Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: K.K. on 20.04.2012, 09:23:17

Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: K.K. on 20.04.2012, 09:23:17

Isä lukitsi perheen kotiin ja naulasi verhot seinään, koska naapurissa oli poikia

Vuosien perhehelvetti kärjistyi Tampereella vuoden 2008 tienoilla. Vuonna 1968 syntynyt maahanmuuttajataustainen isä alkoi lukita perheen asunnon ovet iltaisin siten, että perheen kaksi tytärtä eivät päässeet ulos. Isä myös naulasi verhot kiinni seinään, jotta läheiseltä kävelytieltä ei näkyisi asuntoon.

Tätä jatkui kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta.

Tyttäret olivat tapahtuma-aikaan 13–16 ja 8–11 vuotta vanhoja. Isä tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa maaliskuussa vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 2 500 euron korvauksiin kummallekin tyttärelle.

Lasten mukaan lukitseminen ja verhojen naulaaminen alkoi, kun tytöt kävivät muutaman kerran iltaisin ulkona. Isää häiritsi erityisesti se, että naapurissa oli poikia. Tyttäriä taas ahdisti se, että he asuivat Suomessa suomalaisten keskellä, mutta eivät saaneet käyttäytyä kuin suomalaiset.

Vuonna 2008 isä löi 9-vuotiasta tytärtään. Lyönnin jälkeen itkevä tyttö kysyi isosiskoltaan syytä lyöntiin. Isosisko selitti, että heidän kulttuurissaan ei ole tapana pukeutua toppiin, kuten pikkusisko oli tehnyt.

Isän mukaan hän toimi kuten normaali huoltaja, ja äiti olisi voinut avata oven halutessaan. Perhe kuitenkin pelkäsi isää. Isä ei virallisesti edes asunut perheen osoitteessa, sillä pariskunta oli eronnut vuonna 2004. Silti isä vietti aikaa asunnossa ja kontrolloi perheen elämää.

Nainen haki miehelle kaksi kertaa lähestymiskieltoa jo vuonna 2007, mutta veti hakemuksen molemmilla kerroilla pois. Vuonna 2010 lähestymiskielto lopulta määrättiin. Perhe oli jo ennen sitä ollut pitkään tekemissä lastensuojelun kanssa. Vuonna 2010 lapset olivat myös hetken aikaa turvakodissa, koska he pelkäsivät isää.

Mies on aiemmin tuomittu muun muassa kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen vankeuteen.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194739122351/artikkeli/isa+lukitsi+perheen+kotiin+ja+naulasi+verhot+seinaan+koska+naapurissa+oli+poikia.html (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194739122351/artikkeli/isa+lukitsi+perheen+kotiin+ja+naulasi+verhot+seinaan+koska+naapurissa+oli+poikia.html)
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: dothefake on 20.04.2012, 09:29:28
Mies lienee mormooni?
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: AuggieWren on 20.04.2012, 09:31:25
QuoteIsä tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa maaliskuussa vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 2 500 euron korvauksiin kummallekin tyttärelle.

Huikeat kolme kuukautta ehdollista. Onkohan tuo edes linjassa normaalin tuomiokäytännön kanssa. >:(
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: TheJ on 20.04.2012, 09:34:53
Älkääs nyt, tämä on vain tätä monikulttuurisuutta. Pitää ymmärtää ja paapoa.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Fiftari on 20.04.2012, 09:35:55
Jaaha.... Tämäkö on sitä rikkautta johon meidänkin pitäisi pyrkiä? Näille pitäisi selittää sekä sanallisesti että kirjallisesti maan tavata, yksilön vapaudet jne. Ja kun on ymmärretty ja lyöty nimi/puumerkki alle ja näitä tapahtuu niin tuomiot tulisivat kovennettuna.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: guest584 on 20.04.2012, 09:41:04
Quote from: AuggieWren on 20.04.2012, 09:31:25
QuoteIsä tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa maaliskuussa vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 2 500 euron korvauksiin kummallekin tyttärelle.

Huikeat kolme kuukautta ehdollista. Onkohan tuo edes linjassa normaalin tuomiokäytännön kanssa. >:(

"Mies on aiemmin tuomittu muun muassa kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen vankeuteen."

Eiköhän se ollut ihan linjassa. Vai lieneekö molemmissa tuomioissa joku pienentävä "kotouttamiskerroin"?
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: K.K. on 20.04.2012, 09:59:12
Perheen vanhempi tytär kiteyttää hienosti koko ongelman ytimen.

QuoteVuonna 2008 isä löi 9-vuotiasta tytärtään. Lyönnin jälkeen itkevä tyttö kysyi isosiskoltaan syytä lyöntiin.Isosisko selitti, että heidän kulttuurissaan ei ole tapana pukeutua toppiin, kuten pikkusisko oli tehnyt.

(Vinkkinä viranomaisille.Kulttuuria ei muuteta viranomaisten toimilla, ei edes suomalaisten viranomaisten. )

Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: perunanena on 20.04.2012, 11:34:59
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194739122351/artikkeli/isa+lukitsi+perheen+kotiin+ja+naulasi+verhot+seinaan+koska+naapurissa+oli+poikia.html (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194739122351/artikkeli/isa+lukitsi+perheen+kotiin+ja+naulasi+verhot+seinaan+koska+naapurissa+oli+poikia.html)

QuoteIsä lukitsi perheen kotiin ja naulasi verhot seinään, koska naapurissa oli poikia
Tuomas Rimpiläinen, Aamulehti

Vuosien perhehelvetti kärjistyi Tampereella vuoden 2008 tienoilla. Vuonna 1968 syntynyt maahanmuuttajataustainen isä alkoi lukita perheen asunnon ovet iltaisin siten, että perheen kaksi tytärtä eivät päässeet ulos. Isä myös naulasi verhot kiinni seinään, jotta läheiseltä kävelytieltä ei näkyisi asuntoon.

Tätä jatkui kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta.

Tyttäret olivat tapahtuma-aikaan 13–16 ja 8–11 vuotta vanhoja. Isä tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa maaliskuussa vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 2 500 euron korvauksiin kummallekin tyttärelle.

Lasten mukaan lukitseminen ja verhojen naulaaminen alkoi, kun tytöt kävivät muutaman kerran iltaisin ulkona. Isää häiritsi erityisesti se, että naapurissa oli poikia. Tyttäriä taas ahdisti se, että he asuivat Suomessa suomalaisten keskellä, mutta eivät saaneet käyttäytyä kuin suomalaiset.

Vuonna 2008 isä löi 9-vuotiasta tytärtään. Lyönnin jälkeen itkevä tyttö kysyi isosiskoltaan syytä lyöntiin. Isosisko selitti, että heidän kulttuurissaan ei ole tapana pukeutua toppiin, kuten pikkusisko oli tehnyt.

Isän mukaan hän toimi kuten normaali huoltaja, ja äiti olisi voinut avata oven halutessaan. Perhe kuitenkin pelkäsi isää. Isä ei virallisesti edes asunut perheen osoitteessa, sillä pariskunta oli eronnut vuonna 2004. Silti isä vietti aikaa asunnossa ja kontrolloi perheen elämää.

Nainen haki miehelle kaksi kertaa lähestymiskieltoa jo vuonna 2007, mutta veti hakemuksen molemmilla kerroilla pois. Vuonna 2010 lähestymiskielto lopulta määrättiin. Perhe oli jo ennen sitä ollut pitkään tekemissä lastensuojelun kanssa. Vuonna 2010 lapset olivat myös hetken aikaa turvakodissa, koska he pelkäsivät isää.

Mies on aiemmin tuomittu muun muassa kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen vankeuteen.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Ruckafella on 20.04.2012, 11:41:46
Nonniin. Eli erottu on tukirahojen takia, ei varmaan kuitenkaan oman kulttuurin tai uskonnon silmissä?

Mikäs kulttuuri se sellainen on, missä toppia ei päälle pueta, mutta lasta lyödään väärästä pukeutumisesta? Mikäs kulttuuri se sellainen on, missä lapsi ei saa liikkua tietyn kansalaisuuden kanssa? Mikäs se sellainen kulttuuri on, missä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on ok? Mikäs se sellainen kulttuuri on, missä verhot naulataan kiinni? Tiedättekö?

Hienoa myös 2*2500 € isukille valtion varoista oman tyttären lyömisestä ja vapaudenriistosta. Ei varmaan kannusta samanlaiseen toimintaan jatkossa, vai?

edit: ajatushärö
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: D-con on 20.04.2012, 11:43:30
No ymmärtäähän tuon isän ahdistuksen, mitä siitä tulisi jos lapset ja nuoret tapaisivat itsensä ikäisiä? Parempi se on jos isä tai sukulaismies johdattaa naiseksi kasvamiseen kiinni naulattujen, apeiden verhojen takana.

Tämä on toki yksittäistapaus jota ei pidä yleistää.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Enni on 20.04.2012, 11:44:35
Sillälailla.  :facepalm:
Quote from: Ruckafella on 20.04.2012, 11:41:46
Nonniin. Eli erottu on tukirahojen takia, ei varmaan kuitenkaan oman kulttuurin tai uskonnon silmissä?

Mikäs kulttuuri se sellainen on, missä toppia ei päälle pueta, mutta lasta lyödään väärästä pukeutumisesta? Mikäs kulttuuri se sellainen on, missä lapsi ei saa liikkua tietyn kansalaisuuden kanssa? Mikäs se sellainen kulttuuri on, missä lapsen seksuaalinen kulttuuri on ok? Mikäs se sellainen kulttuuri on, missä verhot naulataan kiinni? Tiedättekö?

Hienoa myös 2*2500 € isukille valtion varoista oman tyttären lyömisestä ja vapaudenriistosta. Ei varmaan kannusta samanlaiseen toimintaan jatkossa, vai?

Se on sellainen rauhan, rakkauden, suvaitsevaisuuden sekä perinteiden ja  kanssaihmisten kunnioituksen kulttuuri. Syleilevä ja ei millään muotoa varsinkaan rasistinen tai mitenkään muutenkaan kenellekään vahingollinen.

Kelpaa taas tästä lähteä illaksi töihin kun tietää, mihin ihanaan saa osallistua.

Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: L. Brander on 20.04.2012, 11:48:48
QuoteVuosien perhehelvetti kärjistyi Tampereella vuoden 2008 tienoilla. Vuonna 1968 syntynyt maahanmuuttajataustainen isä alkoi lukita perheen asunnon ovet iltaisin siten, että perheen kaksi tytärtä eivät päässeet ulos. Isä myös naulasi verhot kiinni seinään, jotta läheiseltä kävelytieltä ei näkyisi asuntoon.

