Saksan uusnatsi-pankki ei tyydytä poliisia
Poliisi toivoo, että tietokanta äärimielisistä estää rasististen sarjamurhien toistumisen. Poliisijohtaja kuitenkin kritisoi viimein valmistunutta projektia liian suppeaksi.
Saksan sisäministeriö on virallisesti avannut kansallisen tietopankin uusnatsiepäillyistä, kertoo televisiokanava Deutsche Welle. Mukana sen kokoamisessa on ollut 36 poliisipiiriä ja tiedustelulaitosta kansallisella ja osavaltiotasolla.
Tietokannan on tarkoitus päästää poliisi tehokkaasti terrorisolujen jäljille. Viranomaiset ovat ottaneet opiksi viime vuonna paljastuneesta murha-aallosta, jossa tiivis uusnatsien ryhmä tappoi paljastumatta muun muassa turkkilaisia maahanmuuttajia seitsemän vuoden mittaan.
Saksalaista tiedustelua on moitittu siitä, ettei se kyennyt jäljittämään murhaajia saati päättelemään, että veriteot olivat rasistisia. Tekijöiden yhteydet äärioikeistoon olivat olleet tiedossa, ja heillä oli rikostaustaa.
Uudessa tietokannassa epäilyttävistä henkilöistä on kirjattu nimi, osoite, syntymäaika ja tiettyjen ryhmien ja järjestöjen jäsenyydet. Tilitietoja ja muita yksityiskohtia varten on kuitenkin saatava etsintälupa.
Poliisin ammattijärjestön johtaja arvosteli tietokantaa televisiokanava ZDF:n haastattelussa. Poliisipäällikkö Bernd Witthaut katsoi, että se ei ole tarpeeksi laaja - pankki ei listaa järjestäytymättömiä mutta äärioikeistolaisia mielipiteitä esittäneitä yksilöitä.
http://yle.fi/uutiset/saksan_uusnatsi-pankki_ei_tyydyta_poliisia/6301459 (http://yle.fi/uutiset/saksan_uusnatsi-pankki_ei_tyydyta_poliisia/6301459)
Pahimmat virheet on tehty hyvää tarkoittaen. kaiken maailman rekisterit jotka tehdään ryhmä-periaatteella on aika kyseenalaisia.
QuoteUudessa tietokannassa epäilyttävistä henkilöistä on kirjattu nimi, osoite, syntymäaika ja tiettyjen ryhmien ja järjestöjen jäsenyydet. Tilitietoja ja muita yksityiskohtia varten on kuitenkin saatava etsintälupa.
Onkohan Dan Koivulaakson natsiarkistossa tilitiedot ja muut yksityiskohdat?
Quote from: K.K. on 19.09.2012, 17:57:35
Saksan uusnatsi-pankki ei tyydytä poliisia
Poliisin ammattijärjestön johtaja arvosteli tietokantaa televisiokanava ZDF:n haastattelussa. Poliisipäällikkö Bernd Witthaut katsoi, että se ei ole tarpeeksi laaja - pankki ei listaa järjestäytymättömiä mutta äärioikeistolaisia mielipiteitä esittäneitä yksilöitä.http://yle.fi/uutiset/saksan_uusnatsi-pankki_ei_tyydyta_poliisia/6301459 (http://yle.fi/uutiset/saksan_uusnatsi-pankki_ei_tyydyta_poliisia/6301459)
Tästä Witthautin kommentista tulee mielleyhtymä joskus 80-luvulle esitettyy Polttouhrit-sarjaan. Siinä natsit kaasuttivat juutalaisia kuormauton umpikoppiin johdetulla pakokaasulla ja yksi natsiupseeri yökki ja sanoi että;
kamalaa, tähän toinen upseeri vastasi:
olen samaa mieltä, että tämä on kamalan hidasta.
Otsikon perusteella luulin että uusnatsit ovat perustaneet pankin Saksassa.
Ja ihmettelin mitä erityistä sillä poliisilla on uusnatsien pankkia vastaan.
Saksa on paska maa jossa ihmisiä rekisteröidään ja vainotaan....jälleen.
Mikä ihmeen seksipankki se pitäisi olla että noin tyhmät poliisit tyydyttyisivät?
Quote from: Fiftari on 19.09.2012, 18:00:16
Pahimmat virheet on tehty hyvää tarkoittaen. kaiken maailman rekisterit jotka tehdään ryhmä-periaatteella on aika kyseenalaisia.
Tuli sama mieleen.Toi alkaa vaikuttaa jo "juutalaisvainolta" koska suuri osa noista "epäillyistä" ei ole todennäköisesti tehnyt mitään saksan lakien vastaista.
Quote from: Elemosina on 19.09.2012, 18:11:01
Otsikon perusteella luulin että uusnatsit ovat perustaneet pankin Saksassa.
Ja ihmettelin mitä erityistä sillä poliisilla on uusnatsien pankkia vastaan.
(Itsekin ihmettelin,että millainen tuo uusnatsi-pankki mahtaa olla.
Olisiko ko. pankista saanut uusnatseja lainaan?Ja jos,niin millä korolla?Entä olisiko sinne voinut tallettaa uusnatseja korkoa kasvattamaan.Entä millä keinoin pankki olisi varmistanut uusnatsien aitouden?UV-valollako?)
Totta turiset.Yle olisi voinut muotoilla otsikonsa
hiukan paremminkin.
Quote from: K.K. on 19.09.2012, 18:29:21
Quote from: Elemosina on 19.09.2012, 18:11:01
Otsikon perusteella luulin että uusnatsit ovat perustaneet pankin Saksassa.
