Quote from: Tomi on 01.05.2012, 09:12:33
Erään maahanmuuttajan kirjoitus Perussuomalaisista.
Kolmessatoista vuodessa pitäisi oppia kieltä vähän paremmin. Kovin hyvää kuvaa ei anna.
Quote from: Tomi on 01.05.2012, 09:12:33
Erään maahanmuuttajan kirjoitus Perussuomalaisista. Hänellä on pahoja vääriä käsityksiä:
http://farzad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104423-perussuomalaisten-on-syyt%C3%A4-h%C3%A4vet%C3%A4
Tässä tulee ilmi eräs maahanmuuton suurimmista ongelmista. Tälle kultamunalle riittää kehujia ja puolustajia, koska hän on soluttautunut suvispiireihin, joissa ei osata keksiä mitään hyödyllistä tai taloudellisesti kannattavaa vaan toinen toistaan mielikuvituksellisempia rahareikiä, mutta usko omaan erinomaisuuteen on niin luja, ettei pystytä myöntämään, että kansantaloutta pitävät pystyssä ihan muut henkilöt. Niinpä tämmöinen toope on sitten olevinaan voimavara, joka muka elättää ne suomalaiset, jotka tosiasiallisesti elättävät suvikset.
Farzad Moghaddam pour näyttää olevan pitkälti samalla linjalla maahanmuuton suhteen kuin perussuomalaisetkin. Moghaddam korostaa, että hän elää Suomen lain mukaan ja elättää itsensä. Pienellä googlauksella selvisi, että hän on iranilainen muusikko.
Moghaddam ei kuitenkaan ole rehellinen, kun alkaa perussuomalaisia haukkua, vaikka itse näyttää olevan samalla linjalla perussuomalaisten kanssa.
QuotePerussuomalaisten on syytä hävetä 1.5.2012 00:00
Farzad Moghaddam pour Kotimaa 45 kommenttia
Vihdoinkin koko kansa näki omin silmin populismin pahat jälkiseuraukset, mutta olkoon tämä arvokas kokemus kansalaisille, jotteivät
enää tulisi huijatuksi, kun vasta-aloitteinen poliitikko huutaa turhia iskulauseita!
Vanhan sanonnan mukaan politiikka on orpo lapsi, ja nyt näemme millaista häpeää tämä orpo lapsi saattaa aiheuttaa koko maalle kömpelön poliitikon johdossa!
Edellisen eduskuntavaalien jälkeen perussuomalaiset ovat aika lapsellisesti pöyhistelleet kansalle, niin kuin olisivat miehittäneet koko
avaruuden, vaikkemme ole havainneet mitään aikaan saantia heiltä.
Heidän vaalivoitto oli paras mahdollisuus heille antaa paremman kuvan itsestään, mutta he haaskasivat sitä mahdollisuutta.
On helppoa arvata mikä on jutun likainen syy.
Asia on niin, että kun perussuomalaiset eivät ole pystyneet vaikuttamaan positiivisesti maan asioihin.
He eivätkä myöskään ole tehneet, mitä ovat luvanneet äänestäjilleen, joten yrittävät retoriikan ja provosoinnin avulla vääristää
kansan ajatukset siten, ettei kukaan juolahda kysyä, mitä oikein perussuomalaiset ovat tähän asti tehneet tälle maalle konkreettisesti!
Perussuomalaiset toinen toisensa jälkeen loukkaavat kansaryhmiä ja kun huomaavat menneensä liian pitkälle, niin heti alkavat selittää,
että se oli vain huumori, mitä ei ymmärretty.
Pitää nyt kysyä perussuomalaisilta, jos te olitte niin huumorintajuisia ja hauskoja, niin miksette perustaneet sirkusta tai jotain
farssiteatteria ja käännyitte politiikan puolelle, jossa pitää pysyä vakavana ja asiallisena!
Hakkarainen päästyään eduskunnalle alkoi haukkua ja loukata maahanmuuttajia, vaikka eduskuntavaalien iltana itse näin, kuinka monta ulkomaalaista oli Timo Soinin kanssa juhlimassa voittoa.
Mielestäni tämä on erittäin ilkeä toiminta.
Ikään kuin joku menisi johonkin vierailuun ja syötyään ja juotuaan kylliksi varastaisi emännän ja isännän arvotavarat!
Senkö verran Perussuomalaiset ovat lojaaleja ja kiitollisia äänestäjilleen?
Taannoin taas joku Helena Eronen on kirjoittanut blogissaan, että kansaryhmien on pidettävä hihanauha, jolloin poliisi voisi tunnistaa heti heidät, kaihtaakseen kysymyksiä henkilöllisyydestä.
Hän myöhemmin poisti jutun ja radion haastattelussa yritti selittää, että tämäkin oli vain huumori.
Mutta mistä nämä vitsit oikein ovat peräisin?
Miksi moiset vitsit löytyvät vain perussuomalaisten taskuista?
Miksi Timo Soini, joka osaa vain suomia muita poliitikkoja, ei kykene selvittämään ja lopettamaan näitä asioita?
Meillä on passiivinen politiikkajärjestelmä, muuten kuten muissa demokraattisissa maissa, moisessa tapauksessa ehdottomasti kansa olisi rynnännyt kaduille ja vaatinut eron hupsulle poliitikolle.
Hiljattain yksi Englannin Työväen puolueen kansan edustaja oli parlamentin baarissa käyttäytynyt huonosti ja puolue heti erotti hänet ja hän itsekin joutui nöyrästi pyytämään anteeksi kansalta.
Mutta me täällä vian nielemme kaiken ja marisemme seinien takana.
Minä voisin hyväksyä Helena Erosen ehdotuksen sillä ehdolla, että Perussuomalaisetkin panisivat joko merirosvojen tai natsien merkin
hihalleen!
Muistakaamme, että Hitler myös ääniuurnien kautta pääsi valtaan ja koko maailma näki mitä hän aiheutti.
Siis jos rakastamme tätä maata ja kansaa ja, jos olemme sivistyneitä ihmisiä, niin kukistakaamme perussuomalaisten ilkeitä ajatuksia.
Farzad Moghaddam pour, Vaasa
http://farzad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104423-perussuomalaisten-on-syyt%C3%A4-h%C3%A4vet%C3%A4
QuoteOlen suomen kansalainen ja oleskellut lähes 13 vuotta tässä maassa siivosti ja kunnioitettavasti. Päätavoitteeni on ollut alusta lähtien antaa mahdollisimman positiivisen ja vaikuttavan kuvan maahanmuuttajista.
