QuoteRamadan muuttaa yön päiväksi Joutsenossa
Kun muut alkavat valmistautua menemään unten maille, niin Joutsenon vastaanottokeskuksessa alkaa lounas. Ramadania vietetään ympäri maailmaa aina elokuun 18. päivään asti.
Aurinkon painuessa yön syliin alkaa Joutsenon vastaanottokeskuksessa päivän odotetuin hetki.
Alkaa illallinen joka päättää päivän paaston. Jotsenon vastaanottokeskuksen asukas, irakilainen Ithir, on ollut 20 tuntia syömättä, joten lihakastike riisillä on tervetullut.
Ramadan on kuukauden kestävä uskonnollinen paasto, jonka aikana terveet aikuiset muslimit syövät vain auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana. Suomessa Ramadan saattaa olla hieman haastellinen. Yötön yö ei anna paljon aikaa ruokailulle.
- Ramadanin vietto on Suomessa hieman hankalaa, koska päivät ovat niin pitkiä, kertoo Ithir.
Vastaanottokeskus rauhoittuu
Keskus on Ramadanin aikaan päiväsaikaan rauhallinen. Suurin osa asukkaista nukkuu ja säästää energiaa.
- Pelaamme jalkapalloa, rukoilemme ja joskus myös nukumme, sanoo keskuksen asukas, nuori kurdimies Hawkar nauraen.
Keskuksen reilusta 230 asukkaasta noin sata viettää perinteistä paastokuukautta.
- Päivärytmi muuttuu täysin. Asukkaat viettävät yön hereillä ja syövät, kertoo Joutsenon vastaanottokeskuksen ohjaaja Pia Turkia.
...
Koko juttu: YLE Etelä-Karjala (http://yle.fi/uutiset/ramadan_muuttaa_yon_paivaksi_joutsenossa/6229957)
Sellainen se islam on: päivä muuttuu yöksi, valo pimeäksi ja valkoinen mustaksi.
Minä olen myös paastonnut. 14 päivää ja yötä meni kevyesti pelkällä nesteelle. Siis ihan oikeilla paastomehuilla. Lisäksi liikuin kymmeniä kilometrejä päivässä. Paasto virkistää mielen ja antaa yöunet takaisin.
Tällaisena aikana, kun lehdet ovat täynnä kaikenlaisia karppaus- ja dieetti -ohjeita koko kesän grillanneille, niin ei voi kuin hämmästellä minkälaisia kaikenlaisia paastoja onkaan olemassa. Monet duunarit joutuvat ihan työnsä puolesta paastoamaan päivät, koska yksinkertaisesti ei ehdi syödä tai sitten työ on sellaista, ettei siitä niin vaan irrottauduta syömään tai edes vessaan...
Se on se kulttuuriero :roll:
Suomi nousuun paastolla.
Silmänlumetta koko muslimien "paastokuukausi". Vain yksi tekosyy makoilla päivät ja juhlia yöt. Minulla on 12 paastokuukautta vuodessa, paastoan kaikki yöt ja syön vain päivällä.
Muslim human interest story.
Quote from: Vilmariina Mesivirta on 26.07.2012, 12:56:34
Minä olen myös paastonnut. 14 päivää ja yötä meni kevyesti pelkällä nesteelle. Siis ihan oikeilla paastomehuilla. Lisäksi liikuin kymmeniä kilometrejä päivässä. Paasto virkistää mielen ja antaa yöunet takaisin.
Tällaisena aikana, kun lehdet ovat täynnä kaikenlaisia karppaus- ja dieetti -ohjeita koko kesän grillanneille, niin ei voi kuin hämmästellä minkälaisia kaikenlaisia paastoja onkaan olemassa. Monet duunarit joutuvat ihan työnsä puolesta paastoamaan päivät, koska yksinkertaisesti ei ehdi syödä tai sitten työ on sellaista, ettei siitä niin vaan irrottauduta syömään tai edes vessaan...
Se on se kulttuuriero :roll:
Suomi nousuun paastolla.
Itse olen myös paastonnut, pisimmillään 10 päivää mehuilla ja peräruiskeilla.
Mutta mepäs ei ollakaan mitään muslimeita, siksi meidän paastoissa ei yöllä
kään syödä.
