http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122513-varoitus-poliisilta-ulkomaalaiset-pysayttelevat-nyt-autoja
Pääkaupungissa on yleistynyt uusi ulkomaalaisten huijareiden kikka. Helsingin poliisi varoittaa autoista, joiden kuljettajat ja matkustajat pysäyttelevät liikenteessä autoilevia ja pyytävät näiltä rahaa.
Poliisin rahaa anotaan bensaan, ruokaan, matkalippuun tai muuhun vastaavaan tarpeeseen.
- Poliisi kehottaa autoilijoita olemaan pysähtymättä ja antamatta rahaa tuntemattomille henkilöille edellä kuvatun kaltaisissa tilanteissa, poliisilaitos neuvoo.
Pysäyttelijät korvaavat anteliaalle rahalahjan arvottomalla rihkamalla, jota kuitenkin väitetään kullaksi tai muuksi arvokoruksi.
Tähän mennessä poliisin tietoon on tullut kaksi tapausta, joista ensimmäinen tapahtui Kehä I:llä ja toinen Hämeentiellä.
Kumpikin tapaus tapahtui viikonloppuna.
Autoilijoita ja muita henkilöitä pyydetään soittamaan heti hätänumeroon 112 poliisipartion saamiseksi paikalle, mikäli he havaitsevat autoja pysäytteleviä ulkomaalaisia.
Helsingin poliisi pyytää myös pysäyttelijöiden kanssa tekemisissä olleita ihmisiä ilmoittautumaan poliisille.
Pysäytyksiä tutkitaan petoksina.
Noniin tulihan tämäkin aika viimein, kun ei tuollaiselta perseilyltä liikenteessä välty enää ainoastaan välttelemällä julkisia.
Toivottavasti näille siirtotyöläisille on järjestetty kuparikatto pään päälle.
QuoteAutoilijoita ja muita henkilöitä pyydetään soittamaan heti hätänumeroon 112 poliisipartion saamiseksi paikalle, mikäli he havaitsevat autoja pysäytteleviä ulkomaalaisia.
Tosi rasistista soittaa heti poliisille, kun kohtaa ulkomaalaisen :flowerhat:
Deja vu. Taisi olla viime kesänä samanlainen viesti poliisilta.
Quote from: Emo on 15.05.2012, 13:44:33
QuoteAutoilijoita ja muita henkilöitä pyydetään soittamaan heti hätänumeroon 112 poliisipartion saamiseksi paikalle, mikäli he havaitsevat autoja pysäytteleviä ulkomaalaisia.
Tosi rasistista soittaa heti poliisille, kun kohtaa ulkomaalaisen :flowerhat:
On syytä soittaa poliisille, ennen kuin vellova rasismi karkaa viattoman ulkomaalaisen päälle.
http://www.hs.fi/politiikka/Stubb+hiiltyi+romanipuheista/a1305558838803
Quote
Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) hiiltyi torstaina tapaan, jolla eduskunnassa vaadittiin Romaniasta tulleiden romanikerjäläisten siivoamista pois Suomen kaduilta.
"Olemme nyt niillä rajoilla, jossa yhtä kansakuntaa yritetään leimata. Tämän tyyppistä keskustelua ei tässä salissa pidä käydä", Stubb sanoi eduskunnan kyselytunnilla.
Stubb osoitti moitteensa erityisesti perussuomalaisten Jussi Halla-aholle, joka oli tivannut hallitukselta tiukempaa otetta asiaan.
Halla-aho perusteli vaatimustaan sillä, että kerjäämiseen liittyy ihmiskaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden piirteitä. Halla-ahon mukaan poliisi epäilee romanialaisia vuosittain kahdesta ja puolesta tuhannesta rikoksesta.
"Romanikerjäläisillä on huomattava kielteinen vaikutus viihtyisyyteen, turvallisuuteen ja poliisin työhön", hän jatkoi.
Stubbin moitteet nostattivat äänekkäitä vastalauseita salissa.
"Missään nimessä ei pidä lähteä kriminalisoimaan tällaista toimintaa, vaan puuttua sen syihin", Stubb vetosi.