Ja ihmettelin mitä erityistä sillä poliisilla on uusnatsien pankkia vastaan.
(Itsekin ihmettelin,että millainen tuo uusnatsi-pankki mahtaa olla.
Olisiko ko. pankista saanut uusnatseja lainaan?Ja jos,niin millä korolla?Entä olisiko sinne voinut tallettaa uusnatseja korkoa kasvattamaan.Entä millä keinoin pankki olisi varmistanut uusnatsien aitouden?UV-valollako?)
Totta turiset.Yle olisi voinut muotoilla otsikonsa hiukan paremminkin.
Montakohan euroa lienee vaihtosuhde yhteen kaappinatsiin, entä avoimeen rasistiin, saako näitä halvemmalla jos ovat vapaalla jalalla vai liekkö halvempia varmassa tallessa istuvat?
Taidankin tilata parituhatta natsia siivoamaan katuja.
Minä vähän luulen, että tuolla pankilla on mitä suurin oikeus ja velvollisuuskin luoda FIAT-natseja.
Quote from: Bwana on 19.09.2012, 20:11:54
Minä vähän luulen, että tuolla pankilla on mitä suurin oikeus ja velvollisuuskin luoda FIAT-natseja.
Italialaisia natseja jotka hyytyy siihen liiankin kuuluisaan venäjän talveen?
Tällaisen ajatusrikollisuusrekisterin perustaminen saattaa ajattelemaan, että sakemannit ovat geneettisesti murhanhimoisia natseja. Esimerkkejä alkaa olla ihan liiaksi. Alan olla vakavasti sitä mieltä, että suurvalloiksi itsensä katsovat maat, Kiina, Venäjä, USA, Saksa, UK, Pakistan ym. tulisi muun maailman toimesta pakkohajottaa pikkuvaltioiksi. Suurvallat ovat nimittäin synonyymi yleiselle kurjuudelle ja massapsykoosinomaiselle murhanhimolle. Saksa on sitäpaitsi paska maa, minkä tämäkin uutinen jälleen kerran todistaa oikeaksi.
Kenties tallaista rekisteriä "äärimielisistä" tarvitaan,jottei vagingossa evättäisi tarjoilua oikeamielisiltä.
Quoteäärioikeistolaisten erottaminen ulkoasun perusteella äärivasemmistolaisista on joskus vaikeaa.
Molemmat porukat suosivat mustia asuja, palestiinalaishuiveja ja mustia aurinkolaseja. Jalkineetkin ovat usein samoja. Maailmankuva paljastuu vasta asusteiden yksityiskohdista.
Jotta jyvien erottaminen akanoista ei olisi liian yksinkertaista, niin oppaassa muistutetaan, että äärioikeistolaisia liikkuu myös liituraitapuvussa solmio kaulassa. Kaikki uusnatsit eivät ole myöskään kaljuja.
Poliittisen ajattelutavan arvuuttelu ja sen nojalla annettavat porttikiellot eivät ole synnyttäneet Saksassa laajempaa ihmettelyä. Vain harvoissa yleisönosastokirjoituksissa muistellaan, mihin osto- ja palveluboikotit johtivat Saksassa 1930-luvulla...]
2012-09-07 Yle: Saksassa ei tarvitse tarjoilla väärinajattelijoille
http://hommaforum.org/index.php/topic,74641.msg1108438.html#msg1108438 (http://hommaforum.org/index.php/topic,74641.msg1108438.html#msg1108438)
Uusnatsi = puolustellaan? Miks?
No jos joku on niin tyhmä että katsoo poliittiseksi velvollisuudekseen olla ns uusnatsi ja kannattaa kansallissosialistista pölhöilyä, niin on sivistysvaltion velvollisuus antaa tällaisen hörhön toteuttaa omaa poliittista missiotaan. Tätä missiota on suvaittava niin kauan kun moinen näytelmä ei käytä väkivaltaa eikä riistä kanssaihmisten vapautta valita itse mitä aatetta kannattaa. Eihän lenin-paitaa pitävää kommunistinuortakaan rekisteröidä tai vainota niin miksi sitten uusnatsia?
Suvaitsevaiseksi itse itsensä määrittelevät pellesakki on keksinyt aivottoman lauseen "suvaitsevaisten ei tarvitse suvaita suvaitsemattomia" mikä on täysin vastoin yhteiskunnallisen ja poliittisen vapausajattelun perusteita ja mahdollistaa minkä hyvänsä vainon, kun sitä vain puolustellaan suvaitsevaisuustaisteluna tms.
Todellinen suvaitsevaisuus lähtee myös sietämättömien ja suvaitsemattomien ideologioiden ja aatekannattajien suvaitsemisesta sikäli kun nämä ideologiat ja aatekannattajat eivät ryhdy väkivaltaan. Tähän sietämättömien mutta poliittisen vapauden nimessä suvaittaviin ideologiohin kuuluu myös uusnatsismi tai mikä hyvänsä -ismi. Demokratian nimessä on myös hyväksyttävä poliittinen pyrkimys demokratian hävittämiseksi silloin kun ihminen saa vapaasti valita demokratian ja demokratiasta pois pyrkivän välillä.
