http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53561-aaniharava-muutti-mieltaan-sittenkin-rkpn-ehdokkaaksi
Entinen maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors ilmoitti tänään sittenkin lähtevänsä rkp:n ehdokkaaksi lokakuussa järjestettäviin kuntavaaleihin. Thors on aiemmin sanonut, ettei lähde ehdolle.
Thors oli rkp:n valtakunnallinen ääniharava edellisissä, vuoden 2008 kuntavaaleissa. Silloin Thors sai Helsingissä 2 480 ääntä.
- Pettäisin helsinkiläiset, mutta myös omat ihanteeni, ellen tässä tilanteessa kantaisi korteani kekoon Helsingin Rkp:n hyväksi, Thors sanoo tiedotteessaan.
Thorsin mukaan päätökseen lähteä ehdolle vaikutti se, ettei moni rkp:n tärkeissä tehtävissä toimineista henkilöistä ole nyt ehdolla.
Esimerkiksi rkp:n entinen varapuheenjohtaja Nils Torvalds siirtyi tänä vuonna europarlamenttiin puolustusministerinä aloittaneen Carl Haglundin tilalle.
Just when I thought she was out, they pulled her back in.
http://fi.wikiquote.org/wiki/Astrid_Thors
Netti ei unohda koskaan. Toivottavasti ei pääse ehdokkuutta pitemmälle.
Ainoa tummaihoinen, jonka Töölössä kahden vuoden aikana näin, siivosi Eliten ravintolaa aamuyöllä. Pelattiin Thorsin kanssa viereisillä tenniskentilläkin. Mukavat olot Töölössä. Me like it.
Hyvä uutinen muille kuin RKP:n ja maahanmuuttoideologian sokeille kannattajille.
Quote from: Maastamuuttaja on 17.09.2012, 20:22:12
Hyvä uutinen muille kuin RKP:n ja maahanmuuttoideologian sokeille kannattajille.
On. On tärkeää, että kaikki näkemykset ovat edustettuina. Tällöin äänestäjillä on mistä valita. Avoin keskustelu ja rehelliset argumentit, joiden tukena puolueeton tutkimus. Siinä tavoite. Äänestäjät sitten päättävät. RKP:ta taitaa äänestää 3 % väestöstä.
... ja minä kun niin toivoin, ettei näissä kuntavaaleissa tarvitsisi stadissa äänestää ketään nuivaa. Jos Astrid "Göteborgs Rapé" Thors kuitenkin lähtee peliin mukaan, on pakko pistää ääni jollekin kämylle, ihan piruillakseni.
Quote from: AuggieWren on 18.09.2012, 13:16:21

Minä aion äänestää Jussi Halla-Ahoa. Kiinnostaisi tietää, mikä hänessä olisi sinulle (tai muille) ongelma? Itselleni tuo maahanmuuttoasia ei ole edes kovin keskeinen. Tärkeintä on pitää suomalaisten puolia ja omata talonpoikaisjärkeä ja rohkeutta käyttää sitä.
QuoteThors oli rkp:n valtakunnallinen ääniharava edellisissä, vuoden 2008 kuntavaaleissa. Silloin Thors sai Helsingissä 2 480 ääntä.
En muistanutkaan, että Asteroidi sai ihan noinkin paljon ääniä. Tekisi mieli joskus ihan uteliaisuudesta jututtaa muutamaa naista äänestänyttä tahoa. En vaan kertakaikkiaan voi ymmärtää, mitä he miettivät äänestyskopissa hääriessään.
Quote from: coscarnorth on 18.09.2012, 13:36:51
QuoteThors oli rkp:n valtakunnallinen ääniharava edellisissä, vuoden 2008 kuntavaaleissa. Silloin Thors sai Helsingissä 2 480 ääntä.
En muistanutkaan, että Asteroidi sai ihan noinkin paljon ääniä. Tekisi mieli joskus ihan uteliaisuudesta jututtaa muutamaa naista äänestänyttä tahoa. En vaan kertakaikkiaan voi ymmärtää, mitä he miettivät äänestyskopissa hääriessään.
