Paikallisen, keskiaikaisen kirkon maastossa on meneillään keskiaikatapahtuma, jossa on tapana esittää turnajaisnäytös. Turnajaiset (http://fi.wikipedia.org/wiki/Turnajaiset) (jotka käsittääkseni olivat länsieurooppalainen ilmiö) ovat tähän asti olleet mukavaa seurattavaa, mutta tällä kertaa tapahtuman järjestäjällä on nähtävästi mennyt lievästi sanottuna överiksi. :facepalm:
(http://lh6.googleusercontent.com/-ZqOuWEg7Dg8/UBUmVwnxUyI/AAAAAAAAC9A/n1AwTDethfo/s800/P1080489.JPG)
Turnajaisiin oli keksitty juoni, jonka mukaan tapahtumat sijoittuivat "Persiaan". Arabiankieliset (?) liput liehuivat ja koko esitystä säesti karmiva itämainen jollotus, joka sopi äärimmäisen huonosti kuvitteelliseen Hämäläisen kivikirkon keskiaikaiseen miljööseen. Omituiseen juoneen oli sekoitettu muutakin monikulttuurista, jopa Valhalla (!?) mainittiin. Lievästi sanottuna keitti, että siitäkin piti vielä maksaa.
Okei, myönnettäköön, että ristiretket ritareineen pyhälle maalle y.m.s. kuuluvat toki erinomaisen hyvin keskiajan teemoihin, mutta niillä on kuitenkin käsittääkseni aika vähän tekemistä turnajaisten kanssa. Kaipa se pitää nykyään tyytyä siihen, että monikulttuurisuuden tuputtamiseen pitää varautua joka paikassa.
Historialliset faktat ovat tärkeitä ja niiden kanssa ollaan yleensä tarkkoja. Kuitenkin monikulttuuri on vieläkin tärkeämpi asia, joten se luonnollisesti menee tosiasioiden ja rationaalisen ajattelun edelle. Eihän se olisi kivaa, jos jollekin tulisi paha mieli :(
Kun tosiasiat ja mokutus ovat ristiriidassa, niin mokutus voittaa.. :facepalm:
Eihän murjaanit tietenkään missään ritareiden harjoitusmatseissa mukana olleet, mutta aika monesti vastapuolena ryytimässä niitä vastaan. Että esityksenä tuo ei niin katajaan kapsahda. Eivät ne meille tutut turnajaisetkaan mitään oikeaa keskiaikaa ole.
Quote from: A4 on 30.07.2012, 12:58:56
Larppaavathan kantikset muslimeitakin.
Menee vähän ohi mutta jyrpiinnyn tässä saman tein jenkkilässä joka vuosi järjestettävistä keskiaikatapahtumista: "Näin täällä keskiajalla!"
Valkoinen rotu on sitten tyhmä.
Hmm, paikalliset laittaa pari kotkansulkaa päähän, puoli kehoa sotamaaliin ja nahkahamosessa biisoneita metsästämään?
Niin no, kyllähän ne ristiretkien ritarit järjestivät turnajaisia, taisipa joku niistä Jerusalemin kuninkaista kuolla kun putosi hevosen selästä jonkin Bysanttilaisen kataraktin tuuppaamana. Sehän oli hienostolaji, tottakai nyt turnajaiset laitetaan pystyyn - sama kun ehdottaisit engelsmanneille, ettei Intiassa voisi pelata krikettiä? Samaan aikaan toisaalla, jos nyt otetaan 1. ristiretken aikakausi, niin samaan aikaan kun Jerusalemia valloitettiin, Uppsalassa karkoitettiin kuningas Ingi, joka oli kristitty, koska kieltäytyi uhraamasta Odinille & poppoolle. Että ihan hyvin se "Valhalla" sopii siihen samaan aikakauteen, vaikka olikin kastettu ja parhaat muutamaan kertaan, kyllä ne mummon jutut oli parempia kun sen kaljupäisen hullun munkki-ukon jorinat... "Keskiajalla" oli ihan aikuistenoikeesti "pakanoita".
^Olihan niitä turnajaisia, muttei sellaisia kuin melle on saduissa/taruissa/elokuvissa/sarjakuvissa jne. kerrottu. Turnajaisten alkuperä on ollut harjoitustaisteluissa, joihin on voinut osallistua kymmeniä ritareita kerralla. Se sellainen pässinpää "ratsastetaan yksi-yhtä-vastaan päin sellainen naurettava peitsi kädessä ja tämäytetään se päin vastustajan kilpeä"-turnailu on myöhemmän ajan sirkusmeininkiä.
Quote^Olihan niitä turnajaisia, muttei sellaisia kuin melle on saduissa/taruissa/elokuvissa/sarjakuvissa jne. kerrottu. Turnajaisten alkuperä on ollut harjoitustaisteluissa, joihin on voinut osallistua kymmeniä ritareita kerralla. Se sellainen pässinpää "ratsastetaan yksi-yhtä-vastaan päin sellainen naurettava peitsi kädessä ja tämäytetään se päin vastustajan kilpeä"-turnailu on myöhemmän ajan sirkusmeininkiä.
