Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Mage on 19.07.2012, 09:20:40

Title: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Mage on 19.07.2012, 09:20:40
http://www.hs.fi/kotimaa/IS+Finlandia-talosta+vietiin+satojen+kilojen+painoiset+arvokaiteet/a1305584638914

IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaiteet
19.7.2012 9:02  |  0 |
Helsingin Sanomat
Aino Huhtaniemi / Lehtikuva

Finlandia-talon pihalta on varastettu kaksi Alvar Aallon suunnittelemaa ulkokaidetta, kertoo Ilta-Sanomat.

Yhden uniikkikaiteen arvo voi olla jopa yli kymmenen tuhatta euroa.

Mannerheimintien sisäänkäynnin puolella olevasta portaikosta vietiin yksi keskikaide tolppineen. Lisäksi oli viety kongressisiipeen menevän sisäänkäynnin kaide. Messinkikupariseosta olevat kaiteet oli pultattu tiukasti kiinni.

Kaiteiden varastamiseen on tarvittu useita ihmisiä, sillä kaiteet painavat satoja kiloja. Ensimmäisen kaiteen puuttuminen huomattiin maanantaina, ja toisen todettiin kadonneen keskiviikkona, kertoo Ilta-Sanomat.

Varkaiden tarkoituksena lienee sulattaa kaiteet ja myydä ne eteenpäin.

Kuparivarkaudet ovat olleet viime vuonna yleisiä. Helsingissä niitä tulee ilmi viikoittain. Kohteeksi ovat joutuneet myös julkiset rakennukset.

Viime elokuussa varkaat irrottivat Helsingin kaupunginteatterista useita kymmeniä metrejä kuparisia ikkunapeltejä.

Tarviiko paljoa veikata messingin vapaasta liikkuvuudesta  :roll:
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Lemmy on 19.07.2012, 09:31:27
Alvar Aallon kaide on sosialisoitavissa oleva konstruktio. ;D
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Lauri Karppi on 19.07.2012, 09:32:09
Lentäväthän messinkikaiteetkin rajojen yli.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: törö on 19.07.2012, 09:36:47
Näin Vapaa kaide ry:n lemmikit rikastuttavat suomalaista kulttuuria.

Vihjeenä voin sanoa että Mannerheimin ratsastajapatsaan varastaminen kannattaa. Siitä saa paitsi muutaman kympin romuttamolta, myös paljon uusia ystäviä romanisiirtotyöläisille.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Marjapussi on 19.07.2012, 09:37:16
Tapauksesta saisi vaikka "romanin" ;)
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: elukka on 19.07.2012, 09:37:28
jollakulla on rumeeniassa suu messingillä....
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Lemmy on 19.07.2012, 09:40:37
Quote from: törö on 19.07.2012, 09:36:47
Vihjeenä voin sanoa että Mannerheimin ratsastajapatsaan varastaminen kannattaa. Siitä saa paitsi muutaman kympin romuttamolta, myös paljon uusia ystäviä romanisiirtotyöläisille.

Kyllä Rytin ja Maailmanrauhan saa viedä ensin. Hyvää ainesta on myös Sfinhufvud ja Kallio, että Eduskunta saa nauttia rikkaudesta.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Nuutti Hyttinen on 19.07.2012, 09:44:29
Quote from: Lemmy on 19.07.2012, 09:40:37
Quote from: törö on 19.07.2012, 09:36:47
Vihjeenä voin sanoa että Mannerheimin ratsastajapatsaan varastaminen kannattaa. Siitä saa paitsi muutaman kympin romuttamolta, myös paljon uusia ystäviä romanisiirtotyöläisille.

Kyllä Rytin ja Maailmanrauhan saa viedä ensin. Hyvää ainesta on myös Sfinhufvud ja Kallio, että Eduskunta saa nauttia rikkaudesta.

Saisivat puolestani pölliä koko eduskuntatalon yön aikana, ehkä sitten arvon hallituspuolueiden edustajatkin huomaisivat, että jotain on pielessä.

Varastamisen arvoiset kuparipinnat kannattaisi edes käsitellä esimerkiksi tällä

http://en.wikipedia.org/wiki/SmartWater (http://en.wikipedia.org/wiki/SmartWater)

aineella, niin Tallinnan-lautalle menossa olevan kuparilastin alkuperä olisi helpompi selvittää.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Marjapussi on 19.07.2012, 09:46:11
Quote from: Lemmy on 19.07.2012, 09:40:37
Quote from: törö on 19.07.2012, 09:36:47
Vihjeenä voin sanoa että Mannerheimin ratsastajapatsaan varastaminen kannattaa. Siitä saa paitsi muutaman kympin romuttamolta, myös paljon uusia ystäviä romanisiirtotyöläisille.
Kyllä Rytin ja Maailmanrauhan saa viedä ensin. Hyvää ainesta on myös Sfinhufvud ja Kallio, että Eduskunta saa nauttia rikkaudesta.

