Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Kuvitteellinen hahmo on 11.03.2012, 00:48:38

Title: 2012-03-11 Kaleva: Toiveena Suomen kansalaisuus
Post by: Kuvitteellinen hahmo on 11.03.2012, 00:48:38
QuoteToiveena Suomen kansalaisuus

"Suomessa on tosi hyvä asua", 17-vuotias Said Zafari ja 15-vuotias Ramin Sarder Hussain toteavat yhdessä.

"Suomessa on tosi hyvä asua", 17-vuotias Said Zafari ja 15-vuotias Ramin Sarder Hussain toteavat yhdessä. Molemmat pojat ovat alun perin kotoisin Afganistanista.


Said tuli Suomeen äitinsä kanssa kolme ja puoli vuotta sitten.

"Isä tuli perässä myöhemmin. Päädyimme Suomeen ja Ouluun oikeastaan ihan sattumalta", Said kertoo

Said kävi Oulussa maahanmuuttajien kouluun valmistavan luokan ja opiskelee tällä hetkellä Oulun seudun ammattiopistossa kansainvälistä liiketaloutta.

Ramin puolestaan muutti Suomeen vuoden 2009 alussa, kolme vuotta sitten. Tällä hetkellä hän asuu suomalaisessa sijaisperheessä.

"Perheeni on todella mukava ja olen viihtynyt heidän kanssaan. Ei tunnu siltä, että asuisin sijaisperheessä, vaan ihan omassa oikeassa perheessä", Ramin kertoo.

Myös Ramin kävi maahanmuuttajille tarkoitetun valmistavan luokan ja siirtyi sen jälkeen Kastellin yläasteelle.

"Valmistavalla luokalla opiskellaan suomea ja vähän myös muita aineita. Vuoden jälkeen katsotaan, onko valmis lähtemään suomalaiseen kouluun."

Vieraaseen maahan muuttaminen ei ollut pojille helppoa.

"On aika pelottavaa tulla uuteen maahan, missä ei välttämättä tule ymmärretyksi eikä tiedä, mitä muut yrittävät sanoa", Ramin kertoo.

Kielen oppiminen ei kuitenkaan ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa kummallekaan. Pojat puhuvat erittäin hyvää suomea.

"Opin kielen aika nopeasti. Osaan englantia, joten sen kautta oli hyvä opetella suomea. Jäädyn kuitenkin joskus, kun pitää puhua suomea, enkä löydä oikeita sanoja", Said miettii.

Raminin mielestä suomen kieli on helppo, koska siinä sanat lausutaan samoin kuin ne kirjoitetaan.

Myös kulttuurin eroavaisuudet vaikeuttavat uuteen maahan sopeutumista. Said ja Ramin ovat tutustuneet suomalaiseen kulttuuriin ja ovat muun muassa innokkaita saunojia.

"Afganistanilainen ja suomalainen kulttuuri ovat todella erilaisia. Usein tulee eteen sellaisia tilanteita, joissa teen jotain, mitä suomalaiset ihmettelevät suuresti, vaikka minusta asia tuntuu ihan normaalilta", Said kertoo.

Ramin keksii tilanteesta esimerkin.

"Kulttuurissamme on tapana antaa tervehdittäessä poskisuudelma. Suomessa ei voi tehdä niin, monien mielestä se olisi todella outoa. Myös uskonnot eroavat toisistaan."

Saidilla ja Raminilla on molemmilla suomalaisia kavereita, joihin he ovat tutustuneet koulussa ja harrastuksissa.

"Suomalaisiin ei ole kovin helppo tutustua. Ihmiset ovat vähän sulkeutuneita", Ramin harmittelee.

"Mutta kaikki suomalaisetkin ovat erilaisia. Jotkut ovat tosi seurallisia ja jotkut ujompia", Said muistuttaa.

Pojat eivät ole kohdanneet Suomessa asuessaan huonoa kohtelua tai rasismia.

"Kadulla joku saattaa huudella. Varsinkin kännissä olevat ihmiset saattavat huudella törkeyksiä", Ramin sanoo.

"Jos itse käyttäytyy hyvin ja yrittää sopeutua suomalaiseen elämäntyyliin, ihmiset eivät ole epäkohteliaita meitä kohtaan", Said miettii.

