2012, 18:39:23
Linkistä ei tullut minkäänlaista musiikkia!
Linkki korjattu. Kyse on Halla-ahon eduskuntavaalikampanjan avauksesta.
Quote from: normi on 04.12.2012, 17:54:43
Tämän vuoden itsenäisyyspäivässä ei taida olla kuin yksi asia paremmin kuin viime vuonna eli se, että Muumimamma ei enää emännöi. Saas nähdä onko Niiistö vähentänyt mokutusta ja suviskukkailua bileistä... pahaa pelkään että ei.
Vaikea sitä toisaalta Haloskan ajoista on lisätäkään, joten saa nähdä. Taikka ne näkee jotka katsoo tv:stä taikka iltaläpysköistä jne.
Juhlahan on itsenäisyysjuhlan banalisaatio. Ohjelmanumerona tolkuttoman pitkä kättely, osallistujilla sen odotus, ja asialista koostuu julkkistyrkkyjen hameitten pikkusormipitkällä-analyysista ja hikisistä kökköhaastatteluista.
Jos hakemalla hakee valopilkkua niin valiokuntaneuvokset ovat kaunistuneet.
Quote from: Emo on 04.12.2012, 16:34:29
Jääkärimarssi - Winter War
http://www.youtube.com/watch?v=-m4tALfqyME
Nälkämaan laulu. (http://www.youtube.com/watch?v=u-eI6eEU2jM)
Nyt, kuten olemme juuri lukeneet, Vihreät Nuoret ym. federalistit liputtavat jo täysin avoimesti itsenäisyytemme myymisen eli liittovaltion puolesta. Lienee siis paikallaan soittaa eräs hienoimmista (ellei hienoin) marsseistamme itsenäisyytemme ajalta:
Samuli Sihvon (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sam_Sihvo) säveltämä Muistoja Pohjolasta (http://www.youtube.com/watch?v=Ce3QMTGHrIw)
Quote from: dothefake on 04.12.2012, 16:45:22
Koko elokuva pitäisi nykymenon mukaisesti kieltää. Siitä saattaa tulla venäläisille paha mieli. Lisäksi se on errtäin maahanmuuttokriittinen ja siten rasistinen.
Armeija todellakin on alkuperäiseltä perusolemukseltaan passittomaan kansainvaellukseen kriittisesti suhtautuva instituutio.
Mutta palatakseni tuohon elokuvaan, katselin sitä taannoin pitkästä aikaa eräänä itsenäisyyspäivänä kännissä ihan uusin silmin, ja olin havaitseni siinä sävyjä, joita en ollut ollut aiemmin erottanut, siis sellaista elokuvantekijöiden vasemmistolaisuutta. Mutta en kylläkään osaa yksilöidä silloisia sumeita tuntemuksia tämän tarkemmin.
Meinaan osallistua suurlähetystön Itsenäisyyspäivän kekkereihin.
Kun kerran tarjotaan, niin totta perkele otan vastaan.
En mitään erikoista ollut suunnitellut. Mutta sattumalta - tai kenties kohtalon johdatuksesta - olin aikeissa lukea silloin Suomen historiaa käsittelevää kirjaa. Josta haluan yhden präntin taas teille jakaa.
Quote from: Paavo Virkkunen (kok.) 1919
Kansallinen kokoomuspuolue (joka oli perustettu edellisen joulukuun 16. päivänä pidetyssä suuressa kansalaiskokouksessa) katsoo tärkeimmäksi tehtäväksi työn Suomen saavuttaman itsenäisyyden vahvistamiseksi sekä vapaussodan kautta ennalleen saatetun yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi. Tässä tarkoituksessa puolue on valmis myötävaikuttamaan demokraattiselle pohjalle rakennetun hallitusmuodon aikaansaamiseen, joka Suomen valtakunnalle takaa niin lujan hallitusvallan, että se kykenee ulospäin toimimaan luottamusta herättävästi ja sisäänpäin laillista yhteiskuntaa varjelevalla ja rauhoittavalla tavalla.
Kansallinen kokoomuspuolue on vakuuttunut siitä, että Suomen valtakunnan itsenäisyyteen ja Suomen kansan menestykseen olennaisesti vaikuttaa kansallisen yhteenkuuluvaisuudentunteen vahvistaminen ja syventäminen. Tämän vakaumuksen elähdyttämänä puolue on tekevä työtä ajanmukaisen sosiaalisen edistysohjelman toteuttamiseksi, joka tulee tasoittamaan yhteiskunnallisia vastakohtia. Tässä tarkoituksessa puolue mm. tulee kannattamaan hallituksen toimia, joilla sovelletaan lakia torpparien itsenäisestä omistusoikeudesta viljelemäänsä maahan. Tämän lain oli vuoden 1918 eduskunta säätänyt.
Lähinnä torpparien vapauttamista puolue katsoo maan hankkimista tilattomalle väestölle nykyisen ajankohdan tärkeimmäksi sosiaaliseksi uudistukseksi.
Quote from: Lalli IsoTalo on 04.12.2012, 23:33:31
Mutta palatakseni tuohon elokuvaan, katselin sitä taannoin pitkästä aikaa eräänä itsenäisyyspäivänä kännissä ihan uusin silmin, ja olin havaitseni siinä sävyjä, joita en ollut ollut aiemmin erottanut, siis sellaista elokuvantekijöiden vasemmistolaisuutta. Mutta en kylläkään osaa yksilöidä silloisia sumeita tuntemuksia tämän tarkemmin.
No, katso se torstaita taas umpijurrissa ja jaa kokemuksesi tuoreeltaan meidän kanssamme.
Vuonna 1974 keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eino Uusitalo ehdotti Suomelle toista itsenäisyyspäivää jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhan päiväksi 19. syyskuuta. [Lähde: Wikipedia] Tietenkin kaksi itsenäisyyspäivää on parempi kuin yksi: kahdet linnanjuhlat ja muuta mukavaa. Tätä ehdotusta pitäisi siis vihdoinkin noudattaa. Mutta älkäämme rajoittuko kahteen, sillä tottahan toki "monikulttuurisen" maamme jokainen "kulttuuri" ansaitsee oman itsenäisyyspäivänsä linnanjuhlineen. Mitä enemmän itsenäisyyspäiviä sitä parempi – ja sitä useampi pääsee linnanjuhliin. :)
Quote from: Astraea on 04.12.2012, 23:05:44
Nälkämaan laulu.
(http://www.youtube.com/watch?v=u-eI6eEU2jM)
Pohjan Laulu - Suomen Laulu
http://www.youtube.com/watch?v=pm6jjtiwgss
Quote from: törö on 04.12.2012, 23:57:42
Quote from: Lalli IsoTalo on 04.12.2012, 23:33:31
Mutta palatakseni tuohon elokuvaan, katselin sitä taannoin pitkästä aikaa eräänä itsenäisyyspäivänä kännissä ihan uusin silmin, ja olin havaitseni siinä sävyjä, joita en ollut ollut aiemmin erottanut, siis sellaista elokuvantekijöiden vasemmistolaisuutta. Mutta en kylläkään osaa yksilöidä silloisia sumeita tuntemuksia tämän tarkemmin.
No, katso se torstaita taas umpijurrissa ja jaa kokemuksesi tuoreeltaan meidän kanssamme.
Mä olisin kylläkin toivonut, että joku olisi havainnut saman ja selventänyt asiaa. En ajatellut katsoa elokuvaa noin neljättäkymmenettä kertaa.
Quote from: Lalli IsoTalo on 05.12.2012, 00:32:11

Jollekin kuuluisalle tiedemiehelle kävi reilu sata vuotta sitten samanlainen juttu. Fyysikko imppasi eetteriä ja sai päähänsä vertaansa vailla olevan idean kaavasta mikä olisi selittänyt kaiken. Harmikseen hän ei muistanut sitä enää selvinpäin. Varasi seuraavaa trippiä varten muistiinpanovälineet käden ulottuville. Lappuun oli tripin aikana kirjoitettu: Kaikki haisee eetteriltä
Quote from: samuliloov on 05.12.2012, 00:41:52