Euroopan historiasta ja vasemmistolaisesta painolastista johtuen perustuslailliset oikeutemme ovat hyvin heiveröiset ja ihmisten poliittisia oikeuksia loukataan ja tullaan loukkaamaan ns "hyvää tarkoittaen". On ihmisiä jotka puheessaan leimaavat toisia ja sitten on niitä jotka vainoavat ja vakoilevat toisia kuvitellen saavansa tämän epämiellyttävän ja poliittisesti tuhoisan vakoilun avulla turvallisemman ja paremman maailman. Kysyttäessä nämä ihmiset väittävät silmät teevadin kokoisena vain "tekevänsä maailmasta paremman" tai "turvaavan demokratian" poistamalla ihmisltä vapauden valita.
Vapaus valita on ehdoton arvo ja vain valitsemalla väärin voi olla varma siitä että vapaus on edelleen olemassa. Tai ainakin oli olemassa. Mikäli joku virka- tai poliitikkotaho haluaa poistaa ihmisiltä vapauden valita myös väärin, ollaan hyvin pitkällä eurooppalaisessa murhenäytelmässä jossa lopulta poistetaan myös väärät ihmiset olemasta.
Varmaan kannattaisi pistää jokin helposti huomattava tunnus noiden epäiltyjen rinnuksiin, jotta tavan tallaajakin tunnistaisi pahikset. Tästähän ei ole kuin hyviä kokemuksia, vai mitenseoli?
Ajattelin, että Saksaan perustetaan pankki, jossa soi Die Fahne Hoch asiakkaiden talletellessa rahojaan. Varmaan oikeauskoisiakin asiakkaita riittäisi.
Saavatko kaikki rahaa uusnatsipankin taikaseinästä?
Miten toimii pankkivalvonta uusnatsien ollessa kyseessä? Kestävätkä natsit stressitestit?
Uusnatsipankin maksuyksikkönä toimii kultahammas.
Quote from: Daemonic on 20.09.2012, 02:06:02
Varmaan kannattaisi pistää jokin helposti huomattava tunnus noiden epäiltyjen rinnuksiin, jotta tavan tallaajakin tunnistaisi pahikset. Tästähän ei ole kuin hyviä kokemuksia, vai mitenseoli?
Kaikille uusnatseille ja niiksi luulluille vaan saksan toisen maailmansodan aikainen lippu rinnukseen tai hihaan niin että oikeamieliset tietävät heti minkälaisesta ihmisestä on kysymys.:D
Quote from: siviilitarkkailija on 20.09.2012, 07:17:50
Uusnatsipankin maksuyksikkönä toimii kultahammas.
Ne sulatti ne hampaat eli sen maksuyksikön pitäisi olla kultaharkko.Kaikki sotien osapuolet tota taisi tehdä eli ottivat sekä omien että vihollisten hampaista ne kultapaikat pois.Venäläiset tosin taisivat myös pistää ns hampaat kurkkuun tyypeiltä joilla tollaisia oli.NL:ssä tosin ei taidettu paikata kullalla hampaita ollenkaan vaan ainoastaa länsimaisilla sotilailla niitä tuppasi olemaan.
Mä olen uusnatsi-pankin asuntosäästäjä. Mulla on jo yksi kultahammas.
Vanha lätkävamma, laitettiin ruuvilla kiinni suoraan yläleukaan. 3500€ >:(
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 19.09.2012, 21:46:28
Italialaisia natseja jotka hyytyy siihen liiankin kuuluisaan venäjän talveen?
Natsien luomiselle tyhjästä ei ole mitään esteitä...
^Eiköhän tämä talouskriisi ja mokutuksen hedelmät tosiaan onnistu luomaan natseja tyhjästä. Ennustan että kohta mellakoivat muutkin kuin mamut ja muutama kiljuskini jos talouskriisi kehittyy tätä tyyliä vielä jonkun aikaa.
Saksan järjestelmä alkaa koko ajan muistuttaa enemmän natsismia, vaikka Saksa sitä juuri kaikkein eniten pelkää - ja juuri tämän vuoksi. Natsit ovat Saksalle niin suuri kauhu, että Saksan päättäjät ja vaikuttajat tekevät kaikkensa, jopa toimivat natsien tavalla, torjuakseen natsit mielikuvien tasolla. Tämäkin vaino on ensi sijassa psykologista itserankaisua mielikuvatasolla, vihansekaiselle, kollektiiviseen häpeään pohjautuvalle paniikille periksiantamista, eikä mitään aitoa antinatsismia. Aito antinatsismi takertuisi tiukasti ihmisoikeuksiin ja demokratiaan kalleimpana omaisuutenaan, joista ei missään oloissa anneta periksi.
Vain häpeällä Saksa on saatu polkemaan demokratiaansa ja ihmisoikeuksiaan, ja vain häpeällä se voidaan saada tämä sorto lopettamaan. Saksalaisia on alettava natsitella jälleen. Ei heitä, tai ainakaan heidän hallussaan olevia nykypolitiikkaan syyttömiä miljoonia lapsia enää voida muuten pelastaa. Eikä siinä tarvitse valehdella, sillä Saksa alkaa jälleen muistuttaa fasistista totalitariaa, jos on koskaan tässä välissä aito demokratia ollutkaan. Siellä kun on koko ajan ollut käsitys, että "todellista demokratiaa" tms. käsitehirviötä on suojeltava huonoilta ja vääriltä mielipiteiltä tai sellaisiksi epäillyiltä, tai sellaisiksi kategorisesti leimatuilta. Lisäksi sinne on tuotu ja siellä on viljelty miljoonittain fasistisen, juutalaisvastaisen kiihkouskonnon vaikutuspiirissä olevia, jotka muodostavat jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa merkittävän natsiongelman.
