Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: K.K. on 13.11.2012, 15:26:08

Title: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: K.K. on 13.11.2012, 15:26:08
Geenitutkijan jäätävä miete: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin

(Ihmisen evoluutio)

Tuntuuko, että ihmiskunnan typeryys ja ahneus on vain lisääntymään päin? Syy voi olla evoluution, pohtii tuore ihmisen evoluutiota tarkastellut tutkimus.

Vastikään julkaistu Stanfordin yliopiston tutkijatohtorin Gerald Crabtreen artikkeli tutkii mahdollisuutta, jonka mukaan ihmiskunta olisi muuttumassa vähemmän älykkääksi ja välittäisi aiempaa vähemmän kanssaihmisistä.

Ihmisaivoissa tapahtuu miljoonittain mutaatioita, joista osa aiheuttaa häiriöitä älykkyyden kehitykseen. Aivojen kehitystä ohjaavat tuhannet geenit, joiden toimintaa yhdessä ei kaikkiaan tunneta.

Syy tyhmistymiseen piilee siinä, ettei luonnonvalinta karsi enää ihmiskunnasta heikoimpia pois samalla tehokkuudella kuin vielä muutama tuhat vuotta sitten.

Maanviljely ja kaupungistuminen tarkoittaa Crabtreen mukaan sitä, että aiempaa vähemmän älykkäillä ihmisillä on mahdollisuus selvitä hengissä pariutumisikään.

Crabtreen arvion mukaan noin vuoteen 1000 ennen ajanlaskun alkua, eli 120 sukupolvea nykyihmisistä, vähintään kaksi tai kolme älykkyyttä alentavaa harmillista mutaatiota on periytynyt ihmiskunnan geeneissä.

Kun ennen kaupungistumista luonto piti brutaalilla tavalla ihmiskunnan älykkyyttä yllä ja karsi typeryyksiin sortuvat yksilöt pois, urbaaniksi yhtäkkiä muuttunut ihminen ei enää kohtaakaan samankaltaista valintaa.

Samalla metodilla rapistuu myös ihmiskunnan kyky myötätuntoon lajitovereitaan kohtaan. Kun ennen maanviljelyskulttuuria ihmisyhteisöjen yhteistyö oli oleellinen osa koko yhteisön selviämisen kannalta, nyt myös itsekkäät omaan napaan tuijottelijat selviävät urbaanissa ympäristössä aiempaa paremmin...]

Koko juttu: http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/55083-geenitutkijan-jaatava-miete-ihmisesta-tulossa-tyhma-ja-ahne-elain (http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/55083-geenitutkijan-jaatava-miete-ihmisesta-tulossa-tyhma-ja-ahne-elain)

Täysi komppaukseni tutkijatohtori Geraldin mietteille!Mitkä kulttuurit ja kulttuureissa mitkä yksilöt lisääntyvät nykyään eniten ja mitkä vähiten?
(Luulempa,että paljon kohua aiheuttaneessa Saul Schubakin lausunnossa: "Lapsilisät tukevat heikomman aineksen lisääntymistä" ajettiin takaa suunilleen samaa,mitä  tutkijatohtori Gerald edellä esittää..?)

Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Suomi2050 on 13.11.2012, 15:28:48
Tärkein kohta:

QuoteHyvä uutinen on se, että muutos on hidasta. Erittäin hidasta. Crabtree uskoo Eurekalertin mukaan, että ihmiskunta keksii tulevaisuudessa vastalääkkeen geenipooliamme vaivaavaan riesaan.

- Teknologiamme kehittyy niin kovaa vauhtia, että [ennen kuin geneettinen tyhmyys lisääntyy liikaa] pystymme taianomaisesti korjaamaan solutason haitalliset mutaatiota, Crabtree toteaa.

Ongelma ratkaistu (ratkaistaan).
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: ekto on 13.11.2012, 15:30:11
Sitten tyhmemmät jotka eivät jaksa lukea tutkimuksia voivat tutustua aiheeseen elokuvan keinoin:
http://www.youtube.com/watch?v=icmRCixQrx8
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Lasse on 13.11.2012, 15:31:21
Quote from: Suomi2050 on 13.11.2012, 15:28:48
Tärkein kohta:

QuoteHyvä uutinen on se, että muutos on hidasta. Erittäin hidasta. Crabtree uskoo Eurekalertin mukaan, että ihmiskunta keksii tulevaisuudessa vastalääkkeen geenipooliamme vaivaavaan riesaan.

- Teknologiamme kehittyy niin kovaa vauhtia, että [ennen kuin geneettinen tyhmyys lisääntyy liikaa] pystymme taianomaisesti korjaamaan solutason haitalliset mutaatiota, Crabtree toteaa.

Ongelma ratkaistu (ratkaistaan).

Deus ex Machina.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Marko M on 13.11.2012, 15:35:16
Tyhmyyttä ja ahneutta.

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288516012279.html
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Vörå on 13.11.2012, 15:37:48
Quote from: K.K. on 13.11.2012, 15:26:08
(Luulempa,että paljon kohua aiheuttaneessa Saul Schubakin lausunnossa: "Lapsilisät tukevat heikomman aineksen lisääntymistä" ajettiin takaa suunilleen samaa,mitä  tutkijatohtori Gerald edellä esittää..?)

Varmastikin, joskin juuri tämän tulkinnan hän ryntäsi kieltämään kuin Pietari hiilivalkealla. Toisaalta tämän ajatuksen vastineeksi on sanottu, että kirjon lisääntyminen lisää myös kilpailua: aristokraattisessa nauriksenviljely-yhteisössä, jossa keski-ikä oli n. 30-40 vuotta, ei kauhean moni tyyppi menestynyt, ja ehkä parhaiten menestyivät ne jotka olivat kaikkein siniverisimmät, siis sisäsiittoisimmat. Evoluutio on kuitenkin avoin prosessi, emmekä voi etukäteen tietää mikä ominaisuus parhaiten toimii, eikä välttämättä ole suositeltavaa ruveta kauhean keskusjohtoisesti, lähes sosialistisesti tai kommunistisesti, suunnittelemaan rationaalisesti evoluutiotamme. Minulle ovat Hommassa isot pojat kertoneet, ettei ainakaan talouden alalla se ole kovin hyvin toiminut.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: ikuturso on 13.11.2012, 16:07:09
Quote from: K.K. on 13.11.2012, 15:26:08
Geenitutkijan jäätävä miete: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin

(Ihmisen evoluutio)

Tuntuuko, että ihmiskunnan typeryys ja ahneus on vain lisääntymään päin? Syy voi olla evoluution, pohtii tuore ihmisen evoluutiota tarkastellut tutkimus.

Vastikään julkaistu Stanfordin yliopiston tutkijatohtorin Gerald Crabtreen artikkeli tutkii mahdollisuutta, jonka mukaan ihmiskunta olisi muuttumassa vähemmän älykkääksi ja välittäisi aiempaa vähemmän kanssaihmisistä.

Ihmisaivoissa tapahtuu miljoonittain mutaatioita, joista osa aiheuttaa häiriöitä älykkyyden kehitykseen. Aivojen kehitystä ohjaavat tuhannet geenit, joiden toimintaa yhdessä ei kaikkiaan tunneta.

Nämä on hauskoja nämä evoluutiouutiset, koska asia on monelle niin vaikeaa käsittää. Milloin kalat kasvattavat itselleen keuhkot tai jalat tai jotain muuta yhtä kornia uutisoidaan.

Tässäkin uutisessa pointti pitäisi olla tuolla Schubak:ilaisessa alemman luokan lisääntymisen tukemisessa ja älykkään luokan lisääntymismäärien laskussa. Kuitenkin tässä herkutellaan evoluution kehityksellä aivoissa tapahtuvien mutaatioiden kustannuksella.

Tuossakin kohtaa (lainaus artikkelista) herkutellaan näillä mutaatioilla:
QuoteTeknologiamme kehittyy niin kovaa vauhtia, että [ennen kuin geneettinen tyhmyys lisääntyy liikaa] pystymme taianomaisesti korjaamaan solutason haitalliset mutaatiota, Crabtree toteaa.

Miten nuo aivoissa tapahtuvat mutaatiot siirtyvät seuraaville sukupolville? Sukusolut kun käsittääkseni eivät synny aivosoluista.

-i-
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Zngr on 13.11.2012, 16:13:03
Kommunististä ihmiskehittelyä ehdittiin jo kokeilla. Homo Sovieticus ei ollut ylevä olento eikä usein muiden mieleen.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Emo on 13.11.2012, 16:48:25
Quote from: ikuturso on 13.11.2012, 16:07:09

Miten nuo aivoissa tapahtuvat mutaatiot siirtyvät seuraaville sukupolville? Sukusolut kun käsittääkseni eivät synny aivosoluista.

No ei se ole evoluution kanssa niin pilkuntarkkaa... pääasia että kehitystä tapahtuu ja ominaisuuksia siirtyy.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: punikkikeisari on 13.11.2012, 16:53:46
Eiköhän metsästäjä-keräilijälle olleet tärkeämpiä terävät silmät, vikkelät jalat ja tarkka heittokäsi kuin säkenöivä äly. Ainakin jos älykkyys ymmärretään samoin kuin nyky-yhteiskunnassa.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Ari-Lee on 13.11.2012, 16:59:41
Mutaatiot kehittyvät puoluekokouksissa missä myös periytyminen tapahtuu.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Tragedian synty on 13.11.2012, 17:01:14
Ihmiskunnan keskimääräinen älykkyysosamäärä laskee koko ajan. Tärkein syy kylläkin on se, että heikoilla älynlahjoilla varustetut ihmiset elävät juuri siinä maanosassa, joka alhaisen kehitysasteensa vuoksi kärsii valtaisasta väestönkasvusta.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: tuomaankukko on 13.11.2012, 17:05:20
mitenniin tulossa?
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: guest8096 on 13.11.2012, 17:48:39
Quote from: tuomaankukko on 13.11.2012, 17:05:20
mitenniin tulossa?

