QuotePerussuomalaisten piiritoimisto Tampereella jatkuvan töhrinnän kohteena: iskulauseita ja räällä tehtyjä hakaristejä
Perussuomalaisten piiritoimisto Tampereen Savilinnankadulla on joutunut taas ilkivallan kohteeksi.
Piiritoimiston ikkunaan on liimattu fasismin vastaisia tarroja, joissa on kansanedustajien Jussi Halla-ahon ja Jussi Niinistön sekä perussuomalaisten lehden päätoimittajan Matias Turkkilan kuvia.
Kämmenenkokoisissa tarroissa on myös tekstejä, kuten "fasismi on rikos ihmisyyttä vastaan" ja "oikeistopopulismi ja fasismi pysäytettävä oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja rakkauden nimissä".
Tarrat huomannut piirisihteeri Terhi Kiemunki kertoo, että piiritoimiston töhriminen on jatkuva ongelma.
– Siivosin edellisiä tarroja pois viime viikon keskiviikkona. Nämä uudet tarrat ovat ilmestyneet viikonlopun aikana, Kiemunki toteaa.
Kiemungin mukaan viime puoli vuotta on ollut rauhallisempi ajanjakso.
Aikaisemmin tussilla ja huulipunalla piirrettyjä töhryjä ilmestyi erityisen paljon eduskuntavaalien aikaan.
Sotkut eivät ole rajoittuneet pelkästään tussi- ja huulipunapiirroksiin: viime talvena piiritoimiston ikkunaan oli ilmestynyt räällä tehtyjä hakaristejä.
– Eiväthän nämä kenellekään kipeää tee, mutta toistuvuus alkaa ärsyttää. Paljon on jo nielty. Erityisen törkeää on mielestäni se, että uusimmissa tarroissa on olemassa olevien kansanedustajien ja toimijoiden kuvia.
Ilkivallasta on tehty maanantaina tutkintapyyntö poliisille.
Lisäksi on harkittu valvontakameroita.
– Tällä hetkellä paikalla ei ole valvontakameroita. Todennäköisesti sellaiset nyt laitetaan.
Kiemunki ei ole kuullut, että muissa piiritoimistoissa olisi ollut vastaavanlaisia, jatkuvia ongelmia.
Hän huomauttaa, että myös taloyhtiön julkisivun kannalta on ikävää se, että piiritoimiston ikkunassa on milloin mitäkin sotkua.
Aamulehti (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194756694125/artikkeli/perussuomalaisten+piiritoimisto+tampereella+jatkuvan+tohrinnan+kohteena+iskulauseita+ja+raalla+tehtyja+hakaristeja.html)
En löytänyt Homman haulla uutisointia aikaisemmista töhrinnöistä. Jos on jo ketju, niin modet voivat yhdistää, kiitos.
Edit. Löysin aikaisemman ketjun töhrimisistä: http://hommaforum.org/index.php?topic=59976.0 (http://hommaforum.org/index.php?topic=59976.0)
Se on vain sitä "kansalaisaktivismia".
Nothing to see here, move along.
Kirjoituksen tarkoitus on olla alustana seuraaville ilmaisuille:
-Töhrintä, iskulause, räkä, hakaristi, ilkivalta, fasismi, fasismi, rikos, oikeistopopulismi, fasismi, töhrintä, töhry, sotku, räkä, hakaristi, tehdä kipeää, ärsyttää, törkeää, ilkivalta, poliisi, ongelmia, sotkua...
Se, mitä näiden sanojen välissä on, on aivan toissijaista.
Eivätkös nämä aatteeseen kohdistuvat ole nykyisin viharikoksia vai ovatko ne sitä vain, jos ne kohdistuvat johonkin vähemmistöön tai sen aatteeseen?
"Viharikos on henkilöä, ryhmää, jonkun omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa kohtaan tehty rikos, jonka motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskonnollista vakaumusta tai elämänkatsomusta, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä, sukupuolen ilmaisua tai vammaisuutta kohtaan."
http://www.hyvejohtajuus.fi/5606/mita-on-vihapuhe/
Poliisin ammattikorkeakoulun selvityksessä on annettu tuollainen määritelmä ja nämä iskut mielestäni täyttävät sen, koska niillä hyökätään ryhmän elämänkatsomusta vastaan ja poliittisen toiminnan harjoittamista vastaan.
Missä ovat huolestujat nyt?
Tottakai Supo tähänkin tarrakampanjaan perhehtyy.
Quote from: elven archer on 24.07.2012, 22:23:06
Eivätkös nämä aatteeseen kohdistuvat ole nykyisin viharikoksia vai ovatko ne sitä vain, jos ne kohdistuvat johonkin vähemmistöön tai sen aatteeseen?
