http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905229616888_uu.shtml
Väkivaltaiset uhkailut ajoivat Abdullah Tammen ja hänen vaimonsa avioliiton eroon.
Suomen Islamilaisen puolueen johtaja Abdullah Tammi (ent. Risto Tammi) hakee yhdessä vaimonsa kanssa avioeroa. Pari jätti avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen huhtikuussa.
- Harkinnan jälkeen päätimme yhdessä näin. Meidän perheeseemme on kohdistunut paljon väkivaltaista uhkailua eikä vaimoni enää halunnut elää pelossa, Tammi kertoo.
Tammi on saanut kymmenittäin uhkauksia vuodesta 2007 lähtien. Suurin osa on tullut Suomesta, mutta osa myös ulkomailta, erityisesti Virosta.
- Uhkauksia on tullut tekstiviesteinä, sähköposteina, tuntemattomina puheluina. Niissä on käytetty hyvin härskiä kieltä ja joukossa on ollut suoranaisia tappouhkauksia. Uhkaajat ovat sanoneet hoitavansa minut päiviltä. Se on ollut käsittämätöntä.
- Vaimoni ei enää jaksanut elää tällaisen pelon alla. Se oli yksi suuri syy eroomme, Tammi selvittää.
Uhkauksien takia Tammi ei juuri koskaan liikkunut julkisesti yhdessä vaimonsa kanssa.
Tammi on tehnyt viesteistä poliisille rikosilmoituksen jo viime vuoden tammikuussa.
- Poliisilta ei ole tullut vielä mitään vastauksia.
Suomessakin hurja ilmapiiri
59-vuotias Tammi ja hänen 41-vuotias marokkolainen vaimonsa ehtivät olla naimisissa kolme vuotta. Pari on jo muuttanut erilleen.
- Meillä oli tiukkoja aikoja, koska uhkaukset olivat kovia. Yritimme aikamme pelastaa suhteen ja kysyimme ulkopuolisen neuvoja, mutta totesimme, että kemiat eivät enää toimi. Nyt olemme rauhallisin mielin, vaikka toki olen murheellinen. Välillä olen ollut hyvinkin masentunut.
Avioliitto oli Tammen neljäs.
Tammi on joutunut kestämään kovia tultuaan muslimiksi vuonna 2001. Vuonna 2007 hän perusti Suomen Islamilaisen puolueen, jonka jälkeen hän on näkynyt julkisuudessa.
Uhkauksien lisäksi Tammea on yritetty pahoinpidellä, lyödä veitsellä ja hänen omaisuuttaan on tuhottu.
- Tämä on ollut hurjanlaista. Voi olla, että osa uhkailijoista on saanut pontta muiden kirjoitteluista. Joku kirjoittaa nettiin jotain, mikä kiihottaa toista toimimaan. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta niillä ei saa ajaa ketään toisen kimppuun, Tammi muistuttaa.
- Tämä kulminoituu sanaan islam. Se koetaan aika voimakkaasti uhkana. En olisi uskonut, että ilmapiiri voi olla näin hurjaa Suomessakin.
Rasistit syynä jo avioeroihinkin, on ne pahoja.
Hyvin valitettavaa, että herra Tammeen kohdistuu uhkauksia enkä missään tapauksessa hyväksy sellaista, mutta ymmärrän hyvin, että Tammi henkilönä joka avoimesti haluaa korvata suomalaisen, länsimaalaisen kulttuurin ja demokratian islamistisella diktatuurilla herättää voimakkaita tunteita, jopa vihaa.
Quote from: kantakaupunkilainen on 22.05.2009, 14:10:58
Rasistit syynä jo avioeroihinkin, on ne pahoja.
No valitettavaahan tuo Abdullahin perheen rikkoutuminen rasistien toimesta on. Mutta onhan islamissa se rasismista uupuva hyvä puoli. Aina voi kilauttaa imaamille ja tiedustella nuorempaa vaimoa vihittäväksi..
Quote from: P on 22.05.2009, 14:22:04

Uutinen jatkaa sopivasti hesarin rasisti kampanjointia.
Quote from: kantakaupunkilainen on 22.05.2009, 14:10:58- Vaimoni ei enää jaksanut elää tällaisen pelon alla. Se oli yksi suuri syy eroomme, Tammi selvittää.
...
59-vuotias Tammi ja hänen 41-vuotias marokkolainen vaimonsa ehtivät olla naimisissa kolme vuotta. Pari on jo muuttanut erilleen.
On aina ikävää, kun joku joutuu uhkauksien ja väkivallan kohteeksi mielipiteidensä tai poliittisen toimintansa vuoksi.
Mutta kyllä tuon eron syy voi olla ihan sekin, että 41-vuotias marokkolainen vaimo sai pysyvän oleskeluluvan Suomeen eikä enää jaksanut elää 59-vuotiaan Tammen alla.
Quote from: reino on 22.05.2009, 14:25:27
Mutta kyllä tuon eron syy voi olla ihan sekin, että 41-vuotias marokkolainen vaimo sai pysyvän oleskeluluvan Suomeen eikä enää jaksanut elää 59-vuotiaan Tammen alla.
Voihan rassismi!
Otsikon nähtyäni luulin, että Abdullah oli uhkaillut vaimoansa.
Joka tapauksessa on hieno asia, että kyseinen nainen pääsee tästä islamokommunistista eroon.
Quote from: tommi on 22.05.2009, 14:21:23
Hyvin valitettavaa, että herra Tammeen kohdistuu uhkauksia enkä missään tapauksessa hyväksy sellaista, mutta ymmärrän hyvin, että Tammi henkilönä joka avoimesti haluaa korvata suomalaisen, länsimaalaisen kulttuurin ja demokratian islamistisella diktatuurilla herättää voimakkaita tunteita, jopa vihaa.