Hoono soomi taitaa olla syynä, että kirjoittaja käyttää kunnioittettavasti- ja vaikuttavan kuvan-termejä.
Varsinkin kunnioittamista ovat jotkut muutkin mamukirjoittelijat vaatineet.
Eivät oikein ole vielä sisäistäneet että Suomessa kunnioitus ansaitaan ja vaikuttavuus ei aina välttämättä ole positiivista.
Tuon blogistin mielestä varmaan myös tämän Kai Haaviston pitää hävetä vihapuhettaan Uusi Suomen palstalla.
(http://i10.aijaa.com/b/00739/10109770.jpg)
(http://i8.aijaa.com/b/00043/10109771.jpg)
Joka taisi sittemmin hävitä Uudesta Suomesta.
http://kaihaavisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104717-somalien-virta-pit%C3%A4%C3%A4-katkaista-heti
QuoteMuistakaamme, että Hitler myös ääniuurnien kautta pääsi valtaan ja koko maailma näki mitä hän aiheutti.
Eiköhän tämänkin apinan anti ollut tässä.
Jaa tämä on heppu jota olen yrittänyt piiskata kunnon raivoon usarissa. Hän onnistui jo kutsumaan minua sivistymättömäksi. Yritän saada jonkinlaisen lipsahduksen aikaiseksi josta voisi ilmoitella poliisille ihan *ttuillakseen ;D
EDIT: Ai niin uhkailihan hän jo minua hieman "En ole vihamielinen, enkä kaipaa väkivaltaa, mutten myöskään anna teidän ivailla minua vain sen takia, etten ole syntynyt tässä maassa, ja pidän niskani pystyssä ylpeänä, koska tiedän, miten tässä maassa olen toiminut!"
http://d100a.puheenvuoro.uusisuomi.fi/102717-kissa-on-p%C3%B6yd%C3%A4ll%C3%A4#comment-1488433
Juna meni jo kauan sitten. Kaveri on jälkisyttöinen ja osoittaa sillä typeryytensä. Ja osoittaa hän lukutaidottomuutensakin koska ei Helena mitään ehdottanut ole.
QuoteIslam ja tasa-arvo29.4.2012 19:01 Abdirahman Roble
Täytyy korjata yksi asia. Suomessahan luullaan että muslimit eivät arvosta naisia. Näin ei ole. Me arvostamma naisia ja tyttöjä. Olen sitä mieltä että mies on perheen pää mutta se ei tarkoita sitä että syrjisin naisia. Enemmänkin kyse on siitä että mies ja nainen ovat erilaisia ja se että mies on parempi johtaja. On tottakai miehiä jotka suhtautuvat naisiin halventavasti ja se on tientenkin väärin eikä se liity islamiin.
Tää on helmi.
Off the topic... on the topic
Niille jotka sitten OVAT OIKEASTI lukenee historiaa tietävät millä kepu-konstilla (hitler-korttivaraus) Hitler pääsi valtaan niin vastaus oli että Hitler ei koskaan päässyt rehellisillä ja oikeudenmukaisilla vaaleilla valtaan. NSDAP:n kannatus ei koskaan noussut suurimmaksi poliittiseksi puolueeksi ja oikeuttanut tätä.
Hitler pääsi valtaan valtiopäivätalon palon jälkimainingeissa syntyneen demokratiavajeen ja valheellisten lupausten avulla. Eli kun valtiopäivätalo paloi, muut puolueet äityivät antamaan nsdap:lle sille kuulumatonta poikkeuksellista valtaa eduskuntataloa kohtaan suoritetun terroriteon korjaamiseksi.
Vähän niinku jenkkilässä WTC iskujen jälkimainingeissa synnytettiin homeland-security niminen organisaatio joka kasvoi tehtäviään ja kansalaisoikeuksia suuremmaksi.
Back to the topic, on the topic...
Tämä sama ketju on jo Peräkammarissa. Siellä huomautin, että iranilainen muusikko Moghaddam on ajatuksissaan lähellä perussuomalaisia, koska hänen mielestään maahanmuuttajan pitäisi noudattaa Suomen lakia ja elättää itsensä. Moghaddamin kannattaisi liittyä Perussuomalaisiin, sen sijaan, että elättelee perusteettomia uhkakuvia.
Autuaita ovat pölvästit, sillä heille annetaan kansalaisuus.
Mielestäni olisi ihan kohtuullista, että ns. poliittisten blogien kirjoittajat osaisivat kunnollista suomea. Tämä tuherrus on lähinnä loukkaus äidinkieltäni kohtaan.
"Farzad Moghaddam pour on iranilainen muusikko ja hänen soittimiaan ovat olleet jo vuodesta 1991 lähtien tar ja setar. Hänen musiikissaan korostuu sen rytmisyys ja hengellisyys. Farzad Moghaddam pour esittelee ja soittaa mielellään musiikkiaan ja haluaa tutustuttaa kuuntelijoita tähän harvinaiseen musiikkityyliin."
Näitä muusikoita, rumpaleita, tanssinopettajiahan kaivataan ja tuotetaan lisää rikastuttamaan köyhtyvää kansantalouttamme. Perussuomalaiset ottavat mielihyvin vastaan kehittävän kritiikin, kun eivät vielä ole saaneet tehdyksi "mitään aikaan saantia".
Ja 13 vuotta maassa omien sanojensa mukaan oleskellut mies jatkaa:
"On helppoa arvata mikä on jutun likainen syy.
Asia on niin, että kun perussuomalaiset eivät ole pystyneet
vaikuttamaan positiivisesti maan asioihin.
He eivätkä myöskään ole tehneet, mitä ovat luvanneet
äänestäjilleen, joten yrittävät retoriikan ja provosoinnin avulla vääristää
kansan ajatukset siten, ettei kukaan juolahda kysyä, mitä oikein
perussuomalaiset ovat tähän asti tehneet tälle maalle konkreettisesti!
Perussuomalaiset toinen toisensa jälkeen loukkaavat
kansaryhmiä ja kun huomaavat menneensä liian pitkälle, niin heti alkavat selittää,
että se oli vain huumori, mitä ei ymmärretty.
Pitää nyt kysyä perussuomalaisilta, jos te olitte niin
huumorintajuisia ja hauskoja, niin miksette perustaneet sirkusta tai jotain
farssiteatteria ja käännyitte politiikan puolelle, jossa pitää pysyä vakavana
ja asiallisena!"
Vihapuhetta, ei vaan vähemmistön lainsuojaista puolikielistä panettelua.
