Vihreiden puoluekokous on näköjään ollut oikea luonnonlasten ihannemaailma:
QuoteKikherneitä ja ekovauvoja
18. toukokuuta 2009 Kirjoittaja: Sanna Ukkola
Bioenergiaa vaan kaikille, ja terveiset Jyväskylästä, vihreiden puoluekokouksesta. Meininki oli rento, vaikka Anni olikin vaihtanut villapaidan housupukuun. Joku väittää, että puolueilla ei ole eroja. Minä väitän vastaan. Menkää vaikka puoluekokoukseen.
Ensimmäisenä aamuna hotelliaamiaisella viereen istahti naispari, ja tuore äiti alkoi imettää vauvaansa aamu-unisten ruokailijoiden keskellä. Toinen äiti oli vielä rohkeampi: puoluekokouspaikalla hän pelmahti toimittajien tiloihin, alkoi pestä ekovauvansa pyllyä lavuaarissa, vaihtoi tälle pöydän päällä kestovaipat ja saapasteli sanaakaan sanomatta pois.
Miespuoliset politiikan toimittajat olivat hätää kärsimässä, kun ruokalasta sai vain kasvisruokaa: kikherneitä, kuskusta ja ituja. Sekään ei kaikille vihreille kelvannut. Turun vihreiden nuorten edustaja paheksui suureen ääneen puhujapöntössä sitä, että salaatissa oli maitotuotteita, eikä asiasta ollut missään merkintää. Nyt pitäisikin siirtyä täysvegaaniruokaan, nainen huomautti.
Eipä silti, eroja vihreissäkin. Osa puoluekokousedustajista kiikutti paikalle pizzalaatikoita salaa ja kaikessa hiljaisuudessa.
Puhujapöntössä kannettiin huolta Moskovassa pidätettyjen homojen oikeuksista ja pohdittiin syvällisesti miesten ja naisten ympärileikkausten eroja. Puoluekokousmateriaali oli printattu kierrätyspaperille (teksti tietysti molemmin puolin), suuri osa materiaalista oli vain sähköisessä muodossa. Kokousväelle ei ollut edes varattu parkkipaikkoja - onhan selvää, että väki liikkuu junilla ja busseilla. Kertakäyttöastioita ei ravintolassa näkynyt.
Perussuomalaisia haukuttiin avoimesti, ja Cronberg julisti puolueen persujen vastavoimaksi. Tilanne kärjistyi jyväskyläläisessä pubissa lauantai-iltana, kun Ville Niinistö kyseli tarjoilijalta olutvalikoimasta:
- Onko teillä mitään muuta kuin perussuomalaisia?
Puhujapöntössä on taatusti kannettu huolta kaikesta muusta kuin Suomesta ja suomalaisista. Vieraat ensin. Välimatka Linkola-vihreyden ja grönaderöda-vihreyden on pitempi kuin koskaan. Voi teitä ulkokullattuja, sanoisi Jesse.
No, ei huolta. Tuosta tietää mihin Vihreät ovat puolueena menossa.
Minä olen ollut Vihreiden kannattaja, silloin kuin heillä vielä oli vähän älykkäämpi imago, ja edes esitettiin huolta ympäristöstä ja sen tietoperusteisesta suojelemisesta. Nyt alamäki on varma, vaikka kansa ei varsinaisia kokouksia seuraisikaan ja eläisi vain vanhan imitsin vallassa.
Aikamoista tekstiä, täysvegaaniruokaa... All right!
QuoteOsa puoluekokousedustajista kiikutti paikalle pizzalaatikoita salaa ja kaikessa hiljaisuudessa.
Erilaisuutta ei näköjään kovin hyvin suvaita Virheissä? Vaikea uskoa että vaikka Persujen puoluekokouksessa pitäisi salaa syödä kasvisruokaa.
Quote from: Alkuasukas on 25.05.2009, 10:15:43
QuoteOsa puoluekokousedustajista kiikutti paikalle pizzalaatikoita salaa ja kaikessa hiljaisuudessa.
Erilaisuutta ei näköjään kovin hyvin suvaita Virheissä? Vaikea uskoa että vaikka Persujen puoluekokouksessa pitäisi salaa syödä kasvisruokaa.
Siinä sitä riittäisi huumoria kun Soinin Timppa tai itse JH-a salakuljettaisi fetasalaattia varjoissa kokoukseen :P
Muutenkin tuo vihreiden touhu vähän epäilyttää. Mielenkiintoista olisi nähdä videomatskua siitä miten Persuja on loattu tällä kertaa.
Kyllä siinä on prioriteetit hallussa kun oikeen täytyy puoluekokouksen puhujapönttöön mennä päivittelemään, ettei nyt ollut kaikki siinä salaatissa vegaania!
Hahahaha Ukkolan Sannaa, hauskaa, että hän antaa ihannoimansa brittijournalismin iskeä useampaan eri suuntaan.
Quote from: Joonatan on 25.05.2009, 10:03:35
No, ei huolta. Tuosta tietää mihin Vihreät ovat puolueena menossa.
Minä olen ollut Vihreiden kannattaja, silloin kuin heillä vielä oli vähän älykkäämpi imago, ja edes esitettiin huolta ympäristöstä ja sen tietoperusteisesta suojelemisesta. Nyt alamäki on varma, vaikka kansa ei varsinaisia kokouksia seuraisikaan ja eläisi vain vanhan imitsin vallassa.
Aikamoista tekstiä, täysvegaaniruokaa... All right!
Valitettavasti alamäki ei ole ollenkaan varma. Kaikenmaailman sateenkaari- ja mokuperheiden ym. Huithapeleiden määrä lisääntyy kaiken aikaa.