Heh, Halla-ahosta suvaitsevaiset useimmiten sanoo, kun hän kertoo uhkausksista ja reagoi valheelliseen uutisointiin, että siitäs sait, mitäs läksit, pitää kestää, kuuluu asiaan jne...voiko Abdullahista sanoa samalla lailla? Että mitäs läksit, ite pyysit?
Mikä aiheutti edelliset erot: anti-fasistit, anti-kommunistit vai militantit ateistit ja evenkelisluterilaiset?
4 avioliitto ja eroin syinä uhkaukset ja kemiatkaan ei enää toimi?
Aikuisten oikeasti joku voisi kuvitella syyt avioliittojen purkaantumisiin löytyvän muualta kuin ulkoapäin ja muista johtuviksi...
Quote from: Jukka Karén on 22.05.2009, 14:50:42
Quote from: tommi on 22.05.2009, 14:21:23
Hyvin valitettavaa, että herra Tammeen kohdistuu uhkauksia enkä missään tapauksessa hyväksy sellaista, mutta ymmärrän hyvin, että Tammi henkilönä joka avoimesti haluaa korvata suomalaisen, länsimaalaisen kulttuurin ja demokratian islamistisella diktatuurilla herättää voimakkaita tunteita, jopa vihaa.
Heh, Halla-ahosta suvaitsevaiset useimmiten sanoo, kun hän kertoo uhkausksista ja reagoi valheelliseen uutisointiin, että siitäs sait, mitäs läksit, pitää kestää, kuuluu asiaan jne...voiko Abdullahista sanoa samalla lailla? Että mitäs läksit, ite pyysit?
En minä tuolla tavalla asiaa tarkoittanut. Sanoin,
etten hyväksy sitä, että herra Tammea uhkaillaan, mutta ymmärrän sen, että Tammi henkilönä, joka ajaa islamilaista diktatuuria herättää voimakkaita tunteita. ;)
"Suomen Islamilaisen puolueen johtaja Abdullah Tammi (ent. Risto Tammi) hakee yhdessä vaimonsa kanssa avioeroa. Pari jätti avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen huhtikuussa".
No mutta, eikös se neljän miespuolisen todistajan kuullen kolmesti lausuttu "eroan sinusta" riitäkkään kun käräjäoikeuteen tarvitsee papereita kiikuttaa?.
Jos minä haluaisin kivittää homot, tuskin saisin sympatiapisteitä monelta. Jos haluaisin kivittää homot uskonnon nimissä minua kuunneltaisiin nöyrästi.
Ikävä juttu, eikä moisissa uhkailuissa ole mitään järkeä. Toivottavasti rikolliset saadaan kiinni. En kyllä ymmärrä miten Tammen avioero ylittää uutiskynnyksen. (Oikeasti ymmärrän, raSsss.)
Minustakaan KETÄÄN EI SAA tuolla tavalla uhkailla.
...Enkä usko että rasistit häntä niin paljoa ole uhkailleetkaan: Tammihan on yksi tehokkaimmista propagandavälineistä islaminuskoa vastaan Suomessa... Olisi todella tyhmää yrittää painostaa häntä hiljaisuuteen.
Se että kyseinen peelo saa uhkailuita en taas ihmettele. Miten se muuten on edes saanut neljä vaimoa? Viimeisin taitaa mennä uskonnon piikkiin, mutta että muuten.
A. Tammi kalastelee sameilla junalaitureilla. Nyt on muotia olla rasistifasistien ahdistelema.
Itse ahdistelu- ja uhkausviestit uskon varmasti tosiksi, ja pahoittelen. Hulluja piisaa.
Quote from: Joonatan on 22.05.2009, 15:23:00
Minustakaan KETÄÄN EI SAA tuolla tavalla uhkailla.
...Enkä usko että rasistit häntä niin paljoa ole uhkailleetkaan: Tammihan on yksi tehokkaimmista propagandavälineistä islaminuskoa vastaan Suomessa... Olisi todella tyhmää yrittää painostaa häntä hiljaisuuteen.
Tuo teksti on aivan kuin minun näppikseltäni, Tammi on eräs parhaista "islam-mannekiinejä" mitä voi toivoa, sillä hänellä näyttää olevan tallella rehellisyys, jonka johdosta islam tulee esille sellaisena kuin se on.
Jos jota kuta korpeaa Tammen esiintyminen, tai ajatukset, niin kaikkein parasta on olla seuraamatta niitä esiintymisiä, ja olla lukematta/kuuntelematta niitä ajatuksia.
Omaehtoisesti omaa verenpainettaan nostavaa ei voi luonnehtia miksikään muuksi kuin tyhmäksi.
Quote from: kantakaupunkilainen on 22.05.2009, 14:10:58
- Tämä on ollut hurjanlaista. Voi olla, että osa uhkailijoista on saanut pontta muiden kirjoitteluista. Joku kirjoittaa nettiin jotain, mikä kiihottaa toista toimimaan. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta niillä ei saa ajaa ketään toisen kimppuun, Tammi muistuttaa.
Eikös Abdullah itse uhkaillut väkivallalla vähän aikaa sitten? Vai onko vain minun tulkintani, että sodanjulistus liittyisi jollain lailla väkivaltaan.
Poiminta Vieraskirjasta.
TIEDOKSI VIRON SUURLÄHETYSTÖLLE
Suomen Islamilainen Puolue esittää huolestumisensa Viron tasavallalle osallistumisestaan Irakin sotatoimiin sekä osallistumalla presidentti Bushin saatanallisen hallituksen miehitystoimiin Irakissa.
Edelläkerrotun mukaisesti Viron valtion toimet ovat suunnatut Islamia vastaan kaikkialla maailmassa ja on sodanjulistus kaikkia muslimeita vastaan.
Suomen Islamilainen Puolue kehoittaa Viron valtiota vetämään sotilaansa välittömästi pois Irakista ja kunnoittamaan Irakin suvereniteettia.