Eiks Paasikiven patsas Stadin keskustassa kaatista vastapäätä kelpaa?
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: L. Brander on 19.07.2012, 09:47:19
Kiitos Helsingin päättäjät, kiitos älyvapaa katto yms. larppaajakerhot. Erityisesti kiitokset Helsingin Poliisille, joka lainvastaisesti laiminlöi velvollisuuksiaan ja antoi näiden ammattirikollisten pesiytyä Helsinkiin ja Suomeen. Kunnioitukseni on taas hupussaan, kun näet teidät tekemässä "tärkeää työtänne". Roskajoukko jota kantaa sininen potkupuku...

Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Lemmy on 19.07.2012, 09:48:02
Quote from: Marjapussi on 19.07.2012, 09:46:11
Eiks Paasikiven patsas Stadin keskustassa kaatista vastapäätä kelpaa?

Korkeintaan jollekin kotikemistille, on hieman kivettynyt.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Jaakko P. on 19.07.2012, 09:48:38
Eikös joku kuparinen ajattelija-patsas pöllitty museosta ja koitettu leikata paloiksi ja myydä kilohintaan. Itse teoksen arvo oli 2M€.

Varkaiden ja varastetun tavaran vapaa likkuvuus RY, oikealla asialla.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: JoKaGO on 19.07.2012, 09:48:49
Tuollaiset kaiteethan ovat muutenki rasistisia, estävät vapaan liikkumisen.... jaa niin ei ne ookkaan rasistisia, MUTTA haittaavat vapaata liikkumista.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: törö on 19.07.2012, 09:53:54
Quote from: Jaakko P. on 19.07.2012, 09:48:38
Eikös joku kuparinen ajattelija-patsas pöllitty museosta ja koitettu leikata paloiksi ja myydä kilohintaan. Itse teoksen arvo oli 2M€.

Varkaiden ja varastetun tavaran vapaa likkuvuus RY, oikealla asialla.

Toisin kuin musiikin lataaminen torrenttina, patsaiden omistuspohjan oma-aloitteinen uudelleen järjesteleminen on rikos, jolla ei ole uhria. Patsaat ovat taidetta ja taide kuuluu kaikille!
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Hermo on 19.07.2012, 09:56:11
Kiva, että kelpasi.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: RP on 19.07.2012, 09:56:54
Quote from: Mage on 19.07.2012, 09:20:40
Tarviiko paljoa veikata messingin vapaasta liikkuvuudesta  :roll:

En tiedä, poliisin mukaan touhussa on nykyään myös paljon suomalaisia
QuotePoliisin tietoon tulleiden metallivarkauksien määrä on kasvanut Helsingissä alkuvuoden aikana jopa noin 15 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

Ilmi tulleita metallivarkaustapauksia on ollut reilut 20 kappaletta, eli noin yksi per viikko. Kaikissa tapauksissa oli varastettu kuparia.

---

Aiempina vuosina Helsingin metallivarkaat ovat olleet paljolti itäeurooppalaista alkuperää, eli lähinnä Baltian maista ja Balkanilta, mutta tänä vuonna on tapahtunut keikaus suomalaisten "eduksi".

–?Alkuvuonna kiinni saaduista on ollut 80 prosenttia suomalaisia. Ulkomaalaisten osuus on pudonnut 20 prosenttiin, kertoo [rikoskomisario] Niskanen.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/116529-kuparivarkaudet-kasvussa-syylliset-suomalaisia

Eli paikallinenkin kulttuuri on sitten ilmeisesti rikastunut.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Elemosina on 19.07.2012, 09:57:17
Eikö Finlandia-talolla ole mitään valvontakameroita?
Luulisi että arvokaiteet olisi tajuttu suojata edes valvontakameroilla niinkuin muutenkin se piha-aluekin. Oletan että sisätiloissa sentään on valvontakamerat??
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Kapakansuo on 19.07.2012, 09:59:57
Quote from: RP on 19.07.2012, 09:56:54
Eli paikallinenkin kulttuuri on sitten ilmeisesti rikastunut.

Meillähän onkin ollut paljon opittavaa maahanmuuttajaystäviemme kulttuureilta.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: matkamasentaja on 19.07.2012, 10:01:55
Ei ne marmoriset käppyrä-päreet seinästä kenellekkään kelpaisi?.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Nuivake on 19.07.2012, 10:06:47
*huutonaurua*

Khöm.
Kierrätystähän tämä vain on. Vaaralliset vanhat kaiteet kierrätetty. ;D
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Jouko on 19.07.2012, 10:09:38
Marskin ratsastajapatsaassakin on paljon arvokasta pronssia. :roll:

Näköjään oli jo huomattu.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: kekkeruusi on 19.07.2012, 10:10:29
Quote from: matkamasentaja on 19.07.2012, 10:01:55
Ei ne marmoriset käppyrä-päreet seinästä kenellekkään kelpaisi?.
Ne pitäisi ensin päällystää kuparilla.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: JoKaGO on 19.07.2012, 10:13:59
Quote from: RP on 19.07.2012, 09:56:54

QuoteAiempina vuosina Helsingin metallivarkaat ovat olleet paljolti itäeurooppalaista alkuperää, eli lähinnä Baltian maista ja Balkanilta, mutta tänä vuonna on tapahtunut keikaus suomalaisten "eduksi".

