http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/8768-mikael-pentikainen-kuukausiliitteen-sarjakuvasta-tyylitaju-voi-pettaa
QuoteMikael Pentikäinen Kuukausiliitteen sarjakuvasta: Tyylitaju voi pettää
Jan Ahonen
05.08.2012 16:25
hesarin_sarjis
Lauantaina julkaistussa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen Pääkaupunki-sarjakuvassa pääministeriä Jyrki Kataista esittävän hahmon suuhun oli laitettu sanat: "Itse tulin majavanmetsästysreissulla ampuneeksi lestadiolaisen lapsiperheen. Henkilökunta hoiti lipsahdukseni aivan fantastisesti". Itsekin lestadiolaisen lapsiperheen isä, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteeri Tuomas Hänninen toteaa, ettei osannut pitää sarjakuvaa huumorina.
Hän myös hämmästelee, että sanat oli laitettu pääministeriä esittävän hahmon suuhun.
- Tuskin hän itsekään pitää tällaisesta kytkennästä, Hänninen arvioi Kotimaa24:lle.
Niin suivaantunut Tuomas Hänninen ei ole, että lähtisi esimerkiksi Helsingin Sanomien tilaustaan perumaan. Taannoin Kaleva-lehden aktiivinen kirjoittelu vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen asioista sai herätysliikkeen edustajia perumaan lehden tilauksia.
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen toteaa Kotimaa24:lle, ettei Kuukausiliitteen sarjakuva ollut mainitun sitaatin osalta "hääviä huumoria".
- Ymmärrän, jos joku kokee sen loukkaavana. Olen siitä pahoillani. Tarkoituksemme ei ole loukata ketään. Valitettavasti joskus kokeneillakin tyylitaju voi pettää, Pentikäinen toteaa.
Pentikäinen ei nähnyt sarjakuvaa etukäteen eikä hänen sijaisensakaan.
- Sarjakuva on vaikea taiteenlaji. Myös niistä pitää käydä enemmän keskustelua toimituksen sisällä, jotta tällaiset huomattaisiin jo käsittelyvaiheessa.
Mikael Pentikäisellä itsellään on vanhoillislestadiolaista taustaa.
Aikanaan Suomessa herätti keskustelua Ville Rannan Kirkko ja kaupunki -lehdessä piirtämä perussuomalaisia käsitellyt pilakuva, jossa niin ikään viitattiin ampumiseen.
Lue myös: Paskaa joulua perussuomalaiset suuttuivat seurakuntalehden pilakuvasta
Poliitinen huumori on Suomessa vaikea laji
Voisiko joku kuvitella millainen rumba/samba/muu karkelo alkaisi, jos tuon kotimaisen uskonliikkeen tilalle laitettaisiin erään rauhan uskonnon nimi. Nyt tämä case meneen Pentikäisen pahoittelun myötä maan alle. Taas tullaan näkemään ettei kaikki ole niin tasa-asrvoisia kuin toiset.
Kataisesta ja Urpilaisestahan tuossa pilaa tehdään.
Kyseinen sarjakuva on suunnilleen parasta mitä HS:ssa on. Myönnetään, ei ole paljon sanottu.
Parasta tuossa lehdessä oli sen blondinäyttelijän hilloviiva.
Quote from: Navajo on 06.08.2012, 00:35:49
Voisiko joku kuvitella millainen rumba/samba/muu karkelo alkaisi, jos tuon kotimaisen uskonliikkeen tilalle laitettaisiin erään rauhan uskonnon nimi. Nyt tämä case meneen Pentikäisen pahoittelun myötä maan alle. Taas tullaan näkemään ettei kaikki ole niin tasa-asrvoisia kuin toiset.
Tai jos Kataisen tilalle olisi laitettu joku persu... olisi Soini huutanut kuin teuraaksi vietävä sika.
En kyllä ymmärrä tuota ampumispilaa, että mikä se vitsi siinä on.
Quote from: Alkuasukas on 06.08.2012, 07:49:03
Parasta tuossa lehdessä oli sen blondinäyttelijän hilloviiva.
+1
Oli pysäyttävä juttu, luin toisenkin kerran.