YLE: Tyypillisin Suomesta lapsilisää saava ulkomaalaisperhe tulee Virosta (http://yle.fi/uutiset/tyypillisin_suomesta_lapsilisaa_saava_ulkomaalaisperhe_tulee_virosta/6370548)
"Ulkomaille muuttavat suomalaiset ovat etuuksista huonommin perillä kuin Suomeen muuttavat ulkomaalaiset.
Perhe-etuuksien maksaminen Suomesta ulkomaille on tullut viime vuosien aikana Kelalle tutuksi. Etuuksia maksetaan sekä suomalaisille että ulkomaalaisille.
Kelan kansainvälisistä asioista vastaavan lakimiehen Henna Huhtamäen mukaan etuuksien maksu on yleistynyt sen myötä, kun Suomeen on muuttanut työvoimaa ulkomailta. Esimerkiksi lapsilisiä maksettiin viime vuonna ulkomaalaisille ja ulkomailla asuville suomalaisille yhteensä 4,5 miljoonaa euroa.
Yleisimmin perhe-etuuksia, kuten vanhempainpäivärahaa, kotihoidon tukea ja lapsilisää maksetaan EU- ja ETA-maiden alueella Viroon, Ruotsiin, Britanniaan, Saksaan ja Puolaan. Tyypillinen Suomesta etuuksia saava perhe onkin sellainen, jossa perheen toinen vanhempi on töissä Suomessa ja toinen asuu lasten kanssa Virossa.
Jos esimerkiksi virolainen Mart muuttaa työn perässä Suomeen ja Martin perhe jää kotimaahan, niin silloin Viro maksaa ensisijaisesti lapsilisät. Suomi maksaa Martin perheelle kuitenkin EU-lainsäädännön perusteella ns. erotusetuutta, sillä Suomessa lapsilisät ovat Viroa korkeammat. Toisin sanoen, Suomi maksaa Martin perheelle lapsilisien välisen erotuksen niin, että summa vastaa sitä, mitä perhe voisi saada Suomessa. Henna Huhtamäen mukaan eri maihin maksettavat erotukset ovat muutamasta kympistä muutamaan sataan euroon kuukaudessa. Määrään vaikuttavat lasten lukumäärä, asuminen ja verrattavien etuuksien taso.
Yhteensovitusta maksetaan vain EU- ja ETA-maissa tai Sveitsissä asuville."
Loput linkin (http://yle.fi/uutiset/tyypillisin_suomesta_lapsilisaa_saava_ulkomaalaisperhe_tulee_virosta/6370548) takana.
Eli nyt on siis käytössä systeemi, jossa Suomesta jaettavan sosiaalietuuden saajan ei ole koskaan tarvinnut edes käydä Suomessa. Reilua ja oikeudenmukaista?
Ihanaa kuitenkin, ja väistämätöntä. Kansainväliset sopimukset nääs. Tässähän alkaa jo odotella päivää, kun kaikki romahtaa.
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Mihin se lapsi siellä Virossa tarvitsee Suomen hintatason mukaista lapsilisää?
Tuo on varmastikin yksi lisäsyy siihen, että virolaiset pystyvät tekemään töitä niin paljon halvemmalla.
"Onhan meilla varaa ja se ei ole keneltäkään pois"
Seuraavaksi tyypillisin Suomesta etuuksia saava perhe onkin sellainen, jossa perheen toinen vanhempi loisii Suomessa ja toinen asuu lasten kanssa Somaliassa.
Vai miksi yle keskittyy virolaistaustaisiin? Ei sillä, sekin on väärin. Sosiaaliturva vain Suomessa asuville pottunokille. Ei todellakaan ulkomailla notkuville koneinsseille.
Lakialoitetta kehiin, PS.
Tämä on vasta alkusoittoa, kun koneinsinöörit lähtee viettämään raskaiden "työ"vuosien jälkeen ansaittuja eläkepäiviä vaarallisiin kotimaihinsa niin eläke seuraa perässä, lisätuloa voi hankkimalla vuokraamalla valden hankkimaa/maksamaa kämppää eteenpäin pimeästi tuleville koneinsinööreille.
Vitun kätevä tämä suomen sosiaaliturva, etenkin ulkomaalaisille.
älkää valittako vaan maksakaa maailman tasolla ylikorkeita veroja ilolla, senkin rasistit!
Quote from: elukka on 15.11.2012, 05:54:03
älkää valittako vaan maksakaa maailman tasolla ylikorkeita veroja ilolla, senkin rasistit!
Mikäpä ettei riemuiten maksettaisikin, mutta kun se ei ole aikoihin enää riittänyt, vaan kataissuomi tarvitsee viidenneksen valtion budjetista lainaksi ulkomailta, vuodesta toiseen. ???