Flynn Effect:
http://en.wikipedia.org/wiki/Flynn_effect
...että ihmisten keskimääräinen älykkyys olisi noussut viime vuosikymmenien aikana. Hollannissa noustiin 21 pistettä 30 vuodessa 1952-1982, eli 7 pistettä vuosikymmenessä. Selityksiä: koulutus, parempi ravinto, paremmat testiin osallistumistaidot, virikkeellisempi ympäristö, tartuntatautien väheneminen. Muutos on liian nopea geneettisesti selitettäväksi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Flynn_effect#Possible_end_of_progression
Sitten on huomattu, että älykkyyden nousu loppui 1990-luvun puolivälissä matemaattisen päättelyn testeissä. 2000-luku on pelkkää laskua. Koko ajanhan sitä tulee uutisia, että koululaisten menestys jossakin asiassa on muutamassa vuodessa huonontunut merkittävästi.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: tietotyöläinen on 13.11.2012, 21:46:33
Quote from: punikkikeisari on 13.11.2012, 16:53:46
Eiköhän metsästäjä-keräilijälle olleet tärkeämpiä terävät silmät, vikkelät jalat ja tarkka heittokäsi kuin säkenöivä äly. Ainakin jos älykkyys ymmärretään samoin kuin nyky-yhteiskunnassa.

Kyllähän älyllä on ollut merkittävä rooli myös alkeellisemmissa oloissa. On pitänyt keksiä ja kehittää kaikenlaista: keihäs, kirves, tulenteko, suden kesyttäminen koiraksi, ryhmätyöskentely, ruoan säännöstely, liuta erilaisia jumalia...
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: foobar on 13.11.2012, 21:57:57
Niinkutsutut hyvinvointiyhteiskunnat ovat väkisinkin geneettisen kehityspaineen nollaajia. Mitä varmemmin typerästi käyttäytyvä jengi pääsee lisääntymään, sitä vähemmän älykkyyttä kasvattavilla geeneillä on merkitystä. Toisaalta abstraktin ajattelin vaatimustaso on 100-200 vuodessa esimerkiksi suomalaisten kohdalla noussut huomattavasti - mutta miten on sellaisten kivikaudelta kiskaistujen maahanmuuttajien kohdalla, joilta ei koskaan odoteta muuta kuin etujen himoamisen ymmärtämistä?
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Nikolas on 13.11.2012, 22:08:08
Quote from: K.K. on 13.11.2012, 15:26:08

Syy tyhmistymiseen piilee siinä, ettei luonnonvalinta karsi enää ihmiskunnasta heikoimpia pois samalla tehokkuudella kuin vielä muutama tuhat vuotta sitten.

Tämän oivalsi ja ratkaisunkin (http://en.wikipedia.org/wiki/Eugenics) ongelmaan kehitti muuan Francis Galton yli sata vuotta sitten.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Haplotaxida on 13.11.2012, 22:26:22
Quote from: ikuturso on 13.11.2012, 16:07:09

Tässäkin uutisessa pointti pitäisi olla tuolla Schubak:ilaisessa alemman luokan lisääntymisen tukemisessa ja älykkään luokan lisääntymismäärien laskussa. Kuitenkin tässä herkutellaan evoluution kehityksellä aivoissa tapahtuvien mutaatioiden kustannuksella.

Crabtree näkenee ongelman vähän laajempana:

Quote.. Metsästäjä-keräilijöiden elämä oli Crabtreen mukaan paljon haastavampaa kuin nykyihmisen elämä.

Metsästäjä-keräilijä, joka ei pystynyt kunnolla ratkaisemaan, kuinka löytää ravintoa tai suojaa, todennäköisesti kuoli jälkikasvuineen, kun taas nykyaikainen Wall Street -johtaja, joka tekee vastaavanlaisen erehdyksen, saakin selvän bonuksen ja tulee yhä houkuttelevammaksi parittelukumppaniksi, sanoo Crabtree. ..

- Tutkija väittää: Ihmisen älykkyys on laskenut jo tuhansien vuosien ajan (http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/tutkija+vaittaa+ihmisen+alykkyys+on+laskenut+jo+tuhansien+vuosien+ajan/a855722) (Tekniikka&Talous)

Soppaa sitten sekoittaa sekin, että toisaalta luonnonvalinta ei menneinä aikoina ole välttämättä yksiselitteisesti suosinut sellaisia geenien aiheuttamia ja myötävaikuttamia ominaisuuksia, jotka modernissa maailmassa suoranaiseksi älykkyydeksi ja voimavaraksi kenties koetaan:

Quote.. Dan Eisenbergin johtama tutkimusryhmä selvitti Kenian paimentolaismiesten ravitsemustilanteen yhteyttä geenimuotoon, joka on jo aiemmin yhdistetty tarkkaavuushäiriöön. He huomasivat, että vaeltavissa paimentolaisheimoissa kyseisen geenin kantajat olivat keskimääräistä paremmin ravittuja. Paikalleen asettuneilla paimentolaisilla geeni taas ennusti hieman heikompaa ravitsemustilannetta.

Kyseinen geeni vaikuttaa aivojen dopamiiniviestintään ja liittyy impulsiiviseen, kärsimättömään ja uusia kokemuksia kaipaavaan luonnetyyppiin. Tällaiset ominaisuudet koetaan nyky-yhteiskunnassa ja erityisesti koulussa usein häiriöksi. Ne voivat kuitenkin auttaa vaeltavia paimentolaisia puolustamaan karjaa tai löytämään ravintoa ja ovat ehkä hyödyttäneet myös esi-isiämme.

- ADHD voi olla hyödyksikin (http://www.tiede.fi/uutiset/3281/adhd_voi_olla_hyodyksikin) (Tiede, 10.06.2008)
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: foobar on 13.11.2012, 22:34:37
Jos "Wall Street -johtajat" siittäisivät jälkikasva kuin Tsingis-kaani ikään, tällä argumentaatiolinjalla olisi edes puolikas puolustus puolellaan. Taitaa vain olla niin, että nämä johtajat siittävät paljon vähemmän kuin aivottomat moni- tai sarja-avioiset, joille koko elämäntehtävä on olla siittäjä ja elintason tarjoaa valtio. Wall Street -johtajille jokainen lapsi on aivan helvetin kallis; aivottomille äijille jotka on opetettu vain juoksemaan tappinsa osoittamaan suuntaan ilmainen.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Arvoton on 13.11.2012, 22:40:36
Mites on yleensä älykkyyden arvostus? Milloin tullaan älykkyyden yliarvostamiseen? Meinaan, kulkeeko äly AINA aloitekyvyn kanssa rinnakkain? Mites selviytymisen kannalta vaikkapa nyt fyysinen vastustuskyky, henkinen ja ruumiillinen sitkeys ilman huippuälykkyyttä?

Lisäksi Suomi ja suomen kansa on pikku hiljaa katoamassa. Johtuuko se siitä, että kansa on älykkäämpi kuin koskaan, vai onko sittenkin vain tarpeeksi jengiä päässyt tekuun nykyaikana, kun aiemmin tekuja ja tietojenkäsittelyopin osastoja ei ollut tarpeeksi ja siten kokonaisälykkyys oli vain täysin hyödyntämättä? Humanisteja ja lakimiehiä en laske kansan laajuisen älykkyyden mittariksi, koska nämä tieteet ovat mielestäni eräänlaisia idioottitieteitä. Epäteknisen tieteen puolelle olen nimittäin itsekin joskus pyrkinyt.

Minä kallistun itse siihen, että mainitun teknisen tieteen pärjäämisen lisäksi esim. sosiaalinen älykkyys on maassamme edelleenkin vain pintaa. Taiteellinen älykkyys on kansan koon huomioiden päässyt hyvin esiin. Vaikkakin Alvar Aalto oli hurri ja Stefan Lindforskin ja moni muu Arabialla ja Iittalassa. Eero Aarnio ei kait ole hurri ja on hieno äijä.

Älykkyyttä monet voivat hehkuttaa, mutta maan kansan vaihtaminen ja oman maan alasajo on äärimmäisen typerää. Opportunistit voivat kuvitella siitä hyötyvänsä ja monet hyötyvätkin, mutta mielestäni opportunisti on lahjakas taktikko ilman sen suurempaa älykkyyttä.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Haplotaxida on 13.11.2012, 23:10:48
Quote from: foobar on 13.11.2012, 22:34:37
Jos "Wall Street -johtajat" siittäisivät jälkikasva kuin Tsingis-kaani ikään, tällä argumentaatiolinjalla olisi edes puolikas puolustus puolellaan.

Crabtreen heiton pointtina lienee se, ettei ihmisen "loistoon" johtanut menneiden aikojen luonnonvalinta koske modernissa yhteiskunnassa sen enempää Wall Street -johtajiakaan, koskettaen koko yhteiskuntaa luokkia katsomatta.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Nikolas on 13.11.2012, 23:33:47
Auttaisi, jos pahimmat väkivaltarikolliset steriloitaisiin. Se ei olisi lisärangaistus vaan toimenpide kansanterveyden hyväksi.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Miniluv on 13.11.2012, 23:34:14
Quoteehkä parhaiten menestyivät ne jotka olivat kaikkein siniverisimmät, siis sisäsiittoisimmat

Katolinen kirkko oli ottanut asiakseen serkusavioitumisen torjumisen, ja veikkaisin ihan näppituntumalta, että aristokraateilla oli yleensä puolisot selvästi kauempaa kuin tavan kyläläisillä.

Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: nurkkakuntalainen on 13.11.2012, 23:52:35
Quote from: Nikolas Ojala on 13.11.2012, 23:33:47
Auttaisi, jos pahimmat väkivaltarikolliset steriloitaisiin. Se ei olisi lisärangaistus vaan toimenpide kansanterveyden hyväksi.
Vastustan pakkosterilointeja (ja kuolemantuomiota, vaikka BNP kannattaa)
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: foobar on 13.11.2012, 23:55:14
Quote from: Miniluv on 13.11.2012, 23:34:14
Quoteehkä parhaiten menestyivät ne jotka olivat kaikkein siniverisimmät, siis sisäsiittoisimmat

Katolinen kirkko oli ottanut asiakseen serkusavioitumisen torjumisen, ja veikkaisin ihan näppituntumalta, että aristokraateilla oli yleensä puolisot selvästi kauempaa kuin tavan kyläläisillä.

Toisaalta kuninkaallisilla puolisot ovat olleet Euroopassa aivan liian läheltä. Muutaman maan hallitsijasuku on oikeasti kipannut heikkojen geenien takia, ja monesta nykyäänkin huhutaan. No, ilman mitään tällaisia harvainvallan rajoitteita samaan ovat pystyneet myös monet muslimit. Heille katolisen kirkon ajatus riittävän kaukaisesta sukulaisuudesta toimii suorastaan negatiivisena normina.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: nimetönkeskustelija on 14.11.2012, 00:49:00
Aasiassa kaupunkien koko ja väestötiheys ovat olleet jo vuosituhannet paljon Eurooppaan korkeammalla. Siltikään siellä ei kukoista ahneus tai tyhmyys vaan päin vastoin. Mistähän se sitten johtuu. Onko paljon egoistejä ja idiootteja sisältäneet kansat jyrätty fiksujen altruistikansojen toimesta? Suurvallat ovat ainakin järjestään aina historiassa rappeutuneet ja romahtaneet.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Tabula Rasa on 14.11.2012, 01:15:01
Quote from: nimetönkeskustelija on 14.11.2012, 00:49:00
Aasiassa kaupunkien koko ja väestötiheys ovat olleet jo vuosituhannet paljon Eurooppaan korkeammalla. Siltikään siellä ei kukoista ahneus tai tyhmyys vaan päin vastoin. Mistähän se sitten johtuu. Onko paljon egoistejä ja idiootteja sisältäneet kansat jyrätty fiksujen altruistikansojen toimesta? Suurvallat ovat ainakin järjestään aina historiassa rappeutuneet ja romahtaneet.

