QuotePahoinpidelty 12-vuotias tyttö soitti piilopaikasta poliisin auttamaan äitiä
Äiti sekä 11–12-vuotias tytär joutuivat vuosien aikana toistuvasti äidin aviomiehen pahoinpitelemäksi Tampereella. Vuonna 1976 syntynyt mies hakkasi lokakuussa 2009 vaimonsa 11-vuotiasta tytärtä perheen yhteisessä kodissa television katsomisesta syntyneen riidan aikana.
Mies hakkasi, väänsi kättä, repi hiuksista ja löi tyttöä kengällä eri puolille vartaloa. Pahoinpitely kesti 15 minuuttia. Samassa yhteydessä mies muun muassa kynsi vaimoaan ja löi tätä kauhalla. Äiti ja tytär joutuivat pakenemaan kotoaan. Kun he palasivat hakemaan tytön koulukirjoja, mies pahoinpiteli tyttöä lisää.
Helmikuussa 2011 mies pahoinpiteli tyttöä taas avokämmenellä ja kengällä. Maaliskuisena aamuna kello viisi mies kiskoi naista hiuksista ja yritti heittää hänet ulos. Tytär meni piiloon ja soitti poliisille.
Muutama päivä myöhemmin äiti ja tytär hakivat taas koulukirjoja, jolloin mies alkoi jälleen lyödä tyttöä. Äiti ja tytär asuivat tuolloin turvakodissa. He olivat kertoneet, että mies yrittää tappaa heidät. Nyt mies vaati naista kirjoittamaan paperille, että kaikki väitteet ovat valhetta. Mies oli juuri hakenut Suomen kansalaisuutta.
Mies kiisti oikeudessa kaikki pahoinpitelyt. Lääkärintodistukset sekä äidin ja tyttären yhtenevät kertomukset kuitenkin kertoivat muuta. Oikeus tuomitsi miehen viidestä pahoinpitelystä viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja yhteensä 1 700 euron korvauksiin kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta.
Aamulehti (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194766243181/artikkeli/pahoinpidelty+12-vuotias+tytto+soitti+piilopaikasta+poliisin+auttamaan+aitia.html)
Saikohan mies kuitenkin kansalaisuuden?
Mikä muumin rangaistus on viisi kuukautta ehdollista? Ja nämä kansalaisuudensaajat eivät tule koskaan tekemään päivääkään rehellistä työtä. Tai omista rahosita maksamaan korvauksia. Saa nähdä milloin joku umita fiksumpi keksii että valde maksaa korvauksia vaimonpieksännästä kunhan ne rahat pieksää vaimolta.
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 08.09.2012, 09:40:32
Saa nähdä milloin joku umita fiksumpi keksii että valde maksaa korvauksia vaimonpieksännästä kunhan ne rahat pieksää vaimolta.
Kannattaako näitä tienausideoita kirjoittaa julkisesti.
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 08.09.2012, 09:40:32
Mikä muumin rangaistus on viisi kuukautta ehdollista?
Se on vakava vinkki siitä, että seuraavalla kerralla kannattaa hoitaa pieksäminen niin, ettei jää todisteita, tai piestä hieman kovempaa, jotta vaimo ei uskaltaisi kannella / pystyisi kantelemaan asiasta viranomaisille? >:(
Tai mahdollisesti rangaistus siitä ettei ole piessyt vaimoketta kyllin pelokkaaksi. (jatkaen keleen ehdollisesta viidestä kuukaudesta).
Quote from: Iloveallpeople on 08.09.2012, 09:35:06
Saikohan mies kuitenkin kansalaisuuden?
Luultavasti ei, mutta ainahan hän voi vedota että ajoivathan suomalaisetkin miehet joskus perheen hankeen savupirtistä.
- Hakevathan suomalaisetkin Suomen kansalaisuutta.
- Tapaus saattaa olla myös keksitty, ehkä näistä ilmoitetaan herkemmin.
- Koulukirjoja ei voi kriminalisoida.
- Turvakodit ovat rikkaus & voimavara.
- Oppinut huonoille tavoille.
- Kotoutunut.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288497867019.html
Jotain jäänyt pois iltiksen uutisoinnista...
Quote from: Marjapussi on 08.09.2012, 09:52:24
Quote from: Iloveallpeople on 08.09.2012, 09:35:06
Saikohan mies kuitenkin kansalaisuuden?