Sannahan kuittaili virheille ihan kivasti. :)
QuoteOsa puoluekokousedustajista kiikutti paikalle pizzalaatikoita salaa ja kaikessa hiljaisuudessa.
No niin, kuka Homman nuivihreistä tunnustaa? Senkin tuhmurit. ;D
Saahan pizzan kyllä myös 100 % vegaanisilla täytteillä. Itsekin olen vienyt kohteliaana seurrrramiehenä tutun ituhippitytön etnokänkkylään ja pizzaa se siellä puputti.
Quote
Tilanne kärjistyi jyväskyläläisessä pubissa lauantai-iltana, kun Ville Niinistö kyseli tarjoilijalta olutvalikoimasta:
- Onko teillä mitään muuta kuin perussuomalaisia?
Jumaliste mitä komediaa.
Olipa hauskasti kirjoitettu. Melkein näin sieluni silmin tyrmistyksen kun oli MAITOTUOTTEITA salaatissa herrajestas sentään ;D taisi muutama itukin mennä siinä röyhkeyden sulattelussa väärään kurkkuun.
Quote from: PetethePerkele on 25.05.2009, 11:56:07

Minua on aina mietityttänyt näissä hörhövegaaneissa suhtautuminen suuseksiin. Onko esimerkiksi heille jo kehitetty nielupessaaria, joka kerää kielletyt partikkelit talteen ennen ruuansulatuskanavaa. Vai eikö ihmistä lasketa? Vai onko suuseksikin jotenkin fasistista?
Tai grillimakkara?
QuoteOsa puoluekokousedustajista kiikutti paikalle pizzalaatikoita salaa ja kaikessa hiljaisuudessa.
Eikös tämä ole vähän ristiriidassa sen Vihreiden vaalimainoksen kanssa? Eli Vihreät tarjoavat vaalimainoksessaan lihaisaa etnoruokaa kansalle mutta jäsenistön itse pitää syödä pizzansa salassa?
Quote
Bioenergiaa vaan kaikille, ja terveiset Jyväskylästä, vihreiden puoluekokouksesta.
Tämä kuulostaa miltei v*ttuilulta Vihreille!
Quote
Ensimmäisenä aamuna hotelliaamiaisella viereen istahti naispari, ja tuore äiti alkoi imettää vauvaansa aamu-unisten ruokailijoiden keskellä. Toinen äiti oli vielä rohkeampi: puoluekokouspaikalla hän pelmahti toimittajien tiloihin, alkoi pestä ekovauvansa pyllyä lavuaarissa, vaihtoi tälle pöydän päällä kestovaipat ja saapasteli sanaakaan sanomatta pois.
Kuinka rohkeaa! Kuinka ennakkoluulotonta!
Quote
Puhujapöntössä kannettiin huolta Moskovassa pidätettyjen homojen oikeuksista ja pohdittiin syvällisesti miesten ja naisten ympärileikkausten eroja. Puoluekokousmateriaali oli printattu kierrätyspaperille (teksti tietysti molemmin puolin), suuri osa materiaalista oli vain sähköisessä muodossa. Kokousväelle ei ollut edes varattu parkkipaikkoja - onhan selvää, että väki liikkuu junilla ja busseilla. Kertakäyttöastioita ei ravintolassa näkynyt.
Miesten ympärileikkaus hyvä, naisten paha. Eikös se noin mennyt? Hienoa, että käytännön järjestelyissä Suomen ainoa "ympäristöpuolue" oli ottanut ympärsitön huomioon, mutta on tietenkin ikävä lukea, että käsiteltyihin aiheisiin asti ympäristö ei ollut päässyt. Homojen oikeudet ja ympärileikkaukset ovat toki tärkeitä asioita, mutta kyseessä on sentään itseään "ympäristöpuolueeksi" nimittävä puolueenpentele.
Quote
Perussuomalaisia haukuttiin avoimesti, ja Cronberg julisti puolueen persujen vastavoimaksi.
Tämä kertoo jotakuinkin kaiken Suomen Vihreistä. Kun argumentit eivät riitä, niin aloitetaan solvauskampanja. Noh, kohta on vaalit, ja on mielenkiintoista nähdä miten negatiivinen kampanjointi toimii tällä kertaa. Yleensä se nimittäin toimii aika huonosti...
Quote from: I_Heit_ on 25.05.2009, 09:01:58
Tilanne kärjistyi jyväskyläläisessä pubissa lauantai-iltana, kun Ville Niinistö kyseli tarjoilijalta olutvalikoimasta:
- Onko teillä mitään muuta kuin perussuomalaisia?
Villelle olisi voinut tarjota oluen ja limonaadin sekoitusta, jota brittimimmit tapaavat juoda. Uskon, että hän olisi pitänyt siitä. :)
Quote from: JT on 25.05.2009, 12:11:49
Minua on aina mietityttänyt näissä hörhövegaaneissa suhtautuminen suuseksiin. Onko esimerkiksi heille jo kehitetty nielupessaaria, joka kerää kielletyt partikkelit talteen ennen ruuansulatuskanavaa. Vai eikö ihmistä lasketa? Vai onko suuseksikin jotenkin fasistista?
Pahan heitit. Pitäisi asian selvittämiseksi soluttautua hörhövegaanipiireihin, mikä voisi olla kunnon lihan/sekasyöjälle aika raaka kokemus. Mulla oli muutama vuosi takaperin kasvissyöjäakka, ei se ainakaan valittanut valkuaisaineista ;). Tosin ei ollut mikään maitotuotteista kieltäytyjäkään.
Quote from: M on 25.05.2009, 12:22:51
Tai grillimakkara?