Kuulostaa loogiselta selitykseltä. Mutta en ole vielä luovuttanut toivoani!
Mitä arvoa sillä itsenäisyydellä on kun oma kansa riistää näin kovasti itseään? Miksi se on arvokkaampaa, että suomalainen verottaja vie puolet tuloista kuin että venäläinen verottaja veisi puolet tuloista?
Quote from: dothefake on 04.12.2012, 16:45:22
Koko elokuva pitäisi nykymenon mukaisesti kieltää. Siitä saattaa tulla venäläisille paha mieli. Lisäksi se on errtäin maahanmuuttokriittinen ja siten rasistinen.
Sisältää militaristista tuotesijoittelua!
Quote from: Faidros. on 05.12.2012, 06:03:11
Quote from: dothefake on 04.12.2012, 16:45:22
Koko elokuva pitäisi nykymenon mukaisesti kieltää. Siitä saattaa tulla venäläisille paha mieli. Lisäksi se on errtäin maahanmuuttokriittinen ja siten rasistinen.
Sisältää militaristista tuotesijoittelua!
Puhumattakaan vihateoista!
Tuntematon sotilas pitäisi esittää Ville Haapsalon venäjäksi dubbaamana. Ja tietysti voitonpäivänä Venäjällä. Mitähän ne tuumais? ???
Quote from: Lalli IsoTalo on 05.12.2012, 00:32:11
Quote from: törö on 04.12.2012, 23:57:42
Quote from: Lalli IsoTalo on 04.12.2012, 23:33:31
Mutta palatakseni tuohon elokuvaan, katselin sitä taannoin pitkästä aikaa eräänä itsenäisyyspäivänä kännissä ihan uusin silmin, ja olin havaitseni siinä sävyjä, joita en ollut ollut aiemmin erottanut, siis sellaista elokuvantekijöiden vasemmistolaisuutta. Mutta en kylläkään osaa yksilöidä silloisia sumeita tuntemuksia tämän tarkemmin.
No, katso se torstaita taas umpijurrissa ja jaa kokemuksesi tuoreeltaan meidän kanssamme.
Mä olisin kylläkin toivonut, että joku olisi havainnut saman ja selventänyt asiaa. En ajatellut katsoa elokuvaa noin neljättäkymmenettä kertaa.
Arvailun puolellehan tämä menee, mutta sotiminen on äärimmäisen kollektiivinen ilmiö ja heikkoa valtiota ja vahvoja yksilön oikeuksia kannattava oikeistolainen voi sen tiimellyksissä tulla ammutuksi aatteensa tähden.
Quote from: Ulkopuolinen on 05.12.2012, 09:50:43
Suomi ei ole saanut itsenäisyyttä. Suomelle ei ole annettu itsenäisyyttä. Suomi otti itsenäisyyden.
Niin se on aina mennyt ja niin se menee vieläkin.
"Power can be taken, but not given. The process of the taking is empowerment in itself."
-- Gloria Steinem (American Writer and Activist. b.1935)
QuoteSuomalainen Impiwaaralaisuus on muuten maailmalla muotia. Se herättää paljon enemmän arvostusta, kiinnostusta ja jopa tukee suomalaista taloutta paljon enemmän kuin kaikki monikulttuuriroska on kaikkina näinä vuosina yhteensä tehnyt.
Monikulttuurikohina sotkee aitojen kulttuurien signaaleja. Mokukohinattomat kulttuurit nousevat arvoon arvaamattomaan.
QuoteYle ei näytäkään Tuntematonta sotilasta päivällä
Yle joutuu myöhentämään Edvin Laineen Tuntematon sotilas -elokuvan esitysaikaa. Elokuva nähdään Yle Teema -kanavalla itsenäisyyspäivänä kello 17.
Mediakasvatus- ja ohjelmakeskus Meku vaati Yleä siirtämään elokuvan esitysaikaa myöhemmäksi, sillä K12-elokuvia ei saa Mekun mukaan esittää televisiossa ennen kello viittä iltapäivällä.
Ylen tv-johto päätti siirrosta keskiviikkoaamuna. Yle kertoo, että lakia valvova viranomainen edellytti siirtoa ja uhkasi uhkasakolla.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194781299225/artikkeli/yle+ei+naytakaan+tuntematonta+sotilasta+paivalla.html (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194781299225/artikkeli/yle+ei+naytakaan+tuntematonta+sotilasta+paivalla.html)
^ Itse asiassa Tuntemattoman tilalla voisi esittää itsenäisyyspäivänä vaikka Matrixin tai jonkin tosi mediavihamielisen leffan. Meiltähän on nyt viemässä itsenäisyyden pohjamutasarjan joukkotiedotus, jonka avulla kaiken maailman pellet ja peelot ovat nousseet arvoon arvaamattomaan.
Pasila, Porilaisten marssi!
Quote from: Ulkopuolinen on 05.12.2012, 09:50:43
Viimeksi Suomen itsenäisyyttä, kansallismielisyyttä ja suomalaista kulttuuria vastustivat käytännössä kiivaimmin marxilaisuudesta kulttuurillisessa ja poliittisessa mielessä ammentavat tahot.
Noin kävi taistolaisuuden vuosina. Noin kävi sotakorvausvuosina. Noin kävi sotavuosina. Noin kävi sisällissodan vuosina.
Täsmälleen noin on nytkin.
Suomen itsenäisyyden, demokratian ja suomalaisen kulttuurin suurin yksittäinen uhka on tätä nykyä Demla. Seuraavaksi suurin uhka on journalistis-poliittinen kulttuurimarxismi. Kolmanneksi suurin uhka on Eurabia-kehitys. Neljänneksi suurin uhka on Eurostoliittokehitys. Toki nuo uhkat kytkeytyvät toisiinsa ja niiden suuruus vaihtelee tilanteiden vaihdellessa.
Hyviä itsenäisyyspäivän rippeita itse kullekin! :)
Pitkästä postauksestasi olen pitkälti samoilla linjoilla. Tulee keskittyä tämän päivän uhkiin ja epäkohtiin sekä onnistua välttämään sodat ja kurjuus.
Pariin asiaa lisäisin kuitenkin. Itsenäisyyttä ovat olleet viemässä aikanaan kokkarit tavoitteena Saksan vasallius sekä monet valkoiset, jotka liittyivät Judenitzin armeijaan sotimaan Leniniä vastaan, joka oli itsenäisyyteen suostunut. Judenitzin porukka halusi itsenäisyytemme viedä, mutta monella suurtilallisella oli halu tsaarin vallan alle.
QuoteSuomi ei ole saanut itsenäisyyttä. Suomelle ei ole annettu itsenäisyyttä. Suomi otti itsenäisyyden.
Yleensä suomenruotsalaiset kommentoivat noin. Suomi haki itsenäisyyttä järkevällä hetkellä ja se saatiin verettömästi. Lenin tunsi Suomen ja oli kirjoitellut paljon pienten valtion oikeudesta itsenäisyyteen. Sotilastaktisesti oli järkevää myös myöntää itsenäisyys, koska oli olemassa riski, että suomalaiset auttavat tsaaristeja.
Quote from: Tuomas3 on 05.12.2012, 10:25:58
Lenin tunsi Suomen ja oli kirjoitellut paljon pienten valtion oikeudesta itsenäisyyteen.
Pienet valtiot ovat pelinappuloita kansallisen ja ylikansallisen sosialismin shakissa.
QuoteOi, kallis Suomenmaa,
sun koskiesi kuohuja,
honkiesi huminaa suo mun kunnella,
kunnes hetki lähdön lyö!
Ei toista armaampaa voi maailamsta löytää
kuin tämä köyhä kotimaa,
jonka kauniiks on kasvatellut
taattojemme työ.
Korpees raivio, kultavainio,
raatain luoda nyt meidän vuoro on.
Sulle me tahdomme, suoda kaikkemme,
puolestas seistä saakka kuolohon.
Oi, Suomi synnyinmaa,
suo helmallas sun poikasi
onnellisena nukahtaa,
kun hän henkensä halvan
sulle antanut on!
Ei muuta kunniaa kuin
kuulla kummultansa
sun kuusiesi kuiskinaa,
kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon.
http://www.youtube.com/watch?v=ror8ZtwGhYQ (http://www.youtube.com/watch?v=ror8ZtwGhYQ)
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55628-mannerheim-ristin-ritari-saapuukin-linnan-juhliin
QuoteMannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt, 90, osallistuu tänä vuonna Linnan juhliin.
Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön mukaan Gerdt kättelee presidentti Sauli Niinistöä perinteiseen tapaan illan ensimmäisenä.
Mannerheim-ristin ritareista on elossa Gerdtin lisäksi vain Heikki Nykänen, 92, joka ei ole viime vuosina osallistunut Linnan juhliin.
Viime vuonna myöskään Gerdt ei osallistunut. Mannerheim-ristin ritareiden säätiöstä kerrotaan, että syynä oli Gerdtin vaimon loukkaantuminen juuri ennen itsenäisyyspäivää.
Säätiön mukaan Gerdtin vaimo on toipunut hyvin, mutta ei kuitenkaan pääse osallistumaan itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Gerdt saapuu vastaanotolle poikansa saattamana.
Quote
Mannerheim-ristin ritareista on elossa Gerdtin lisäksi vain Heikki Nykänen, 92, joka ei ole viime vuosina osallistunut Linnan juhliin.
Ei se Nykänen siellä Linnan juhlissa juuri oo käyny, juu, kun ''sa kätkenyt olet hänet viime lepohon'' kuusien kuiskinaa kuulemaan jo vuosi sitten. Gerdt on viiminen Marskin ritari.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/mannerheim-ristin-ritari-heikki-nykanen-on-kuollut/980866
Ja pistetäänpä tähän nyt samaan syssyyn tälläinen aiheeseen sopiva runo:
Quote
Suomen valta
Nouse, lennä, Suomen kieli,
Korkeallen kaikumaan!
Suomen kieli, Suomen mieli,
Niiss' on suoja Suomenmaan;
Yksi mieli, yksi kieli
Väinön kansan soinnuttaa.
Nouse, lennä, Suomen kieli,
Korkeallen kaikumaan!
Suomalaisen kuokka, aura,
Kyntäneet on Suomenmaan,
Kasvoi vehnä taikka kaura,
Maa on meidän perkamaa.
Kelläs täss' ois äänen vuoro
Meidän maata johdattaa?
Nouse siis sä, Suomen kieli,
Korkeallen kaikumaan!
Suomalainen yksin kesti
Ruton, näljän aikana,
Yksin miekallansa esti
Vihollisen maastansa;
Suomalain siis yksin käyköön
Käsin ohjiin onnensa.
Nouse, nouse, Suomen kieli,
Korkeallen kaikumaan!
Äänisjärvi, Pohjanlahti,
Auran rannat, Ruijan suu,
Siin' on, suomalainen, mahti,
Jok' ei oo kenenkään muun;
Sillä maalla sie oot vahti,
Älä ääntäs halveksu!
Nouse, lennä, Suomen kieli,
Korkeallen kaikumaan!
^ Niin muistelin että yksi ritari enää olisi jäljellä, ja tuossahan se uutinen olikin vuoden takaa, eli Nykänen kuoli vuosi sitten itsenäisyyspäivän aikoihin.
Minäkin puhun itsenäisyydestä.
Ainainen sotameiskaus kyllästyttää syvästi ja tämän kansan hysteerinen kiinnostus pyssyhommiin ihmetyttää. Suomen menestystarina on pikemminkin siinä että on osattu pistää pyssyt pois ja kyetty neutraloimaan sellaiset riidat, jotka muualla rampauttavat yhteiskuntia pahimmassa tapauksessa vielä tuhannenkin vuoden päästä.
Quote from: Emo on 05.12.2012, 00:19:19
Pohjan Laulu - Suomen Laulu
http://www.youtube.com/watch?v=pm6jjtiwgss
Jääkiekkoa.
http://www.youtube.com/watch?v=49wB6vU2VMk
;D ;D ;D
Sibelius: Viulukonsertto, op. 47 d-molli (http://www.youtube.com/watch?v=gpS_u5RvMpM)
Viulu: Sarah Chang
Radio Filharmonisch Orkest (RFO), johtaa Jaap van Zweden
Ehkä hienoin viulukonsertto ja yksi parhaimmista viulussa. :)
^ Pilaan nyt kyllä tunnelman. 8)
Puolanka Hikipediassa.
http://hikipedia.info/wiki/Puolanka
Vakavahenkinen ja historiallisesti eksakti teksti on tallentanut erittäin hyvin pohjoisen sielunmaiseman.
T. nim. "Äiti on lähtöjään Puolangalta" 8)
Tummia vaatteita. Nahkakenkiä. Soihtuja. Valkoisia lakkeja. Tilanteeseen sopivaa musiikkia ja laulantaa. Niistä on ylioppilaiden soihtukulkueet tehty.
Ja sellaisen aikahan koittaa taas huomenna.
Perin mukava tapa ottaa osaa juhlallisuuksiin, ja samalla olla myös osaltaan niitä toteuttamassa.
Hyvää itsepyydetystä riistastasta tehtyä illallallista, parit marskin ryypyt ja käynti sankarihaudalla sukulaista muistamassa ja kunnioittamassa koska suurimman uhrin on antanut hän.
seppeleen lasku sekä kynttilä tietysti.
http://www.youtube.com/watch?v=3D-3FxEViNE&NR=1&feature=endscreen
Itsenäisyyspäivänä olen vanhempieni luona ja syödään, vietetään aikaa muutenkin yhdessä kun vapaata on. Aiempina vuosina olen ollut piiritoimiston vastaanotolla, mutta tänä vuonna jää väliin.
Leevi and The Leavingsin "Pohjoiseen taivaan alla" teema sopinee sekin hyvin itsenäisyyspäivään niin kauan kuin itsenäisiä ollaan....
http://www.youtube.com/watch?v=I56ubuOPeNo
Yle Klassinen soittaa melkein koko päivän suomalaissäveltäjien töitä, joten sitä kuunnellessa luultavasti päivä kuluu.
Aloitan saunomalla ja kuuntelemalla Sibeliusta, sitten aion nukkua pitkään, sitten kuunnella taas Sibeliusta ja muita suomalaisia säveltäjiä, sitten katsella taas Tuntemattoman. Ja yritän olla kaiken aikaa itsenäinen - sen minkä vaimo ja kissat sallii.
Jean Sibelius - Kuusi Op.75/5 (http://www.youtube.com/watch?v=rGE3TdMx25s)
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Quote from: junakohtaus on 05.12.2012, 14:48:38
Minäkin puhun itsenäisyydestä.
Ainainen sotameiskaus kyllästyttää syvästi ja tämän kansan hysteerinen kiinnostus pyssyhommiin ihmetyttää. Suomen menestystarina on pikemminkin siinä että on osattu pistää pyssyt pois ja kyetty neutraloimaan sellaiset riidat, jotka muualla rampauttavat yhteiskuntia pahimmassa tapauksessa vielä tuhannenkin vuoden päästä.
Se menestystarina rakentuu sille pyssyhommasotameiskaukselle, veli hyvä. Silloin oli sen aika, ja sen perustan muisteleminen, että oli hanttiin pistäjiä, jotka mahdollisti tän mitä on saavutettu, ei ole koskaan turhaa, eikä kyllästytä.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.
Vaihtoehto Tuntemattomalle sotilaalle
https://www.youtube.com/watch?v=FJvrY04r8io
Quote from: herra 4x on 06.12.2012, 02:19:43
Quote from: junakohtaus on 05.12.2012, 14:48:38
Minäkin puhun itsenäisyydestä.
Ainainen sotameiskaus kyllästyttää syvästi ja tämän kansan hysteerinen kiinnostus pyssyhommiin ihmetyttää. Suomen menestystarina on pikemminkin siinä että on osattu pistää pyssyt pois ja kyetty neutraloimaan sellaiset riidat, jotka muualla rampauttavat yhteiskuntia pahimmassa tapauksessa vielä tuhannenkin vuoden päästä.
Se menestystarina rakentuu sille pyssyhommasotameiskaukselle, veli hyvä. Silloin oli sen aika, ja sen perustan muisteleminen, että oli hanttiin pistäjiä, jotka mahdollisti tän mitä on saavutettu, ei ole koskaan turhaa, eikä kyllästytä.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.
Juu, näin. Olisihan se ollut kivempaa, jos olisi vai pidetty palaver ja jaettu karkit. Mutta ei.
Quote from: junakohtaus on 05.12.2012, 14:48:38
Minäkin puhun itsenäisyydestä.
Ainainen sotameiskaus kyllästyttää syvästi ja tämän kansan hysteerinen kiinnostus pyssyhommiin ihmetyttää. Suomen menestystarina on pikemminkin siinä että on osattu pistää pyssyt pois ja kyetty neutraloimaan sellaiset riidat, jotka muualla rampauttavat yhteiskuntia pahimmassa tapauksessa vielä tuhannenkin vuoden päästä.
Tulee kuitenkin muistaa, että vapaus kasvaa kiväärinpiipusta.
Itä-Suomessa juhlallisuudet ovat alkaneet perinteisin menoin jo viime yönä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288521736537.html
Quote from: Veikko on 06.12.2012, 02:07:04
Jean Sibelius - Kuusi Op.75/5 (http://www.youtube.com/watch?v=rGE3TdMx25s)
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Hieno valinta , hengessä mukana.
Hyvää itsenäisyyspäivää! Älkääkä elämöikö sen kiljun kanssa. :)
Quote from: PMH on 06.12.2012, 09:31:29
Quote from: junakohtaus on 05.12.2012, 14:48:38
Minäkin puhun itsenäisyydestä.
Ainainen sotameiskaus kyllästyttää syvästi ja tämän kansan hysteerinen kiinnostus pyssyhommiin ihmetyttää. Suomen menestystarina on pikemminkin siinä että on osattu pistää pyssyt pois ja kyetty neutraloimaan sellaiset riidat, jotka muualla rampauttavat yhteiskuntia pahimmassa tapauksessa vielä tuhannenkin vuoden päästä.
Tulee kuitenkin muistaa, että vapaus kasvaa kiväärinpiipusta.
Jonkun pitää myös tehdä ne kiväärit ennen kuin niitä voidaan antaa nurmiporille.
Suomi ei ole mikään kehitysavuilla heimosotia käyvä takapajula, jota kukaan ei edes riesakseen halua, vaan itsenäisyyden säilyttäminen on meille kokonaisvaltainen projekti.
Hesari ei taaskaan petä. Samalla lailla kun isänpäivänä se tekee pääuutisen miesten perheväkivallasta, niin näin itsenäisyyspäivänä sen pääartikikeli nettisivulla näkyy olevan otsikoitu nän: "Suomi Saksan liittolaisena: Suomi liukui kaltevalla pinnalla". Kuvituksena Marski ja Hitler vierekkäin. En tosin lukenut juttua paywallista johtuen, mutta kuitenkin...
Quote from: törö on 06.12.2012, 11:12:39
Suomi ei ole mikään kehitysavuilla heimosotia käyvä takapajula ...
Kun muutin Manhattanille 1998, ihmettelin mihin kehitysmaahan olin joutunut. Kännykät eivät toimineet (käytimme radiopuhelimia!), internetin sai vain AOL:n kautta, joka on äänestetty maailman huonoimmaksi tietotekniseksi tuotteeksi, laskut maksettiin shekillä, asunnot olivat huonosti lämpö-, ääni- ja hajueristettyjä, poliisi sakotti täysin mielivaltaisesti, oikeusjärjestelmä oli huono vitsi, infraststruktuuri ja instituutiot toimivat todella kankeasti, orjien jälkeläiset kiilailivat virastojen jonoissa jne. Hyviäkin puolia oli toudella paljon, mutta sitä kyllä huomasi miten helppoa ja vaivatonta kansalaisen oli hoitaa asioitaan Suomessa.
Hyvä Suomi!
Uusille hommalaisille tiedoksi, että nykyisen presidenttimme hommahaastattelu löytyy täältä:
http://www.youtube.com/watch?v=GW4MLptWlD4&feature=plcp
Quote from: Lalli IsoTalo on 06.12.2012, 12:13:59
Quote from: törö on 06.12.2012, 11:12:39
Suomi ei ole mikään kehitysavuilla heimosotia käyvä takapajula ...
Kun muutin Manhattanille 1998, ihmettelin mihin kehitysmaahan olin joutunut. Kännykät eivät toimineet (käytimme radiopuhelimia!), internetin sai vain AOL:n kautta, joka on äänestetty maailman huonoimmaksi tietotekniseksi tuotteeksi, laskut maksettiin shekillä, asunnot olivat huonosti lämpö-, ääni- ja hajueristettyjä, poliisi sakotti täysin mielivaltaisesti, oikeusjärjestelmä oli huono vitsi, infraststruktuuri ja instituutiot toimivat todella kankeasti, orjien jälkeläiset kiilailivat virastojen jonoissa jne. Hyviäkin puolia oli toudella paljon, mutta sitä kyllä huomasi miten helppoa ja vaivatonta kansalaisen oli hoitaa asioitaan Suomessa.
Hyvä Suomi!
Minustakin Suomessa on hienoa asioida liikelaitoksissa ja virastoissa. Kaikki toimii yleensä hyvin eikä jonoissa ohitella (paitsi kunniakansalaiset joskus).
Radiopuhelimia olisi silti hauska käyttää. Afrikassa ne ovatkin paikoittain ainoa vaihtoehto mukaan lukien satelliittipuhelimet.
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 06.12.2012, 12:47:18
Radiopuhelimia olisi silti hauska käyttää. Afrikassa ne ovatkin paikoittain ainoa vaihtoehto mukaan lukien satelliittipuhelimet.
Polkupyörälähetit eivät olleet kovin onnellisia, koska kommunikoimme heidän käyttämällään kanavilla. Kuuluvuus ei muuten ollut edes paria kilometriä, johtuen pilvenpiirtäjistä. Siinä muuten taas yksi piste Suomelle lisää: polkupyöräijät eivät aja säännönmukaisesti kiellettyyn ajosuuntaan.
Vieläkö Vilppulan vaiheet ja Laurilan työt muistetaan?
Vilppulan urhojen muistolle - Kytösavun aukeilla mailla
http://www.youtube.com/watch?v=CYniRx6ETxI (http://www.youtube.com/watch?v=CYniRx6ETxI)
Quote from: dothefake on 04.12.2012, 16:45:22
Koko elokuva pitäisi nykymenon mukaisesti kieltää. Siitä saattaa tulla venäläisille paha mieli. Lisäksi se on errtäin maahanmuuttokriittinen ja siten rasistinen.
Mä hieman odottelinkin jo, koska joku ehtii paremmiston puolella porata, että itsenäisyyspäivän perinteet ovat rasistisia ja saattaa somaliasta tullutta Abdullahi Fubdullihia vaikka ahdistaa, sillä se loukkaa hänen kansallista vapauttaan ja suomihan on monikulttuurinen, eikä se ole sopiva tuutata suomalaisuutta joka reiästä yhden päivän ajan jne.
Sen vastapainoksi seuraavaksi päiväksi julistetaan somalialaisten päivä!
Quote from: JNappula on 06.12.2012, 11:59:08
Hesari ei taaskaan petä. [...] näin itsenäisyyspäivänä sen pääartikikeli nettisivulla näkyy olevan otsikoitu nän: "Suomi Saksan liittolaisena: Suomi liukui kaltevalla pinnalla".
Eikö tämä ole ihan oikein? Se jatkaa itsenäisyyden alkuaikojen vapaussodan perinnettä. Manner sanoi eduskunnassa 1917,
"Te joudutte liukkaalle polulle, niin liukkaalle, että pelkään teidän kaatuvan siihen ja lyövänne otsanne säpäleiksi." Varoitellen Suomen ja Saksan välien lähentymisestä. Sittemmin Mantereen oma kapinaliike ja pyrkimys neuvostofederaation osaksi törmäsi Suomen kansan kovaan ja aseelliseen vastustukseen.
Sama pitää toistaa nyt. Hesarin federalismisaarnat pitää muuttaa pilkaksi, ja itsenäisyys palauttaa.
Jaahas. Sain uusia tietojani rintamalta. Vanhaa tietoa on se, että isoisäni oli koko sodan ajan rintamalla, ja isoäitini piti huolta tilasta ja 8 lapsesta.
Luulin, että mummo teki vaarin töiden lisäksi myös hevosen työt, mutta se olikin väärä tietoa. Vaarin tilalla oli vain yksi hevonen, eikä sitä ainoata viety rintamalla. Ne rikkaat talot, joilla oli kaksi hevosta, niiltä vietiin toinen.
Mummoni ei siis tehnyt myös hevosen töitä, ainoastaan vaarin työt ja omansa, ilman sähköä tietty.
http://yle.fi/uutiset/van_rompuy_ajaa_tiiviimpaa_euroliittoa/6405829
QuoteEurooppa-neuvoston puheenjohtaja toivoo, että euromaat tiivistäisivät yhteistyötään kohti yhteistä budjettia ja velkaa.
Siirsin tänne kun myöhästyin toisesta ketjusta, Tomi ehti ensin siellä. Oikein herättelevä uutinen Suomen itsenäisyyspäivänä.
Quote from: Emo on 06.12.2012, 14:17:18

