Arvoisa hommaväki, olen päättänyt tulla kaapista ulos ja esiintyä omalla nimelläni. Lisäksi haluan tuoda esiin, että olen nyt ehdokkaana Turussa Perussuomalaisten listalla (numero 70). Olen tullut useammille tutuksi maahanmuuttoaiheisten tilaisuuksien ja hommakerhojen osallistujana. Erikoisuutenani on kuitenkin se, että olen itse maahanmuuttajana, en siis ole kantaväestön edusjata.
Olen asunut Suomessa jo kohta 10 vuotta, ja viihtynyt täällä hyvin. Suomessa on hyvä olla, koska täällä on kehittynyt elintaso, ilmainen koulutus, paljon harrastusmahdollisuuksia, puhdas ja kaunis luonto, laadukas ruoka. Olen kiitollinen suomalaisille mahdollisuudesta saada elämääni uusi alku. Valitettavasti jotkut eivät tunnu arvostavan tätä kaikkea vaan annetaan mielellään ajaa ihmisten hyvinvointi alas. Koen velvollisuudekseni kiitollisuudesta saamastani vastaanotosta puolustaa suomalaisten ihmisten hyvinvointia heitä itseään ja tulevia sukupolvia varten. Aion myös tuoda esiin muillekin Suomen tulokkaille, että Suomeen ja suomalaisiin on suhtauduttava kunnioituksella, koska tavallisten ihmisten ansiostahan me täällä ollaan, tavallisten veronmaksajien, kansalaisten rakentamassa yhteiskunnassa. Te olette auttaneet minua elämäni vaikeina hetkinä, ja niinpä minäkin tulen seisomaan kanssanne rinnakkain puolustamassa meidän yhteisiä etujamme tässä maassa.
(//)
Peukku tälle.
Valitettavasti nostetta ei saa maahanmuuttaja taustasta koska ei ole varsinainen...
Onnea kampanjaan!
Artist formerly known as?
Quote from: MW on 06.10.2012, 09:52:36
Artist formerly known as?
cwk.
http://hommaforum.org/index.php/topic,1890.msg1129512.html#msg1129512
Hyvä! Perussuomalaisia tarvitaan (myös) turuntautia selättämään.
Hyvä, Kirill! Kirillillä on paljon omakohtaista tietoa ja kokemusta sekä myös ammatillista osaamista niistä asioista, joissa on paljon tekemistä sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Erityisesti mainittakoon maahanmuuttokysymykset sekä terveydenhoito.
Epäilemättä tarpeellinen voimavara Perussuomalaisten ryhmään. Tsemppiä! ;)
Kirilliä aion suositella kaikille tuttaville ja sukulaisille Turussa. Persujen kärkipään ehdokas ilman muuta.
Ääni ainakin minulta.
+1
Suosittelen kaikille. Paitsi kaikkea mitä on jo sanottu niin myös mukava ja hyvätapainen mies. Juuri sellaisia PS tarvitsee korjaamaan taannoisten imagotappioiden vahinkoa.
Suosittelen Kirilliä lämpimästi. Fiksu ja mahdollisesti aurinkoisin mies, jonka tunnen.
No voihan perkele! :) , olisivatpa kaikki maahanmuuttajat kuten Kirill... ehdottomasti pitää tuo mies saada valtuustoon.
Äänestäisin, jos olisin turkulainen...
Heh, vaalimainosketju. Ei sen puoleen, itsekin jos olisin turkulainen niin saattaisin jopa harkita ap:n äänestämistä. Harmi vaan kun olen Vantaalla niin joutuu etsimään jonkun toisen ehdokkaan. PS:lle menee kuitenkin ääni.
Kirill on hyvä ystäväni ja tulee saamaan paljon ääniä omalta viiteryhmältään.
Reilumpaa, tasapuolisempaa ja fiksumpaa kaveria on Turun ehdokasryhmästä vaikea löytää.
Peukku Kirilille.
Kirill Kaupponen näyttäisi olevan juuri sellainen maahanmuuttaja, jonka soisin näkeväni Perussuomalaisten listoilla. Mies on tunnettu kotikaupungissaan ja usean paikallisen suosittelema. Junissa hätäisesti rekrytoidut, teini-ikäiset, järjestetyssä avioliitossa elävät kurdi-ehdokkaat puolestaan edustavat päinvastaista, harkitsematonta rekrytointia.
Quote from: -PPT- on 06.10.2012, 20:18:06
Heh, vaalimainosketju. Ei sen puoleen, itsekin jos olisin turkulainen niin saattaisin jopa harkita ap:n äänestämistä. Harmi vaan kun olen Vantaalla niin joutuu etsimään jonkun toisen ehdokkaan. PS:lle menee kuitenkin ääni.
Kun nyt kerran suosittelemaan ruvettiin, niin äärimmäisen nuiva ehdokas, sanoisin legenda jo eläessään, on tietysti Pauli Vahtera, joka on Vantaalla ehdokkaana. Kaikille hommailijoille sovelias ehdokas.
Paulilla on laaja kirjallinen tuotanto ja hän pitää suosittua blogia Iltalehdessä.
Jos olisi ollut P.V. ehdokkaana uudella maalla, olisin äänestänyt eduskuntavaaleissa. Missä muuten voi äänestää Timo Soinia??? ???
Pakko myös suositella, sillä Kirill on aivan loistava valinta. Osaa kritisoida ja myös ottaa kritiikkiä vastaan. Se onkin erittäin tärkeää politiikkassa.