Voisi tietysti täkynä Ill-manille käydä piirtelemässä räkäristejä Virheiden ikkunoihin. Se on vaan vähän turhauttavaa kun Mika-poika nielaisee täyn, koukun, vavan, veneen ja uistelijan samalla...
Quote from: Iloveallpeople on 24.07.2012, 21:55:12
– Eiväthän nämä kenellekään kipeää tee, mutta toistuvuus alkaa ärsyttää. Paljon on jo nielty. Erityisen törkeää on mielestäni se, että uusimmissa tarroissa on olemassa olevien kansanedustajien ja toimijoiden kuvia.
Terhiä ei siis yhtään ärsyttäisi jos tarroissa olisi kuvitteellisten kansanedustajien kuvia. :facepalm:
Vasemmistoradikaalit elävät omassa mielikuvitusmaailmassaan, jossa fasisimi jyllää ja he ovat urheita vastarintataistelijoita. Fantasioida toki saa, mutta jättäisivät kuitenkin tavalliset ihmiset rauhaan. Säälittävää porukkaa...
Quote from: Iloveallpeople on 24.07.2012, 21:55:12
...
Aamulehti (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194756694125/artikkeli/perussuomalaisten+piiritoimisto+tampereella+jatkuvan+tohrinnan+kohteena+iskulauseita+ja+raalla+tehtyja+hakaristeja.html)
En löytänyt Homman haulla uutisointia aikaisemmista töhrinnöistä. Jos on jo ketju, niin modet voivat yhdistää, kiitos.
Edit. Löysin aikaisemman ketjun töhrimisistä: http://hommaforum.org/index.php?topic=59976.0 (http://hommaforum.org/index.php?topic=59976.0)
Oheisessa linkistä löytyvät parin vuoden takaiset kuvat Tampereen PS-piiritoimiston töhrityistä ikkunoista. Tuolloin emme vaivanneet asialla toimittajia eikä poliiseja.
http://hommaforum.org/index.php/topic,33663.msg468126.html#msg468126
Vihreiden vaalikahvilan ikkuna rikottiin eduskuntavaalien alla. Silloin media huusi kilvan, kuinka on tapahtunut VIHARIKOS, mikä taas johtui perussuomalaisten nousseesta kannatuksesta.
Pian kävi ilmi, että ikkuna oli mennyt rikki, koska joku humalainen ukko oli kaatunut kännissä. Koko episodi on luettavissa tämän ketjun ensimmäisestä viestistä: http://hommaforum.org/index.php?topic=47359.0
Jos vihreiden ikkunan rikkominen on viharikos, niin kyllä luulisi, että perussuomalaisten ikkunan jatkuva töhriminen natsiviesteillä on myös sitä. Jostain syystä kuitenkin epäilen, että perussuomalaiset saavat olla tyytyväisiä siihen, että jatkuvasta vandalismista viitsittiin lopulta edes mainita lyhyesti. Jotkut ikkunat kun ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Quote from: Blanc73 on 24.07.2012, 22:39:20
Vasemmistoradikaalit elävät omassa mielikuvitusmaailmassaan, jossa fasisimi jyllää ja he ovat urheita vastarintataistelijoita. Fantasioida toki saa, mutta jättäisivät kuitenkin tavalliset ihmiset rauhaan. Säälittävää porukkaa...
Pitää kyllä myöntää, että lähiaikoina kaikenkarvaiset "antifasistit" ympäri pohjoismaita, mukaan lukien "vi gillar olika"-tyypit ovat onnistuneet saattamaan itsensä aika huvittavaan valoon. Norjassa eivät ilmeisesti enää edes kaihda väkivallan käyttöä, vaan "fasistia" on ihan OK vetää pataan, koska se on fasisti... Näkeekö joku muu tässä ajattelussa sellaista epäsuhtaa, joka saa aivoista kuulumaan "naks", ja sitten tulee päänsärky?
Hämmentävään hysteriaan ovat kyllä saaneet itsensä lietsottua, nämä lammaslauman vauhkoimmat.
Quote from: Huolestunut Kansalainen on 24.07.2012, 22:33:53
Quote from: Iloveallpeople on 24.07.2012, 21:55:12
– Eiväthän nämä kenellekään kipeää tee, mutta toistuvuus alkaa ärsyttää. Paljon on jo nielty. Erityisen törkeää on mielestäni se, että uusimmissa tarroissa on olemassa olevien kansanedustajien ja toimijoiden kuvia.
Terhiä ei siis yhtään ärsyttäisi jos tarroissa olisi kuvitteellisten kansanedustajien kuvia. :facepalm:
Meinaatko todellakin, että noin lievästi kömpelö ulostulo on naamapalmun arvoinen?
