http://www.iltasanomat.fi/linnanjuhlat/art-1288518646560.html
Quote
- Minä haluaisin rakentaa Suomesta kansankotia. Siihen liittyy myös ajatus siitä, että itsenäisyyspäivästä tehtäisiin suuri kansanjuhla. Uudet sukupolvet voisivat jollain tavalla antaa juhlalle oman panostuksensa ja uudenlaisen ilmeen, hän päättää.
Ehkä jonkun pitäisi kertoa Lipposelle ja muillekin Demereille/Kokkareille/Keskustalaisille, että monikulttuurisessa valtiossa, oli se Suomi tai mikä tahansa ei enää asu kansa vaan kansalaisten joukko, mikä suinkaan ei ole vahinko vaan tavoite. Kansankotijuna lähti kansan mukana, nyt pitäisi vaihtaa paradigmaa vauraan hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi. Tulonsiirtojuna lähti asemalta kansakunta junan kanssa samaan aikaan.
Kansankoti, kansanjuhla. Eikö kansa ole käsitteenä, huihai, etnisyyteen viittaava. Siis rrrrrrrasistinen. Onko Paavo kääntänyt kelkkansa pressanvaaleista? Ryhtynyt nuivistelamaan?
Kansankoti on mahdoton sekä monikulttuurisissa olosuhteissa, joissa saman valtion alueella asuu monen monituista erillistä yhteiskuntaa, että silloin, kun kansankodin kotitonttuja on enemmän kuin leivän pöytään kantajia. Mutta sekös Paavoa kiinnostaisi, kunhan ylisuuri eläke juoksee...
Quote from: AuggieWren on 23.11.2012, 10:22:32
Kansankoti on mahdoton sekä monikulttuurisissa olosuhteissa, joissa saman valtion alueella asuu monen monituista erillistä yhteiskuntaa, että silloin, kun kansankodin kotitonttuja on enemmän kuin leivän pöytään kantajia. Mutta sekös Paavoa kiinnostaisi, kunhan ylisuuri eläke juoksee...
Ei oo Paavolta toi lainaus, kyseessä on rouva, jonka jalat ovat vielä Paavoakin tukevammin ilmassa.
Mutta mikään ei kait ole niin helppoa kuin kakun syöminen ja sen pitäminen samaan aikaan, eiku tsori sehän on mahdotonta my bad....
Eikös Lipposten poliittinen elämäntyö ole tähän asti ollut tehdä Suomesta kaikkienkansojenkoti?
Quote from: Oho on 23.11.2012, 10:27:21
Ei oo Paavolta toi lainaus, kyseessä on rouva, jonka jalat ovat vielä Paavoakin tukevammin ilmassa.
Mutta mikään ei kait ole niin helppoa kuin kakun syöminen ja sen pitäminen samaan aikaan, eiku tsori sehän on mahdotonta my bad....
Ai perhana. Päivin lausumina nuo puheet kansasta saavat vielä synkemmän kaiun. Liekö kohta Lipposka pizzerioita polttamassa ja vastarinta-lentolehtisiä jakelemassa. :o
jotenkin kaipaan niitä aikoja, kun Lipponen lupasi olla antamatta haastatteluja Suomalaiselle medialle. Mutta eihä paavo voi koskaan pitää lupaustaan :-\
Eiköhän tuo kansankoti ole ollut ruotsia kuvaava termi hyvinkin pitkän aikaa. Eli Lipponen tahtoo suomesta samanlaisen kansankodin.
Kansankoti on alun perin kansallissosialistien ihanneyhteiskunta. Myöhemmin ruotsalaiset ovat kehittäneet sitä monikulttuurilla, ja lopputulos ollee alempien rotujen hävittäminen siinä vaiheessa kun perussvensson tajuaa, ettei monikulttuuri toimi.
Ruotsidemokraattien kohtelusta näkee, että Ruotsi on kaukana vapaasta yhteiskunnasta ja varsinkin oikeus olla eri mieltä konsensuksen kanssa on käytännössä kiellettyä.
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 23.11.2012, 10:36:03
Eiköhän tuo kansankoti ole ollut ruotsia kuvaava termi hyvinkin pitkän aikaa. Eli Lipponen tahtoo suomesta samanlaisen kansankodin.
Niin no, YLE:n mukaan suomalaiset maahanmuuttajat olivat kuokkavieraita, siis kutsumattomia ja ei toivottuja, ruotsalaisessa kansankodissa. Kuinka suomalaiset voisivat YLEn maailmankuvassa muuta ollakkaan edes Suomessa.
Ruotsin kansankoti oli nimenomaan kansallinen koti ruotsin kansalle, ruotsalaisille ja paradigmana sosiaalidemokraattinen kansallisvaltio, nimi ei vaan ole tippunut vaikka paradigmaa on vaihdettu.
Huominen TS: "Päivi Lipposen ihanteena natsien Volksheim!"
Quote from: Whomanoid on 23.11.2012, 10:27:34
Eikös Lipposten poliittinen elämäntyö ole tähän asti ollut tehdä Suomesta kaikkienkansojenkoti?
Lipposten elämäntyö on tainnut olla tehdä politiikasta ja heistä itsestään pahkasikaa. Pariskunnasta saisi oivan videokoosteen, jossa Paavo liikuttuu "saatuaan puolueelta kaiken", päivi on lähdössä marssimaan yms. Valitettavasti kyseisiä politikoita on nykyään enää mahdoton ottaa vakavasti. :roll:
Quote from: EL SID on 23.11.2012, 10:33:47
jotenkin kaipaan niitä aikoja, kun Lipponen lupasi olla antamatta haastatteluja Suomalaiselle medialle. Mutta eihä paavo voi koskaan pitää lupaustaan :-\
Silloin paavo rutistikin kädessään muovipussia .
QuoteMinä haluaisin rakentaa Suomesta kansankotia. Siihen liittyy myös ajatus siitä, että itsenäisyyspäivästä tehtäisiin suuri kansanjuhla. Uudet sukupolvet voisivat jollain tavalla antaa juhlalle oman panostuksensa ja uudenlaisen ilmeen, hän päättää.
Kuuluuko juhlintaan sellaiset monikulttuurilliset piirteet kuten
happy shooting(ammutaan ilmaan), yleinen remuaminen ja roskaaminen(tiedän... han-kortti, mutta kokemusteni mukaan näitä bileitä syttyy ihan minne sattuu ja happy shooting kuuluu osana tätä).
Rva Cincinnatuksen paha ähky johtuu siitä että hän ei ole itse järjestelemässä presidentinlinnaan homodiscopalloa jonka alla sateenkaari yhtyy monikulttuuriin ja juhlan kohonneet kustannukset riivitään valtion lisäbudjestista.
Happamia sanoi sosialistiaateliset ylemmistään...