–?Alkuvuonna kiinni saaduista on ollut 80 prosenttia suomalaisia. Ulkomaalaisten osuus on pudonnut 20 prosenttiin, kertoo [rikoskomisario] Niskanen.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/116529-kuparivarkaudet-kasvussa-syylliset-suomalaisia

Eli paikallinenkin kulttuuri on sitten ilmeisesti rikastunut.

Niin, tuosta porukasta kuinkahan monen suomalaisen vanhemmat ovat kantiksia?
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: RP on 19.07.2012, 10:17:36
Quote from: JoKaGO on 19.07.2012, 10:13:59
Niin, tuosta porukasta kuinkahan monen suomalaisen vanhemmat ovat kantiksia?

No, rohkenen veikata, että kovin moni vanhemmista ei ole ainakaan Balkanin romaneja.

Onhan meillä rikollisuuteen taipuvaisia ihmisiä omastakin takaan - ja kyllä niistä varmasti osa kykenee myös oppimaan uusia asioita ja omaksumaan vieraita vaikutteita ja toimivaksi osoitettuja toimintatapoja.

Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: törö on 19.07.2012, 10:31:00
Quote from: RP on 19.07.2012, 10:17:36

Kotimaiset kuparivarkaat ovat käsittäneeksi keskittyneet rakennustyömaihin yms., koska niistä saa paremman saaliin jos tietää mistä hakea. Kaupungilla saalistavat lähinnä keräilijäkulttuurin edustajat, joilla ei ole sisäpiirin tietoa paremmista apajista, mutta onhan meillä nistit. Niille laihempikin saalis voi kelvata.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Lemmy on 19.07.2012, 10:38:59
Meinaaks et sellanen rimpulanisti jaksaa roudata muutaman sadan kilon kaidetta... niin o piripäissään joo...
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: JoKaGO on 19.07.2012, 10:49:39
Quote from: törö on 19.07.2012, 10:31:00
Quote from: RP on 19.07.2012, 10:17:36
Quote from: JoKaGO on 19.07.2012, 10:13:59
Niin, tuosta porukasta kuinkahan monen suomalaisen vanhemmat ovat kantiksia?

No, rohkenen veikata, että kovin moni vanhemmista ei ole ainakaan Balkanin romaneja.

Onhan meillä rikollisuuteen taipuvaisia ihmisiä omastakin takaan - ja kyllä niistä varmasti osa kykenee myös oppimaan uusia asioita ja omaksumaan vieraita vaikutteita ja toimivaksi osoitettuja toimintatapoja.

Kotimaiset kuparivarkaat ovat käsittäneeksi keskittyneet rakennustyömaihin yms., koska niistä saa paremman saaliin jos tietää mistä hakea. Kaupungilla saalistavat lähinnä keräilijäkulttuurin edustajat, joilla ei ole sisäpiirin tietoa paremmista apajista, mutta onhan meillä nistit. Niille laihempikin saalis voi kelvata.

Eiköhän tämän porukan osuus ole vuosi vuodelta suunnilleen vakio? Miten tuosta porukasta olisi yllättäen kuoriutunut esiin rosvoja noin paljon, kun iso osa porukasta on työttömänäkin? Ei kelpaa selitykseksi!
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Jouko on 19.07.2012, 10:56:45
Tästä puuttuu enää maailmalla yleiset lastensieppaukset(kidnapping). Sitten kuuluisimme parhaaseen A-ryhmään rikollisuuden alalla. Mahtaisiko poliisiylijohtaja Taapero sittenkään liikauttaa eväänsäkään valtavien rasismisyytösten ja sitä myöten heppoisen uransa katkeamisen pelossa. Haloskakaan ei ole enää suojelemassa. :flowerhat:
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Rafael K. on 19.07.2012, 11:06:03
Quote from: JoKaGO on 19.07.2012, 10:49:39
Quote from: törö on 19.07.2012, 10:31:00
Quote from: RP on 19.07.2012, 10:17:36
Quote from: JoKaGO on 19.07.2012, 10:13:59
Niin, tuosta porukasta kuinkahan monen suomalaisen vanhemmat ovat kantiksia?

No, rohkenen veikata, että kovin moni vanhemmista ei ole ainakaan Balkanin romaneja.

Onhan meillä rikollisuuteen taipuvaisia ihmisiä omastakin takaan - ja kyllä niistä varmasti osa kykenee myös oppimaan uusia asioita ja omaksumaan vieraita vaikutteita ja toimivaksi osoitettuja toimintatapoja.

Kotimaiset kuparivarkaat ovat käsittäneeksi keskittyneet rakennustyömaihin yms., koska niistä saa paremman saaliin jos tietää mistä hakea. Kaupungilla saalistavat lähinnä keräilijäkulttuurin edustajat, joilla ei ole sisäpiirin tietoa paremmista apajista, mutta onhan meillä nistit. Niille laihempikin saalis voi kelvata.

Eiköhän tämän porukan osuus ole vuosi vuodelta suunnilleen vakio? Miten tuosta porukasta olisi yllättäen kuoriutunut esiin rosvoja noin paljon, kun iso osa porukasta on työttömänäkin? Ei kelpaa selitykseksi!