Quote from: Nuivake on 24.07.2012, 22:01:21
Se on vain sitä "kansalaisaktivismia".
Nothing to see here, move along.
Siltaa rakentavat, huulipunalla ja räällä. Keskustelu on tärkeää. Huolestunut kansalainenkin voisi ymmärtää keskustelua jos se käytäisiin räkimällä.
Tarrakampanjan tiimoilta supo tiedottanee pian uutisissa. Pidätän henkeä.
Koska mitä ilmeisimmin nuoriso on asialla niin persujen kannataisi järjestää tiedotuskampanja kohteena nuoriso ja avoimien ovien päivät puoluetoimistolle ja näyttää miten "natsia" se toiminta on. Tietenkin ilkivallantekijät pitää saattaa vastuuseen sen lisäksi. Sopiva rangaistus olisi työpalvelu vahinkojen korvaamiseksi. Puhuttelu on aina paikallaan. Koivuherran isäntäkin perinteiseen malliin olisi tehokas. Julkinen piiskaaminen olisi käypä häpeärangaistus. Valitettavasti siitä on luovuttu vaikka se on aikoinaan tepsinyt nuorisohuligaaneihin. :P
Quote
Piiritoimiston ikkunaan on liimattu fasismin vastaisia tarroja, joissa on kansanedustajien Jussi Halla-ahon ja Jussi Niinistön sekä perussuomalaisten lehden päätoimittajan Matias Turkkilan kuvia.
Nyt on kyse vakavasta uhkasta. Jos henkilöitä nimetään ja kuvia levitellään, henkilökohtainen turvallisuus saattaa olla vaarassa.
Asialla ovat varmaankin kansallissosialistit, jotka ovat viime vuosina kunnostautuneet tarranliimaajina.
Quote from: rähmis on 24.07.2012, 22:26:19
Tottakai Supo tähänkin tarrakampanjaan perhehtyy.
Jos äärioikeiston tarrat ovat supon tarkkailussa niin eiköhän myös äärivasemmiston tarrat aiheuta saman.
http://hommaforum.org/index.php/topic,26739.0.html
Voin istua viikonlopun passissa toimistolla. Tosin siinä noin 85,4 promillen humalassa en varmaan saa edes kännykuvaa fasistihyökkääjistä :)
Quote from: Huolestunut Kansalainen on 24.07.2012, 22:33:53
Quote from: Iloveallpeople on 24.07.2012, 21:55:12
– Eiväthän nämä kenellekään kipeää tee, mutta toistuvuus alkaa ärsyttää. Paljon on jo nielty. Erityisen törkeää on mielestäni se, että uusimmissa tarroissa on olemassa olevien kansanedustajien ja toimijoiden kuvia.
Terhiä ei siis yhtään ärsyttäisi jos tarroissa olisi kuvitteellisten kansanedustajien kuvia. :facepalm:
Mielestäni tuollainen rauhallinen suhtautuminen asiaan on parempi kuin se mitä on saanut lukea niistä harvoista kerroista kun vihreiden yms putiikkeja ollaan sotkettu. Silloin melskataan niin maan perkuleesti ja ensimmäisenä osoitellaan sormella johonkin tuntemattomaan äärioikeistoon ja jossain haastattelun vaiheessa mainitaan Halla-aholaisuus ja oikeistopopulismi, ettei vaan lukijalta jäisi ymmärtämättä, että persuthan ne siellä töhrii muiden toimistoja.
Quote from: rooster on 25.07.2012, 09:02:35
Mielestäni tuollainen rauhallinen suhtautuminen asiaan on parempi kuin se mitä on saanut lukea niistä harvoista kerroista kun vihreiden yms putiikkeja ollaan sotkettu.
Toisaalta siinä naurussa pitelemistä jos loukkantuneisto vaatisi kuorossa Arhinmäeltä irtisanoutumista töhrinnöistä?
QuotePiiritoimiston ikkunaan on liimattu fasismin vastaisia tarroja, joissa on kansanedustajien Jussi Halla-ahon ja Jussi Niinistön sekä perussuomalaisten lehden päätoimittajan Matias Turkkilan kuvia.
No eipähän pulut pasko ikkunaan jos siinä on moiset peljätit ;D
Piiritoimiston kannattaisi liisteröidä ikkuna vaikka em. herrojen kuvilla joille on retusoitu natsiunivormu ja kirjoittaa alle "huumeidenpoltto ja liimanhaistelu aiheuttaa harhoja ja vasemmistolaisuutta"
Iltalehden uutisessa kuva kansanedustajatarrasta.
Iltalehti: AL: Vandaali piinaa perussuomalaisia Tampereella (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012072515880055_uu.shtml)
Joku on harjoitellut taitto-ohjelmalla, toinen on melkein jo taiteellinen.