Hyvä veikkaus riisinviljely. Vielä ennen kommunismia kiinassa/koreassa/japanissa pääelinkeino oli riisinviljely. Sitä suuremman riisisadon sai mitä useampi työntekijä oli tekemässä viljelyn eri vaiheita. Yksi ihminen tai perhe ei pystynyt tuottamaan edes omaksi ravinnokseen kylliksi riisiä, ja kokonaisten kylien yhteistoiminta oli pakon sanelemaa satoja vuosia.

Kommunistit kaatoivat sitten kaksi idän suurista valtioista täyteen kaaokseen, ja tähän yhdistetty teollistuminen jonka tuloksena riisinviljelyyn ei enää tarvita vastaavansuuruisia väkijoukkoja. Jännä katsoa mitä idän suurvalloista tulee kun enää yhteistoimintaa ei samalla tavalla tarvita. 
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: punikkikeisari on 14.11.2012, 06:48:43
Quote from: tietotyöläinen on 13.11.2012, 21:46:33
Quote from: punikkikeisari on 13.11.2012, 16:53:46
Eiköhän metsästäjä-keräilijälle olleet tärkeämpiä terävät silmät, vikkelät jalat ja tarkka heittokäsi kuin säkenöivä äly. Ainakin jos älykkyys ymmärretään samoin kuin nyky-yhteiskunnassa.

Kyllähän älyllä on ollut merkittävä rooli myös alkeellisemmissa oloissa. On pitänyt keksiä ja kehittää kaikenlaista: keihäs, kirves, tulenteko, suden kesyttäminen koiraksi, ryhmätyöskentely, ruoan säännöstely, liuta erilaisia jumalia...

Tarkoitin lähinnä sitä, että menneisyydessä äly oli vain yksi osa toimivaa kokonaisuutta, eikä suinkaan se tärkein ominaisuus. Nykyään esimerkiksi likinäköisyys voidaan korjata silmälaseilla tai laserleikkauksella, eikä fyysisestä hitaudesta ja heikkoudesta ole haittaa istumatyötä tekeville ihmisille. Nykyaika on mahdollistanut älykkäiden mutta fyysisesti puutteellisten ihmisten selviytymisen ja lisääntymisen.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Miniluv on 14.11.2012, 07:09:15
Quote from: Nikolas Ojala on 13.11.2012, 23:33:47
Auttaisi, jos pahimmat väkivaltarikolliset steriloitaisiin. Se ei olisi lisärangaistus vaan toimenpide kansanterveyden hyväksi.

No enpä usko. Tässä toimii regression to mean: samoin kuin fiksuimpien jälkeläiset ovat heitä lähempänä keskiarvoa, myös pahimpien väkivaltarikollisten jälkikasvu on heitä rauhallisempaa.

Jos rikollisuustaipumus olisi yhtä paljon periytyvää kuin ÄO, siis.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Rafael K. on 14.11.2012, 07:45:01
Quote from: punikkikeisari on 13.11.2012, 16:53:46
Eiköhän metsästäjä-keräilijälle olleet tärkeämpiä terävät silmät, vikkelät jalat ja tarkka heittokäsi kuin säkenöivä äly. Ainakin jos älykkyys ymmärretään samoin kuin nyky-yhteiskunnassa.
Olen samaa mieltä: älykkyys lisääntyi vakaassa maatalousyhteiskunnassa, jossa kaupan ja hallinnon tehtävät tarjosivat älykkäille mahdollisuuden vaurastua ja lisääntyä muita enemmän. Tästä on kirjoittanut Gregory Clark teoksessaan A Farewell to Alms.

Metsästäjä-keräilijä-menneisyyden merkitys on Kevin MacDonaldin mukaan yhteisön toimintadynamiikassa:
QuoteIndeed, there are major contrasts in social organization between different culture areas.1 I have argued that a critical factor for understanding the origins of European culture is that Europeans are part of the North Eurasian and Circumpolar culture area.2 This culture area derives from hunter-gatherers adapted to cold, ecologically adverse climates. In such climates there is pressure for male provisioning of the family and a tendency toward monogamy, because the ecology did not support either polygyny or large groups for an evolutionarily significant period. These cultures are characterized by bilateral kinship relationships which recognize both the male and female lines, suggesting a more equal contribution for each sex, as would be expected under conditions of monogamy. There is also less emphasis on extended kinship relationships, and marriage tends to be exogamous, i.e., outside the kinship group. These cultural traits have produced the Western tendency toward individualism and the other accouterments of modernization—uniquely among the stratified societies of the world.

Pohjoisen individualistisen tai perhekeskeisen kulttuurin vastakohtana ovat kollektiiviset Lähi-Idän kulttuurit, joissa ei taisteltu ensisijaisesti luonnon voimia, vaan toisia ihmisiä vastaan eloonjäämisestä. Arabien serkusavioliitot ovat hyvä osoitus kollektivismista, oma ryhmä on ensisijainen.

Kollektivismi tuntuisi olevan kaupungeissa menestyksekkäämpi strategia, jos jätetään huomiotta muut tekijät. Asuinalueiden segregaatiolla saa suurkaupunkiinkin viihtyisiä, kotoisia alueita, joissa uskaltaa luottaa naapuriin. Siksi en ole niin varma, että "itsekkyys" geeniperimässä lisääntyisi, itsekkäät eivät ainakaan itsekseen lisäänny.
Title: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Pakkoanonyymi on 14.11.2012, 08:18:09
Quote from: Miniluv on 14.11.2012, 07:09:15
Quote from: Nikolas Ojala on 13.11.2012, 23:33:47
Auttaisi, jos pahimmat väkivaltarikolliset steriloitaisiin. Se ei olisi lisärangaistus vaan toimenpide kansanterveyden hyväksi.

No enpä usko. Tässä toimii regression to mean: samoin kuin fiksuimpien jälkeläiset ovat heitä lähempänä keskiarvoa, myös pahimpien väkivaltarikollisten jälkikasvu on heitä rauhallisempaa.

Jos rikollisuustaipumus olisi yhtä paljon periytyvää kuin ÄO, siis.

Regressio kohti keskiarvoa johtuu satunnaisista tekijöistä. Kyllä näiden ääripäiden suosimisella vs. eliminoinnilla nimenomaan on nopeinta vaikuttaa evoluutioon, so. alleelifrekvensseihin.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Lemmy on 14.11.2012, 09:28:33
Minä vaan että miten niin tulossa ?
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Palava pensas on 14.11.2012, 09:29:48
Quote from: punikkikeisari on 14.11.2012, 06:48:43
Tarkoitin lähinnä sitä, että menneisyydessä äly oli vain yksi osa toimivaa kokonaisuutta, eikä suinkaan se tärkein ominaisuus. Nykyään esimerkiksi likinäköisyys voidaan korjata silmälaseilla tai laserleikkauksella, eikä fyysisestä hitaudesta ja heikkoudesta ole haittaa istumatyötä tekeville ihmisille. Nykyaika on mahdollistanut älykkäiden mutta fyysisesti puutteellisten ihmisten selviytymisen ja lisääntymisen.

Voi olla näinkin ainakin älyyn vaikuttamattomien kehitysvammojen osalta. Tällaiset ovat kuitenkin aina olleet erittäin marginaalinen ihmisryhmä.

Voit katsoa jokseenkin mihin päin tahansa luonnossa ja löydät ihmiseen verrattuna fyysisesti erittäin paljon nopeampia ja vahvempia saalis- ja petoeläimiä. Ihminen ei ole koskaan pärjännyt näille fysiikallaan vaan työkaluilla ja kehittyneellä yhteisöllisyydellä. On löydetty ihmisen fossiileita, joilla on mm. pahoja mutta parantuneita kallovammoja. Tällaiset tapaukset eivät olisi selvinneet ilman että yhteisö on heistä huolehtinut. Pidän tällaista yhteisöllisyyttä nimenomaan älykkyydestä kumpuavana. On myös arveltu, että ihminen metsästi mammutin sukupuuttoon. On selvää, että sen teki äly eikä lihakset.

Mutta nyt kun sivilisaatio on rakennettu, myös älyllisesti heikkolahjainen tai keskitasoinen pärjää siinä kuin älykäs tai toisinaan jopa paremmin, ja pääsee myös jatkamaan sukua olemalla nätimpi/komeampi. Toisaalta kaikkihan olemme kuulleet huippuälykkäistä misantrooppinerohylkiöistä jotka kantavat ykkösaivoja mutta eivät vaan pärjää yhteiskunnassa.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: herranen on 14.11.2012, 12:09:53
Jotkut, esim. Jared Diamond väittävät, että metsästäjä-keräilijät ovat kovin älykkäitä, koska luonnossa selviytyminen ja ravinnonlähteiden muistaminen vaatii huimasti järkeä. Toisaalta sanotaa, että monet luonnonkansat selviävät aika vähillä työtunneilla joten luonnossa selviytyy helposti kunhan populaatio ei kasva liian suureksi.

Luulen, että tässä vaikuttaa myös samanlainen sokeus nykyaikaisen ympäristön suhteen kuin liberaaleja oman kulttuurin suhteen. Eli siinä kun länsimainen liberaali ei näe oman kulttuurinsa erityispiirteitä vaan kuvittelee asuvansa "kulttuurittomassa kulttuurissa" niin länsimainen tutkija ei näe kuinka paljon laskutehoa vaatii selvitä päivääkään modernissa yhteiskunnassa. Minäkin kannan päässäni helvetisti tietoa mutta tajuan tämän yleensä vasta kun luen esim. juttuja maahanmuuttajista jotka eivät osaa käyttää vessaa tai hellaa.