Ensinnäkin terve koira ei pure ruokkivaa kättä. Nämä valittajat voisivat istua alas ja hieman miettiä mitä heidän hyväkseen on tehty. Toisekseen on aina mahdolllista poistua tästä paskamaasta jos muualla on asiat paremmin.
Kävin lukaisemassa usarin blogin kommentteja.. Hitto että sai päänsärkyä.
Quote from: Fiftari on 01.05.2012, 17:29:28
Kävin lukaisemassa usarin blogin kommentteja.. Hitto että sai päänsärkyä.
Uuden Suomen blogi, kirjoittaja Perussuomalainen Kai Haavisto:
(http://i6.aijaa.com/b/00082/10112171.jpg)
(http://i3.aijaa.com/b/00881/10112172.jpg)
(http://i8.aijaa.com/b/00290/10112173.jpg)
http://juba.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104751-kuka-pelastaa-maailman-perussuomalaisilta
Olen lukenut internetistä blogeja, jotka käsittelevät perussuomalaisia. Näistä blogeista on tullut ilmi perussuomalaisten ajatusmaailma, joka ei saamieni tietojan mukaan sovi tähän päivään! Perussuomalaisten ajatukset ovat varsinkin vähemmistöjä kohtaan loukkaavia ja muutenkin hyvän maun vastaisia! On myös varsin kuvottavaa, että perussuomalaiset niputtavat kaikki maahanmuuttajat samaan kastiin! Eivätkö perussuomalaiset tajua, että jokainen maahanmuuttaja on yksilö, ihminen ja myös erilainen. Tätä en voi ymmärtää! Olisiko tässä kenties perussuomalaisilla itsetutkiskelun paikka?
Sentään meillä Suomessa on puolueeton ja suvaitsevainen oikeuslaitos, minkä voimme todeta siitä, että monia perussuomalaisia on laitettu vastuuseen sanomisistaan ja muista loukkauksistaan. Myös esimerkiksi Islamin leimaaminen vaaralliseksi uskonnoksi on älytöntä, sillä kyllä pikkulapsikin ymmärtää, että jokainen islaminuskoinen on yksilö, näin ollen ei ole mitään yhtä islamia!
Olen tässä vain miettinyt, että koska Perussuomalaiset mahtavat tajuavat, ettei etnisiä, uskonnollisia tai poliittisia ryhmiä ole mielekästä niputtaa samaan nimittäjän alle!
Hyvää vappua kaikille vapaille ja tasa-arvoisille yksilöille ja myös Perussuomalaisille
Onko aloitus väärässä paikassa? modet korjatkoon oikeaan paikkaan, eikö....?
Pohjallisessakin häiriköinyt Farzad Moghaddam pour
http://hommaforum.org/index.php/topic,69185.0.html
pitää perus-suomalaisvastaista viha-blogia myös uudessa suomessa. Huomenna kirjous lienee jo pohjallisessa?
http://farzad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104423-perussuomalaisten-on-syyt%C3%A4-h%C3%A4vet%C3%A4
QuotePerussuomalaisten on syytä hävetä
1.5.2012 00:00 Farzad Moghaddam pour Kotimaa 111 kommenttia ilmoita asiaton viesti
Vihdoinkin koko kansa näki omin silmin populismin pahat
jälkiseuraukset, mutta olkoon tämä arvokas kokemus kansalaisille, jotteivät
enää tulisi huijatuksi, kun vasta-aloitteinen poliitikko huutaa turhia
iskulauseita!
Vanhan sanonnan mukaan politiikka on orpo lapsi, ja nyt
näemme millaista häpeää tämä orpo lapsi saattaa aiheuttaa koko maalle kömpelön
poliitikon johdossa!
Edellisen eduskuntavaalien jälkeen perussuomalaiset ovat
aika lapsellisesti pöyhistelleet kansalle, niin kuin olisivat miehittäneet koko
avaruuden, vaikkemme ole havainneet mitään aikaan saantia heiltä.
Heidän vaalivoitto oli paras mahdollisuus heille antaa
paremman kuvan itsestään, mutta he haaskasivat sitä mahdollisuutta.
On helppoa arvata mikä on jutun likainen syy.
Asia on niin, että kun perussuomalaiset eivät ole pystyneet
vaikuttamaan positiivisesti maan asioihin.
He eivätkä myöskään ole tehneet, mitä ovat luvanneet
äänestäjilleen, joten yrittävät retoriikan ja provosoinnin avulla vääristää
kansan ajatukset siten, ettei kukaan juolahda kysyä, mitä oikein
perussuomalaiset ovat tähän asti tehneet tälle maalle konkreettisesti!
Perussuomalaiset toinen toisensa jälkeen loukkaavat
kansanryhmiä ja kun huomaavat menneensä liian pitkälle, niin heti alkavat selittää,
että se oli vain huumori, mitä ei ymmärretty.
Pitää nyt kysyä perussuomalaisilta, jos te olitte niin
huumorintajuisia ja hauskoja, niin miksette perustaneet sirkusta tai jotain
farssiteatteria ja käännyitte politiikan puolelle, jossa pitää pysyä vakavana
ja asiallisena!
Hakkarainen päästyään
eduskunnalle alkoi haukkua ja loukata maahanmuuttajia, vaikka eduskuntavaalien
iltana itse näin, kuinka monta ulkomaalaista oli Timo Soinin kanssa juhlimassa
voittoa.
Mielestäni tämä on erittäin ilkeä toiminta.
Ikään kuin joku menisi johonkin vierailuun ja syötyään ja
juotuaan kylliksi varastaisi emännän ja isännän arvotavarat!
Senkö verran Perussuomalaiset ovat lojaaleja ja kiitollisia
äänestäjilleen?
Taannoin taas joku Helena Eronen on kirjoittanut blogissaan,
että kansanryhmien on pidettävä hihanauha, jolloin poliisi voisi tunnistaa heti
heidät, kaihtaakseen kysymyksiä henkilöllisyydestä.
Hän myöhemmin poisti jutun ja radion haastattelussa yritti
selittää, että tämäkin oli vain huumori.
Mutta mistä nämä vitsit oikein ovat peräisin?
Miksi moiset vitsit löytyvät vain perussuomalaisten
taskuista?
Miksi Timo Soini, joka osaa vain suomia muita poliitikkoja,
ei kykene selvittämään ja lopettamaan näitä asioita?
Meillä on passiivinen politiikkajärjestelmä, muuten kuten muissa demokraattisissa maissa, moisessa
tapauksessa ehdottomasti kansa olisi rynnännyt kaduille ja vaatinut eron
hupsulle poliitikolle.