Quote from: Emo on 26.07.2012, 14:08:49
Quote from: Vilmariina Mesivirta on 26.07.2012, 12:56:34
Minä olen myös paastonnut. 14 päivää ja yötä meni kevyesti pelkällä nesteelle. Siis ihan oikeilla paastomehuilla. Lisäksi liikuin kymmeniä kilometrejä päivässä. Paasto virkistää mielen ja antaa yöunet takaisin.
Tällaisena aikana, kun lehdet ovat täynnä kaikenlaisia karppaus- ja dieetti -ohjeita koko kesän grillanneille, niin ei voi kuin hämmästellä minkälaisia kaikenlaisia paastoja onkaan olemassa. Monet duunarit joutuvat ihan työnsä puolesta paastoamaan päivät, koska yksinkertaisesti ei ehdi syödä tai sitten työ on sellaista, ettei siitä niin vaan irrottauduta syömään tai edes vessaan...
Se on se kulttuuriero :roll:
Suomi nousuun paastolla.
Itse olen myös paastonnut, pisimmillään 10 päivää mehuilla ja peräruiskeilla.
Mutta mepäs ei ollakaan mitään muslimeita, siksi meidän paastoissa ei yölläkään syödä.
Joskus olen pitänyt jopa kahden päivän paaston pelkillä perä- ja kurkkuruiskeilla, vesi ja burana on ollut myös kuvassa. Perästä ja kurkusta on ruiskunnut pilaantunut aines pois. Joka kerta olen päättänyt että tämä oli viimeinen kerta.
Sinulla on ollut väärät ruiskeet :)
Sitä paitsi paasto vaatii aina siihen hiljentymistä ja keskittymistä. Kaikki maallinen yleensä tuppaa pilaamaan paaston, kun kaikenlaisia houkutuksia on ympärillä. Kiihottavia tuoksuja esimerkiksi. Tai vähäpukeisia ihmisiä. :)
Päivät lepäillään ja yöllä valvotaan.
Luulen että jutun kirjoittanut on piilonuiva. Oikea mokuttaja ei tällaisista suomalaisittain oudoista tavoista edes kertoisi.
^ ^ ^
Ihan on ollut väärät paastonesteet käytössä :o
Kokeile seuraavalla kerralla Vögelin perunamehulla tai, mikä vielä hirveämpää, hapankaalimehulla ... Et saa edes alas, kun jo oksennus lentää.
http://www.vogel.fi/product-finder/biotta_mehut/Hapankaali.php
Quote from: Ksenofobi on 26.07.2012, 15:00:13
Päivät lepäillään ja yöllä valvotaan.
Luulen että jutun kirjoittanut on piilonuiva. Oikea mokuttaja ei tällaisista suomalaisittain oudoista tavoista edes kertoisi.
Tuohan jatkuu sitten vastaanottokeskuksesta pääsyn jälkeenkin, usein naapurien harmiksi. Tuo "valvominen" kun ei aina ole maailman hiljaisinta puuhaa.
Jotenkin kuulostaa hullulta että jumala olisi niin pikkumainen että hänen luomustensa pitää paastota päivisin yhden kuukauden ajan.
Tuntuu yhtä järjettömältä kuin muinaisten etelä-ameriikan intiaanien ihmisuhrit, miksi jumalaa joka pystyy luomaan elämää pitää palvoa uhrimenoilla ja osoittamalla että me ostaan tappaa elämää.
Ihmetyttää miksi ihmiset ovat niin kieroutuneita että on pitänyt keksiä mitä järjettömämpiä tapoja mielistellä jumalaansa? Onko kaikkivaltias jumala todella niin turhamainen että kaipaa moista mielistelyä?
Perunamehu kuulostaa kyllä kotoisalta :)
Mutta väärä paasto mikä väärä paasto. Ei pidä väärin paastoaman.
QuoteLuulen että jutun kirjoittanut on piilonuiva.
Epäilemättä. Muutama kohta aiheutti hilpeyttä. Alkaen heti aurin
Kon painumisesta.
QuoteRamadanin vietto on Suomessa hieman hankalaa, koska päivät ovat niin pitkiä