Kiitos, mutta voisiko tämä päivä olla vapaapäivä tuollaisista?
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Googlekin (https://www.google.fi/) näkjään taas Suomea muistaa... :)
Itsenäisyyspäivä on mulle sellainen päivä, että en toivoisi kovin paljoa näkeväni Suomen ja suomalaisuuden ivaamista, tuli se miltä laidalta tahansa. Sen takia varovasti mainitsen tästä myös täällä Hommalla, vaikka joidenkin hommalaisten miten tekisi mieli ivata muita suomalaisia (mukaanlukien suomenruotsalaiset), omia kansalaisiamme tai tänne vahvasti integroituneita maahanmuuttajia jotka haluavat rakentaa yhdessä meidän kanssamme tätä yhteiskuntaa.
Itsenäisyyspäivä ei ole myöskään sitä että leimataan toisinajattelijoita, eri mieltä olevia tms. epäisänmaallisiksi.
Useimilla suomalaisilla kun kuitenkin on sellainen tausta, että isoisät/isoäidit, isoisoisät/isoisoäidit yms. ovat sen sodan joutuneet kokemaan. Kunnioittakaamme sitä! :)
Haluan kokea Suomen itsenäisyyspäivän positiivisesti, en negaatioiden tai katkeruuden kautta.
Hyvää itsenäisyyspäivää hommalaisille! :)
Toivottavasti Halla-aholta ja kumppaneilta nähdään tänä vuonna yhtä tyylikäs itsenäisyyspäivän tervehdys kuin viime vuonna.
http://www.youtube.com/watch?v=iOQjjwClO-8 (http://www.youtube.com/watch?v=iOQjjwClO-8)
Ei ole mitään itsenäisyyttä. Unelma on. Se elää.
Quote from: junakohtaus on 05.12.2012, 14:48:38
Minäkin puhun itsenäisyydestä.
Ainainen sotameiskaus kyllästyttää syvästi ja tämän kansan hysteerinen kiinnostus pyssyhommiin ihmetyttää. Suomen menestystarina on pikemminkin siinä että on osattu pistää pyssyt pois ja kyetty neutraloimaan sellaiset riidat, jotka muualla rampauttavat yhteiskuntia pahimmassa tapauksessa vielä tuhannenkin vuoden päästä.
Surullista on, kuinka harva akateeminenkaan suomalainen edes tietää, ettei itsenäisyyden saavuttamiseen tarvinnut vuodattaa pisaraakaan suomalaista verta. Syynä sivistymättömyyteen on tällä kertaa osaltaan Yleisradio. YLE esittää aina vasemmistolaisen sotakuvauksen - Tuntemattoman sotilaan - jolla ei ole mitään tekemistä itsenäisyyden saamisen kanssa. Tämä on omiaan ruokkimaan sitä, että meillä oli muka jonkinlainen itsenäistymissota, kuten jenkeillä ja useilla muilla. Kivempaahan sotaleffoja on tietty katsoa kuin tylsiä dokumentteja :(.
Quote from: Lalli IsoTalo on 06.12.2012, 14:19:30
Quote from: Emo on 06.12.2012, 14:17:18
http://yle.fi/uutiset/van_rompuy_ajaa_tiiviimpaa_euroliittoa/6405829
QuoteEurooppa-neuvoston puheenjohtaja toivoo, että euromaat tiivistäisivät yhteistyötään kohti yhteistä budjettia ja velkaa.
Siirsin tänne kun myöhästyin toisesta ketjusta, Tomi ehti ensin siellä. Oikein herättelevä uutinen Suomen itsenäisyyspäivänä.
Kiitos, mutta voisiko tämä päivä olla vapaapäivä tuollaisista?
Pidetään vapaailta tuollaisista. :)
Hauskaa Itsenäisyysjuhlaa kaikille! Olen sytyttänyt jo juhlatulet pihalle, ja nyt alan asetella kynttilöitä ikkunoihin. Hitsi, olisi pitänyt pestä ikkunat mutta ei nyt enää voi kun pakkasta ja tunti aikaa!!!
Quote from: Nuiva kansalainen on 06.12.2012, 15:11:13
Hyvää itsenäisyyspäivää hommalaisille! :)
Toivottavasti Halla-aholta ja kumppaneilta nähdään tänä vuonna yhtä tyylikäs itsenäisyyspäivän tervehdys kuin viime vuonna.
http://www.youtube.com/watch?v=iOQjjwClO-8 (http://www.youtube.com/watch?v=iOQjjwClO-8)
Totta. Ja olihan rokassa tänäkin vuonna sianlihaa?
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Hyvää itsenäisyyspäivää !!!Koitetaan pitää siitä kiinni ;)
Tämä fantasianovelli sopii varmaan tähän ketjuun:
http://teivo.net/2012/12/06/siniristi-jihadismi/
Tyyppi ei tiedä mitään nykykoulusta.
Olenko (väri)sokea, kun en huomannut ainuttakaan "varsinaista" marssimassa YLE TV1:sen itsenäisyyspäivän paraatissa? Missä he ovat?
Joka tapauksessa oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Joku ei sitten ollut itsenäisyyspäivän fiiliksillä:
Yököttävä rikos Salossa: Suomen lippu sotkettiin ulosteella
"Ulosteella tuhrittu lippu oli ripustettu moottoritien ylittävän sillan kaiteeseen niin, että se näkyi ykköstietä Turusta Helsinkiin päin ajaville."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012120616417205_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012120616417205_uu.shtml)
Kuulemma on selitellyt tekonsa syitä netissä.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/423634/Suomen+lipun+hapaissyt+selittaa+tekoaan+netissa (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/423634/Suomen+lipun+hapaissyt+selittaa+tekoaan+netissa)
Jollekkin on Itsenäisyyspäivän lipunnosto käynyt riukulan kautta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012120616417205_uu.shtml
(http://www.google.fi/logos/2012/finland_independence_day_2012-987005-hp.jpg)
Googlen siniristilippu.
Minkähänlainen kolttu Jenni Haukiolla on? Se lienee tärkein asia tänään.
Quote from: Hippo on 06.12.2012, 18:51:23
Minkähänlainen kolttu Jenni Haukiolla on? Se lienee tärkein asia tänään.
En ole vielä nähnyt, kun telkkarissamme sotii Tuntematon Sotilas koko ruudun täydeltä vissiin vielä tunnin ajan.
Hyvää itsenäisyyspäivää hommalaisille!
Mites muuten, onko kellään tietoa, saammeko tänä vuonna nähdä hommalaisten kansanedustajien itsenäisyyspäivän puheita?
Quote from: Emo on 06.12.2012, 18:54:39
Quote from: Hippo on 06.12.2012, 18:51:23
Minkähänlainen kolttu Jenni Haukiolla on? Se lienee tärkein asia tänään.
En ole vielä nähnyt, kun telkkarissamme sotii Tuntematon Sotilas koko ruudun täydeltä vissiin vielä tunnin ajan.
Sininen kesämekko.
Päivällä soitettiin Ylen klassisella Polyteknikkojen Kuoron isänmaallisia lauluja kokonaisuudessaan. Oli todella hienoa kuunneltavaa, joten tuon levyn voisi ostaa ja kuunnella myös ensi vuoden itsenäisyyspäivänä.
Quote from: Emo on 06.12.2012, 16:58:17
Olen sytyttänyt jo juhlatulet pihalle, ja nyt alan asetella kynttilöitä ikkunoihin. Hitsi, olisi pitänyt pestä ikkunat mutta ei nyt enää voi kun pakkasta ja tunti aikaa!!!
Valitettavasti tuo kynttiläperinne on nykyään aika paljon hiipunut siitä, mitä se oli vielä jokunen vuosikymmen sitten. Vielä noita sentään näkee siellä täällä, ja se lämmittää mieltä. Pistinpä itsekin äsken kynttilät ikkunaan.
Quote from: kekkeruusi on 06.12.2012, 18:33:08
Joku ei sitten ollut itsenäisyyspäivän fiiliksillä:
Yököttävä rikos Salossa: Suomen lippu sotkettiin ulosteella
"Ulosteella tuhrittu lippu oli ripustettu moottoritien ylittävän sillan kaiteeseen niin, että se näkyi ykköstietä Turusta Helsinkiin päin ajaville."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012120616417205_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012120616417205_uu.shtml)
Kuulemma on selitellyt tekonsa syitä netissä.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/423634/Suomen+lipun+hapaissyt+selittaa+tekoaan+netissa (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/423634/Suomen+lipun+hapaissyt+selittaa+tekoaan+netissa)
Sallitaan myös "rikolliselle" oikeus selitellä tekoaan. Turun Sanomien yksipuoleinen tulkinta ei ole sitten hihamerkkikaustin jälkeen vakuuttanut.
Quote
Minä sitten menin ja tein sen: ulostin Suomen lipun päälle ja kävin ripustamassa sen sillan kaiteeseen. Minut saatetaan tuomita tästä sakkoihin, olen rikollinen, minua vihataan ja saatan jopa saada tappouhkauksia.
Mutta miksi minun pitäisi kunnioittaa lippua? Onhan se kaunis ja luo juhlan tuntua liputuspäivinä, mutta ei lain silti pitäisi antaa lipulle samaa - tai itse asiassa parempaa - suojaa kuin tavalliselle kansalaiselle. Miksi kunnioittaisin sellaisen valtion tunnusta, joka painaa kansalaisensa orjaa huonompaan asemaan? Valtion, jossa kansalaiset turrutetaan lääkkeillä tai päihteillä, valtion, jonka byrokratiaviidakko estää köyhiä menemästä töihin - käy ensin vuosikaudet kouluja, tienaa sitten saman verran kuin olisit työttömänä saanut - tai edes hankkimasta omaa asuntoa. En kunniota tätä demokratian irvikuvaa jossa rikkaat heittävät ruokaa roskiin ja köyhät ovat rikollisia jos erehtyvät tätä "jätettä" itselleen ottamaan. En kunnioita valtiota, joka siniristiliput liehuen tapattaa kymmenisen tuhatta syntymätöntä lasta vuodessa. Lipun hävittämisessä on noudatettava tarkkaa kaavaa, lapset taas voi hyvillä mielin heittää biojätteen sekaan.
Ainahan asioita voi muuttaa äänestämällä, sanotaan. Turha valittaa jos ei edes äänestä, sanotaan. Suuri osa kansasta kuitenkin äänestää sitä, joka on saanut itselleen ostettua eniten mainostilaa ja sattuu kuulumaan tuttuun, turvalliseen puolueeseen. Suurin osa suomalaisista äänestää mutta sitä luvattua muutosta ei koskaan tule - ellei sitten huonompaan päin. Tämän vääristyneen demokratian tarkoitus onkin vain pitää kansa kurissa ja rikkaat turvassa.
Kun äänestämällä ei saada hyvää aikaan, voisi joku ehdottaa vallankumousta. Varmasti hieno idea jos haluaa kuunnella muutaman vuoden tyhjiä lupauksia ja sitten löytää itsensä yhtä läpimädästä yhteiskunnasta kuin ennenkin, samalla aiheuttaen valtavasti kurjuutta ja turhia kuolemia. On parempi elää orjana kuin tappaa orjuuttajat ja muuttua itse sellaiseksi.
Muutosta ei tule hyvällä eikä pahalla - saati sitten lippuja töhrimällä, mutta voinpahan sanoa yrittäneeni.
http://nyymichan.fi/b/res/4826854.html
Onko Itsenäisyyspäivän kuokkavierasperformanssi peruttu? Ilmeisesti kaikki hyvin. Tai sitten eivät solidaarisuussyistä kehtaa rettelöidä varsinkaan nyt kun niiden oma huligaanikin on ministerinä
Quote from: Mika on 06.12.2012, 19:03:58
Quote from: Emo on 06.12.2012, 16:58:17
Olen sytyttänyt jo juhlatulet pihalle, ja nyt alan asetella kynttilöitä ikkunoihin. Hitsi, olisi pitänyt pestä ikkunat mutta ei nyt enää voi kun pakkasta ja tunti aikaa!!!
Valitettavasti tuo kynttiläperinne on nykyään aika paljon hiipunut siitä, mitä se oli vielä jokunen vuosikymmen sitten. Vielä noita sentään näkee siellä täällä, ja se lämmittää mieltä. Pistinpä itsekin äsken kynttilät ikkunaan.
Kynttilät ikkunaan että tietää minne suunnistaa....
On kyllä helpottunut olo että meillä on jälleen presidentti.
Ja veteraanit ja lotat hyvin edustettuina.
Mitähän ovista olisi valunut sisään jos kaikki olisi mennyt toisin..
Vaikka en kokooomusta muuten diggailekkaan!
Hyvää Euvostoliiton päivää. Itsenäisyyspäivän juhlan löytää enää historiankirjasta.
Saunassa käyty, Fiftari vaikenee. Hyvää itsenäisyyspäivää hommalaiset.
Quote from: ElenaDaylights on 06.12.2012, 19:14:00
Onko Itsenäisyyspäivän kuokkavierasperformanssi peruttu? Ilmeisesti kaikki hyvin. Tai sitten eivät solidaarisuussyistä kehtaa rettelöidä varsinkaan nyt kun niiden oma huligaanikin on ministerinä
Olin paimentamassa niitä aikoinaan kun pitivät jatkojaan eräässä helsinkiläisessä anniskelu/klubi paikassa. Sain syyhypunkin jonkun paskiaisen röijystä. Ja sitä kiljupääläreiden määrää!!
Quote from: ruikonperä on 06.12.2012, 19:19:55
Hyvää Euvostoliiton päivää. Itsenäisyyspäivän juhlan löytää enää historiankirjasta.
Itsenäisyyspäivän ikkunakynttilöillä protestoitiin aikanaan Venäjän valtaa vastaan. Nyt niillä voi ilmaista protestin Eurostoliittoa ja itsenäisyyden menettämistä vastaan.
Onko tämä nyt se virallinen ketju, jossa pitää haukkua naisten pukuja? (Äsken oli nimittäin jumalattoman ruma!)
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 19:29:47
Onko tämä nyt se virallinen ketju, jossa pitää haukkua naisten pukuja? (Äsken oli nimittäin jumalattoman ruma!)
IlkkaPee avasi sille oman ketjun.
Itsenäisyyspäivän asuvalinnat
http://hommaforum.org/index.php/topic,77834.msg1185433/topicseen.html#msg1185433
Jättivät perkeleet näyttämättä Eerolan kättelyn kuvatessaan korruptio-Iken vaimoa.
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 19:52:43
Jättivät perkeleet näyttämättä Eerolan kättelyn kuvatessaan korruptio-Iken vaimoa.
Taisi olla heti Eerolan perässä tuleva Hakkarainen, joka käänsi YLEn kameran.
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 19:52:43
Jättivät perkeleet näyttämättä Eerolan kättelyn kuvatessaan korruptio-Iken vaimoa.
Ja heti Eerolan perässä tullut Hakkarainen sivuutettiin tyystin.
http://pakollinenjoulu.blogspot.fi/2012/12/linnan-juhla-bingo-2012.html?zx=698246455c15d9c8
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/423759/Atik+Ismail+kiitti+Niinistoa+suvaitsevaisuudesta
Jalkapallolegenda Atik Ismail liikuttui perusteellisesti ensimmäisestä kutsustaan Linnaan.
–?Kyyneleet tulivat silmään. Olen erittäin onnellinen Sauli Niinistön suvaitsevaisuudesta
Quote from: dothefake on 04.12.2012, 16:45:22
Koko elokuva pitäisi nykymenon mukaisesti kieltää. Siitä saattaa tulla venäläisille paha mieli. Lisäksi se on errtäin maahanmuuttokriittinen ja siten rasistinen.
Jaaha. Olikos
dothefake seuraamassa sapelienkalistelu & testosteronipullistelu kulkuetta Kouvolassa?
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 19:52:43
Jättivät perkeleet näyttämättä Eerolan kättelyn kuvatessaan korruptio-Iken vaimoa.
Epäisanmaallista! Samassa epäonnistuneessa kamera-ajossa jäi Jari Lindströmin, Sami Hyypiän valmentaja, ja Sauli Niinistön, Palloliiton puheenjohtaja, kättely näkemättä.
Quote from: FadeAway on 06.12.2012, 19:59:55
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/423759/Atik+Ismail+kiitti+Niinistoa+suvaitsevaisuudesta
Jalkapallolegenda Atik Ismail liikuttui perusteellisesti ensimmäisestä kutsustaan Linnaan.
–?Kyyneleet tulivat silmään. Olen erittäin onnellinen Sauli Niinistön suvaitsevaisuudesta
Vanha tataari ja haagan kundi...
Quote from: IDA on 06.12.2012, 20:06:59
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 19:52:43
Jättivät perkeleet näyttämättä Eerolan kättelyn kuvatessaan korruptio-Iken vaimoa.
Epäisanmaallista! Samassa epäonnistuneessa kamera-ajossa jäi Jari Lindströmin, Sami Hyypiän valmentaja, ja Sauli Niinistön, Palloliiton puheenjohtaja, kättely näkemättä.
Harkitsin linkittää tähän jo rotestilaulun, mutta jääköön myöhemmäksi. Kyllä ne Kikeä näyttää.
Quote from: Varsinaissuomalainen on 06.12.2012, 19:56:04
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 19:52:43
Jättivät perkeleet näyttämättä Eerolan kättelyn kuvatessaan korruptio-Iken vaimoa.
Taisi olla heti Eerolan perässä tuleva Hakkarainen, joka käänsi YLEn kameran.
Tämä oli kyllä todella ilmeistä. Hakkarainen on kuitenkin sen verran kuuluisa jo, että olisi ollut oma mielenkiintoarvonsa seurata hänen kättelyvuoroaan.
Tasan klo 18 sytytin 2 kynttilää ikkunalle.
Linnanjuhlat vaikuttavat vaihteeksi arvokkaammilta, pääasiassa asiallisia ja hillittyjä iltapukuja.
Musta ja kermanvaalea, valkoisilla helmikoruilla, tai timanteilla hillitysti koristeltuna, on vieraiden yllä mielestäni kauneinta.
Mikäli itse, tummahiuksisena, saisin kutsun, pukeutuisin tällä tavoin.
Presidentin puoliso pukeutuu juuri niinkuin asiaan kuuluukin: Suomen värein, sinistä ja valkoista, maakuntakukat tekevät puvusta täydellisen.
Onkos siellä menossa se sessio, missä naisilla on päällä omituisen näköisiä vaatteita? No, joka tapauksessa hyvää, rauhallista ja häpeämättömän kansallismielistä itsenäisyyspäivää kaikille Hommaforumilaisille.
No eihän ne Jussia ja Hillaakaan näyttäneet kunnolla.
YLE se pitää linjansa, Halla-aho mainittu niin kamera siirtyy kuvaamaan jotain Laura Voutilaista kahdeksi minuutiksi, kunnes tohtori Paha on varmasti saatu kuvista pois. Vain rotutohtorin titteli jäi mainitsematta.
Tuskin näytetään Vatikaanin nuntiusta ja piispaakaan. Taidan lähteä nukkumaan.
Quote from: Yrjöperskeles on 06.12.2012, 20:16:05
Onkos siellä menossa se sessio, missä naisilla on päällä omituisen näköisiä vaatteita? No, joka tapauksessa hyvää, rauhallista ja häpeämättömän kansallismielistä itsenäisyyspäivää kaikille Hommaforumilaisille.
Ei. Tänään on asiallisia vaatteita, vain muutama hätkähdytti lievällä räikeydellään, tai yliampuvuudellaan.
Nyt presidenttipari siirtyi takahuoneeseen, toimittajan mukaan: juomaan lasillisen vettä.
Timo Soini, puolisonsa kanssa, on tyylikäs.
Quote from: Tapiotar on 06.12.2012, 20:30:29
Nyt presidenttipari siirtyi takahuoneeseen, toimittajan mukaan: juomaan lasillisen vettä.
Ties mitä siellä tapahtuu. :flowerhat:
Quote from: hkanime on 06.12.2012, 19:16:25
Quote from: ElenaDaylights on 06.12.2012, 19:14:00
Onko Itsenäisyyspäivän kuokkavierasperformanssi peruttu?
... vai olisiko järjestäjät kasvaneet aikuisiksi? :o
Muutama ilmeisesti occupy-tyyppi oli yhden banksterit-aiheisen mielenosoituskyltin kanssa Kauppatorin rannassa. Lähtivät kiltisti pois poliisin käskystä, kun joku oli heitä kuvannut. Kierrettyäni presidentinlinnan en enää heitä nähnyt. Pitäsikö hompanssien järjestää mielenosoitus seuraavana itsenäisyyspäivänä, niin tulisi homman puhtia? Jokainen osanottaja voisi vapaasti kannattaa mitä tahansa haluamaansa haluamaansa asiaa :)
Rautatieasemalla romanikerjäläinen myi Iso numero -lehteä. Jotenkin kuvaavaa siinäkin. Minuuttibaarissa Lapin Kulta III tuli ilmeisesti suht' äskettäin pestysitä hanoista ja oli siten ihan hyvää, joten oli jotain juhlallistakin tässä päivässä.
Quote from: Yrjöperskeles on 06.12.2012, 20:16:05
Onkos siellä menossa se sessio, missä naisilla on päällä omituisen näköisiä vaatteita? No, joka tapauksessa hyvää, rauhallista ja häpeämättömän kansallismielistä itsenäisyyspäivää kaikille Hommaforumilaisille.
Pelkästään Sofie Oksasella jonkinlainen kukka/ kasvistuppeikko hiuslaitteessa. Sellainen mihin voisi äkkiseltään joku muutaman haulin persiinseensä saanut muuttosorsa tehdä välilevähdyspaikan.
Muuten vaatetus naisilla aika tavanomaista ja juhlavaa..
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Iranin suurlähettiläs ei kätellyt Haukiota, vaan morjesti kättä heilauttamalla. Olin havaitsevinani aikaisemmin, että Imaami Ananas sen sijaan uskalsi tarttua käteen.
Quote from: Paratiisin sahakieli on 06.12.2012, 20:54:35
Iranin suurlähettiläs ei kätellyt Haukiota, vaan morjesti kättä heilauttamalla. Olin havaitsevinani aikaisemmin, että Imaami Ananas sen sijaan uskalsi tarttua käteen.
Juu. Parasta olla koskematta naiseen, ettei himot herää.
Quote from: Tapiotar on 06.12.2012, 21:03:23
Quote from: Paratiisin sahakieli on 06.12.2012, 20:54:35
Iranin suurlähettiläs ei kätellyt Haukiota, vaan morjesti kättä heilauttamalla. Olin havaitsevinani aikaisemmin, että Imaami Ananas sen sijaan uskalsi tarttua käteen.
Juu. Parasta olla koskematta naiseen, ettei himot herää.
Joukkorikastus linnan juhlissa olisi monikulttuurin huipentuma.
Quote from: Varsinaissuomalainen on 06.12.2012, 19:56:04
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 19:52:43
Jättivät perkeleet näyttämättä Eerolan kättelyn kuvatessaan korruptio-Iken vaimoa.
Taisi olla heti Eerolan perässä tuleva Hakkarainen, joka käänsi YLEn kameran.
Törkeä temppu puna-YLE:ltä! Haistakaa "#¤*&!!! Aivan tarkoituksellisesti kuvaaja käänsi kameran syrjään ainakin Eerolan, Halla-ahon ja Soinin vaimon kohdalla. Ja tästä roskasta peritään vielä ensi vuonna veroa. YLE joutaisi lakkauttaa.
Quote from: Viimeinen suomalainen on 06.12.2012, 21:09:11