WTF? Miksi se ei vaan vetänyt niitä kiinni?

Joku aika sitten Hommassa oli juttua, kuinka moniosaajille oli tehty sellainen leikkikoti. Eräänlainen simulaattori, jossa voi harjoitella kokkausta ja siivousta. Laittakaa nyt ihmeessä verhotkin sinne, että oppivat käyttämään. Marimekkoa tietysti.

Lisää rahaa kotouttamiseen!
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Tabula Rasa on 20.04.2012, 11:49:12
http://hommaforum.org/index.php/topic,69930.0/topicseen.html

Aikaisemmin tehty ketju, tämän voipi poistaa/liittää.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Faidros. on 20.04.2012, 11:53:40
Ihanaa, ettei perheen isä ole luopunut kansallisista ja uskonnollisista erityispiirteistään. Jos perheen äiti on länsimaalainen, geneettinen erityispiirre on jo heikennetty. :'(
Voimia perheenpäälle kasvatusmetodeiden ylläpitämiseen ja samalla onnittelut siitä ettei olla tutustuttu, hammaslääkärilasku olisi huomattava.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Tuffa on 20.04.2012, 14:25:46
Osuu kuin nyrkki silmään Kepun kuntavaalien ohjelman "julistus" !
QuoteMaahanmuuttajat pitää nähdä kunnissa voimavarana. Heitä on kohdeltava hyvin ja kohdattava ihmisinä, ei kustannuseränä. Kuntien on omilla toimillaan edistettävä sitä, että maahanmuuttajien kotoutuminen tapahtuu nykyistä tehokkaammin. Näin heistä tulee entistä nopeammin suomalaisen yhteiskunnan jäseniä, jotka hoitavat itse asiansa sekä kantavat vastuuta myös lähiyhteisöistään ja osallistuvat yhteiskunnan rakentamiseen. Samalla he pystyvät kokemuksillaan, omalla kulttuuritaustallaan ja osaamisellaan myös rikastuttamaan ja hyödyttämään kotikuntiaan.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Aallokko on 20.04.2012, 15:54:19
Maahanmuuttajat avartavat tapaamme nähdä maailmaa. Ei olisi koskaan ennen tullut mieleenkään, että verhothan voisi hei naulata kiinni seinään  ???

Samalla tämä jäävuorenhuippu kertoo siitä, millaisessa kohtelussa nuo julkisin varoin kustannetut asunnot ovat. Puhumattakaan kotiorjista naulattujen verhojen takana.

Miksi, oi miksi tätä pelleilyä katsellaan vuodesta toiseen. Aargh  :facepalm:
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Marko M on 20.04.2012, 16:06:28
Quote from: Aallokko on 20.04.2012, 15:54:19
Maahanmuuttajat avartavat tapaamme nähdä maailmaa. Ei olisi koskaan ennen tullut mieleenkään, että verhothan voisi hei naulata kiinni seinään  ???

Samalla tämä jäävuorenhuippu kertoo siitä, millaisessa kohtelussa nuo julkisin varoin kustannetut asunnot ovat. Puhumattakaan kotiorjista naulattujen verhojen takana.

Miksi, oi miksi tätä pelleilyä katsellaan vuodesta toiseen. Aargh  :facepalm:

Tämä pelleily tuottaa miljoonia €/ vuosi hyysäriporukalle = riskitöntä rahastusta verovaroista, siinä syy miksi tämä pelleily jatkuu.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: coscarnorth on 20.04.2012, 17:01:23
Mikä ihmeen pahuuden viikko on oikein meneillään? En muista millon viimeksi olisi viikon sisään tullut edes puoliksi näin paljon lööppejä ihan sairaista rikoksista. 2 raiskausta, 2 perhesurmaa, tämä tapaus ja oliko niitä vielä lisää? Käsittämätöntä.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: L. Brander on 20.04.2012, 17:07:02
Quote from: coscarnorth on 20.04.2012, 17:01:23
Mikä ihmeen pahuuden viikko on oikein meneillään? En muista millon viimeksi olisi viikon sisään tullut edes puoliksi näin paljon lööppejä ihan sairaista rikoksista. 2 raiskausta, 2 perhesurmaa, tämä tapaus ja oliko niitä vielä lisää? Käsittämätöntä.

Normiviikko monikulttuurisessa sosialismissa.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Marko Parkkola on 20.04.2012, 17:10:30
Quote from: Aallokko on 20.04.2012, 15:54:19
Maahanmuuttajat avartavat tapaamme nähdä maailmaa. Ei olisi koskaan ennen tullut mieleenkään, että verhothan voisi hei naulata kiinni seinään  ???

Olen kerran laittanut verhot jesseteipillä ikkunaan. Tulee vähemmän reikiä kuin naulan & vasaran kanssa heiluessa. Toisaalta jesseteipin saa helposti pois, joten kakkosnelonen, 10" rautanauloja ja kunnon vasara ovat toki tehokkaampi tapa. Vasaraa voi myöhemmin vielä käyttää vaikka siihen pahoinpitelyyn.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: L. Brander on 20.04.2012, 17:12:02
Quote from: Marko Parkkola on 20.04.2012, 17:10:30

Olen kerran laittanut verhot jesseteipillä ikkunaan. Tulee vähemmän reikiä kuin naulan & vasaran kanssa heiluessa. Toisaalta jesseteipin saa helposti pois, joten kakkosnelonen, 10" rautanauloja ja kunnon vasara ovat toki tehokkaampi tapa. Vasaraa voi myöhemmin vielä käyttää vaikka siihen pahoinpitelyyn.

Tulitko yksin Suomeen vai lähetitkö ankkurin edeltä?
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: IDA on 20.04.2012, 17:21:59
Mutta olivatko verhot ankeat?
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: tietotyöläinen on 20.04.2012, 18:52:43
Huomionarvoista on, että Aamulehti uutisoi tämän näinkin yksityiskohtaisesti. Melko laiha lohtu median viimeaikojen tempausten (ja huutavan hiljaisuuden) jälkeen, mutta parempi kuin ei mitään.

Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Ruckafella on 20.04.2012, 18:54:25
Mies, lue valtio korvaa tyttärille, lue miehelle 5000€. Jippii
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Outo olio on 20.04.2012, 23:43:21
Keskustelu jatkuu toisessa ketjussa:

2012-04-20 AL: Isä lukitsi perheen kotiin ja naulasi verhot seinään
http://hommaforum.org/index.php/topic,69936.0.html
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Outo olio on 20.04.2012, 23:49:47
QuoteIsä tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa maaliskuussa vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen

QuoteMies on aiemmin tuomittu muun muassa kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen vankeuteen.

Niin just joo, ehdollista useammasta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. :facepalm: Ja nyt uudestaan ehdollista. :facepalm: :facepalm: Mitähän tämän pitäisi tehdä että joutuisi vankilaan, kun ei vapaudenriisto, alaikäisen pahoinpitely ja alaikäisen hyväksikäyttö riitä?
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: ElinaElina on 21.04.2012, 00:00:07
Naulasi? Miksei käyttänyt nitojaa? Ja lopettakaa marimekon unikkoverhojen ihannointi. Unikko on ooppiumia, hyi!
Mamuja ei voi asuttaa kerrostaloon, sillä kerrostalon ikkunaseinät ovat betonia, eikä niihin voi naulata tai nitoa verhoja. Rivitalon sisäseinämateriaali on pehmeämpää.

Ymmärsikö isi hankkia Finlaysonin pimennysverhot, joissa kahden kangaspinnan välissä on valoa läpäisemätön materiaali? Niitä tehdään pohjoisen, yöttömän yön tarpeisiin. Siitä oiva markkinarako, Finlayson Mamu-verhot. Nauloille valmiiksikantatut reiät.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: yxtoine humanisti on 21.04.2012, 08:28:47
Quote from: perunanena on 20.04.2012, 11:34:59
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194739122351/artikkeli/isa+lukitsi+perheen+kotiin+ja+naulasi+verhot+seinaan+koska+naapurissa+oli+poikia.html (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194739122351/artikkeli/isa+lukitsi+perheen+kotiin+ja+naulasi+verhot+seinaan+koska+naapurissa+oli+poikia.html)

QuoteTyttäriä taas ahdisti se, että he asuivat Suomessa suomalaisten keskellä, mutta eivät saaneet käyttäytyä kuin suomalaiset.

Tätä kohtaa oli ilo lukea. Ei ole kiva, kun ahdistaa, mutta jos ahdistaa ja sen saa julkisesti sanoa, asialle voi jopa tapahtua jotakin! Lapsissa on tulevaisuus.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: P on 21.04.2012, 09:32:33
Quote from: Ruckafella on 20.04.2012, 11:41:46
Nonniin. Eli erottu on tukirahojen takia, ei varmaan kuitenkaan oman kulttuurin tai uskonnon silmissä?

Mikäs kulttuuri se sellainen on, missä toppia ei päälle pueta, mutta lasta lyödään väärästä pukeutumisesta? Mikäs kulttuuri se sellainen on, missä lapsi ei saa liikkua tietyn kansalaisuuden kanssa? Mikäs se sellainen kulttuuri on, missä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on ok? Mikäs se sellainen kulttuuri on, missä verhot naulataan kiinni? Tiedättekö?

Hienoa myös 2*2500 € isukille valtion varoista oman tyttären lyömisestä ja vapaudenriistosta. Ei varmaan kannusta samanlaiseen toimintaan jatkossa, vai?

edit: ajatushärö

"Mies on aiemmin tuomittu muun muassa kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen vankeuteen."

Saatiin taas maahanmuutolla rikkautta Suomeen. :facepalm: Lisää tätä!
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: haermae on 21.04.2012, 09:42:17
Quote from: Ruckafella on 20.04.2012, 11:41:46
Mikäs kulttuuri se sellainen on, missä toppia ei päälle pueta, mutta lasta lyödään väärästä pukeutumisesta? Mikäs kulttuuri se sellainen on, missä lapsi ei saa liikkua tietyn kansalaisuuden kanssa? Mikäs se sellainen kulttuuri on, missä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on ok? Mikäs se sellainen kulttuuri on, missä verhot naulataan kiinni? Tiedättekö?

Yhtä hyvä kuin kaikki muutkin kulttuurit?

Sorry. Näihin keisseihin ei vaan tahdo irrota mitään järkevää sanottavaa.

Olen ollut pahkasika-, monty python- jne. kreisihuumorin ystävä, mutta maku on mennyt kun samaa kreisihuumoria saa nykyään lukea joka päivä koti- ja ulkomaanuutisten osastoilta. Paitsi että kyse ei ole huumorista.