Aivan, sota oli bisnestä. Jos sai turbiin, joutui maksamaan panttimaksun miekastaan ja muista varusteistaan, jos taasen oma joukko voitti, pääsi nettoamaan. Ei siis välttämättä kannattanut tappaa vastustajaa, kuollut maksaa hintsummin. Vanhoissa saduissa ja muissa aina on silta ja musta ritari joka sanoo niinku - paikallinen bisnesmies siis. Kun ajatellaan turnajaisia on tosiaankin mielessä peitsin tapahtuva kaksintaistelu, vaikka alunperin oli kyseessä useamman miehen joukkueiden välinen "älämölö". Peitsi taas oli alunperin raskaan ratsuväen (ritarien) 1. hyökkäyksen ase eli helvatan pitkä keihäs jota pidettiin kiinni ja varrastettiin vastustaja (jolla taas oli omat hevosvartaansa).... jostain kumman syystä ratsuväenkeihäs koki renesanssin 1700-1800 luvuilla kun taas maavoimat siirtyivät musketteihin hilpareiden sijaan. "turnajaiskeihäs" sitten oli ihan show'ta varten tehty versio, jolla tarkoitus oli tuupata vastustaja alas satulasta eikä tehdä ritarikebabia tinakääreessä.
Turnajaiset olivat loppuvaiheessaan jokseenkin nykyajan WWF:ää - ammatilaisia tarjoamassa "showhevostelua" rikkaalle ja rahvaalle. "Ammattilaiset" olisivat täräyttäneet moisen pellen jalkajousella satulasta... tai pitkälläjousella kuten Agincourtissa tapahtui "Ranskan viimeisten ritarien" kohdatessa rahvaan pikikkään vastineen ennenkuin pääsi lähellekään grillivartaan kanssa.
Keskiajalla oli turnajaisneekereitä ainaskin aivan yhtä paljon kuin nykyisin mokupuolueiden kuten kokoomuksen ja vasemmistoliiton ns. terävässä päässä! Yrittäisitte edes :facepalm:
Quote from: Jaska Pankkaaja on 30.07.2012, 14:44:35
Keskiajalla oli turnajaisneekereitä ainaskin aivan yhtä paljon kuin nykyisin mokupuolueiden kuten kokoomuksen ja vasemmistoliiton ns. terävässä päässä! Yrittäisitte edes :facepalm:
Mutta kun se kiintiöneekeri pitää olla nykyisin joka paikassa. Jos katsoitte olympialaisten avajaiset ja sieltä sen historiakuvaelman, niin siellä niitä kiintiöneekereitä vasta olikin. 1700- ja 1800-lukujen kuvaelmissa oli tummaa naamaan niin maalaisväestön, kyläläisten että kaupunkilaisten joukossa enemmän kuin mitä heitä on väestöstä edes tänä päivänä. Hassuinta oli se että Isambard Brunellin "insinööreissä" ja "liikemiehissä" oli monta mustaa naamaa, ja esitettiin sentään 1800-lukua.
Aina on niin sykähdyttävää nähdä musta mies ratsastamassa, uimassa, hiihtämässä tai luistelemassa.
Quote from: Koskela Suomesta on 30.07.2012, 15:02:25
Quote from: Jaska Pankkaaja on 30.07.2012, 14:44:35
Keskiajalla oli turnajaisneekereitä ainaskin aivan yhtä paljon kuin nykyisin mokupuolueiden kuten kokoomuksen ja vasemmistoliiton ns. terävässä päässä! Yrittäisitte edes :facepalm:
Mutta kun se kiintiöneekeri pitää olla nykyisin joka paikassa. Jos katsoitte olympialaisten avajaiset ja sieltä sen historiakuvaelman, niin siellä niitä kiintiöneekereitä vasta olikin. 1700- ja 1800-lukujen kuvaelmissa oli tummaa naamaan niin maalaisväestön, kyläläisten että kaupunkilaisten joukossa enemmän kuin mitä heitä on väestöstä edes tänä päivänä. Hassuinta oli se että Isambard Brunellin "insinööreissä" ja "liikemiehissä" oli monta mustaa naamaa, ja esitettiin sentään 1800-lukua.
Odotan jo innolla että joku keksii esittää Einsteinin, Newtonin, Galilein ja muut ideanikkarit mustaihoisina
(paitsi tietysti Darwinin koska Darwin oli natsi).
Quote from: Jaska Pankkaaja on 30.07.2012, 14:44:35
Keskiajalla oli turnajaisneekereitä
Itse asiassa Espanjassa ( ja Etelä-amerikoissa) on vieläkin... matkan varrella juhlat on muuttuneet, mutta tuossa nyt marssii jos ei koko pakanamaan kartta (http://www.youtube.com/watch?v=eXhSnge3SDU), niin noin suurinpiirtein ;D