Yllättäen Israelin suurlähettilään tullessa kättelyvuoroon ohjaaja kiinnostui linnan kristallikruunuista.
Quote from: Viimeinen suomalainen on 06.12.2012, 21:09:11
Quote from: Varsinaissuomalainen on 06.12.2012, 19:56:04
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 19:52:43
Jättivät perkeleet näyttämättä Eerolan kättelyn kuvatessaan korruptio-Iken vaimoa.
Taisi olla heti Eerolan perässä tuleva Hakkarainen, joka käänsi YLEn kameran.
Törkeä temppu puna-YLE:ltä! Haistakaa "#¤*&!!! Aivan tarkoituksellisesti kuvaaja käänsi kameran syrjään ainakin Eerolan, Halla-ahon ja Soinin vaimon kohdalla. Ja tästä roskasta peritään vielä ensi vuonna veroa. YLE joutaisi lakkauttaa.
No tulihan se! Tuota reaktiota hainkin, perskules. :roll:
IS huomenna: "
Hommaforum tuomitsee jyrkästi itsenäisyyspäivän juhlallisuudet"
Tuo ei vain voinut olla sattumaa, tiedät sen itsekin. Jos olisi ollut vain yksi kansanedustaja, mutta kolme - ja lähes peräkkäin.
PS. MTV3:lla ei sensuroitu persuja pois ruudusta
Minäkin huomasin YLE:n temppuilun. Aloin kiinnittää asiaan huomiota heti kun Eerola oli feidattu. Samoin tosiaan tekivät Jussille ja Soinin vaimolle (ja tietysti Hakkaraiselle). Jäikö multa jotain huomaamatta vai oliko Hirvisaari, Immonen, Lohela tai Sampo Terho edes paikalla, vai pystyivätkö vääntämään kameran vinoon heidän kohdallaan jo ajoissa - ja toimittajat pysyttelivät tarkoituksella hiljaa? Ketään ylläolevista en nähnyt/kuullut kättelyvuorossa!
Edit: typo
Quote from: Veli Muilu on 06.12.2012, 20:38:11
Quote from: Yrjöperskeles on 06.12.2012, 20:16:05
Onkos siellä menossa se sessio, missä naisilla on päällä omituisen näköisiä vaatteita? No, joka tapauksessa hyvää, rauhallista ja häpeämättömän kansallismielistä itsenäisyyspäivää kaikille Hommaforumilaisille.
Pelkästään Sofie Oksasella jonkinlainen kukka/ kasvistuppeikko hiuslaitteessa. Sellainen mihin voisi äkkiseltään joku muutaman haulin persiinseensä saanut muuttosorsa tehdä välilevähdyspaikan.
Muuten vaatetus naisilla aika tavanomaista ja juhlavaa..
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Ei V#t*u Kyllä sorsat kiertäs kaukaa.
Quote from: Iza on 06.12.2012, 21:20:43
Minäkin huomasin YLE:n temppuilun.
Ei voinut kyllä olla sattumaa. Mitäs tällä nyt YLE saavutettiin? Laskeeko persujen kannatus?
Paha trauma jäänyt YLE:lle Jytkystä, kun pitää vielä Linnanjuhlissa sensuroida suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajan vaimoa ja puolueen kansanedustajia.
Quote from: Viimeinen suomalainen on 06.12.2012, 21:27:27
Paha trauma jäänyt YLE:lle Jytkystä, kun pitää vielä Linnanjuhlissa sensuroida suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajan vaimoa ja puolueen kansanedustajia.
Toivottavasti tämä ei hajota persuja lisää.
Lienee taas paikallaan muistuttaa että Sauli Niinistö on porilaisten vävypoika.
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 21:30:22
Quote from: Viimeinen suomalainen on 06.12.2012, 21:27:27
Paha trauma jäänyt YLE:lle Jytkystä, kun pitää vielä Linnanjuhlissa sensuroida suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajan vaimoa ja puolueen kansanedustajia.
Toivottavasti tämä ei hajota persuja lisää.
Yleensähän tämä tälläinen on satanut persujen laariin. Media ei koskaan opi, hyvä niin.
Quote from: Emo on 06.12.2012, 21:33:48
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 21:30:22
Quote from: Viimeinen suomalainen on 06.12.2012, 21:27:27
Paha trauma jäänyt YLE:lle Jytkystä, kun pitää vielä Linnanjuhlissa sensuroida suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajan vaimoa ja puolueen kansanedustajia.
Toivottavasti tämä ei hajota persuja lisää.
Yleensähän tämä tälläinen on satanut persujen laariin. Media ei koskaan opi, hyvä niin.
Kyllähän tuo on kuvaajalta jo etikettivirhe, kun käänsi oppositiojohtaja Soinin vaimon kohdalta kameran sivuun. Törkeää mitätöintiä, samaten kuin muiden persujen sensuroinnit. YLE ei pääse todellakaan eroon raidoistaan.
Kotimaan nykytila on niin masentava, että olen viettänyt itsenäisyyspäivää kuten mitä tahansa vapaapäivää. Uusi perustuslaki ja Unionin velkakuorma-aasina toimiminen eivät ole mielestäni juhlan arvoisia asioita puhumattakaan surkeasta maahanmuuttopolitiikasta, romahtaneesta hyvinvointijärjestelmästä sekä kokoomus- ja sossuvetoisesta valtioneuvostosta. Niin kauan kuin juna puksuttaa näillä raiteilla en näe syytä sytytellä sinivalkoisia kynttilöitä. Tätä kaikkea kun katsoo tuntuu siltä, että isoisien sukupolvi taisteli vuosia turhaan. Toivottavasti heistä on tänä vuonna yhä harvempi hengissä. Ei tarvitse katsoa kun narsistit myyvät maat pois ja pistävät rahat taskuunsa (tai säätiöittävät).
En silti näe, että tulevaisuus olisi toivoton. Sen taistelun määrä, joka tarvitaan siihen, että Suomesta tulisi taas yksi yhtenäinen hyvinvoiva kansa vaikuttaa niin valtavalta, että muserrun sen alle kun ajattelenkin sitä.
Niin ollen keskityn paijaamaan pupua ja lakkaamaan kynsiäni.
Sisäpiirin tietona:
Ensi vuonna kun pressanlinna on remontissa, järjestetään itsenäisyyspäivänjuhlat
Porin kaupungintalolla. Jenni Haukio johtaa orkesteria ja lukee runoja. ;D
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 21:15:49
IS huomenna: "Hommaforum tuomitsee jyrkästi itsenäisyyspäivän juhlallisuudet"
Rehellisesti sanottuna: ei voisi vähempää kiinnostaa nuo juhlat, niiden osallistujat ja heidän pukunsa. Valitettavasti tätä se EU on teettänyt.
Hommalaisten mielipiteet kuitenkin kiinnostavat - sen takia tulee luettua tätäkin ketjua, vaikka ei olekaan mitään halua itse nähdä pokkurointiteeskentelöintiä. Täällä on varmasti tänäkin iltana paremmat jutut kuin linnanjuhlissa. ;)
Mitenkäs tuolle Kaikkoselle kävi, onko pelkoa oikeaan linnaan joutumisesta?
Quote from: Astraea on 06.12.2012, 21:45:46
Täällä on varmasti tänäkin iltana paremmat jutut kuin linnanjuhlissa. ;)
Siitä nyt ei ole epäilystäkään, mutta kyllä minä viivana Linnan Juhliinkin lähtisin jos vain pääsisin!
http://www.iltasanomat.fi/linnanjuhlat/art-1288521999929.html
Onko Stubbilla tylsää - sosiaalisessa mediassa koko ajan!QuoteMahtaakohan Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) olla pitkästynyt Linnassa?
Stubb nimittäin roikkuu Twitterissä ihan koko ajan. Vieraat odottivat kello 21:n aikaan ruokatarjoiluja ja tanssin alkamista, mutta Stubb vaikuttaa näpyttävän kännykkäänsä jatkuvalla syötöllä Linnan kuumassa tungoksessa. Hän on raportoinut odottaneensa kättelyä, ja hän on lähettänyt Twitteriin myös kuvia Suomen presidenteistä ja vuoroaan odottavista eri maiden suurlähettiläistä.
Ministeri Stubb tunnetaan ahkerana twiittaajana. Häntä voi seurata Twitterissä merkillä @alexstubb.
Tiedä häntä onko Stubbilla tylsää, mutta itse mies ainakin on tylsä; varmaan vaimollaan mukavaa! Ensin vaimonsa joutui tulemaan Linnaan Stubbelon käsipuolessa käsivarret paljaana vaikka nyt on joulukuu ja PAKKASTA! Ja sitten äijä twiittaa koko illan!
Quote from: Iza on 06.12.2012, 21:20:43
Minäkin huomasin YLE:n temppuilun. Aloin kiinnittää asiaan huomiota heti kun Eerola oli feidattu. Samoin tosiaan tekivät Jussille ja Soinin vaimolle (ja tietysti Hakkaraiselle). Jäikö multa jotain huomaamatta vai oliko Hirvisaari, Immonen, Lohela tai Sampo Terho edes paikalla, vai pystyivätkö vääntämään kameran vinoon heidän kohdallaan jo ajoissa - ja toimittajat pysyttelivät tarkoituksella hiljaa? Ketään ylläolevista en nähnyt/kuullut kättelyvuorossa!
Edit: typo
Hirvisaari pikaisesti vilahti aika alussa ja kuvakulma oli ylhäältä alas l. ei ollut kovinkaan helppoa tunnistaa.
Ovatko mamuvieraat olleet kunnolla tänä vuonna?
Sampo Terho kyllä näkyi kättelyssä lyhyesti, mutta mahdollinen kuulutus meni ohi?
Arhinmäen osallistumista linnan kekkereihin ei sairastumisogelma estänyt, mutta aiemmin päivällä:
Quote6.12.2012 klo 16:16| päivitetty 6.12.2012 klo 16:19
Hurstin itsenäisyysjuhlassa jaettiin yli 500 ruokakassia
Juhla keräsi Hakaniemeen noin 700 vierasta. Hursti odotti paikalle myös kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäkeä, mutta tämä joutui jättämään tapahtuman väliin sairastumisen vuoksi.
[...]
http://yle.fi/uutiset/hurstin_itsenaisyysjuhlassa_jaettiin_yli_500_ruokakassia/6405891
lihavointi oma
Quote from: Viimeinen suomalainen on 06.12.2012, 21:09:11
Quote from: Varsinaissuomalainen on 06.12.2012, 19:56:04
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 19:52:43
Jättivät perkeleet näyttämättä Eerolan kättelyn kuvatessaan korruptio-Iken vaimoa.
Taisi olla heti Eerolan perässä tuleva Hakkarainen, joka käänsi YLEn kameran.
Törkeä temppu puna-YLE:ltä! Haistakaa "#¤*&!!! Aivan tarkoituksellisesti kuvaaja käänsi kameran syrjään ainakin Eerolan, Halla-ahon ja Soinin vaimon kohdalla. Ja tästä roskasta peritään vielä ensi vuonna veroa. YLE joutaisi lakkauttaa.
Eiköhän se ollu ihan hyvä, että käänsivät kamerat pois. Muutoin meillä olisi taas käsissä persukausti, jossa jotakuta persua on tai ei ole kuvattu oikeasta kulmasta ja nythän meillä on jo kausti käsillä, jossa jotakuta persua ei ole kuvattu mistään kulmasta :)
Hyvää itsenäisyyspäivää täältä lahden toiselta puolen Virosta myös. Musta Mannerheim- elokuva näytettiin juuri Viron TV:ssä :facepalm:
http://hommaforum.org/index.php/topic,77838.0.html
Quote from: Astraea on 06.12.2012, 21:45:46
Rehellisesti sanottuna: ei voisi vähempää kiinnostaa nuo juhlat, niiden osallistujat ja heidän pukunsa. Valitettavasti tätä se EU on teettänyt.
Taitaa olla nuoremman polven asenne myös. Niille nuorille ja nuorille aikuisille, jotka liikkuvat kaupungilla, se on vain biletyspäivä muiden joukossa.
Maaliskuun 1. päivä sopii viettää itsenäisyyden menettämisen päivää perustuslakimuunnoksen, joka teki Suomesta ikuisen osan Euroopan Unionia, vuoksi. Musta lippu salkoon vaan ja menoksi.
Ensimmäisinä itsenäisyysvuosina liputettiin muuten punalippujen kanssa. Silloin Suomen lipuksi ei vielä ollut valittu siniristilippua vaan punaisella pohjalla ollut leijonalippu oli yleisin käytetty lippu - ja se leijonan kuva oli pieni ja itsetehty. Vaan eivätpä tainneet sosialistit silloin liputtaa. Heidän itsenäisyys julistuksensa tuli muuten jo 1917 heinäkuussa Valtalain (http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtalaki) nimellä. Siinä eduskunta julistettiin ylimmäksi Suomen lainsäätäjäksi - ja toimeenpanijaksi, mutta Suomen eroaminen Venäjästä - silloin "mensvekkisestä" eli sosiaalidemokraattisesta Kerenskin Venäjästä - ei kuulunut lakiin. Porvarit pitivät valtalakia "eduskunnan diktatuurina", koska se keskitti kaiken lainsäätämisvallan ja hallintovallan samoihin käsiin eli se ei sisältänyt presidenttiä lainkaan.
Nyt on "eduskunnan diktatuuri" saatu - presidentti on lähinnä muodollinen seremoniamestari, on liitytty liittovaltioon ja sosiaalidemokratia on otettu hallituksen ohjelmaksi: Kokoomusjohtoisen hallituksen vielä! Sata vuotta itsenäisyyden jälkeen punaiset ovat siis saaneet tavoitteensa saavutettua. Neuvostoliiton punalippu sirpillä ja vasaralla on vain korvattu Eurostoliiton sinilipulla tähtikuvioineen. Sadassa vuodessa Venäjällä kommunistit on kukistettu ja "tsaari" hallitsee taas. Eurostoliittossa taas komissaarit julistavat sosialismin sanomaa.
Mitä itsenäisyyttä tässä siksi oikein juhlitaan? Kuka juhlii ja miksi? Kauniille tytöille se tietenkin on ihan sama mitä juhlitaan, kunhan saa nättiä mekkoa käyttää. Muut juhlivat Jatkosodan tappiota puolustusvoittoa - tai jopa demokratian voittokulkua; kansandemokratian siis. Talouden riemujuhlaa tämä tuskin ainakaan on. Se olisi rienausta.
Kertokaa mitä juhlitte? Älkää miten juhlitte.
Quote from: sunimh on 06.12.2012, 20:23:03
YLE se pitää linjansa, Halla-aho mainittu niin kamera siirtyy kuvaamaan jotain Laura Voutilaista kahdeksi minuutiksi, kunnes tohtori Paha on varmasti saatu kuvista pois. Vain rotutohtorin titteli jäi mainitsematta.
Itsekin pohdin, että olipa nopea leikkaus pois etualalta taka-alalle. Toisaalta olivathan ne jonossa seisovien vieraiden kengänkärjet mielenkiintoisia, mitä näytettiin siinä sitten.
Arhinmäki oli linnassa (ei siis "linnassa") ja samaan aikaan ei linnan ulkona mekkaloitu, kuten viimeksi. Onko vasureiden puhti vähän poissa? Vetivätkö vain Kalliossa kepua ja kirosivat kapitalisteja?
Quote from: Viimeinen suomalainen on 06.12.2012, 21:37:42
Kyllähän tuo on kuvaajalta jo etikettivirhe, kun käänsi oppositiojohtaja Soinin vaimon kohdalta kameran sivuun. Törkeää mitätöintiä, samaten kuin muiden persujen sensuroinnit. YLE ei pääse todellakaan eroon raidoistaan.
Siltä näyttää.
Myös Länsimaiden tuho -kirjan kirjoittaja professori Timo Vihavainen viipyi ruudussa erittäin pitkään, mutteivat selostajat viitsineet mainita nimeä...
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 06.12.2012, 21:52:32
Ovatko mamuvieraat olleet kunnolla tänä vuonna?
Eihän ne paskahuussisankarit vielä tässä vaiheessa löydä omaa rasismin löytökykyänsä, vasta kohta.
Quote from: foobar on 06.12.2012, 22:45:45
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 06.12.2012, 21:52:32
Ovatko mamuvieraat olleet kunnolla tänä vuonna?
Eihän ne paskahuussisankarit vielä tässä vaiheessa löydä omaa rasismin löytökykyänsä, vasta kohta.
noh noh
Quote from: DuPont on 06.12.2012, 22:41:40
Arhinmäki oli linnassa (ei siis "linnassa") ja samaan aikaan ei linnan ulkona mekkaloitu, kuten viimeksi. Onko vasureiden puhti vähän poissa? Vetivätkö vain Kalliossa kepua ja kirosivat kapitalisteja?
Jostain luin, että Arhinmäki oli aiemmin päivällä sairauden vuoksi estynyt osallistumasta Hurstin Köyhien Itsenäisyysjuhlaan, mutta illemmalla Linnan Itsenäisyysjuhlaan kunto riitti.
;D On siinä Vasureilla oikea Köyhien Ystävä! ;D
Quote from: Emo on 06.12.2012, 23:03:14

Paljon Buranaa lepoa päälle. Sitten jaksaa taas kerätä luunsa.. :D
Siellä sitä jatkoilla hypnotisoidaan Ilkka Kanervaa rehelliseksi poliitikoksi, ettei kävisi taas näin:
"Kotimaa 18.4.2012 klo 8:07 | päivitetty 30.5.2012 klo 19:16
Ilkka Kanervalle ehdollinen vankeustuomio lahjuksen ottamisesta"
http://yle.fi/uutiset/ilkka_kanervalle_ehdollinen_vankeustuomio_lahjuksen_ottamisesta/5774907
Kohta se Ike allekirjoittaa tunnustuksen talousrikoksista :facepalm:
Quote from: Viimeinen suomalainen on 06.12.2012, 23:08:57
Siellä sitä jatkoilla hypnotisoidaan Ilkka Kanervaa
Hirveetä kuraa..
Iltalehti:
QuoteHakkarainen ei muistanut, kuinka monta lasillista boolia hän oli juonut Linnassa.
- Aika vahvaa se oli. Maistui vähän appelsiinille, kansanedustaja arvioi.
Hän kertoi jatkosuunnitelmistaan Teatterissa sen verran, että aikoi mennä vessaan ja sen jälkeen johonkin pöytään istumaan. Linnassakaan hän ei ollut käynyt tanssilattialla.
Valtakunnan Uutinen! Hakkarainen menee vessaan!!!!
http://www.iltalehti.fi/linnanjuhlat/2012120616420946_lj.shtml
Menee kyllä täysin naurettavaksi tuo Hakkaraisen ajojahti. Pelkästään Iltalehdessä on neljä kokonaan Hakkaraiseen liittyvää uutista. Halla-ahosta, Immosesta ja Soinista taas ei ole edes yhtä kuvaa.
Quote from: ElinaElina on 06.12.2012, 23:41:16

Vaadin saada tietää käykö Hakkarainen ykkösellä vai kakkosella (en tarkoita teeveekanavia).
Quote from: Ari Paulow
Sofi Oksanen sai Pro Finlandia -mitalin (Pro Finlandia = Suomen puolesta/hyväksi/eteen). Mutta miksi? Onhan Sofi Oksanen ulkomaiden televisioita myöten yleistäen mollannut suomalaisia miehiä väkivaltaisiksi juopoiksi naistenhakkaajiksi ja Suomea muutenkin surkeaksi maaksi. Hieman minua ihmetyttää, kuinka tällainen edistää Suomen asiaa. Lisääkö se suomalaisten luotettavuutta kauppakumppaneina? Tuleeko Suomeen enemmän turisteja katsomaan niitä juoppoja naistenhakkaajia ja maamme surkeutta? I think NOT.
Quote from: ElinaElina on 06.12.2012, 23:41:16
Iltalehti:
QuoteHakkarainen ei muistanut, kuinka monta lasillista boolia hän oli juonut Linnassa.
- Aika vahvaa se oli. Maistui vähän appelsiinille, kansanedustaja arvioi.
Hän kertoi jatkosuunnitelmistaan Teatterissa sen verran, että aikoi mennä vessaan ja sen jälkeen johonkin pöytään istumaan. Linnassakaan hän ei ollut käynyt tanssilattialla.
Valtakunnan Uutinen! Hakkarainen menee vessaan!!!!
http://www.iltalehti.fi/linnanjuhlat/2012120616420946_lj.shtml
Muistaaka aina se mistä Hakkarainen on valittu.Vittu kaikki ja jopa minä olen sitä mieltä että hän on mies paikallan.
Hänellä on ongelmia ja monella meistä on ongelmia.
Toivottavasti Herra
Hakkkarainen ei eksy motoristiystäviensä luokse.
Vaikkapa aivan sama minulle vaikkapa eksyisikin.
Eräs motoristiystäväni eksyi eilen muukalaislegioonan värväyspisteeseeseen ja yritti sisään vaikka painaa 170 kg ja on 54 vuotias.
Lopulta hän meni syömään mc donaldsiin muutatmat burgerit.
Toivotaan samaa herra Hakkararaiselle!
Quote from: Veli Muilu on 07.12.2012, 00:12:46
Quote from: ElinaElina on 06.12.2012, 23:41:16
Iltalehti:
QuoteHakkarainen ei muistanut, kuinka monta lasillista boolia hän oli juonut Linnassa.
- Aika vahvaa se oli. Maistui vähän appelsiinille, kansanedustaja arvioi.
Hän kertoi jatkosuunnitelmistaan Teatterissa sen verran, että aikoi mennä vessaan ja sen jälkeen johonkin pöytään istumaan. Linnassakaan hän ei ollut käynyt tanssilattialla.
Hakkarainen laukoi kuolemattomia hakkaraisia vähän päästä. Nyt on siistimmät tavat jakaa äänestäjien tuskaa jo ammuttu pois.
Seuraava uutinen ei ole että Hakkarainen äänesti eduskunnassa asian puolesta tai vastaan.
Quote from: Nuiva kansalainen on 06.12.2012, 23:51:23
Menee kyllä täysin naurettavaksi tuo Hakkaraisen ajojahti. Pelkästään Iltalehdessä on neljä kokonaan Hakkaraiseen liittyvää uutista. Halla-ahosta, Immosesta ja Soinista taas ei ole edes yhtä kuvaa.
Iltalehti onkin lukijoiden ehdoilla toimiva mediatalo, kuten HS, IS ja monet muut. Ainoa jolla on lakisääteisesti sivistyksellisiä tehtäviä on Yleisradio, mutta sekin haluaa leikkiä vapaata mediataloa. Näin siis kaikki päätyvät tööttäämään pihalle samaa tuubaa ja YLE:n muutama puheohjelma ja ulkomailta ostettu dokumentti vain erottaa sen mainoskanavista.
Quote from: Ilkka Partanen on 07.12.2012, 00:37:43
Iltalehti onkin lukijoiden ehdoilla toimiva mediatalo, kuten HS, IS ja monet muut. Ainoa jolla on lakisääteisesti sivistyksellisiä tehtäviä on Yleisradio, mutta sekin haluaa leikkiä vapaata mediataloa. Näin siis kaikki päätyvät tööttäämään pihalle samaa tuubaa ja YLE:n muutama puheohjelma ja ulkomailta ostettu dokumentti vain erottaa sen mainoskanavista.
Kuinka saadaan totuus sitten ihmisten tietoisuuteen?
Linnan jatkoilla haastateltiin "Terveiset Kutturasta" -kirjan kirjoittajaa Mikko-Pekka Heikkistä.
Heppu oli kirjoittanut kirjan, jossa Pohjois-Suomesta oli lopetettu kaikki virastot ja terveyspalvelut tjsp, ja tämän seurauksena lappalaiset liittoutuivat kainuulaisten kanssa ja julistivat sodan Helsinkiä vastaan...
Tahtoo lukea. Ainakin tämän arvostelun (http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Suomeen+syttyy+uusi+sis%C3%A4llissota/HS20120923SI1KU02qa0) mukaan voisi sopia hommalaiselle tai persulle.
-i-
Quote from: ikuturso on 07.12.2012, 01:08:28