Toisaalta tässä nykyihmisen tyhmistymisessä on kai semmoinenkin piirre, että älykkäät pariutuvat keskenään ja koulutus, terveelliset elintavat ja esim. hyvä impulssikontrolli periytyvät myös. Eli voi aivan yhtä hyvin käydä niin, että osa ihmiskunnasta tyhmistyy (ja esim. läskistyy) ja osa muuttuu älykkäämmäksi (ja terveemmäksi). Sen sijaan savannilla juosseelle alkuihmiselle oli oikeastaan aivan sama kuinka älykkään henkilön kanssa pariutui koska kaikilla oli lähes sama elintaso ja elintavat.

Nykyään älykkyys siis suojaa sellaisilta terveysongelmilta jotka vaivaavat tyhmempiä kun taas aiemmin loiset ja epidemiat pyyhkivät terävämmät yksilöt lähes yhtä helposti pois lisääntymästä kuin uunotkin. Eli älykkyys saattaa olla nykyään suurempi valintaetu kuin ennen. Toki tällaiset pohdinnat koskevat niin pitkää aikaa, että tutkijan (tai minun) ei tarvitse olla häpeämässä jos osoittautuu, että tuli puhuttua höpöjä.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Markkanen on 14.11.2012, 14:11:03
 Ihmiseltä on katoamassa luontaiset vaistot ja harkintakyky. Erilaiset houkuttimet ja helppo elämä ilman vastuuta mistään latistaa mieltä ja tekee ihmisestä uusavuttoman eli "tyhmän". Kun ihminen ei pärjää niin hän hakee apua. Suomessa se apu tarkoittaa mielialalääkkeitä ja muita "raksuja" joita tyrkytetään jo pieneenkin pahoinvointiin. Hoidetaan siis seurauksia eikä ongelman syytä. Neljännes nuorista miehistä ei kykene edes suorittamaan siviilipalvelusta kun alkaa ahdistamaan ym. Komentaja Puheloinen olikin haastattelussa huolissaan niin reserviläisten kuin varusmiestenkin huonosta kunnosta niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Olen kuullut väittämän, että aivot kaipaavat "tehtäviä" ja ajattelua. Aivoton räiskiminen pleikkaripeleissä ei tee asiaa paremmaksi. Päinvastoin. Aikanaan ihmisen oli pakko olla fiksu ja omata taitoja jotta voisi ylipäätään elää. Omin käsin luotu tekniikka ja lopulta hyvinvointi oli varsin palkitsevaa.

Holhousyhteiskunta hyysäreineen on näköjään pahinta myrkkyä oikeanlaiselle hyvinvoinnille. Poliitikot tietävät muka kaiken paremmin kuin kansalainen omalta kohdaltaan itse vie kansaa kohti lisäholhousta ja pilleriyhteiskuntaa muiden "päihteiden" ohella. Miksi Jeppe juo? Riittääkö 70% kalliimpi alkoholin hinta juomisen rajoittamiseen? Kumpi kysymys on oikea? Vastatkaa.

Jokaisessa meissä on vielä geenejä jotka kaipaa vapautta ja sosiaalista elämää. Holhousyhteiskunta on kultainen häkki joka on yhtä paha kuin oikea häkki, mutta asia vaan esitetään eri tavalla. Se, että ihmiset syrjäytyvät niin holhouksella ja valmiiksi pureskellun elämän pakkomyynnillä on osuus asiaan. Lopullisen päätöksen toki tekee jokainen itse, mutta vääränlainen holhous ja vastuunottaminen pois yksilöltä on kuin syöpäkasvain. Toisille se jää piiloon ilman oireita ja toiset se taas tappaa.

Oikeasti liberaali ja demokraattinen yhteiskunta antaa kansalleen vastuuta ja mahdollisuuden edetä oman älynsä turvin. Vain perusasiat hoitaa yhteiskunta. Lisäksi rahasta on tullut niin keskeinen "komponetti", että sen tavoittelu vie useimman ihmisen energian ja ajattelun. Rahan ongelma ihmiselle on se, että sitä ei ole koskaan tarpeeksi. Raha saa liian suuren osan huomiostamme ja pakottaa ihmiset tiettyyn muottiin. Rahaa toki tarvitaan, mutta siitä ei saa tehdä Jumalaa jota palvotaan. Monet erehtyvät siinä, että luulevat rahamassojen olevan tie onneen. Mitä sellainen onni sitten olisi? Kaikkeen tottuu. Jopa rikkaana olemiseen. Pitää kai sitten rikastua lisää jne?

Summa summarum: Ihmisten typeryys ja yltäkylläinen elämä länsimaissa ainakin näkyy siinä, että väkivalta ja ns. oikea suvaitsemattomuus lisääntyy. Haetaan haasteita niistä. Jopa valtioiden tasolla. Esim. Kiina, Korea ja Japani uhittelevat toisiaan joistakin pikku saarista joita kaikki väittää omikseen. USA:n ja Venäjän taisteluhävittäjäkilpailu  maksaa kansalle miljardeja ja miljardeja. Historiasta ei ole opittu mitään. Kaikki tämä yhdistettynä valtavaan väestönlisääntymiseen maapallolla ennustaa huonoa. Järkevät ihmiset ei toimisi näin. Poliitikkoja ei voi ihan kaikesta syyttää, mutta ykkösiä ovat kuitenkin.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Lalli IsoTalo on 14.11.2012, 14:53:28
Quote from: Miniluv on 13.11.2012, 23:34:14
Quoteehkä parhaiten menestyivät ne jotka olivat kaikkein siniverisimmät, siis sisäsiittoisimmat

Katolinen kirkko oli ottanut asiakseen serkusavioitumisen torjumisen, ja veikkaisin ihan näppituntumalta, että aristokraateilla oli yleensä puolisot selvästi kauempaa kuin tavan kyläläisillä.

Eräät pankkiirisuvut ovat luottaneet mottoon "mitä serkumpi, sitä herkumpi":

Quote from: http://discovermagazine.com/2003/aug/featkissGo Ahead, Kiss Your Cousin
Mayer Amschel Rothschild, founder of the banking family, likewise arranged his affairs so that cousin marriages among his descendants were inevitable. His will barred female descendants from any direct inheritance. Without an inheritance, female Rothschilds had few possible marriage partners of the same religion and suitable economic and social stature—except other Rothschilds. Rothschild brides bound the family together. Four of Mayer's granddaughters married grandsons, and one married her uncle.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: sivullinen. on 14.11.2012, 15:36:38
Quote from: Suomi2050 on 13.11.2012, 15:28:48
Quote
- Teknologiamme kehittyy niin kovaa vauhtia, että [ennen kuin geneettinen tyhmyys lisääntyy liikaa] pystymme taianomaisesti korjaamaan solutason haitalliset mutaatiota, Crabtree toteaa.

Ongelma ratkaistu (ratkaistaan).

Rodunjalostus ei ole hyvä ratkaisu. Silloin "hyvyys" päätetään valtaeliitin toimesta.

Suosittelen jatkettavaksi mysteeristen ja epäloogisesti toimivien naisten perusteella tapahtuvaa geneettistä evoluutiota. Jos tuloksena on tyhmempi kansa, niin olkoon niin. Ehkäpä maapallon kannalta on parempi, että täällä ei liikaa viisastellakkaan vaan keskitytään oleiluun. Survival of the fittest on toimiva kaava "hyvyyden" valintaan.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Snuiva on 14.11.2012, 15:39:49
Quote from: Suomi2050 on 13.11.2012, 15:28:48
Tärkein kohta:

QuoteHyvä uutinen on se, että muutos on hidasta. Erittäin hidasta. Crabtree uskoo Eurekalertin mukaan, että ihmiskunta keksii tulevaisuudessa vastalääkkeen geenipooliamme vaivaavaan riesaan.

- Teknologiamme kehittyy niin kovaa vauhtia, että [ennen kuin geneettinen tyhmyys lisääntyy liikaa] pystymme taianomaisesti korjaamaan solutason haitalliset mutaatiota, Crabtree toteaa.

Ongelma ratkaistu (ratkaistaan).

Ongelma ratkeaa poistamalla varoitustarrat ja asettamalla sossutukien ehdoksi ehkäisykapselit.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Horn Hill on 14.11.2012, 16:17:06
Quote from: Lemmy on 14.11.2012, 09:28:33
Minä vaan että miten niin tulossa ?

Tämä minullekin tuli ensimmäisenä mieleen.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Ajattelija2008 on 14.11.2012, 17:52:29
On täysin selvää, että maatalousyhteiskunnassa ihmisten älykkyys nousee nopeammin kuin metsästäjä-keräilijäyhteisössä. Metsästäjätasolle jääneet bushmannit ja Australian alkuasukkaat ovat vähiten älykkäitä etnisiä ryhmiä ÄO-mittauksissa.

Olen miettinyt, että maatalousyhteiskuntaan kuuluva, ainakin jonkinasteinen yksityisomistus nopeuttaa älykkyyden evoluutiota, koska älykäs ihminen voi kerätä omaisuutta ja sen avulla auttaa jälkeläisiään pitkän aikaa.

Historiassa nopeimmin älykkyys on noussut ashkenaasijuutalaisten käsityöläis- ja kauppiasyhteisössä. Ashkenaasijuutalaiset ovat maailman älykkäin etninen ryhmä. Heidän korkean älykkyytensä arvioidaan kehittyneen vuosina 1000 - 1900.

Antiikin maailmassa kreikkalaiset olivat ainakin tieteen saavutuksilla mitaten selvästi älykkäin etninen ryhmä, ja hehän olivat kauppiaskansaa.

Kaikkein nopeimmin älykkyys tietysti saadaan nousemaan rodunjalostuksella. Tulevaisuudessa voi geenitekniikka auttaa sitäkin. Ihmiskunnan tyhmentymisvaihe, joka alkoi viimeistään 1990-luvulla, jää luultavasti lyhyeksi.

Vielä voisi mainita, että kirjoitustaidon kehittymisen ÄO-rajana saattaa olla 80 pistettä. Mustassa Afrikassa ei kirjoitustaitoa koskaan kehittynyt, ja siellä ÄO on 75. Keski-Amerikassa kirjoitustaito kehittyi vasta 2000 vuotta sitten. Alkuasukkaiden älykkyys lienee vähän päälle 80 tuolla alueella.

Jos hypoteesi siitä, että 80 pistettä on raja kirjoitustaidon syntymiseen, pitää paikkansa, niin silloin tuo raja 80 saavutettiin Irakissa 5000 vuotta sitten ja Kiinassa 4000 vuotta sitten. Tämän perusteella voisi karkeasti arvioida, että maatalousyhteisössä älykkyys nousee 1 - 5 pistettä vuosituhannessa. Irakissa kehitys on ollut hidasta, Kiinassa nopeaa. Näin ollen antiikin ajan hyvin ravitut eurooppalaiset olivat meitä arviolta 6 pistettä vähemmän älykkäitä.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Akka Riipahil on 14.11.2012, 18:00:28
Ennemminkin luulen, että ihmisten tyhmentyminen on vain tapojen seurausta. Tuskin evoluutiolla on tämän kanssa mitään tekemistä.

