QuotePoliisi: Väkivaltaiset rekkaryöstöt lisääntyvät Suomessa
Tavarankuljetuksiin kohdistuvien ryöstöjen ennakoidaan lisääntyvän Suomessa lähivuosina. Liikkuva poliisi kehottaakin kuljetusfirmoja varautumaan kasvaviin riskeihin.
Esimerkiksi Ruotsissa kuljetusalaan kohdistuvia rikoksia tehdään jopa 10 000 vuosittain. Myös Keski-Euroopassa rekkojen ryöstöt ovat yleistyneet. Suomessa kuljetusalalla on saatu toistaiseksi olla melko rauhallisin mielin. Ammattikuljettajien parissa ryöstöjen lisääntyminen muualla Euroopassa on silti pantu merkille.
- Kyllä siellä on ollut kuljettajien kaasuttamisia autoon eli on laitettu auton hyttiin tainnuttavaa kaasua. Kuljettaja ei tiedä siinä vaiheessa yhtään mistään mitään, ja sitten käydään kuormatilassa ja viedään, mitä on vietävissä, kertoo kuljettaja Mika Simo kuljetusliike Mestransista.
Järjestäytynyt rikollisuus leviää
Keskusrikospoliisin mukaan polttoainevarkaudet ovat hinnannousun myötä selvästi lisääntymässä myös Suomessa. Lisäksi kuorma-autojen ja perävaunujen anastusten määrä on Suomessa kasvussa.
Muualla Euroopassa kuljetusalaan kohdistuvat rikokset ovat entistä tarkemmin suunniteltuja ja väkivaltaisempia. Saman ilmiön odotetaan levittäytyvän pian Suomeen.
- Se on järjestäytynyttä rikollisuutta. On syytä odottaa, että sama tekijäjoukko siirtyy myös Suomeen, kun parantunut viranomaistoiminta alkaa vaikuttaa tuolla nykyisissä ongelmamaissa, sanoo apulaispäällikkö Marko Lavikkala liikkuvasta poliisista.
Myös vakuutussektorilla ennakoidaan entistä ammattimaisempien kuljetusryöstöjen olevan tulossa Suomeen. Yksi selitys rikosten leviämiselle on vapaa liikkuvuus.
- Kuten Europol on arvioinut, entisistä Itä-Euroopan maista aika paljon tekijöitä liikkuu muualle Eurooppaan, Iso-Britanniaan ja muualle. He vievät varastettua tavaraa sitten takaisin toiseen maahan, jossa tavarat myydään eteenpäin, kertoo riskienhallintapäällikkö Ari Martikainen vakuutusyhtiö OP-Pohjolasta.
Vuoto usein yrityksen sisällä
Europolin mukaan yksi suuri tekijä kuljetusryöstöissä ovat yrityksen henkilöstön tai yhteistyökumppanien rikollisille vuotamat tiedot. Yrityksiä kehotetaankin nyt panostamaan etenkin tietojen suojaamiseen.
- Suomessakin pitäisi katsoa enemmän muualle Eurooppaan ja miettiä muuttunutta tilannekuvaa ihan eri tavalla. Miettiä, millä keinoin me täällä voisimme paremmin suojautua, Martikainen kehottaa.(Tämä boldaus oma)
http://yle.fi/uutiset/poliisi_vakivaltaiset_rekkaryostot_lisaantyvat_suomessa/6258818
Ehdottomasti kannattaa katsoa enemmän Eurooppaan ja miettiä muuttunutta tilannekuvaa, sekä miettiä millä keinoin Suomessa voidaan paremmin suojautua.
Tämä pätee niin kuljetusalalla kuin myös monilla, monilla muilla alueillakin.
Uutisessa on kaiken selittävä lause "Yksi selitys rikosten leviämiselle on vapaa liikkuvuus."
Mutta minkäs teet, kun linnutkin jne. jne. :facepalm:
QuoteLiki neljä kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että vapaa ja rajatarkastukseton liikkuvuus Schengen-sopimuksen nojalla on virhe.
[...]
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen on hämmästynyt tuloksesta.
– Kyllä tämä on minulle jonkinmoinen yllätys. On vaikea nähdä, että Suomi olisi millään tavoin kärsinyt siitä, että Schengen-maiden välillä ei ole perinteisiä rajatarkastuksia.
MTV3: Kysely: Neljä kymmenestä palauttaisi rajatarkastukset (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1581138/kysely-nelja-kymmenesta-palauttaisi-rajatarkastukset) 15.7.2012
Mitä hyötyä tästä vapaasta liikkuvuudesta on sitten ollut? Passit raahataan joka tapauksessa aina mukaan, koska kuka nyt erikseen jotain EU-henkilökorttia jaksaa hakea, ei sillä kuitenkaan pääse EU:n ulkopuolelle.
Ja ovatko passintarkastukset Euroopan maiden rajoilla ikinä olleet mikään riippakivi kenelläkään? Nythän moninkertainen aika vietetään turvatarkastusjonoissa.
Vapaan liikkuvuuden ainoat todelliset hyötyjät ovat ammattirikolliset, ihmiskauppiaat ja maahanmuuttobisnes. Paavo Lipposen perustaman instituutin johtaja Teija Tiilikainen on täysin ulapalla, mikä ei ole mikään yllätys taaskaan. Ja tällaiset höpöhöpölaitokset eivät ikinä ole budjettileikkausten kohteena, eivät ikinä milloinkaan.