Luultavasti ei, mutta ainahan hän voi vedota että ajoivathan suomalaisetkin miehet joskus perheen hankeen savupirtistä.
Luultavasti kyllä. Onhan lapsella oikeus isäänsä. Ei perhettä voi noin vain hajottaa ilman painavaa syytä.
Monikulttuurisuus voi vahingoittaa lapsiasi vakavasti.
Kun oli puhetta mokukoulujen levottomuudesta, niin jotkut suviksethan sanoivat, että kouluoppeja tärkeämpää on se saatu oppi monikulttuurisuudesta. Tälle tytölle voitaisiin sillä periaatteella antaa suoraan yo-paperit. Eiköhän hän ole oppinut tarpeeksi mokuilua.
Quote from: Marjapussi on 08.09.2012, 09:52:24
Quote from: Iloveallpeople on 08.09.2012, 09:35:06
Saikohan mies kuitenkin kansalaisuuden?
Luultavasti ei, mutta ainahan hän voi vedota että ajoivathan suomalaisetkin miehet joskus perheen hankeen savupirtistä.
Kyllä saa.
Quote from: Finka on 08.09.2012, 11:07:32
Luultavasti kyllä. Onhan lapsella oikeus isäänsä. Ei perhettä voi noin vain hajottaa ilman painavaa syytä.
Mies tuskin on pahoinpidellyn tytön isä. Uutisessa puhuitaan vaimosta ja vaimon tyttärestä. Mutta ei se mitään haitaa, luultavasti saa kansalaisuuden joka tapauksessa, kun oikeastaan kaikkin nuhteettomuusvaatimukset on vesitetty.
Quote from: Oho on 08.09.2012, 13:27:01
Quote from: Finka on 08.09.2012, 11:07:32
Luultavasti kyllä. Onhan lapsella oikeus isäänsä. Ei perhettä voi noin vain hajottaa ilman painavaa syytä.
Mies tuskin on pahoinpidellyn tytön isä. Uutisessa puhuitaan vaimosta ja vaimon tyttärestä. Mutta ei se mitään haitaa, luultavasti saa kansalaisuuden joka tapauksessa, kun oikeastaan kaikkin nuhteettomuusvaatimukset on vesitetty.
Kiitos korjauksesta. Kuitenkin samantapaisesta perhekoosteesta on ennakkotapaus. Palautetaan mieliin Helsingin sanomissa ollut juttu, jossa kahden vanha tyttö palautettiin vuosien päästä löydetylle geneettiselle äidilleen, joka sai
uuden miehensä kanssa tästä hyvästä oleskeluoikeudet Suomessa. Lapsi sitten lähetettiin takaisin synnyinmaahan oppimaan tavoille. Äiti ja tämän mies jäivät Suomeen
Quote from: Finka on 08.09.2012, 13:49:59
Kiitos korjauksesta.
Olihan se perin pedanttia että ehkä siitä vittuilun ansaitsi....
nuivistuikohan tyttö yhtään?
Tuomittu tuskin tuota ehdonalaista edes rangaistukseksi mieltää, ihmettelee vain että miksi hänet on oikeuteen raahattu ja ei taatusti tapojaan muuta moisen takia.
Tässä tullaan asian ytimeen noin yleisellä tasollakin.
Kauhistellaan sitä että että miten voi jopa lapsiinkin kohdistua raivokasta väkivaltaa ja samaan aikaan jaetaan näistä tuomioita joita ei rangaistuksiksi mielletä.
Ei sitten mikään mikään ihme että vähän väliä näitä tapauksia riittää.
Milloinhan tiedostavat ja suvikset näkisivät syyn ja seurauksen yhteyden yleisellä tasolla?
En taida pidättää hengitystäni sitä odotellessa....
Tätäkin keissiä sivuten, taatusti jo jossain joku juristi kasaa läjään materiaalia että ei tämän kansallisuushakemusta saa hylätä tämmöisen vähäpätöisen keissin takia koska ihmisoikeudet ja tuomittu voi joutua kohtamaan väkivaltaa jos karkoitetaan!