Eikö se ole tutkittu tosiasia, että aivojen rasittaminen kehittää? Jos niitä ei rasita, eikö ne silloin tyhmennä ihmistä? Eihän nykyisenä dihiaikana tarvi pientä pääraukkaa rasittaa niinkuin ennen. Ei tarvi muistaa ulkoa mitään jne.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: ikuturso on 16.11.2012, 00:34:35
Menevätköhän nämä älykkyydet sun muut sykleissä vähän niin kuin ilmastonvaihtelutkin maapallolla?

Ei ole vielä selitetty miten on pyramidit ja maya-temppelit rakennettu ei. Miljoona orjaa ei kuitenkaan liene se oikea vastaus.

---

Ihminen rakensi koneen.
Kone rakensi tarkemman koneen.
Tarkempaa konetta käyttäen tehtiin robotti
Robotilla sahattiin piilastu
Piilastusta tehtiin tietokone
Tietokoneella tehtiin softaa
Näillä vehkeillä tehdään vielä pienempiä tietokoneita ja vielä tehokkaampaa softaa.

Mitä sitten, kun jos mikäli tulee kunnon rytinä ja tuosta ketjusta putoaa pari lenkkiä välistä?
Mitenkäs sitten tehdään kivikirveellä uusia tähystysleikkauksiin vaadittavia laitteita tai otetaan magneettikuvia?
Milläs piirustuksilla ne puuttuvat lenkit luodaan, kun kaikki data on DVD:illä, joita ei voi katsoa kun EMP tuhosi soittimet?

Kun pääsen varoihini, ostan vanhan diesel-kuorma-auton, jossa ei ole ainuttakaan mikropiiriä, ja se käy rypsiöljyllä ilman sähköä, kunhan sen saa työnnettyä jollain käyntiin. Sillä voi sitten puskea elektroniikkasavunsa ulos laskeneet audit ja volvot pois tieltä, että pääsevät taas tyhmien junttien hevoskärryset kulkemaan.

Sitten kun ruoka pitää taas juosta kiinni, kerätä tai viljellä itse - tai sitten naapurikylän kanssa nyrkkimittelöillä se parempi peltomaa vallata- niin tulee taas aika, että nörttigeenit katoaa ja joku muu perimä jyllää. Ei tartte kun katsoa jotain Mad Maxia tai Waterworldia ja miettiä voisiko se joskus mennä noin.

-i-
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: punikkikeisari on 16.11.2012, 05:27:25
Quote from: ikuturso on 16.11.2012, 00:34:35
Mitä sitten, kun jos mikäli tulee kunnon rytinä ja tuosta ketjusta putoaa pari lenkkiä välistä?
Mitenkäs sitten tehdään kivikirveellä uusia tähystysleikkauksiin vaadittavia laitteita tai otetaan magneettikuvia?
Milläs piirustuksilla ne puuttuvat lenkit luodaan, kun kaikki data on DVD:illä, joita ei voi katsoa kun EMP tuhosi soittimet?

No jos tuommoinen tilanne tulisi, niin ostetaan vaan velkarahalla uudet härpäkkeet. Tai vaihtoehtoisesti marssitaan Siriuksen konsulaattiin ja anotaan sieltä turvapaikkaa.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Marius on 16.11.2012, 06:09:45
Vaikka yksittäinen älykäs ihminen päättäisi ryhtyä tyhmäksi ja ahneeksi eläimeksi, ja alkaisi voida huonosti henkisesti ja fyysisesti, nämä hankitut ominaisuudet eivät periytyisi hänen lapsilleen suoraan.

Edes tämän tyhmäksi heittäytyneen kyseisen henkilön olemassaoleva älyllinen potentiaali ei muuttuisi miksikään. Yksittäinen ihminen ei voi muuttaa perintötekijöitään elämänsä aikana.
Esim. älykkyyden peruspilareita,  älykkyyden "raameja" ei yksilö voi supistaa tai laajentaa.
Raamien rajoissa yksilö voi kyllä oppia toimimaan paremmin, tai huonommin.
Ihmisillä on inhimillinen taipumus käsittää evoluutio ja ihmisenkin evolutiivinen kehitys yksilön tasolla tapahtuviksi.

Sen sijaan olemassaoleva taipumus tyhmäksi heittäytymiseen on todennäköisesti periytyvää. ;)
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Lalli IsoTalo on 16.11.2012, 08:39:55
Quote from: ikuturso on 16.11.2012, 00:34:35
... pyramidit ... pienempiä tietokoneita ...

Suuruus oli suurta. Nyt se on pientä. Pistää ajattelemaan.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Lalli IsoTalo on 16.11.2012, 08:51:14
OT
Quote from: ikuturso on 16.11.2012, 00:34:35
Ei tartte kun katsoa jotain Mad Maxia tai Waterworldia ja miettiä voisiko se joskus mennä noin.

Jos maapallo keikahtaisi ja suolaiset vedet sekaantuisivat makeiden kanssa ... silloin jäljellejääneiden kannattaisi tietää miten suola poistetaan vedestä.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: sivullinen. on 19.11.2012, 17:34:04
Quote from: ikuturso on 16.11.2012, 00:34:35
Menevätköhän nämä älykkyydet sun muut sykleissä vähän niin kuin ilmastonvaihtelutkin maapallolla?

[paljon hyvää kirjoitusta]

Erittäin ansiokasta pohdintaa ikitursolta. Juuri noin se menee.

Välillä ihminen jää jälkeen omasta teknologiastaan, ja se johtaa taantumuksen aikaan. Olen itse kirjoittanut (http://huomista-kohden.blogit.kauppalehti.fi/blog/20254/kehityksen-elinkaari) samasta asiasta, olen jäljentänyt Iklän kansanedustajan tohtori Annalan tutkimuksen Ruotsin vallan aikaisesta taantumuksesta (http://huomista-kohden.blogit.kauppalehti.fi/blog/28273/keinotekoisesti-kehitetyn-suurteollisuuden-tuhoutuminen-tarina-vapauden-ajan-suomesta), olen lukenut miten de Tocqueville kirjoittaa Kiinan kohdanneen vastaavanlaisen kehityksen aikoinaan ja silti se tuntuu yhä vaikeasti hyväksyttävältä. Voiko taantuminen olla mahdollista? Voiko olla Mad Max olla totta? Voiko olla, että mikropiiriautot muuttuvat romuiksi varaosien puutteen takia ja 60-luvun Ladat valtaavat taas kadut?

Voi olla. Älykkyyden sykli on vain niin pitkä, ettei siitä yksikään ihminen voi saada kokemusperäistä tietoa. Yksilö ei voi menettää älykkyyttään samalla tavalla kuin kansa sen menettää. Sen vuoksi se tuntuu yksilöstä mahdottomalta.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: ikuturso on 19.11.2012, 23:39:17
Quote from: hkanime on 16.11.2012, 08:53:26
Quote from: ikuturso on 16.11.2012, 00:34:35
Menevätköhän nämä älykkyydet sun muut sykleissä vähän niin kuin ilmastonvaihtelutkin maapallolla?

Ei ole vielä selitetty miten on pyramidit ja maya-temppelit rakennettu ei. Miljoona orjaa ei kuitenkaan liene se oikea vastaus.

OT:

Kysessä ei ollut miljoonasta orjasta vaan muutamasta kymmenestä tuhannesta palkatusta (http://www.sciencedaily.com/releases/2008/03/080328104302.htm) työntekijästä.

Ai niin. Jäsen HKanime taas vetää maton alta. Koska Science daily niin kirjoittaa, niin egyptin pyramidien arvoitukset on ratkaistu. Vakuuttava selvitys alkaa:
Quote from: sciencedailyBut the process of building pyramids, while complicated, was not as colossal an undertaking as many of us believe, Redford says. Estimates suggest that between 20,000 and 30,000 laborers were needed to build the Great Pyramid at Giza in less than 23 years. By comparison, Notre Dame Cathedral in Paris took almost 200 years to complete.

Menee jo niin pitkälle OT:n puolelle, etten lähde menemään niihin laskelmiin, joissa on laskettu tuonkin artikkelin ramppien vaatima tilavuus, oman painonsa kesto (artikkelin mukaan savitiilirakenteinen) ja pohdinta, mihin nuo ramppien materiaalit on tuolta alueelta hukattu. Artikkelin lopussa on vielä surkuhupaisa kertomus siitä, miten kaiken todistaa viimeistään se, että parinkymmenen hengen arkeologiporukka on saanut köysillä ja teloilla jonkun kivipaaden liikkumaan.

Sitäpaitsi tuosta älykkyyden syklisyydestä voisi todistaa saman Science dailyn toisella artikkelilla:
http://www.sciencedaily.com/releases/2010/09/100924084615.htm (http://www.sciencedaily.com/releases/2010/09/100924084615.htm)
Quote from: sciencedailyScientists from around the world have tried to understand how the Egyptians erected their giant pyramids. Now, an architect and researcher at the Norwegian University of Science and Technology (NTNU) says he has the answer to this ancient, unsolved puzzle.
Vasta vuonna 2010 Norjalainen tiedemies on keksinyt mielestään ratkaisun asiaan, jota tiedemiehet ympäri maailman ovat yrittäneet ymmärtää.
Se ei ole oleellista, että jo varmaan vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja sitten matemaatikot ovat pystyneet laskemaan matemaattisesti jokaisen pyramidin kiven paikan ja nimeämään tälle koordinaatit. Mutta jo tuo Norjalaisesta kertova artikkeli todistaa sen perusasian, mitä tässä yritin tuoda esille, ennen kuin jonkun piti lähteä saivartelemaan. Suuri arvoitus on se, miten nuo asiat on tuohon aikaan osattu tehdä ja laskea oikein, ja mihin pyramidinrakentajien tietotaito hautautui ennen nykymatematiikkaa ja geometriaa, sekä nykyistä koneteknologiaa.