Mikäli Viron valtio jatkaa sotatoimia sekä sortotoimia, Viron hallitus joutuu kantamaan teoistansa vastuun ihmisoikeusrikkomuksissaan Islamin vastaisessa taistelussa. Voimme todeta, että Viron valtio on Amerikan hallituksen ohjattavissa. Herää kysymys Viron itsenäisyydestä: ovatko virolaiset myyneet itsensä Amerikalle?
Jokaisesta sotapäivästä Viro tulee kantamaan vastuun, mikä tulee miehittäjien osaksi taistelussa Islamia vastaan.
Suomen Islamilaisen Puolueen puolesta,
Abdullah Tammi, puheenjohtaja
Abdullah Rintala, 1. varapuheenjohtaja
http://www.halla-aho.com/scripta/guestbook/2546.html
Kolme vuotta naimisissa. Jo on aikakin tuoda maahan uusi muslimivaimo. Ellei ole jo tuotu.
Erittäin ikävä kuulla, että ihmiset uhkailevat Tammea. Mielestäni Tammella on täysi oikeus tuulettaa häiriintyneitä ajatuksiaan niin julkisesti kuin tahtoo. Itseasiassa se on kaikille jopa eduksi.
Quote from: kantakaupunkilainen on 22.05.2009, 14:10:58
Rasistit syynä jo avioeroihinkin, on ne pahoja.
Rasismiksihan tätä häirintää tuskin voi kutsua, kun kyseessä on kuitenkin täysin suomalainen henkilö. Merkittävin syy uhkauksille on varmaankin Tammen islamismi, ei niinkään islamilaisuus. Islamismi on aate, joka on mediassa usein liitetty terrorismiin, eikä aatteeseen varsinaisesti kuuluva valtion islamilaistaminenkaan kovin monia houkuttele. Virosta tulleiden uhkauksien taustalla voi olla Tammen toiminta Johan Bäckmanin joukoissa. Nämä ovat syitä, jotka voivat saada sekopäät kiihottumaan siinä määrin, että alkavat uhkailla Tammea. On erittäin valitettavaa ja tuomittavaa, että ihmisiä uhkaillaan ja vainotaan heidän mielipiteidensä vuoksi.
Quote from: kantakaupunkilainen on 22.05.2009, 14:10:58
Voi olla, että osa uhkailijoista on saanut pontta muiden kirjoitteluista. Joku kirjoittaa nettiin jotain, mikä kiihottaa toista toimimaan.
Voipi olla näin juuh. Harmi, ettei netti ole pyhä kirja, silloin se saisi kiihottaa ihan rauhassa.
Voisinpa tässä ohimennen vähän kiihottaa toisia toimimaan: Heittäkää roskat roskiin, älkää maahan!!!
Quote from: Vox on 22.05.2009, 16:33:53
Quote from: kantakaupunkilainen on 22.05.2009, 14:10:58
Rasistit syynä jo avioeroihinkin, on ne pahoja.
......Merkittävin syy uhkauksille on varmaankin Tammen islamismi, ei niinkään islamilaisuus.....
tai sitten uhkausten syy on Tammen menneisyys KGB:n ilmiantajana. Voisin kuvitella että nuo Virosta tulleet uhkaukset liittyvät juurikin Tammen menneisyyteen.
Quote from: kantakaupunkilainen on 22.05.2009, 14:10:58
Rasistit syynä jo avioeroihinkin, on ne pahoja.
Toivottavasti jokainen on kuitenkin tajunnut, ettei tämä kuulu alkuperäiseen uutiseen.
Quote from: räsänen on 22.05.2009, 17:34:01
Quote from: Vox on 22.05.2009, 16:33:53
Quote from: kantakaupunkilainen on 22.05.2009, 14:10:58
Rasistit syynä jo avioeroihinkin, on ne pahoja.
......Merkittävin syy uhkauksille on varmaankin Tammen islamismi, ei niinkään islamilaisuus.....
tai sitten uhkausten syy on Tammen menneisyys KGB:n ilmiantajana. Voisin kuvitella että nuo Virosta tulleet uhkaukset liittyvät juurikin Tammen menneisyyteen.
Juuri tuota minäkin pitäisin todennäköisimpänä syynä. Olettakaa, että joku olisi melko pian toisen maailmansodan jälkeen julkisesti "kehuskellut" olleensa Gestapon ilmiantaja. Olisikohan ehkä tullut tappouhkauksia?
Joillekin näkyy edelleen olevan yllätys, että sitä tosiaankin saa, mitä tilaa.
Quote from: P on 22.05.2009, 14:22:04
No valitettavaahan tuo Abdullahin perheen rikkoutuminen rasistien toimesta on. Mutta onhan islamissa se rasismista uupuva hyvä puoli. Aina voi kilauttaa imaamille ja tiedustella nuorempaa vaimoa vihittäväksi..
Lisäksi
Valde (=saastaiset vääräuskoiset veronmaksajat) hoitelevat luultavimmin exän täällä hautaan saakka, siis kymmenien vuosien elätys luvassa, joten aviopillu oli sitten taas melko kallista jopa musullekin. Ei tietty ko. kaapularppajalle itselleen, mutta meille muille. Tulee vain mieleen että eikös musumaissa se ex-aviomies hoitele tuollaiset elätykset, allahin kanssa tietysti..?
No uutta kehitysmaalaista lyllertäjää vaan tilaukseen, kyllä
Valde maksaa!
Quote from: Nikopol on 22.05.2009, 15:30:41
A. Tammi kalastelee sameilla junalaitureilla. Nyt on muotia olla rasistifasistien ahdistelema.
Itse ahdistelu- ja uhkausviestit uskon varmasti tosiksi, ja pahoittelen. Hulluja piisaa.