'Onpa hienoa jos hommalaisia ajattelijoita oli Linnan juhlissa. Se vastaa jo vallankumousta.! ;)
Soihtukulkue Joensuun läpi ja seppeleen lasku sankarihaudoille sekä pieni puhe ja maamme-laulu. Juhlallista, jotenkin tavallisesta päivästä poikkeavaa, mutta suomalaiselle sopivan vaatimatonta. Hienoa oli.
Halla-AHon kättelyä ei edes näytetty, vaan kamera pysyi visusti muissa kohteissa. Juontaja kyllä sanoi Jussi ja Hilla... mutta kuva siirrettiin heti toisaalle. Muutenkin perussuomalaisia kuvattiin kovin vähän. Ruohonen-Lernerinkään kättelyä ei näytetty. Tuli fiilis, että oli tietoisesti valittu tällainen linja.
No kaikkea en katsonut, mutta mitä katsoin niin "kuoliaaksi vaikeneminen" jota media tuntuu nyt harrastavan näytti pätevän noissa kekkereissä.
Quote from: normi on 07.12.2012, 01:25:05

Jos nyt tarkkoja ollaan, niin siellähän oli paljonkin niitä joita ei näytetty. Halla-aho on kuitenkin kohujulkisuudestaan huolimatta ensimmäisen kauden riviedustaja oppositiosta. Se mistä voisi olla tyytyväinen on se, että YLE on alkanut jo ohjelmissaan tuoda asiallisestikin esiin tasavertaista ja kriittistäkin näkökulmaa erilaisiin vähemmistökysymyksiin pelkän suitsutuksen sijaan. Se on paljon isompi juttu kuin muutamat sekunnit kättelyjonossa. Se Halla-ahon sivuuttaminen otti kyllä minullakin silmään, mutta vastaavia tapahtui useampia, eräänkin pariskunnan kohdalla eivät juontajat osanneet sanoa mitään ja se oli ihan selkeä moka.
Ei sitten juhlita liiaksi, jotta voinemme huomennakin maksaa...
Quote from: Ilkka Partanen on 07.12.2012, 01:48:12
Se Halla-ahon sivuuttaminen otti kyllä minullakin silmään, mutta vastaavia tapahtui useampia
Mahdotonta tietysti sanoa mistä johtui, mutta Halla-Aho kuitenkin on melkoinen ääniharava ja oli sitä myös kunnallisvaaleissa, että epäilen vahvasti poliitista syytä sille, että kamera kiersi huolellisesti Halliksen.
Quote from: Ilkka Partanen on 07.12.2012, 01:48:12Halla-aho on kuitenkin kohujulkisuudestaan huolimatta ensimmäisen kauden riviedustaja oppositiosta.
Todella... vain ensimmäisen kauden riviedustaja, kuten muutkin, jotka ovat:
-tohtoreita
-viharikoksesta tuomittuja
-toimineet tällä kaudella hallintovaliokunnan puheenjohtajana
-olleet eduskuntavaaleissa ääniharavia
-olleet kunnallisvaaleissa ääniharavia
-median mukaan haastamassa puolueen istuvaa puheenjohtajaa
Niin näitähän siellä on parisataa.
Hakkarainen on myös kohujulkisuudestaan huolimatta vain ensimmäisen kauden riviedustaja. Ja katso kuinka paljon hän on saanut tilaa mediassa.
-i-
Quote from: ikuturso on 07.12.2012, 02:15:52

No ainakaan noita rikostuomioita ei tuotu itsenäisyyspäivän juhlassa esiin ja ei pidäkään. En minä siihen tietenkään pysty sanomaan että onko Halla-aho joutunut mediaboikotin kohteeksi vai ei, sen sijaan ihmettelen kuinka täällä jaksetaan kohkata jostain tuollaisesta asiasta kuin jossain Demissä kun ei oma idoli näkynyt jossain tarpeeksi. Kamera ohitti monet muutkin kansanedustajat ja vieraat, ei siinä mitään niin dramaattista tarvitse olla.
Quote from: ikuturso on 07.12.2012, 02:15:52
Hakkarainen on myös kohujulkisuudestaan huolimatta vain ensimmäisen kauden riviedustaja. Ja katso kuinka paljon hän on saanut tilaa mediassa.
-i-
Kuten mainittu aiemmin, Hakkarainen on ihan eri profiilissa. Ei häntäkään minun tietääkseni erityisen paljoa kuvattu, Iltalehtien ja muiden tekemät jutut ovat sitten ihan erikseen, ei niillä ole samanlaista tasapuolisuusvelvoitetta kuin YLE:llä (periaatteessa) on. Hakkaraisesta saa otsikoita kun Teuvo ottaa viinaa, ei siinä sen ihmeempää. Lisäksi mielenkiintoa nostatti jo ennen Linnan juhlia noussut episodi jossa Hakkarainen puolittain pakottautui tulemaan linnaan alunperinkään.
Näinpä tuossa yhtä ulkomaalaista tuttuani. Hän oli suomeen tullessaan kuullut (on siis keski-eurooppalainen) että täällä ollaan ylpeitä itsenäisyydestä, ei juuri häpeillä saksan kanssa toimimista, varsinkaan toisessa maailmansodassa, arvostetaan veteraaneja jne. ja kuvittelikin, että kansallispäivä on täällä monien muiden tapaan lähinnä valtava, karnevaalia muistuttava tapahtuma, joka sisältää raikulointia lippujen liehuessa ja kaduilla marssiessa, kuten monissa muissa kulttuureissa on tapana juhlistaa nyt melkein mitä vaan. Plus että ääriainekset kokoontuvat riehumaan toreille ja pelottelemaan ulkolaisia. Tietenkin, sikäläisessä yhteiskunnassa kasvaneena, ja aivan varmasti riittämiin mm. toisesta maailmanpalosta valistusta saaneena sitä miettii, että millainen maa nyt voisi sulattaa noin vaan sen, että veljeili vaikka natsien kanssa aikoinaan?
Nähtyään parit itsenäisyyspäivät, ja sen, miten täälläpäin sitä on tapana viettää, ymmärtää täysin.
HS:n sivuilta löytyi
(http://i45.tinypic.com/23lhc3s.png)
Quote from: ikuturso on 07.12.2012, 01:08:28
Linnan jatkoilla haastateltiin "Terveiset Kutturasta" -kirjan kirjoittajaa Mikko-Pekka Heikkistä.
Heppu oli kirjoittanut kirjan, jossa Pohjois-Suomesta oli lopetettu kaikki virastot ja terveyspalvelut tjsp, ja tämän seurauksena lappalaiset liittoutuivat kainuulaisten kanssa ja julistivat sodan Helsinkiä vastaan...
Tahtoo lukea. Ainakin tämän arvostelun (http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Suomeen+syttyy+uusi+sis%C3%A4llissota/HS20120923SI1KU02qa0) mukaan voisi sopia hommalaiselle tai persulle.
Luen täyden juonenpaljastuksen mieluimmin kirjasta, kuin HYYSÄRISTÄ!
Klikkasin hyysäriä...tosin oli miinana, joten katumusharjoitukseen riittää varmaan litra tärpättiä ja pulloharja, jälkkäriksi jotain miljoonaluokan chiliä ämpärillinen, että lähtee paskanmaku toisestakin päästä...
QuoteLinnan juhlien viralliset jatkot ravintola Teatterissa sujuivat tänä vuonna rauhallisesti. Ravintolassa eniten huomiota herätti perussuomalaisten seurue, joka intoutui esittämään kovaäänisesti isänmaallisia kappaleita kuorolaulua harrastavan kansanedustaja Juho Eerolan johdolla. Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisenkin kuultiin laulavan Finlandiaa.
[...]
Kovassa juhlakunnossa ollut Hakkarainen poistui vasta neljän aikaan. Vielä tätä myöhemmin ravintolasta lähti laulaja Kaija Koo.
Hakkarainen suuntasi ravintolalta kohti keskustaa Perussuomalainen-lehden päätoimittajan Matias Turkkilan kanssa. He nousivat taksiin Rautatieaseman luona.
Aiemmin illalla Hakkarainen lupasi IL-TV:n haastattelussa saapua perjantaina töihin yhdeksitoista. Kansanedustaja oli saapunut Linnan jatkoille ensimmäisten joukossa.
Kuvateksti:
Teuvo Hakkarainen ja Matias Turkkila lähtivät Linnan jatkoilta neljän aikoihin. Hakkarainen oli innostunut jatkoilla laulamaan.
iltalehti (http://www.iltalehti.fi/linnanjuhlat/2012120716422751_lj.shtml) 7.12.2012
Quote from: skrabb on 06.12.2012, 21:55:05
Arhinmäen osallistumista linnan kekkereihin ei sairastumisogelma estänyt, mutta aiemmin päivällä:
Quote6.12.2012 klo 16:16| päivitetty 6.12.2012 klo 16:19
Hurstin itsenäisyysjuhlassa jaettiin yli 500 ruokakassia
Juhla keräsi Hakaniemeen noin 700 vierasta. Hursti odotti paikalle myös kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäkeä, mutta tämä joutui jättämään tapahtuman väliin sairastumisen vuoksi.
[...]
http://yle.fi/uutiset/hurstin_itsenaisyysjuhlassa_jaettiin_yli_500_ruokakassia/6405891
lihavointi oma
QuoteMinisterin poisjäänti juhlasta harmitti Heikki Hurstia
Vähävaraisten juhlissa ruokaa riitti kaikille.
--------------------------------------------------------------------------------
Rami TuiskuHS
Juhlapuhujan poissaolo harmitti Heikki Hurstia, joka järjesti jälleen vähävaraisille itsenäisyyspäivän juhlat Hakaniemen torilla Helsingissä.
Köyhien linnanjuhlissa oli Hurstin arvion mukaan paikalla noin 700 vierasta, joille tarjottiin lihakeittoa ja pullakahvit. Ruokakasseja tilaisuudessa jaettiin 500 kappaletta.
"Juhlat sujuivat hyvin. Ruokaa riitti kaikille. Hienoa, että näinkin iso määrä ihmisiä tuli paikalle", Hursti sanoi juhlien päätyttyä.
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas) oli Hurstin mukaan tarkoitus olla tilaisuudessa puhujana, mutta hän ei tullut paikalle. Hurstin mukaan ministeri ei myöskään ilmoittanut hänelle etukäteen poisjäännistään.
Arhinmäen erityisavustaja Anne Moilanen kertoi eilen Nelosen uutisille, ettei ministeri ollut ylipäätään lupautunut puhujaksi Hurstin juhliin. Moilanen kertoi lisäksi, että Arhinmäki on sairastunut.
Arhinmäen poissa ollessa Hursti pyysi puheenpitäjäksi paikalla olleen kansanedustaja Pertti "Veltto" Virtasen (ps).
"Nappasin hänet siitä lennosta kiinni. Hän piti hauskan, humoristisen puheen", Hursti kiitteli.
Vanhempiensa Veikko ja Lahja Hurstin aloittamaa avustustyötä jatkava Hursti oli saanut kutsun presidentin itsenäisyysjuhliin Linnaan.
"Menen sinne hyvillä mielin. Hienoa, että tätä työtä arvostetaan niin, että sain kutsun. Olen siellä toisaalta edustamassa kaikkia vapaaehtoistyöntekijöitä", Hursti sanoi.
http://www.hs.fi/paivanlehti/#07122012/kotimaa/Ministerin+poisj%C3%A4%C3%A4nti+juhlasta+harmitti+Heikki+Hurstia/a1354767943925
lihavointi oma
Quote from: Ilkka Partanen on 07.12.2012, 01:48:12
eräänkin pariskunnan kohdalla eivät juontajat osanneet sanoa mitään ja se oli ihan selkeä moka.
Mitä horiset?
Mitä pitäisi sanoa, jos ovat käytännössä tuntemattomia?
Toivottavasti lähivuosina pamahtaisi päälle oikein kunnon megalomaaninen lama, että noista turhista rahaa kuluttavista juhlista päästäisiin.
Eipähän tullut nytkään katsottua. Tunnustus kaikille jotka eivät menneet, vaikka saivat kutsun.
Quote from: normi on 07.12.2012, 02:00:54
Quote from: Ilkka Partanen on 07.12.2012, 01:48:12
Se Halla-ahon sivuuttaminen otti kyllä minullakin silmään, mutta vastaavia tapahtui useampia
Mahdotonta tietysti sanoa mistä johtui, mutta Halla-Aho kuitenkin on melkoinen ääniharava ja oli sitä myös kunnallisvaaleissa, että epäilen vahvasti poliitista syytä sille, että kamera kiersi huolellisesti Halliksen.
Ei siinä mitään politiikkaa ole. Johtuu vain ja ainoastaan siitä että Linnan kutsuista on vuosien mittaan muodostunut julkkis/muoti-messut. Näkyy esim. siinä että YLE on näköjään pysyvästi palkannut kolmannen juontajan höpöttämään kolmasosan koko selostusajasta pukusuunnittelijoista ! Sekö on itsenäisyyden juhlinnan tarkoitus? :o
Ennen vanhaan (hyvään aikaan) oli kaksi selostajaa ja he puhuivat ihmisistä ja siitä mitä he ovat. Eivätkä siitä mitä vaatteita he päällään pitävät ja mistä ne on hankittu ja kuka on suunnitellut.
Pelleilyksi on mennyt koko itsenäisyyden juhlinta. Toivottavasti joskus lähetettäisiin uusinta vaikkapa vuoden 1977 juhlista. Olisi mukava verrata juhlimisen laatua ja määrää.
Quote from: Defiance on 07.12.2012, 03:47:06
Tietenkin, sikäläisessä yhteiskunnassa kasvaneena, ja aivan varmasti riittämiin mm. toisesta maailmanpalosta valistusta saaneena sitä miettii, että millainen maa nyt voisi sulattaa noin vaan sen, että veljeili vaikka natsien kanssa aikoinaan?
Nähtyään parit itsenäisyyspäivät, ja sen, miten täälläpäin sitä on tapana viettää, ymmärtää täysin.
Jep. Kylmimmän ja pimeimmän vuodenajan alussa ei tee mieli öyhöttää pikku jutuista suuntaan taikka toiseen.
Noo kyllä Hakkarainenkin näkyi lohduttajan saaneen ;)
(http://static.iltalehti.fi/linnanjuhlat/hakkarainen_etu071212STL_lj.jpg)
(http://static.iltalehti.fi/linnanjuhlat/hakkarainen_taksi071212STL_lj.jpg)
Quote from: Goman on 07.12.2012, 07:17:03
Ei siinä mitään politiikkaa ole. Johtuu vain ja ainoastaan siitä että Linnan kutsuista on vuosien mittaan muodostunut julkkis/muoti-messut. Näkyy esim. siinä että YLE on näköjään pysyvästi palkannut kolmannen juontajan höpöttämään kolmasosan koko selostusajasta pukusuunnittelijoista ! Sekö on itsenäisyyden juhlinnan tarkoitus? :o
Ennen vanhaan (hyvään aikaan) oli kaksi selostajaa ja he puhuivat ihmisistä ja siitä mitä he ovat. Eivätkä siitä mitä vaatteita he päällään pitävät ja mistä ne on hankittu ja kuka on suunnitellut.
Pelleilyksi on mennyt koko itsenäisyyden juhlinta. Toivottavasti joskus lähetettäisiin uusinta vaikkapa vuoden 1977 juhlista. Olisi mukava verrata juhlimisen laatua ja määrää.
Ennen linnanjuhlista näytettiin vain lyhyt lähetys, ehkä tunti, joskus ei sitäkään. Käsittääkseni 10-15 vuotta on juhlaa alettu hehkuttaa aina vain enemmän ja siitä on tehty päivän päätapahtuma. Sirkushuvia tuulipukukansalle. Itsenäisyyspäivästä on tehty pelleilypäivä tarkoituksella. Tuntematon ei ole mikään pitkä perinne myöskään itsenäisyyspäivänä, ehkä se 10-15 vuotta. Tuli se aiemminkin joskus, mutta ei joka itsenäisyyspäivä. Kai jokainen tajuaa, että saman elokuvan lähettäminen joka vuosi samana päivänä on naurettavaa. Ja juuri sitä sillä viestitetään.
Quote from: Defiance on 07.12.2012, 03:47:06toisesta maailmanpalosta valistusta saaneena sitä miettii, että millainen maa nyt voisi sulattaa noin vaan sen, että veljeili vaikka natsien kanssa aikoinaan?
Jos fiksuutta sitten riittäisi, hän alkaisi miettiä sitä, mitkä Suomen vaihtoehdot olivat ja erityisesti jos tarkoituksena oli saada takaisin Neuvostoliiton varastamat alueet.
Hän voisi miettiä myös sitä, miksi Britannia ja Ranska veljeilivät Stalinin kommunistisen terrorihallinnon kanssa.
Quote from: ilmarinen on 07.12.2012, 08:37:32

Tulkitsen niin, että sinä haluat viestittää ikävää ja harmaata Itsenäisyyspäivänä, kun haluat lopettaa linnan juhlat. Linnan juhlat ovat olleet vuosikymmeniä päivän päätapahtuma. Eipä Suomessa vastaavia muita tilaisuuksia olekaan, joten hyvä näin.
Nettipalstojen valittajien mielestä ainoa tapa pitää "kansanjuhla" Suomessa on kerääntyä jollekin torille, jossa joku pitää pitkän mutta tylsän latteuksista koostuvan puheen. Sen jälkeen torvisoittokunta soittaa pari kappaletta. Sitten harmaaseen pukeutunut "juhla"kansa vaeltaakin hiljaisena koteihinsa ryyppäämään.
Perinteiden pitää aina alkaa joskus. Erityisesti sellainen perinne, että sama elokuva näytetään televisiossa joka Itsenäisyyspäivä. Elokuvan näyttämisen idea on se, että vuodesta vuoteen uudet sukupolvet katsovat elokuvan ensimmäistä kertaa ja jotkut aina sitten uudemman kerran.
Quote from: Arto Luukkainen on 07.12.2012, 09:07:44