Epätodellista.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: haermae on 21.04.2012, 09:47:34
Quote from: Marko Parkkola on 20.04.2012, 17:10:30
Tulee vähemmän reikiä kuin naulan & vasaran kanssa heiluessa.

Mitä välii?

Jos tulee epähuomiossa sisustettua kämppä asumiskelvottomaan kuntoon, senkun pyytää sossusta uuden. Sohvankin saa samalla uusittua, syyrialaisen.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: haermae on 21.04.2012, 09:54:24
Quote from: Outo olio on 20.04.2012, 23:49:47
Niin just joo, ehdollista useammasta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. :facepalm: Ja nyt uudestaan ehdollista. :facepalm: :facepalm: Mitähän tämän pitäisi tehdä että joutuisi vankilaan, kun ei vapaudenriisto, alaikäisen pahoinpitely ja alaikäisen hyväksikäyttö riitä?

Maailma näyttää erilaiselta kulttuurirelativistin silmin.

Oikeastihan koko asia ei kuulu suvun/perheen ulkopuolisille ollenkaan, mutta koska oikeusjärjestelmämme ei vielä ole täysin yhteensopiva monikulttuurisuuden kanssa, toisinaan sattuu prosessivirheitä joiden seurauksena asia otetaan käsittelyyn. Kun asia on otettu käsittelyyn, on melkein pakko antaa jonkinlainen muodollinen tuomio.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Lahti-Saloranta on 21.04.2012, 10:24:50
Quote....Isää häiritsi erityisesti se, että naapurissa oli poikia. Tyttäriä taas ahdisti se, että he asuivat Suomessa suomalaisten keskellä, mutta eivät saaneet käyttäytyä kuin suomalaiset...
Siinähän se tulikin kerrottua kuinka suomalaisten rasistiset asenteeti estää kotoutumisen. Tulioiden asenteilla ja uskonnolla ei kertakaikkiaan ole mitään tekemistä asian kanssa, päinvastoin tarinan isukkihan tuo asenteineen raikkaan tuulahduksen Impivaaran ummehtuneeseen ilmapiiriin. Ihanaa ja väistämätöntä tämä kulttuurimme rikastuminen.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Lauttasaaren Emiiri on 21.04.2012, 10:34:21
Näin asiasta kukkaruukkuun, laskeekohan sosiaalitoimisto tuloksi tämän kaltaiset korvaukset? Etnisesti tai ei...
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: haermae on 21.04.2012, 13:35:31
Quote from: Lauttasaaren Emiiri on 21.04.2012, 10:34:21
Näin asiasta kukkaruukkuun, laskeekohan sosiaalitoimisto tuloksi tämän kaltaiset korvaukset? Etnisesti tai ei...

Mutuilen että eivät ole tuloa.
Vahingonkorvauksia ei lasketa tuloksi, ja tuon voinee rinnastaa.

Käykö tässä tosiaan niin, että veronmaksajat (sossun/valtionkonttorin/jonkun välityksellä) maksavat tyttärille korvaukset, jotka iskä sitten ottaa haltuun? Melko absurdia.
Seuraavaksi iskä laskee yhteen 1+1, ja ylläpitää kulttuuria ja perinteisiä tapoja uudemmankin kerran. Profit.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Topi Junkkari on 21.04.2012, 15:06:29
Quote from: haermae on 21.04.2012, 13:35:31
Käykö tässä tosiaan niin, että veronmaksajat (sossun/valtionkonttorin/jonkun välityksellä) maksavat tyttärille korvaukset, jotka iskä sitten ottaa haltuun? Melko absurdia.

Korvaukset saattaa tyttärille tosiasiallisesti maksaa Valtiokonttori, jolle syntyy tällöin takautumisoikeus isää kohtaan, eli Valtiokonttori jatkaa saatavansa ulosottoa isältä vaikka hamaan maailman tappiin.

Edellisestä minulla on omakohtaista kokemusta - tuomioistuin tuomitsi erään paatuneen taparikollisen maksamaan minulle vahingonkorvausta rikosasiassa, jossa olin uhri eli asianomistaja. Tuomion tultua lainvoimaiseksi panin samanaikaisesti vireille sekä ulosottohakemuksen että korvaushakemuksen Valtiokonttoriin. Sain joitakin pikku murusia (kymppejä tai korkeintaan satasen) ulosoton kautta, mutta kun Valtiokonttorin päätös lopulta tuli, sain suurimman osan rahoistani sieltä (heidän soveltamallaan mielivaltaisella omavastuuosuudella vähennettynä), ja minun tilalleni kyseisen pikkunilkin ulosottorekisteriin tuli velkojaksi Suomen valtio. (Rikoksentekohetkellä tyypillä oli ennestään ulosottovelkoja 80 000 euron luokkaa, saas nähdä, saako valtio koskaan omiaan takaisin 1 500 e/kk tienaavalta hanttihommamieheltä.)

Isän ei laillisesti pitäisi päästä tyttärien rahoihin käsiksi. Vanhempi tyttäristä lienee jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä (13-vuotias vuonna 2008), ja alaikäisten tyttöjen huoltajuus on todennäköisesti ja toivottavasti äidillä. Olipa huoltaja kumpi tahansa tai molemmat yhdessä, ei huoltajilla ole oikeutta kajota lapsen omaisuuteen. Asiasta liikkuu yleisesti väärinkäsityksiä, mutta näin se vaan on. Luulen ja toivon, että erityisesti tällaisessa tapauksessa viranomaiset pitäisivät asiasta erityistä huolta (esim. korvausrahat jemmaan maistraatin sulkutilille täysi-ikäisyyteen asti).

En nyt muista täsmällisiä juridisia termejä, mutta jos alaikäinen vaikkapa saa merkittävän perinnön jostakin, viranomainen iskee väliin ja huolehtii siitä, että ilman maistraatin lupaa rahoja ei saa käyttää edes alaikäisen omaan elatukseen, mistään muusta tarkoituksesta puhumattakaan.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: K.K. on 21.04.2012, 15:23:16
Quote from: Lauttasaaren Emiiri on 21.04.2012, 10:34:21
Näin asiasta kukkaruukkuun, laskeekohan sosiaalitoimisto tuloksi tämän kaltaiset korvaukset? Etnisesti tai ei...

Ko. kukkaruukusta Hommaforum tietää kertoa seuraavaa:

QuoteToimeentuloluukulla uhri voi menettää korvauksensa

Raiskattu nainen käy taisteluun oikeuksiensa puolesta, saa käräjillä korvauksia ja oikeus voittaa. Ei sittenkään välttämättä. Jos nainen on toimeentulotukiluukun asiakas, hänen saamansa korvaukset voivat haihtua ilmaan yksinkertaisella matematiikalla. Sosiaaliviranomainen voi lain mukaan vähentää korvaussumman asiakkaan toimeentulotuesta. Ihmisten oikeusturvaa valvovassa Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitossa ei käytäntöä hyväksytä:
http://hommaforum.org/index.php/topic,53051.msg729607.html#msg729607 (http://hommaforum.org/index.php/topic,53051.msg729607.html#msg729607)
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: haermae on 21.04.2012, 16:07:09
Quote from: Topi Junkkari on 21.04.2012, 15:06:29
Korvaukset saattaa tyttärille tosiasiallisesti maksaa Valtiokonttori, jolle syntyy tällöin takautumisoikeus isää kohtaan, eli Valtiokonttori jatkaa saatavansa ulosottoa isältä vaikka hamaan maailman tappiin.

Kyllä, mutta... synkistelen kaksi skenaariota:

1) Iskä ottaa rahat ja maksaa niillä velkansa valtionkonttorille ja yhteiskunnalle, ja on jälleen puhdas pulmunen.
2) Iskä ottaa rahat ja jemmaa ne patjan alle. Valtionkonttori yrittää ulosmitata maailman tappiin, mutta toimeentulotuesta ei jää ulosmitattavaa.

Iskä voittaa joka tapauksessa, veronmaksaja jää parhaassa tapauksessa omilleen - oikeudenkäyntikulut.
Myönnän, että oletan yllä ettei hepulla jolla tulee mieleen naulata ikkunat umpeen "tytärten kunnian varjelemiseksi" ole kovin suurta kysyntää Suomen työmarkkinoilla.

Jos hyviä puolia ajattelee, niin BKT:hän tässä kasvoi (lause saattaa sisältää sarkasmia).

Quote
Isän ei laillisesti pitäisi päästä tyttärien rahoihin käsiksi. ... Luulen ja toivon, että erityisesti tällaisessa tapauksessa viranomaiset pitäisivät asiasta erityistä huolta (esim. korvausrahat jemmaan maistraatin sulkutilille täysi-ikäisyyteen asti).

Laillisesti ei varmaankaan pääse, mutta jos iskä kertoo tyttärille että he haluavat nostaa rahat käteisenä ja tuoda kotiin (tai läski tummuu), ja tyttäret tämän halunsa viranomaisille kertovat, mitä muuta voi kuin antaa rahat.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Lahti-Saloranta on 21.04.2012, 16:32:16
Aamulehden uutisointi on kieltämättä hyvä ja asiallinen. Hieni kauneusvirhe siinä kuitenkin on koska jutussa ei nainita sitä oliko verhot apeat vai ei.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Ari-Lee on 21.04.2012, 16:38:02
Tuossa siis jäävuoren huippu. Näitä on melko paljon eri asteisia vapaudenriistoja. Vapaudenriisto jo sinänsä on rikollista ilman väkivaltaakin.

Kajaanissa venäläinen nainen, työntekijä, otti asian puheeksi työpaikalla. Kuinka perheen säkitetty äiti koskaan pystyy kotoutumaan jos mies ei päästä ulos minnekään yksin. Aina mukana oltava esiliina meni minne meni. Eräs päivä työpaikkaa tuli kyselemään mies. Kun vastaus oli myöntävä, sanoi mies: "Ei minulle työtä vaan vaimolleni." Siihen päällikkö että sitten siinä tapauksessa vastaus on EI. Työnhakijan on tultava itse kysymään."
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Fincum on 21.04.2012, 18:56:49
Quote from: Ari-Lee on 21.04.2012, 16:38:02
Tuossa siis jäävuoren huippu. Näitä on melko paljon eri asteisia vapaudenriistoja. Vapaudenriisto jo sinänsä on rikollista ilman väkivaltaakin.