Jos nämä kotimaiset rosvot ovat vaikka ulkomaalaisten esimerkistä oppineet, että rikos kannattaa, koska poliisilla ei ole aikaa tutkia rikoksia ja ottaa syyllisiä kiinni.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Jouko on 19.07.2012, 11:11:10
QuoteJos nämä kotimaiset rosvot ovat vaikka ulkomaalaisten esimerkistä oppineet, että rikos kannattaa, koska poliisilla ei ole aikaa tutkia rikoksia ja ottaa syyllisiä kiinni.

Säestän vahvasti. Näin päin ne vaikutteet menevät hyvässä ja pahassa armaassa Suomenmaassa.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: L. Brander on 19.07.2012, 11:33:45
Quote from: Jouko on 19.07.2012, 10:56:45
Tästä puuttuu enää maailmalla yleiset lastensieppaukset(kidnapping). Sitten kuuluisimme parhaaseen A-ryhmään rikollisuuden alalla. Mahtaisiko poliisiylijohtaja Taapero sittenkään liikauttaa eväänsäkään valtavien rasismisyytösten ja sitä myöten heppoisen uransa katkeamisen pelossa. Haloskakaan ei ole enää suojelemassa. :flowerhat:

Ei Friedrichiä mikään uran katkeaminen pelota. Hän on jäämässä eläkkeelle, eikä Suomessa ole tapana kusta sisäpiiriläisten muroihin. Tekivät he mitä tahansa.

Veikkaan, että istuskelee rauhassa toimistossa ja odottaa jonkun tulevan sanomaan, että nyt sun on aika lähteä eläkkeelle. Äijällä jo kädet syyhyää tulevien puukäsitöiden tekemistä pienessä punaviinipöhnässä.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: törö on 19.07.2012, 11:35:28
Quote from: Lemmy on 19.07.2012, 10:38:59
Meinaaks et sellanen rimpulanisti jaksaa roudata muutaman sadan kilon kaidetta... niin o piripäissään joo...

En meinaa, mutta onhan tässä tapahtunut rimpulallekin sopivia varkauksia.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Jukka Wallin on 19.07.2012, 11:41:00
Quote from: Jouko on 19.07.2012, 10:56:45
Tästä puuttuu enää maailmalla yleiset lastensieppaukset(kidnapping). Sitten kuuluisimme parhaaseen A-ryhmään rikollisuuden alalla. Mahtaisiko poliisiylijohtaja Taapero sittenkään liikauttaa eväänsäkään valtavien rasismisyytösten ja sitä myöten heppoisen uransa katkeamisen pelossa. Haloskakaan ei ole enää suojelemassa. :flowerhat:

Kyllä poliisi tarkkailee kemianopiskelijoita..
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: l'uomo normale on 19.07.2012, 11:46:17
Quote from: matkamasentaja on 19.07.2012, 10:01:55
Ei ne marmoriset käppyrä-päreet seinästä kenellekkään kelpaisi?.

Voishan niistä kai polttaa kalkkia. Mutta kun ottaa huomioon, mikä show oli siinäkin kun noin 20 vuotta sitten Helsinki pakotettiin säilyttämään Suomen oloihin sopimattoman marmoripinnan finlandiatönössään, niin varmasti joutuvat joka kerta teettämään uuden kuparikaiteen varastettavaksi. Kiva pysyvä tulonlähde joillekin.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Nuutti Hyttinen on 19.07.2012, 12:00:54
Quote from: RP on 19.07.2012, 09:56:54
Quote from: Mage on 19.07.2012, 09:20:40
Tarviiko paljoa veikata messingin vapaasta liikkuvuudesta  :roll:

En tiedä, poliisin mukaan touhussa on nykyään myös paljon suomalaisia
QuotePoliisin tietoon tulleiden metallivarkauksien määrä on kasvanut Helsingissä alkuvuoden aikana jopa noin 15 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

Ilmi tulleita metallivarkaustapauksia on ollut reilut 20 kappaletta, eli noin yksi per viikko. Kaikissa tapauksissa oli varastettu kuparia.

---

Aiempina vuosina Helsingin metallivarkaat ovat olleet paljolti itäeurooppalaista alkuperää, eli lähinnä Baltian maista ja Balkanilta, mutta tänä vuonna on tapahtunut keikaus suomalaisten "eduksi".

–?Alkuvuonna kiinni saaduista on ollut 80 prosenttia suomalaisia. Ulkomaalaisten osuus on pudonnut 20 prosenttiin, kertoo [rikoskomisario] Niskanen.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/116529-kuparivarkaudet-kasvussa-syylliset-suomalaisia

Eli paikallinenkin kulttuuri on sitten ilmeisesti rikastunut.

Tai ulkomaalaiset varkaat ovat oppineet taitavimmiksi, eivätkä enää jää kiinni? Jos pöllii kuparit yön aikana ja poistuu maasta aamulautalla, kiinnijäämisriski on oleellisesti pienempi kuin jos kantis tehtailee rikossarjaa. Kansainvälisen rikollisen kannattaa tietenkin tehdä rikoksia monessa eri maassa, koska poliisiorganisaatio rekistereineen epäillyistä ym. on joka valtiossa eri. Vapaata liikkuvuutta parhaimmillaan!
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: elven archer on 19.07.2012, 12:08:40
Quote from: PahaSilmä on 19.07.2012, 12:00:54
Vapaata liikkuvuutta parhaimmillaan!
Rikollisetkin ovat ihmisiä ja rajat ovat keinotekoinen keksintö. Sanonpahan vain, ettei vasemmistovihreän tarvitse.