Tietääkseni ainoa Tammea julkisesti jahdannut on Astrid Thors. Jopa puoluehankkeesta jyrkästi eri mieltä olevat muut muslimit ovat olleet diplomaattisempia. Sen sijaan Thors halusi ministerinä kieltää islamilaisen puolueen ja väitti sharia-lakia islamin vastaiseksi. Muslimeille tuollainen kristityn tulkinta islamista on törkeä loukkaus. Puolueen toiminnan perusteeton laittomaksi väittäminen on ollut Tammen häiriköijille lähtölaukaus korkeimmalta taholta.
...
Uhkauksien lisäksi Tammea on yritetty pahoinpidellä, lyödä veitsellä ja hänen omaisuuttaan on tuhottu.
- Tämä on ollut hurjanlaista. Voi olla, että osa uhkailijoista on saanut pontta muiden kirjoitteluista. Joku kirjoittaa nettiin jotain, mikä kiihottaa toista toimimaan. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta niillä ei saa ajaa ketään toisen kimppuun, Tammi muistuttaa.
- Tämä kulminoituu sanaan islam. Se koetaan aika voimakkaasti uhkana. En olisi uskonut, että ilmapiiri voi olla näin hurjaa Suomessakin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905229616888_uu.shtml
Quote from: PK on 22.05.2009, 19:07:32
Joku kirjoittaa nettiin jotain, mikä kiihottaa toista toimimaan.
Tässä on selvää logiikkaa, nettiin kirjoittaminen on kiellettävä vaaraa aiheuttavana.
Kuinkahan moni kaduilla riehuva kuulapää todella nettiä lukee ??
muistaaksen tammi on ollut naimisissa jo muutaman kerran. kertokaa, jos olen väärässä.
eli koko juttu vaikuttaa tekosyyltä....
QuoteJoku kirjoittaa nettiin jotain, mikä kiihottaa toista toimimaan.
Ehkäpä Abdullah Tammi tarkoittaa lähinnä omia kirjoituksiaan?
Quote from: EL SID on 22.05.2009, 19:33:19
muistaaksen tammi on ollut naimisissa jo muutaman kerran. kertokaa, jos olen väärässä.
eli koko juttu vaikuttaa tekosyyltä....
uutisesta:
QuoteAvioliitto oli Tammen neljäs.
Wallaahi wua Bismilläähi, A. Tammi on päässyt uskonsa marttyyriksi joutumalla eroamaan neljännestä vaimostaan vain siksi, että on islamisti. Ja onpa hän ollut eromarttyyri jo ennen islamiin paluutansakin, että on ikäänkuin ainakin kahden uskonnon marttyyri, miesparka.
Toivottavasti kukaan ei epäile A. Tammen heittäneen akkansa pellolle vain siksi, että "parasta ennen" päivämäärä umpeutui, ja että uusi 14-vuotias on jo valmiiksi katsottuna.
Tänään oli joko IS:n tai IL:n paperiversiossa jossain "naisten nurkassa" juttua monikulttuurisista avioliitoista. "Vappu 50v" kertoi omia sangen mielenkiintoisia kokemuksiaan afrikkalaisesta aviomiehestään.
Quote from: Sivusta seuraaja on 22.05.2009, 20:14:15

Jonkinlainen versio jutusta löytyy myös netistä: "Kulttuurierot tekevät yhteiselosta haastavaa (http://www.iltasanomat.fi/naiset/uutinen.asp?id=1688143)"
Quote from: elviira on 22.05.2009, 21:59:31
Jonkinlainen versio jutusta löytyy myös netistä: "Kulttuurierot tekevät yhteiselosta haastavaa (http://www.iltasanomat.fi/naiset/uutinen.asp?id=1688143)"
Onneksi tarinalla oli iloinen loppu!
Nyt tilanne on tasaantunut, ja mies viihtyy kotona. Hän on kiltti. Tekee kotitöitäkin. Siivoaa, tiskaa, laittaa ruokaa ja käy kaupassa.
Quote from: elviira on 22.05.2009, 21:59:31
Quote from: Sivusta seuraaja on 22.05.2009, 20:14:15
Tänään oli joko IS:n tai IL:n paperiversiossa jossain "naisten nurkassa" juttua monikulttuurisista avioliitoista. "Vappu 50v" kertoi omia sangen mielenkiintoisia kokemuksiaan afrikkalaisesta aviomiehestään.
Jonkinlainen versio jutusta löytyy myös netistä: "Kulttuurierot tekevät yhteiselosta haastavaa (http://www.iltasanomat.fi/naiset/uutinen.asp?id=1688143)"
QuoteJos kyselin hänen menoistaan tarkemmin, hän suuttui ja nimitti minua Hitleriksi
:D priceless
QuoteHän sanoi, että kaikki hänen kaverinsa pettävät. Se on melkein kuin velvollisuus
Ettei jopa ihan kansallinen erityispiirre?
QuoteTekee kotitöitäkin. Siivoaa, tiskaa, laittaa ruokaa ja käy kaupassa.
Eppäillä soppii...
Kaiken kaikkiaan humaani ratkaisu. Mutta mahtaakohan kivetön ero olla täysin säädösten mukainen? Ettei vain Tammen asema horju Suomen oikeinajattelevan väestön piirissä?
No, sitä emme voi tietää. Toivottavasti ratkaisu osaltaan lisää ideologista konvergenssiä.
Eikö tuo Abdullah Tammi hengaillut myös aikoinaan Pekka Siitoimen okkultistinatsiporukoissa? Veikkaan, että eipä ole siitäkään herunut sympatiaa jätkälle.
Quote from: Tapio Arjo on 04.07.2009, 22:39:28
Quote from: Jiri Keronen on 04.07.2009, 22:32:04
Eikö tuo Abdullah Tammi hengaillut myös aikoinaan Pekka Siitoimen okkultistinatsiporukoissa? Veikkaan, että eipä ole siitäkään herunut sympatiaa jätkälle.
Kyllä hengaili. Valtakunnanjohtajan kanssa tuli kuitenkin jonkinlaisia erimielisyyksiä ja Tammi muutti Saloon, jossa istui jonkin aikaa muistaakseni rakennuslautakunnassa.