Fasismia on suomalainen normikabanossi. Mustamakkara ei ole fasismus. Ryynimakkara on keskellä tätä fiaskoa. Prinssinnakki on se mikä roikkuu kasvissyöjämiesten... noh, lukekaa rivien välistä.
Quote from: Kazakstan on 25.05.2009, 12:51:35
Tämä kuulostaa miltei v*ttuilulta Vihreille!
Terävää piilov*ttuilua. Juuri tarkasti niin, ettei jää mistään kiinni. Vihreä lukija voi ymmärtää jutun ihan oikeaksi vihreyden ylistykseksi, vaikka siinä oikeasti naureskellaan vihreiden kirjoittamattomille säännöille ja symbolifundamentalismin kanssa näpertelylle. Ei-vegaanit pidetään liharuuan saamista säätelemällä jatkuvassa tyytymättömyyden tilassa, josta syntyvän raivon voi sitten ohjata sopivasti vaikka persuihin.
Kirjoituksen salaovela huumorintaju nosti Sanna Ukkolan osakkeita kummasti. Harmi ettei ole netissä. Tai no nyt on.
QuoteMiesten ympärileikkaus hyvä, naisten paha. Eikös se noin mennyt? Hienoa, että käytännön järjestelyissä Suomen ainoa "ympäristöpuolue" oli ottanut ympärsitön huomioon, mutta on tietenkin ikävä lukea, että käsiteltyihin aiheisiin asti ympäristö ei ollut päässyt. Homojen oikeudet ja ympärileikkaukset ovat toki tärkeitä asioita, mutta kyseessä on sentään itseään "ympäristöpuolueeksi" nimittävä puolueenpentele.
Kai siellä nyt sentään vaadittiin miehen leikkauksen jämäpalan kompostoimista?
Quote from: Roope on 25.05.2009, 13:21:27
Quote from: Kazakstan on 25.05.2009, 12:51:35
Tämä kuulostaa miltei v*ttuilulta Vihreille!
Kirjoituksen salaovela huumorintaju nosti Sanna Ukkolan osakkeita kummasti. Harmi ettei ole netissä. Tai no nyt on.
Olisiko kuitenkin ns tahatonta huumoria? ;D
Quote from: Roope on 25.05.2009, 13:21:27
Terävää piilov*ttuilua. Juuri tarkasti niin, ettei jää mistään kiinni. Vihreä lukija voi ymmärtää jutun ihan oikeaksi vihreyden ylistykseksi [...]
Jos tuo on piilov*ttuilua niin minä olen Tsingis-kaani. Tai no, ehkä joku Vihreä voisi teoriassa lukea tuon ajatellen, että jee, kyllä meidän kokouksessa vedettiin hyvin mutta ei, hankala uskoa.
Onko ylipäätänsä enää Euroopassa sellaista Vihreää puoluetta, joka ei ole trendien perässä juoksija tai mokurintamainen?
Quote from: I_Heit_ on 25.05.2009, 09:01:58
Vihreiden puoluekokous on näköjään ollut oikea luonnonlasten ihannemaailma:
QuoteKikherneitä ja ekovauvoja
18. toukokuuta 2009 Kirjoittaja: Sanna Ukkola
Bioenergiaa vaan kaikille, ja terveiset Jyväskylästä, vihreiden puoluekokouksesta. Meininki oli rento, vaikka Anni olikin vaihtanut villapaidan housupukuun. Joku väittää, että puolueilla ei ole eroja. Minä väitän vastaan. Menkää vaikka puoluekokoukseen.
Ensimmäisenä aamuna hotelliaamiaisella viereen istahti naispari, ja tuore äiti alkoi imettää vauvaansa aamu-unisten ruokailijoiden keskellä. Toinen äiti oli vielä rohkeampi: puoluekokouspaikalla hän pelmahti toimittajien tiloihin, alkoi pestä ekovauvansa pyllyä lavuaarissa, vaihtoi tälle pöydän päällä kestovaipat ja saapasteli sanaakaan sanomatta pois.
Miespuoliset politiikan toimittajat olivat hätää kärsimässä, kun ruokalasta sai vain kasvisruokaa: kikherneitä, kuskusta ja ituja. Sekään ei kaikille vihreille kelvannut. Turun vihreiden nuorten edustaja paheksui suureen ääneen puhujapöntössä sitä, että salaatissa oli maitotuotteita, eikä asiasta ollut missään merkintää. Nyt pitäisikin siirtyä täysvegaaniruokaan, nainen huomautti.
Eipä silti, eroja vihreissäkin. Osa puoluekokousedustajista kiikutti paikalle pizzalaatikoita salaa ja kaikessa hiljaisuudessa.
Puhujapöntössä kannettiin huolta Moskovassa pidätettyjen homojen oikeuksista ja pohdittiin syvällisesti miesten ja naisten ympärileikkausten eroja. Puoluekokousmateriaali oli printattu kierrätyspaperille (teksti tietysti molemmin puolin), suuri osa materiaalista oli vain sähköisessä muodossa. Kokousväelle ei ollut edes varattu parkkipaikkoja - onhan selvää, että väki liikkuu junilla ja busseilla. Kertakäyttöastioita ei ravintolassa näkynyt.
Perussuomalaisia haukuttiin avoimesti, ja Cronberg julisti puolueen persujen vastavoimaksi. Tilanne kärjistyi jyväskyläläisessä pubissa lauantai-iltana, kun Ville Niinistö kyseli tarjoilijalta olutvalikoimasta:
- Onko teillä mitään muuta kuin perussuomalaisia?
Ihan kuin Sanna Ukkola pistäisi vihreitä halvalla. Voisiko Sanna olla näin ovela.