EU meni siinä pieleen, että se yritti olla muuta kuin vapaakauppa-alue. Sen jälkeen siitä tuli vastenmielinen byrokraattinen hirviö, jota johtavat epädemokraattisesti valitut byrokraatit, joita kiinnostaa vain ultrarikkaiden etu, kuten nyt näemme rahan kylvöstä pelimerkkinsä pelanneille pankeille ja siten niiden taustalla oleville sijoittajille.

En näe enää mitään syytä ihmisten vapaalle liikkuvuudelle. Harmi, etteivät nämä kaiderosvot vieneet kaiteiden sijaan edustakuntatalon ovenkahvoja, niin kansanedustajat eivät pääsisi sisään tekemään helvetin typeriä päätöksiä.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Tabula Rasa on 19.07.2012, 12:23:22
Quote from: PahaSilmä on 19.07.2012, 12:00:54
Quote from: RP on 19.07.2012, 09:56:54
Quote from: Mage on 19.07.2012, 09:20:40
Tarviiko paljoa veikata messingin vapaasta liikkuvuudesta  :roll:

En tiedä, poliisin mukaan touhussa on nykyään myös paljon suomalaisia
QuotePoliisin tietoon tulleiden metallivarkauksien määrä on kasvanut Helsingissä alkuvuoden aikana jopa noin 15 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

Ilmi tulleita metallivarkaustapauksia on ollut reilut 20 kappaletta, eli noin yksi per viikko. Kaikissa tapauksissa oli varastettu kuparia.

---

Aiempina vuosina Helsingin metallivarkaat ovat olleet paljolti itäeurooppalaista alkuperää, eli lähinnä Baltian maista ja Balkanilta, mutta tänä vuonna on tapahtunut keikaus suomalaisten "eduksi".

–?Alkuvuonna kiinni saaduista on ollut 80 prosenttia suomalaisia. Ulkomaalaisten osuus on pudonnut 20 prosenttiin, kertoo [rikoskomisario] Niskanen.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/116529-kuparivarkaudet-kasvussa-syylliset-suomalaisia

Eli paikallinenkin kulttuuri on sitten ilmeisesti rikastunut.

Tai ulkomaalaiset varkaat ovat oppineet taitavimmiksi, eivätkä enää jää kiinni? Jos pöllii kuparit yön aikana ja poistuu maasta aamulautalla, kiinnijäämisriski on oleellisesti pienempi kuin jos kantis tehtailee rikossarjaa. Kansainvälisen rikollisen kannattaa tietenkin tehdä rikoksia monessa eri maassa, koska poliisiorganisaatio rekistereineen epäillyistä ym. on joka valtiossa eri. Vapaata liikkuvuutta parhaimmillaan!

Tai 80/20 meinaa henkilömäärissä 4 suomen kansalaisuuden saanutta rosvoa/yksi ulkkis+nuo 4 ovat voineet kansalaistamisen lisäksi jäädä kiinni yhdeltä paikalta.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Marius on 19.07.2012, 13:41:45
Vapaa liikkuvuus tarvitsee tukea..
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Lauri Karppi on 19.07.2012, 14:35:08
Kokoomuksen eduskuntaryhmän johtaja aloitti juuri äsken puheenvuoronsa kiittämällä vapaata liikkuvuutta.

http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Eduskunta.html
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Jouko on 19.07.2012, 14:44:02
Quote from: Lauri Karppi on 19.07.2012, 14:35:08
Kokoomuksen eduskuntaryhmän johtaja aloitti juuri äsken puheenvuoronsa kiittämällä vapaata liikkuvuutta.

http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Eduskunta.html

Vapaavuoren vapaa likkuvuus. Nimi on enne.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Lahti-Saloranta on 19.07.2012, 15:32:02
Todella hyvä uutinen. Saa gulduuriväkikin kokeamusta rikastuksesta tai ei sentään asiallahan on selvästi Joensuun skinit.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: kekkeruusi on 19.07.2012, 15:49:35
Ostin muuten halvalla hienot metallikaiteet, ajattelin mökille jos laittaisi. ;)
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Marjapussi on 19.07.2012, 18:10:44
Pravda 2012-07-19 http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/finlandia-talo_laittoi_arvokaiteet_vartiointiin_varkauksien/
(http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/finlandia-talo_laittoi_arvokaiteet_vartiointiin_varkauksien/)

QuoteTalon pihalla on yhä jäljellä samanlaisia kaiteita. Finlandia-talon turvallisuuspäällikön Ilkka Raitakiven mukaan niitä pidetään visusti silmällä.

"Suuntasimme vähän kameroita uudelleen. Pojat ovat olleet siinä muutamana yönä", kertoo Raitakivi.

Yli 40 vuotta sitten suunniteltujen kaiteiden arvo on Raitakiven mukaan toistakymmentätuhatta euroa kappaleelta. Sulatettuna tai romumetallina arvo olisi satasia, korkeintaan tuhat euroa.