-i-
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: vilach on 26.05.2013, 13:28:13
Quote from: Markkanen on 14.11.2012, 14:11:03USA:n ja Venäjän taisteluhävittäjäkilpailu  maksaa kansalle miljardeja ja miljardeja.
Vuodesta 2012 vuoteen 2020 Venäjä kuluttaa aseisiin 20 biljoonaa ruplaa, nykykurssilla se on 500 miljardia euroa.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Nikolas on 26.05.2013, 14:28:26
Quote from: Miniluv on 14.11.2012, 07:09:15
Quote from: Nikolas Ojala on 13.11.2012, 23:33:47
Auttaisi, jos pahimmat väkivaltarikolliset steriloitaisiin. Se ei olisi lisärangaistus vaan toimenpide kansanterveyden hyväksi.

No enpä usko. Tässä toimii regression to mean: samoin kuin fiksuimpien jälkeläiset ovat heitä lähempänä keskiarvoa, myös pahimpien väkivaltarikollisten jälkikasvu on heitä rauhallisempaa.

Jos rikollisuustaipumus olisi yhtä paljon periytyvää kuin ÄO, siis.
Regression to mean toimii vain osittain. Oleellista on saada estettyä haitallisia perintötekijöitä jatkamasta seuraavaan sukupolveen. Niiden suhteellista osuutta on mahdollista vähentää, kunhan siihen ryhdytään ja toimitaan järjestelmällisesti. Se on hidasta mutta toimii silti. Toisaalta olisi tärkeää myös, ettei hölmöllä maahanmuuttopolitiikalla tehtäisi tätä tyhjäksi.

Yrjö Ahmavaaran ja Tatu Vanhasen yhteinen teos Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin on kätevä opus. Sivulta 127 alkaen siinä käsitellään rikollisuustaipumusten periytyvyyttä.

Tämä on mainos: Demokraattisten lakimiesten osuutta kokonaisuuteen käsitellään sivulta 139 alkaen.

Lähdeteos:
Ahmavaara, Yrjö & Vanhanen, Tatu
Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin
Atena kustannus, Jyväskylä, 2001
ISBN 951-796-236-3
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: matkamiehiii on 26.05.2013, 14:35:47
Nykyajan ihmiset viettää todella paljon aikaa erilaisen informaation kanssa . käy koulujakin sen 12v keskimäärin ja puolet vapaa-ajasta viettää jotain internettiä/haastellisia pelejä pelaillessa. Tämä väkisin epigneettisesti periytyy jälkeläisiin ja heistä tulee yhtä sopivampia moderniin maailmaan. Ainoa syy miksi kokonais IQ on laskussa johtuu lähinnä matalan IQ:n kansojen maahanmuutosta moderneihin maihin ja siitä syntyvystä race-mixingistä. Monet matalan IQ:n kansat (afrikka köh köh afrikka)on myös kohtalaisen ahneita, siksi niissä on paljon korruptiota ja rikollisuutta.

Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: IMMane on 26.05.2013, 15:05:00
Quote from: matkamiehiii on 26.05.2013, 14:35:47

Just. Voisitko selventää miten töllöä katsomalla sekä nettiviihdettä, feissaria ja codia räpläämällä tulee älykkääksi koska tuontapaista toimintaa useimmat tekee. Ottaen vielä huomioon että kaikki pureskellaan tuolla segmentillä kuluttajalle valmiiksi jotta hänen ei varmasti tarvitse miettiä saatikka tehdä mitään itse. Tietoa netistä toki löytyy tietyistä aiheista. Yleensä aiheet joista tietoa löytyy todella paljon ovat melko turhia useimmille IRL. Ei netissä roikkuminen tai pelin pelaaminen tee ihmisestä automaattisesti älykästä. Kävelevä tietokirja ei ole älykäs. Jos taasen sitä tietoa osaa käyttää/soveltaa hyvin IRL niin siinä tapauksessa voidaan puhua älykkyydestä.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: stefani on 26.05.2013, 15:05:48
Kuinkakohan hidasta tämän evoluution olisi tarkoitus olla? Euroopassa etelällä on loistokkaampi historia sivistyksen kanssa kuin pohjoisella, ja ainakin mun mielikuvien mukaan etelä-eurooppalaiset ovat myös jotenkin itsekkäämpiä ja aggressiivisempia luonteeltaan.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: matkamiehiii on 26.05.2013, 15:11:02
Quote from: IMMane on 26.05.2013, 15:05:00
Quote from: matkamiehiii on 26.05.2013, 14:35:47
Nykyajan ihmiset viettää todella paljon aikaa erilaisen informaation kanssa . käy koulujakin sen 12v keskimäärin ja puolet vapaa-ajasta viettää jotain internettiä/haastellisia pelejä pelaillessa. Tämä väkisin epigneettisesti periytyy jälkeläisiin ja heistä tulee yhtä sopivampia moderniin maailmaan. Ainoa syy miksi kokonais IQ on laskussa johtuu lähinnä matalan IQ:n kansojen maahanmuutosta moderneihin maihin ja siitä syntyvystä race-mixingistä. Monet matalan IQ:n kansat (afrikka köh köh afrikka)on myös kohtalaisen ahneita, siksi niissä on paljon korruptiota ja rikollisuutta.

Just. Voisitko selventää miten töllöä katsomalla sekä nettiviihdettä, feissaria ja codia räpläämällä tulee älykkääksi koska tuontapaista toimintaa useimmat tekee. Ottaen vielä huomioon että kaikki pureskellaan tuolla segmentillä kuluttajalle valmiiksi jotta hänen ei varmasti tarvitse miettiä saatikka tehdä mitään itse. Tietoa netistä toki löytyy tietyistä aiheista. Yleensä aiheet joista tietoa löytyy todella paljon ovat melko turhia useimmille IRL. Ei netissä roikkuminen tai pelin pelaaminen tee ihmisestä automaattisesti älykästä. Kävelevä tietokirja ei ole älykäs. Jos taasen sitä tietoa osaa käyttää/soveltaa hyvin IRL niin siinä tapauksessa voidaan puhua älykkyydestä.
Siinä tulee kokoajan erilaisia ärsykkeitä aivoille usein vielä täysin eri kielillä kun oma kieli, uskon että se kehittää aivoja enemmän kuin joku 1900-lukulainen pellon kyntäminen 12h päivässä.  Joku codin mättäminenkin vaatii aika paljon uusia "yhteyksiä" aivoissa että siinä tulee hyvä. Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: IMMane on 26.05.2013, 15:22:01
Quote from: matkamiehiii on 26.05.2013, 15:11:02

Kyllä ihan aikuisten oikeasti pellon kyntämisessä ja siinä kaikessa oheistoiminnassa tarvitaan huomattavasti enemmän älyä kuin codin pelaamisessa. Ja tämä ei ole mielipide vaan fakta. Koska olet itse viimeksi kyntänyt peltoa ? Et koskaan ?

Mutta ei siinä en haasta riitaa. Tietoyhteiskunta laajenee koko ajan mutta vielä ja luultavasti aina tehdään ihan analogisiakin toimenpiteitä jotka vaativat nimenomaan taitoa ja älyä.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: C-Nile on 26.05.2013, 15:22:50
Ottamatta kantaa IMManen muihin esimerkkeihin, CoDia räpläämällä voi todellakin kehittää älykkyyttään (Green & Bavelier ovat muistaakseni käyttäneet tutkimuksissaan mm. peliä CoD 2):

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2896818/

lyhyt tiivistelmä artikkelista:

Yleensä kaikenlaiset "älykkyysharjoitukset" (Brain training with Dr. sejase yms.) auttavat vain siinä nimenomaisessa harjoitetussa tehtävässä. Poikkeuksena on löydetty kolme erilaista harjoittelumuotoa, joissa harjoittelun tulokset näkyvät harjoitetun tehtävän lisäksi myös ns. yleisessä älykkyydessä. Nämä harjoittelumuodot ovat aerobinen liikunta, musiikin harrastaminen (soittaminen/laulaminen) sekä nopeatempoisten FPS-pelien pelaaminen.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: matkamiehiii on 26.05.2013, 15:29:02
En ymmärrä ajatusta että pelien pelaaminen ei kehittäisi aivoja, suurin osa peleistähän on todellista aivojumppaa ja kehittää monia osa-alueita aivoissa.

Räiskintäpelit --> reaktionopeutta
Strategiapelit ---> pitkäjänteisyyttä,suunnitelmallisuutta
Älypelit kuten internet-tammi ---> ongelmanratkaisukykyä.

Jos nyt vaikka katsotaan 2000 luvun suosituinta peliä WOW:ia niin siinä.
-Ollaan jatkuvassa vieraskielisessä vuorovaikutuksessa muitten pelaajien kanssa - kielitaito paranee
-Tehtävät on usein haasteellisia - ongelmanratkaisukyky paranee
-Pelissä tehdään yhteistyötä muiden pelaajien kanssa - yhteistyökyky paranee
-Pelissä välillä yritetään tappaa kanssapelureita matseissa - reaktiokyky ym. paranee.

Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: IMMane on 26.05.2013, 15:36:00
Quote from: C-Nile on 26.05.2013, 15:22:50
Ottamatta kantaa IMManen muihin esimerkkeihin, CoDia räpläämällä voi todellakin kehittää älykkyyttään (Green & Bavelier ovat muistaakseni käyttäneet tutkimuksissaan mm. peliä CoD 2):

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2896818/

lyhyt tiivistelmä artikkelista:

Yleensä kaikenlaiset "älykkyysharjoitukset" (Brain training with Dr. sejase yms.) auttavat vain siinä nimenomaisessa harjoitetussa tehtävässä. Poikkeuksena on löydetty kolme erilaista harjoittelumuotoa, joissa harjoittelun tulokset näkyvät harjoitetun tehtävän lisäksi myös ns. yleisessä älykkyydessä. Nämä harjoittelumuodot ovat aerobinen liikunta, musiikin harrastaminen (soittaminen/laulaminen) sekä nopeatempoisten FPS-pelien pelaaminen.

