Oleskelu- ja turvapaikanhakijoiden määrä väheni viime vuonna. Suomesta haki turvapaikkaa yhteensä 3 088 henkilöä, joka on noin neljännes vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Myös oleskelulupaa hakeneiden määrä laski edellisvuoteen verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Suomesta haki oleskelulupaa vuonna 2011 yhteensä 23 664 henkilöä EU-maiden ulkopuolelta, mikä on noin neljä prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Oleskeluluvan sai neljä viidestä hakijasta. Oleskelulupia myönnettiin eniten perhesiteen, työn ja opiskelun perusteella. Suurimmat oleskelulupien hakijaryhmät olivat venäläiset, somalialaiset, kiinalaiset ja intialaiset.
Turvapaikanhakijoista noin kolmannes sai myönteisen päätöksen viime vuonna. Turvapaikka myönnettiin yhteensä 1 271 hakijalle.
Eniten turvapaikkaa hakivat edellisvuosien tapaan irakilaiset ja somalialaiset. Uutena kymmenen suurimman hakijaryhmän joukkoon nousivat syyrialaiset, joiden hakemusmäärät nousivat 62 prosenttia. Myös nigerialaisten ja valkovenäläisten hakemukset lisääntyivät selvästi.
YLE (http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/oleskelu-_ja_turvapaikanhakijoiden_maara_vahentynyt_3295054.html)
Jos/kun noi saa oleskeluluvan niin kuuluuko ne samantien sosiaaliturvan piiriin eli saavat kämpän/rahaa yms?.
Toivottavasti näin myös todellisuudessa on. Mikäköhän on tilanne perheenyhdistämisjonoissa olevien ihmisten lukumäärän suhteen eli onko jonot pidentyneet (oletus) vaiko lyhentyneet.
Quote from: Melbac on 29.02.2012, 09:50:11
Jos/kun noi saa oleskeluluvan niin kuuluuko ne samantien sosiaaliturvan piiriin eli saavat kämpän/rahaa yms?.
Eivät suoraan. Työperusteella oleskeluluvan saanut elättää työllä itsensä, mutta esimerkiksi perhesiteen perusteella maahan lennätetyt vaimot ja piiat tuovat perheenkokoajalle lisätuloja.
QuoteTurvapaikkaa yksin hakevien lapsien määrä puolittui
Syynä lienee alaikäisten iän selvittäminen.
Paula Ropponen STT
Yksin turvapaikkaa hakevia lapsia tulee Suomeen selvästi aikaisempaa vähemmän.
Maahanmuuttoviraston tuoreista tilastoista ilmenee, että viime vuonna suojelua haki Suomesta 150 yksin tullutta alaikäistä turvapaikanhakijaa. Määrä väheni 54 prosenttia vuodesta 2010.
"Kyse on siitä, että meille tuli oikeus pyytää iän selvittämistä oikeuslääketieteen laitokselta. Väärinkäytöstilanteet on saatu pois", sanoo tulosalueen johtaja Riitta Koskela.
Myös kaikkien turvapaikanhakijoiden määrä väheni viime vuonna neljänneksellä verrattuna edellisvuoteen.
Koskelan mukaan asiaa selittää etenkin EU-kansalaisten jättämien hakemusten väheneminen. Esimerkiksi bulgarialaisia hakijoita oli kymmenen kertaa vähemmän, ja romanialaisten hakijoiden määrä väheni vielä enemmän.
Ainakin osin taustalla arvellaan olevan muun muassa Maahanmuuttoviraston ja poliisin hanke käsittelyaikojen tehostamisesta.
"Käsittelyajat pystyttiin lyhentämään päivään tai kahteen hakemuksen teosta. Se antoi ehkä viestiä siitä, että täällä ei pysty saamaan toimentulorahoja ja tienaamaan tällä prosessilla", Koskela kertoo.
http://www.hs.fi/verkkolehti/kotimaa/artikkeli/Turvapaikkaa+yksin+hakevien+lapsien+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4+puolittui/1329103532284
Quote from: skrabb on 01.03.2012, 10:31:26
Turvapaikkaa yksin hakevien lapsien määrä puolittui
Syynä lienee alaikäisten iän selvittäminen.
Yksin turvapaikkaa hakevia lapsia tulee Suomeen selvästi aikaisempaa vähemmän.
Maahanmuuttoviraston tuoreista tilastoista ilmenee, että viime vuonna suojelua haki Suomesta 150 yksin tullutta alaikäistä turvapaikanhakijaa. Määrä väheni 54 prosenttia vuodesta 2010.
"Kyse on siitä, että meille tuli oikeus pyytää iän selvittämistä oikeuslääketieteen laitokselta. Väärinkäytöstilanteet on saatu pois", sanoo tulosalueen johtaja Riitta Koskela.
Siitä tuskin on kyse, koska ikäselvityksiä saattoi tehdä ja tehtiin aiemminkin. Itse asiassa alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä lähti laskuun hieman ennen, kun ikätestit
keskeytettiin odottamaan uuden lain voimaanastumista.
Todennäköisempi selitys on salakuljetusreittien muutos. Vuoden 2008 alun käännytyskäytäntöjen tiukentamisen jälkeen Ruotsi tuli taas vuonna 2010 entistä suositummaksi, kun huomattiin, että kaikki alaikäisiksi ilmoittautuvat saavat edelleen jäädä maahan.
QuoteMyös kaikkien turvapaikanhakijoiden määrä väheni viime vuonna neljänneksellä verrattuna edellisvuoteen.