Sotkisivat seiniä, tuollaiset ikkunat putsaa hetkessä. Tänäkin kesänä nähnyt taas talojen seinissä sellaisia tägisotkuja että joku tarra ikkunassa on aika yhdentekevää ininää.
Mahtava tuo vertaus kristalliyöhön Aamulehdin kommenteissa.
Ei ole sattumaa, että räkä on vihreää.
onkohan kettutytöt asialla :)
Quote from: Ruckafella on 25.07.2012, 12:35:07
Ei ole sattumaa, että räkä on vihreää.
Räkä voi olla myös punavihreää. Punavihreät vapaat radikaalit ovat räkimällä laittaneet itsensä peliin. Räkimiseen kun lisätään vielä töhrintä, niin lopputuloksena vaapaiden radikaalien itseilmauksena saavutettu omakuva ja sielunmaisema.
Tässä musalinkissä kiteytyy koko vapaiden radikaalien maailmankuvan ydin.
http://www.youtube.com/embed/lkNY4JWeQk0"
Quote from: Nikopol on 24.07.2012, 23:09:38
Quote from: Nuivake on 24.07.2012, 22:01:21
Se on vain sitä "kansalaisaktivismia".
Nothing to see here, move along.
Siltaa rakentavat, huulipunalla ja räällä. Keskustelu on tärkeää. Huolestunut kansalainenkin voisi ymmärtää keskustelua jos se käytäisiin räkimällä.
Tarrakampanjan tiimoilta supo tiedottanee pian uutisissa. Pidätän henkeä.
Popparit on valmiina mikrossa ja sihijuomat kylmenemässä jääkaapissa..
Miettikääpäs nyt oikein tarkkaan, mitä porukkaa Tampereella olikaan riekkumassa viikonloppuna
Olisiko anttifanteilla ollut ohjelmistossa "pari kärpästä" samalla reisulla. :flowerhat:
Quote from: Everyman on 25.07.2012, 12:13:06
Sotkisivat seiniä, tuollaiset ikkunat putsaa hetkessä.
Turppa kii!
Quote from: Antti-Kristiina on 24.07.2012, 22:53:09
Quote from: Blanc73 on 24.07.2012, 22:39:20
Vasemmistoradikaalit elävät omassa mielikuvitusmaailmassaan, jossa fasisimi jyllää ja he ovat urheita vastarintataistelijoita. Fantasioida toki saa, mutta jättäisivät kuitenkin tavalliset ihmiset rauhaan. Säälittävää porukkaa...
Pitää kyllä myöntää, että lähiaikoina kaikenkarvaiset "antifasistit" ympäri pohjoismaita, mukaan lukien "vi gillar olika"-tyypit ovat onnistuneet saattamaan itsensä aika huvittavaan valoon. Norjassa eivät ilmeisesti enää edes kaihda väkivallan käyttöä, vaan "fasistia" on ihan OK vetää pataan, koska se on fasisti... Näkeekö joku muu tässä ajattelussa sellaista epäsuhtaa, joka saa aivoista kuulumaan "naks", ja sitten tulee päänsärky?
Hämmentävään hysteriaan ovat kyllä saaneet itsensä lietsottua, nämä lammaslauman vauhkoimmat.
"Me jokaiseen tykkiin ja jokaiseen luotiin rauhankyyhky maalataan, ja hyvin omatunnoin käymme rauhanvastustajat ampumaan..."
-
Juice Leskinen
Myös Oulun piiritoimisto näyttää olevan töhrinnän kohteena.
QuotePerussuomalaisten piiritoimistoa töhrittiin taas Oulussa
Perussuomalaisten Oulun piiri ry:n toimisto on ollut jälleen ilkivallan kohteena.
Töihin tullut työntekijä huomasi torstaiaamuna, että piiritoimiston ikkunat ja ovet oli töhritty spray -maalilla.
Asiasta on tehty rikosilmoitus. Maahan jäätyneiden jalanjälkien mukaan asialla on ollut mahdollisesti kaksi henkilöä.
Edellisen kerran perussuomalaisten Oulun piirin toimiston ikkunat sotkettiin 31. joulukuuta. Koska töhryissä esiintyy samankaltaisuutta, asialla epäillään olleen sama henkilö.
Aiemmin sotkemista on esiintynyt vain kerran ennen kuntavaaleja.
Toimisto sijaitsee Tuirassa, ja sinne on suora näköyhteys vastapäisen talon ikkunoista.
Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perussuomalaisten-piiritoimistoa-tohrittiin-taas-oulussa/617039/)
https://www.facebook.com/oulunperussuomalaiset/posts/pfbid02Mz1xdkFLgC23oW35uDyNJvhHDMiQXeSYRo9vEfGpWGWtzdygz4im3XtoFXQ3sqyWl