Saksan ylläpitämät mielikuvat natsismin vastaisuudestaan ovat jo neutraalisti tarkastellen pitkälti särkyneet maan lähestyessä jälleen totalitaarista tyranniaa. Mielikuviin siellä silti yhä tuudittaudutaan, koska paniikki on sokaissut päättäjien ja virkamiesten silmät niin pahoin, etteivät he kykene tätä näkemään. Ei moraalipaniikin sokaisemia silmiä avaa mikään muu kuin vetoaminen siihen kauhukuvaan, joka moraalipaniikin on synnyttänyt. Ei tosiaan mikään muu. Ilmeisesti ainoa argumentti, jolla Saksan voisi pelastaa ajoissa ennen täystuhoa, on natsisyytösten kääntäminen Saksan nykyiseen hallintoon ja politiikkaan. Toki täystuhokin sitten aikanaan avaisi silmät, mutta täystuhot eivät ole mikään kelpo ratkaisu, edes Saksassa. Edelleen, siellä on miljoonia lapsia, jotka eivät ole millään tavalla syyllisiä tähän tilanteeseen.
Ja kohta ne häpeävät kollektiivisesti tätäkin vaihetta historiassaan, mutta minkäs sille voi. Tämäkin vaihe on häpeällinen, ja jos Saksan kansa on jatkossakin taipuvainen (tai pakotetaan) mennyttään kollektiivisesti häpeämään, niin sitten häpeävät. Kunhan oppivat jotain, edes tällä kertaa, kun viime kerralla oppi jäi niin pahoin vajaaksi, että uudisti aiemman katastrofin.
Poliisi laskee kiellettyjä numerosarjoja - pannassa 18, 74 ja 88Saksan suojelupoliisi valvoo jopa t-paitojen numerosarjoja. Äärioikeistolaisen puolueen kieltäminen taas kaatui perustuslakia suojaavan poliisin omiin agentteihin.
Sallitun, kielletyn ja epäilyttävän ajattelun tunnistaminen ja valvonta kuuluu Saksassa myös tätä tarkoitusta varten perustetulle poliisille ja sisäiselle tiedustelupalvelulle.
Poliittisia rikoksia, vihapuheita ja rasistisia tai sellaiseksi epäiltyjä tekoja tutkii keskusrikospoliisin yhteydessä toimiva valtiollinen suojelupoliisi - Staatsschutz.
Sen siviilipukuiset työntekijät kiirehtivät paikalle myös silloin, jos joku ilmoittaa seinään tai puistonpenkkiin töhritystä hakarististä tai sitä muistuttavasta kuviosta.
Suojelupoliisi saa tutkittavakseen myös Hitler-tervehdystä muistuttavat kädenheilautukset ja tunnistamaan, onko klanipäiden naapuriparvekkeella soittama musiikki kiellettyä tai sallittua.
Äärioikeiston mielenosoituksissa suojelupoliisi joutuu ratkomaan joskus jopa taskulaskimella, tuottaako osanottajien t-paidoissa oleva laskutehtävä lopputulokseksi kielletyn numerosarjan, kuten esimerkiksi 18, 74 tai 88.
Luku 18 tarkoittaa aakkosten ensimmäistä ja kahdeksatta kirjainta A:ta ja H:ta, mitkä tulkitaan Saksan poliittisessa laskuopissa Adolf Hitleriksi.
Samalla kaavalla laskien 74 tarkoittaa G:tä ja D:tä, minkä katsotaan tarkoittavan kiellettyä sanayhdistelmää Gross Deutschland, suomeksi suur-Saksaa.
Luku 88 tarkoittaa tupla H:ta, mikä viittaa kiellettyyn Heil Hitler -tervehdykseen.
Staatsschutz tarkkailee myös mediaa ja voi pyytää esimerkiksi ulkomaiselta tv-toimittajalta selvityksiä siitä, mitä ja miksi on kuvannut juuri tietyssä paikassa. Näin on käynyt muun muassa Ylelle kuvamateriaalia keränneelle toimittajalle.
Perustuslakipoliisi värvää syväkurkkuja
Hienovaraisempi ilmapiirin haistelu ja demokratiaa uhkaavien salajuonien paljastaminen kuuluu perustuslakia suojaavalle poliisille - Verfassungsschutzille - ja sen yli 3 000 työntekijälle...]
[...
NPD:n kieltäminen kaatui agenttien paljouteenÄärioikeistolaisen Saksan kansallisdemokraattisen puolueen NPD:n noin 6 000 jäsenen joukkoon on solutettu perustuslakipoliisin oman ilmoituksen mukaan noin 100 salaista agenttia. Monet heistä toimivat puoleen piirijärjestöjen johtotehtävissä.
Agenttien paljoudesta on tullut este NPD:n kieltämishankkeille. Perustuslakituomarit keskeyttivät asian käsittelyn koska eivät päässeet perille, mitkä puolueen kontolle laitetuista perustuslain vastaisista teoista olivat todellisuudessa poliisien omien agenttien tehtailua...]
Koko juttu: http://yle.fi/uutiset/poliisi_laskee_kiellettyja_numerosarjoja_-_pannassa_18_74_ja_88/6302715 (http://yle.fi/uutiset/poliisi_laskee_kiellettyja_numerosarjoja_-_pannassa_18_74_ja_88/6302715)
QuoteSallitun, kielletyn ja epäilyttävän ajattelun tunnistaminen...
Kuulostaa tutulta...