Koskelan mukaan asiaa selittää etenkin EU-kansalaisten jättämien hakemusten väheneminen. Esimerkiksi bulgarialaisia hakijoita oli kymmenen kertaa vähemmän, ja romanialaisten hakijoiden määrä väheni vielä enemmän.
Ainakin osin taustalla arvellaan olevan muun muassa Maahanmuuttoviraston ja poliisin hanke käsittelyaikojen tehostamisesta.
"Käsittelyajat pystyttiin lyhentämään päivään tai kahteen hakemuksen teosta. Se antoi ehkä viestiä siitä, että täällä ei pysty saamaan toimentulorahoja ja tienaamaan tällä prosessilla", Koskela kertoo.
Niinpä. Tosin maahanmuuttoministeri Thorsin mukaan käännytysaikaa ei voinut lyhentää 2-3 kuukaudesta, eikä romaneja poistaa vastaanottokeskuksista koska ihmisoikeudet ja EU-sopimus vapaasta liikkuvuudesta.
QuoteTämän vuoden alussa voimaan tullut lainmuutos, jonka mukaan luvan hakijan täytyy itse hakea oleskelulupaa, näkyy jo alkuvuoden tilastoissa.
- Alkukokemukset näyttävät siltä, että hakemusten määrät ovat hieman vähentyneet, mutta en vetäisi tässä vaiheessa mitään suurempia johtopäätöksiä siitä kuinka trendi jatkuu vuoden läpi. Muutoksissa on aina alkukankeuksia ja varmasti moniin nyt kohtuuttomilta tuntuviin tilanteisiin löydetään ratkaisuja, sanoo tulosalueen johtaja Pauliina Helminen Maahanmuuttovirastosta.
YLE Uutiset: Oleskelu- ja turvapaikanhakijoiden määrä vähentynyt (http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/oleskelu-_ja_turvapaikanhakijoiden_maara_vahentynyt_3295054.html)
Jälleen uusi indikaatio siitä, että spontaani turvapaikanhaku on lähes sataprosenttisesti epärehellistä touhua. Kaikki huijataan, mitä pystytään. Tokihan vilppi on ollut vallassa olevien poliitikkojen tiedossa jo 20 vuoden ajan, mutta tätä epärehellisyyttä on tietoisesti pyritty edistämään, jotta Suomeen saadaan maahanmuuttajia kehitysmaista ohi laillisten maahanmuuttokanavien.
Kannattaa muistaa sekin seikka, että viranomaisten harhauttaminen tai viranomaisille valehtelu ovat Suomessa rikoksia.
En usko, että maahantunkeutujien joukosta löytyy montaakaan yksilöä, joka läpäisisi seulan, mikäli todenteolla katsottaisiin. Ehkä promillen tuhannesosa.
Lapset maailmalla seuraavat siis aktiivisesti käytäntöjen muuttumista ja näin ovat sitten yhdessä tuumin päättäneet suunnata hakemaan turvapaikkaa muualta.
Varmasti monet vanhemmat maailmalla ovat syvästi hämmästyneet lapsensa äkillisestä suunnitelmien ja mielenmuutoksesta: En haekkaan turvapaikaa Suomesta vaan maasta xxxxxx.
Quote from: Roope on 01.03.2012, 12:04:57
Quote from: skrabb on 01.03.2012, 10:31:26
Turvapaikkaa yksin hakevien lapsien määrä puolittui
Syynä lienee alaikäisten iän selvittäminen.
Yksin turvapaikkaa hakevia lapsia tulee Suomeen selvästi aikaisempaa vähemmän.
Maahanmuuttoviraston tuoreista tilastoista ilmenee, että viime vuonna suojelua haki Suomesta 150 yksin tullutta alaikäistä turvapaikanhakijaa. Määrä väheni 54 prosenttia vuodesta 2010.
"Kyse on siitä, että meille tuli oikeus pyytää iän selvittämistä oikeuslääketieteen laitokselta. Väärinkäytöstilanteet on saatu pois", sanoo tulosalueen johtaja Riitta Koskela.
Siitä tuskin on kyse, koska ikäselvityksiä saattoi tehdä ja tehtiin aiemminkin. Itse asiassa alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä lähti laskuun hieman ennen, kun ikätestit keskeytettiin odottamaan uuden lain voimaanastumista.
Todennäköisempi selitys on salakuljetusreittien muutos. Vuoden 2008 alun käännytyskäytäntöjen tiukentamisen jälkeen Ruotsi tuli taas vuonna 2010 entistä suositummaksi, kun huomattiin, että kaikki alaikäisiksi ilmoittautuvat saavat edelleen jäädä maahan.
Ankkurilapsimeininki putoaisi nollaan, jos maahanmuuttajalta poistettaisiin mahdollisuus tuoda vanhempansa pysyvän oleskeluluvan piiriin Suomeen. Miksi alaikäistä pitäisi tässä suhteessa käsitellä eri tavoin kuin täysi-ikäistä? Alaikäiset yksintulijat ovat kuitenkin joka tapauksessa lähellä täysi-ikäisyyttä, eikä kolmannesta maailmasta täysummikkona tuleva holhooja kykene kuitenkaan uudessa maassa antamaan sellaista tukea, jota holhottava tarvitsisi. Oleskeluluvan saaviin yksintuleviin pitäisi soveltaa niitä toimenpiteitä, joita holhouksenalaisiin kantisorpoihin sovelletaan.
Tämä on tietysti kuorolle saarnaamista, mutta tietenkään uutisessa ei mainittu turvapaikanhakijoiden saavan muun oleskeluluvan. Vihjattiin vain että osaa saa turvapaikan. Normijuttu.