Uudenmaan vaalipiirissä Stubbin henkilökohtainen äänimäärä oli 41 766...jee jee
Quote from: AuggieWren on 15.05.2012, 13:47:14
Quote from: Emo on 15.05.2012, 13:44:33
QuoteAutoilijoita ja muita henkilöitä pyydetään soittamaan heti hätänumeroon 112 poliisipartion saamiseksi paikalle, mikäli he havaitsevat autoja pysäytteleviä ulkomaalaisia.
Tosi rasistista soittaa heti poliisille, kun kohtaa ulkomaalaisen :flowerhat:
On syytä soittaa poliisille, ennen kuin vellova rasismi karkaa viattoman ulkomaalaisen päälle.
Äh, niinpä tietysti, olinpa typerä!! :facepalm:
Rikkauttahan suojellaan MEILTÄ, eikä suinkaan päinvastoin! :-[
Quote
Pääkaupungissa on yleistynyt uusi ulkomaalaisten huijareiden kikka. Helsingin poliisi varoittaa autoista, joiden kuljettajat ja matkustajat pysäyttelevät liikenteessä autoilevia ja pyytävät näiltä rahaa.
[...]
Autoilijoita ja muita henkilöitä pyydetään soittamaan heti hätänumeroon 112 poliisipartion saamiseksi paikalle, mikäli he havaitsevat autoja pysäytteleviä ulkomaalaisia.
Kevättä ilmassa.
Miksi US ei voi kirjoittaa keistä ulkomaalaisista on kyse, kun kaikki sen kuitenkin osaavat arvata?
Miksi poliisin pitää kehottaa noin rasistisesti olla auttamatta ulkomaalaisia kisaturisteja? Ajatelkaa sitä ruotsalaista tai sveitsiläistä perhettä, jolta loppuu bensa ja kaikki paahtavat ohi keskisormi pystyssä.
Kyllä on törkeän rasistista yleistämistä poliisilta! Eikös nyt olisi parempi, että Taapero itse tulisi esiin ja rasististen ajatusten välttämiseksi kertoisi, minkä EU-maan kansalaiset ovat kyseessä?
Viime vuosina olen toivonut syperkylmiä talvia ja sateisia kesiä. Lähinnä vain sen takia että tuntuu että silloin saa olla rauhassa näiltä tuontirikollisilta.
Quote from: L. Brander on 15.05.2012, 13:51:26
... noin rasistisesti olla auttamatta ulkomaalaisia kisaturisteja? Ajatelkaa sitä ruotsalaista tai sveitsiläistä perhettä, jolta loppuu bensa ja kaikki paahtavat ohi keskisormi pystyssä.
;D ;D
Quote from: Fiftari on 15.05.2012, 13:54:06
Viime vuosina olen toivonut syperkylmiä talvia ja sateisia kesiä. Lähinnä vain sen takia että tuntuu että silloin saa olla rauhassa näiltä tuontirikollisilta.
Ja minä nykyään rakastan ihan liikutukseen asti Lapin isänmaallisia sääskiä ja mäkäröitä!! Hirvikärpäsiin en ole törmännyt, mutta tervetuloa myös niille, sekä punkeille!
Quote from: Emo on 15.05.2012, 13:55:39
Quote from: Fiftari on 15.05.2012, 13:54:06
Viime vuosina olen toivonut syperkylmiä talvia ja sateisia kesiä. Lähinnä vain sen takia että tuntuu että silloin saa olla rauhassa näiltä tuontirikollisilta.
Ja minä nykyään rakastan ihan liikutukseen asti Lapin isänmaallisia sääskiä ja mäkäröitä!! Hirvikärpäsiin en ole törmännyt, mutta tervetuloa myös niille, sekä punkeille!
Töissä törmäsin euroopasta tulleisiin opiskelijoihin. Ranska, Liettua, Saksa yms. Valittelivat kun täällä on niin kylmä. Mutta talvella sentään on vain suurimmaksi osaksi omat rikolliset riesana.
Kokeilisivat pysäyttää poliisiauton hätäänsä
Lienee turha odottaa, että poliisi tekisi tehtävänsä, ja pysäyttäisi ulkomaalaiset jo sataman tiellä ja laittaisi paluukyytiin jos ei maassaoleskelun edellytykset toteudu.