Kävin pariin otteeseen kuvaamassa valtakunnanjohtajaa Naantalissa. Siinäpä vasta veitikkamainen humanismi, kuten hän itsensä määritteli.
Tammi hengaili tuossa porukassa työnsä puolesta, vakoili siitointa KGB:lle. Samoihin aikoihin paloi se kirjapaino, josta siitintä syytettiin ja tuomittiin. Mahtoiko olla lavastus?
Viron suunnalta tulleet uhkaukset varmasti johtuvat tuosta valituksesta Viron suurlähetystöön. Tai ei se vielä mitään, mutta että valituskirjeen allekirjoittaja on entinen KGBn mies, sai varmaankin monet virolaiset hermostumaan. Kun Virossa suhtaudutaan niin kunnioittavasti entisiin rikastajiin, jotka rikastamisellaan ja moniosaamisellaan ratkaisivat Viron ongelmat. Kuten kävi yhden patsaan kanssa.
Tahtoisin tietää (mutta tuskin saan) kuka näitä tappouhkauksia tekee? Siis tekeekö niitä han-suomalaiset vai maahanmuuttajamuslimit? Ja millaisia nämä tappouhkaukset ovat? Ovatko han-suomalaiset anarkomarkot olleet asialla? Luulisin Tammen saavan ainakin eläinaktivistit laittamaan hieman kritiikkiä halal-juttujen ajamisesta Suomeen. Siinä sivussa voi heiltä lipsahtaa jotain halal-uhkausta Tammenkin suuntaan. Homot ja lesbot varmasti myös arvostaa Tammea, kun islam tunnetaan niin suvaitsevaisena uskontona seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Konkurssiin menneitä ihmisiä varmasti lohduttaa tieto siitä, että tämä puolue pyrkii saamaan Suomeen islamilaista pankkijärjestelmää (en tiedä millainen se on, mutta varmaan "parempi" kuin nykyinen). Vai voidaanko arvailla jopa täti Asteroidin koplan lähettäneen pari kirjettä? Tammihan ajaa sellaista lakia Suomeen, mikä on islamin (ja monikulttuurisuuden) vastaista!!! Tähän lisätään ne kiljuskinien postit.
En tiedä mitä Suomessa asuvat muslimit ajattelevat Tammen puolueesta tai hänestä itsestään. Osa voi vetää herneen nenään siitäkin, että puolueessa toimii mukana "vääräuskoisia"! Vai johtuuko se jostain muusta islamiin liittyen? Voi olla, että muut muslimit pitävät koko puoluetta ja Tammea jonkinlaisena hihhulina. Itse en ainakaan ole nähnyt uutisia tai haastatteluja, jossa Tammi tai joku muu puolueesta esiintyy yhdessä muiden muslimien kanssa. On näkynyt pelkästään käännynnäisiä ja anarkomarkoja, ei imaameita eikä muita muslimeita. Uskon, että muut muslimit pitävät puoluetta samanlaisena hihhulisiipenä, kuten kristityt pitää joitain lahkoja.
Vai olisiko nyt kyseessä ihan muista syistä tapahtunut avioero? Olisiko tämäkin laitettu suomalaisten syyksi? Muslimeilla muutenkin on niin vaikeaa katsoa peiliin ja mennä itseensä. Varmaan tässäkin tapauksessa neljäs perseelleen mennyt avioliitto on jonkun muun syytä, mutta itsessä ei ole mitään vikaa??? Mistäs muualta se syy lähempää löytyykään, kun vääräuskoisesta suomalaismiehestä.
Ihan hyvä vaan tämä eroasia (uhkauksia en hyväksy minäkään), mutta kai Tammi tiesi mihin on ryhtymässä ja mitä siitä voi seurata? Nyt Tammi pääsee latelemaan vaatimuksiaan ilman avioeron uhkaa, joten varmaan tilitykset lisääntyy. Tässä tulee onneksi käymään niin, että mitä enemmän Tammi mölisee, sitä enemmän suomalaiset alkavat miettiä, onko islamissa ja sen kautta maahanmuutossa mitään järkeä? Joten kiittäkäämme Tammea Homman nostamisesta.
Valitettavaa että uhkaillaan. Kyllä sitä omaa toimintaakin kannattaisi miettiä välillä. Abdullah ja Bäckmän paasaa Vironvastaista propagandaa, uhkailee terrorilla ja ylistetään partisaaneja täällä. En yhtään ihmettele, että joku hermostuu varsinkin itä-rajalla ja pohjoisessa. Luulin että joku suuttuu ihan tosissaan kun tuo porukka piti mielenosoituksia, mutta onneksi ei mitään vakavaa tullut. Bäcmänille joku lähetti kiihoituskirjeen :D
http://johaneurovaali.blogit.uusisuomi.fi/files/2009/04/punikki.JPG
Quote from: P on 22.05.2009, 14:22:04
Quote from: kantakaupunkilainen on 22.05.2009, 14:10:58
Rasistit syynä jo avioeroihinkin, on ne pahoja.
No valitettavaahan tuo Abdullahin perheen rikkoutuminen rasistien toimesta on. Mutta onhan islamissa se rasismista uupuva hyvä puoli. Aina voi kilauttaa imaamille ja tiedustella nuorempaa vaimoa vihittäväksi..
Tämähän oli lehden tietojen mukaan jo Riston neljäs, Abdullahina todennäk. ensimmäinen, avioliitto. Jos liitto on kestääkseen, vastoinkäymiset lujittavat sitä. Pelkään pahoin, että liitto oli tuhoon tuomittu ilman rasistejakin.
Quote from: PYO on 22.05.2009, 17:16:34
Quote from: kantakaupunkilainen on 22.05.2009, 14:10:58
Voi olla, että osa uhkailijoista on saanut pontta muiden kirjoitteluista. Joku kirjoittaa nettiin jotain, mikä kiihottaa toista toimimaan.