Sinulla on lattea mielikuvitus.
Tuntematon sotilas on huono kirja ja siitä tehty elokuva vielä huonompi. Suomessa ei ole onnistuttu tekemään yhtään hyvää elokuvaa talvi- tai jatkosodasta. En näe mitään arvoa tuon elokuvan esittämisessä itsenäisyyspäivänä.
Turkkilan tehtäväksi oli näköjään annettu tenunenän saattelu ilman koukeroita kotiin. Mies otti tehtävän ihan kirjaimellisesti ja kädestä pitäen saatteli tenunenän taksille ja sillä suoraan kotiin.
Sinällään ihan järkevää. Tuo adhd tuntuu menevän jo muutamasta poolilasista ihan sekaisin, todellinen höyrypää. Jos sen olisi laskenut yksin liikenteeseen, niin olisi iltapäivälehdillä ollut taas otsikoita.
Persujen kannattaisi äijälle palkata loppuvaalikaudeksi eduskunta-avustajaksi satakiloinen kaksimetrinen vartija, joka kuskaa sitä töihin ja kotiin.
Quote from: skrabb on 07.12.2012, 06:43:24
QuoteMinisterin poisjäänti juhlasta harmitti Heikki Hurstia
Vähävaraisten juhlissa ruokaa riitti kaikille.
--------------------------------------------------------------------------------
....
Arhinmäen poissa ollessa Hursti pyysi puheenpitäjäksi paikalla olleen kansanedustaja Pertti "Veltto" Virtasen (ps).
"Nappasin hänet siitä lennosta kiinni. Hän piti hauskan, humoristisen puheen", Hursti kiitteli.
paaehtoistyöntekijöitä", Hursti sanoi.
http://www.hs.fi/paivanlehti/#07122012/kotimaa/Ministerin+poisj%C3%A4%C3%A4nti+juhlasta+harmitti+Heikki+Hurstia/a1354767943925
Missä otsikot:
Perussuomalaisten Pertti Virtanen toimi kulttuuriministerin sijaisena tämän estyttyä hoitamaan velvollisuuksiaan "sairauden" vuoksi.-i-
Quote from: Arto Luukkainen on 07.12.2012, 09:01:00
Quote from: Defiance on 07.12.2012, 03:47:06toisesta maailmanpalosta valistusta saaneena sitä miettii, että millainen maa nyt voisi sulattaa noin vaan sen, että veljeili vaikka natsien kanssa aikoinaan?
Jos fiksuutta sitten riittäisi, hän alkaisi miettiä sitä, mitkä Suomen vaihtoehdot olivat ja erityisesti jos tarkoituksena oli saada takaisin Neuvostoliiton varastamat alueet.
Hän voisi miettiä myös sitä, miksi Britannia ja Ranska veljeilivät Stalinin kommunistisen terrorihallinnon kanssa.
Tarjolla oli kansallista sosialismia ja ylikansallista sosialismia. USA oli NL:n sponsori. Repikää siitä.
Quote from: Lalli IsoTalo on 07.12.2012, 10:36:41

Kansallinen sosialismi pakotti siihen määrittelemällä sekä Neukkulan että Jenkkilän vihollisikseen ja alkamalla valloittaa maailmaa. Jos Neukkula olisi liitetty Saksaan, kansalliset sosialistit olisivat jossain vaiheessa hyökänneet sen resurssien avulla Jenkkiläänkin.
Yle Fem näytti PS:n edustajien Hakkarainen, Lindström, Eerola kättelyt (alk. 1.00) ja myös Jussi Halla-ahon Hilla-puolisoineen (alk. 1.27.02) "sensuroimattomina".
http://areena.yle.fi/tv/1727374
Quote from: törö on 07.12.2012, 10:48:36

Ehkä natsit olisivat hyökänneet koko maailman kimppuun, ehkä eivät. Jos haluaa saada maailmanpalon aikaiseksi, kannattaa sytyttää maailmansota.
Pointtini taitaa olla se, että USAlla on enemmän optioita kuin Suomella. Ja USA olisi voinut itse luoda kolmannen vaihtoehdon ylikansallisen ja kansallisen sosialismin rinnalle, jos olisi halunnut. Suomi tuli valmiiseen pelipöytään.
USA olisi voinut tehdä erilaisen kattauksen, vaan eipä tehnyt.
Quote from: Lalli IsoTalo on 07.12.2012, 11:01:31

Jenkeillä on se perustuslaissa määritelty tasavalta, mitä ne eivät halunneet vaihtaa kummankaan sortin kommunismiin.
Quote from: ikuturso on 07.12.2012, 09:45:37
Quote from: skrabb on 07.12.2012, 06:43:24
QuoteMinisterin poisjäänti juhlasta harmitti Heikki Hurstia
Vähävaraisten juhlissa ruokaa riitti kaikille.
--------------------------------------------------------------------------------
....
Arhinmäen poissa ollessa Hursti pyysi puheenpitäjäksi paikalla olleen kansanedustaja Pertti "Veltto" Virtasen (ps).
"Nappasin hänet siitä lennosta kiinni. Hän piti hauskan, humoristisen puheen", Hursti kiitteli.
paaehtoistyöntekijöitä", Hursti sanoi.
http://www.hs.fi/paivanlehti/#07122012/kotimaa/Ministerin+poisj%C3%A4%C3%A4nti+juhlasta+harmitti+Heikki+Hurstia/a1354767943925
Missä otsikot:
Perussuomalaisten Pertti Virtanen toimi kulttuuriministerin sijaisena tämän estyttyä hoitamaan velvollisuuksiaan "sairauden" vuoksi.
Jaa-a, eikös Heikki Hurstin veli Rene ole persu? Olisiko ollut suunniteltu juttu?
Kansan Uutisenkaan mukaan Arhinmäelle ei ollut edes ilmoitettu, että oli toivottu puhumaan.
Quote from: Everyman on 07.12.2012, 11:14:29Jaa-a, eikös Heikki Hurstin veli Rene ole persu? Olisiko ollut suunniteltu juttu?
Kansan Uutisenkaan mukaan Arhinmäelle ei ollut edes ilmoitettu, että oli toivottu puhumaan.
Hurstin poika siis... Arhinmäki nyt ei jostain syystä pääse mihinkään tilaisuuteen, mihin ei huvita mennä.
Quote from: törö on 07.12.2012, 11:08:33
Quote from: Lalli IsoTalo on 07.12.2012, 11:01:31
Pointtini taitaa olla se, että USAlla on enemmän optioita kuin Suomella. Ja USA olisi voinut itse luoda kolmannen vaihtoehdon ylikansallisen ja kansallisen sosialismin rinnalle, jos olisi halunnut. Suomi tuli valmiiseen pelipöytään.
USA olisi voinut tehdä erilaisen kattauksen, vaan eipä tehnyt.
Jenkeillä on se perustuslaissa määritelty tasavalta, mitä ne eivät halunneet vaihtaa kummankaan sortin kommunismiin.
Sen vuoksi oma kattaus olisikin ollut tarpeen. Mutta mitäpä muuta kuin sosialismin sponsorointia saattoi odottaa "markkinatalousmaalta", joka julisti kullan omistamisen rikokseksi 1933?
Quote from: http://en.wikipedia.org/wiki/Executive_Order_6102The order criminalized the possession of monetary gold by any individual, partnership, association or corporation.
USA lähti liikkeelle hyvin, mutta jossain vaiheessa rahasosialistit kaappasivat vallan. Olen asunut muutaman vuoden Manhattanin Upper East Sidella, ja ne saattoivat hyvinkin olla elämäni parhaita vuosia. Olen USA:n ihailija edelleen, ja surullisesti katson sen hidasta uppoamista alaspäin.
Mutta USA on tosiasiallisesti sosialisoitu jo ennen toista maailmansotaa. Sitä ei vain kutsuttu sosialismiksi. Sitä kutsuttiin joksikin muuksi.
EDIT: muokkausta tehty.
Quote from: skrabb on 07.12.2012, 10:54:43
Yle Fem näytti PS:n edustajien Hakkarainen, Lindström, Eerola kättelyt (alk. 1.00) ja myös Jussi Halla-ahon Hilla-puolisoineen (alk. 1.27.02) "sensuroimattomina".
http://areena.yle.fi/tv/1727374
Pointsit femmalle, että tämä historiallinen kohtaaminen näytettiin. Myös piispan saapuminen juhliin oli huomattu siellä. :)
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/9931-hannu-lauerma-tuomitsee-kanervan-hypnoosin
Hannu Lauerma tuomitsee Kanervan hypnoosin QuoteTutkimusprofessori, vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma pitää täysin epäeettisenä eilen Yleisradion Linnan jatkot -ohjelmassa nähtyä kansanedustaja Ilkka Kanervan hypnoosia. Joskus, vaikkakin harvoin, vastaavanlaisella toiminnalla voi hänen mukaansa olla jopa vakavat seuraukset. Hypnoositempun suoritti mentalisti Noora Karma.
Kanerva ilmaisi eilen illalla tv:ssä ennen temppua, että olisi sovittu, ettei hypnoosia suoriteta. Karma kuitenkin suostutteli Kanervan siihen suorassa lähetyksessä, ja pian entinen ulkoministeri löysi itsensä makaamasta lattialta.
- Siinä saatettiin julkisuuden henkilö suorassa lähetyksessä tilanteeseen, jossa hänen on sosiaalisesti vaikea tai mahdoton kieltäytyä äkillisestä pyynnöstä hypnoosiin. Näin ei pitäisi koskaan tehdä. Ei ihmisiä saa saattaa tilanteeseen, jossa he ikään kuin joutuvat pakotettuna, joskin tässä lähinnä enemmän johdateltuna, kiusalliseen tilanteeseen, jossa he eivät voi kieltäytyä yllättävästä pyynnöstä menettämättä kasvojaan. Tämä on epäeettistä viihdettä, lavahypnoosia ei pitäisi lainkaan harjoittaa, Lauerma sanoo.
Hänen mukaansa Kanervan tapauksessa käytettiin klassista suggestioherkkyyteen perustuvaa tekniikkaa, jossa katse suunnataan ylöspäin tiettyyn kiintopisteeseen ja huomio kiinnitetään hengitykseen. Lauerma huomauttaa, että harvinaisia vakaviakin reaktioita on näin saatu lavahypnoosissa aikaan.
- Vaikka riski on pieni, tällainen toiminta on ehdottomasti epäsuotavaa.
Mitä ajattelette Yleisradion toiminnasta?
- En pidä sitä missään mielessä korrektina.
Koko juttu linkistä.
Quote from: nonoo on 07.12.2012, 07:47:53
Noo kyllä Hakkarainenkin näkyi lohduttajan saaneen ;)
(http://static.iltalehti.fi/linnanjuhlat/hakkarainen_etu071212STL_lj.jpg)
(http://static.iltalehti.fi/linnanjuhlat/hakkarainen_taksi071212STL_lj.jpg)
Hakkarainen + mies + taksi = ??
Arhinmäki siis kävi tartuttamassa nuhakuumetta juhlaväkeen. Vastuutonta.
Quote from: ElinaElina on 07.12.2012, 15:14:02
Arhinmäki siis kävi tartuttamassa nuhakuumetta juhlaväkeen. Vastuutonta.
Se oli Arhinmäen tämän vuoden vihateko Linnan juhlia vastaan.
Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 07.12.2012, 14:45:30
Hakkarainen + mies + taksi = ??
Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus...?
Quote from: Arto Luukkainen on 07.12.2012, 09:01:00
Quote from: Defiance on 07.12.2012, 03:47:06toisesta maailmanpalosta valistusta saaneena sitä miettii, että millainen maa nyt voisi sulattaa noin vaan sen, että veljeili vaikka natsien kanssa aikoinaan?
Jos fiksuutta sitten riittäisi, hän alkaisi miettiä sitä, mitkä Suomen vaihtoehdot olivat ja erityisesti jos tarkoituksena oli saada takaisin Neuvostoliiton varastamat alueet.
Hän voisi miettiä myös sitä, miksi Britannia ja Ranska veljeilivät Stalinin kommunistisen terrorihallinnon kanssa.
Kyllä kyllä, opiskeltuaan hieman suomen historiaa, hän tajuaa tilanteen. Myös esimerkiksi Marskin selvästi tekemä pesäero natseiluun vakuutti kaverin. Tarkoitinkin, että esimerkiksi Eurooopan taloudellisesti merkittävimmässä maassa ei sovi tällaisista asioista puhua ;) paitsi siihen yhteen oikeaan sävyyn. Ja jos on pienestä asti toitotettu, että miten pitää ajatella, niin kyllä siinä "fiksumpikin" yksilö on kovilla.
Quote from: nonoo on 07.12.2012, 07:47:53
(http://static.iltalehti.fi/linnanjuhlat/hakkarainen_etu071212STL_lj.jpg)
Kuka tässä on kuvassa Teuvon kaverina?
Quote from: desperaato on 07.12.2012, 15:47:53
Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 07.12.2012, 14:45:30
Hakkarainen + mies + taksi = ??
Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus...?
Miten tuo Hakkaraisen käsikynkkäkaveri... näyttää ihan Matias Turkkilalta... näenkö väärin?
Quote from: Emo on 07.12.2012, 15:53:55

Nimenomaan hän tuli mieleeni kuvasta.
"Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus...?"
Eikös Hakkarainen esitellyt Haaviston vanhemmilleen Saarijärvellä männäsuvena... :roll:
Quote from: Emo on 07.12.2012, 15:53:55
Miten tuo Hakkaraisen käsikynkkäkaveri... näyttää ihan Matias Turkkilalta... näenkö väärin?
Et näe. Iltalehden jutussa kerrotaan, että Hakkarainen poistui Perussuomalainen-lehden Matias Turkkilan kanssa Rautatientorin taksitolpalle.
Quote from: Dilat Laraht on 07.12.2012, 16:04:46
Quote from: Emo on 07.12.2012, 15:53:55
Miten tuo Hakkaraisen käsikynkkäkaveri... näyttää ihan Matias Turkkilalta... näenkö väärin?
Et näe. Iltalehden jutussa kerrotaan, että Hakkarainen poistui Perussuomalainen-lehden Matias Turkkilan kanssa Rautatientorin taksitolpalle.
Hienoa! Kaveria ei jätetä! Kiitokset Turkkilalle! :)
Turkkilalle on näemmä siunaantunut lisäpestejä persuissa. Hakkaraisen kaitsija. :D
Näyttää siltä, että YLE: n FST oli tuonut paikalle oman kuplettinsa!
RRahaa on, fyrken fins?
Ei siis sopinut, että "tvooljuud" olisi tuotettu ylen suomenkielisten kameroiden kautta :facepalm:
Ovatko kameratkin saastuneita suomenkielisiä?
RKP:tä mahtaa vituttaa se, että Halla-aho tallentui "pyhään ruotsinkieliseen kameraan".
Quote from: Kauhea Ihmismäinen Otus on 07.12.2012, 14:45:30
Quote from: nonoo on 07.12.2012, 07:47:53
Noo kyllä Hakkarainenkin näkyi lohduttajan saaneen ;)
(http://static.iltalehti.fi/linnanjuhlat/hakkarainen_etu071212STL_lj.jpg)
(http://static.iltalehti.fi/linnanjuhlat/hakkarainen_taksi071212STL_lj.jpg)
Hakkarainen + mies + taksi = ??
Muistan eräästä Ben Zyskowiczin haastattelusta lukeneeni, että kun Zysse sattui nuorempana poliitikkona lähtemään Tornin Ateljee Barista niin, että sattui parin nuorehkon naisen kanssa samaan hissiin uutisoitiin, että Ben Zyskowicz poistui baarista kahden naisen kanssa. Noh, tottahan tuo tavallaan taisi olla, mutta mielikuva ei ihan vastannut todellisuutta.
Kohta lehdissä: Teuvo Hakkarainen lähti Linnan jatkoilta samassa taksissa miesseuralaisen kanssa, KATSO KUVAT!
Quote from: Sunt Lacrimae on 08.12.2012, 08:05:52