Onhan noita ollut joka kesä. Muutama vuosi sitten Keiteleellä S-kaupan pihassa yrittivät väkisin pysäyttää. Yritin ajaa yli mutta vikkeliä jäniksiä ovat.
Quote from: Marko Parkkola on 15.05.2012, 14:34:00

Onpas suomessa epäkohteliasta porukkaa.. eivät anna rahaa ja yrittävät vielä ajaa päälle.
En tiedä mitä täällä Mäntsälässä on tapahtunut. Koko kylä oli su ja ma täynnä poliisiautoja ja -pyöriä. En nähnyt heidän pysäyttävän ketään, mutta partioivat edestakaisin maalaiskyliä myöten.
Edellisenä viikonloppunahan täällä maalla kävi tumma fillaristi nykimässä rakennuksien ovia... ???
Ilmoitin poliisille ja he olivat KIINNOSTUNEITA! Kysyivät ajan, osoitteen, kulkusuunnan, tuntomerkit...
Quote from: Faidros. on 15.05.2012, 14:46:20
En tiedä mitä täällä Mäntsälässä on tapahtunut. Koko kylä oli su ja ma täynnä poliisiautoja ja -pyöriä. En nähnyt heidän pysäyttävän ketään, mutta partioivat edestakaisin maalaiskyliä myöten.
Edellisenä viikonloppunahan täällä maalla kävi tumma fillaristi nykimässä rakennuksien ovia... ???
Ilmoitin poliisille ja he olivat KIINNOSTUNEITA! Kysyivät ajan, osoitteen, kulkusuunnan, tuntomerkit...
Kaveri on varmaan vain eksynyt ja kärsii muistihäiriöistä. Poliisi oli tullut etsimään.
Quote from: Fiftari on 15.05.2012, 14:39:28
Quote from: Marko Parkkola on 15.05.2012, 14:34:00
Onhan noita ollut joka kesä. Muutama vuosi sitten Keiteleellä S-kaupan pihassa yrittivät väkisin pysäyttää. Yritin ajaa yli mutta vikkeliä jäniksiä ovat.
Onpas suomessa epäkohteliasta porukkaa.. eivät anna rahaa ja yrittävät vielä ajaa päälle.
Jäniksistähän tuossa puhuttiin... :roll:
Nythän tää menee ihan päinvastoin kuin pitäisi, ihmisten pitäisi pysäytellä turisteja ja kysyä keitä he ovat tai vaihtoehtoisesti juurikin poliisien.
Katsokaapa vain niin ei mene kauaa kun joku perhe on ryöstetty väkivalloin tälläisen pummauksen yhteydessä...
Toisaalta kai ne evakotkin saattoivat pysäytellä rattailla menijöitä ja kysyä suuntaa tai leipää lapsille joten ollaanhan sitä sillä tavoin kunniavelassa itä-euroopan mustalaisille?
Osaako kukaan sanoa, mitä ulkomaalaisia tekijät ovat, ettei tarvitse ruveta välttelemään heitä kaikkia?
Quote from: Iloveallpeople on 15.05.2012, 15:22:33
Osaako kukaan sanoa, mitä ulkomaalaisia tekijät ovat, ettei tarvitse ruveta välttelemään heitä kaikkia?
Varmaan mustilaisia eli niinkuin täällä hauskasti sanotaan niin "tuontitaistoja", mutta paras on vain kavahtaa kaikkia ulkomaalaisia. Ihan varmuuden vuoksi. Eipä sitten ainakaan jälkikäteen harmita.
QuoteUudenmaan vaalipiirissä Stubbin henkilökohtainen äänimäärä oli 41 766...jee jee
Pepsodent-hymy teki tehtävänsä. Se vetoaa erityisesti naisiin. :facepalm:
Quote from: Sami Aario on 15.05.2012, 13:50:23
Quote
Pääkaupungissa on yleistynyt uusi ulkomaalaisten huijareiden kikka. Helsingin poliisi varoittaa autoista, joiden kuljettajat ja matkustajat pysäyttelevät liikenteessä autoilevia ja pyytävät näiltä rahaa.
[...]
Autoilijoita ja muita henkilöitä pyydetään soittamaan heti hätänumeroon 112 poliisipartion saamiseksi paikalle, mikäli he havaitsevat autoja pysäytteleviä ulkomaalaisia.