Kajaanissa venäläinen nainen, työntekijä, otti asian puheeksi työpaikalla. Kuinka perheen säkitetty äiti koskaan pystyy kotoutumaan jos mies ei päästä ulos minnekään yksin. Aina mukana oltava esiliina meni minne meni. Eräs päivä työpaikkaa tuli kyselemään mies. Kun vastaus oli myöntävä, sanoi mies: "Ei minulle työtä vaan vaimolleni." Siihen päällikkö että sitten siinä tapauksessa vastaus on EI. Työnhakijan on tultava itse kysymään."

Tuttu talonmies kertoi taannoin, miten ennen oli helpompaa: riitti kun kyseli asukkailta, sopiiko asuntoon mennä, onko kotieläimiä tai muita huomioon otettavia asioita. Nyt pitää sopia perheen miehen kanssa, milloin asuntoon voi mennä ja milloin miehellä on mahdollisuus olla paikalla, ottaa töistä vapaata.
Perheen äiti on koko ajan kotona lapsiensa kanssa.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: ämpee on 21.04.2012, 19:21:00
Eniten tässä mättää se, että yksityisvankilaa on ylläpidetty 2v 8kk, ja tuomiona tästä on vain 3kk ehdollista.
Minun oikeustajuani tämä loukkaa, ja syvästi.

Oikeudenmukaisinta, vaikkakin Hamurabin lain kaltaista, olisi tuomita yhteiskunnan vankilaa omavaltaisen vankilan pitäjälle samalla mitalla, 2v 8kk.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: JoKaGO on 21.04.2012, 20:59:32
Quote from: Aallokko on 20.04.2012, 15:54:19
Samalla tämä jäävuorenhuippu kertoo siitä, millaisessa kohtelussa nuo julkisin varoin kustannetut asunnot ovat. hojen takana.

Juttelin tänään äitini kanssa, jolla on rollaattori. Kävellessä rollaattori "sähköttää" kaikki epätasaisuudet kipeisiin hartioihin ja niskaan. Kerroin kuulleeni, että nykyään on myös isopyöräisiä rollaattoreita, mutta äitini sanoi, että ei hän tarvitse, kyllä nykyinen on ihan hyvä ja ehjäkin. Mietin itsekseni, miten somali tämän kuvion ratkaisisi, kun pitäisi saada uusi rollaattori. Minä rassisti!
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: asia.mies on 21.04.2012, 21:14:54
Suomessa tyttöjen islam-isä pitää lapsiaan asuntoon teljettynä, toisaalla Suomessa koraanikoulupojat julkisesti joukkoraiskaavat useaan kertaan suomalaisen 15v. rippikoulutytön puistossa, kuvaavat tapahtumaa ja retostelevat sillä kavereilleen.

Maassa maan tavalla, vai lisää rahaa epätoivoiseen kotoutukseen?
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: crissaegrim on 22.04.2012, 13:40:48
3kk ehdollista? Anteeksi mutta mitä helvettiä? Kahden lapsen hyväksikäytön jälkeen ei voi olla ensikertalainenkaan. Hyvä kukkahatut, juuri tätä ne haluavat.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: VH on 22.04.2012, 21:00:07
Minulla on sellainen etiäinen, että tuonkin paskiaisen nimi päätyy nettiin...
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: haermae on 22.04.2012, 21:16:21
Quote from: asia.mies on 21.04.2012, 21:14:54
Suomessa tyttöjen islam-isä pitää lapsiaan asuntoon teljettynä, toisaalla Suomessa koraanikoulupojat julkisesti joukkoraiskaavat useaan kertaan suomalaisen 15v. rippikoulutytön puistossa, kuvaavat tapahtumaa ja retostelevat sillä kavereilleen.

Maassa maan tavalla, vai lisää rahaa epätoivoiseen kotoutukseen?

En muista sanatarkasti, mutta joku paremmistoa edustava nainen taannoin jossain lehtijutussa totesi, että jokaisella Suomessa on oikeus elää oman kulttuurinsa mukaisesti.

Eli uimakouluun vaan, perunanenät. Maahanmuutto on väistämätöntä, välttämätöntä ja ihanaa. Meillä on paljon opittavaa maahanmuuttajilta.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Jukka Wallin on 22.04.2012, 21:38:49
Quote from: Markku Stenholm on 20.04.2012, 17:21:59
Mutta olivatko verhot ankeat?

rautaverhot pitäisi kyseiselle isälle asentaa, siis kalterit. Tavis isä olisi sörkässä mätenemässä 15 vuoden kakkua kärsimäässä..
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Jukka Wallin on 22.04.2012, 21:51:35
Quote from: Topi Junkkari on 21.04.2012, 15:06:29
Quote from: haermae on 21.04.2012, 13:35:31
Käykö tässä tosiaan niin, että veronmaksajat (sossun/valtionkonttorin/jonkun välityksellä) maksavat tyttärille korvaukset, jotka iskä sitten ottaa haltuun? Melko absurdia.

Korvaukset saattaa tyttärille tosiasiallisesti maksaa Valtiokonttori, jolle syntyy tällöin takautumisoikeus isää kohtaan, eli Valtiokonttori jatkaa saatavansa ulosottoa isältä vaikka hamaan maailman tappiin.

Edellisestä minulla on omakohtaista kokemusta - tuomioistuin tuomitsi erään paatuneen taparikollisen maksamaan minulle vahingonkorvausta rikosasiassa, jossa olin uhri eli asianomistaja. Tuomion tultua lainvoimaiseksi panin samanaikaisesti vireille sekä ulosottohakemuksen että korvaushakemuksen Valtiokonttoriin. Sain joitakin pikku murusia (kymppejä tai korkeintaan satasen) ulosoton kautta, mutta kun Valtiokonttorin päätös lopulta tuli, sain suurimman osan rahoistani sieltä (heidän soveltamallaan mielivaltaisella omavastuuosuudella vähennettynä), ja minun tilalleni kyseisen pikkunilkin ulosottorekisteriin tuli velkojaksi Suomen valtio. (Rikoksentekohetkellä tyypillä oli ennestään ulosottovelkoja 80 000 euron luokkaa, saas nähdä, saako valtio koskaan omiaan takaisin 1 500 e/kk tienaavalta hanttihommamieheltä.)

Isän ei laillisesti pitäisi päästä tyttärien rahoihin käsiksi. Vanhempi tyttäristä lienee jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä (13-vuotias vuonna 2008), ja alaikäisten tyttöjen huoltajuus on todennäköisesti ja toivottavasti äidillä. Olipa huoltaja kumpi tahansa tai molemmat yhdessä, ei huoltajilla ole oikeutta kajota lapsen omaisuuteen. Asiasta liikkuu yleisesti väärinkäsityksiä, mutta näin se vaan on. Luulen ja toivon, että erityisesti tällaisessa tapauksessa viranomaiset pitäisivät asiasta erityistä huolta (esim. korvausrahat jemmaan maistraatin sulkutilille täysi-ikäisyyteen asti).

En nyt muista täsmällisiä juridisia termejä, mutta jos alaikäinen vaikkapa saa merkittävän perinnön jostakin, viranomainen iskee väliin ja huolehtii siitä, että ilman maistraatin lupaa rahoja ei saa käyttää edes alaikäisen omaan elatukseen, mistään muusta tarkoituksesta puhumattakaan.

Eipä mene niin. Jos lapsi on ainoa perijä ja vanhemmat ovat eronneet ennen toisen vanhemman kuolemaan niin lapsen omaisuudelle määrätään virkaholhooja. Myös itse olen toiminut myös eräissä tapauksissa siten että on niin pahoin dementoitunut tai muu sellaisen sairauden murtama että ei selviydy normaaleista asioinnista voidaan myös määrätä holhooja.

Jos lapsi saa vaikkapa testamentin kautta rahaa, niin vanhemmat pääsee tilille jos vain haluavat, kahden lapsen isänä on lasten tilit olleet minunkin ulottuvissa. Tyttö kun täytti 18 vuotta niin en näe enään hänen tilitietojaan oman tiin kautta, ellei tyttöni niin itse halua.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: VH on 05.05.2012, 21:41:33
Tuomitun etunimi on Ahmed.
Sukunimi jääköön tällä kertaa kertomatta, tyttärien kohdalla vielä toivo elää, ja turha heille enempää harmia aiheuttaa kuin mitä isä jo on aiheuttanut (ja aiheuttaa edelleen?).
Isän ja äidin sukunimistä pääteltynä perhe on lähtöisin Egyptistä, muslimeja. Saapuneet Suomeen 1998.

QuoteVastaaja on kiistänyt menetelleensä syytteessä kerrotulla tavalla ja kiistänyt syytteen. Vastaaja on toiminut normaalin huoltajan tavoin, kun hän on pyrkinyt estämään alaikäisten tyttäriensä oleskelua ulkona ilta- ja yöaikaan

QuoteKerran heidän pikkuveljen sairastumisen vuoksi kotiin oli jouduttu kutsumaan ambulanssi, joka ei kuitenkaan ollut päässyt sisälle asuntoon, ennenkuin isä oli kutsuttu paikalle

QuoteIkkunoissa oli ollut ohuet kangasverhot, joiden läpi oli näkynyt. Lisäksi kesäisin asuntoon oli tullut liikaa valoa.

Quote...oli kertonut sosiaalityöntekijöille isän lyöneen xxxxxx, vanhemmat olivat kehottaneet valehtelemaan kertomansa.

Siinäpä muutama kohta tuomiosta.

Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Ernst on 05.05.2012, 22:28:34
"Ahmedin" tekemät rikokset loukkaavat rajusti Suomessa oleskelevien perustuslaillisia oikeuksia. Ei tuollaisella paimentolaisella pitäisi olla mitään asiaa oleskella länsimaisen demokratian piirissä, koska hän ei selvästi halua ymmärtää oikeusvaltion ja demokratian toimintaa.  Vai onko hän  oikeasti kehitysvammainen.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: MW on 05.05.2012, 23:31:05
Ahmed. Ylläripylläri. Rikkaus ja voimavara. Onneksi muhammedin nimeä kukaan sarjaraiskaaja tai terroristi ei ole saattanut häpeään. Ei ne osaa hävetä.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Nuiva-Jukka on 06.05.2012, 12:59:06
Jos tekijä perheineen olisivat olleet Suomalaisia, niin mies olisi jo heti alkuun vangittu ja lähetetty mielentilatutkimukseen koska häntä pidettäisiin häiriintyneenä kontrollifriikkinä. Psykologit haastattelisivat lapsia pahoinpitelyistä ja merkkejä insestistä etsittäisiin tarkasti.
Mediassa ihmeteltäisiin, että miten tällaista voi tapahtua Suomessa.
Naisjärjestöt esittäisivät arvioitaan Suomalaisten miesten väkivaltaisuudesta perheitään kohtaan, ja lisäisivät omia hatusta vetämiään lukuja faktoina.
Sitten pohdittaisiin sitä, että kuuluuko mies vankilaan vai pakkohoitoon.