Hiljattain yksi Englannin Työväen puolueen kansan edustaja oli
parlamentin baarissa käyttäytynyt huonosti ja puolue heti erotti hänet ja hän
itsekin joutui nöyrästi pyytämään anteeksi kansalta.
Mutta me täällä vian nielemme kaiken ja marisemme seinien
takana.
Minä voisin hyväksyä Helena Erosen ehdotuksen sillä ehdolla,
että Perussuomalaisetkin panisivat joko merirosvojen tai natsien merkin
hihalleen!
Muistakaamme, että Hitler myös ääniuurnien kautta pääsi
valtaan ja koko maailma näki mitä hän aiheutti.
Siis jos rakastamme tätä maata ja kansaa ja, jos olemme
sivistyneitä ihmisiä, niin kukistakaamme perussuomalaisten ilkeitä ajatuksia.
Farzad Moghaddam pour, Vaasa
Tähän kirjoitukseen kävisi kuin nenä päähän se vanha vitsi; "persut on perseestä" - Ai, mistä maasta olet kotoisin?" :facepalm:
On vaikea käsittää näitä ulkomaalaisia, joilla on asiat hyvin suomessa, mutta siitä huolimatta täytyy alkaa puremaan ruokkivaa kättä? Minusta alkaa tuntumaan, että osa heistä saavat liian vähän aurinkoa ja alkavat sekoilemaan. Ehkäpä muutto aurinkoisemmille seuduille parantaisi mielenlaatua heiltä?
Minusta tällainen mr. Pour on juuri se oikea tyyppi hankkimaan kannatitusta nimenomaan vastapuolelle.Sen lisäksi Äijää pitäisi vuosipyöräyttää takaisin Iranissa jakysellä sen jälkeeen kuinka huonosti hoidamme asiamme. Perusnillittäjän prototyyppi tyyliin enrique Tissier. Vallankumouksellisia.
Quote from: ElenaDaylights on 01.05.2012, 21:03:03
Minusta tällainen mr. Pour on juuri se oikea tyyppi hankkimaan kannatitusta nimenomaan vastapuolelle.Sen lisäksi Äijää pitäisi vuosipyöräyttää takaisin Iranissa jakysellä sen jälkeeen kuinka huonosti hoidamme asiamme. Perusnillittäjän prototyyppi tyyliin enrique Tissier. Vallankumouksellisia.
Minullekin tuli mieleen tuosta se Ignorant Tales.
Sääli, että ne maahanmuuttajat, jotka innokkaimmin haluavat äänensä kuuluviin, ovat sellaisia, joilla on ongelmia joko kielitaidossa tai luetun ymmärtämisessä. Tai molemmissa. Tai sitten he ovat vain vieraantuneita todellisuudesta.
Maahanmuuttokritiikkiä nämä kuitenkin helpottavat. Jos koulutettujen anti on tasoa Migrant tales, niin eipä tässä oikeastaan itse tarvitse sanoa mitään. Riittää, kun he ovat äänessä.
Siis jos rakastamme tätä maata ja kansaa, ja jos olemme
sivistyneitä ihmisiä, niin kukistakaamme Moghaddamien ilkeitä ajatuksia.
Persu, Impivaara
Tästä on jo ketju.
http://hommaforum.org/index.php/topic,70285.0/topicseen.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,70285.0/topicseen.html)
Quote from: Suomitalon renki on 01.05.2012, 20:49:04
On vaikea käsittää näitä ulkomaalaisia, joilla on asiat hyvin suomessa, mutta siitä huolimatta täytyy alkaa puremaan ruokkivaa kättä? Minusta alkaa tuntumaan, että osa heistä saavat liian vähän aurinkoa ja alkavat sekoilemaan. Ehkäpä muutto aurinkoisemmille seuduille parantaisi mielenlaatua heiltä?
Niin ja kun ottaa huomioon, että Vaasa on vieläpä Suomen aurinkoisin kaupunki.. 8)
Farzad kertoo itsestään että;
QuoteOlen suomen kansalainen ja oleskellut lähes 13 vuotta tässä maassa siivosti ja kunnioitettavasti. Päätavoitteeni on ollut alusta lähtien antaa mahdollisimman positiivisen ja vaikuttavan kuvan maahanmuuttajista.
Onko hän siis niitä ammattilaisia joita rekrytoidaan tänne suoraan maanpäällisestä paratiisista ja päätavoitteena antaa mahdollisimman positiivisen ja vaikuttavan kuvan humanitaarisista pakolaisista? Onko sellainen tavoite itsessään muka syy Suomessa oleskeluun?
Hänen persuanalyysit ovat hienosti hesarin ammattikolumnistien tasoa, missä ihmetellään että miksi joku äänestää persuja vaikka taivas on sininen, linnut laulaa, telkkarista näytetään big brotheria ja minihametytöt kävelee yhdessä burkhatyttöjen kanssa.
Hän tarttuu hyvin median itse luomiin kohuihin ja tulevana hesarikolumnistina osaa olla tietämättä ettei oppositiopuolue tee hallitussuunnitelmia, vaan hallituspuolueet itse.
Minä äänestin persuja ja olen tyytyväinen, ettei puolue kääntänyt takkia, kuten vasemmisto ja sdp teki. Oppositiopuolueena ne tekee ihan ok työtä näin uutena suurena puolueena, varsinkin kun meidän poliittisessa top3 kulttuurissa on käytännössä vuosikymmeniä puuttunut koko käsite oppositio. Edes Rooma ei rakennettu yhdessä päivässä.
Eikä se Hakkarainen mitään pahaa ole kenellekkään tehnyt, ja onhan aina Berluscoonikin olemassa ihan vain esimerkkinä että kohupolitiikkokin voi saavuttaa huippuja.
Pahoin epäilen että Farzad kokee vielä paljon pettymyksiä tulevien vuosien aikana, kun ne jotka tulevat häpeämään ovat RKP ja SDP etusijalla ja persut pääsevät sellaiseen hallitukseen, missä Kokoomus ja Keskusta ovat ne puolueet jotka kääntää takkia ja persut toteuttaa vaalilupauksia.
Ulkomaalainen näkee asiat toisesta näkökulmasta. Se on rikkautta.
Siellähän se Hitler-korttikin jo vilahti samantien. Hajaantukaa, ei ole enää mitään keskusteltavaa tai olette natsihitlereitä!
