Ghanasta kotoisin oleva Majeed Ibrahim Abbas on asunut Suomessa 3 vuotta. Aluksi hän eli Parikkalan vastaanottokeskuksessa, nyt elämän täyttävät lähihoitajaopinnot ja koripallo. Kielitaito on Abbasin mukaan edellytys kotiutumiselle.
Majeed Ibrahim Abbas saapui Suomeen kolme vuotta sitten. Silloin 16-vuotias turvapaikanhakija muutti Etelä-Karjalaan Parikkalan tukiasumisyksikköön. Nyt kolme vuotta myöhemmin Majeed Abbas pänttää lääketenttejä varten.
- Tämä lääketentti hylättiin, mutta yritys oli hyvä, kommentoi kokeen jälkeen lähihoitajaksi opiskeleva Abbas.
Abbas kertoo, että yksi tärkeä asia hänen kotiutumisessaan Suomeen oli kieli. Motivaatio kielen opiskeluun oli kova, sillä 19-vuotias Majeed Ibrahim Abbas tiedostaa, että se on työnsaannin edellytys.
- Haluan sopeutua Suomeen. Olen oppinut jo hyvin kieltä ja haluan oppia edelleen. Asiat ovat nyt paljon paremmin kuin ennen, nyt voin puhua kenen kanssa tahansa, kuvailee Abbas.
Yle: http://yle.fi/uutiset/majeed_kotiutui_kielen_avulla/6097079
Niin sitä pitää. Kaveri tarvitsi juuri suomenkielen opetusta ja omaa motivaatiota opiskeluun. Juuri noin kotoudutaan.
Hienoa että on sopeutunut.
Harmi vain että nyt mokumafia käyttää tätä yksittäistapausta säälittä hyväksi.
Quote from: Fetissimies on 15.05.2012, 21:18:17
Hienoa että on sopeutunut.
Harmi vain että nyt mokumafia käyttää tätä yksittäistapausta säälittä hyväksi.
Antaa käyttää vain. Tuleepahan kuitenkin samalla tuoneeksi esiin kaverin oman motivaation tärkeyden.
Hieno juttu. Asenne kohdallaan.
Nyt kotouttamista pähkäilevien, alati valppaiden viranomaisten pitäisi tarttua heppua hihasta ja kysyä: "Mitä sinun tapauksessasi tehtiin oikein? Miten opit kieltä?"
(Lääketentti menee mynkään monilta kantiksiltakin. Kaikkien vastausten pitää olla oikein. Syystä. Valitettavasti ulkomaalaisilta lääkäreiltä ei vaadita vastaavaa tarkkuutta, milligrammat ja grammat saattavat mennä iloisesti sekaisin.)
Quote from: DuPont on 15.05.2012, 21:13:55
Niin sitä pitää. Kaveri tarvitsi juuri suomenkielen opetusta ja omaa motivaatiota opiskeluun. Juuri noin kotoudutaan.
Oma motivaatio on kaikista tärkein, illman sitä ei opetuskaan mene perille, mutta sen kanssa illman opetustakin tuloksia tulee.
Tämän kaverin päämotivaationa ei mitä ilmeisimmin ollut pääsy taikaseinän viereen.
Se on hienoa, että vaikka yrittäminen ei heti tuottanut kokeessa tulosta, ei tämä lannistanut häntä. Näin juuri kielen opiskelun kanssakin pitäisi olla kaikilla mamuilla.
Mutta taas päästään tähän hoiva-alalla hyvin usein eteen tulevaan asiaan mitä maahanmuuttaja suostuu/uskonto sallii tehdä? Toivon mukaan hänen kohdalla ei tarvitse tulevalla työpaikalla näistä asioista keskustella.
Usein huomaa näistä (joidenkin) maahanmuuttajien haastatteluista, että he ottavat itse vastuuta kotiutumisestaan. Mokuttaja-media taas aina painottaa sitä, miten esim. maahanmuuttajien suomen huono oppiminen on meidän syytä.