Ajatusrikos : http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajatusrikos (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajatusrikos)
^ http://www.youtube.com/watch?v=GbGaFDuIX70 (http://www.youtube.com/watch?v=GbGaFDuIX70)
QuotePerustuslakituomarit keskeyttivät asian käsittelyn koska eivät päässeet perille, mitkä puolueen kontolle laitetuista perustuslain vastaisista teoista olivat todellisuudessa poliisien omien agenttien tehtailua...
Jotain hyvää saksanmaassakin on. Suomen KKO:n poliittisesti valitut sopimusoikeuteen erikoistuneet tuomarit eivät olisi kyenneet ajattelemaan näin rationaalisesti, koska heillä ei ole kykynä tunnistaa ja tunnustaa viranomaisenKIN kykenevän RIKOLLISEEN TEKOON.
^^^ Kumminkin on ihan ok. mellakoida kymmenientuhansien huppupäiden voimalla sananvapauden käyttämistä vastaan. Riittää kun määrittelee vihollisen äärioikeistoksi ja asia on sillä harasoo.
Quote from: K.K. on 23.09.2012, 18:44:46
Poliisi laskee kiellettyjä numerosarjoja - pannassa 18, 74 ja 88
Hyvä idis; kielletään numerot. ;D Mulle tosin 88 tulee mieleen yleensä 88mm ilmatorjuntatykki, jota käytettiin myös menestyksekkäästi panssitorjunnassa,
Quote from: siviilitarkkailija on 23.09.2012, 19:11:06
Quote from: YlePerustuslakituomarit keskeyttivät asian käsittelyn koska eivät päässeet perille, mitkä puolueen kontolle laitetuista perustuslain vastaisista teoista olivat todellisuudessa poliisien omien agenttien tehtailua...
Jotain hyvää saksanmaassakin on. Suomen KKO:n poliittisesti valitut sopimusoikeuteen erikoistuneet tuomarit eivät olisi kyenneet ajattelemaan näin rationaalisesti, koska heillä ei ole kykynä tunnistaa ja tunnustaa viranomaisenKIN kykenevän RIKOLLISEEN TEKOON.
Ei tuota katsottu rikolliseksi, mutta kiellon vieminen eteenpäin vaatisi näiden agenttien henkilöllisyyden paljastamista ainakin tuomareille, minkä pelätään johtavan vuotoihin ja uuteen kolaukseen poliisin maineelle, kun soluttautumisen todellinen laajuus paljastuisi.
Tuolta löytyy pölvästeille lisää vihanumeroita.
http://www.adl.org/hate_symbols/numbers.asp
Vaatin saata kielletyksi ainakin numerot 22, 42 ja 1984. Perusteluja en voi mainita, koska niiden takia nuo täytyykin kieltää.
Quote from: Roope on 23.09.2012, 20:09:57
Ei tuota katsottu rikolliseksi, mutta kiellon vieminen eteenpäin vaatisi näiden agenttien henkilöllisyyden paljastamista ainakin tuomareille, minkä pelätään johtavan vuotoihin ja uuteen kolaukseen poliisin maineelle, kun soluttautumisen todellinen laajuus paljastuisi.
Ku Kulx Klan on jo pitkään ollut käytännössä FBI:n haarakontori, johon soluttautujat yrittävät värvätä jotain mitä lie vajukkeja, jotka eivät ole kuulleet tilanteesta. Näitä onnettomia sitten vahditaan isolla porukalla ja kannustetaan terrorismiin, jotta tähän hullun hommaan joutuneet agentit saisivat ylennyksiä ja pääsisivät parempii hommiin.
Quote from: Marjapussi on 23.09.2012, 20:03:18
Quote from: K.K. on 23.09.2012, 18:44:46
Poliisi laskee kiellettyjä numerosarjoja - pannassa 18, 74 ja 88
Hyvä idis; kielletään numerot. ;D Mulle tosin 88 tulee mieleen yleensä 88mm ilmatorjuntatykki, jota käytettiin myös menestyksekkäästi panssitorjunnassa,
Naurettavia juttuja numeroista. Sama tulee minullekkin mieleen 88mm ilmatorjunta-/Panssarintorjuntatykki ja olihan tuo kaliiberi Tiikeri I ja II Panssarivaunussa.
Veltollahan oli aikoinaan hyvä numero; "nainti too" (92) niinkuin hän itse mainosti.
Tietenkin vihanumerot 40 ja 75 on kiellettävä myös sillä niistähän tulee mieleen Pak 40 eli 75mm pst-tykki jolla saksalaiset ja suomalaiset oikeudettomasti estivät neuvostoliittolaisten ystävällismielisten monikulttuurin edistäjien pyrkimyksiä maailmanrauhan saavuttamiseksi.
Quote from: far angst on 23.09.2012, 20:13:06
Vaatin saata kielletyksi ainakin numerot 22, 42 ja 1984. Perusteluja en voi mainita, koska niiden takia nuo täytyykin kieltää.
Kaikki numerot voitaisiin kieltää. Niitä voidaan käyttää näet tilastointiin, ja tilastoista voi muodostua rasistisia agendoja tukevia tietolähteitä. Mututuntuman unelmahöttö ja maailmanparannus eivät saa joutua tällaisten pirun keksintöjen yliajamiksi.
Sitten KUN EU:n liittovaltio on todellisuutta lähivuosina, niin lakeja yhdenmukaistetaan. Samat saksanhöpötykset tulevat tänneki koska äärioikeiston uhka on maailmanlaajuinen ongelma. Tajuuxte?