Äijä, on asunut Suomessa 13 vuotta, ei osaa suomenkieltä, jakaa perätöntä tietoa blogissaan ja suoraan vittuilee niille, jotka ovat hänen elämänsä täällä mahdollistaneet. Kehuskelee itseään jonain lastensa koulutuksen kustantajana.
Kannattaiskohan tämmöisten pitää suunsa kiinni? Ainakin niin kauan kun tajuavat mistä puhuvat.
Quote from: desperaato on 01.05.2012, 22:49:59

Minulla terävimmin tökkää silmään tuo "jos rakastamme tätä maata ja kansaa...". Se nyt on varma, että tuo mies ei voi rakastaa tätä maata ja tätä kansaa. (Myönnän, että en ole kyennyt lukemaan tuota kirjoitusta, muuten kuin tuon yhden lainaamani kohdan osalta joka tökkää koko ajan näköelimeeni kun tässä ketjussa piipahdan.)
Kuinkahan paljon verovaroja tulisi lisätä, jotta kirjoittaja yltäisi ymmärrettävään viestintään?
Quote from: desperaato on 01.05.2012, 22:49:59
Äijä, on asunut Suomessa 13 vuotta, ei osaa suomenkieltä, jakaa perätöntä tietoa blogissaan ja suoraan vittuilee niille, jotka ovat hänen elämänsä täällä mahdollistaneet. Kehuskelee itseään jonain lastensa koulutuksen kustantajana.
Kannattaiskohan tämmöisten pitää suunsa kiinni? Ainakin niin kauan kun tajuavat mistä puhuvat.
Jos täyshoito Pohjolan onnelassa ei kelpaa, aina voi lähteä takaisin. Suomi tulee toimeen paljon paremmin ilman tällaisa farzad mogomogo poureja plus muita kulttuurimme rikastuttajia...
Ensin nämä pilaavat ja tuhoavat oman yhteiskuntansa ja sitten pakenevat aikaansaamaansa sekasortoa tänne valittamaan ja neuvomaan, miten meidän pitäisi elää elämäämme. Huoh!
[quote author=Viimeinen suomalainen link=topic=70297.msg1004382#msg1004382 Suomi tulee toimeen paljon paremmin ilman tällaisa farzad mogomogo poureja plus muita kulttuurimme rikastuttajia...
Ensin nämä pilaavat ja tuhoavat oman yhteiskuntansa ja sitten pakenevat aikaansaamaansa sekasortoa tänne valittamaan ja neuvomaan, miten meidän pitäisi elää elämäämme. Huoh!
[/quote]
asian ytimessä. jokaisen joka tänne ulkomailta veronmaksajien elätettäväksi tulee pitää ensin osata lukea Kalevala ja Seitsemän veljestä sekä Tuntematon sotilas suomen kielellä ja vasta sitten saa jäädä. koraanit saa viedä paperinkeräykseen kun meillä on omat hyvät kirjamme!
Tykkään tuon Farzadin tukkamallista.
"Hakkarainen päästyään
eduskunnalle alkoi haukkua ja loukata maahanmuuttajia, vaikka eduskuntavaalien
iltana itse näin, kuinka monta ulkomaalaista oli Timo Soinin kanssa juhlimassa
voittoa".
Ilmeisesti Farzad ei ollut Timon kanssa juhlimassa, ja nyt ei ole enään leppoisa olo, Teuvo Hakkaraiseen saa helposti yhteyden, puhelimitse, tai sähköpostilla, että voipi tämä Moghadishu esittää itkunsa, suoraan edustajalle.
13 vuotta Suomessa, ja ukko kirjottaa, samallatavalla, kun 8-vuotiaani, kolme vuotta sitten, vaadin lisää rahaa kotou.....no en vaadi, vaadin lisää lampaita.
Ilmeisesti tän Farzadin suomen kielen ymmärrys on niin huonoa että hän tulee puhuneeksi puutaheinää ja oikeasti uskoo vääristelyihinsä.
Säälin tyyppiä että on noin pihalla.
QuoteMuistakaamme, että Hitler myös ääniuurnien kautta pääsivaltaan ja koko maailma näki mitä hän aiheutti.
Kiitos Farzad, elämäni olisi paljon köyhempi jos demokratian perslävestä, eli Lähi-idästä/P-Afrikasta(?) lähtöisin oleva muslimamu ei opettaisi minulle länsimaisen demokratian demonisia puolia. Allahin siunausta veli.
Farzad kunnialoukkaa minua :( Tule apuun fobba!
Quote from: EL SID on 01.05.2012, 20:31:50
http://farzad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104423-perussuomalaisten-on-syyt%C3%A4-h%C3%A4vet%C3%A4
QuoteHakkarainen päästyään eduskunnalle alkoi haukkua ja loukata maahanmuuttajia [...] Mielestäni tämä on erittäin ilkeä toiminta.
Minusta on ilkeää - tai vähintään tarkoitushakuista - toimintaa palata uudelleen ja uudelleen tälle astialle. Tämähän on jo moneen kertaan käsitelty, ja Hakkarainenkin on pyytänyt julkisesti anteeksi. Eikös Farzad Moghaddam pourille ole opetettu anteeksiantoa ja yhteistyön periaatteita? Pekka Haavistostakin voisi ottaa mallia.
Kunnioittavasti muistuttaisin Farzad Moghaddam pouria hänen omista sanoistaan:
QuoteUseimmiten käy niin, että tuhansia positiivisia ominaisuuksia ei nähdä tai huomata, mutta pientä syntiä tai inhimillistä virhettä suurennetaan turhaan ja sen huhun mukaan monet ajattelemattomana lähtevät toimimaan.
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/loppu-sokealle-rasismille-1.1168622
Niinpä.
QuoteVanhan sanonnan mukaan politiikka on orpo lapsi
http://farzad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104423-perussuomalaisten-on-syyt%C3%A4-h%C3%A4vet%C3%A4
Ai on vai? En minä ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta sanonnasta. Mutta kyllähän niitä sanontoja riittää. Tämäkin on hyvä:
Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee.Koska Farzad Moghaddam pour mitä ilmeisimmin ymmärtää maineen päälle, miksi hän itse on heittämässä lokaa toisten niskaan? Yleensä sellaista pidetään tapana kiillottaa omaa mainetta "vihollisen" maineen kustannuksella. (Tämähän on itsestään selvää. Minä tässä vain kertailen poliittisen kirjoittelun perusasioita, Farzad Moghaddam pourin esimerkistä innoittuneena.)