Tostahan saisi tosi hyvän.
Quote
"HAKKARAINEN SEURALAISESTAAN: OLEMME VAIN YSTÄVIÄ!"
Rankasti juhlinut kansanedustaja Teuvo Hakkarainen nähtiin poistumassa itsenäisyyspäivän juhlien jatkoilta käsi kädessä nuorehkon mieshenkilön kanssa. Rivakasti askeltanut kaksikko siirtyi nopeasti taksijonoon ja vältteli katsekontaktia toimittajiin. Seiska soitti Hakkaraiselle ja kysyi millaiset välit hänellä on mystiseen seuralaiseensa:
No Kai Meriläinen Seiskasta terve! Olit jatkoilla löytänyt yöseuraa kun matkasit pois, kerrotko hieman suhteestanne?
-Mitä helv...iä tämä nyt on. Ihan vaan hyviä kavereita ollaan.
Kävelitte kuitenkin samaa matkaa, jatkuiko matka mahdollisesti samaan osoitteeseen?
-Mitä sä vihjailet? En halua kommentoida tuollaisia asioita yhtään.
Ja taas on saatu hyvä juoru liikkeelle.
Vähällä sitä näjemmä iltikseen pääsee. Mutta mennään näillä. :D
Otin linnasta pari kuvaa aiemmin illalla, löytyvät täältä: http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=699
Quote from: Matias Turkkila on 09.12.2012, 20:43:24
Vähällä sitä näjemmä iltikseen pääsee. Mutta mennään näillä. :D
:D
Juntteja tuolla iltiksessä, kun poikien välistä ystävyyttä ei ymmärretä ollenkaan. Ehkä lehden toimittajille pitäisi vuorollaan maksaa matka johonkin metropoliin tutustumaan kansainvälisiin tuulahduksiin.
Quote from: Matias Turkkila on 09.12.2012, 20:43:24
Vähällä sitä näjemmä iltikseen pääsee. Mutta mennään näillä. :D
Otin linnasta pari kuvaa aiemmin illalla, löytyvät täältä: http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=699
Millä kameralla nuo kuvat on otettu?
Quote from: kekkeruusi on 07.12.2012, 16:13:37
Turkkilalle on näemmä siunaantunut lisäpestejä persuissa. Hakkaraisen kaitsija. :D
Historiaa muistamattomille muistutus: kiiltonahkakengät ovat vaaralliset - myös sisätiloissa! :)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102014601303_uu.shtml
Quote from: Matias Turkkila on 09.12.2012, 20:43:24
Vähällä sitä näjemmä iltikseen pääsee. Mutta mennään näillä. :D
Otin linnasta pari kuvaa aiemmin illalla, löytyvät täältä: http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=699
Kiitokset Matiakselle kuvista! Pääsee vihdoin näkemään vähän Halla-ahojakin, kun lähetyksessä ei juuri suvaittu antaa ruutuaikaa. Lipposkasta saatu myös onnistunut kuva kuvateksteineen. ;D
Quote from: Matias Turkkila on 09.12.2012, 20:43:24
Vähällä sitä näjemmä iltikseen pääsee. Mutta mennään näillä. :D
Otin linnasta pari kuvaa aiemmin illalla, löytyvät täältä: http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=699
Ei salamavalon polttaneita naamoja. Ei tärähähdyksiä. Kapea syväterävyys. Hienoja kuvia. Hienoja kuvakulmia.
Quote from: Matias Turkkila on 09.12.2012, 20:43:24
Vähällä sitä näjemmä iltikseen pääsee. Mutta mennään näillä. :D
Otin linnasta pari kuvaa aiemmin illalla, löytyvät täältä: http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=699
Paljon kiitoksia Matias! Juuri tällaisia kuvia täällä ollaan kaipailtu. Linkitetään mukaan vielä oma suosikkini.
(http://vaalit.perussuomalaiset.fi/linnanjuhlat2012/images/large/CE5R2034.jpg)
Kiitokset Matiakselle. Katselin kuvia ja huomasin, että perussuomalaisia kansanedustajia on todellakin paljon. Kansanedustajalla Elomaalla oli muuten erittäin kaunis puku.
Kiitos Turkkilalle kuvista. Mukava nähdä eri näkökulmia.
Quote from: Finka on 09.12.2012, 22:39:31
Kiitos Turkkilalle kuvista. Mukava nähdä eri näkökulmia.
Niin tällaisia kuvia ei valtamedioissa näytetä edes vahingossa. Normaalit perussuomalaiset miehet tyylikkäinä ja hymyilevinä. Liian "hyvä" kuva valtamedialle ja antaa liian positiivisen mielikuvan perussuomalaisista.
Paavo "päivänsäde" Lipponen ;D Karjuin täysiä kun näin kaasuputkestaan ulos kömpineen vanhan jurottajan liikkumassa rautakangelle tyypillisin sulavin liikkein tanssilattialla.
Nostetaanpa tätä ja muutetaan vähän otsikkoa kun uutta itsenäisyysketjua ei näköjään velkaantuneessa Isänmaassa ole ollut varaa perustaa.
http://velkakello.fi/
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille Hommalaisille! :)
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Quote from: Emo on 06.12.2013, 15:48:14
Nostetaanpa tätä ja muutetaan vähän otsikkoa kun uutta itsenäisyysketjua ei näköjään velkaantuneessa Isänmaassa ole ollut varaa perustaa.
http://velkakello.fi/
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille Hommalaisille! :)
Aika irvokastahan koko ketju olisi ollut perustaa kun sanoivat itsenäisyyspäivän ketjuksi.
Hesarin etusivulla kerrotaan että suomalaiset on rasisteja, tänäänkin. Toimittajat toki ovat sitä, mutta miksi se muita koskisi, paitsi poliitikkoja ja tiettyjä "vähemmistöjä."
Iltasellahan kokoontuvat juhlimaan kansanedustajat "itsenäisyyspäivää" vaikka suurin osa heistä kannattaa ruotsin ylivaltaa ja apartheidia. Parempi olisi kutsua ruotsin vallan päiväksi. Jotta itsenäisyyspäivä olisi, pitäisi ensin lopettaa ruotsin valta, ruotsalaisuuden päivä ja vaikkapa perustaa ruotsin vallasta pääsemisen päivä, sille päivälle kun pakkoruotsista sekä apartheidista on luovuttu.
Tässä seuraavassa linkit pariin muuhun tätä päivää käsittelevään ketjuun:
Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus - mokua tietysti
http://hommaforum.org/index.php/topic,90105.msg1501061.html#msg1501061
IS: 70 asiaa, jotka vain suomalainen tietää - testaa, kuinka suomalainen olet
http://hommaforum.org/index.php/topic,90108.0.html
Jos joku löytää lisää tämän päivän kunniaksi aloitettuja ketjuja, niin kootaan linkit tähän ketjuun - helpompi löytää kaikki aiheeseen liittyvä keskitetysti yhdestä paikasta.
Sytytättekö 2 kynttilää ikkunalle klo 18?
Minä sytytän.
On kuulemma merkki muille valkoisille ja tällä tarkoitetaan vuoden 1918 ja sen jälkeisiä valkoisia.
Kun valkoiset hiippasivat pitkin metsiä, samalla etsien yösijaa, kertoi tämä merkki, että meillä on turvatalo.
Itse sytytän kynttilät itsenäisyytemme kunniaksi, ilman kannanottoa poliittiseen valkoisuuteen.
Quote from: Marija on 06.12.2013, 16:11:45