Suomalaista vastaavan teon tekijää pidettäisiin yleisesti mielisairaana, nuivat ja kukkahatut olisivat siitä samaa mieltä.

Mutta tekijän ollessa kulttuurinrikastaja, kulttuuri huomioidaan lieventävänä tekijänä. Mielenvikaisuutta ei sovi edes epäillä, koska mieshän on toiminut vain kulttuurinsa mukaisesti.

Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: VH on 08.05.2012, 21:58:36
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on hyväksyttävää, topin käyttö ei.
Lasten pahoinpitely on hyväksyttävää, poikien tapaaminen ei.
Vapaudenriisto on hyväksyttävää, ulos katseleminen ei.

Lisää tätä Suomeen niin hyvä tulee.

Tuomio ja tuomiolauselma linkkien takana. Poistelin henkilötietoja.

http://s16.postimage.org/y49yzxa2t/img058.jpg
http://s16.postimage.org/922u9ce9x/img059.jpg
http://s16.postimage.org/5mapzsh1h/img060.jpg
http://s16.postimage.org/6r9diwsw5/img061.jpg
http://s16.postimage.org/twjs4wy11/img062.jpg
http://s16.postimage.org/ddw1c3akl/img063.jpg
http://s16.postimage.org/cqx4mkdol/img064.jpg
http://s16.postimage.org/dx5pz3rd1/img065.jpg
http://s16.postimage.org/uor1hurlx/img066.jpg
http://s16.postimage.org/wj3vzlemd/img067.jpg
http://s16.postimage.org/y1q3d36f9/img068.jpg
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Vinyylihanska on 08.05.2012, 22:58:10
Ville Hoikkala. Kuulostaa tutulta. http://hommaforum.org/index.php/topic,49100.msg666842.html#msg666842
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Sunt Lacrimae on 09.05.2012, 00:14:20
Quote from: haermae on 22.04.2012, 21:16:21
Quote from: asia.mies on 21.04.2012, 21:14:54
Suomessa tyttöjen islam-isä pitää lapsiaan asuntoon teljettynä, toisaalla Suomessa koraanikoulupojat julkisesti joukkoraiskaavat useaan kertaan suomalaisen 15v. rippikoulutytön puistossa, kuvaavat tapahtumaa ja retostelevat sillä kavereilleen.

Maassa maan tavalla, vai lisää rahaa epätoivoiseen kotoutukseen?

Eli uimakouluun vaan, perunanenät. Maahanmuutto on väistämätöntä, välttämätöntä ja ihanaa. Meillä on paljon opittavaa maahanmuuttajilta.

Niin on, yksittäisessä mamukodissa on tiukempi kontrolli kuin suomalaisessa vankilassa. Tosin vankilassa istuu pääsääntöisesti rikoksiin syyllistyneitä, tässä tapauksessa kontrollia harjoittanut on ollut itse se rikollinen.

Tuomio on taas kerran yleiseen oikeustajuun suhteutettuna aivan käsittämätön, ties mikä Josef Fritzlin arabiversio tuosta ukosta olisi tullut jos ei olisi puututtu. Myös vastaajan ulkomaille menot tutkinnan aikana johon tuomiolauselmassa viitataan ovat yhtä käsittämättömiä kun puhutaan maahanmuuttajasta jolle sosiaalisen verkoston sun muut huomioonottaen pakeneminen ulkomaille olisi ilmeisen helppoa. Tosin lakia on ilmeisesti toteutettu, mutta lakia vaan tarttis muuttaa.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: kylähullu on 29.11.2018, 15:34:19
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/25edd3eb-fd86-41d6-a86d-495cf9de9866

Tampereen poliisilaitokselle ilmestyi aamulla sekava mies, jonka epäillään tappaneen raa'asti viiden lapsensa äidin
Eilen klo 17:35 (muokattu eilen klo 21:44)
Miestä epäillään murhasta. Hänellä ei ole aiempaa rikostaustaa.
Miehen epäillään tappaneen entisen vaimonsa.Miehen epäillään tappaneen entisen vaimonsa.
Miehen epäillään tappaneen entisen vaimonsa. JENNI GÄSTGIVAR
Tampereen poliisilaitokselle ilmestyi keskiviikkona yhdentoista aikaan aamupäivällä sekavasti käyttäytynyt mies. Poliisi sai miehen puheista sen kuvan, että hän on puukottanut vaimoaan.

Poliisi lähti paikalle Tampereen Takahuhtiin tarkistamaan tilannetta. Asunnosta löytyi raa'asti surmattu, vuonna 1973 syntynyt nainen. Rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo, että nainen oli niin raa'asti surmattu, että heti löydettäessä oli selvää, että hän on kuollut.

Pariskunta oli poliisin mukaan eronnut. Mies ei ainakaan virallisesti enää asunut naisen kanssa samassa osoitteessa.

Pariskunnalla on yksi pieni lapsi, kaksi kouluikäistä lasta ja kaksi aikuista lasta. Kukaan heistä ei ollut asunnossa, kun henkirikos tapahtui.

Vuonna 1968 syntynyttä miestä epäillään murhasta. Puhallutuksessa tai huumausainepikatestissä ei ilmennyt merkkejä päihtymyksestä. Silti mies oli hyvin sekavassa tilassa.

Teon motiivista ei ole toistaiseksi tietoa. Rikosylikomisario Kinnusen mukaan miestä kuulustellaan parhaillaan. Epäillyllä ei ole rikostaustaa.

Poliisi aikoo esittää häntä vangittavaksi huomenna.

28.11. 18 klo 19.00: Otsikon muotoilua muutettu ja jutun kuvituskuva vaihdettu. Klo 21.43 Korjattu virheellinen uhrin syntymävuosi.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sekava-mies-tunnusti-puolisonsa-raa-an-surman-tampereella-mtv-selvitti-tuomittu-aiemmin-ala-asteikaisen-tyttarensa-pahoinpitelysta-istunut-oikeudessa-myos-lapsen-hyvaksikaytosta/7184042#gs.c7n9YA0

Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: foobar on 29.11.2018, 15:47:35
Nimi yllätyksettömästi Ahmed. En tiedä onko se tässä tapauksessa etu- vai sukunimi.

MTV:n jutussa viitataan lapsiin kohdistuneisiin tekoihin joista saadut tuomiot muistaakseni mainittiin täälläkin. Kaipa tämä on aiemmassa kotimaassaan koko suvun sankari kun huolehtii siitä ettei tyttäret tai (ex-)vaimo pilaa kunniaa. Vielä jos olisi saanut vuoden hiekkahenkilö-tyyppisen palkinnon niin bingo tulisi täyteen.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: guest1783 on 29.11.2018, 15:54:25
Sama Ahmed on nyt surmannut ex-vaimonsa raa'asti.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sekava-mies-tunnusti-puolisonsa-raa-an-surman-tampereella-mtv-selvitti-tuomittu-aiemmin-ala-asteikaisen-tyttarensa-pahoinpitelysta-istunut-oikeudessa-myos-lapsen-hyvaksikaytosta/7184042#gs.NnOBaB4
Quote
Sekava mies tunnusti puolisonsa raa'an surman Tampereella – MTV selvitti: Tuomittu aiemmin ala-asteikäisen tyttärensä pahoinpitelystä, istunut oikeudessa myös lapsen hyväksikäytöstä

Tampereella entisen puolisonsa murhasta epäilty mies on tuomittu aiemmin lapsiinsa kohdistuneista rikoksista. Aiemmin uutisoitiin, ettei miehellä ole rikostaustaa.

Mies saapui eilen sekavasti käyttäytyvänä Tampereen poliisiasemalle ja kertoi puukottaneensa vaimoaan. Poliisi löysi miehen entisen puolison surmattuna asunnostaan pian tämän jälkeen.

Tapausta tutkitaan murhana. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Aamulehden saamien tietojen mukaan nainen oli surmattu raa'asti.

Teosta epäiltyä, vuonna 1968 syntynyttä miestä vaaditaan tänään iltapäivällä vangittavaksi Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

(...)

Pahoinpitelyä ja vapaudenriistoa

Aiemmin uutisoitiin, ettei miehellä ole rikollista taustaa. Myös MTV Uutiset kertoi näin Aamulehden tietoihin perustuen.

MTV Uutisten selvityksen perusteella mies on kuitenkin ollut ainakin Pirkanmaan käräjäoikeudessa ja Turun hovioikeudessa syytettynä väkivaltarikoksista ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mies on tuomittu lainvoimaisesti ainakin kahdesta pahoinpitelystä. Toinen jutuista on vuosituhanteen vaihteesta, toisessa ratkaisu on annettu vuonna 2013. Jälkimmäisen asian yhteydessä mies on tuomittu myös vapaudenriistosta. 

Vuonna 2013 ratkaistussa asiassa oli kyse siitä, että mies oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa tuolloin ala-asteikäiselle tyttärelleen ja pitänyt tätä sekä vanhempaa tytärtään ilta- ja yöaikaan kotiinsa lukittuna.

Tuomion mukaan mies oli myös naulannut verhoja lasten huoneiden ikkunoiden eteen eristääkseen nämä ympäristöstä. Mies tuomittiin teoista kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Hyväksikäyttöasia on vuodelta 2004. Se on ratkaistu Turun hovioikeudessa.

MTV Uutiset ei saanut hovioikeudelta torstaina varmistusta siitä, onko mies tuomittu jutussa syytteen mukaisesti. Tämä johtuu siitä, että tuomio on siirretty arkistoon.

Tiedossa kuitenkin on, että asiasta ei ole valitettu eteenpäin enää hovioikeuden ratkaisun jälkeen.

Rikosjuttujen lisäksi mies on ollut oikeuden kanssa tekemisissä lähestymiskieltoasioihin liittyen.

(...)