Kevättä ilmassa.
Miksi US ei voi kirjoittaa keistä ulkomaalaisista on kyse, kun kaikki sen kuitenkin osaavat arvata?
Siksi, koska US on kopioinut tekstin aikalailla suoraan poliisin sivuilta. Siellä ei myöskään kerrota, että keistä ulkomaalaisista on kyse.
http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/PFBD/0B80018D0B7D8FEDC22579FF003538E7
"Helsingin poliisi varoittaa autoista, joiden kuljettajat ja matkustajat pysäyttelevät liikenteessä autoilevia ja pyytävät näiltä rahaa".
Ilmeisesti moottoripyörällä liikkuvaa, nämä siirtoloiset eivät pysäytä, vähänkö alko jo pelottaa.
Jokohan kohtsilleen luemme auto-caustista, ja senmyötä vapaakattopiiperöiden kollektiivisesta itkusta; "he ovat vain työn haussa, ei voi kohdella...kauheaa".
Quote from: coscarnorth on 15.05.2012, 13:41:49
Noniin tulihan tämäkin aika viimein, kun ei tuollaiselta perseilyltä liikenteessä välty enää ainoastaan välttelemällä julkisia.
No tuota tuontiromput tekivät jo joskus 2007 Viitostiellä... Ei uutta Auringon alla.
Quote from: Riukulehto on 15.05.2012, 15:47:00
Quote from: Sami Aario on 15.05.2012, 13:50:23
Miksi US ei voi kirjoittaa keistä ulkomaalaisista on kyse, kun kaikki sen kuitenkin osaavat arvata?
Siksi, koska US on kopioinut tekstin aikalailla suoraan poliisin sivuilta. Siellä ei myöskään kerrota, että keistä ulkomaalaisista on kyse.
http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/PFBD/0B80018D0B7D8FEDC22579FF003538E7
Nojuu. Sama kysymys voidaan toki osoittaa poliisille.
Kun kysellä aletaan, niin rajaviranomaisilta pitäisi kysyä, miksi nämä ovat päästäneet maahan väkeä, jonka maassaolon edellytykset eivät täyty? Miksi nämä rikkovat rutiininomaisesti ulkomaalaislakia?
Kommunistikokoomuslainen ja vihervasemmistolainen ministeri juopuivat euroopasta ja sen tarjoamasta shampanjasta. Päissään elähtyneet ministerit allekirjoittivat Schengen-sopimuksen. Rajavalvonta loppui siihen.
Kaikissa muissa maissa on poliisin lisänä milloin miliisiä, milloin guardia civilia tai paikallispoliiseja jotka pitävät huolen siitä että vaikka raja vuotaa, niin paikkakunnat pysyvät kunnossa eikä asiaton väki pääse aiheuttamaan kestämätöntä vaivaa. Korporaatiokommunistisen kokoomuksen lahja poliisitoimelle oli leikkaukset väkimäärään mikä yhdistettynä rajavalvonnan lopettamiseen ovat katastrofaalinen perintö mm suurimmille kaupungeille.
Ihmiset äänestivät kokoomusta ja saivat palkinnoksi sylintäydeltä vihervasemmistolaista rajat ylittävää liikennettä.
Tässä olisi nyt jollekin puolueelle mahdollisuus lisätä kannatusta vaatimalla rajatarkastuksia ja haittallisten maahanpyrkijöiden maahantulon estämistä. Todennäköisesti tuo olisi myös toteuttamiskelpoinen ajatus. Nyt suomalaisilla pitäisi olla rohkeutta toimia oman etunsa mukaisesti. EU-säännöt ovat paperia. Ei sen kummempaa. Sopimukset voidaan kuitata toteamalla kyseessä olevan poikkeusjärjestely. Jos Suomi ottaa rajatarkastukset takaisin ja käännyttää liian vähissä varoissa tai muuten epäilyttävät olevat maahanpyrkijät, niin ei siitä tule mitään seuraamuksia. Tai tulee... ehkä muutkin maat seuraavat esimerkkiä.