"Ne ovat uniikkeja ja tehty käsityönä antiikkipatinoidusta messingistä. Eivät ole ihan halvimmasta päästä."

Satojen kilojen painoiset kaiteet saattoivat lähteä metallivarkaiden matkaan, sillä Raitakiven mukaan ne näyttävät kuparisilta. Helsingin kaupunki tekee tutkintapyynnön kaidevarkaudesta perjantaina.

Helsingin poliisin mukaan kaupungissa on ollut liikkeellä tällä viikolla kuparivarkaita, jotka ovat vieneet ainakin ikkunapeltejä.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: JoKaGO on 19.07.2012, 18:36:17
Quote from: kekkeruusi on 19.07.2012, 15:49:35
Ostin muuten halvalla hienot metallikaiteet, ajattelin mökille jos laittaisi. ;)

Älä ny helvetissä pilaa mökkiäsi tuollaisilla rumiluksilla!

Kiitos, Kekkeruusi, pistit päivän parhaan  ;D
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Jouko on 19.07.2012, 18:41:16
Näissä "katoamistempuissa" David Copperfield jää toiseksi. Mielenkiinnolla odotamme yhä merkillisempiä materian häviämisiä. :roll:
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: svobo on 19.07.2012, 18:42:23
Meillä oli hieno maa, jossa kupari kiilsi vartioimattomana ulkona auringonpaisteessa, ei ole enää.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: elven archer on 19.07.2012, 18:49:51
Quote from: svobo on 19.07.2012, 18:42:23
Meillä oli hieno maa, jossa kupari kiilsi vartioimattomana ulkona auringonpaisteessa, ei ole enää.
Yllä kiteytyykin kaikki olennainen. Ja kaikesta tästä impivaaralaisesta tylsyydestä on luovuttu vapaaehtoisesti. Kyllä täytyy lainata Obelixin kuolemattomia sanoja: "Hulluja nuo suomalaiset!", jotka hän olisi lausunut, jos olisi Suomessa joskus vieraillut.

Nyt meillä on maa, jossa ei riitä, että aidat vartioivat asioita, vaan nyt niitä perkeleen aitojakin on jo pitänyt alkaa vartioida!
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Jouko on 19.07.2012, 19:03:01
Quote from: elven archer on 19.07.2012, 18:49:51

Sanos muuta. Varmaan vartiokoiratkin viedään pihoista ja myydään lihoiksi.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Blanc73 on 19.07.2012, 20:48:07
Miten tuollainen voi tapahtua keskellä Helsinkiä huomaamattomasti? Ovatko mustalaiset rakentaneet Bukarestin mannelabrassa stealth-Vectran?
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: ike60 on 19.07.2012, 23:51:59
Quote from: L. Brander on 19.07.2012, 09:47:19
Kiitos Helsingin päättäjät, kiitos älyvapaa katto yms. larppaajakerhot. Erityisesti kiitokset Helsingin Poliisille, joka lainvastaisesti laiminlöi velvollisuuksiaan ja antoi näiden ammattirikollisten pesiytyä Helsinkiin ja Suomeen. Kunnioitukseni on taas hupussaan, kun näet teidät tekemässä "tärkeää työtänne". Roskajoukko jota kantaa sininen potkupuku...

Tavallisia rivipoliiseja ei tuosta voi syyttää. Jos heillä olisi ollut valtuudet, uskon että asia olisi hoidettu vaikka karkottamalla ne joilla ei ole maassaolon edellytyksiä. Poliisijohto ei kuitenkaan ole tällaiseen tarvittavaa operaatiota käynnistänyt. Lisäksi aina kun poliisi on yrittänyt toimia, se on saanut vastaansa sekalaisen joukon. Käsittääkseni karkotusehdotukset eivät yleensä mene läpi hallinto-oikeuksissa, joten komisariot ovat pitkälti luopuneet niiden tekemisestä.

Pikemminkin tämä on osoitus siitä, että edustuksellisessa demokratiassa pienikin joukko saa halvaannutettua toiminnan, kunhan joukossa on pari riittävän energistä touhoa (muut voivat hyvin olla mukana lähinnä vastakkaisen sukupuolen sylin lämpöä etsimässä, kunhan tekevät rutiinitehtäviä ja tuovat toiminnalle joukkoliikkeen leimaa). Ei siihen päälle tarvita kuin muutama "ihmisrakas" päättäjä, tuomari ja median edustaja, niin kaikki järkevät toimet asiassa voidaan torpata tai ainakin niitä riittävästi viivästyttää.

EDIT. Täydennystä
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: l'uomo normale on 20.07.2012, 00:14:33
Netti-Iltasanomissa oli kuva niistä kymmenientuhansien eurojen Alvar Aalto-kaiteista. Ja v'''t niissä mitään ihmeellistä ollut. Samaa nykytyyliä kuin missä tahansa muuallakin. Jos joku voisi selittää, miksi ne muka ovat niin suunnattoman paljon arvokkaampia kuin metallin hinta romuttamolla. Taitaa olla samaa ilmiö kuin nykytaiteessa yleensä.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: JoKaGO on 20.07.2012, 11:05:58
Quote from: Jouko on 19.07.2012, 19:03:01
Quote from: elven archer on 19.07.2012, 18:49:51
Quote from: svobo on 19.07.2012, 18:42:23
Meillä oli hieno maa, jossa kupari kiilsi vartioimattomana ulkona auringonpaisteessa, ei ole enää.
Yllä kiteytyykin kaikki olennainen. Ja kaikesta tästä impivaaralaisesta tylsyydestä on luovuttu vapaaehtoisesti. Kyllä täytyy lainata Obelixin kuolemattomia sanoja: "Hulluja nuo suomalaiset!", jotka hän olisi lausunut, jos olisi Suomessa joskus vieraillut.