MTV on siis aluksi asiaa tarkistamatta uutisoinut Aamulehden tietojen pohjalta, että murhaepäillyllä ei ole aiempaa rikostaustaa. Onkohan Aamulehti nyt MTV:n mielestä enää luotettava media? ;D

Toisekseen, Aamulehti on kyllä uutisoinut tämän Ahmedin aiemmista rikoksista (vapaudenriisto, hyväksikäytöt) silloin, kun niistä on aikanaan vuonna 2012 käräjiä käyty. Nyt AL kuitenkin edelleen väittää, että miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa, esim. tässä uutisessa: https://www.aamulehti.fi/a/201331388 
QuoteTakahuhdin murhasta epäilty mies on vangittu – pysyy säilössä tuomioon asti
Miestä epäillään entisen vaimonsa murhasta. Hänellä ei ole aiempaa rikostaustaa

Valehteleeko Aamulehti (ja kas, "yllättäen" toimittajana on T. Rimpiläinen) tahallaan vai onko kyse "vain" toimittajan osaamattomuudesta?
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: kylähullu on 29.11.2018, 15:54:42
Quote from: foobar on 29.11.2018, 15:47:35
Nimi yllätyksettömästi Ahmed. En tiedä onko se tässä tapauksessa etu- vai sukunimi.

MTV:n jutussa viitataan lapsiin kohdistuneisiin tekoihin joista saadut tuomiot muistaakseni mainittiin täälläkin. Kaipa tämä on aiemmassa kotimaassaan koko suvun sankari kun huolehtii siitä ettei tyttäret tai (ex-)vaimo pilaa kunniaa. Vielä jos olisi saanut vuoden hiekkahenkilö-tyyppisen palkinnon niin bingo tulisi täyteen.

Hassan Ahmed ilmeisesti koko nimi
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: foobar on 29.11.2018, 16:03:27
Ehkä Rimpiläinen on Ari Lahdenmäen kavereita. Niissä piireissä ei ihan pikkujuttua rikokseksi lasketa ja siitä ettei turhista nipota saa huippujournalistin maineen.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Mr.Reese on 29.11.2018, 16:23:30
^^Murhiksessa tuo nimi tulee esille, kun uutisista pimitetty. Moniosaaja selvästi, monenlaista aiempaa rikostaustaa.
QuoteUlkomaalaistaustainen mies ja nimi Hassan Ahmed.
https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=26540&start=15 (https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=26540&start=15)

QuoteTeon motiivista ei ole toistaiseksi tietoa. Rikosylikomisario Kinnusen mukaan miestä kuulustellaan parhaillaan. Epäillyllä ei ole rikostaustaa.

QuoteMies on tuomittu lainvoimaisesti ainakin kahdesta pahoinpitelystä. Toinen jutuista on vuosituhanteen vaihteesta, toisessa ratkaisu on annettu vuonna 2013. Jälkimmäisen asian yhteydessä mies on tuomittu myös vapaudenriistosta.

Vuonna 2013 ratkaistussa asiassa oli kyse siitä, että mies oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa tuolloin ala-asteikäiselle tyttärelleen ja pitänyt tätä sekä vanhempaa tytärtään ilta- ja yöaikaan kotiinsa lukittuna.Tuomion mukaan mies oli myös naulannut verhoja lasten huoneiden ikkunoiden eteen eristääkseen nämä ympäristöstä. Mies tuomittiin teoista kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Hyväksikäyttöasia on vuodelta 2004. Se on ratkaistu Turun hovioikeudessa.

Kiire jo on, kiire jo on... kirjoittamaan, ettei meidän kultamuna mikään taparikollinen, joka saa juosta vapaana.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Mr.Reese on 29.11.2018, 17:29:56
QuoteRikosylikomisario Kinnunen kertoo, että nainen oli niin raa'asti surmattu, että heti löydettäessä oli selvää, että hän on kuollut.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/93754d0e-456f-4132-b677-12dbb4e3c75d (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/93754d0e-456f-4132-b677-12dbb4e3c75d)
Viime aikoina on ollut pään irroituksen yritystä ja ihmislihojen keittelyä. Mitä tällä kertaa? Suolistettu ja nyljetty?

Alibille kultamuna-ajat, jutut ei kirjoittamalla lopu ja tekojen raakuus ennennäkemätöntä impivaarassa. Kyllä näillä jo lehteä myy.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: takalaiton on 29.11.2018, 17:57:40
Quote
Tekotapa oli raaka ja julma" – ex-vaimonsa murhasta epäilty tamperelainen mielentilatutkimukseen
...
50-vuotias ulkomaalaistaustainen mies vangittiin todennäköisin syin entisen puolisonsa murhasta epäiltynä.
...
Kinnunen ei kommentoi sitä, mistä päin maailmaa mies on kotoisin. Vangitsemisoikeudenkäynnissä oli paikalla arabian kielen tulkki.

– Epäilty puhuu auttavasti suomea ja tietenkin äidinkieltään, Kinnunen sanoo.
...
Nettitietojen mukaan epäillyn nimisellä henkilöllä on ollut pientä ravitsemusalan bisnestä. Kinnusen mukaan mies ei ole viime aikoina ollut missään töissä.
...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005916058.html

Epäilty on asunut Suomessa jo ainakin parikymmentä vuotta, mutta rasistit ovat estäneet kielenopiskelun. Ei ihme, että tulkkausbisnes on kovassa kasvussa. Tulkkauksesta voikin kasvaa Suomen kansantalouden uusi tukijalka kaarnalaivateollisuuden rinnalle.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: MW on 29.11.2018, 18:29:37
Quote from: takalaiton on 29.11.2018, 17:57:40

Illman muuta. Kaarnalaivoille on helppoa ja halpaa rakentaa kuivatelakka, so. kolo johon kaadetaan rahaa, ja akkreditoimattomat tulkit voivat puhua kielillä vaikka minkälaisten taivaallisten visioiden vallassa, korvausta vastaan.

P.S. Veikkaan irtopäätä, taas. Eikös se kuulu kulttuuriin?
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Oto Hascak on 29.11.2018, 20:18:20
Quote from: Mr.Reese on 29.11.2018, 17:29:56Alibille kultamuna-ajat, jutut ei kirjoittamalla lopu ja tekojen raakuus ennennäkemätöntä impivaarassa. Kyllä näillä jo lehteä myy.

Aikansa  kutakin, sanoi pässi, kun päätä irti leikattiin. Näillä on hetken aikaa shokkiarvoa, mutta kun viikottain leikataan jonkun pää irti, niin shokkiarvo vaihtuu arkiseksi arjeksi. Sama homma käsikranaatin kanssa eli muutamat ekat kerrat räjähdys herättää aitoa huolta, mutta lopulta räjähdyksestä tulee tömähdys.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Veikko on 29.11.2018, 22:09:35
On aika taas sanoa: "mitä me sanoimme".

Mutta mitä me tästä opimme? Me emme juuri mitään, mistä emme jo ennestään tienneet ja varoittaneet.

Myöskään päättäjät, valtamedia ja itseään valtamedian tuella yhteiskunnan eliittiniä pitävä paremmistokaan eivät tästä halua oppia mitään.  Tai korkeintaan sen, että näitä Hassaneita pitää kiireesti tuottaa maa täyteen, jotta mahdollisimman kotoutuisimme heidän tappoihinsa - siis, piti sanomani, tapoihinsa - emmekä pitäisi niitä enää minään emmekä millään tavalla voisikaan niille enää mitään.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: anatall on 29.11.2018, 22:20:50
Lueskelin ensimmäisiä uutisia aiheesta joissa vielä kerrottiin että "ei ole aiempaa rikostaustaa". Sanoin leikilläni vaimolle ettei sitten ole ainakaan tällä kerralla mamu kyseessä.

Näin sitä ihminen helposti erehtyy kun uskoo valeuutisiin.  :(
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: ikuturso on 29.11.2018, 22:25:47
Aamulehden Tuomas Rimpiläinen on varmaan taas ylpeä itsestään, kun on viivyttänyt noin kolme minuuttia murhainfon ja homman salapoliiseja, kun on pitäytynyt valeuutisessa rikostaustattomuusolettamasta.

-i-
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Veikko on 29.11.2018, 22:36:52
Quote from: ikuturso on 29.11.2018, 22:25:47
Aamulehden Tuomas Rimpiläinen on varmaan taas ylpeä itsestään, kun on viivyttänyt noin kolme minuuttia murhainfon ja homman salapoliiseja, kun on pitäytynyt valeuutisessa rikostaustattomuusolettamasta.

-i-

Näiden "luotettavan median" toimittajien ihannemaailmassa tuollaisesta tapauksesta ei uutisoitaisi ollenkaan. Tai sitten tekijän nimi olisi Ahmedin sijasta "Veikko (nimi muutettu omaisten suojelemiseksi)" ja kaikki viittaukset suomalaisesta poikkeavaan etniseen taustaan olisi pyyhitty tarkasti pois.
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: ismolento on 29.11.2018, 23:30:34
Quote from: Veikko on 29.11.2018, 22:09:35
On aika taas sanoa: "mitä me sanoimme".

Mutta mitä me tästä opimme? Me emme juuri mitään, mistä emme jo ennestään tienneet ja varoittaneet.

Myöskään päättäjät, valtamedia ja itseään valtamedian tuella yhteiskunnan eliittiniä pitävä paremmistokaan eivät tästä halua oppia mitään.  Tai korkeintaan sen, että näitä Hassaneita pitää kiireesti tuottaa maa täyteen, jotta mahdollisimman kotoutuisimme heidän tappoihinsa - siis, piti sanomani, tapoihinsa - emmekä pitäisi niitä enää minään emmekä millään tavalla voisikaan niille enää mitään.

Niin, eikö Suomi olekin kohta puoliin menossa allekirjoittamaan sinne Ahmedien kotimaahan YK:n kompaktin, jolla Suomikin sitoutetaan ottamaan täysihoitoon YK:n kulloinkin määräämän kiintiön laittomia ja paperittomia maahantunkeutujia, että tasa-arvo ja ihmisoikeudet toteutuisivat.
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Impi Syvärivi on 30.11.2018, 05:36:53
Tässäpä malliesimerkki siitä "rakenteellisesta rasismista". Suomalaisten viranomaisten mielestä naisten ja tyttöjen oikeudet kuuluvat vain suomalaisille, eivät maahanmuuttajille. Toivottavasti tyttöparat saavat jonkun täyspäisen huoltajan, eivätkä vain siirry jonkun setänsä "omistukseen". Täysikäisyyshän ei noissa paremmissa kulttuureissa anna naisille itsenäisyyttä. Aiempi tuomio oli järkyttävän mitätön, saaneeko murhastakaan mitään.
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Hevonen on 01.12.2018, 00:41:13
Takahuhdissa ei kauheasti edes ole mamuja, mutta siinä Jankan ja Ristinarkun rajamailla tämä sitten ilmeisesti tapahtui. Tuskin varmaan edes kilometrin päässä kotoani.  :(
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Skeptikko on 04.12.2018, 23:20:14
Perheenäiti surmattiin Tampereella – vuosien karmea piina paljastui
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005919889.html

QuoteVUONNA 2010 perheen suojaksi myönnettiin lähestymiskielto, jota koskevan päätöksen mukaan miehen käytös oli viranomaisten tiedossa.