Olen törmännyt ilmiöön Etelä-Afrikassa. Siellä pysäyttämistä harrastivat mustaan väestönosaan kuuluvat. Isäntäni käski pitämään oven lukossa ja kirosi punaisia liikennevaloja: tuulilasin muka-pesun jälkeen antoi kuitenkin rahan, koska muussa tapauksessa auton pintaan olisi kuulemma jäänyt muisto tapahtumasta.
Juuri näin, Tukholmassa tämä menee siten, että ulkomaalaiset pysäyttelevät huoltoasemalla varakkaamman auton omaavia henkilöitä jonkunmuotoisen aseen kanssa ja toteavat osapuilleen jotta tämä on minun auto nyt!
Arvioitu saapumisaika Suomeen: 2 vuotta
Arvioitu saapumisaika suvismediaan: tuntematon
Ajelin vapun aikoihin moottoritietä Tampereelle päin. Jossakin Hämeenlinnan jälkeen näin kaukana auton pysähtyneen tien sivuun ja miehen viittoilevan. Vaikka en nähnyt vielä yksityiskohtia tarkasti, veikkasin että Bulgarian mustalainenhan se siellä vilkuttaa. Kun tulin kohdalle, osoittautui että olin ollut oikeassa (mielestäni Romanian ja Bulgarian mustalaiset erottaa toisistaan). Mies työnsi heiluttelemaansa riepua melkein ajoradalle asti saadakseen jonkun pysähtymään. Auton konepelti oli tietysti pystyssä. Iloisesti ajelin ohi kuten toivottavasti kaikki muutkin. Ihme jos joku hölmökään pysähtyi, koska autoletka oli aika katkeamaton, koska oli lauantai-aamupäivä ja ihmiset matkalla viettämään vapun aikaista pikkulomaa. Siitä moottoritien sivusta voi olla vaikea päästä taas liikkeelle siinä tilanteessa.
Tuli vain mieleeni, että jos yleistäminen on aina väärin ja virheellistä ja kaikki negatiiviset tapaukset yksittäistapauksia, kuinka osasin tehdä niin varman ennustuksen nenäliinan heiluttelijasta? Oli erittäin epätodennäköistä, että veikkaan oikein puhtaan sattuman varassa.
Nykyään on kaikkilla kännykät niin soitella poliiseille hädässä olijoiden sijaintipaikan..Minä en pysähdy koskaan, ellei kyseessä ole kolari.
Quote from: Professori on 15.05.2012, 20:04:25
Olen törmännyt ilmiöön Etelä-Afrikassa. Siellä pysäyttämistä harrastivat mustaan väestönosaan kuuluvat. Isäntäni käski pitämään oven lukossa ja kirosi punaisia liikennevaloja: tuulilasin muka-pesun jälkeen antoi kuitenkin rahan, koska muussa tapauksessa auton pintaan olisi kuulemma jäänyt muisto tapahtumasta.
Varsinkaan naispuolisen ei kannata kyseisessä "valtiossa" autoaan pysäyttää.
Quote from: muh dik on 15.05.2012, 21:12:28

Etelä-afrikkalainen lisävaruste BMW:hen juuri tuota silmällä pitäen. Ei taideta siellä aina laulaa kumbaijaa käsikädessä?
http://www.youtube.com/watch?v=fDrzMGdYWZc
Ja autokaappauskin voi olla rikastava kokemus, ainakin suomalaisen kukkahatun tulkitsemana?
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=249215&nodeid=15782&contentlan=1&culture=fi-FI
Quote from: P on 15.05.2012, 21:22:26

Slummien asukkaat siinä ainakin rikastuivat.
Quote from: muh dik on 15.05.2012, 21:28:14

Itse epäilen sen naisen olleen kovinkaan ihastunut tapahtuneeseen, siis auton menetykseen ja onnenkantamoiseen, ettei päässyt leikkikaluksi ghettoon maasturin ohella.
Taitaa kukkahattu hivenen ylitulkita?