No joka tapauksessa täytyy Sannaa kiittää hauskasta uutisesta. Oli se sitten vittuilua, piilovittuilua, tai ihan vakavissaan. Eli jos kerran kehun aihetta on, niin kehut sinne minne ne kuuluvat.
Quote from: Zngr on 25.05.2009, 14:24:14
Jos tuo on piilov*ttuilua niin minä olen Tsingis-kaani. Tai no, ehkä joku Vihreä voisi teoriassa lukea tuon ajatellen, että jee, kyllä meidän kokouksessa vedettiin hyvin mutta ei, hankala uskoa.
Uudessa Suomessa marmesrob (ei tosin vihreä) oli jo ymmärtänyt tuon nimenomaan ylistykseksi. Ukkolan teksti olikin periaatteessa juuri sellaista kamaa josta annemoilaset nauttivat. Toimittajien työhuoneeseen tuodaan penska vaipanvaihtoon (tiskipöydälle?), sanaa sanomatta, anteeksi pyytelemättä. Osaa porukasta nöyryytetään pakottamalla heidät hakemaan ruokansa kokouspaikan ulkopuolelta, kun samaan aikaan oikeaoppisimmat kiivailevat puhujapöntössä salaatin maitopartikkeleista. Päällimmäiset ongelmat tämän hetken Suomessa olivat pidätettyjen euroviisuilijoiden oikeudet Venäjällä ja perussuomalaiset.
Näitä lukisi vaikka joka päivä. Voi kun vihreillä olisi puoluekokous ainainen.
Ai piru, jonkun olisi pitänyt mennä sinne valittamaan että miksi tarjolla ei ollut kepangii (http://www.vihrealanka.fi/blogit/cronberg-ja-kebabin-himo)?
Quote from: acc on 25.05.2009, 15:00:36Ihan kuin Sanna Ukkola pistäisi vihreitä halvalla. Voisiko Sanna olla näin ovela.
Sannalta tervettä peliälyä, kun kuittailee joka puolelle. Antaa neutraalimman vaikutelman.
Quote from: herranen on 25.05.2009, 12:41:28
QuoteOsa puoluekokousedustajista kiikutti paikalle pizzalaatikoita salaa ja kaikessa hiljaisuudessa.
Eikös tämä ole vähän ristiriidassa sen Vihreiden vaalimainoksen kanssa? Eli Vihreät tarjoavat vaalimainoksessaan lihaisaa etnoruokaa kansalle mutta jäsenistön itse pitää syödä pizzansa salassa?
Muistuttaa alkoholistien meininkiä.
"Toinen äiti oli vielä rohkeampi: puoluekokouspaikalla hän pelmahti toimittajien tiloihin, alkoi pestä ekovauvansa pyllyä lavuaarissa, vaihtoi tälle pöydän päällä kestovaipat ja saapasteli sanaakaan sanomatta pois".
Toivottavasti oli astianpesu lavuaari, saavat luontaisia aromeja salaatteihinsa.
Quote from: PetethePerkele on 25.05.2009, 11:56:07
Olipa hauskasti kirjoitettu. Melkein näin sieluni silmin tyrmistyksen kun oli MAITOTUOTTEITA salaatissa herrajestas sentään ;D taisi muutama itukin mennä siinä röyhkeyden sulattelussa väärään kurkkuun.
Herkälle viherpiiperölle voinut kuule tulla pieru jos toinenkin kun on mennyt maitoa naattimaan ;)
Tosin aivojen sijallahan noilla kaikilla on iso pieru, mutta kuitenkin. Kyllä tuosta uutisesta näkee millaista kiihkoilijaporukkaa vihertollot ovat.
Quote from: Ano Nyymi on 25.05.2009, 20:24:20

Umpitolloa latvakakkosta :)
Quote from: Roope on 25.05.2009, 16:59:35
Uudessa Suomessa marmesrob (ei tosin vihreä) oli jo ymmärtänyt tuon nimenomaan ylistykseksi. Ukkolan teksti olikin periaatteessa juuri sellaista kamaa josta annemoilaset nauttivat. Toimittajien työhuoneeseen tuodaan penska vaipanvaihtoon (tiskipöydälle?), sanaa sanomatta, anteeksi pyytelemättä. Osaa porukasta nöyryytetään pakottamalla heidät hakemaan ruokansa kokouspaikan ulkopuolelta
No ei helvetti nyt sentään, eiväthän ne toiselta planeetalta ole
Vai ovatko?
Sosiaalitilojen käyttö vauvan hoitoon ei sitten ole kovin suuri synti. Mieluummin niin. Ja kyllä olen sitä mieltä että vauvojakin pitää yhteiskunnassa sietää, vaikka usein ajatellaan että voisivat äidit pienten lasten kanssa pysyä poissa. Jos rakas toimittajaystävämme siitä ottaa nokkiinsa niin voi voi.
Muu osa kik-herneistä ja veganismista sitten onkin sitä ihteään.
Jos vähääkään on tutustunut veganisteihin ym. muihin niin sieltä paljastuu muutamamia seikkoja:
1) Vegaanit on hyviä ihmisiä, muut pahoja (mutta esim. maahanmuuttajalihansyöjät eivät ole, koska he eivät ole saaneet kuulla veganismi-uskonnosta.. toisin kuin VLHM piruuttaan kieltää tämän Veganismijumalan)
2) Lähes jokainen vegaani on joko anarkisti/kommunisti/tai De Rönalainen
3) Hyvä ihminen-status on uskonnon päällimmäinen tavoite ja sen tavoittaakseen täytyy haukkua jokaisessa välissä VLHM:tä ja siirtyä jatkuvasti korkeammalle kasvissyöjä-asteikolle. Viimeistä asteikko ei ole olemassa, joten sen takia he agstailevat jatkuvasti.