– Suurimpana (viranomaisten) huolenaiheena on ollut isän käyttämä väkivalta äitiä ja lapsia kohtaan, päätöksessä todetaan.
...
Mies on tuomittu lainvoimaisesti lastensa vapaudenriistosta ja yhden lapsensa pahoinpitelystä. Tuomion mukaan mies lukitsi perheensä öiksi asuntoon ja löi yhtä lapsistaan. Rikokset tapahtuivat vuosina 2008–2010.

Mies tuomittiin vuonna 2000 myös vaimonsa pahoinpitelystä.

– Mies on tehnyt ruumiillista väkivaltaa vaimolleen heidän yhteisellä asunnollaan lyömällä tätä kädellä, kengällä ja harjan varrella useita kertoja päähän ja eri puolille vartaloa, tuomiossa sanotaan.
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Billy Hill on 05.12.2018, 09:40:00
QuoteVUONNA 2010 perheen suojaksi myönnettiin lähestymiskielto, jota koskevan päätöksen mukaan miehen käytös oli viranomaisten tiedossa.
– Suurimpana (viranomaisten) huolenaiheena on ollut isän käyttämä väkivalta äitiä ja lapsia kohtaan, päätöksessä todetaan.
Tässäkin on viranomaisten suurimpana huolenaiheena ollut tasan se, miten juttu pidetään poissa julkisuudesta. Eikä mikään muu.
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Kemolitor on 22.03.2019, 12:32:46
Quote
Epäily: Mies surmasi viiden lapsen äidin erittäin raa'asti Tampereella – tutkinta laajenee Lähi-itään

Poliisi on edennyt Takahuhdin marraskuisen henkirikoksen tutkinnassa. Tutkinnassa on enää kuulematta muutama asianomistaja uhrin synnyinmaasta.

Tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen kertoo, että parhaillaan käännetään asiakirjoja, jotka liittyvät mahdollisiin vahingonkorvausvaatimuksiin. Kun käännökset on tehty, poliisi pyytää mahdollisesti virka-apua epäillyn synnyinmaan viranomaisilta.

Sekä epäilty että uhri ovat kotoisin Lähi-idän alueelta, mutta poliisi tai tuomioistuin ei kerro heidän synnyinmaataan tai kansallisuuttaan.

Epäillylle on tehty mielentilatutkimus, mutta lausuntoa ei ole vielä saatu.

Poliisi on kuvannut henkirikosta erittäin raa'aksi. Surma paljastui, kun Tampereen poliisilaitokselle ilmestyi keskiviikkona 28. marraskuuta yhdentoista aikaan aamupäivällä sekavasti käyttäytynyt mies. Poliisi sai miehen puheista sen kuvan, että hän on puukottanut vaimoaan.

Poliisi lähti paikalle Tampereen Takahuhtiin tarkistamaan tilannetta. Naisen asunnosta löytyi raa'asti surmattu, vuonna 1973 syntynyt nainen. Rikosylikomisario Kinnunen kertoo, että nainen oli niin raa'asti surmattu, että heti löydettäessä oli selvää, että hän on kuollut.

Pariskunta oli virallisesti eronnut, mutta suhde oli jatkunut eron jälkeen.

Pariskunnalla on useita lapsia, joista osa on alaikäisiä ja osa täysikäisiä. Kukaan heistä ei ollut asunnossa, kun henkirikos tapahtui.

Vuonna 1968 syntynyttä miestä epäillään murhasta. Puhallutuksessa tai huumausainepikatestissä ei ilmennyt merkkejä päihtymyksestä. Silti mies oli hyvin sekavassa tilassa.

IL: Epäily: Mies surmasi viiden lapsen äidin erittäin raa'asti Tampereella – tutkinta laajenee Lähi-itään (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ba3722fc-affd-4ddf-9b26-260d830c990e)
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Rokka on 24.03.2019, 08:45:02
QuotePariskunta oli virallisesti eronnut, mutta suhde oli jatkunut eron jälkeen

Tutkinta kun jatkuu vielä Lähi-idän suuntaan jalkavaimon tultua tapetuksi, niin valtionkonttori pääsee vielä maksamaan korvauksia sinne Paskastaniin mistä tuo kultamuna on kotoisin..
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Kemolitor on 07.08.2019, 11:02:47
Quote
Mies surmasi ex-vaimonsa raa'asti vuosien perhehelvetin päätteeksi – peitteli kasvojaan paidalla oikeussaliin saapuessaan

Epäilty peitti kasvonsa saapuessaan vangitsemisoikeudenkäyntiin viime marraskuussa.
Vastaaja saapui oikeuteen poliisisaattueessa. Mies peitti kasvonsa pään yli vedetyllä paidalla ja kirjekuorella.Vastaaja saapui oikeuteen poliisisaattueessa. Mies peitti kasvonsa pään yli vedetyllä paidalla ja kirjekuorella.
Vastaaja saapui oikeuteen poliisisaattueessa. Mies peitti kasvonsa pään yli vedetyllä paidalla ja kirjekuorella. SILJA VIITALA / AAMULEHTI

Pirkanmaan käräjäoikeus aloitti keskiviikkoaamuna Tampereen Takahuhdissa marraskuussa tehdyn surman käsittelyn. Oikeuskäsittely on kaksipäiväinen.

Syytetty saapui oikeussaliin peittäen kasvonsa paidalla ja kirjekuorella. Käräjäoikeuden käsittelyn aloittaminen viivästyi heti alkajaisiksi, sillä oikeudessa käytiin läpi sitä, onko syytetylle varattu tulkki sopiva. Vastaajan ja tulkin välillä on vastaajan mukaan liian suuri murre-ero.

Kello kymmenen aikaan oikeus päätti, että tapauksen käsittely pidetään osin suljetuin ovin. Esimerkiksi lasten kärsimyskorvausten ja joidenkin todistajien osalta käsittely pidetään suljetuin ovin. Media pääsee kuitenkin seuraamaan osaa oikeudenkäynnistä ja kuulemaan esimerkiksi syyttäjän vaatimukset.

Salattuja osuuksia oikeus perusteli perheen alaikäisten lasten asemalla ja heidän yksityisyytensä turvaamisella.
-----
Sekä syytetty että uhri ovat kotoisin Lähi-idän alueelta.
-----
Koko juttu:
IL: Mies surmasi ex-vaimonsa raa'asti vuosien perhehelvetin päätteeksi – peitteli kasvojaan paidalla oikeussaliin saapuessaan
(https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b9474723-8e60-41f8-97a9-40b708c2a333)
Title: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Treen murha
Post by: MiljonääriPlayboy on 07.08.2019, 11:25:06
Quote from: Kemolitor on 22.03.2019, 12:32:46
Quote
Epäily: Mies surmasi viiden lapsen äidin erittäin raa'asti Tampereella – tutkinta laajenee Lähi-itään

Pariskunta oli virallisesti eronnut, mutta suhde oli jatkunut eron jälkeen.

KELA varmaankin perii nyt sitten kahdesta kämpästä aiheettomasti maksetut asumistuet, yksinhuoltajakorotukset ja muut petoksella saadut edut takaisin, eller hur?  :roll:

e:muoks
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: RP on 07.08.2019, 11:58:49
Poimintana vielä:
Quote from: kylähullu on 29.11.2018, 15:34:19
Pariskunnalla on yksi pieni lapsi, kaksi kouluikäistä lasta ja kaksi aikuista lasta.

Pariskunta siis eronnut 2004, lähestymiskielto myönnetty 2010, nuorin lapsi syntynyt aikaisintaan (olettaisin että selvästi myöhemmin kuin) 2012.

Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: writer on 07.08.2019, 12:25:51
QuoteSurman jälkeen syytetty oli viestitellyt teostaan ja kertonut olevansa siitä ylpeä.

Järjesteli omaisuuttaan

Syyttäjän mukaan mies oli suunnittelut tappamista ja järjestellyt omaisuusasioitaan kotimaassaan Irakissa ennen surman toteutusta. Syytteen mukaan teko oli siksi vakaasti harkittu.

loput:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7787cb9c-6925-4694-9cfc-6230e7992f42

Irakista Suomeen tulleet.
Mies todennäköisesti ensin ja saanut löperösti turvapaikan tai toissijaisen suojelun ja vaimo ja nyt aikuiset lapset perheenyhdistämisellä perässä.

Suomessa sitten ero että saavat kumpikin omat ilmaiset asunnot ja lapsista saadut lapsilisät ja ex-vaimon saamat tuet korotettuina koska "yksinhuoltaja".

Ainoa ero somalien toimintaan oli tuossa se että mies ei hakenut uutta vaimoa Irakista perheenyhdistämisellä eron jälkeen jolloin olisi voinut pitää kahta vaimoa.

Onko niin että mies ei ole Suomen kansalainen koska ei osannut Suomen kieltä (Poliisille mennessään ei ainakaan osannut puhua ja kertoa mitä on tehnyt selvästi) tai ei ymmärtänyt väittää olevansa luku- ja kirjoitustaidoton jolloin olisi saanut Suomen kansalaisuuden vaikka ei suomen kieltä osaakaan?

Suomen kansalaisena voi "erota" ja hakea perheenyhdistämisellä toisen vaimon ja vaikka kolmannen vaimon kun on ensin eronnut paperilla tukien maksimoimiseksi...
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Nuivauttaja on 07.08.2019, 12:35:34
Uhri oli kuulemma järjestelmässä toiselle miehelle viisumia Suomeen.

Sieltä oli varmaan toinen avaruuskirurgikoneinsinööri tulossa kiertoon.

Mitähän Suvakit oppii tästä tapauksesta? Ei mitään!
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: writer on 07.08.2019, 12:37:39
Quote from: takalaiton on 29.11.2018, 17:57:40
Quote
Tekotapa oli raaka ja julma" – ex-vaimonsa murhasta epäilty tamperelainen mielentilatutkimukseen
...
50-vuotias ulkomaalaistaustainen mies vangittiin todennäköisin syin entisen puolisonsa murhasta epäiltynä.
...
Kinnunen ei kommentoi sitä, mistä päin maailmaa mies on kotoisin. Vangitsemisoikeudenkäynnissä oli paikalla arabian kielen tulkki.