Monikulttuurinen Etelä-Afrikka
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b4/Hi-jacking_hot_spot.JPG)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Etel%C3%A4-Afrikan_maatilahy%C3%B6kk%C3%A4ykset
http://en.wikipedia.org/wiki/Crime_in_South_Africa#Car_hijackings
http://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_violence_in_South_Africa
Quote from: Marko M on 15.05.2012, 21:47:44
Monikulttuurinen Etelä-Afrikka
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b4/Hi-jacking_hot_spot.JPG)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Etel%C3%A4-Afrikan_maatilahy%C3%B6kk%C3%A4ykset
http://en.wikipedia.org/wiki/Crime_in_South_Africa#Car_hijackings
http://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_violence_in_South_Africa
Autokaappauksiin on saatavaissa Anti-carjacking device ;D
http://www.youtube.com/watch?v=LQbHnLSasfQ
Quote from: P on 15.05.2012, 21:22:26
Ja autokaappauskin voi olla rikastava kokemus, ainakin suomalaisen kukkahatun tulkitsemana?
suomalaiset kukkahatut voivat puolestani aivan vapaasti opetella heimokieliä ja muutta sinne missä autot kaapataan jos se kerran niin mukavaa on. 8)
väittäisin että enemistö suomessa asuvista ei pidä autokaappausta mukavana kokemuksena ainkaan maan rajojemme sisäpuolella. :flowerhat:
Itä-Suomessa asuneena äiti on jo minua pienestä pitäen kieltänyt, että en koskaan pysähdy ulkomaisen auton luo. Mietin vaan, että uskaltaako enää edes suomen rekisterissä olevan auton luo pysähtyä, kun pohjoisen kuparivarkaat kulkivat suomen rekkareissa olevalla autolla.
Pahimmassa tapauksessa pitää valita oman hengen tai heitteillejätön väliltä.
>:(
Olen aikaisemmin ilmoittanut että minä kyllä voin pysähtyä auttamaan jos satun olemaan tuolla korotetulla nelivedollani liikkeellä ja kulkuni estetään.
Ensimmäiseksi täytyy turvata turvata liikenteen sujuminen että esim.kolarin varaa ei tule ja siksi autan mieluusti auton työntämisessä (järeän karjapuskurin avulla) syrjään, riittävän pitkälle pientareelle.
Turvallinen etäisyys epäkuntoiselle autolle esim.moottoritieltä/pientareelta on sellaiset 30-40 m joka onnistunee hyvinkin jos niikseen sattuu.
Täytynee ilmeisesti hankkia lisää auttamisvarusteita autoon, kuten esim.pippurisuihke.
Paul esittelee rikoksenestovälinettä.
(https://www.wdcart.com/cremos/catalog2/images/P1011086.JPGLgPickAxeHandleWithPaul.jpg)
Poliisi saisi panostaa tässä asiassa peitetoimintaan, esim. siviilipukuiset poliisit siviiliautoilla tai jalan liikkuen voisivat saada tehokkaastikin näitä maanteiden ja kaupunkien rihkamakeppostelijoita nalkkiin. Harmi vaan, että tästä luonnollisesti seuraisi hirveä valitus etnisestä profiloinnista ja rasismista, jotka ovat syytteitä joita kukaan uratietoinen poliisipomo tuskin haluaa kontolleen.
Quote from: CaptainNuiva on 15.05.2012, 23:02:04
Olen aikaisemmin ilmoittanut että minä kyllä voin pysähtyä auttamaan jos satun olemaan tuolla korotetulla nelivedollani liikkeellä ja kulkuni estetään.
Ensimmäiseksi täytyy turvata turvata liikenteen sujuminen että esim.kolarin varaa ei tule ja siksi autan mieluusti auton työntämisessä (järeän karjapuskurin avulla) syrjään, riittävän pitkälle pientareelle.
Turvallinen etäisyys epäkuntoiselle autolle esim.moottoritieltä/pientareelta on sellaiset 30-40 m joka onnistunee hyvinkin jos niikseen sattuu.
Täytynee ilmeisesti hankkia lisää auttamisvarusteita autoon, kuten esim.pippurisuihke.
Putkimallinen rattilukko on perusteltavissa autossa mukana olevana ihan hyvin varmenteena ajonestosysteemien ja muiden teknisten järjestelmien toimivuudelle, ja soveltuu myös hyvin hätävarjeluun. Näin vinkkinä.
Quote from: Ulkopuolinen on 16.05.2012, 14:16:21
Quote from: d100a on 15.05.2012, 20:19:13
Nykyään on kaikkilla kännykät niin soitella poliiseille hädässä olijoiden sijaintipaikan..Minä en pysähdy koskaan, ellei kyseessä ole kolari.
