QuoteNoin 16 000 suomalaista lasta ja nuorta harrastaa metsästämistä tai ampumista.
Loppukesästä lapsille tapahtuneet onnettomuudet herättivät huolta siitä, että lapset saavat aseita käsiinsä liian helposti. Suomessa on kuitenkin tuhansittain alaikäisiä, joille aseen käsitteleminen on osa arkea.
Alle 18-vuotiaita metsästäjiä on noin 12 500 eli nelisen prosenttia kaikista metsästäjistä. Tarkkuusammuntaa harrastaa kolmisen tuhatta alaikäistä.
Suomen riistakeskuksen viestintäpäällikön Klaus Ekmanin mukaan teini-ikäiset metsästäjänalut oppivat erätaidot paremmin kuin keski-ikäisenä jahtiharrastuksen aloittavat.
Okke Kuipers, 14, kertoo innostuneensa metsästyksestä katseltuaan isänsä tekemiä videoita metsästysreissuilta. "Ensimmäisen kerran ammuin 11-vuotiaana savikiekkopatruunoilla. Kyllä se vähän potkaisi."
Suomessa alle 18-vuotias ei voi saada lupaa omaan aseeseen, mutta alaikäinen saa metsästää vanhempansa tai huoltajansa omistamalla aseella, luvanhaltijan välittömässä valvonnassa.
15 vuotta täyttänyt voi saada aseeseen niin sanotun rinnakkaisluvan. Se tarkoittaa sitä, että hän voi käyttää esimerkiksi vanhempansa omistamaa asetta.
Lue lisää ammuntaa harrastavista lapsista sunnuntain Helsingin Sanomista.
Ihme sinänsä, etteivät viherhyysärit laittaneet otsikoksi "tuhannet suomalaislapset harjoittelevat tappamista". ;D
http://www.hs.fi/kotimaa/Tuhannet+suomalaislapset+ampuvat/a1305600900964?ref=tf_iHSisboksi630
Tämä uutinen voi olla todellakin hesarille uutinen, mutta uskokaa tai älkää, kehä 3:n ulkopuolellakin on elämää. Nyt niiden tarttee vain perustaa aivoriihi, jossa mietitään onko se elämä älyllistä.
Tarvitsemme ennemminkin ihan oikean uuutisvälittäjän sosialistisen sanomaosakeyhtion huuhaalevityksen kyllästyttämille. Ihmisten tarve uutisiin on olemassa ja se että kaiken maailman roska saa vihervasemmistolaiset siivet ei edistä tietoa ja tiedonvälitystä.
Onneksi aseenkäsittelyyn tottuneita lapsia saadaan koko ajan ulkomailta sankoin joukoin lisää: maamme pyssyosaaminen kohenee.
Onko tämä nyt sitten viimeisin temppu aseiden vastaisessa taistelussa? :D
Quote from: Fiftari on 23.09.2012, 11:23:13
Onko tämä nyt sitten viimeisin temppu aseiden vastaisessa taistelussa? :D
;D Aiheeseen liittyen:
https://www.youtube.com/watch?v=Qh2sWSVRrmo
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.09.2012, 10:39:49
Onneksi aseenkäsittelyyn tottuneita lapsia saadaan koko ajan ulkomailta sankoin joukoin lisää: maamme pyssyosaaminen kohenee.
Alkuperäiseen uutiseen liittyen... kannatatko lasten ampumaharrastusta vai et?
Quote from: Lordinfidel on 23.09.2012, 11:53:28
Quote from: Fiftari on 23.09.2012, 11:23:13
Onko tämä nyt sitten viimeisin temppu aseiden vastaisessa taistelussa? :D
;D Aiheeseen liittyen:
https://www.youtube.com/watch?v=Qh2sWSVRrmo
Onneksi olin jo kahvini nielaissut... ;D
Quote from: Sour-One on 23.09.2012, 12:00:50
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.09.2012, 10:39:49
Onneksi aseenkäsittelyyn tottuneita lapsia saadaan koko ajan ulkomailta sankoin joukoin lisää: maamme pyssyosaaminen kohenee.
Alkuperäiseen uutiseen liittyen... kannatatko lasten ampumaharrastusta vai et?
Minusta se on aivan hyvä harrastus, vaikken siitä juuri mitään tiedäkään, kun en itse omista asetta enkä ammu.
Quote from: Sour-One on 23.09.2012, 12:00:50
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.09.2012, 10:39:49
Onneksi aseenkäsittelyyn tottuneita lapsia saadaan koko ajan ulkomailta sankoin joukoin lisää: maamme pyssyosaaminen kohenee.
Alkuperäiseen uutiseen liittyen... kannatatko lasten ampumaharrastusta vai et?
Tarvitseeko sitä sen enempää tai vähempää kannattaa kuin lasten potkupalloharrastustakaan?
Varsin hyvä harrastus tuo metsästys. Poikani on ollut metsästysreissuilla mukana 5 vuotiaasta lähtien. Hän tykkäsi paistella nuotiolla makkaraa ja leikkiä ja ties mitä. Ampumaan toki en noin nuorta päästä. Ampumistilanteessa sitten ensimmäisenä huolehditaan siitä, että lapset eivät tule ampumasektorille jne. Turvallisuus on prioriteetti nro 1.
Ampumaurheilusta en tiedä sitten mitään.
Quote from: ElenaDaylights on 23.09.2012, 10:34:32
Tämä uutinen voi olla todellakin hesarille uutinen, mutta uskokaa tai älkää, kehä 3:n ulkopuolellakin on elämää. Nyt niiden tarttee vain perustaa aivoriihi, jossa mietitään onko se elämä älyllistä.
Hesassa liikkuessa alkaa tulla sellainen tunne, ettei siellä kohta selviä ilman runsasta varastoa hopealuoteja.
Se on kumminkin hesalaisien oma ongelma. Itse en asu sielä kovinkaan kaukana, mutta täällä on vielä ihan normaalia hankkia jänispaistia haulikolla.
Sitä en vain ymmärrä, että hesalaiset tajuavat city-kanien metsästämisen olevan hyödyllistä toimintaa, mutta muiden eläinkantojen kurissa pitäminen samalla menetelmällä on väärin ja tuomittavaa. Lisätäänkö siellä jotain juomaveteen?