Farzad Moghaddam pour arvostelee Perussuomalaisia joukkoon kuulumattomiksi (koska 'orpo') ja (siksi) häpeää tuottaviksi, sekä rinnastaa heidät varkaisiin ja valehtelijoihin. Perussuomalaiset ovat silti asemassaan äänestystulosten takia: eikö Farzad Moghaddam pour tunnusta sitä tosiasiaa, että
kansa ilmaisee tahtonsa ja pyrkimyksensä äänestyskäyttäytymisellään? Vai pitääkö hän Suomen kansaa tyhmänä ja huiputettavana?
Quoteolkoon tämä arvokas kokemus kansalaisille, jotteivät enää tulisi huijatuksi
En osaa vastata kysymykseeni, sillä hänen aikaisemmassa kirjoittelussaan on osansa saanut suuri osa koko kantaväestöstä:
QuoteMonet seikat vaikuttavat monen suomalaisen näkökulmaan maahanmuutosta ja maahanmuuttajista. [...] [E]hkä herkin vaikuttava tekijä tässä on paikallisten raaka mustasukkaisuus, joka sokeuttaa heidän silmät ja panee umpeen heidän korvat.
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/loppu-sokealle-rasismille-1.1168622
Noh, ainakaan vastuuta ei tuolla kertaa vieritetty Perussuomalaisten niskaan.
On hyvä, että Farzad Moghaddam pour on kriittinen. Mutta hyvä kriitikko osaa olla myös itsekriittinen, eikä hänelle riitä kohteeksi pelkkä ulkokuori. Tässä avittaisi huomattavasti, jos ylipäätään osaisi arvostaa ja ymmärtää myös sisältöä, eikä puhuisi ainoastaan tahrattoman maineen ja imagon puolesta. Lisäksi, loanheittoa pidetään tavallisesti hieman asiattomana kritiikin alalajina. Että sikäli, jos haluaisi tulla vakavastiotetuksi.
Kansalainen Farzad Moghaddam pour luennoi kiihkeästi rasisteista ja suomen kielen etymologiasta:
http://farzad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104430-perussuomalisten-k%C3%A4yt%C3%B6ksest%C3%A4-ja-asenteesta (http://farzad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104430-perussuomalisten-k%C3%A4yt%C3%B6ksest%C3%A4-ja-asenteesta)
Etymologiaosuuden vakuuttavuus tosin kärsii heikosta kielen osaamisesta.
Kyse lienee minäkuvan häiriöstä, joka syntynee touhutätien vuolaista kehuista uusia temppuja oppineille lemmikeilleen. Sama ilmiö näkyy Idols-karsinnoissa, kun äidin kehuma paksu laulutaidoton tytär joutuu elämänsä ensimmäistä kertaa tosiasioiden eteen. Telkkarista tulee aina joskus näitä ajankohtaisohjelmia, joissa pelkkä pigmentti pätevöittää kaikkien ulkomaanasioiden yleis- ja erityisasiantuntijaksi. Teinien kohdalla minäkuvan vääristyminen on vielä jotenkuten ymmärrettävää, mutta aikuisen miehen kohdalla asiaan on vaikeata suhtautua rakentavasti.
En muuten suostu uskomaan, että Farzad Moghaddam pourin pärställä kvalifioituu neekeriksi. Ennemmin vaikka turkulaiseksi, kaverillahan on selvästi sama parturi kuin Matti Ruohosella.
No, onnea FMp:lle valitsemallaan tiellä. Liekö kunnallisvaaliehdokas vai miksi hölmöjä kirjoittelee?
Tässä nyt ihmetyttää kovasti, että miksi ihmeessä pour kirjoitetaan pienellä, kun se vaikuttaisi olevan osa nimeä?
Quote from: Ruckafella on 02.05.2012, 16:27:54
Tässä nyt ihmetyttää kovasti, että miksi ihmeessä pour kirjoitetaan pienellä, kun se vaikuttaisi olevan osa nimeä?
Nimitänpä FM_p-hengessä itseni kielitieteilijäksi ja julistan seuraavaa:
Kyseessä on sukunimen pääte, joka tarkoittaa jonkun poikaa tai jostakin kotoisin olemista. Yleensä kirjoitetaan yhteen, kuten sen yhden pompöösin CNN:n toimittajatädin (Amanpour) tapauksessa. Tässä tapauksessa on päätetty translitterointi latinalaiselle aakkostolle tehdä näin.
Quote from: Kala on 01.05.2012, 22:43:08
Siellähän se Hitler-korttikin jo vilahti samantien. Hajaantukaa, ei ole enää mitään keskusteltavaa tai olette natsihitlereitä!
Natsikirjallisuutta innokkaasti julkaisevasta ja natsiretoriikkaa suosivasta ajatollien maasta paenneelle tyypille soisi muuten ihan käsiä taputtaen natsikortin käytön, mutta kun vastaläppänä voi kuitenkin heittää, että hän puhuu äidinkielenään indoARJALAISTA kieltä, niin ei vaan pysty.
Onkohan tuo tehty jollain google kääntäjällä?
Juban ansa idiooteiile toimi, Tomi hyvä saalis.
Quote from: Tomi on 01.05.2012, 18:58:10
http://juba.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104751-kuka-pelastaa-maailman-perussuomalaisilta
Olen lukenut internetistä blogeja, jotka käsittelevät perussuomalaisia. Näistä blogeista on tullut ilmi perussuomalaisten ajatusmaailma, joka ei saamieni tietojan mukaan sovi tähän päivään! Perussuomalaisten ajatukset ovat varsinkin vähemmistöjä kohtaan loukkaavia ja muutenkin hyvän maun vastaisia! On myös varsin kuvottavaa, että perussuomalaiset niputtavat kaikki maahanmuuttajat samaan kastiin! Eivätkö perussuomalaiset tajua, että jokainen maahanmuuttaja on yksilö, ihminen ja myös erilainen. Tätä en voi ymmärtää! Olisiko tässä kenties perussuomalaisilla itsetutkiskelun paikka?
Sentään meillä Suomessa on puolueeton ja suvaitsevainen oikeuslaitos, minkä voimme todeta siitä, että monia perussuomalaisia on laitettu vastuuseen sanomisistaan ja muista loukkauksistaan. Myös esimerkiksi Islamin leimaaminen vaaralliseksi uskonnoksi on älytöntä, sillä kyllä pikkulapsikin ymmärtää, että jokainen islaminuskoinen on yksilö, näin ollen ei ole mitään yhtä islamia!