Jani-Petteri nyt heti pelaamaan codia että sinusta tulee älykäs. Jani-Petteri: Boom headshot, fustfuwtfomggay.  ;D

Todella outoa sinänsä kun lähes poikkeuksetta pelialan ammattilaiset pitävät codia nimenomaan pelinä jossa ei tarvitse miettiä tai osata mitään. Saatikka että se opettaisi mitään merkityksellistä. Sen myönnän tosin että keskittymiskykyä se voi parantaa sekä reaktionopeutta ja hienomotorisia kykyjä. Älykkyyttä se ei varmasti paranna muuta kuin jossain tietyssä mittauksessa mikä ei korreloi suoraan mihinkään konkreettiseen.  Teoriassahan mikä vaan on mahdollista.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: matkamiehiii on 26.05.2013, 15:39:45
QuoteTodella outoa sinänsä kun lähes poikkeuksetta pelialan ammattilaiset pitävät codia nimenomaan pelinä jossa ei tarvitse miettiä tai osata mitään. Saatikka että se opettaisi mitään merkityksellistä. Sen myönnän tosin että keskittymiskykyä se voi parantaa sekä reaktionopeutta ja hienomotorisia kykyjä.
Itse pelaan pari kertaa viikossa aina battlefield peliä välillä mikä lienee vastaavanlainen kuin cod. Kyllähän siellä voi aivottomasti nettipeleissä mennä räiskimään vaan jne.. mutta silloin kanssapelurit headshottaa sinut noin 10 sekunnissa uudelleen ja uudelleen. Että pelissä menestyy niin pitää ennakoida vastustajien liikkeitä, väijyä jossain pusikossa, reagoida erittäin nopeasti tositilanteen tullen, hämätä vastustajaa erilaisilla tekniikoilla, vallata lippuja ja puolustaa niitä, tehdä yhteistyötä muitten pelaajien kanssa jne..

Parhaat pelaajat ketä siellä nettipeleissä on, on yleensä erittäin älykkäitä, just saying.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: IMMane on 26.05.2013, 15:40:33
Quote from: matkamiehiii on 26.05.2013, 15:29:02
En ymmärrä ajatusta että pelien pelaaminen ei kehittäisi aivoja, suurin osa peleistähän on todellista aivojumppaa ja kehittää monia osa-alueita aivoissa.

Koska minä olen sanonut että tietynlaisen pelin tai simulaation käyttäminen ei kehittäisi aivoja tai aivojen osia ?

Voistko jo vastata koska olet viimeksi kyntänyt peltoa ? Kuinka paljon ja millä kalustolla ?

Olenko älykäs jos osaan pelata codia ?
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: IMMane on 26.05.2013, 15:44:40
Quote from: matkamiehiii on 26.05.2013, 15:39:45
QuoteTodella outoa sinänsä kun lähes poikkeuksetta pelialan ammattilaiset pitävät codia nimenomaan pelinä jossa ei tarvitse miettiä tai osata mitään. Saatikka että se opettaisi mitään merkityksellistä. Sen myönnän tosin että keskittymiskykyä se voi parantaa sekä reaktionopeutta ja hienomotorisia kykyjä.
Itse pelaan pari kertaa viikossa aina battlefield peliä välillä mikä lienee vastaavanlainen kuin cod. Kyllähän siellä voi aivottomasti nettipeleissä mennä räiskimään vaan jne.. mutta silloin kanssapelurit headshottaa sinut noin 10 sekunnissa uudelleen ja uudelleen. Että pelissä menestyy niin pitää ennakoida vastustajien liikkeitä, väijyä jossain pusikossa, reagoida erittäin nopeasti tositilanteen tullen, hämätä vastustajaa erilaisilla tekniikoilla, vallata lippuja ja puolustaa niitä, tehdä yhteistyötä muitten pelaajien kanssa jne..

Parhaat pelaajat ketä siellä nettipeleissä on, on yleensä erittäin älykkäitä, just saying.

Olen minäkin pelini pelannut ja pelaan. Parhaat pelaajat minun kokemukseni mukaan ovat lahjakkaita jo alun alkaen. Ei ole juuri väliä mitä he pelaavat koska he ovat lähes poikkeuksetta keskitason yläpuolella.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: C-Nile on 26.05.2013, 15:52:33
Quote from: IMMane
Älykkyyttä se ei varmasti paranna muuta kuin jossain tietyssä mittauksessa mikä ei korreloi suoraan mihinkään konkreettiseen.
Niin no, näkyy se ainakin yleisimmin käytetyssä älykkyystestissä (Wechlser Adult Intelligence Scale (WAIS)), joka taas korreloi hyvin vahvasti mm. yhteiskunnassa pärjäämisen kanssa (koulu- ja työelämässä menestyminen, palkkataso jne.). Lisäksi älykkyyden ohella paranee mm. näöntarkkuus (http://www.dailytech.com/Report+Action+Video+Games+Can+Help+Vision/article14711.htm ja http://www.dailytech.com/Video+Games+Improve+Vision+by+20+Percent/article6009.htm) ja päätöksentekokyky (http://www.dailytech.com/Study+Finds+That+Playing+Video+Games+Improves+DecisionMaking/article19636.htm). Riittävän konkreettista? Cod 12 ei myöskään välttämättä ole yhtä kehittävä kuin Cod 2.

Kannattaa lukaista tuo linkkaamani artikkeli, jos vain aika ja kielitaito sallivat.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: IMMane on 26.05.2013, 16:02:13
Quote from: C-Nile on 26.05.2013, 15:52:33

Kuten jo aiemmin annoin ymmärtää niin peliala ja siihen liittyvät ilmiöt sekä tutkimukset eivät ole minulle tuntemattomia. Codittaja ei vaan vieläkään älyä miten se pelto saadaan kynnettyä.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: stefani on 26.05.2013, 16:05:50
Tietokonepelitaidoilla ei saa naisia  :-\

Evoluutio on ketjun aiheena  :roll:
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: matkamiehiii on 26.05.2013, 16:09:01
Quote from: jostpuur on 26.05.2013, 16:05:50
Tietokonepelitaidoilla ei saa naisia  :-\

Evoluutio on ketjun aiheena  :roll:
Eipä, joskus tullut katottua menoa Etelä-koreassa missä huippu tietokonepelaajat on kuin jotain rock-tähtiä ja seurustelee mallien kanssa, että niin siellä...  ;D

http://en.wikipedia.org/wiki/Video_gaming_in_South_Korea (http://en.wikipedia.org/wiki/Video_gaming_in_South_Korea)
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Markkanen on 26.05.2013, 17:27:34
Ihminen on vaan samallainen luontokappale kuin muutkin elikot, vaikka olemmekin elikkojen kuningaskuntaa niin silti olemme vain elikkoja. Voimme lopettaa elämän maapallolla esim. liikakansoituksen kautta tai ydinsodalla. Olemme silti luonnon silmin vaan elikoja. Ihmisistä on turha puhua. Ahneus ja paskamaisuus on monikymmenkertaista elukkakuntaan verrattuna.

ongelma ihmiskunnassa on naiivius. Kävelemme selät suorina kohti onnettomuutta. Emme välitä edes omista lapsista vaan hekumoimme hetkellisillä "optioilla".

Tuhoamme luontoa vaikka kuinka maksoimme ilmastoveroa. Kaivamme omaa hautaamme. Missä on vihervasemmisto? Ei missään.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Möhömaha on 26.05.2013, 17:28:43
Quote
Tuntuuko, että ihmiskunnan typeryys ja ahneus on vain lisääntymään päin? Syy voi olla evoluution, pohtii tuore ihmisen evoluutiota tarkastellut tutkimus.

Vastikään julkaistu Stanfordin yliopiston tutkijatohtorin Gerald Crabtreen artikkeli tutkii mahdollisuutta, jonka mukaan ihmiskunta olisi muuttumassa vähemmän älykkääksi ja välittäisi aiempaa vähemmän kanssaihmisistä.

Syy tyhmistymiseen piilee siinä, ettei luonnonvalinta karsi enää ihmiskunnasta heikoimpia pois samalla tehokkuudella kuin vielä muutama tuhat vuotta sitten.

Maanviljely ja kaupungistuminen tarkoittaa Crabtreen mukaan sitä, että aiempaa vähemmän älykkäillä ihmisillä on mahdollisuus selvitä hengissä pariutumisikään.

Kun ennen kaupungistumista luonto piti brutaalilla tavalla ihmiskunnan älykkyyttä yllä ja karsi typeryyksiin sortuvat yksilöt pois, urbaaniksi yhtäkkiä muuttunut ihminen ei enää kohtaakaan samankaltaista valintaa.

Tämä trendi näkyy esimerkiksi Suomen nykyhallituksessa, Crabtree sanoo naurahtaen.

OK, viimeinen lause on lisätty. 8)
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Micke90 on 26.05.2013, 19:08:01
Tuo tutkimus suorastaan vei leivän suustani! Totta joka sana!
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: törö on 26.05.2013, 19:18:32
Jos tuo teoria olisi totta, kaikki mahdollinen olisi keksitty jo kivikaudella, jolloin oltiin aivan sairaan älykkäitä.

Itse näen asian niin, että muutama prosentti ihmisistä on oikeasti älykkäitä ja lopuilla on sitä kuuluisaa monenlaista älykkyyttä, eli tyhmyyttä, joka löytää jokaisessa ympäristössä uuden muodon.

Tämän havaitsee selvästi jos unohtaa tyhmien käsityksen älykkyydestä, eli sen että on hyvä näpertelemään paskaa ja feikkaamaan että tajuaa jotain, ja katsoo mitä maailmassa tapahtuu. Se on vain se muutama prosentti joka vie kehitystä eteenpäin ja muut ovat lähinnä sen tiellä.

Dorka + iPhone = Dorka jolla on iPhone
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Taimi on 26.05.2013, 19:30:43
Mä luulen, että se on ajattelun puute, joka tyhmentää ihmiset.

Yhteiskunta tarjoaa valmiiksi monenlaisia asioita, josta seuraa, ettei laiskimpien mielestä kannata itse tehdä mitään. Tätä kutsutaan myös uusavuttomuudeksi. Toisaalta ihmiset hätääntyvät sitten ennen niin normaaleista asioista.

Katsoin taannoin leffan Nuoruuteni Greenwich Village, jossa äiti toi poikansa uuteen asuntoon kynityn kanan, sanoi: "tee tästä kanakeittoa". Poika katsoi kanaa ja kysyi: "mitä minä tälle sitten teen?" Äiti sanoi: "keitä se". Seuraava kuva oli kanasta kattilassa.

Ihmisillä on jo vastaukset valmiina, mutta kun tulisi itse toimia niiden mukaan, menee sormi suuhun.

On myös sanonta: "hätä keinot keksii." Kun ihmisen täytyy, hän keksii vaikka mitä. Sillä jos ei keksi, hän kuolee. Yleensä tämä uhka pistää laiskoihinkin aivoihin vipinän.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: Skeptikko on 11.06.2019, 12:03:26
Tämä on tuore juttu:
Tieteessä on tapahtunut muutos: Äly ja koulutus mitataan yhä useammin suoraan geeneistä
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006138062.html

QuoteTÄMÄ on nykyään jo melko yleistä. Kun tutkimuksessa vilahtaa sanapari educational attainment (EA) eli koulutustaso, sillä tarkoitetaankin geneettistä taipumusta siihen, että henkilö voisi saavuttaa tai olisi voinut saavuttaa korkean koulutustason.