Voipi olla näin juuh. Harmi, ettei netti ole pyhä kirja, silloin se saisi kiihottaa ihan rauhassa.
Voisinpa tässä ohimennen vähän kiihottaa toisia toimimaan: Heittäkää roskat roskiin, älkää maahan!!!
Ja jos näette jonkun heittävän roskan maahan eikä roskikseen, noukkikaa se ylös, ja pistäkää se roskikseen. Niin tekee osuuskauppaväki ja roskaliikeläinen! Luonto kiittää ja kumartaa.
P.S. Hirveän harva vihreä on innostunut roskaliikkeestä. Innoikkaimmat roska päivässä- liikkeen kannattajat ovat ainakin tähän asti löytyneet, hieman yllättäin ehkä monen punaviherpiipertäjän mielestä, Kokoomuksesta.
Quote from: pelle12 on 05.07.2009, 08:44:14

Minä olen roska päivässä -liikkeessä mukana. Tänään on roskien määrän mukaan joulukuu 2009 :)
Kävelin lomallani Reinin rannalla (Saksan ja Sveitsin rajalla) olevaa ulkoilureittiä. Ihmettelin, miten tämä fiilis on jotenkin outo, mikä on toisin? Sitten hoksasin: roskia ei ole maassa. Zürichin rautatieasemalla olo oli niinikään outo. Ikään kuin jotakin puuttuisi. Sitten hoksasin! Ei mustalaisia eikä seinänkannattajasomaleja työssään. *
Han-suomalaiset saisivat olla ympäristön kansaa tarkempia. Ympäristöön kuuluu myös maahanmuutto. Ihmisroskiakaan ei pitäisi olla...
*selitys: Sveitsin somalit ja muut varsinaiset mamut näkyvät kyllä katukuvassa ja niitä on paljon. Eivät silti notku asemalla. Sikäläinen tv kertoi, että turvapaikan saajista 80% ei työllisty koskaan. KOSKAAAN!
Quote from: pelle12 on 05.07.2009, 09:50:32
Quote from: M on 05.07.2009, 09:39:32
Minä olen roska päivässä -liikkeessä mukana. Tänään on roskien määrän mukaan joulukuu 2009 :)
Kävelin lomallani Reinin rannalla (Saksan ja Sveitsin rajalla) olevaa ulkoilureittiä. Ihmettelin, miten tämä fiilis on jotenkin outo, mikä on toisin? Sitten hoksasin: roskia ei ole maassa.
Et tainnut piipahtaa Saksan matkallasi mamujen asuinalueella? Sieltä löytyy roskia vaikka muille jakaa!
Keski-Eurooppaan ei viitsi mennä slummikierrokselle.
Voisiko muotoilla niin, että turkkilaiset tai muut varsinaiset mamut eivät ulkoile Reinin rannan reiteillä :) Reitistä suurin osa oli Sveitsin puolella...
Onko missään julkaistu esim. Khodr Chehabin mietteitä islamipuolueesta tai Tammesta? Olisi mukavaa tietää, mitä nämä tummemman paahtoasteen musumaanit ajattelee käännynnäisvalkkareista.
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=&a=6255
Tässä lisää..
Quote from: M on 05.07.2009, 09:39:32
Kävelin lomallani Reinin rannalla (Saksan ja Sveitsin rajalla) olevaa ulkoilureittiä. Ihmettelin, miten tämä fiilis on jotenkin outo, mikä on toisin? Sitten hoksasin: roskia ei ole maassa. Zürichin rautatieasemalla olo oli niinikään outo. Ikään kuin jotakin puuttuisi. Sitten hoksasin! Ei mustalaisia eikä seinänkannattajasomaleja työssään.
Menin kerran erään lomani aikana Milanosta päiväseltään pistäytymään Luganoon, Sveitsin italiankieliselle alueelle (Ticino). Minulla oli Luganon kaduilla kävellessäni juuri samanlainen outo tunne: jotakin täältä puuttuu, mutta mitä? Sitten hoksasin:
kaduilla ei ollut roskia eikä kerjäläisiä. Kontrasti Luganon ja Milanon välillä oli todella räikeä, vaikka Milano on Italian rikkaimpia kaupunkeja.
Kävin vessassa eräässä sveitsiläisessä suklaatehtaassa. Vessan seinällä oli kyltti:
Wir bitten um äußerste Sauberkeit. Vessa oli yhtä siisti kuin jossain suomalaisessa kalliissa ravintolassa eli siistimpi kuin esim. suomalaisessa kirjastossa. Tuli melkein kyyneleet silmiin sen jälkeen, kun oli Milanossa joutunut näkemään keskustan baareissakin
reikä lattiassa-mallisia vessoja.
Tosin HS ja YLE tietysti valistavat meitä, että monikulttuurisuus rikastuttaa elämäämme. Abdullah Tammikin varmaan haluaisi rikastuttaa suomalaisia nuivia hygieniakäsityksiä siten, että wc-paperin sijasta persettä pyyhittäisiin islamilaisen kulttuurin hienojen perinteiden mukaisesti vasemmalla kädellä. Jaakko Hämeen-Anttila voisi tulla taas kerran televisioon selittämään, miksi nämä hienot islamilaiset kulttuuriperinteet ovat niin valtavasti edellä köyhiä ja tyhmiä barbaarimaisia länsimaisia tapoja.
Quote from: mikkoellila on 05.07.2009, 18:30:56
Kävin vessassa eräässä sveitsiläisessä suklaatehtaassa. Vessan seinällä oli kyltti: Wir bitten um äußerste Sauberkeit. Vessa oli yhtä siisti kuin jossain suomalaisessa kalliissa ravintolassa eli siistimpi kuin esim. suomalaisessa kirjastossa. Tuli melkein kyyneleet silmiin sen jälkeen, kun oli Milanossa joutunut näkemään keskustan baareissakin reikä lattiassa-mallisia vessoja.