– Epäilty puhuu auttavasti suomea ja tietenkin äidinkieltään, Kinnunen sanoo.
...
Nettitietojen mukaan epäillyn nimisellä henkilöllä on ollut pientä ravitsemusalan bisnestä. Kinnusen mukaan mies ei ole viime aikoina ollut missään töissä.
...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005916058.html

Epäilty on asunut Suomessa jo ainakin parikymmentä vuotta, mutta rasistit ovat estäneet kielenopiskelun. Ei ihme, että tulkkausbisnes on kovassa kasvussa. Tulkkauksesta voikin kasvaa Suomen kansantalouden uusi tukijalka kaarnalaivateollisuuden rinnalle.

Tulkkaus on ilmaista vaikka 50-vuotta Suomeen tulon jälkeen koska laissa tulkkausta ei ole rajoitettu ja valtio maksaa.

Tulkit näkyvät tilastoissa työssäkäyvinä maahanmuuttajina jotka tekevät töitä "joita suomalaiset eivät tee".

Jos poliittisella eliitillä olisi mitään järkeä niin tulkkaus olisi ilmaista vain ekat 12 kk ja sen jälkeen 50 euron omavastuu-osuus jokaisesta tulkkauksesta seuraavat 24 kk ja 36 kk jälkeen tulkkia tarvitseva maksaa kaikki tulkkauksen kulut.

Toisaalta ilmainen tulkkaus vähentää motivaatiota oppia suomen kieli joten ilmainen tulkkaus vähentää niiden maahanmuuttajien määrää jotka voivat hakea Suomen kansalaisuuden (jolleivat ole luku- ja kirjoitustaidottomia jolloin Suomen kansalaisuuden saa vaikkei osaa suomen kieltä. Suomessa on todennäköisesti tuhansia somaleita joilla on Suomen kansalaisuus vaikkeivat osaa suomen kieltä koska 80-90% Suomeen tulevista somaleista on luku- ja kirjoitustaidottomia ja Vihreiden Tuija Braxin oikeusministerinä 2011 tekemä sekopäinen kansalaisuuslaki jossa tämä porsanreikä luotiin johti siihen että 2011 jälkeen somalit ovat olleet eniten Suomen kansalaisuuksia saaneiden ryhmien joukossa joka vuosi).
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Roope on 07.08.2019, 12:45:43
Quote from: Kemolitor on 22.03.2019, 12:32:46
Epäily: Mies surmasi viiden lapsen äidin erittäin raa'asti Tampereella – tutkinta laajenee Lähi-itään

Yle poistanut uutisestaan kaikki viittaukset ulkomaalaistaustaan:

QuoteMiestä syytetään entisen vaimonsa murhasta Tampereella: Oli asentanut lieden taakse valvontakameran

Miehelle vaaditaan elinkautista vankeutta murhasta Tampereella.

Tampereen Takahuhdissa viime marraskuussa tehdyn murhan käsittely alkoi tänään oikeudessa. Viisikymppistä miestä epäillään vaimonsa murhaamisesta.

Sekavasti käyttäytynyt mies meni itse poliisiasemalle ja kertoi puukottaneensa vaimoaan. He eivät enää asuneet yhdessä. Syyttäjän mukaan motiivi oli mustasukkaisuus.

Miestä syytetään myös salakuuntelusta. Hänellä oli syytehakemuksen mukaan valvontakamera entisen vaimonsa keittiössä keittiölieden takana.
...
Yle (https://yle.fi/uutiset/3-10911716) 7.8.2019
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Bellerofon on 07.08.2019, 13:33:06
Onhan muuten aika hullunkurista, mikäli Suomen kansalaiselle pitäisi järjestää tulkki oikeudenkäyntiin. Kansalaisuuteen pitäisi saada vaatimus kielen ymmärtämisestä ilman poikkeuksia.
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: MW on 07.08.2019, 13:38:26
Aamulehdessä oli herran edesottamuksista sanasta sanaan sama juttu kuin Iltalehdessä, paitsi että viimeinen lause puuttui.

Jossa IL illmaisi irakilaistaustaisuuden.
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Ajattara on 07.08.2019, 14:09:40
Se on muuten kumma, miten se kuuluisa YHTEISÖLLISYYS katoaa siinä vaiheessa, kun vuosia/vuosikymmeniä Suomessa asunut henkilö tarvitsee tulkkausapua vaikkapa lääkärissä käyntiin. Ei löydy ainuttakaan lapsenlasta, veljenpoikaa, serkkua tai ystävää apuun.
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: dothefake on 07.08.2019, 14:15:53
Saattaahan se tulkki olla vaikka serkku, jolle hoidettiin tuloja.
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Mr.Reese on 07.08.2019, 17:43:03
Quote from: Nuivauttaja on 07.08.2019, 12:35:34
Mitähän Suvakit oppii tästä tapauksesta? Ei mitään!
Että tumma ja tulinen astrokirurgi on lopullisesti katkaissut siteensä eksään ja nyt kannattaa rustata rakkauskirje linnan sisään sinkulle kypsään ikään ehtineelle hurmurille, joka istuu jonkun kolme vuotta ensikertalaisena?
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Mr.Reese on 22.08.2019, 15:41:26
No, sai enemmän kuin kolme, mutta varsinainen hupijuttu oli jätetty ihan loppuun. Taatusti on perusählynimen(Hassan Ahmed) nimen julkkari niin hirveä riski. No, ehkä se saadaan varmaan lukea jostain vastuullisemmasta mediasta...   :roll:
QuotePirkanmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa Tampereen Takahuhdissa viime vuoden marraskuussa tapahtuneessa noin 45-vuotiaan naisen surmassa. Nainen oli viiden lapsen äiti.

Käräjäoikeus tuomitsi uhrin ex-miehen elinkautiseen vankeuteen.

Käräjäoikeus perusteli murhatuomiota sillä, että tappo on tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.
...
Iltalehti ei julkaise tekijän nimeä uhrin lasten suojelemiseksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/42193497-73fd-4eb7-ae11-d53aef2b2b81 (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/42193497-73fd-4eb7-ae11-d53aef2b2b81)
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Pullervo on 22.08.2019, 16:22:04
Yle ei jättänyt nimeä kertomatta. Voi olla aika harvinaista, että törkeimmästä mahdollisesta rikoksesta tuomitun nimi pimitetään uhrin ja tekijän lapsia keppihevosena käyttäen.

https://twitter.com/HommaMedia/status/1164527246222274560
[tweet]1164527246222274560[/tweet]

https://yle.fi/uutiset/3-10933926
QuoteMies tuomittiin elinkautiseen vankeuteen entisen vaimonsa murhasta Tampereella (22.8.2019)

Sekavasti käyttäytynyt mies meni viime marraskuussa itse poliisiasemalle ja kertoi puukottaneensa vaimoaan.

Shwan Ahmed Hassan tuomittiin torstaian elinkautiseen vankeuteen entisen vaimonsa murhasta. Miehen syyksi luettiin myös salakuuntelu.

Hassan tuomittiin maksamaan korvauksia läheisille sekä osin valtiolle yhteensä yli 65 000 euroa.

Mies murhasi entisen vaimonsa Tampereen Takahuhdissa viime marraskuussa.

Sekavasti käyttäytynyt mies meni itse poliisiasemalle ja kertoi puukottaneensa vaimoaan. He eivät enää asuneet yhdessä. Syyttäjän mukaan motiivi oli mustasukkaisuus.

(...)
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Ajattara on 23.08.2019, 13:41:20
Quote from: Pullervo on 22.08.2019, 16:22:04
Yle ei jättänyt nimeä kertomatta. Voi olla aika harvinaista, että törkeimmästä mahdollisesta rikoksesta tuomitun nimi pimitetään uhrin ja tekijän lapsia keppihevosena käyttäen.

https://yle.fi/uutiset/3-10933926

Yle on poistanut nimen - lapsia keppihevosena käyttäen .

QuoteJuttua muokattu 22.8. klo 21.43: Tuomitun nimi poistettu jutusta perheen alaikäisten lasten suojelemiseksi. Surmattu äiti ja tuomittu isä ovat kotoisin Lähi-idästä.
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Kemolitor on 18.02.2021, 11:26:59
Korkein oikeus ei innostunut käsittelemään koko tapausta:

Quote
Mustasukkainen mies sai entisen vaimonsa vakoilusta ja murhasta elinkautisen

Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa entisen vaimonsa murhasta tuomitulle miehelle. Siten 52-vuotiaan Shwan Ahmed Hassanin elinkautinen vankeustuomio jää voimaan.

Mies murhasi marraskuussa 2018 naisen Tampereella lyömällä tätä veitsellä ainakin 16 kertaa rintakehän ja vatsan alueelle. Pariskunta oli eronnut jo vuosia aiemmin. Teon syynä oli mustasukkaisuus.
-----
Pirkanmaan käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden mukaan uhrin asunnossa tehty teko oli raaka ja julma ja se oli myös kokonaisuudessaan törkeä. Siksi kyse oli murhasta.

Miehen ennakkouhkailuista huolimatta veriteko saattoi kuitenkin tapahtua pikaistuksissa, kuten mies oli kertonut. Rikosta ei siis tehty vakaasti harkiten.

Oikeuden mukaan mies oli teon aikaan syyntakeinen. Omasta mielestään hän oli alentuneesti syyntakeinen.

Miehen mielestä hänen kykynsä hallita käyttäytymistään oli ollut kuormittavassa tilanteessa merkittävästi alentunut epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön sekä patologisen epävakauden, impulsiivisuuden ja kypsymättömyyden vuoksi. Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli kuitenkin syyntakeinen.

Koko juttu:
HS: Mustasukkainen mies sai entisen vaimonsa vakoilusta ja murhasta elinkautisen (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007810570.html)

Vaatii jo vähän pokkaa hakea valituslupaa tuomiostaan kypsymättömyyden vuoksi, kun ikää kuitenkin on jo 52 vuotta.
Title: Vs: 2012-04-20 Isä lukitsi perheen kotiin, koska naapurissa oli poikia - Tampereen murha
Post by: Niobium on 18.02.2021, 12:20:31
Ei tämä itse sitä kypsymättömyyttään keksinyt. Asianajajan sanaisesta laarista se löytyi, massi virtasi taas vähän aikaa ilman, että tarvitsi tehdä mitään muuta kuin täyttää valmiiseen pohjaan nimi ja muutama puppulausegenerattorin tuottama termi.

Elämme juristien kulta-aikaa. Hylsy-valitus-hylsy-valitus. Ja nämä lemmikit ovat ihan lypsylehmiä. Nauravat hallitukselle matkalla klubille.