Quote from: Mage on 20.08.2012, 12:58:06
Uutisessa on kaiken selittävä lause "Yksi selitys rikosten leviämiselle on vapaa liikkuvuus."
Mutta minkäs teet, kun linnutkin jne. jne. :facepalm:
Niinpä niin, valkoposkihanhet pöllivät mummoilta korut kaulasta ja rekoista dieselit ja sitten nauraa hykerrellen liihottavat lämpimämpiin maihin rakentamaan hanhiklaanin pomolle, Don Hanhelle, luksuspesää. Milloinkohan hanhilauma tajuaa marssia sossuun ja vaatia omaa taikaseinää tai ulkomaalaisvirastoon kaakattamaan "asylum"?
En nyt muista, haluaako poliisijohto, kuten P. Räsänen LP:a lakkautettavaksi. LP ei näköjään ainakaan itse halua poistua.
Itse en usko liikenteen valvonnan paranemiseen ja liikenteen turvallistuvan liikkuvan poliisin lakkauttamisella. Rikosten selvittäminen, tiedän, kuuluu RP:lle järjestyspoliisin avustuksella.
Suomessa kuljetusalalla on saatu toistaiseksi olla melko rauhallisin mielin.
Odotus on jo päällä, kultamunat rapsahtelevat lupaavasti...
Tällä ei taida olla paljonkaan tekemistä maahanmuuton kanssa vaan pikemmin "turistien" kanssa. Schengen-alueeseen liittyminen oli ja on yhä vieläkin mielestäni virhe. Tarkemmin sanottuna eräitä maita ei olisi saanut päästää alueeseen mukaan ollenkaan.
Quote from: Arvoton on 20.08.2012, 16:27:08
En nyt muista, haluaako poliisijohto, kuten P. Räsänen LP:a lakkautettavaksi. LP ei näköjään ainakaan itse halua poistua.
Itse en usko liikenteen valvonnan paranemiseen ja liikenteen turvallistuvan liikkuvan poliisin lakkauttamisella. Rikosten selvittäminen, tiedän, kuuluu RP:lle järjestyspoliisin avustuksella.
Itse en usko liikenteen muuttuvan yhtään vaarallisemmaksi lentävien lakkauttamisella.
Quote from: chacha2 on 20.08.2012, 12:23:49
- Suomessakin pitäisi katsoa enemmän muualle Eurooppaan ja miettiä muuttunutta tilannekuvaa ihan eri tavalla. Miettiä, millä keinoin me täällä voisimme paremmin suojautua, Martikainen kehottaa...
Ehdottomasti kannattaa katsoa enemmän Eurooppaan ja miettiä muuttunutta tilannekuvaa, sekä miettiä millä keinoin Suomessa voidaan paremmin suojautua.
Tämä pätee niin kuljetusalalla kuin myös monilla, monilla muilla alueillakin.
Juuri näin!
Quote from: Mage on 20.08.2012, 12:58:06
Uutisessa on kaiken selittävä lause "Yksi selitys rikosten leviämiselle on vapaa liikkuvuus."
Mutta minkäs teet, kun linnutkin jne. jne. :facepalm:
Pohjoismaissa on ollut lähes tulkoon aina "vapaaliikkuvuus" mutta ainoita ongelmia aiheuttaneet ovat pääsääntöiseti suomalaiset vankikarkurit kuten joku Valjakkala ja "Volvo-Markkanen" miten ongelmat sattuivat alkamaan vasta Eu:n jäsenyyden alettua..
QuoteEsimerkiksi Ruotsissa kuljetusalaan kohdistuvia rikoksia tehdään jopa 10 000 vuosittain.
27 sattumusta päivittäin? Tämähän on pieni hinta monikulttuurisuudesta ja vapaasta liikkuvuudesta.
http://rahmispossu.net/2012/07/24/rekkakuskin-dieselit-ryostettiin-taukopaikalla/ (http://rahmispossu.net/2012/07/24/rekkakuskin-dieselit-ryostettiin-taukopaikalla/)
Epätavallisen törkeä diesel-ryöstö tapahtui Hisingenissä Göteborgissa sunnuntai-iltana.
Quote from: d100a on 20.08.2012, 23:08:19
Pohjoismaissa on ollut lähes tulkoon aina "vapaaliikkuvuus" mutta ainoita ongelmia aiheuttaneet ovat pääsääntöiseti suomalaiset vankikarkurit kuten joku Valjakkala ja "Volvo-Markkanen" miten ongelmat sattuivat alkamaan vasta Eu:n jäsenyyden alettua..
Niin kenen EU-jäsenyyden myötä?
Tavara alkoi liikkua vapaasti ja ilman vastiketta enenevässä määrin Schengenin laajentuessa 2004...
Quote from: Peril on 20.08.2012, 23:13:06

Niin. Esim. Yhdistynyt Kuningaskunta ei kuulu Schengeniin vieläkään.
Quote from: JoKaGO on 20.08.2012, 23:15:20

Italiassa ja muissa etelä-euroopan maissa nuo rekka murrot ovat olleet jo vuosia riesa.Jopa ENNEN Eu:n laajenemista..
QuoteKuten Europol on arvioinut, entisistä Itä-Euroopan maista aika paljon tekijöitä liikkuu muualle Eurooppaan, Iso-Britanniaan ja muualle.
RO ja BG ovat edelleen Itä-Eurooppaa.