Minä pysähdyn taatusti jos näyttää siltä että on kyse jostain oikeasta hädästä tai avun tarpeesta. Jos on kyse jostain muusta niin soitan poliisin auttamaan - etenkin jos tilanne vaarantaa liikenneturvallisuutta.
Ongelma on ettet pysty sanomaa mistä on kyse ennenkuin saat putkesta päähäsi... vähän myöhäistä silloin.
Ulkomaalainen auto tiensivussa tai porukka ulkomaalaisen näköistä vaikka auto olisikin kotimainen, niin en pysähdy vaan soitan 112.
Selkeä onnettomuus eli selkeästi nähtävissä onnettomuuden tapahtuneen, pysähdyn, soitan 112, kerron paikan ja miltä näyttää, ja menen sitten puhelin auki katsomaan mitä siellä on. Tämä siis jos olen paikalla ensimmäisenä.
Jo 90-luvulla kun Itä-Suomeen alkoi tulla vieraita idästä, oppivat paikalliset ettei autioilla teillä pysähdytä kenenkään viittomisiin. Mutta valitettavasti vasta monen väkivaltaisen ryöstön jälkeen.
Sen sijaan, että poliisi "neuvoisi" kansalaisia olemaan tottelematta rosvoja, sen pitäisi neuvoa rajavartiolaitosta vartioimaan maata. Sillä jälkimmäinen tuntuu oikeasti olevan neuvojen tarpeessa.
Sen sijaan, että poliisi "neuvoisi", sen pitäisi hoitaa työnsä. Vai aiotaanko jatkossa poliisityö säästöjen nimissä hoitaa "neuvoilla" tyyliin: poliisi tiedottaa: "älkää antako pillua raiskaajille", "'älkää ostako huumeita", "älkää liikkuko ulkona, ettette saa turpaanne" tai "älkää lausuko arvostelmaa tai faktaperäistä väittämää mistään asiasta, ettette loukkaisi jonkun kansanryhmän oletettua kunniaa ja saisi syytettä"..
QuoteAutoilijoita ja muita henkilöitä pyydetään soittamaan heti hätänumeroon 112 poliisipartion saamiseksi paikalle, mikäli he havaitsevat autoja pysäytteleviä ulkomaalaisia.
Jos tuon olisi sanomut jokin persupolitikko niin takuuvarmasti olisi tullut syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Kalske olisi varmaan vaatinut ehdotonta linnatuomiota ja aihe olisi Ylen pääuutinen.
Quote from: Koskela Suomesta on 16.05.2012, 18:14:50
Quote from: Ulkopuolinen on 16.05.2012, 14:16:21
Quote from: d100a on 15.05.2012, 20:19:13
Nykyään on kaikkilla kännykät niin soitella poliiseille hädässä olijoiden sijaintipaikan..Minä en pysähdy koskaan, ellei kyseessä ole kolari.
Minä pysähdyn taatusti jos näyttää siltä että on kyse jostain oikeasta hädästä tai avun tarpeesta. Jos on kyse jostain muusta niin soitan poliisin auttamaan - etenkin jos tilanne vaarantaa liikenneturvallisuutta.
Ongelma on ettet pysty sanomaa mistä on kyse ennenkuin saat putkesta päähäsi... vähän myöhäistä silloin.
Ulkomaalainen auto tiensivussa tai porukka ulkomaalaisen näköistä vaikka auto olisikin kotimainen, niin en pysähdy vaan soitan 112.
Selkeä onnettomuus eli selkeästi nähtävissä onnettomuuden tapahtuneen, pysähdyn, soitan 112, kerron paikan ja miltä näyttää, ja menen sitten puhelin auki katsomaan mitä siellä on. Tämä siis jos olen paikalla ensimmäisenä.
Jo 90-luvulla kun Itä-Suomeen alkoi tulla vieraita idästä, oppivat paikalliset ettei autioilla teillä pysähdytä kenenkään viittomisiin. Mutta valitettavasti vasta monen väkivaltaisen ryöstön jälkeen.