Irvokkaintahan näissä tapauksissa on toisinaan se, että koska tekijä on varaton, uhrille maksetaan korvaus valtion varoista, mutta koska tekijä itse asiassa on perheen pää ja siten päättää perheen raha-asioista, uhrin saamat korvaukset päätyvät itse asiassa hänelle - eli toisin sanoen tekijä itse asiassa saa yhteiskunnalta teostaan palkinnon. (Vailla parempaa tietoa en väitä, että niin olisi käynyt juuri nyt.)
Niin tai näin, tässä oma kontribuutioni asiaan: http://oulalintula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116446-ei-rangaistusta-pahoinpitelyista
Tuo kengalla hakkaaminen taitaa viitata rikkaaseen arabikulttuuriin? Kengalla hakkaaminen on suuri loukkaus, koska kenkaa pidetaan siella likaisena. Oikein auvoista ja harmoonista on varmasti elo, kun kulttuuriamme rikastava moniosaaja pitaa vaimoaan ja taman tytarta sen arvoisina, etta voi vedella kengalla?
Mista naisia sikiaa, jotka sietavat moista paskakohtelua ja selkeasti taydellista toisen kunnioittamuutta? Samoin ihmetyttaa, etta en itse isana katselisi hetkeakaan, jos joku avio tai avopuoliso alkaisi kayttaa vakivaltaa lapsia kohtaan. :roll: Jos itse on jostain syysta valmis sietamaan sita, etta kohtaa vakivaltaa kotonaan, moista paatosta sietaa lapseen kohdistuva vakivalta ei voi vanhempi tehda.
Quote from: Finka on 08.09.2012, 13:49:59
Kiitos korjauksesta. Kuitenkin samantapaisesta perhekoosteesta on ennakkotapaus. Palautetaan mieliin Helsingin sanomissa ollut juttu, jossa kahden vanha tyttö palautettiin vuosien päästä löydetylle geneettiselle äidilleen, joka sai uuden miehensä kanssa tästä hyvästä oleskeluoikeudet Suomessa. Lapsi sitten lähetettiin takaisin synnyinmaahan oppimaan tavoille. Äiti ja tämän mies jäivät Suomeen
Aagh, pitikin mennä muistuttamaan tästä (kuukausiliitteessä kerrotusta?) tapauksesta. Oli turhauttavimpia ja tuohduttavimpia tapahtumia, joita olin aikoihin kuullut.
Aika mautonta kutsua tuollaista eläintä mieheksi.
Quote from: Agentti on 08.09.2012, 15:45:35
Aika mautonta kutsua tuollaista eläintä mieheksi.
Älä solvaa eläimiä!
Quote from: Oami on 08.09.2012, 15:06:59
Irvokkaintahan näissä tapauksissa on toisinaan se, että koska tekijä on varaton, uhrille maksetaan korvaus valtion varoista, mutta koska tekijä itse asiassa on perheen pää ja siten päättää perheen raha-asioista, uhrin saamat korvaukset päätyvät itse asiassa hänelle - eli toisin sanoen tekijä itse asiassa saa yhteiskunnalta teostaan palkinnon. (Vailla parempaa tietoa en väitä, että niin olisi käynyt juuri nyt.)
Nyt on pakko kiroilla: VOI BIAUDET!½!!
Quote from: Ulkopuolinen on 08.09.2012, 18:10:09
Quote from: Agentti on 08.09.2012, 15:45:35
Aika mautonta kutsua tuollaista eläintä mieheksi.
Kompselikompsista.
Jos ei osaa ratkaista tv-kanavaerimielisyyksiä muuten kauin esipuberteettityttöä pahoinpitelemällä niin kyse ei ole miehestä.
Muttei eläimiäkään saa halventaa. Pitäisikö keksiä uusi termi, miten olisi kulttuurinrikastaja?(tosin ole uutta nähnytkään).
Suomen oikeuslaitos on olennainen osa suomalaista väkivaltakulttuuria. Se (oikeuslaitos) ui siellä kuin kala vedessä ja väkivaltakulttuuri voi hyvin.
5 kk ehdollista, miten tuollaiseen ratkaisuun päätyneet tuomarit voivat katsoa itseään peiliin?
Quote from: Agentti on 08.09.2012, 15:45:35
Aika mautonta kutsua tuollaista eläintä mieheksi.
Vertaisin tuollaista otusta mieluummin ulostekasaan, en eläimeen.
Toivottavasti tyyppi karkotetaan maasta mahdollisimman pian...