Ehkä Asteroidin äänestäjät kokevat että heidän viiteryhmänsä on ihanan suvaitsevainen "svenska talande, bättre folk"
Quote from: Nousuhumala on 18.09.2012, 13:36:59
Ei liity ketjun aiheeseen, kysynpähän silti. Nimimerkin "outtaaminen" on täällä kiellettyä joten kaartelen hieman. Oletko ikinä kirjoitellut eräällä toisella foorumilla, jonka "kilpailija"foorumilla on tuttu sanonta "jos sä kelaat et susta joku päivä tulee champpi nii sä oot sillon champpi jo tänää"?
Jos olet, niin olen lukenut kyseistä foorumia jonkun verran, ja minulle on jäänyt mielikuva että olisit suht. persuvastainen? Voin toki olla väärässäkin, tämä perustuu ainoastaan hatariin muistikuviin. Ihmetytti vain tuo Halla-ahon äänestäminen.
Minulla on ollut kausia ja tästä syystä johtuen en pidä itseäni poliittisesti uskottavana (enää koskaan). Uskon silti argumentteihin, kun ne näen ja olen rehellinen ja avoin. Itsehän en ole mihinkään pyrkimässä.
Oletin pari vuotta sitten mamuongelman olevan marginaalinen ja eurokriisin hoidettavissa. Olen saanut toisenlaista informaatiota sittemmin.
Quote from: Dharma on 18.09.2012, 13:19:06
Quote from: AuggieWren on 18.09.2012, 13:16:21
... ja minä kun niin toivoin, ettei näissä kuntavaaleissa tarvitsisi stadissa äänestää ketään nuivaa. Jos Astrid "Göteborgs Rapé" Thors kuitenkin lähtee peliin mukaan, on pakko pistää ääni jollekin kämylle, ihan piruillakseni.
Minä aion äänestää Jussi Halla-Ahoa. Kiinnostaisi tietää, mikä hänessä olisi sinulle (tai muille) ongelma? Itselleni tuo maahanmuuttoasia ei ole edes kovin keskeinen. Tärkeintä on pitää suomalaisten puolia ja omata talonpoikaisjärkeä ja rohkeutta käyttää sitä.
Ei nuivissa mitään ongelmaa ole. En vain ole vakuuttunut siitä, että nuivaa äänestämällä pääsisi Helsingissä lyömään kiilaa kokoomuksen ja vihreiden epäpyhän allianssin väliin. Mutta, kuten sanottu, "Assi" ratkaisi tämänkin asian jo.
Minäkin äänestän Halla-ahoa.
Quote from: Nousuhumala on 18.09.2012, 13:47:40
Asia selvä, halusin vain varmistaa oletko sama henkilö. Täällä taitaa mutulla arvioiden olla aika paljon "käännynnäisiä", joten et todellakaan ole ainoa.
2 vaaleaa tyttölasta, 2 vuotta kehitysmaassa. Siinä saa oppia siitä, millainen maailma on.
Quote from: Ulkopuolinen on 18.09.2012, 14:20:54
Tervetuloa pois itse valitun sokeuden maailmasta.
Silmien avaaminen on joskus hämmentävää, mutta se kyllä kannattaa.
Itsekin olen ollut aikanaan hyvin sinisilmäinen monessa suhteessa mutta pahin on ehkä jo karissut.
Olen ymmärtänyt:
1) Miten valtavasti tarvitsen yhteiskuntaa, erityisesti lasteni tulevaisuuden kannalta.
2) Miten mukava paikka Suomi on verrattuna useimpiin muihin.
3) Miten suomalaisen yhteiskunnan säilyminen ja menestyminen ei ole itsestään selvyys
ja ennen kaikkea:
4) Miten vähän merkittävä osa suomalaisista ymmärtää kohtia 1.-3. ja jopa toimivat aktiivisesti niitä vastaan.
Elämä on taistelua. Aina ja kaikkialla. Pitkä rauhan ja vaurauden aika sekoittaa vastoit helposti. Ei taida venäläistä tällaiset harhat vaivata, kun puute ja sota on hyvin muistissa. Hyvänä esimerkkinä Kioton sopimus: Venäjä liittyi siihen, koska päästöt laskettiin vuoden 1990 mukaan, jolloin NL:n savupiiput vielä tuprusivat. Tänä päivänä eivät enää ole toiminnassa ja Venäjä saa myytyä Eurooppaan päästöoikeuksia tekemättä itse mitään vähennyksiä.
Ei taida olla ihan valtavan suurta merkitystä sillä, että joku AT on rkp:n ehdokkaana tulevissa kunnallisvaaleissa. Ketkä käyttävät todellista valtaa esim. pääkaupunkiseudulla ovat rikkaat suomenruotsalaiset ja heidän säätiönsä, eiks jeh.