Olen tässä vain miettinyt, että koska Perussuomalaiset mahtavat tajuavat, ettei etnisiä, uskonnollisia tai poliittisia ryhmiä ole mielekästä niputtaa samaan nimittäjän alle!
Hyvää vappua kaikille vapaille ja tasa-arvoisille yksilöille ja myös Perussuomalaisille
Antaa Juban jatkaa:
.5.2012 19:29 Juba Ojala
Jep. Näköjään vain muutama ihminen meni trolliin, pisteet niille.
Tämän kirjoituksen tarkoitus oli kartoittaa, miten ihmiset suhtautuvat kaksoisajatteluun, jos se on omien päämäärien ja aatteiden mukaista. Vastapuolelta tuleva vastaavanlainen ajattelutapa tietysti kumotaan.
Nykyisin on korostunut varsinkin maahanmuutosta ja islamista puhuttaessa, että kaikki ovat yksilöitä. Sitten henkeä vetämättä samaan sivulauseeseen puhutaan Perussuomalaisista homogeenisenä ryhmänä. Kyllähän jokainen maahanmuuttaja ja perussuomalainen on yksilö, mutta sen lisäksi myös viiteryhmänsä edustaja. "Maahanmuuttajat" sinänsä on todella epäselvä ja abstrakti nimitys - ja mikäli sen vie pidemmälle puhumalla jostain tietystä etnisestä ryhmästä, niin paskamyrsky on valmis, kuten Kai Haaviston tapauksessa näemme. Sen sijaan "Perussuomalaisista" puhuttaessa yhtenä ryhmänä mitään metakkaa ei nouse, vaan se on valtamedian antaman kuvan myötä jopa sallittua.
Poliittisessa retoriikassa yleensä omat nähdään monimuotoisena ja kovin erilaisina yksilöinä, kun taas vastustajat niputetaan sameaksi joukoksi, kuten tämä lässytys "Perussuomalaisista." Tyypillistä kaksinaismoralismia. Vastustajan virheet korostuvat, mutta omille virheille ollaan sokeita.
Ois pitänyt lasauttaa tämä blogiteksti esim. vihreän langan mielipidekirjoitukseksi ja katsoa meneekö läpi.
Tunnen häpeää, myönnän sen, myötähäpeää tuollaisten Farzadien vuoksi.
Sellainen pieni huomio tähän väliin, että moni morkkaa tyypin suomenkielistä ulosantia, mutta se on mielestäni ihan kohtuullisen tasoista. Siitä ilmentyy erilainen tapa jäsentää lauseita ja yleinen hankaluus sijamuotojen kohdalla, mutta sitä ei ole mitenkään erityisen hankalaa ymmärtää tai kamalan huonoa. Nämä kirjoitustaidon morkkaamiset voisi jättää paitsi tästä keskustelusta, sillä se on varsin epäreilua panettelua. Olisi parempi tarrautua niihin lukuisiin oikeisiin asiavirheisiin, kuten hihamerkkiasian vääristelyyn.
^Mulle tuli ihan sama mieleen ketjua lukiessa.
Tyypin mielipiteitä voipi kritisoida, mutta kun aletaan mollata hänen kohtalaisen hyvää suomen kielen taitoaan, niin ollaan kyllä aika sivukujilla jo...
Yleensä kun jonkun ihmisen mielipiteet kovasti ärsyttää, niin on aivan liian "helppoa" sortua esim. nimen, ulkonäön tai vaikkapa nyt kielitaidon mollaamiseen. Tai jonkun sellaisen asian mollaamiseen, jolle henkilö ei (juuri) mitään voi, esim. ärrävika.
Se on aika huono tapa, ja voisi miettiä josko kuitenkin pitäytyisi asialinjalla.
Kaikenlisäksi täällä on hänen kielitaitoaan mollanneet sellaiset(kin), jotka ovat ihan suomalaisia, mutta kirjoittavat melkoisen huonoa ja kirjoitusvirheitä vilisevää tekstiä itsekin.
Quote from: Kala on 03.05.2012, 04:42:54
Nämä kirjoitustaidon morkkaamiset voisi jättää paitsi tästä keskustelusta, sillä se on varsin epäreilua panettelua. Olisi parempi tarrautua niihin lukuisiin oikeisiin asiavirheisiin, kuten hihamerkkiasian vääristelyyn.
Olen samaa mieltä ja mikäli teksti on Farzadin itsensä kirjoittamaa, niin aika hyvin on kieltä oppinut. Paljon, oikein paljon huonompia esimerkkejä löytyy runsaasti.
Anteeksipyyntövaatimuksensa hän sen sijaan voi työntää sinne minne aurinko ei paista eikä taida Allahkaan nähdä.
Quote from: Marko Parkkola on 01.05.2012, 14:35:33
Jaa tämä on heppu jota olen yrittänyt piiskata kunnon raivoon usarissa. Hän onnistui jo kutsumaan minua sivistymättömäksi. Yritän saada jonkinlaisen lipsahduksen aikaiseksi josta voisi ilmoitella poliisille ihan *ttuillakseen ;D
EDIT: Ai niin uhkailihan hän jo minua hieman "En ole vihamielinen, enkä kaipaa väkivaltaa, mutten myöskään anna teidän ivailla minua vain sen takia, etten ole syntynyt tässä maassa, ja pidän niskani pystyssä ylpeänä, koska tiedän, miten tässä maassa olen toiminut!"
http://d100a.puheenvuoro.uusisuomi.fi/102717-kissa-on-p%C3%B6yd%C3%A4ll%C3%A4#comment-1488433
Quote from: FarzadPerussuomalaiset toinen toisensa jälkeen loukkaavat kansaryhmiä ja kun huomaavat menneensä liian pitkälle, niin heti alkavat selittää, että se oli vain huumori, mitä ei ymmärretty.
...
En ole solvannut ketään, vaan minulla on oma kirjoitustyyli...
;D ;D ;D ;D
Laitanpa tänne, kun Farzad on jälleen äänessä.
Tällä kertaa teksti on kuitenkin ihan toisentyylistä, joudun symppaamaan miestä. Keskustelusta US:n kukkahattuakin kukkahatumman Usko Ahosen blogissa
Quote from: FarzadUsko,
Se, mitä minä olen nähnyt ja kokenut sekä Iranissa, että Suomessa, muslimien suhteen on aivan värikäs ja ratkaiseva.
Anna minun kertoa sinulle vähän.
Meillä on kaksi erilaista muslimia.
Yksi ryhmä on juuri ne arabi-islamilaiset, jotka välittävät kaikista enemmän islamista, koska Islam ei ole heille pelkkä uskonto, vaan myös identiteetti.