Tai toisin päin geneettistä taipumusta siihen, että korkea koulutustaso jää saavuttamatta.

Hollantilainen biologisen psykologian tutkija Abdel Abdellaoui kollegoineen käytti EA-geenimenetelmää viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa.

Siinä osoitettiin, että Britanniassa älykkäimmät muuttavat taantuvilta hiilikaivosalueilta suuriin kaupunkeihin.

Tuloksena on se, että hiilikaivosalueen väestön keskimääräinen älykkyys vähenee selvästi muuhun maahan verrattuna.

Tarkkaan ottaen tutkijat eivät siis kirjoita älystä eli kyvystä pärjätä älykkyystesteissä, vaan geneettisestä alttiudesta korkean koulutustason saavuttamiseen.
...
KUMPIKIN tutkijaryhmät – juomatyylitutkijat ja hiilialueiden aivokatotutkijat – nappasivat koulutusgeenipatteristonsa kuuluisasta, Naturessa vuonna 2016 julkaistusta tutkimuksesta, jota alan piireissä sanotaan EA2:ksi (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4883595/).

Siinä löydettiin 74 koulutusmenestykseen liittyvää genomin kohtaa Britannian biopankin 293 723 yksilön aineiston avulla. Noin 250 kirjoittajan joukossa suomalaisia tutkijoita on peräti parikymmentä.

Suomalaisedustus oli vahva myös varhaisemmassa vastaavassa tutkimuksessa vuodelta 2013. Se oli uraauurtava, vaikka havaitut vaikutukset olivat vielä pieniä.
...
Viime vuonna Nature Genetics -lehdessä julkaistiin jo 1,1 miljoonalla hengellä tehty tutkimus (https://www.nature.com/articles/s41588-018-0147-3), jossa löydettiin 1 271 koulutusuraa ennustavaa genomin kohtaa.

Ne selittävät 11–13 prosenttia muuntelusta koulutusurassa ja 7–10 prosenttia muuntelusta älyssä. Tässä tutkimuksessa suomalaisia ei ollut mukana.

KAIKEN kaikkiaan koulutusta ennustavia geenejä samoin kuin älykkyyttä ennustavia geenejä tunnetaan tuhansia, ja määrä vain kasvaa.

Älykkyyttä ennustavat geenit saadaan seulomalla (https://www.nature.com/articles/s41588-018-0152-6) genomia suhteessa älykkyysosamäärään.

Kun älykkyys ennustaa koulutusmenestystä, niin eivätkö älykkyyttä ja koulutusta ennakoivat geenit ole sama asia?

"Ne ovat erittäin paljon toisiinsa kytkeytyneitä mutta eivät silti täysin samoja. Kouluttautumiseen vaikuttavat myös motivaatio ja persoonan piirteet. Joku voi esimerkiksi olla älykäs mutta ei kiinnostunut uusista asioista", selittää tutkimusjohtaja Aarno Palotie Helsingin yli­opiston alaisesta Suomen molekyylilääketieteen instituutista.
...
ÄLYKKYYDEN geenitestit ovat siis huonoja ennustamaan yksittäisen ihmisen älyä, mutta silti oivia tieteen apuvälineitä. Älyyn vaikuttavat geenit kuvaavat vain tilastollisia todennäköisyyksiä.
...
Geneettinen mittari kertoo parhaimmillaankin sen, mitkä ovat ihmisen mahdollisuudet, ei sitä, miten hän on niitä käyttänyt.

Tämä juttu on vuodelta 2017:
Uusi tutkimus: Ihmiskunta ei muutukaan koko ajan välkymmäksi – äly uhkaa hiipua, kun koulutetut saavat muita vähemmän lapsia
https://www.hs.fi/tiede/art-2000005114683.html

Quote
ÄLY saattaa olla ehtyvä luonnonvara. Koulutusta suosivat geenit nimittäin harvenevat hiljakseen väestössä, selvisi tuoreessa suuressa tutkimuksessa Islannissa.

Yksinkertainen selitys ilmiölle on se, että korkeasti koulutetut saavat vähemmän lapsia kuin muut. Siksi heidän kantamansa koulutusta suosivat geenit vähenevät kansakunnan geenivarannossa.

Tämän havaitsivat geenitutkimuksiin erikoistuneen yrityksen deCoden tutkijat. He kertoivat tuloksistaan Pnas-tiedelehdessä (http://www.pnas.org/content/114/5/E727.full.pdf).

ERI arvioiden mukaan 20–40 prosenttia ihmisten koulutuseroista selittyy perintötekijöillä. Koulutusgeenit liittyvät esimerkiksi älyllisiin kykyihin.
...
Islantilaiset tutkijat tarkastelivat yli sadantuhannen ihmisen koulutustietoja, geenejä ja lapsilukua yli 65 vuoden ajalta.

Kävi ilmi, että tuona aikana koulutusgeenit vähenivät hitaasti mutta havaittavasti islantilaisten keskuudessa. Samat geenit olivat myös yhteydessä myöhäisempään lasten hankintaan ja pienempään lapsilukuun.

KYSE ei ole vain siitä, että pitkään kouluja käyneillä ei ole ollut aikaa hankkia lapsia.

Myös moni sellainen, joilla oli koulutusgeenit, ei syystä tai toisesta ollut hankkinut kor­keampaa tutkintoa. Nämäkin saivat vähemmän jälkeläisiä.
...
Tutkitut geenit edustavat vain pientä osuutta kaikista geeneistä, jotka voivat vaikuttaa opiskeluhaluihin. Yksin niiden vaikutus väestön koulutushalujen hiipumiseen jää vähäiseksi.

TOISIN käy, kun otetaan lukuun kaikki muutkin, vielä tunnistamattomat koulutusgeenit. Niitä oletetaan olevan enemmän. Jos myös nämä geenit harvenevat samaa tahtia, vaikutus alkaa vähitellen näkyä.

Tutkijat laskevat, että silloin väestö menettäisi geenien mukana 0,3 pistettä keskimääräisestä älykkyysosamäärästään vuosikymmenessä.

Se ei vaikuta dramaattiselta heikennykseltä. Stefánsson ja kumppanit huomauttavat, että evoluutiossa vaikutukset syvenevät vuosisatojen aikana.
...
"On tiedetty pitkään, että koulutetut ihmiset saavat vähemmän ja myöhemmin lapsia. Myöhäisyys osittain selittää pienempää lapsimäärää", kertoo tutkimusprofessori Anna Rotkirch Väestöliitosta.

Helsingin yliopiston tutkija Jessica Nisén ja hänen työtoverinsa osoittivat muutama vuosi sitten kaksostutkimuksella (https://link.springer.com/article/10.1007%2Fs13524-012-0186-9), että koulutustasoa ja pienempää lapsilukua selittävät yhteiset perinnölliset tekijät.

"Koulutuksen vaikutus syntyvyyteen ei johdu välttämättä siitä, että ihminen on koulutuksessa pitkään vaan enemmänkin siitä, että tietyt ihmiset sekä hakeutuvat koulutukseen että saavat vähemmän lapsia", Rotkirch selittää.
...
Tanskassa varusmiehille tehdyn älykkyystestin tulokset nousivat tasaisesti kolmisen pistettä vuosikymmenessä vuoteen 1998 asti. Sen jälkeen tulokset ovat pudonneet puolitoista pistettä.

SAMA käänne on nähty Suomessa. Oulun yliopiston dosentti Edward Dutton ja Ulsterin yliopiston Richard Lynn julkaisivat 2013 Intelligence-lehdessä tutkimuksen, jossa he totesivat varusmiesten älykkyystestien tulosten laskeneen.

Tutkimusta varjostaa kuitenkin tiedevilppiepäily. Oulun yliopisto selvittää, onko kaksikko plagioinut Jyväskylän yliopistossa aiheesta tehtyä gradua.

Kyseessä on Salla Koivusen psykologian alan gradu (https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/11120/URN_NBN_fi_jyu-2007274.pdf?sequence=1) vuodelta 2007.

Siinä Koivunen tarkasteli varusmiesten peruskokeen pisteitä kuvio-, sana- ja numerotesteissä vuosina 1988–2001. Ne nousivat vuoteen 1997 asti, mutta kääntyivät sitten laskuun. Eniten putosivat pisteet sana- ja numerotesteissä.

Uudempaa tutkimusta ei ole tehty. Puolustusvoimien psykologin Kai Nymanin mukaan vuonna 2009 huomattiin, että tulokset olivat yhä laskeneet loivasti sana- ja numerotesteissä vuodesta 2001. Kuviotestissä lasku oli pysähtynyt.

FLYNNIN Ilmiön hiipumisen syyksi on arveltu muun muassa sitä, että on saavutettu jonkinlainen kylläisyyspiste. Terveyden ja ravitsemuksen paraneminen eivät enää lisää väestön älykkyyttä.

Varusmiesten tulosten heikkenemisen takana voivat olla muutokset vaikkapa lukutottumuksissa.

Selection against variants in the genome associated with educational attainment
https://www.pnas.org/content/pnas/114/5/E727.full.pdf

QuoteEpidemiological and genetic association studies show that genetics play an important role in the attainment of education. Here, we investigate the effect of this genetic component on the reproductive history of 109,120 Icelanders and the consequent impact on the gene pool over time. We show that an educational attainment polygenic score, POLYEDU, constructed from results of a recent study is associated with delayed reproduction (P < 10−100) and fewer children overall. The effect is stronger for women and remains highly significant after adjusting for educational attainment. Based on 129,808 Icelanders born between 1910 and 1990, we find that the average POLYEDU has been declining at a rate of ∼0.010 standard units per decade, which is substantial on an evolutionary timescale. Most importantly, because POLYEDU only captures a fraction of the overall underlying genetic component the latter could be declining at a rate that is two to three times faster.
Title: Vs: 2012-11-13 Geenitutkija: Ihmisestä on tulossa tyhmä ja ahne eläin
Post by: KTM on 19.06.2019, 11:20:32
Ei jaksa uutta ketjua aloittaa niin laitetaan vaikka tänne

QuoteTiede

Miksi yksi tienaa toista enemmän?

Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

Perintötekijät ja yksilölliset sattumukset määräävät valtaosin sen, millaisiin ansioihin ihminen elämässään yltää. Kasvatuksen osuus jää pieneksi, osoittavat tutkimukset.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000006146966.html

Mielenkiintoista, kun Tatu Vanhanen aikoinaan väitti vastaavaa syntyi valtava kalabaliikki.

Kuinkahan nyt kun vastaava väite esitetään ilman rotukontekstia?