4) Vegaanit ovat pohjimmiltaan luonnosta vieraantuneita kummajaisia, joille raha tulee taikaseinästä ja luonto on Veganismijumalan asuinseutu. Vegaanit äriset, haukkuvat ja syyllistävät jatkuvasti ihmisiä ja kertovat omia uskonkappaleitaan, mutta kun vastapuoli aloittaa puhumisen Linkolasta, keskustelu päättyy välittömästi. Vegaanit eivät tiedä mitkä ovat luonnonlajit ja koska he eivät ole koskaan mitään sotia ym. kokoneet niin he voivat hyvin pitää positiivista ihmiskuvaa yllä. VLHM tosin on aina kaiken pahan alku.
Älä viitsi yleistää noin rankalla kädellä.
Quote from: Joonatan on 26.05.2009, 01:32:08
Sosiaalitilojen käyttö vauvan hoitoon ei sitten ole kovin suuri synti. Mieluummin niin. Ja kyllä olen sitä mieltä että vauvojakin pitää yhteiskunnassa sietää, vaikka usein ajatellaan että voisivat äidit pienten lasten kanssa pysyä poissa. Jos rakas toimittajaystävämme siitä ottaa nokkiinsa niin voi voi.
Muiden huomioon ottaminen on ihan perusjuttua suomalaisessa yhteiskunnassa. Virheät ovat sitten aika itsekeskeistä sakkia? Lapsen tai aikuisen perse,ihan sama. Mitähän pidettäisiin ajatuksesta että painelen eduskunnan johonkin lehdistötilaan (onko sellaista?) ronkkimaan omaa persettäni?
Quote from: Joonatan on 26.05.2009, 01:32:08
Sosiaalitilojen käyttö vauvan hoitoon ei sitten ole kovin suuri synti. Mieluummin niin. Ja kyllä olen sitä mieltä että vauvojakin pitää yhteiskunnassa sietää, vaikka usein ajatellaan että voisivat äidit pienten lasten kanssa pysyä poissa. Jos rakas toimittajaystävämme siitä ottaa nokkiinsa niin voi voi.
Ihmettelin myös tuota lapsen pyllyn pesusta ja tissinannosta aiheutunutta kohua. Eipä taida Ilta-Sannan Sannalla olla omia lapsia tai vauvoja edes tuttavapiirissään.
Mikäli hanuri tiskattiin tiskialtaassa niin silloin asia on vähän kyseenalainen, mutta jos kyseessä oli normaali käsienpesulavuaari niin täysin normitoimintaa. Kummitytön äiti on monesti imettänyt vauvaa ravintolassa ja vaimokin joskus julkisissa tiloissa. Itse painelen tylysti naistenvessaan vauvan vaipanvaihtoon, mikäli hoitopöytä ei ole invavessassa. Ikinä ei ole tullut negatiivista kommenttia naisilta, mutta enpä ole paljon kysellytkään ;D OMG, minäkin olen huipputrendikäs kun vaihdan vaippoja julkisissa tiloissa!1!
Kyllähän tuo Sannan teksti ihan silkkaa vittuilua vihreille oli..
Quote from: Tooheys on 26.05.2009, 01:57:15
Mikäli hanuri tiskattiin tiskialtaassa niin silloin asia on vähän kyseenalainen, mutta jos kyseessä oli normaali käsienpesulavuaari niin täysin normitoimintaa.
Sinulle vissiin sitten passaa myös sekin, että minä käytän sitä naistenvessan käsienpesulavuaaria tästälähin vessanpönttönäni.
Minulla on muuten pari erikoista vegaaniystävää(juu naisia kummatkin). Eivät syö lihaa koska eivät ole koskaan tottuneet syömään sitä. Pohjalla ei ole mitään ideologiaa.
Quote from: Veli on 26.05.2009, 10:13:12
Sinulle vissiin sitten passaa myös sekin, että minä käytän sitä naistenvessan käsienpesulavuaaria tästälähin vessanpönttönäni.
Minulle on aivan sama mitä sinä teet naistenvessan lavuaarin kanssa. Mitäköhän tarkoitusta varten naistenvessoissa on hoitopöytä ja käsisuihku sen vieressä??? Voit samalla miettiä kuinka paljon vessojen ovenkahvoissa, hanoissa, kuivauspuhaltimissa jne. on virtsaa ja paskaa joidenkin urpojen toimesta.
Vai piti puoluekokoukseen salakujettaa pitsalaatikoita. Nyt olisi jollekkin taiteellisesti lahjakkaalle tässä työstämistä. Vihreiden taannoista vaalijulistetta mukaillen piirretään yksi heteromiehen näköinen syömään puoluekokouksessa häpeillen pitsaa salaa laatikosta ja joukko vihreitä naisia katsomaan vierestä murhaavasti.
Ja tekstihän oli: "Rohkeutta on ymmärtää erilaisuutta"
Quote from: Kalle on 26.05.2009, 11:04:25

Se Cronbergin ja Relanderin kebab-mainos taitaa olla liian ilmeinen muokattava? Cronberg tietysti irtisanoutui jyrkästi kebabin syömisestä (http://www.vihrealanka.fi/node/4393), kuva oli vain kannanotto maahanmuuttopolitiikkaan.
Quote from: Veli on 26.05.2009, 10:13:12
Quote from: Tooheys on 26.05.2009, 01:57:15
Mikäli hanuri tiskattiin tiskialtaassa niin silloin asia on vähän kyseenalainen, mutta jos kyseessä oli normaali käsienpesulavuaari niin täysin normitoimintaa.
Sinulle vissiin sitten passaa myös sekin, että minä käytän sitä naistenvessan käsienpesulavuaaria tästälähin vessanpönttönäni.