Pystyn sieluni silmin näkemään Halla-ahon olkapäiden lysähtävän vähintään puoli metriä lisää luettuaan uutisen.
Quote from: Sour-One on 18.09.2012, 17:40:35
Pystyn sieluni silmin näkemään Halla-ahon olkapäiden lysähtävän vähintään puoli metriä lisää luettuaan uutisen.
Miksi? Jh-a ja AT eivät käsittääkseni kilpaile samoista äänestäjistä vaikka ovatkin samassa vaalipiirissä.
Quote from: Marjapussi on 18.09.2012, 18:18:28

Miten tuon ottaa. Täysin rutinuiva hurriystäväni äänesti pressanvaaleissa Evaa, koska svenska, svenska, svenska. Sekä tietysti germaanien rodullinen ylemmyys. Turska on tässä katsantokannassa hallista ylempää rotua ja se siitä.
Quote from: Marjapussi on 18.09.2012, 18:18:28
Quote from: Sour-One on 18.09.2012, 17:40:35
Pystyn sieluni silmin näkemään Halla-ahon olkapäiden lysähtävän vähintään puoli metriä lisää luettuaan uutisen.
Miksi? Jh-a ja AT eivät käsittääkseni kilpaile samoista äänestäjistä vaikka ovatkin samassa vaalipiirissä.
Noh, itse en voi kuvitellakaan, miten kukaan täysin tai edes melkein täysin järjissään oleva ihminen voi edes harkita Astridin äänestämistä. Mutta on varmasti monia nuivia suomenruotsalaisia, jotka pallottelevat RKP:n ja nuivuuden välillä...
Quote from: Ulkopuolinen on 19.09.2012, 10:21:34
Ja lähes aina käy niin että rikkaudet asutetaan suomenkielisille alueille, pistetään suomenkielisiin päiväkoteihin ja kouluihin ja rikkaudesta kärsivät juuri suomenkieliset.
Ja sitten jos ne kotoutetaan ruotsiksi ja laitetaan ruotsinkielisiin päiväkoteihin ja kouluihin niin valitetaan, että nyt se rkp yrittää haalia itselleen äänestäjiä. Niin ja pitäisihän kaupungin ostaa niille kämpätkin Töölöstä, Kaivopuistosta jne.
Ikinä ei voi voittaa.
Quote from: Marjapussi on 18.09.2012, 18:18:28
Quote from: Sour-One on 18.09.2012, 17:40:35
Pystyn sieluni silmin näkemään Halla-ahon olkapäiden lysähtävän vähintään puoli metriä lisää luettuaan uutisen.
Miksi? Jh-a ja AT eivät käsittääkseni kilpaile samoista äänestäjistä vaikka ovatkin samassa vaalipiirissä.
Auttaako Thorsin valinta valtuustoon halla-ahon ajamaa mamu-kriittisyyttä?
Quote from: Sour-One on 19.09.2012, 18:16:17
Quote from: Marjapussi on 18.09.2012, 18:18:28
Quote from: Sour-One on 18.09.2012, 17:40:35
Pystyn sieluni silmin näkemään Halla-ahon olkapäiden lysähtävän vähintään puoli metriä lisää luettuaan uutisen.
Miksi? Jh-a ja AT eivät käsittääkseni kilpaile samoista äänestäjistä vaikka ovatkin samassa vaalipiirissä.
Auttaako Thorsin valinta valtuustoon halla-ahon ajamaa mamu-kriittisyyttä?
Luultavasti sillä se polarisoi stadilaisten mielipiteitä.
Quote from: Dharma on 18.09.2012, 13:11:54
Quote from: Maastamuuttaja on 17.09.2012, 20:22:12
Hyvä uutinen muille kuin RKP:n ja maahanmuuttoideologian sokeille kannattajille.
On. On tärkeää, että kaikki näkemykset ovat edustettuina. Tällöin äänestäjillä on mistä valita. Avoin keskustelu ja rehelliset argumentit, joiden tukena puolueeton tutkimus. Siinä tavoite. Äänestäjät sitten päättävät. RKP:ta taitaa äänestää 3 % väestöstä.
Kyllä se Helsingissä saa sen n 6% kuten totuttu. Yks' lyst' ehdokkaista tai argumenteista.