Sekä Said että Ramin aikovat jäädä asumaan Suomeen.

"En halua enää muuttaa takaisin Afganistaniin. Suomi on rauhallinen ja vapaa maa. Haluan jäädä tänne, opiskella ja jatkaa jalkapallon pelaamista", Said sanoo.

Ramin on samoilla linjoilla. "En halua muuttaa asumaan Afganistaniin, mutta haluaisin kuitenkin käydä siellä."

Tulevaisuudessa poikien toiveena on saada Suomen kansalaisuus.

Kirjoittaja kuuluu Kalevan  nuorten kirjoittajien ryhmään.
http://www.kaleva.fi/teemat/nuoret/toiveena-suomen-kansalaisuus/570491/

Vahvennukset ovat minun. Melko nuivia nuorukaisia ilmeisesti sen suhteen, että rasistinen ilmapiiri kuulemma jyllää joka päivä mutta he eivät ole samaa mieltä.
Title: Vs: 2012-03-11 Kaleva: Toiveena Suomen kansalaisuus
Post by: Marko Parkkola on 11.03.2012, 09:59:47
Muistakaa allekirjoittaa addressi rasismin poistamiseksi Suomesta ;D Emme kaipaa tänne rasismisia isiä ja äitejä ;D ;D

http://www.adressit.com/samanarvoisia
Title: Vs: 2012-03-11 Kaleva: Toiveena Suomen kansalaisuus
Post by: Eino P. Keravalta on 11.03.2012, 10:14:08
Quote"Suomessa on tosi hyvä asua", 17-vuotias Said Zafari ja 15-vuotias Ramin Sarder Hussain toteavat yhdessä.

Quote"En halua enää muuttaa takaisin Afganistaniin. Suomi on rauhallinen ja vapaa maa. Haluan jäädä tänne, opiskella ja jatkaa jalkapallon pelaamista", Said sanoo.

Suomessa on tosi hyvä asua, koska 95% väestöstä on suomalaisia.

Suomalainen kulttuuri johtaa rauhallisiin ja vapaisiin yhteiskuntaoloihin. Vain suomalaiset voivat luoda suomalaisen kulttuurin. Jos otamme tänne esimerkiksi afgaaneja, somaleita ja irakilaisia, he luovat tänne sellaista kulttuuria, jota on heidän kotimaissaan nähtävissä. Suomi muuttuu maahanmuuttajien mukana. Tämä on yksinkertainen tosiasia, jota "suvaitsevaiset" eivät kykene ymmärtämään. Suomestakin siis tulee lopulta turvaton ja epävakaa maa, jos maahanmuuttajien määrä kasvaa liiaksi.
Title: Vs: 2012-03-11 Kaleva: Toiveena Suomen kansalaisuus
Post by: ElenaDaylights on 11.03.2012, 10:50:08
Reippaita nuoria miehiä jotka tuskin ovat saanet osakseen islamilaista hapatusta riittävästi. Kuten yllä jo mainittiin pojat ovat torppaamassa käsitystä oululaisesta rasismiosaamisesta. Tosin rasismin olemusta heikentää sekin, että oulusta puuttuvat maan mainiot ratikkarasistit.
Mamujen kohtaloksi ovat osoittautuneet kerrostaloikkunat, mutta jos poijjaat pelaavat korttinsa oikein, tulevaisuudessa Toppilan kaltaiset keskittymät ovat vältettävissä.
Title: Vs: 2012-03-11 Kaleva: Toiveena Suomen kansalaisuus
Post by: Sunt Lacrimae on 11.03.2012, 11:10:14
Quote
"Jos itse käyttäytyy hyvin ja yrittää sopeutua suomalaiseen elämäntyyliin, ihmiset eivät ole epäkohteliaita meitä kohtaan", Said miettii.

Poika miettii asiaa. Onnea ja menestystä elämään. :)
Title: Vs: 2012-03-11 Kaleva: Toiveena Suomen kansalaisuus
Post by: Roope on 11.03.2012, 13:11:14
Quote from: KalevaSaid tuli Suomeen äitinsä kanssa kolme ja puoli vuotta sitten.

"Isä tuli perässä myöhemmin. Päädyimme Suomeen ja Ouluun oikeastaan ihan sattumalta", Said kertoo.