Tiskiallas olisi enemmän kuin vähän kyseenalainen, mutta jossakin imeväisikäiset on kyettävä myös kodin ulkopuolisilla matkoilla ruokkimaan ja perse tarvittaessa pesemään. Tähän tarkoitukseen yksinomaan varatut paikat ovat kivoja, mutta aika harvassa.
Tekee mieli todeta, että jos jotakin häiritsee vauvojen julkinen imetys, niin esim arabimaissa siitä ei tarvitse varmaankaan kärsiä. Ain niin, kirjoittaja olikin Sanna Ukkola...
Quote from: Joonatan on 26.05.2009, 01:32:08
Sosiaalitilojen käyttö vauvan hoitoon ei sitten ole kovin suuri synti. Mieluummin niin. Ja kyllä olen sitä mieltä että vauvojakin pitää yhteiskunnassa sietää, vaikka usein ajatellaan että voisivat äidit pienten lasten kanssa pysyä poissa. Jos rakas toimittajaystävämme siitä ottaa nokkiinsa niin voi voi.
Muu osa kik-herneistä ja veganismista sitten onkin sitä ihteään.
Täytyy muistaa jos joskus joutuu/pääsee viherhörhöjen tilaisuuteen. Jaa mitä muistaa? No tietenkin paskantaa käsienpesualtaaseen... ;) Mussa kun asuu vieläkin se pieni lapsi...
Quote from: Tooheys on 26.05.2009, 01:57:15
Quote from: Joonatan on 26.05.2009, 01:32:08
Sosiaalitilojen käyttö vauvan hoitoon ei sitten ole kovin suuri synti. Mieluummin niin. Ja kyllä olen sitä mieltä että vauvojakin pitää yhteiskunnassa sietää, vaikka usein ajatellaan että voisivat äidit pienten lasten kanssa pysyä poissa. Jos rakas toimittajaystävämme siitä ottaa nokkiinsa niin voi voi.
Ihmettelin myös tuota lapsen pyllyn pesusta ja tissinannosta aiheutunutta kohua. Eipä taida Ilta-Sannan Sannalla olla omia lapsia tai vauvoja edes tuttavapiirissään.
Mikäli hanuri tiskattiin tiskialtaassa niin silloin asia on vähän kyseenalainen, mutta jos kyseessä oli normaali käsienpesulavuaari niin täysin normitoimintaa. Kummitytön äiti on monesti imettänyt vauvaa ravintolassa ja vaimokin joskus julkisissa tiloissa. Itse painelen tylysti naistenvessaan vauvan vaipanvaihtoon, mikäli hoitopöytä ei ole invavessassa. Ikinä ei ole tullut negatiivista kommenttia naisilta, mutta enpä ole paljon kysellytkään ;D OMG, minäkin olen huipputrendikäs kun vaihdan vaippoja julkisissa tiloissa!1!
Todellinen nuivisti imettää vaimoaan ravintolapäydän päällä.
Quote from: Ano Nyymi on 26.05.2009, 21:50:05

Rah rah, komppi! Mutta tosissaan, kyllä pikkumuksujen kanssa reissatessa pitää vähän oikoa mutkia joskus. Eri asia sitten on, onko imeväisen paikka puoluekokouksessa tjsp.
Quote from: Tooheys on 26.05.2009, 10:43:41
Minulle on aivan sama mitä sinä teet naistenvessan lavuaarin kanssa. Mitäköhän tarkoitusta varten naistenvessoissa on hoitopöytä ja käsisuihku sen vieressä??? Voit samalla miettiä kuinka paljon vessojen ovenkahvoissa, hanoissa, kuivauspuhaltimissa jne. on virtsaa ja paskaa joidenkin urpojen toimesta.
Selvä homma! Tehdään niin, että sovitaan pieni tapaaminen. Minä käyn ensin paskomassa ja kusemassa lavuaariin ja sinä voit sen jälkeen pestä siinä kätesi sekä ottaa siitä hörpyn vettä! Missäs nähdään?
Quote from: MW on 26.05.2009, 22:30:11
Quote from: Ano Nyymi on 26.05.2009, 21:50:05
Todellinen nuivisti imettää vaimoaan ravintolapäydän päällä.
Rah rah, komppi! Mutta tosissaan, kyllä pikkumuksujen kanssa reissatessa pitää vähän oikoa mutkia joskus. Eri asia sitten on, onko imeväisen paikka puoluekokouksessa tjsp.
Niinpä, ei mulla lapsia vastaan mitään ole, tykkään niistä, varsinkin mikrotettuna ;)
Mutta kyllä toki voisi muutkin kanssaihmiset ottaa huomioon kun lasten kanssa liikkuu. Tietysti jo on aikuisten oikeasti
pakko oikoa mutkia niin sitten pitää, mutta monet tekevät sen vain laiskuuttaan/tyhmyyttään vaikka mitään todellista pakkoa ei olisikaan. Eli ollaan kuin maailmannavat konsanaan.
Täällä on näköjään paljon nuoria jannuja, joilla ei ole omia lapsia.
Quote from: Ano Nyymi on 26.05.2009, 22:45:17
Mutta kyllä toki voisi muutkin kanssaihmiset ottaa huomioon kun lasten kanssa liikkuu. Tietysti jo on aikuisten oikeasti pakko oikoa mutkia niin sitten pitää, mutta monet tekevät sen vain laiskuuttaan/tyhmyyttään vaikka mitään todellista pakkoa ei olisikaan. Eli ollaan kuin maailmannavat konsanaan.
Jep, ja jos jonkinlainen kasvatus on takana, oikoessaan voi aina kanssaihmisilleen kommunikeerata jollain tasolla, vaikkei lupia pyytelisikään. Ei se muksu mikään "get out of jail free" -kortti ole.