Quote from: foobar on 23.09.2012, 21:00:42
Quote from: far angst on 23.09.2012, 20:13:06
Vaatin saata kielletyksi ainakin numerot 22, 42 ja 1984. Perusteluja en voi mainita, koska niiden takia nuo täytyykin kieltää.
Kaikki numerot voitaisiin kieltää. Niitä voidaan käyttää näet tilastointiin, ja tilastoista voi muodostua rasistisia agendoja tukevia tietolähteitä. Mututuntuman unelmahöttö ja maailmanparannus eivät saa joutua tällaisten pirun keksintöjen yliajamiksi.
Ihan totta muuten, kyllä sen rasismin takia täytyy ihan kaikki kieltää.
Paitti mokutus!
Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltion kommunistipuoleueesta (tai joku vastaava) kiersi kasku jonka mukaan puolueen muodosti kymmenen FBI:n soluttautujaa ja suomalainen maahanmuutajakommunisti.
En ihmettelisi yhtään jos homman moderaattori tms työskentelisi supolle jatkuvasti tietoja syöttävä henkilö. Pidän asiaa suorastaan suotavana koska supo on niin tyhmien ja epärehellisten ihmisten työmaa, että saisivat edes jostain mediakriittistä tietoa. Vaikka sitten "vakoilemalla" julkista nettipalstaa. Koska työmaansa ovat salaisia niin kansalaiset eivät saa tietää kuinka vähän nämä pellet oikeasti tekevät turvallisuustyötä ja kuinka pelkällä netissä notkumisella voi tienata 3500 euroa kuussa ja kuukauden kesäloman.
Poliisihallinnon ja ns vastavakoilun koko järjettömyys ja tolkuttomuus ei tunne mitään rajoja ja usein nämä henkilöt käyttävät yrityksensä tietoja lähinnä itselleen epämieluisten poliitikkojen vakoilemiseen ja kiristämiseen. Todellisia vakoilijoita ja tietojen paljastelijotahan ei voi edes ottaa kiinni koska nämä ovat julkisia poliitikkoja eli kansanedustajia ja ministereitä.
42 on ehdottomasti kiellettävä maailmankaikkeudenkin perusteella.
Quote from: Marko M on 23.09.2012, 20:11:18
Tuolta löytyy pölvästeille lisää vihanumeroita.
http://www.adl.org/hate_symbols/numbers.asp
Listalla ei vielä ollut pahamaineista numerosarjaa 10 8-1
Quote
YLE
Äärioikeiston mielenosoituksissa suojelupoliisi joutuu ratkomaan joskus jopa taskulaskimella, tuottaako osanottajien t-paidoissa oleva laskutehtävä lopputulokseksi kielletyn numerosarjan, kuten esimerkiksi 18, 74 tai 88.
(http://i9.aijaa.com/b/00256/10969507.gif) (http://aijaa.com/1vDo8x)
Olenko natsi?
Quote from: C-Nile on 24.09.2012, 10:27:22
Quote
YLE
Äärioikeiston mielenosoituksissa suojelupoliisi joutuu ratkomaan joskus jopa taskulaskimella, tuottaako osanottajien t-paidoissa oleva laskutehtävä lopputulokseksi kielletyn numerosarjan, kuten esimerkiksi 18, 74 tai 88.
(http://i9.aijaa.com/b/00256/10969507.gif) (http://aijaa.com/1vDo8x)
Olenko natsi?
Toki. Matematiikka ja muut kovat tieteet ovat täyttä natsikamaa, koska virheet ja muut maailmanparantajat eivät voi vapaasti muotoilla vastauksiaan.
Meikäläisen sosiaaliturvatunnus onkin näköjään natsismia väärällään. Mihin pitää ilmoittautua?
Quote from: siviilitarkkailija on 23.09.2012, 21:41:07
Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltion kommunistipuoleueesta (tai joku vastaava) kiersi kasku jonka mukaan puolueen muodosti kymmenen FBI:n soluttautujaa ja suomalainen maahanmuutajakommunisti.
En ihmettelisi yhtään jos homman moderaattori tms työskentelisi supolle jatkuvasti tietoja syöttävä henkilö.
Wikipedian sivuilta uutan sellaisen spekulaation, että Hommaan soluttautuneet supolaiset -- jos se sellaisia on -- ovat profiloijia, jotka yrittävät ennaltaehkäisevästi saada valtiokoneistolle vaarallisen aineksen paljastamaan itsensä. Toisin sanoen, he eivät pelkästään tarkkaile, vaan osallistuvat aktiivisesti keskusteluihin, ilman että heitä havaitaan, tai että heidän yhteydensä työnantajaansa havaitaan.
Työntantajan ei välttämättä tarvitse olla Supo. Se voi olla jokin EU:n virasto, tai mikä tahansa taho, joka katsoo Homman olevan vaaraksi eduilleen.
En aliarvioisia tuollaisia vastustajia.
Quote from: http://en.wikipedia.org/wiki/Covert_ops... a covert operation ... is "an operation that is so planned and executed as to conceal the identity of or permit plausible denial by the sponsor." It is intended to create a political effect which can have implications in the military, intelligence or law enforcement arenas. Covert operations aim to fulfill their mission objectives without any parties knowing who sponsored or carried out the operation. It is normally financed by government revenues but in this age of super-empowered individuals and corporations they could become a common tool of power beyond traditional war and diplomacy.