Nyt meillä on maa, jossa ei riitä, että aidat vartioivat asioita, vaan nyt niitä perkeleen aitojakin on jo pitänyt alkaa vartioida!

Sanos muuta. Varmaan vartiokoiratkin viedään pihoista ja myydään lihoiksi.

Miettikääpäs, millaisena Helsinkiä ja suomalaisia kuvataan kirjassa Valkoliljojen maa, suunnilleen näin:

Suomalaiset ovat hiljaisia vaaleatukkaisia ja -ihoisia, liikkuvat hiljakseen kaupungin katuja, metelöimättä. Kun katua katsoo, näyttää kuin se olisi täynnänsä kauniita valkoliljoja...
Raitiovaunussa huomaan, että rahastajaa ei vaunussa ole. Kuskin vieressä on puulaatikko, johon jokainen laitaa maksunsa matkastaan. Kaikki tekevät niin, vaikka kukaan ei valvo. Kun ihmettelen tätä suomalaiselle ystävälleni, hän kertoo, että suomalaiset eivät usko valvontaan. Ja jos tuohon palkattaisiin joku valvomaan, että kaikki maksavat matkansa oikein, niin kuka takaa, ettei tämä valvoja kavalla rahaa? Pitäisikö hänellekin palkata valvoja? Ja sitten tälle? Jos emme luota toisiimme, tarvitsemme loputtoman pitkän valvontaketjun...

Tuollaista oli 1900-luvun alussa (?). Avainsana on moraali, jonka liian moni suomalainen on menettänyt.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Marjapussi on 20.07.2012, 12:17:52
Quote from: PahaSilmä on 20.07.2012, 12:14:41
Iso muutos tapahtui 1960-luvun lopussa, kun rikollisten fanittamisesta tuli vasemmistolaispiireissä muotia ja tavoite saatiin juntattua yhteiskunnassa läpi.

No "faniteettihan" tätä ennenkin rikollisia kuten Isontalon Anttia ja Rannanjärveä.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: femacco on 20.07.2012, 12:22:38
"Vastassani on ensimmäisiä rakennuksia Yhdysvalloissa. Laittoivat siihen kuparikaton. Tiedätkö mitä nuo tekivät? Arvasit jo"

-PR
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Nuutti Hyttinen on 20.07.2012, 12:53:44
Quote from: Marjapussi on 20.07.2012, 12:17:52
Quote from: PahaSilmä on 20.07.2012, 12:14:41
Iso muutos tapahtui 1960-luvun lopussa, kun rikollisten fanittamisesta tuli vasemmistolaispiireissä muotia ja tavoite saatiin juntattua yhteiskunnassa läpi.

No "faniteettihan" tätä ennenkin rikollisia kuten Isontalon Anttia ja Rannanjärveä.

Rangaistuksissa ei kuitenkaan. Silloin oli käytössä vielä kovennettu vankilarangaistus eli kuritushuone ja sellaisia vankeja, joiden vaarallisuus ei edellyttänyt pakkolaitosrangaistusta, käytettiin yleisesti mm. teiden ja lentokenttien rakentamiseen työsiirtolarangaistuksen muodossa.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: hattiwatti on 20.07.2012, 14:52:58
Eräs mainio kohde vapaalle liikkuvuudelle voisi olla se stalinin urkuja muistuttava metallipömpeli töölönlahden puistossa. Metallia on paljon, helppo irroittaa, ja putketkin vielä voi irroittaa toisistaan eteenpäin sulattamoon kuljetettavaksi. Eikä asutusta ihan lähellä vartioimassa.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Marjapussi on 20.07.2012, 15:04:30
Quote from: hattiwatti on 20.07.2012, 14:52:58
Eräs mainio kohde vapaalle liikkuvuudelle voisi olla se stalinin urkuja muistuttava metallipömpeli töölönlahden puistossa. Metallia on paljon, helppo irroittaa, ja putketkin vielä voi irroittaa toisistaan eteenpäin sulattamoon kuljetettavaksi. Eikä asutusta ihan lähellä vartioimassa.

Meinaatko Kekkosslovakian diktaattorin jäänteitä? Stalinin urut sentään olivat yleensä suoraan kuorma-auton lavalla joten ne olivat vieläkin helpompia siirtää.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: JoKaGO on 22.07.2012, 10:02:20
Aamulehti: Kuka ihme tarvitsee varastettuja mattojen pesualtaita?