"Sori nyt on tosi paska tilanne, voiksää väistää, kiitos, ei tää kauaa kestä. Hajaantukaa, pedarit."
Quote from: RP on 26.05.2009, 14:07:55
Tekee mieli todeta, että jos jotakin häiritsee vauvojen julkinen imetys, niin esim arabimaissa siitä ei tarvitse varmaankaan kärsiä.
Siinäpä taas yksi hyvä kysymys esittää. vaikka sitten sille uutisessa mainitulle kahden naisen imettävälle pariskunnalle:
"Kannattaako suomeen vastaanottaa lisää sellaisia ihmisiä jotka eivät hyväksy imetystyä julkisella paikalla" ?
Nostetaan rajoittamattoman suvaitsevaisuuden paradoksi - suvaitsemalla suvaitsemattomia muslimeja suvaitsevaisuus tuhoutuu.
Niin, ja lasten kanssa liikkuessa aikataulut tuppaa kusemaan aina. Hauskaa kun odottaa bussia vaunujen kanssa ja vasta kolmanessa bussissa on tilaa vaunuille.. Rupee vihreinkin suuntaamaan farmarikauppan :)
Quote from: RedsoutofFinland on 26.05.2009, 01:39:34
Jos vähääkään on tutustunut veganisteihin ym. muihin niin sieltä paljastuu muutamamia seikkoja:
1) Vegaanit on hyviä ihmisiä, muut pahoja (mutta esim. maahanmuuttajalihansyöjät eivät ole, koska he eivät ole saaneet kuulla veganismi-uskonnosta.. toisin kuin VLHM piruuttaan kieltää tämän Veganismijumalan)
2) Lähes jokainen vegaani on joko anarkisti/kommunisti/tai De Rönalainen
3) Hyvä ihminen-status on uskonnon päällimmäinen tavoite ja sen tavoittaakseen täytyy haukkua jokaisessa välissä VLHM:tä ja siirtyä jatkuvasti korkeammalle kasvissyöjä-asteikolle. Viimeistä asteikko ei ole olemassa, joten sen takia he agstailevat jatkuvasti.
4) Vegaanit ovat pohjimmiltaan luonnosta vieraantuneita kummajaisia, joille raha tulee taikaseinästä ja luonto on Veganismijumalan asuinseutu. Vegaanit äriset, haukkuvat ja syyllistävät jatkuvasti ihmisiä ja kertovat omia uskonkappaleitaan, mutta kun vastapuoli aloittaa puhumisen Linkolasta, keskustelu päättyy välittömästi. Vegaanit eivät tiedä mitkä ovat luonnonlajit ja koska he eivät ole koskaan mitään sotia ym. kokoneet niin he voivat hyvin pitää positiivista ihmiskuvaa yllä. VLHM tosin on aina kaiken pahan alku.
Voin kertoa että tuo sinun sepustuksesi on täyttä paskaa, olen itse ollut vegaani yli 10 vuotta ja tunnen varmaan 50 muuta joista ehkä 2-3 täyttää mainitsemisiasi kriteerejä. Se on ikävää että ne äänekkäimmät psykopaatit saavat joka asiassa pilattua koko homman suuren yleisön silmissä. Nykyään vegaaneista suuri osa on ihan tavallisia ihmisiä joiden ruoailutottumuksia ei edes huomaa kuin kaikkein läheisimmät ihmiset.
Homma foorumillakin voisivat nämä mutu-tuntumiin perustuvat yleistykset pikkuhiljaa loppua, kaikki maahanmuuttokriittiset eivät ole natseja, kaikki vegaanit eivät ole kukkahattuja, kaikki vihreät eivät ole sinisilmäisiä idiootteja, kaikki perussuomalaiset eivät ole kouluttamattomia lähiospurguja. Jos sanna Ukkolalle ja vastaaville haluaa kirkkain silmin nauraa, ei kannata käyttäytyä samanlaisesti kuin he!
Quote from: Veli on 26.05.2009, 22:44:56
Selvä homma! Tehdään niin, että sovitaan pieni tapaaminen. Minä käyn ensin paskomassa ja kusemassa lavuaariin ja sinä voit sen jälkeen pestä siinä kätesi sekä ottaa siitä hörpyn vettä! Missäs nähdään?
Heti kun olet valmis demonstroimaan perheellisen poliisimiehen läsnäollessa miten vaikka 3 kuukautinen vauva pestään isomman hädän jälkeen WC-pytyssä olevaa vettä käyttäen..?
Quote from: Adrenaline on 26.05.2009, 23:28:49
Quote from: RedsoutofFinland on 26.05.2009, 01:39:34
Jos vähääkään on tutustunut veganisteihin ym. muihin niin sieltä paljastuu muutamamia seikkoja:
1) Vegaanit on hyviä ihmisiä, muut pahoja (mutta esim. maahanmuuttajalihansyöjät eivät ole, koska he eivät ole saaneet kuulla veganismi-uskonnosta.. toisin kuin VLHM piruuttaan kieltää tämän Veganismijumalan)
2) Lähes jokainen vegaani on joko anarkisti/kommunisti/tai De Rönalainen
3) Hyvä ihminen-status on uskonnon päällimmäinen tavoite ja sen tavoittaakseen täytyy haukkua jokaisessa välissä VLHM:tä ja siirtyä jatkuvasti korkeammalle kasvissyöjä-asteikolle. Viimeistä asteikko ei ole olemassa, joten sen takia he agstailevat jatkuvasti.