Tietysti poikkeuksellisiakin löytyvät kuten sinun ystäväsi ja itsekin tunnen monet.
Toinen ryhmä on ne islamilaiset, joille miekan avulla Islam tyrkytettiin!
Kuten esim. iranilaiset, turkit, lähi-ja keskiaasialaiset ja kaakkoisaasialaiset.
Näille kansoille Islam on vain uskonto, joten suurin osa heistä ovat yhtä hyvin muslemeja, kuin suomalaiset kristittyjä.
Olen tässä maassa palvellut lapsia, joiden ryhmässä on ollut muslimilapsia ja samalla 101-vuotiasta naista.
Se, mitä minä ole huomannut on se, että muslimit eivät ole edes itselleenkään rehellisiä yleensä.
Yksi yleinen esimerkki on se, että muslimimiehelle [vääräuskoinen] nainen on sallittu, mutta juuri se mies ei anna tyttärensä ja siskonsa seurustella [vääräuskoisen] miehen kanssa!
Siis vääräuskoisen raha, levollisuus, rauha, turvallisuus ja mukavuus on hyvä, mutta kun haluavat asioida heidän kanssa niin usein mutristavat huulet ja rypistävät otsan..
Selvisikö sinulle jotain Usko?!
Aiemmin Farzad kertoi myös syntyneensä muslimiksi mutta sittemmin hylänneensä sen. Alan tavallaan pitää hepusta..
Ei uskokaan niin paha ole, vain tolkuttoman tietämätön ja naiivi.
Herranen aika! Jään odottamaan lööppejä kiihotussyytteestä.
Mene Marko sinne Blogistaniin hieromaan olkapäitä Farzadin kanssa, kun sielläkin näytät vaikuttavan. Saataisiin rapanuiva iranilaisvahvistus mamukriittisiin.
Ps. Saako sanoa Blogistan, vai onko se rasistinen ilmaus?
Olen mä joo siellä höpötellyt, mutta menee jo stalkkaamiseks jos joka kommenttiin olen vastailemassa :) Taitaa Farzadin persufobia olla kuitenkin sen verran kova, että ääniä on turha Vaasan suunnalta odottaa.
Farzad taas. Mies yllättää jälleen virkistävän avaralla ajattelullaan. Ei, ei ole sarkasmia.
http://farzad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106735-minustako-perussuomalainen
Quote...
Henkilökohtaisesti toivon, että Perussuomalaiset saavat lähitulevaisuudessa hallituksen haltuunsa, koska vain tässä tapauksessa puolueen mysteeri ratkeaa lopullisesti.
Eli kaksi eri tapausta on mahdollista tapahtua, mikäli niin käy. Joko Puolue jatkaa tätä nykyistä jämäkkää rataa ja epäonnistuu ja ohjautuu umpikujaan tai toimii, kuin muut puolueet, jotka päästyään hallitukseen, tekemällä muutoksia, toimivat totuuden perusteella ja demokratian puitteessa.
Nimi "Perussuomalaiset" ei ole minun makuni totta puhuen, mutta, jos puolueeseen mahtuisi enemmän järkevämpiä, rehellisempiä ja kaukokatseisempia ihmisiä, niin on mahdollista, että jopa minustakin tulisi Perussuomalainen, kun kertaa toiminnasta ja käytöksestä on kyse!
Farzad Moghaddam pour
Quote[...]jos puolueeseen mahtuisi enemmän 1)järkevämpiä, 2)rehellisempiä ja 3)kaukokatseisempia ihmisiä, niin on mahdollista, että jopa minustakin tulisi Perussuomalainen[...]
Eikö hänelle kukaan kerro että 1)mölisevät varavaltuutetut ovat vähemmistönä, 2)PS:n jäsenet ovat rehellisimpiä kaikista politikoista vennamolaiseen "rosvot kiinni" perintöön nojaten, sekä 3)joukossa on monia oraakkeleja ketkä ovat ennustaneet nykyiset euro-ongelmat jo alkuajoista asti.
Quote from: Ari-Lee on 25.05.2012, 11:32:20

Ai niin kuin YLE, Uusisuomi, Huusko tai vaikka Pekka Siikala? :roll:
Farzadin kanssa on aivan mahdollista päästä rakentavaan keskusteluyhteyteen, toisin kuin monien muiden toista mieltä olevien kanssa. Vaikka hän käyttää välillä vähän karkeaa kieltä, ei minusta kannata lähteä vastaavalle haukkumislinjalle. En minä siis mitään nöyristelyä tarkoita, mutta Farzad kuuluu niihin, joiden kanssa kannattaa keskustella, koska hänellä ei ole sellaista vuosikausien aikana betoniraudoitettua kansaa, miten mikäkin puolue makaa.
Quote from: Ulkopuolinen on 31.08.2012, 11:40:35
Quote from: desperaato on 01.05.2012, 22:49:59
Äijä, on asunut Suomessa 13 vuotta, ei osaa suomenkieltä, jakaa perätöntä tietoa blogissaan ja suoraan vittuilee niille, jotka ovat hänen elämänsä täällä mahdollistaneet. Kehuskelee itseään jonain lastensa koulutuksen kustantajana.
Kannattaiskohan tämmöisten pitää suunsa kiinni? Ainakin niin kauan kun tajuavat mistä puhuvat.
Toisaalta...
Puolustaessaan lastenraiskaajia ja syyllistäessään näiden uhreja julkisesti uuden suomen blogissaan hemmo kertoo ihan tarkasti että millainen ihminen hän on, mitä arvoja hän ajaa ja millaista tulevaisuutta hän tälle maalle ja lähiympäristölleen tarjoaa.
Tällä hetkellähän Farzard on Kepun kunnallisvaaliehdokkaana. Saa nähdä millainen monikulttuurisirkus kampanjasta saadaan suvaisevaisen Keskustan brändillä aikaiseksi. Tukena häärivät kepulaiset voisivat vakavissaan pysähtyä hetkeksi miettimään miten kehtaavat enää paikoitellen julkisuudessa kutsua puoluettaan "konservatiiviseksi".
Suojaväri blokkaa. Usarin kommentoijathan ovat heittäytyneet kovin ymmärtäväisiksi raiskauksia kohtaan tässä tapauksessa. Luulen, että VHM tapauksessa vaadittaisiin killuttimia valtiolle minimissään.
EDIT: Farzad on muuten sitoutumaton kepun listoilla, mikäli tiedolla on merkitystä.