Tosin HS ja YLE tietysti valistavat meitä, että monikulttuurisuus rikastuttaa elämäämme. Abdullah Tammikin varmaan haluaisi rikastuttaa suomalaisia nuivia hygieniakäsityksiä siten, että wc-paperin sijasta persettä pyyhittäisiin islamilaisen kulttuurin hienojen perinteiden mukaisesti vasemmalla kädellä. Jaakko Hämeen-Anttila voisi tulla taas kerran televisioon selittämään, miksi nämä hienot islamilaiset kulttuuriperinteet ovat niin valtavasti edellä köyhiä ja tyhmiä barbaarimaisia länsimaisia tapoja.
Minusta on mukavampi sellainen vessa-asioimiskäytäntö, jossa vessa ensiksikin siivotaan säännöllisesti ja jossa asioivat ihmiset voivat pestä kätensä kunnolla, pyyhki sitten kummalla kädellä tahansa. Aavikkouskonnolla ei ole antaa paljoakaan vaikkapa tämän päivän sveitsiläisille tai suomalaisille. Andalusian teehuone meni jo.
Quote from: M on 07.07.2009, 09:58:33
Aavikkouskonnolla ei ole antaa paljoakaan vaikkapa tämän päivän sveitsiläisille tai suomalaisille.
Ja pah!
Tuossa on sitä kuuluisaa vessahuumoria:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Islamilainen_vessak%C3%A4ytt%C3%A4ytyminen
Pitääköhän nykyisin käyttää paritonta määrää arkkeja? :P.
Koraani on varmaan hyvää vessalukemistoa.
Tämänkin kailottaminen olisi suorastaan hupaisaa:
"Ylistetty olkoon Allah, joka vapautti minut saastasta ja antoi helpotuksen"
Siisteys (nimenomaan ulkosiisteys) kertoo paljon (melkein kaiken) ko. maan kulttuuri-ja sivistystasosta. Mitä alkeellisempi ulkosiisteys, sitä barbaarisemmat tavat ylipäänsä. Saudit ovat kovaa roskaajaporukkaa, huonolla palkalla elävät ulkomaiset vierastyöläiset korjaavat saudien jätökset kaduilta. Venäläiset ovat myös siivottomia. Baltit ovt siistiytyneet itsenäistymisen jälkeen. Japanilaiset ja sveitsiläiset ovat huippusiistejä, niin on myös heidän yhteiskuntakin parhaimmasta päästä. Skandinaavit hakkaavat finnjäävelit mennen tullen. Afrikkalaiset ovat poikkeuksetta täysin sottapyttyjä.
Suomalaisen siivoojan kertomaa:
V**u, mitä sotkijoita. Siivoan opiskelija-asuntojen, eli solukämppien yhteiset tilat kerran viikossa.
Siellä on s**nmoinen sotuku. AINA. Kaikki, mikä putoaa lattialle tai jää pöydälle exrtana, saa jäädä siihen. Roskispussit ladotaan keittiön nurkkaan ja näin kuumalla, no jokainen voi itse arvata lopun. Liedet kammottavan liitteen peittäminä, astaiat likaisina tiskipöydän nurkissa.
Nämä sotkut ulkomaalaisopiskelijoitten soluissa.
Ihmettelen vain, että miksi pitää siivoojan käydä soluasunnoissa. Eikö asujat itse voi huolehtia omaista yhetisistä tiloistaan?
Näin ennen HOAS:in soluissa. Ei meillä mitään siivoojaa käynyt. Itse piti omat kokkausjätteet ja Egri-läikät siivota pois.
Mutta tuohon alkuperäiseen. 4. avioliitto selittää kaiken. Ei siellä mitään ulkopuolisia uhkauksia ole. Enpä usko moiseen.
PS. Onko tuo Abdullah-nimi vähän, kuin meidän Matti tai Pekka? Meinaan vain, kun molemmilla allekirjoittaneilla ex-kristityillä on sama nimi. Eikö ole enempiä vaihtoehtoja?
Abdullah Tammi, taitaa olla melkoinen veitikka. ;D Näin käännynnäisenä on päässyt valtamedian vallanmakuun.
Quote from: aivovuoto on 07.07.2009, 10:28:18
Quote from: M on 07.07.2009, 09:58:33
Aavikkouskonnolla ei ole antaa paljoakaan vaikkapa tämän päivän sveitsiläisille tai suomalaisille.
Ja pah!
Tuossa on sitä kuuluisaa vessahuumoria:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Islamilainen_vessak%C3%A4ytt%C3%A4ytyminen
Pitääköhän nykyisin käyttää paritonta määrää arkkeja? :P.
Koraani on varmaan hyvää vessalukemistoa.
Tämänkin kailottaminen olisi suorastaan hupaisaa:
"Ylistetty olkoon Allah, joka vapautti minut saastasta ja antoi helpotuksen"
Olet oikeassa! Onhan sillä (islamilla) annettavaa, huumoria nimittäin. Vessahuumoria koko uskonto.
Quote from: aivovuoto on 07.07.2009, 10:28:18
Quote from: M on 07.07.2009, 09:58:33
Aavikkouskonnolla ei ole antaa paljoakaan vaikkapa tämän päivän sveitsiläisille tai suomalaisille.
Ja pah!
Tuossa on sitä kuuluisaa vessahuumoria:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Islamilainen_vessak%C3%A4ytt%C3%A4ytyminen
Pitääköhän nykyisin käyttää paritonta määrää arkkeja? :P.
Koraani on varmaan hyvää vessalukemistoa.
Tämänkin kailottaminen olisi suorastaan hupaisaa:
"Ylistetty olkoon Allah, joka vapautti minut saastasta ja antoi helpotuksen"
"Perrrkele! Kylläpä helpotti!!" ;D ;D
Minun käsitytääkseni Abdullah Tammi on Ristona tuomittu oman ex-vaimonsa pahoinpitelystä. Muistaakseni hän myönsi asian jossain haastattelussa. Korjatkaa jos olen väärässä.