4) Vegaanit ovat pohjimmiltaan luonnosta vieraantuneita kummajaisia, joille raha tulee taikaseinästä ja luonto on Veganismijumalan asuinseutu. Vegaanit äriset, haukkuvat ja syyllistävät jatkuvasti ihmisiä ja kertovat omia uskonkappaleitaan, mutta kun vastapuoli aloittaa puhumisen Linkolasta, keskustelu päättyy välittömästi. Vegaanit eivät tiedä mitkä ovat luonnonlajit ja koska he eivät ole koskaan mitään sotia ym. kokoneet niin he voivat hyvin pitää positiivista ihmiskuvaa yllä. VLHM tosin on aina kaiken pahan alku.
Voin kertoa että tuo sinun sepustuksesi on täyttä paskaa, olen itse ollut vegaani yli 10 vuotta ja tunnen varmaan 50 muuta joista ehkä 2-3 täyttää mainitsemisiasi kriteerejä. Se on ikävää että ne äänekkäimmät psykopaatit saavat joka asiassa pilattua koko homman suuren yleisön silmissä. Nykyään vegaaneista suuri osa on ihan tavallisia ihmisiä joiden ruoailutottumuksia ei edes huomaa kuin kaikkein läheisimmät ihmiset.
Homma foorumillakin voisivat nämä mutu-tuntumiin perustuvat yleistykset pikkuhiljaa loppua, kaikki maahanmuuttokriittiset eivät ole natseja, kaikki vegaanit eivät ole kukkahattuja, kaikki vihreät eivät ole sinisilmäisiä idiootteja, kaikki perussuomalaiset eivät ole kouluttamattomia lähiospurguja. Jos sanna Ukkolalle ja vastaaville haluaa kirkkain silmin nauraa, ei kannata käyttäytyä samanlaisesti kuin he!
Mulla on taas täysin vastakkaisia kokemuksia. Sää oot sitten vaan ehkä tutustunut sellaisiin, jotka ei ole ns. hörhöjä. Eikä nyt ollutkaan tarkoitus mollata veganismia, sillä itselleni on täysin sama mitä ihmiset syö (kuhan se on kasvia tai eläintä). Mutta just tälläiset kiihkoilijat pilaavat sen enemmistön. Tämä kiihkoiliporukka kun ei ole mitään harmitonta sakkia, vaan he pyrkivät systemaattisesti tuhoamaan ihmisten elinkeinoja ja nauravat vielä räkäisesti päälle kun turkiskaupan ikkunat ovat särjetty. Ja kyllä olen tavannut tätä porukkaa myös livenä.
Quote from: RedsoutofFinland on 27.05.2009, 00:14:12

Sama käy myös maahanmuuttajille. Tietyt "epäkelvot ainekset" pilaavat koko porukan imagon ja näin ollen ne jotka oikeasti tarvitsevat apua, jäävät ilman sitä kun ne jotka eivät tarvitse, aiheuttavat vihaa ja vitutusta.
Eikös Hitlerillä ollut jonkinmoinen ruansulatusvaiva, josta johtuen
hän oli vegaani tai ainakin pyrki välttämään liharuokia ?
Quote from: pavor nocturnus on 27.05.2009, 08:47:13
Eikös Hitlerillä ollut jonkinmoinen ruansulatusvaiva, josta johtuen
hän oli vegaani tai ainakin pyrki välttämään liharuokia ?
Siitä ei taida olla varmaa tietoa, mutta totta on että Aatu veteli lihaa harvoin. Wikipediasta luettuena epäiltiin että Führer olisi kärsinyt ärtyneestä suolesta (suomenkielellä: http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84rtynyt_suoli) mutta varmuutta ei ollut. Tässä quote Wikistä herran ruokailusta:
QuoteAfter the early 1930s, Hitler generally followed a vegetarian diet, although he ate meat on occasion. There are reports of him disgusting his guests by giving them graphic accounts of the slaughter of animals in an effort to make them shun meat.[297] A fear of cancer (from which his mother died) is the most widely cited reason, though many authors also assert Hitler had a profound and deep love of animals. Martin Bormann had a greenhouse constructed for him near the Berghof (near Berchtesgaden) to ensure a steady supply of fresh fruit and vegetables for Hitler throughout the war. Photographs of Bormann's children tending the greenhouse survive and, by 2005, its foundations were among the only ruins visible in the area that was associated with Nazi leaders.
Eli siis epäiltiin että sypä-pelko olisi myös ollut syynä.
Quote from: Roope on 26.05.2009, 13:41:30
Quote from: Kalle on 26.05.2009, 11:04:25
Vai piti puoluekokoukseen salakujettaa pitsalaatikoita. Nyt olisi jollekkin taiteellisesti lahjakkaalle tässä työstämistä. Vihreiden taannoista vaalijulistetta mukaillen piirretään yksi heteromiehen näköinen syömään puoluekokouksessa häpeillen pitsaa salaa laatikosta ja joukko vihreitä naisia katsomaan vierestä murhaavasti.
Ja tekstihän oli: "Rohkeutta on ymmärtää erilaisuutta"
Se Cronbergin ja Relanderin kebab-mainos taitaa olla liian ilmeinen muokattava? Cronberg tietysti irtisanoutui jyrkästi kebabin syömisestä (http://www.vihrealanka.fi/node/4393), kuva oli vain kannanotto maahanmuuttopolitiikkaan.
Virheiden logiikalla (tai siis sillä tavalla miten mokuttajat sulattelevat, tulkitsevat ja kertovat ymmärtäneensä maahanmuuttokeskustelun kriittisiä ääniä) voisi sitten ilmeisesti uskoa, että Virheiden mielestä kaikki maahanmuuttajat ovat pizzakebab-kokkeja. 1,8 miljoonaa pizzanpaistajaa olisikin näky. :D