Quote from: Lalli IsoTalo on 24.09.2012, 12:03:46
Quote from: siviilitarkkailija on 23.09.2012, 21:41:07
Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltion kommunistipuoleueesta (tai joku vastaava) kiersi kasku jonka mukaan puolueen muodosti kymmenen FBI:n soluttautujaa ja suomalainen maahanmuutajakommunisti.
En ihmettelisi yhtään jos homman moderaattori tms työskentelisi supolle jatkuvasti tietoja syöttävä henkilö.
Wikipedian sivuilta uutan sellaisen spekulaation, että Hommaan soluttautuneet supolaiset -- jos se sellaisia on -- ovat profiloijia, jotka yrittävät ennaltaehkäisevästi saada valtiokoneistolle vaarallisen aineksen paljastamaan itsensä. Toisin sanoen, he eivät pelkästään tarkkaile, vaan osallistuvat aktiivisesti keskusteluihin, ilman että heitä havaitaan, tai että heidän yhteydensä työnantajaansa havaitaan.
Mistä päin wikipediaa tuollaisen arvelun uutat? Vai tarkoitatko, että tuo artikkeli "Covert ops", vaikka se ei koskekaan Supoa, kuitenkin yleisellä tasolla antaa syytä olettaa jotain siihen suuntaan?
Ei muuten kannata kovin paljon puhua salaliittoteoriaa muistuttavista jutuista, koska ne voivat vaikuttaa omaan ja koko liikkeen uskottavuuteen - eli siihen, puhuttelevatko tämän palstan/liikkeen keskustelut ja näkemykset vieraita, vai näyttävätkö/kuulostavatko ne hullunkurisilta. Tosin poliisin soluttautuminen toisinajattelijoiden järjestöihin ja toimintaan ei ole mikään salaliittoteoria, vaan kansainvälisesti tunnettu yleinen strategia, josta on lukuisia julkisiksi tulleita esimerkkejä. Silti se on vähän sinne päin rinnastuvuudeltaan, joten sitä ei kannata kovin paljon ääneen pohtia. Paitsi, jos on hyviä syitä uskoa. Mitä siis uutitkaan wikipediasta?
Quote from: Bwana on 24.09.2012, 11:05:33
Meikäläisen sosiaaliturvatunnus onkin näköjään natsismia väärällään. Mihin pitää ilmoittautua?
No, Helsingin ViNa ainekin voisi olla yksi taho, he sitten vievät asiasi eteenpäin Illmannille.
Voit myös kokeilla antifasistista bätmän ryhmää, tällöin asiasi käsitellään ensin Venäjän televisiossa ja sitten vasta Illman ottaa keissisi hoitaakseen.
Syytteesi siis tulee olemaan se että päätit syntyä natsismiin viittaavalla sosiaalitunnuksella ja voit puolustautua kahdella tapaa:
-Sinut pakoitettiin kohdusta ulos, olisit mieluusti siellä vielä viihtynyt.
-Olit päättänyt syntyä neuvostoliiton voiton päivänä mutta kohdussa luit valaistuksesta johtuen epähuomiossa ja kiireessäkin kalenteria väärin.
Quote from: Pöllämystynyt on 24.09.2012, 12:44:17
Quote from: Lalli IsoTalo on 24.09.2012, 12:03:46
Quote from: siviilitarkkailija on 23.09.2012, 21:41:07
Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltion kommunistipuoleueesta (tai joku vastaava) kiersi kasku jonka mukaan puolueen muodosti kymmenen FBI:n soluttautujaa ja suomalainen maahanmuutajakommunisti.
En ihmettelisi yhtään jos homman moderaattori tms työskentelisi supolle jatkuvasti tietoja syöttävä henkilö.
Wikipedian sivuilta uutan sellaisen spekulaation, että Hommaan soluttautuneet supolaiset -- jos se sellaisia on -- ovat profiloijia, jotka yrittävät ennaltaehkäisevästi saada valtiokoneistolle vaarallisen aineksen paljastamaan itsensä. Toisin sanoen, he eivät pelkästään tarkkaile, vaan osallistuvat aktiivisesti keskusteluihin, ilman että heitä havaitaan, tai että heidän yhteydensä työnantajaansa havaitaan.
Mistä päin wikipediaa tuollaisen arvelun uutat? Vai tarkoitatko, että tuo artikkeli "Covert ops", vaikka se ei koskekaan Supoa, kuitenkin yleisellä tasolla antaa syytä olettaa jotain siihen suuntaan?
Ei muuten kannata kovin paljon puhua salaliittoteoriaa muistuttavista jutuista, koska ne voivat vaikuttaa omaan ja koko liikkeen uskottavuuteen - eli siihen, puhuttelevatko tämän palstan/liikkeen keskustelut ja näkemykset vieraita, vai näyttävätkö/kuulostavatko ne hullunkurisilta. Tosin poliisin soluttautuminen toisinajattelijoiden järjestöihin ja toimintaan ei ole mikään salaliittoteoria, vaan kansainvälisesti tunnettu yleinen strategia, josta on lukuisia julkisiksi tulleita esimerkkejä. Silti se on vähän sinne päin rinnastuvuudeltaan, joten sitä ei kannata kovin paljon ääneen pohtia. Paitsi, jos on hyviä syitä uskoa. Mitä siis uutitkaan wikipediasta?
Olisi pitänyt laittaa myös tähän tämä linkki: http://fi.wikipedia.org/wiki/Supo. Tuolta käy ilmi, että tietotekniikan ja tietoverkkojen valvonta on yksi Supon kolmesta päätehtävästä, ja että Supon turvallisuusyksikkö tekee
ennalta estävää turvallisuustyötä. Pidän mahdollisena, että Supon profiloijat yrittävät saada potentiaaliset turvallisuusuhat esiin keskustelemalla Homman ketjuissa.