Suomeen ei päädytä oikeastaan koskaan ihan sattumalta. Täytyy maksaa enemmän matkasta ja nähdä erityistä vaivaa muiden Euroopan maiden viranomaisten välttämiseksi. Vain harva turvapaikanhakija saapuu Suomeen matkaamatta ensin muualla Euroopassa. Suurin osa saapuu Ruotsin kautta.
Title: Vs: 2012-03-11 Kaleva: Toiveena Suomen kansalaisuus
Post by: Leijona78 on 11.03.2012, 13:18:34
Quote from: Roope on 11.03.2012, 13:11:14
Quote from: KalevaSaid tuli Suomeen äitinsä kanssa kolme ja puoli vuotta sitten.

"Isä tuli perässä myöhemmin. Päädyimme Suomeen ja Ouluun oikeastaan ihan sattumalta", Said kertoo.

Suomeen ei päädytä oikeastaan koskaan ihan sattumalta. Täytyy maksaa enemmän matkasta ja nähdä erityistä vaivaa muiden Euroopan maiden viranomaisten välttämiseksi. Vain harva turvapaikanhakija saapuu Suomeen matkaamatta ensin muualla Euroopassa. Suurin osa saapuu Ruotsin kautta.

Niin. Edut muihin maihin verrattuna lienevät tiedossa tänne matkaajille jo ennakolta.
Title: Vs: 2012-03-11 Kaleva: Toiveena Suomen kansalaisuus
Post by: Fincum on 11.03.2012, 13:19:36
Uutisessa ei muuten sanallakaan mainita, että he ovat turvapaikanhakijoita, vaikka asia näin eittämättä on.
He vain muuttivat, päätyivät ja tulivat Suomeen, ja aikovat jäädä.
Title: Vs: 2012-03-11 Kaleva: Toiveena Suomen kansalaisuus
Post by: foobar on 11.03.2012, 13:24:10
Quote from: fincum on 11.03.2012, 13:19:36
Uutisessa ei muuten sanallakaan mainita, että he ovat turvapaikanhakijoita, vaikka asia näin eittämättä on.
He vain muuttivat, päätyivät ja tulivat Suomeen, ja aikovat jäädä.

Yritäpä vastaavaa vaikkapa Yhdysvaltain kansalaisena. Ei tule onnistumaan. Joistakin muista maista tulleiden kohdalla onnistuu, ja vieläpä täällä olosta maksetaan. Kaiken päälle tiedostajaleiri on huolissaan vain näiden ihmisten kohtelusta...
Title: Vs: 2012-03-11 Kaleva: Toiveena Suomen kansalaisuus
Post by: Roope on 11.03.2012, 13:41:02
Quote from: Leijona78 on 11.03.2012, 13:18:34
Edut muihin maihin verrattuna lienevät tiedossa tänne matkaajille jo ennakolta.

Aftenposten: Nest siste stopp, Paris (http://www.aftenposten.no/nyheter/uriks/article3196992.ece#.T1yMVR2a5fU) (käännös englanniksi (http://translate.google.com/translate?sl=auto&tl=en&js=n&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&layout=2&eotf=1&u=http%3A%2F%2Fwww.aftenposten.no%2Fnyheter%2Furiks%2Farticle3196992.ece%23.T1yMVR2a5fU))

Tuhannet laittomasti maassa oleskelevat afganistanilaisnuorukaiset vertailevat Pariisissa tietojaan eri maista. Heidän suosikkikohteikseen kerrotaan oikeastaan ihan sattumalta Norja ja Suomi. Tuon vuonna 2009 julkaistun lehtijutun jälkeen Suomen suosio on hiipunut, kun Ruotsi teki alaikäiseksi ilmoittautuvien turvapaikanhakijoiden oleskeluluvan saannista luvattoman helppoa.
Title: Vs: 2012-05-10 tilk: Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä kasvoi vähän v. 2011
Post by: Taikakaulin on 14.05.2012, 21:47:41
QuoteSuomen kansalaisuuden saaneiden määrä kasvoi vähän vuonna 2011

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2011 aikana 4 550 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaan kansalaista. Määrä on 200 enemmän kuin vuonna 2010. Entisen kansalaisuutensa säilytti 93 prosenttia kansalaisuuden saaneista. Suomen kansalaisuuden saaneista naisia oli 2 650 ja miehiä 1 900. Kansalaisuuden saaneista oli 14-vuotiaita tai nuorempia 1 000 ja 65 vuotta täyttäneitä 100.