Punavihervärisokeat kesätoimittajat eivät näköjään sittenkään seuraa forumiamme. Kukahan olisi kyseessä  :facepalm:

http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194755856133/artikkeli/kuka+ihme+tarvitsee+varastettuja+mattojen+pesualtaita+.html

Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Lemmy on 22.07.2012, 10:07:28
Quote from: Marjapussi on 20.07.2012, 15:04:30
Quote from: hattiwatti on 20.07.2012, 14:52:58
Eräs mainio kohde vapaalle liikkuvuudelle voisi olla se stalinin urkuja muistuttava metallipömpeli töölönlahden puistossa. Metallia on paljon, helppo irroittaa, ja putketkin vielä voi irroittaa toisistaan eteenpäin sulattamoon kuljetettavaksi. Eikä asutusta ihan lähellä vartioimassa.

Meinaatko Kekkosslovakian diktaattorin jäänteitä? Stalinin urut sentään olivat yleensä suoraan kuorma-auton lavalla joten ne olivat vieläkin helpompia siirtää.

Tarkoittanee toisessa päässä merenrannan hujakoilla sijaitsevaa Sibeliuksen urkuharmoonia, Kekkosen ankkalammesta ei saa kun pari hassua valotolppaa irti.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Lodi on 22.07.2012, 10:26:54
Todella rasistista valittaa nyt jostain kaiteen häviämisestä.
Sitä paitsi, varastavathan suomalaisetkin.
Hävetkää kaikki.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Eino P. Keravalta on 22.07.2012, 10:58:15
Axel Cardan:

QuoteKysymys on pikemminkin trendistä, jonka lopussa häämöttää yhteiskunta, jossa kaikki irtiotettavissa oleva viedään. Porraskaiteet ja kuparikatot ovat vain osa loogista jatkumoa. Valvomattomien rakennusten kodinkoneet ja muu irtaimisto perämoottoreita, puutarha- ja työkoneita myöten on ollut jo pitkään haluttua tavaraa, samoin yksityisten metsien lisääntyvä väärinkäyttö, ryöstömarjastus, pesärosvous, laiton leiriytyminen, työmaiden koneiden ja käsityökalujen rosvous jne. on kaikki jo tuttua ja koettua. Järjestäytynyt yhteiskunta on maailman mittakaavassa kuriositeetti ja poikkeus säännöstä. Jos se luopuu itsesuojelustaan, on siitä pian vain luuranko jäljellä.

( Alleviivaus minun )

Kyseessä on monikulttuurisuuden peitenimellä tapahtuva uuskolonialismi, jossa kehittyneiden maiden resurssit siirretään kehittymättömiin maihin.

Ja tämä jatkuu, kunnes päätämme lopettaa sen. Tämä on kiinni vain omista valinnoistamme, ei rosvoista tai luonnonlaeista.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: nuiv-or on 22.07.2012, 20:58:52
Quote from: JoKaGO on 22.07.2012, 10:02:20
Aamulehti: Kuka ihme tarvitsee varastettuja mattojen pesualtaita?

Punavihervärisokeat kesätoimittajat eivät näköjään sittenkään seuraa forumiamme. Kukahan olisi kyseessä  :facepalm:

http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194755856133/artikkeli/kuka+ihme+tarvitsee+varastettuja+mattojen+pesualtaita+.html

Tästä tykkäsin:

Milloin tämä kansa herää huomaamaan, että maassamme toimii aktiivisia etnisperäisiä organisoituja rikollissukuliigoja.

RST, Finlandia talon pronssikaiteet ja keskustojen arvorakennusten kupariset rännisyöksyt revitään miesten toimesta irti, lastataan rekkaan ja katoaa TIR-plommattuna itään.

Tiedustelutehtävissä kulkee "kuuromykkä" kauppias, mummot kerjää ja nuoremmat naiset myy itseään, tenavat näpistelee kaupoissa.

Poliisiamme ei kiinnosta, kun oman virkatyönsä tekeminen olisi vaivalloista - helpompi pysäytellä ja sakotella massoittain työmatkalaisia merkityksettömistä ylinopeuksista, puhelimeen puhumisesta tai puuttuvista turvavöistä.

Saadaan sakkokiintiö täyteen siisteiltä, suomea puhuvilta ja maksukykyisiltä "asiakkailta" ja ehditään takaisin asemalle katsomaan telkkaria ilman vaivalloisia kuulusteluja tai paperitöitä.
Title: Vs: 2012-07-19 HS:IS: Finlandia-talosta vietiin satojen kilojen painoiset arvokaitee
Post by: Perttu Ahonen on 22.07.2012, 23:07:31
Ennen EUvostoliiton jäsenyyttä elimme postrautakautta, mutta kiitos EUvostoliiton, olemme vajonneet kuparikaudelle..ja kuka tietää, vaikka vielä taantuisimme kuparikaudesta kivikaudelle, silloin saattaisi Paasikiven postmoderni monumenttikin on - löytäjä saa pitää - ainesta.

Mikäli mustikit# jäävät kiinni siitä, että ovat löytäneet hylätyn näköiset arvokaiteet, niin epäilempä, että joku vajaakatto porukassa luimiva demlakimies saa rikkeen muutetuksi muotoon "arvokaiteiden luvaton käyttöönotto" tai jopa niin, että mustiktit saavat "kadonneista" kaiteista 10% "löytöpalkkion".

# Oma maa mansikki muu maa mustikki.