Eli joku on oppinut piirtämään kolmion :flowerhat:
http://www.radiorex.fi/paikallisuutiset/uutisarkisto/:newsid/36194
Itä-Suomi on saanut maahanmuuttostrategian. Toimintasuunnitelma perustuu kolmeen toimintalinjaan, joista keskeisin on elinkeinoelämän kansainvälistyminen ja ulkomaalaistaustaisten työllistyminen. Kuntien roolina on kotouttaminen ja tavoitteena on maahanmuuttajien monipuolinen osallistuminen yhteiskunnan toimintaan. Itä-Suomen maahanmuuttostrategia on viisivuotinen.
Vuoteen 2017 ulottuva viisivuotinen strategia on laadittu Pohjois-Savon ELY-keskuksen johdolla ja kattaa Pohjois-Savon lisäksi Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat. Itä-Suomen maahanmuuttostrategian toimet tähtäävät kansainvälistymisen kautta alueen hyvinvoinnin lisäämiseen ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseen.
Itä-Suomen maahanmuuttostrategiassa toimintalinjoja on kolme ja niiden keskinäistä suhdetta kuvataan kolmiomallin avulla. Strategian terävin kärki on kolmion huipulla sijaitseva elinkeinoelämän kansainvälistymistä ja ulkomaalaistaustaisten työllistymistä koskeva toimintalinja 1. Toimintalinjan visio on, että ulkomaalaistaustaiset työllistyvät ja perustavat yrityksiä. Lisäksi alueen väestömäärä kasvaa. Elinkeinoelämä saa tarvitsemaansa työvoimaa ja osaamista viennin ja kansainvälistymisen edistämiseksi.
Kuntia ja kotouttamista koskevan toimintalinjan 3 painoarvoa kolmiomallin avulla kuvataan strategian kivijalkana ja se on sijoitettu kolmion alaosaan. Toimintalinjan visio on, että ulkomaalaistaustaisten kotouttaminen kunnissa on toimiva osa normaaleja peruspalveluja. Lisäksi kunnat ovat aktiivisia tarjoamaan kuntapaikkoja pakolaisille. Ilman kunnan tärkeää roolia kotouttamispalvelujen ja muiden kunnan peruspalvelujen tarjoajana ei voida saavuttaa elinkeinoelämää koskevia tavoitteita, sillä jokainen maahanmuuttaja asuu kuntalaisena jossakin kunnassa.
Asenteita ja osallistumista koskeva toimintalinja 2 sijaitsee kahden muun toimintalinjan välissä kolmion keskellä. Toimintalinjan visio on, että Itä-Suomen ilmapiiri on kansainvälinen ja erilaisuutta arvostava. Lisäksi ulkomaalaistaustaiset osallistuvat monipuolisesti yhteiskunnan toimintaan. Asenteet ulkomaalaistaustaisia kohtaan ja alueen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi sekä strategian elinkeinoelämää että kuntia koskevien tavoitteiden saavuttamiseen. Ulkomaalaistaustaisten monipuolinen osallistuminen yhteiskunnan toimintaan rikastuttaa alueen elinkeinoelämää, kuntia ja muita toimijoita eri kulttuurien tuntemuksen ja uusien kansainvälisten yhteyksien kautta.
Strategian toimenpiteiden pääpaino tavoitteiden saavuttamisessa on viranomais- ja muun toiminnan tehostamisessa ja ne kohdentuvat erityisesti alueen maahanmuuttotoimijoihin ja päättäjiin. Maahanmuuttostrategian tavoitteet tulee ottaa huomioon myönnettäessä eri instrumenttien kautta kansallista tai kansainvälistä rahoitusta strategian mukaisiin kehittämishankkeisiin ja toimiin.
Saapas vain nähdä, kiinnostaako "maahanmuuttajia" (eli pakolaisia eli siis humamuja) alistua projektin subjekteiksi kuin rahan vastaanoton suhteen. Tulokset tietänemme jo ennakkoon näiden nk. varsinaisten maahanmuuttajien osalta.
Quote
Toimintalinjan visio on, että ulkomaalaistaustaiset työllistyvät ja perustavat yrityksiä.
Ja ellei visio toteudu? Visioidaan lisää?
Onnea (lähi)itä-suomelle
Voin olla väärässä, mutta ilmeisesti tämä "teos" hyväksyttiin:
Kansainvälinen Itä-Suomi
Itä-Suomen maahanmuuttostrategia 2017
http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Ilomantsi/kokous/20121193-13-7943.PDF
-Työvoimapula
-Huoltosuhde
-Ikärakenne
-Ulkomaalaisten työttömyysaste 2011 maakunnittain: 32,7%, 27,7%, 42,5%
QuoteItä-Suomen maahanmuuttajaväestössä
on siis työvoimapotentiaalia, jota ei ole hyödynnetty
alueen työmarkkinoilla.
Että ovat strategisesti selvittäneet jokaisen maahanmuuttajan asuvan jossakin kunnassa. Tuohon ajatelun tasoon ei eläin pysty. Onnea sille lopullekin strategialle.
Quote1. Toimintalinjan visio on, että ulkomaalaistaustaiset työllistyvät ja perustavat yrityksiä
Visio on hyvä. Mutta jos yritykset ovat kylki kylkeen sijoitettuja pizza- ja kebukioskeja, jossa työntekijät ovat orjapalkalla sekä kierrättävät sukulaisiaan omistajina vain mahdollistaakseen yrityskikkailut, niin ei kiitos.
Quote..Lisäksi alueen väestömäärä kasvaa. Elinkeinoelämä saa tarvitsemaansa työvoimaa ja osaamista viennin ja kansainvälistymisen edistämiseksi.
Väestömäärä ei takaa mitään imua elinkeinolle. Paremminkin väestön
laadulla on vaikutusta.
Hölmöltä tuntuu sekin että raahataan joukko heterogeenista sakkia yhteen, jonka jälkeen aloitetaan uskonmantra ja pään nyökyttely kansainvälistymisestä. Siis aivan kuin pelkästään n**kerin kohtaaminen avaisi portit kaikkiin globaalin kaupankäynnin ytimiin...
:facepalm: