Mikko Ellilä tiivistää sen poliittis-taloudellisen kähmintäsektorin mistä itse olen ollut varma jo vuosia ja joka paisui erityisesti Tarja Halosen kaudella nykyisiin mittoihinsa. Ei ole pelkästään kyse ideologiasta tai toteemiuskonnosta, vaan ihan selvistä raadollisista taloudellisista intresseistä, joissa mamu on pelkkä välikappale ja keppihevonen. Aivan kuten Afrikan neekeri on aina ollut kehitysavun paisuttamisessa. Oletan että tästä kaikesta vielä nousee esiin melkoisia hyvä veli/sisko-kytköksiä kaikkine lahjuksineen ja muine korruptioineen kuten on pää jo auennut muualla. Oikeusjuttuja lisää tiedossa.
http://uusiviesti.blogspot.com/2012/04/mokuttajalobby.html (http://uusiviesti.blogspot.com/2012/04/mokuttajalobby.html)
Juttu loppuu vähän kesken, vaikka mielestäni kohtuullisen paikkansapitävä onkin. Kokoomuksen taustalla olevien intressiryhmien yleensä hiljaisempi mutta melko jatkuva myötämielisyys äärimmäisen kouluttamatonta maahanmuuttoa kohtaan ehkä ansaitsisi myös tulla mainituksi. Suomessa kun kaikki merkittävät toimijat haluavat jotenkin löytää oman konsensuskulmansa erityisnautinta-alueekseen, mutta siinä samalla tulevat rajaamaan omaa toiminnanvapauttaan parilla alkuperäisideologialleen käsittämättömällä lisävaatimuksella.
On toisaalta myös niin ettei tämä monikulttuurisektorin rautakolmio ole suinkaan ainoa Suomessa toimiva kolmio, mutta on pakko todeta että se on mediassa poikkeuksellisen vaikutusvaltainen. Ilmeisesti sille vapautui valmis ekologinen lokero kun Neuvostoliittoon kytkeytyneet kompleksit menettivät elinmahdollisuutensa. Etsikkoaikaa oli pari vuotta, ja sen jälkeen onkin paahdettu täysillä, pitkälti samalla miehityksellä ja aatetaustalla.
Mikko on mokutusklusterin olemassaolon väitteestä oikeassa. Sen sijaan henkilöt menevät päin muumia.
Päin helvettiä menee esim. näiden osallistuminen klusteriin: Tarja Halonen, Alexander Stubb, Jyrki Katainen, Anni Sinnemäki, Päivi Lipponen, Stefan Wallin, Ville Niinistö. Eivät ole mukana, sorry vaan.
Klusteri toimii kaikkien eduskuntapuolueiden, kärjessä kok ja rkp, tuella ja siihen kuuluu kaikki Mikon mainitsemat järjestöt, mutta pohjimmiltaan klusteri ei toimi huipulla vaan välimaastossa, Holmlundien ym. keskitason poliitikkojen avustamana.
! Klusteri ei ole mikään salaliitto, vaan pitkäaikaisen poliittisen kehityksen mahdollistama rahastusautomaatti!
Työnantajapiirit toki ovat kiinnostuneita kouluttamattomasta halpatyövoimasta koska sillä voidaan lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: pudottaa työvoimakuluja ja murtaa ammattiyhdistysliikkeen valta. Mutta se on pelkkä sivujuonne vaikka sieltä tuleekin vahvasti tukea tälle toiminnalle. Intressit ovat yhteiset.
Surullista on että ammattiyhdistykset ovat haksahtaneet mamuiluun ja mokuiluun valtavirran mukana ymmärtämättä mistä oikeastaan on kyse. Alkaa olla myöhäistä enää toimia suomalaisen palkansaajan etujen säilyttämiseksi.
Minä näkisi ongelman laajempana kuin maahanmuuttoteollisena klusterina, näen sen ihmisoikeusteollisuutena. Tuon mätäpaiseen puhkaisemiseen tarvitaan vain rajut leikkaukset valtion maksamaan maksuttomaan oikeusapuun. Ketkä maksutonta oikeusapuaa saavat? Autovarkaat, juoksukaljamiehet, taksiryöstäjät, ym. taparikollisia. Sitten tämän teollisuuden yksi kasvuhaara on nämä oleskelulupavenkoilut ja Ville Hoikkalan aluevaltauksen Ruandan käräjäsafarit.
Tarvitseeko Suomi maksutonta oikeusapua? Mielestäni siitä on vain haittaa Suomelle.
Mikko Ellilä vetää kirjoituksessaan vauhdikkaasti mutkat suoraksi. Ensin kerrotaan että jenkkilässä on tämmöinen pahan paha veronmaksajien rahoja syövä koneisto. Tämän jälkeen sanotaan että suomessa on samanlainen, mutta toimialana maahanmuutto. Lopuksi listataan "todisteiksi" nippu ihmisiä joista Mikko Ellilä ei niin kamalasti välitä. Aika heikko esitys.
Jenkkilässä sotateollinen klusteri sentään pyörittää teollisuutta edistäen sen kautta teknistä kehitystä mutta meillä maahanmuuttoteollinen klusteri pyörittää tyhjää ja aiheuttaa oheistuotteena pelkästään sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, jotka nekin työllistävät osaltaan klusteria. Erittäin huolestuttava noidankehä.
Quote from: Jouko on 23.04.2012, 20:57:33
Jenkkilässä sotateollinen klusteri sentään pyörittää teollisuutta edistäen sen kautta teknistä kehitystä mutta meillä maahanmuuttoteollinen klusteri pyörittää tyhjää ja aiheuttaa oheistuotteena pelkästään sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, jotka nekin työllistävät osaltaan klusteria. Erittäin huolestuttava noidankehä.
Jep, jenkkien aseteollisuudella ja sen sivuvirroilla on sentään huomattavasti vientiäkin, eli se aidosti tuottaa jotain kansantalouteen. Mokuklusteri pelkästään syö Suomen pakasta. Vaikka mittakaavat eivät absoluuttisesti ole vertailukelpoisia, uskallan silti väittää, että mokutusteollisuus on huomattava menoerä valtion taloudelle.
Taannoinen maahanmuuttoministerihän kieltäytyi edes yrittämästä kustannusten selvitystä, eikä syytä ole vaikea arvata.
"Oulussa selvitetty maahanmuuton kustannuksia"
http://olliimmonen.net/108.html
http://hommaforum.org/index.php?topic=43594.0
Melko hurjia summia.
Ja sitten Sisäasianministeriön uskomatonta tuubaa.
QuoteKuntalaisina maahanmuuttajilla on oikeus perus- ja muihin palveluihin muiden kuntalaisten tavoin ja kustannukset muodostuvat sellaisista palveluista ja tulonsiirroista, joita maksetaan kaikille Suomessa asuville. Maahanmuuttajat ovat myös veronmaksajia. Kustannukset jakautuvat usean hallinnonalan sekä valtion ja kuntien kesken. Näin ollen maahanmuuton nettokustannuksia on hyvin vaikea laskea. Yksiselitteistä lukua on mahdotonta antaa, sillä aikaisempien aiheesta tehtyjen tutkimusten tulokset ovat vaihdelleet voimakkaasti käytettyjen menetelmien, tehtyjen oletusten, aineistojen sekä mukaan laskettujen julkisten palveluiden mukaan. Yleisesti tutkimustulokset Suomessa osoittavat saman kuin tulokset esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa ja Alankomaissakin. "Keskimääräisen maahanmuuttajan" on arvioitu edustavan pientä nettokustannusta yhteiskunnalle maahantulon alkuvuosina. Kuitenkin nuoret, koulutetut ja maassa pitkäaikaisesti asuvat muuttajat tuovat mukanaan varsin suuria yhteiskunnallisia nettohyötyjä.
http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/8A85A7D1BA78AC6BC225770D00273DB0
Quote from: Nuivanlinna on 23.04.2012, 20:23:20Tarvitseeko Suomi maksutonta oikeusapua? Mielestäni siitä on vain haittaa Suomelle.
Tai ainakin se pitäisi olla niin, että maksuttoman oikeusavun antaisi kuukausipalkkainen valtion virkamies. Emme todellakaan tarvitse Heikki Lampelan tapaisia raatokärpäsiä, jotka rikastuvat murhamiesten ja muiden avulla ja veronmaksajien rahoilla.
Mitä tulee itse aiheeseen, Diakonissalaitos on varmaan hyvä esimerkki asiaan liittyvästä verovarojen kuppauksesta.
Onhan tätä ruodittu aiemminkin.
http://hommaforum.org/index.php/topic,35710.0/nowap.html
Tästä ei ole pitkäkään aika, kun ruotsalaisten tp-bisnes oli laajemmaltikin tapetilla. Muistaakseni demaritaustainen yrittäjä myi tp-bisneksensä ja osti Lamborghinin (mikä sopii kyllä pyyteettömälle humanistille 8) ). Kuka tietää?
Quote from: foobar on 23.04.2012, 20:09:32
Juttu loppuu vähän kesken
Totta. Onneksi Pauli Vahtera vääntää rautalankaa samasta aiheesta (http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/04/24/kiihottaminen-maahanmuuton-lisaamiseksi/):
QuoteMaahanmuutosta järjestetään pilvin pimein erilaisia tilaisuuksia, joissa pohditaan sen vaikutuksia Suomeen. Tilaisuuksia järjestävät puolueet, kunnat ja lukuisat järjestöt. Kirjoitukseni perustuu tällaisiin tilaisuuksiin osallistumiseen. Näissä tilaisuuksissa minua on vaivannut se, että on olemassa lukuisia julkisella rahalla toimivia yksikköjä, joissa maksetaan palkkaa siitä, että mietitään, mitä vielä enemmän voitaisiin maahanmuuttajien eteen tehdä.
Näiden tilaisuuksien aiheet voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: kuinka vaikeaa maahanmuuttajilla onkaan vieraassa maassa ja mitä voisimme tehdä enemmän maahanmuuttajien hyväksi. Jokaisessa puheenvuorossa pitää toistaa mantroja siitä, kuinka maahanmuutto on voimavara ja välttämätön Suomelle. Kolmas asiaryhmä puuttuu: millä maksamme tämän kaiken. Toinenkin tabuaihe kyllä on. Maahanmuuttajien rikollisuutta ei käsitellä kehitysseminaareissa.
Puhujiksi ja paneeleihin ei kutsuta maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia. Paikalle kutsutaan maahanmuuttajien omat edustajat ja ne virkamiehet, joiden tehtäviin kuuluu edistää maahanmuuttajien asemaa.