Tietenkin sytytän, AINA!
Vielä sittenkin kun olemme EU-liittovaltiossa, niin minä poltan valkoisia tai sinivalkoisia kynttilöitä ikkunassani joulukuun kuudentena.
Quote from: Marija on 06.12.2013, 16:11:45
Sytytättekö 2 kynttilää ikkunalle klo 18?
Minä sytytän.
On kuulemma merkki muille valkoisille ja tällä tarkoitetaan vuoden 1918 ja sen jälkeisiä valkoisia.
Kun valkoiset hiippasivat pitkin metsiä, samalla etsien yösijaa, kertoi tämä merkki, että meillä on turvatalo.
Itse sytytän kynttilät itsenäisyytemme kunniaksi, ilman kannanottoa poliittiseen valkoisuuteen.
Eipä tullut ostettua kynttilöitä joten en. Tänään kävelyttäessäni pari päivää hoidossani olevaa koiraa tuli vastaan rollaattorilla vanhus joka kyseli miksei kauppa ole auki. Typerää on pitää kauppoja kiinni joka ihmeen päivän takia. Lupasin kyllä käyttää häntä huoltoaseman kaupassa autolla mikäli tarvetta olisi, mutta eipähän ne vanhat ihmiset koskaan halua vaivaksi olla kellekään.
Siinäkin mielessä irvokas tämä itsenäisyyspäivä että rahaa riittää turhempaan, tässä mitään turhaa erikseen mainitsematta mutta sitten esimerkiksi
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288628081579.html
QuoteKustaankartanon palvelukeskuksessa Helsingissä asuva Riitta Salmi on yleisesti ottaen tyytyväinen saamaansa hoitoon. Yksi asia kuitenkin hiertää. Ulos ei pääse edes joka viikko.
^ Minä en onnistunut vieläkään selvittämään itselleni mikä on Rullaluistimen suhde Itsenäisyyspäivään, mutta Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin ja tervetuloa Hommalle tänä hienona päivänä! :)
Quote from: Emo on 06.12.2013, 16:24:06
^ Minä en onnistunut vieläkään selvittämään itselleni mikä on Rullaluistimen suhde Itsenäisyyspäivään, mutta Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin ja tervetuloa Hommalle tänä hienona päivänä! :)
Minusta se on turha koska ei ole itsenäisyyttä.
Kiitän kumminkin ja ajattelin tulla päivän kunniaksi hommaan, täällä juuri näitä voisi olla jotka itsenäisyyttä kannattaisivat, jos sellainen olisi. Varmaan suuri osa harhaan johdettuja jotka luulevat sellaisen olevan mutta kumminkin.
En sitten vaan muistanut vanhaa nimimerkkiäni vaikka katselin isomman määrän ketjuja että olisinko niihin kirjoittanut joten tekaisin uuden.
^ Ok. Mutta ilmoita modeille, ettet saa kenkää tuplanikistä!
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto Tampereelta alkaa klo 17:15!! Pukuarvostelut tähän ketjuun kiitos!
http://areena.yle.fi/tv/suora
Quote from: Emo on 06.12.2013, 16:43:32
^ Ok. Mutta ilmoita modeille, ettet saa kenkää tuplanikistä!
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto Tampereelta alkaa klo 17:15!! Pukuarvostelut tähän ketjuun kiitos!
http://areena.yle.fi/tv/suora
Eipä tuo haittaa vaikka tulisikin, vaan kun en muista sitä aiempaa niin hankalampi ilmoitella. :-[
Hieno tori näytti Mikkelissä olevan, pikkukaupungin kokoon nähden. Loppui telkkarista juuri paraati. Onkohan riittämiin myyjiä noinkin suurelle torille eli onko kauppatori vai onko kenties paraatitori kyseessä. Jos olisi ensin se itsenäisyys, voisi kierrellä paraatin kanssa ne juhlavastaanotot niin olisi itsenäisyyspäivän tapahtumaa pienemmissäkin kaupungeissa. Nythän se on vain säätyläisille, muut sitten ihailee heitä televisiosta.
Hyvää EU:n päivää! Valaiskoon byrokratia tietänne uuteen vuoteen ja tuokoon teille paljon lisää Käteistä.
YLEn miesjuontaja oli aika ulalla sotilasasioista verrattuna naisjuontajaan joka tunnisti kaikki ajoneuvot ja osasi kertoa taistelutekniikasta. Ei mikään turha täti. ;D
Olen itsenäinen, kahden ikiaikaisen suomalaisen sukulinjan mustalammas, virallinen hurri, vaikka suomalainen.
Itsenäisyys on sitä, että voi maailmanmelskeissä todeta: "Just joo..."
Maailmassa ei ole parempaa maata kuin Suomi.
Ylen kameramiehellä oli paraatissa niin kova kiire kuvata ilmasotakoulun lipussa olevaa
hakaristiä, että ilmavoimien hävittäjien ylilento jäi näyttämättä. ;D
Eiköhän pian löydy joku pöyristynyt vihervasuri vaatimaan lipunvaihtoa.
Kaikille Suomalaisille Hyvää Itsenäisyyspäivää. Muille ihan paskaa.
Quote from: Mika R. on 06.12.2013, 17:01:04
Kaikille Suomalaisille Hyvää Itsenäisyyspäivää. Muille ihan paskaa.
Minä toivon myös Etelä-Afrikkalaisille Hyvää Itsenäisyyspäivää. Uutisten ykkösaihe on Etelä-Afrikka, sen johtaja Mandela ja hänen valitettava poismenonsa ja onkin helppoa tuntea myötätuntoa toista apartheidmaata kohtaan, vaikkakin he siitä onnekseen eroon jo pääsivät.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Vaikka tällaisena sivaripaskana kyllä näinä päivinä vituttaa. Vaan kun pressa antaa korkeimmat kunniamerkit Kataiselle ja Tuttikselle, niin ei varmaan häpeää en ole suomen kielen sanavarastossa yleisesti käytössä.
Joka tapauksessa: historia ja nykyisyys osoittavat, että pienet sitkeät yhtenäiset kansat voivat säilyä ja pistää turpaan kenelle tahansa isommalleen, kun vain motivaatiota ja aikaa riittää. Tältä pohjalta kohti seuraavaa sataa itsenäisyyden vuotta! Kippis!
Katsoin juuri paraatia ja kuulosti, että lauloivat Maamme-laulun väärin: "korkeimman kaiun saa" p.o. "korkeemman kaiun saa"
Minäkin toivotan kaikille suomalaisille hyvää itsenäisyyspäivää siitä huolimatta että häpeän Suomen eliittiä, joka on saattanut kansakunnan tähän jamaan. Itsenäisyyden lahjoittaminen ilmaiseksi EU-byrokraateille ja verotulojen ryöstäminen kansalta sekä kansalaisten mielipiteiden halveksunta kertovat enemmänkin maanpetturuudesta kuin isänmaallisuudesta.
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 06.12.2013, 16:50:19
YLEn miesjuontaja oli aika ulalla sotilasasioista verrattuna naisjuontajaan joka tunnisti kaikki ajoneuvot ja osasi kertoa taistelutekniikasta. Ei mikään turha täti. ;D
Noo... Kuvissa kolmeakselinen lavallinen mönkijä: Lumiskootteri perävaunulla....
Quote from: Rullaluistin on 06.12.2013, 16:35:04
Quote from: Emo on 06.12.2013, 16:24:06
^ Minä en onnistunut vieläkään selvittämään itselleni mikä on Rullaluistimen suhde Itsenäisyyspäivään, mutta Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin ja tervetuloa Hommalle tänä hienona päivänä! :)
Minusta se on turha koska ei ole itsenäisyyttä.
Kiitän kumminkin ja ajattelin tulla päivän kunniaksi hommaan, täällä juuri näitä voisi olla jotka itsenäisyyttä kannattaisivat, jos sellainen olisi. Varmaan suuri osa harhaan johdettuja jotka luulevat sellaisen olevan mutta kumminkin.
En sitten vaan muistanut vanhaa nimimerkkiäni vaikka katselin isomman määrän ketjuja että olisinko niihin kirjoittanut joten tekaisin uuden.
En ole harhaan johdettu. Elän rinnakkaistodellisuudessa, jonka nimi on itsenäinen Suomi.
Minä en tunnusta sitä Suomea, jonka perustuslaissa lukee valtiosäännön kohdalla, että se on euroopanunionin jäsen.
Toivotan siis hyvää itsenäisyyspäivää tuolla rinnakkaistodellisuudessa kanssani eläville. EU-suomessa eläjät pitäkööt tunkkinsa.
-i-
Quote from: Rullaluistin on 06.12.2013, 16:47:37
Hieno tori näytti Mikkelissä olevan, pikkukaupungin kokoon nähden. Loppui telkkarista juuri paraati. Onkohan riittämiin myyjiä noinkin suurelle torille eli onko kauppatori vai onko kenties paraatitori kyseessä.
On ihan kauppatori, ja vilkas onkin kesäisin.
Kävin paikan päällä katsomassa paraatia. Panssarivaunut pitivät mukavaa jylinää ohi mennessään, ja hornetit se vasta mukavan kuuloisia olivatkin :)
Hyvää itsenäisyyspäivää teille, jotka rakastavat isänmaatamme!
Allekirjoittanut res. alik. kiittää asennossa seisten ja käsi lipassa sotiemme veteraaneja!
100 sotaveteraania kutsuttu!
Kiitos, Sauli Niinistö! :)
Sossupresidenttiemme aikaan ei heille riittävää kunniaa annettu.
Suomi nousee! :)
Veteraaneista moni lähtenyt ilman avecia juhliin näemmä.
Olisi voinut valtio järkätä heille avecit, kunhan ei niin nuoria että sykäri uhkaa enemmän, keillä siinä on vaivoja. 8)
Samoin lotille.
Itsepäisyysjuhliin Niinistö on kutsunut lähes kaksisataa veteraania eli huomattavasti enemmän kuin aiemmin ja jotka ensimmäisinä kuitataan sisään.
Erinomaista ja juuri näin sen kuuluu mennäkkin.
Hauskan kontrastin tällle muodostavat ne jotka järjestävät sattumuksia ja kepposia koska eliitti juhlii...Protestoivat ääliöt tavallaan omaa olemassa oloaan vastaan :facepalm:
Quote6.12.2013 00:46, julkaistu 5.12.2013 08:59
Kolmas itsenäisyystaistelu
Valtiollisen itsenäisyyden keskeisimmät tunnusmerkit ovat kansainvälisesti tunnustetut rajat, oma lainsäädäntö ja oma raha. Suomen osalta nämä kaikki täyttyivät vuoteen 1995 saakka. Jo ennen tätä ratkaisevaa vuotta puhuttiin yhdentyvästä Euroopasta ja Euroopan integraatiosta.
Federalistien puheista sai sen käsityksen, että Suomi ei ole osa Eurooppaa ennen kuin se liitetään Euroopan unionin jäseneksi. Totuus on kuitenkin se, että Suomi on aina kuulunut Eurooppaan niin maantieteellisesti kuin muutoinkin.
Väitetään, että Suomen kuuluessa Venäjän vallan alle, ne ajat eivät olisi olleet Suomen kannalta huonoja aikoja. Vaikka näin olisikin ollut niin itsenäisyyden kaipuu oli jo vuosikymmenet kaihonnut suomalaisten ja ennen kaikkea suomalaisen älymystön mielissä. Todellisuudessa itsenäisyyteen valmistauduttiin eri toimin jo 1800-luvun puolivälistä lähtien.
Bolsevikkivallankumouksen seurauksena Venäjällä koittivat sekaiset ajat, jolloin Suomi käytti tilaisuutta hyväkseen ja julistautui eri vaiheiden jälkeen itsenäiseksi. Itsenäisyyden alkamisen ajankohdaksi tuli 6.12.1917.
Suomen itsenäisyys ei kuitenkaan alkanut täysin kivuttomasti. Alkuvuodesta 1918 Suomessa käytiin melkoisen raaka sisällissota. Tästä sodasta voidaan käyttää nimitystä Suomen ensimmäinen itsenäisyystaistelu. Toinen itsenäisyystaistelu käytiin vuosina 1939-1944. Sen jälkeen alkoikin Suomen rakentamisen vaihe.
Aivan oikeutetusti voidaan todeta, että nyt olemme käymässä Suomen kolmatta itsenäisyyskamppailua. Se EU, johon Suomi liittyi vuoden 1995 alussa ei ole se, johon meidän vakuutettiin liittyvän. Euroopan unionin piti olla lähinnä kauppasuhteita ja rauhaa yllä pitävä valtioliitto, joita toimia varten se alun perin perustettiinkin.
Olen koko ajan edustanut sellaista näkemystä, että Suomen kannalta paras ratkaisu olisi ollut Eta-sopimus, joka meillä oli voimassa. Se ei uhannut Suomen itsenäisyyttä.
Nyt Euroopan unioni on muodostumassa selkeästi liittovaltioksi. Yhteisvaluutassa oleminen ei ole ollut ongelmatonta. Ongelmat ja tuskat ovat vasta alussa. Kuinka syvälle Suomen täytyy ajautua ennen kuin meidän nuoret poliittiset johtajamme tajuavat sen missä mennään? En usko, että järkeä näiltä mestareilta löytyy!
Avaimet ovat Suomen kansan käsissä.
Voimme ainakin vielä vapaissa ja salaisissa vaaleissa valita päättäjämme niin Euroopan parlamenttiin kuin eduskuntaankin. Näiden molempien kokoonpanoista riippuu se mihin suuntaan Eurooppaa ja Suomea tullaan viemään.
Kirjoittaja on perussuomalaisten kajaanilainen kansanedustaja
http://www.kainuunsanomat.fi/Vieraskirjoitukset/1194858569282/artikkeli/kolmas+itsenaisyystaistelu.html
Boldaukset omat
Quote from: CaptainNuiva on 06.12.2013, 17:37:08
Itsepäisyysjuhliin Niinistö on kutsunut lähes kaksisataa veteraania eli huomattavasti enemmän kuin aiemmin ja jotka ensimmäisinä kuitataan sisään.
Erinomaista ja juuri näin sen kuuluu mennäkkin.
200? Kuulin väärin. Aina parempi!
Mitenkähän monta homoa Niinistö on kutsunut? Siis niiden pakollisten -Tynkkysen ja Haaviston - lisäksi. Ettei Oinosen tarvitse tänäkin vuonna järkyttyä tanssivista homoista.
Hienoa kuitenkin, että Niinistö on kutsunut noinkin monta veteraania sinne.
Lisäys: paitsi että tänä vuonna siellä ei tanssita, joten tanssivista homoista ei Oinosen tarvitse olla huolissaan.
Quote from: Marija on 06.12.2013, 17:43:42
Quote from: CaptainNuiva on 06.12.2013, 17:37:08
Itsepäisyysjuhliin Niinistö on kutsunut lähes kaksisataa veteraania eli huomattavasti enemmän kuin aiemmin ja jotka ensimmäisinä kuitataan sisään.
Erinomaista ja juuri näin sen kuuluu mennäkkin.
200? Kuulin väärin. Aina parempi!
Mielestäni, kun syrjäkorvalla kuuntelin, selostaja sanoi ensin sata mutta heti perään korjasi että lähes kaksisataa.
Irwin lauloi: "Sven Tuuvaa siellä ei näy..." Nyt näkyi!
Takkeineen ja hattuineen, kuin suoraan Suomen sodasta 1808-09! :)
Hienoa myös että maakuntaväkeä ympäri Suomen on kutsuttu.
Aidot suomalaiset!
Toivottavasti nk. turhia julkkiksia on vähän.
Jokainen viisun tehnyt ei välttämättä ole kansakunnan ykköskermaa.
Oikeat ihmiset: sotaveteraanimme ja tavallinen Suomen kansa. :)
Aika paljon mokuttajia on Niinistö kutsunut, mistä tulee iso pitkä miinus. :-\
Minua ilahduttaa kovasti se, että vastaanotolle kutsutuista niin moni on yrittäjä, siis sellainen ihminen, joka tuottaa jaettavaa kakkua kaikille. Edellisen presidentin aikana olivat kakun jakajat yliedustettuina. Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille Hommalaisille!
Quote from: Micke90 on 06.12.2013, 17:58:26
Aika paljon mokuttajia on Niinistö kutsunut, mistä tulee iso pitkä miinus. :-\
Oikein selostajatkin innostuivat kuinka ihanasti saatiin väriä pippaloihin.
Olenko muuten juonut itseni jo seuraavalle vuodelle?
Quote from: Emo on 06.12.2013, 15:48:14
Nostetaanpa tätä ja muutetaan vähän otsikkoa kun uutta itsenäisyysketjua ei näköjään velkaantuneessa Isänmaassa ole ollut varaa perustaa.
Kiitos.
Jos tasavallan presidentti jättäisi kutsumatta itsenäisyyspäivän juhliin kaikki sellaiset nolot tyypit, jotka eivät saata katsoa silmiin ja kätellä presidentin vaimoa, nousisiko siitä haloo?
Vieraiden asut ovat toistaiseksi olleet maltilliset ja fiksut, paria yliampumista lukuunottamatta.
Kyseessähän EI ole muotinäytös. Toivottavasti nämä tv-toimittajat myös muistavat tämän.
Quote from: Nikolas Ojala on 06.12.2013, 18:01:33
Jos tasavallan presidentti jättäisi kutsumatta itsenäisyyspäivän juhliin kaikki sellaiset nolot tyypit, jotka eivät saata katsoa silmiin ja kätellä presidentin vaimoa, nousisiko siitä haloo?
Pressan akka pitääkin ensi vuonna poistaa keittiöön jotta suvaitsevaisuus saa kukkia vapaasti.
Anarkomaket ovat päässeet jo vauhtiin Tamperetalon ulkopuolella.
http://www.hs.fi/kotimaa/Timo+Jutila+-naamareilla+varustetut+mielenosoittajat+kokoontuivat+Tampereella/a1386298890661
Quote"Paikalla on räjäytelty pieniä ilotulitteita. Pääjoukosta irtautui lisäksi pieni joukko, joka yritti rikkoa pankin ikkunan jääkiekkomailoilla", Harju kertoo.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194858738437/artikkeli/sorsapuistossa+juuri+nyt+ratsupoliisi+pakotti+mielenosoittajat+peraantymaan.html
QuotePaikalla on erittäin runsaasti poliisipartioita. Aluksi poliisit pysyivät autoissaan. Autoja kohti heitettiin mielenosoittajajoukosta kaljatölkkejä.
Ratsupoliisi hyökkäsi kohti mielenosoittajia vasta, kun kun mielenosoittajat kävivät käsiksi Tampere-talon ympärille Sorsapuistoon pystytettyihin aitoihin.
Kuusi ratsupoliisia hajotti mielenosoittajajoukon ja pakotti perääntymään aidan tuntumasta.
Samaan aikaan pommeja heitettiin poliisirivistön taakse. Poliisi on siirtänyt kymmeniä mellakkavarusteissa oelvia poliiseja aidan luokse.
Tämä aiheutti sen, että mielenosoittajajoukko perääntyi 10-20 metriä.
Siellä missä on hippejä ja hamppua, tarvitaan Nokian kumipamppua.
Quote from: koli on 06.12.2013, 18:07:06
Siellä missä on hippejä ja hamppua, tarvitaan Nokian kumipamppua.
Eikös se olisi parempi suoraan kutsua juhliin mukaan ettei heidän tarvitse montaa vuotta odottaa pääsyään?
Punamummon hirmuhallinnon jälkeen itsenäisyyspäivän vastaanotto näyttää heti tyylikkäämmältä. Paljon tyylikkäämmältä. Erityisesti Suomalaiselta.
Kateus on tunnustus.
Köyhäkin voi olla ylpeä ja tyytyä siihen, mitä on. Mutta kommunisteille ei tunnetusti koskaan mikään riitä. Aina on vihattavana joku jolla on jotain enemmän.
Olen tässä napostellut Finlandia marmelaateja. Riittää minulle juhlaruuaksi ihan hyvin.
Kaviaaria ostan sitten jonain toisena päivänä. Maksaa luullakseni vähemmän kuin Kossu-pullo.
Quote from: Nuivake on 06.12.2013, 18:11:48
Punamummon hirmuhallinnon jälkeen itsenäisyyspäivän vastaanotto näyttää heti tyylikkäämmältä. Paljon tyylikkäämmältä. Erityisesti Suomalaiselta.
Aivan. Ei "näyttävään asuun" pukeutuneita pintajulkkiksia.
QuoteMielenosoitus kärjistyi Tampere-talon vieressä - kymmeniä mellakkapoliiseja puistoon
Kun itsenäisyysjuhlat Tampere-talossa alkoivat, mielenosoitus juhlapaikan viereisessä Sorsapuistossa kärjistyi.
IS:n toimittajan mukaan puistosta on kuulunut useita räjähdyksiä, jotka ovat ilmeisesti peräisin ilotulitteista.
Ilmassa leijuu ruudinkatku. Punaiset soihdut palavat. Puistosta kuuluu pillien vihellystä ja poliisikoirien haukuntaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288629300320.html
QuoteTampereella rähinä itsenäisyysjuhlan edustalla – katso kuvat ja video
Tampereella itsenäisyysjuhlien edustalla on nähty melkoista rähinää.
Prostestoijat ovat yrittäneet tunkeutua aidan läpi kohti Tampere-taloa. Ilma on sakeanaan savusta ja paukkupommeista.
Paikalla olevan MTV:n toimittajan Antti Mälkösen mukaan paikalla on 200-300 Kiakkovieras -protestoijaa.
Ratsupoliisit saivat mielenosoittajat perääntymään.
[...]
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tampereella-rahina-itsenaisyysjuhlan-edustalla----katso-kuvat-ja-video/2431898
QuoteSorsapuistossa juuri nyt: Täysi mellakka!
Mielenosoittajat ovat siirtyneet Tammelantorilta Tampere-talon ympäristöön ja tilanne paikalla on paisunut mellakaksi.
Kiakkovieraiksi kutsutut mielenosoittajat kulkivat Tammelan puistokatua Itsenäisyydenkadulle ja edelleen Aaltosenkatua Sorsapuistoon. Paikalla on erittäin runsaasti poliisipartioita. Poliisi on siirtänyt kymmeniä mellakkavarusteissa olevia poliiseja Tampere-talon ympärille Sorsapuistoon pystytettyjen aitojen luokse.
Aluksi useimmat poliisit pysyivät autoissaan. Autoja kohti heitettiin mielenosoittajajoukosta kaljatölkkejä.
Ratsupoliisi hyökkäsi kohti mielenosoittajia vasta, kun kun mielenosoittajat kävivät käsiksi aitoihin. Kuusi ratsupoliisia hajotti mielenosoittajajoukon ja pakotti perääntymään aidan tuntumasta. Mielenosoittajajoukko perääntyi 10–20 metriä.
Sen jälkeen mielenosoittajat etenivät uudelleen ja saivat osan aidasta kaadettua. Poliisi on peittänyt aukon, jotta joukko ei pääse etenemään.
Mielenosoittajilla on mukanaan ilotulitteita, soihtuja, rumpuja, jääkiekkomailoja ja keppejä. Poliisirivistön taakse on heitetty jonkinalaisia pommeja. Poliisi on käyttänyt OC-sumutetta.
Paikalla on paljon myös sivullisia ja jopa pikkulapsia.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194858738437/artikkeli/sorsapuistossa+juuri+nyt+taysi+mellakka+.html
Pätkiikö teillä muillakin tuo suora nettilähetys? :facepalm:
Mä juoksen vilkuilemassa telkkaria, se ei pätki.
Nettikuva pysähtelee.
Itsenäisyyttä on aina syytä juhlia - sitäkin vähää, mitä on vielä jäljellä. Ja juhliessa muistaa sitä, että me nyt taistelemme siis kolmannen (http://hommaforum.org/index.php/topic,77776.msg1501337.html#msg1501337) - tai lopultakin ties kuinka monennen kerran - tuon niin arvokkaan ja monin suurin uhrauksin saavutetun tilan puolesta.
Juhlien perusmaku on siis kuitenkin katkera. Ja katkeraa on ajatella, että itsenäisyytemme on nyt vieläkin suuremmassa määrin rampa kuin tasavallan presidenttiä juuri kätelleet sotaveteraanit ovat. Veteraaniemme rampuudelle emme voi juuri mitään, mutta itsenäisen Suomen rampuutta voimme jokainen auttaa omalla poliittisella toiminnallamme. Siis toimikaamme, ajatelkaamme, puhukaamme, äänestäkäämme itsenäisyyden puolesta. Suomen itsenäisyyden puolesta, mikä on sama asia kuin suomalaisen kansanvallan puolesta - sillä tuskin suomalaiset muuta valtaa tänne haluavat, vaikka sitä kuinka tyrkytetään.
Näin se on, hyvä veli, näin se on.
Quotehttp://www.hs.fi/kotimaa/Timo+Jutila+-naamareilla+varustetut+mielenosoittajat+kokoontuivat+Tampereella/a1386298890661
Mielenilmaukseen osallistujilla on varusteina jääkiekkokypäriä ja -suojia sekä -mailoja. Monet ovat pukeneet päälleen myös Suomen jääkiekkomaajoukkueen joukkueenjohtajaa Timo Jutilaa esittävän naamarin.
Tappara on kansanryhmä ja uskonto, ainakin siihen verrattavissa....Jutila on kiistämättä pyhä mies tässä kategoriassa.
Eli anarkomarkoille kovennettua! Illman, Kalske, toimikaa..
Paskat tuota viitsi katsoa. Pätkii liikaa enkä omista telkkaria. :facepalm:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194858746903/artikkeli/no+ohhoh+veltto+virtanen+otti+juhliin+mukaan+omat+juomat.html
QuotePerussuomalaisten tamperelainen kansanedustaja Veltto Virtanen otti kassiinsa itsenäisyyspäivän juhliin mukaan omat juomat.
Virtanen sanoi, että Tampere-talossa tarjotaan vain samppanjaa ja väkeviä, joten hän otti mukaansa muutaman ykkösoluen. Tampere-talon juomat eivät Virtasta miellytä.
Veltto ei ole samppanjan ystävä, kuten en ole minäkään. Osoittaa tässäkin suhteessa olevansa koko kansan poliitikko, arvostan miestä suuresti.
Kävin äsken Keskustorin Mickey Deessä hankkimassa vähän evästä, ja kaupungintalon edessä oli jonkun Audi, jossa taisi olla Suomen lippukin nokassa.
Huomasin että vastapäätä katua sijaitsevan mäkkärin sivulla normaalisti tähän aikaan päivystävät, ihmisiä pahoinpitelevät narkit ja deekut olivat tipotiessään, vaikka esim. vasemmiston Anna Kontula on ahkerasti puolustellut heidän oikeuttaan olla siellä "siinä missä muutkin", tms. Ihmettelen nyt että mikäs on tullut, eikö isokenkäisilläkin ole oikeus nauttia tästä Kontulan lahjasta tamperelaisille?
Sampo Terho meni.
EDIT: Hirvisaaret myös.
EDIT 2: Halla-ahot ja Eerola nähty.
-i-
Onko Arhinmäki jo tuominnut riehumisen?
Quote from: elven archer on 06.12.2013, 18:53:22
Onko Arhinmäki jo tuominnut riehumisen?
Jepu, äärioikeiston.
Quote from: ruikonperä on 06.12.2013, 18:54:56
Quote from: elven archer on 06.12.2013, 18:53:22
Onko Arhinmäki jo tuominnut riehumisen?
Jepu, äärioikeiston.
Äärioikeiston riehumisen uhka on aina läsnä.
Näyttää nyt olevan Tamperetalolla Pariisin muotinäytös meneillään. Muotitoimittajat huomaavat mainita asujen värikkyyden, henkilön todellisia ansioita ei mainita, mikäli niitä onkaan.
Bongasin Jussin ja Hillan! Jee!
Quote from: Marija on 06.12.2013, 18:59:57
Näyttää nyt olevan Tamperetalolla Pariisin muotinäytös meneillään. Muotitoimittajat huomaavat mainita asujen värikkyyden, henkilön todellisia ansioita ei mainita, mikäli niitä onkaan.
Kannattaa nyt muistaa, että tasavallan presidentti myönsi tänä vuonna korkeimmat kunniamerkit Kataiselle ja Tuttikselle.
Mtv kertoi mielenosoittajistakin, siirtyneet keskustaan.
Nelonen ja yle jättivät kertomatta.
Rauhoittuneen sanoivat.
Quote from: Micke90 on 06.12.2013, 17:46:34
Mitenkähän monta homoa Niinistö on kutsunut? Siis niiden pakollisten -Tynkkysen ja Haaviston - lisäksi. Ettei Oinosen tarvitse tänäkin vuonna järkyttyä tanssivista homoista.
Hienoa kuitenkin, että Niinistö on kutsunut noinkin monta veteraania sinne.
Lisäys: paitsi että tänä vuonna siellä ei tanssita, joten tanssivista homoista ei Oinosen tarvitse olla huolissaan.
Kuulutko Setaan, vai mistä tuo homoista kiihottuminen johtuu?
Quote from: Nuivake on 06.12.2013, 18:58:33
Äärioikeiston riehumisen uhka on aina läsnä.
Eikä pidä unohtaa sitä, että poliisi aina provosoi!111!!!!!
Quote from: DuPont on 06.12.2013, 19:00:39
Bongasin Jussin ja Hillan! Jee!
Asiallinen ja kaunis puku.
Pian heidän jälkeensä saapui joku naisparka lähes alasti.
Perussuomalaiset pukeutuneet asiallisesti.
E-R Korholan tissit heiluivat avonaisessa asussa.
Anna mun kaikki kestää...
Quote from: Dharma on 06.12.2013, 19:00:56
Kannattaa nyt muistaa, että tasavallan presidentti myönsi tänä vuonna korkeimmat kunniamerkit Kataiselle ja Tuttikselle.
Luonnollisesti, koska O.W. Kuusinen ei ole enää maisemissa.
Maanpetturi Käteinen käveli juuri kuvaan...
Quote from: Marija on 06.12.2013, 19:05:33
Pian heidän jälkeensä saapui joku naisparka lähes alasti.
Hmm... ellen erehdy, ketä tarkoitat, niin oli aika kuuma. Thumbs up!
Quote
E-R Korholan tissit heiluivat avonaisessa asussa.
Vähän ikä painaa, mutta oli kiva ja rento olemus hänellä. Korhola on hyvä ja räväkkä tyyppi, ei turhia kumartele poliittisen korrektiuden alttarilla.
Ei Koivisto enää ole juhlakunnossa kun yhteiskuvassa ei ollut?
Harmi sinänsä, vaikken häntä tai hänen puoluettaan ole äänestänytkään. Eikun olenhan, Ahtisaarta mutta ainoastaan siksi että se toinenkin kannatti ruotsalaisuutta.
Quote from: Marija on 06.12.2013, 19:05:33
E-R Korholan tissit heiluivat avonaisessa asussa.
Anna mun kaikki kestää...
Korholan tisseille häränkullin kokoinen peukku nyt ja aina. :P Sen sijaan Kataisen pärstää en kestä katsoa, voisivat antaa Kataiselle sellaisen anarkomarkojen Juti-naamarin, niin vähentyisi vitutus täällä ruudun toisella puolella.
Quote from: Marija on 06.12.2013, 18:59:57
Näyttää nyt olevan Tamperetalolla Pariisin muotinäytös meneillään. Muotitoimittajat huomaavat mainita asujen värikkyyden, henkilön todellisia ansioita ei mainita, mikäli niitä onkaan.
Muotiin en osaa ottaa kantaa, mutta varmasi yhteen illan värikkäimpään asuun pukeutuneen ystäväni asun värikkyyden lisäksi muistettiin mainita jotain hänen ansioistaankin. Hänen kättelyvuoronsa jälkeen lopetinkin tilaisuuden katsomisen, sillä muita ystäviä tai tuttuja siellä ei ole.
Presidentti Mauno Koivisto ja Tellervo eivät näköjään päässeet juhliin. Mikähän tähän on syynä? Veivätkö rosvot presidenttiparin koko matkakassan?
Kataisella ollut perheriita ennen kättelyä?
Kun Jyrki tarjosi rouvalleen kättään, tämä nykäisi kätensä pois, käänsi vähän selkäänsä ja näytti itkuiselta.
Voin toki olla väärässäkin.
-i-
Etupermannolla on entiset presidentit.
Vaimoni sanoi, että siellä on myös tuleva presidentti - tuolla salissa. Hän väitti nähneensä sen. Oli kuulemma hieno puku.
-i-
Näin kuvan Eija-Riitta Korholasta menossa Tampesteri-taloon. Nam!
MTV.fi KOTIMAAN uutisissa itsenäisyyspäivänä:
14:39 Videogalleria Mandelasta: Karusta sellistä arvostetuksi johtajaksi
14:01 Tuomioja muistelee tunteikkaasti Mandelaa
13:32 Pääministeriltä ja arkkipiispalta surunvalittelut Etelä-Afrikkaan
13:14 Haavisto: "Mandela ei katkeroitunut vaan katsoi eteenpäin"
12:42 Ahtisaari: Sukupolveni mahtavin mies on poissa
11:36 Ex-diplomaatti: Suomen vuoden 1918 sota kiinnosti Mandelaa
-i-
Quote from: Marija on 06.12.2013, 19:05:33
E-R Korholan tissit heiluivat avonaisessa asussa.
Tuon kaikki huomasivat. 8)
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 06.12.2013, 19:18:24
Presidentti Mauno Koivisto ja Tellervo eivät näköjään päässeet juhliin. Mikähän tähän on syynä? Veivätkö rosvot presidenttiparin koko matkakassan?
He ovatt sangen vanhoja, joten voi olla myös muita esteitä.
Quote from: Malla on 06.12.2013, 19:36:52
Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 06.12.2013, 19:18:24Presidentti Mauno Koivisto ja Tellervo eivät näköjään päässeet juhliin. Mikähän tähän on syynä? Veivätkö rosvot presidenttiparin koko matkakassan?
He ovatt sangen vanhoja, joten voi olla myös muita esteitä.
Koivistot ilmoittivat jo hyvissä ajoin, etteivät aio osallistua juhliin.
Syynä ikä hyvinkin, ja se on hyvä syy.
Quote from: DuPont on 06.12.2013, 19:32:48
Quote from: Marija on 06.12.2013, 19:05:33
E-R Korholan tissit heiluivat avonaisessa asussa.
Tuon kaikki huomasivat. 8)
Paitsi minä taisin kirjoittaa Hommaan juuri tuolla hetkellä...
Iltasanomista piti tarkistaa, ja siellä kuva Eija-Riitasta nyt ja samassa puvussa vuonna 2000.
Huomaa, että muotoja on välillä korjailtu.
-i-
Quote from: ikuturso on 06.12.2013, 19:50:42
Iltasanomista piti tarkistaa, ja siellä kuva Eija-Riitasta nyt ja samassa puvussa vuonna 2000.
Huomaa, että muotoja on välillä korjailtu.
Puvun vai Eija-Riitan? ???
Laitanpa tänne, kun tuli tuota talvisotaketjuakin häiriköityä samalla aiheella.
Yleisesti luullaan, että ruotsalaisen kreivi Von Rosenin luovuttama lentokone, suvun hakaristitunnuksineen, on Suomen ensimmäinen armeijan ilma-alus.
Mitenkäs oli nämä venäläisiltä takavarikoidut lentoveneet? Mielestäni nämä olivat ensimmäiset.
http://www.scalemates.com/products/product.php?id=164523
Huomatkaa vasemmassa siivessä oleva hakaristi!
Taidan tilata tämän ja alkaa 25 vuotta jäissä olleen muovimalliharrastuksen uudelleen? :)