Supossa 420 henkeä töissä, joista 55% poliiseja. Olisin yllättynyt, jos lopun 45%:n joukossa ei olisi profiloijia (jotka siis selvittävät ihmisen ajatuksia, tunteita, luonnetta ja motiiveja). Paras tapa tähän selvitykseen olisi nähdäkseni olisi jalkautua vuorovaikutukseen keskustelupalstoille. Olisin yllättynyt, jos heitä ei löytyisi myös Hommasta.
Quote from: http://www.poliisi.fi/poliisi/supo60/home.nsf/pages/20A53BEB61174FBEC225772800310341?opendocumentTosielämässä profiloija ei huseeraa kentällä tai ratkaise rikoksia, vaan tekee tutkintaa tukevan työnsä enimmäkseen tietokoneensa ääressä.
Kuten sanoin, näkemykseni on päättelyyn perustuvaa spekulaatiota.
Quote from: far angst on 23.09.2012, 21:21:35
Quote from: foobar on 23.09.2012, 21:00:42
Quote from: far angst on 23.09.2012, 20:13:06
Vaatin saata kielletyksi ainakin numerot 22, 42 ja 1984. Perusteluja en voi mainita, koska niiden takia nuo täytyykin kieltää.
Kaikki numerot voitaisiin kieltää. Niitä voidaan käyttää näet tilastointiin, ja tilastoista voi muodostua rasistisia agendoja tukevia tietolähteitä. Mututuntuman unelmahöttö ja maailmanparannus eivät saa joutua tällaisten pirun keksintöjen yliajamiksi.
Ihan totta muuten, kyllä sen rasismin takia täytyy ihan kaikki kieltää.
Paitti mokutus!
Joitakin lukuja tietysti pitää säilyttää esim. 6milj.
Quote from: K.K. on 19.09.2012, 17:57:35
Saksan uusnatsi-pankki ei tyydytä poliisia
Poliisi toivoo, että tietokanta äärimielisistä estää rasististen sarjamurhien toistumisen. Poliisijohtaja kuitenkin kritisoi viimein valmistunutta projektia liian suppeaksi.
Saksan sisäministeriö on virallisesti avannut kansallisen tietopankin uusnatsiepäillyistä, kertoo televisiokanava Deutsche Welle. Mukana sen kokoamisessa on ollut 36 poliisipiiriä ja tiedustelulaitosta kansallisella ja osavaltiotasolla.
Tietokannan on tarkoitus päästää poliisi tehokkaasti terrorisolujen jäljille. Viranomaiset ovat ottaneet opiksi viime vuonna paljastuneesta murha-aallosta, jossa tiivis uusnatsien ryhmä tappoi paljastumatta muun muassa turkkilaisia maahanmuuttajia seitsemän vuoden mittaan.
Saksalaista tiedustelua on moitittu siitä, ettei se kyennyt jäljittämään murhaajia saati päättelemään, että veriteot olivat rasistisia. Tekijöiden yhteydet äärioikeistoon olivat olleet tiedossa, ja heillä oli rikostaustaa.
Uudessa tietokannassa epäilyttävistä henkilöistä on kirjattu nimi, osoite, syntymäaika ja tiettyjen ryhmien ja järjestöjen jäsenyydet. Tilitietoja ja muita yksityiskohtia varten on kuitenkin saatava etsintälupa.
Poliisin ammattijärjestön johtaja arvosteli tietokantaa televisiokanava ZDF:n haastattelussa. Poliisipäällikkö Bernd Witthaut katsoi, että se ei ole tarpeeksi laaja - pankki ei listaa järjestäytymättömiä mutta äärioikeistolaisia mielipiteitä esittäneitä yksilöitä.
http://yle.fi/uutiset/saksan_uusnatsi-pankki_ei_tyydyta_poliisia/6301459 (http://yle.fi/uutiset/saksan_uusnatsi-pankki_ei_tyydyta_poliisia/6301459)
Zwickaun terroristit olivat varmaan kaikki valtion leivissä. Mutta ollaan ihan hys hys. :-X
Sinäänsä jännä juttu. Zwickaun uusnatsit olivat tiedossa, ei tämä tietokanta olisi heitä mitenkään enemmän paljastanut. Tapausta ollaan kuitenkin käytetty poliisivaltion laajentamiseen.
Tässä herää muutamia kyssäreitä uusnatsipankkiin liittyen:
-Saako uusnatsipankki myös pankkitukea, siis uusnatseina?
-Mikä on uusnatsipankin osalta pankkisalaisuuden toimivuus?
-Voiko uusnatseja tallettaa ja myöhemmin nostaa, esim.automaatista?
-Mikä on korko, jos esim.talletan 100 uusnatsia niin saanko vuotuisena korkona kuinka monta uusnatsia lisää...2 ? 3? 4?
Ja mikä on vanhan natsin vaihtokurssi, jos sellainen kaapista löytää?
Quote from: Lemmy on 25.09.2012, 14:23:37
Ja mikä on vanhan natsin vaihtokurssi, jos sellainen kaapista löytää?
Ilmeisesti tämä vaihtokurssi vahvistetaan päivittäin joten mitään kiinteää vaihtokurssia ei ole mutta luulisin että aika on nakertanut vanhojen natsien vaihtokurssin sellaiseksi että ne kannattaa säilöä keräilykappaleina.