Ellei havaittavissa ole vakavaa henkeen ja terveyteen kohdistuvaa uhkaa, esimerkiksi ihan oikeaa kolaria tai palavaa autoa, niin kyllä tuo 112:een soittaminen riittää rikosoikeudelliselta näkökannalta. Jos siellä on hätävilkut pelkästään päällä niin ohi voi ajaa ihan rauhassa mikäli aistii huijausyrityksen.
uutinen länsinaapurista:
Ruotsin Västeråsissa kaksi poliisiksi tekeytynyttä miestä pakotti autolla ajaneen 27-vuotiaan naisen mukaansa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012051615584118_ul.shtml
Riippumatta tekijöiden taustasta, niin rupeaa olemaan jo aika villiä menoa.
poissa on ne ajat ku sprite alpinella kiertelin, jos ei jaksannu kämppingille ajella ja ei ollu mitään suurempaa pyykinpesua tai muuta mihin olis kämppinkiä tarttennu, ni hyvin yöpyili millon missäki tammukkapuron laidalla...nyt en uskaltais...
Quote from: G-C on 16.05.2012, 21:57:52

Rikastuttavaa monikulttuuria, mikä realisoituu sitten innovoinnissa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Booby_trap (http://en.wikipedia.org/wiki/Booby_trap)
http://hommaforum.org/index.php/topic,6695.1650.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,6695.1650.html)
Quote from: MW on 16.05.2012, 22:10:33
Quote from: G-C on 16.05.2012, 21:57:52
poissa on ne ajat ku sprite alpinella kiertelin, jos ei jaksannu kämppingille ajella ja ei ollu mitään suurempaa pyykinpesua tai muuta mihin olis kämppinkiä tarttennu, ni hyvin yöpyili millon missäki tammukkapuron laidalla...nyt en uskaltais...
Rikastuttavaa monikulttuuria, mikä realisoituu sitten innovoinnissa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Booby_trap (http://en.wikipedia.org/wiki/Booby_trap)
Kyllä ihan korvessa uskaltaa nykyisinkin yöpyä. Nämä kriminaalit ovat sen verta urbaania ja lepsua porukkaa, etteivät ne uskalla kovin kauas pääteiltä.
Quote from: Marko M on 15.05.2012, 23:33:07
Paul esittelee rikoksenestovälinettä.
(https://www.wdcart.com/cremos/catalog2/images/P1011086.JPGLgPickAxeHandleWithPaul.jpg)
Luin ensin väärin, että "esittelee rikastuksenestovälinettä..." ;D ;D
Quote from: Koskela Suomesta on 17.05.2012, 00:28:18
Quote from: MW on 16.05.2012, 22:10:33
Quote from: G-C on 16.05.2012, 21:57:52
poissa on ne ajat ku sprite alpinella kiertelin, jos ei jaksannu kämppingille ajella ja ei ollu mitään suurempaa pyykinpesua tai muuta mihin olis kämppinkiä tarttennu, ni hyvin yöpyili millon missäki tammukkapuron laidalla...nyt en uskaltais...
Rikastuttavaa monikulttuuria, mikä realisoituu sitten innovoinnissa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Booby_trap (http://en.wikipedia.org/wiki/Booby_trap)
korvessa saattaa vaikka kompastua ja kadota.
Kyllä ihan korvessa uskaltaa nykyisinkin yöpyä. Nämä kriminaalit ovat sen verta urbaania ja lepsua porukkaa, etteivät ne uskalla kovin kauas pääteiltä.
Pitääkö laittaa tuollainen auto ostoslistalle? Voisi olla manneilla pysäyttelijöillä vellit housuissa ja pakoreitit vähissä. Ajorauha taattu, luulen ma:
Quote from: Ulkopuolinen on 16.05.2012, 14:16:21
Quote from: d100a on 15.05.2012, 20:19:13
Nykyään on kaikkilla kännykät niin soitella poliiseille hädässä olijoiden sijaintipaikan..Minä en pysähdy koskaan, ellei kyseessä ole kolari.
Minä pysähdyn taatusti jos näyttää siltä että on kyse jostain oikeasta hädästä tai avun tarpeesta. Jos on kyse jostain muusta niin soitan poliisin auttamaan - etenkin jos tilanne vaarantaa liikenneturvallisuutta.
Minä en myöskään pysähdy ellei tiellä ole suolenpätkiä, muutoin soitan kyllä herkästi.