Silti Suomen islamilaista puoluetta ei saa kieltää, sillä Abdullah Tammi antaa islamille suomalaiset kasvot. Ja juuri sopivat sellaiset.
Tuolta Hörhö-Höglundin blogista löytyi tämä:
"Abdullah Tammi on ehtinyt olla mukana monessa hankkeessa. Pari kertaa hänet on tuomittu pahoinpitelystä, toinen uhreista oli oma vaimo ja toinen järjestysmies. Yrittäjänäkin mies on toiminut, tosin sai yrittäjän uransa päätteeksi tuomion konkurssirikoksesta. Verot ja sosiaaliturvamaksut olivat maksamatta, ja ovat vieläkin. Korkoineen ulosotossa on yli miljoona euroa. Mies on varaton, joten meidän veronmaksajien piikkiin summa tulee kokonaisuudessaan jäämään. Nämä tiedot perustavat Iltasanomien artikkeliin jossa myös Abdullahia haastateltiin. Ja pakkohan hänen oli asiat myöntää.Politiikkaankin Tammi on osallistunut monipuolisesti. Siitoimen joukkion lisäksi hän on yritellyt SKP:ssä ja SMP:ssä. Uskonnot ovat myös tuttuja. Mies on ehtinyt kuulua helluntailaisiin ja mormoneihin (ja ilmeisesti myös kansankirkkoomme) ennen kääntymystään islamiin.
28.9.2007 klo 15.08, Styx (vierailija)"
http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuoneesta/samaa-maata-kuin-maalarin-housut
Mikäli tämä on totta, niin on se myös valitettavaa. Jotkut taulapäät
olleet taas vauhdissa :/
Quote from: JT on 07.07.2009, 13:40:25

Muistanko oikein, mutta jossain on ollut puhetta, että Tammi olisi myös toiminut Suomen Vapaakirkon pastorina/saarnamiehenä?
Miehen uskonnon- ja aatteenvaihto on ollut kyllä todella lennokasta.
Quote from: Temppeliherra on 07.07.2009, 16:02:44
Muistanko oikein, mutta jossain on ollut puhetta, että Tammi olisi myös toiminut Suomen Vapaakirkon pastorina/saarnamiehenä?
Miehen uskonnon- ja aatteenvaihto on ollut kyllä todella lennokasta.
Tammi on käynyt lävitse monia eri kristillisiä ryhmiä, hänhän siis oli KGB:n agentti, jonka tehtävänä oli selvittää Raamattujen salakuljettajien henkilöllisyys. Ekana hän meni Vapaakirkkoon Turussa, ja ehti siellä vaikuttamaan rivimiehenä jonkin aikaa. Kun ei päässyt johtoasemaan, vaihtoi seurakuntaa. Ainakin yhden vapaakirkollisen salakuljettajan se käräytti. Vapiksen jälkeen se meni muistaakseni juuri helluntaihin, jossa se pääsi johtavaan asemaan. Nyttemmin ymmärtääkseni jo lopetetussa seurakunnassa se saarnasi, kastoi, puhui kielillä ja teki kaikkea mitä helluntailaiset tekevät, ja oli siis kaiken aikaa ateisti ja KGB:n agentti. Sinänsä mielenkiintoista, että helluntaissa ei näyttänyt kenelläkään toimivan ns. henkien erottamisen lahja. Tyyppi näytteli kunnon uskovaista ja läpi meni.
Tuon jälkeen tammi pyöri myös muissa kirkoissa, taisi olla mormonia ja adventistia ja ties mitä. Mutta ymmärtääkseni ei päässyt saarnasmiehen asemaan muualla. Yksi nettituttu sanoi käyneensä vielä 2000 luvun puolella jossain tilaisuudessa, jossa tyyppi puhui. En tiedä sitä, että minkä seurakunnan järjestämä tilaisuus se oli, vai oliko se jokin riippumaton tilaisuus.
En jaksa uskoa, että se musliminakaan olisi mitään muuta kuin jonkin tahon agentti.
Quote from: JT on 07.07.2009, 13:40:25
Mies on varaton, joten meidän veronmaksajien piikkiin summa tulee kokonaisuudessaan jäämään.
http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuoneesta/samaa-maata-kuin-maalarin-housut
Tuo oli siis Höglundia tuo yllä oleva. Onko Panu oikeesti veronmaksaja?
Quote from: turha jätkä on 07.07.2009, 18:09:27
En jaksa uskoa, että se musliminakaan olisi mitään muuta kuin jonkin tahon agentti.
Se on liian tyhmä ollakseen mikään agentti.
Quote from: mikkoellila on 08.07.2009, 19:45:39
Quote from: turha jätkä on 07.07.2009, 18:09:27
En jaksa uskoa, että se musliminakaan olisi mitään muuta kuin jonkin tahon agentti.
Se on liian tyhmä ollakseen mikään agentti.
Meinaatko, ettei kaverin väitteet pidä paikkaansa?
Quote from: turha jätkä on 09.07.2009, 01:30:51
Quote from: mikkoellila on 08.07.2009, 19:45:39
Quote from: turha jätkä on 07.07.2009, 18:09:27
En jaksa uskoa, että se musliminakaan olisi mitään muuta kuin jonkin tahon agentti.
Se on liian tyhmä ollakseen mikään agentti.
Meinaatko, ettei kaverin väitteet pidä paikkaansa?
Ehkä Tammi on todella 1970-luvulla kavaltanut Raamattujen salakuljettajia bolshevikeille. Mikäli tämä on totta, Tammi on halveksittava saasta. Tämä on varmasti kaikille täysin selvää.
Sen sijaan en usko, että hän olisi muslimina mikään agentti. Hän ei ole sen enempää "agentti" kuin joku Johan af Grann tai Ior Bock.
Risto Tammesta tulee mieleen Jopet-shown Risto http://www.youtube.com/watch?v=Wshl7j1YDWQ