Suomen kansalaisuuden saaneet 1966–2011


(http://www.stat.fi/til/kans/2011/kans_2011_2012-05-10_tie_001_fi_001.gif)


Viime vuonna 3 850 Euroopan unioniin kuulumattomien maiden kansalaista sai Suomen kansalaisuuden, mikä on 50 enemmän kuin vuonna 2010. Euroopan unioniin kuuluvien maiden kansalaisia oli kansalaisuuden saaneissa 150 enemmän kuin vuotta aiemmin ja määrä oli 700 kansalaista.

Vuonna 2011 Suomen kansalaisuuksia myönnettiin selvästi eniten Venäjän kansalaisille, joita oli kansalaisuuden saaneissa 1 650. Määrä oli 250 pienempi kuin vuotta aiemmin. Myös vuonna 2010 Suomen kansalaisuuksia myönnettiin eniten Venäjän kansalaisille. Toiseksi suurin ryhmä Suomen kansalaisuuden saaneissa olivat Viron kansalaiset, joiden määrä oli 300. Vuotta aiemmin Suomen kansalaisuuden sai 250 virolaista. Suomessa asuvista Ruotsin kansalaisista 200 sai Suomen kansalaisuuden vuonna 2011, kun vastaava luku oli edellisvuonna 100. Neljänneksi useimmin Suomen kansalaisuus myönnettiin Turkin kansalaisille.

http://www.stat.fi/til/kans/2011/kans_2011_2012-05-10_tie_001_fi.html (http://www.stat.fi/til/kans/2011/kans_2011_2012-05-10_tie_001_fi.html)
Title: Vs: 2012-05-10 tilk: Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä kasvoi vähän v. 2011
Post by: Maailmanmies on 14.05.2012, 22:17:33
Quote from: Taikakaulin on 14.05.2012, 21:47:41
QuoteSuomen kansalaisuuden saaneiden määrä kasvoi vähän vuonna 2011

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2011 aikana 4 550 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaan kansalaista. Määrä on 200 enemmän kuin vuonna 2010. Entisen kansalaisuutensa säilytti 93 prosenttia kansalaisuuden saaneista. Suomen kansalaisuuden saaneista naisia oli 2 650 ja miehiä 1 900. Kansalaisuuden saaneista oli 14-vuotiaita tai nuorempia 1 000 ja 65 vuotta täyttäneitä 100.


Suomen kansalaisuuden saaneet 1966–2011


(http://www.stat.fi/til/kans/2011/kans_2011_2012-05-10_tie_001_fi_001.gif)


Viime vuonna 3 850 Euroopan unioniin kuulumattomien maiden kansalaista sai Suomen kansalaisuuden, mikä on 50 enemmän kuin vuonna 2010. Euroopan unioniin kuuluvien maiden kansalaisia oli kansalaisuuden saaneissa 150 enemmän kuin vuotta aiemmin ja määrä oli 700 kansalaista.

Vuonna 2011 Suomen kansalaisuuksia myönnettiin selvästi eniten Venäjän kansalaisille, joita oli kansalaisuuden saaneissa 1 650. Määrä oli 250 pienempi kuin vuotta aiemmin. Myös vuonna 2010 Suomen kansalaisuuksia myönnettiin eniten Venäjän kansalaisille. Toiseksi suurin ryhmä Suomen kansalaisuuden saaneissa olivat Viron kansalaiset, joiden määrä oli 300. Vuotta aiemmin Suomen kansalaisuuden sai 250 virolaista. Suomessa asuvista Ruotsin kansalaisista 200 sai Suomen kansalaisuuden vuonna 2011, kun vastaava luku oli edellisvuonna 100. Neljänneksi useimmin Suomen kansalaisuus myönnettiin Turkin kansalaisille.

http://www.stat.fi/til/kans/2011/kans_2011_2012-05-10_tie_001_fi.html (http://www.stat.fi/til/kans/2011/kans_2011_2012-05-10_tie_001_fi.html)
Tuossa käyrässä näkyy tiukka linja vuoteen 1995 saakka jolloin remmiin astui Lipposen 1. hallitus...