Kiitos rohkaisevista kommenteistanne! Niinpä tosiaan, olen ollut jo monta vuotta erilaisissa tehtävissä hoito- ja sosiaalialalla. Lisäksi olen Turun seudun Inkeri-seuran varapuheenjohtaja ja yksi Suomalaisuuden Liiton Turun kerhon perustajajäsenistä. Suomalaisuuden vaaliminen ja sen tunnetuksi tekeminen muiden kansallisuuksien keskuudessa kuten heimotyö ovat lähellä sydäntäni. Minulle on hyvin tärkeää, että suomalaisuutta ei halvennettaisi tai loukattaisi suomalaisten omassa maassa.
Tsemppiä vaalityöhön ja muuhunkin poliittiseen kädenvääntöön. En asustele Turun suunnalla, joten ääni menee paikalliselle mutta toivon sinulle kaikkea parasta.
Kirill on hyvä ehdokas ja ehdottomasti suosittelen. Hyvin asiallinen järkimies. :)
Pitääpä suorittaa vaalipropagandaa parille turkulaiselle tuttavalleni.
Piaf: ropakanta lähetetty. Mikäs siinä, ylen komia priha http://vaalit.perussuomalaiset.fi/candidate.php?id=1430#Turku (http://vaalit.perussuomalaiset.fi/candidate.php?id=1430#Turku) :P
Suosittelen itsekin kaikille turkulaisille Kaupposen äänestämistä, esimerkillinen maahanmuuttaja (tai virallisen termistön mukaan paluumuuttaja) jolla on taustansa puolesta varmasti paljon järkevää annettavaa päätöksentekoon. Yhdyn aiempiin mielipiteisiin siitä, että sosiaalialan työkokemus, venäläisen yhteiskunnan tuntemus ja kaikenlainen oma-aloitteisuus suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisessa on mainio sekoitus, minkä puolesta voidaan oikeasti puhua "moniosaajasta" : )
Vaalibannerini Homman etusivulle (//)
Ainakin yksi ääni lähti täältä sinne.
Ajattelin äänestää sinua, mutta sitä ennen olisi kiva tietää, onko sinulla jotain blogia, vaalisivua tms., mistä voisin käydä lukemassa mielipiteitäsi yhteenkootussa muodossa.
Turusa huomasin, että SKS:llä on ylättävän laaja ehdokaslista, ei varmaan edes Helsingissä ole yhtä monta ehdokasta. Mäenpää kuitenkin lienee ainoa, jolla on läpimenomahdollisuuksia. Hänkään ei niin vahva ääniharava ole, että vetäisi toisen mukaan listalta valtuustoon.
Veikkaan Mäenpään "listan" äänimääräksi yhteensä 1273 kpl virhemarginaali 2 ja pual pualeen ja toiseen.
Suurimman äänipotin saa tietysti Suurhumanisti Mäenpää itse ja toisena tulee Soria Nyberg
3. Jerry Kvanström Joka muuten porukan fiksuin tyyppi!!!
Sorian miesystävälle"Irokeesi tukka tai joku ihme tukka muoti tyyppi" veikkaan 17 ääntä, joista puolet tulee Alepa bupista ja 3 ääntä Tina-Tuopista.
Jos veikkaukseni menee pahasti pieleen, niin lupaan syödä piispamunkin ilman hilloa!
Quote from: sunimh on 20.10.2012, 14:43:14
Ajattelin äänestää sinua, mutta sitä ennen olisi kiva tietää, onko sinulla jotain blogia, vaalisivua tms., mistä voisin käydä lukemassa mielipiteitäsi yhteenkootussa muodossa.
Minulla on Facebookissa vaaliryhmä www.facebook.com/kaupponen ja se on avoin, eli voi lukea juttujani vaikkei ole rekisteröitynyt, ne näkyvät kaikille. Voit myös kysyä mistä tahansa, vastaan mielelläni, tai voimme jopa tavatakin.
Kuinka monta ääntä Esa Taberman saa? Onko mahkuja läpipääsyyn?
Quote from: Pottunenä on 24.10.2012, 13:23:01
Kuinka monta ääntä Esa Taberman saa? Onko mahkuja läpipääsyyn?
Ei ole kovinkaan paljon kannatusta saanut aikaisemmissa vaaleissa, joten pahoin pelkään, että ei saa nytkään.
Esa Tarbermanin valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjasta on löytynyt useampi väärennetty allekirjoiutus ja tietojeni mukaan ainakin yksi henkilö on varmuudella tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille.
Vaalien jälkeen vaaleista tehdään valitus, sinivalkoisten listojen allekirjoitusten epäselvyyksien vuoksi!
Taberman on yksi niistä jonka saamat äänet tullaan varmuudella mitätöimään.
En usko Tabermannilla henkilökohtaisesti olleen itse mitään osuutta väärennettyihin allekirjoituksiin.
Kävit eilen(24.10) keskiviikkona vierailulla Hommakerhossa Helsingissä, kiitos että sain nähdä ja jutella kanssasi..
Quote from: Jukka Wallin on 25.10.2012, 20:50:48
Kävit eilen(24.10) keskiviikkona vierailulla Hommakerhossa Helsingissä, kiitos että sain nähdä ja jutella kanssasi..
Samoin! Ja ihan mielelläni tulen taas käymään Hommakerhossanne.
Sain 129 ääntä, kiitos äänestäjilleni ja tukijoilleni!