QuoteLIIVIJENGIT ALKANEET KIRISTÄÄ YRITTÄJILTÄ SUOJELURAHAA
Poliisin rikollisina pitämät liivijengit ovat alkaneet kysellä yrittäjiltä Suomessa suojelurahoja. Keskusrikospoliisin (krp) mukaan jengien edustajat ovat ilmoittaneet, että yritysten pitää maksaa, koska ne toimivat "heidän alueellaan".
Rikoskomisario Jussi Oksanen krp:stä sanoo, että kiristäjille ei kannata maksaa vaan asiasta pitää kertoa poliisille. Jos maksaa, kiristys ei lopu.
Yhteiskunnalla on keinoja suojella ihmistä, joka kertoo rikoksesta esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Hyvin uhkaavissa tapauksissa voidaan käyttää todistajansuojelua. Käytännössä tämä voi tarkoittaa uutta henkilöllisyyttä ja muuttoa jopa ulkomaille.
Monet liivijengeistä ovat viime aikoina levittäytyneet uusille, yhä pienemmille paikkakunnille ja värväävät uusia jäseniä.
Oksanen ei halua lietsoa pelkoa. Jengien olemassaolo ja kasvuaikeet on kuitenkin hyvä ottaa huomioon asumis- ja sosiaalipolitiikassa. Liian eriarvoisia asuinalueita ei saisi päästää syntymään eikä nuoria miehiä syrjäytymään.
Kaikki liivejä kantavat ryhmät eivät ole rikollisjengejä, vaan moni keskittyy puhtaasti moottoripyöräilyyn.
Linkki?
Quote from: Fiftari on 18.02.2012, 14:14:24
Linkki?
http://www.hs.fi/kotimaa/Liivijengit+alkaneet+kirist%C3%A4%C3%A4+yritt%C3%A4jilt%C3%A4+suojelurahaa/a1305555914290
Rikoskomisario Jussi Oksanen krp:stä sanoo, että kiristäjille ei kannata maksaa vaan asiasta pitää kertoa poliisille. Jos maksaa, kiristys ei lopu.
Yhteiskunnalla on keinoja suojella ihmistä, joka kertoo rikoksesta esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Hyvin uhkaavissa tapauksissa voidaan käyttää todistajansuojelua. Käytännössä tämä voi tarkoittaa uutta henkilöllisyyttä ja muuttoa jopa ulkomaille.
Jussi Oksanen, kai minä jätän perheeni paikoilleen? Jonkunhan pitää firmaakin hoitaa nääs.
Pidempi versio uutisesta:
2012-02-18 Verkkouutiset: Poliisi: Liivijengien kiristykseen ei kannata taipua (http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=73115:poliisi-liivijengien-kiristykseen-ei-kannata-taipua&catid=29:kotimaa&Itemid=31)
Quote from: uuninpankko on 18.02.2012, 13:45:21
QuoteLIIVIJENGIT ALKANEET KIRISTÄÄ YRITTÄJILTÄ SUOJELURAHAA
Poliisin rikollisina pitämät liivijengit ovat alkaneet kysellä yrittäjiltä Suomessa suojelurahoja. Keskusrikospoliisin (krp) mukaan jengien edustajat ovat ilmoittaneet, että yritysten pitää maksaa, koska ne toimivat "heidän alueellaan".
Rikoskomisario Jussi Oksanen krp:stä sanoo, että kiristäjille ei kannata maksaa vaan asiasta pitää kertoa poliisille. Jos maksaa, kiristys ei lopu.
Yhteiskunnalla on keinoja suojella ihmistä, joka kertoo rikoksesta esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Hyvin uhkaavissa tapauksissa voidaan käyttää todistajansuojelua. Käytännössä tämä voi tarkoittaa uutta henkilöllisyyttä ja muuttoa jopa ulkomaille.
Monet liivijengeistä ovat viime aikoina levittäytyneet uusille, yhä pienemmille paikkakunnille ja värväävät uusia jäseniä.
Oksanen ei halua lietsoa pelkoa. Jengien olemassaolo ja kasvuaikeet on kuitenkin hyvä ottaa huomioon asumis- ja sosiaalipolitiikassa. Liian eriarvoisia asuinalueita ei saisi päästää syntymään eikä nuoria miehiä syrjäytymään.
Kaikki liivejä kantavat ryhmät eivät ole rikollisjengejä, vaan moni keskittyy puhtaasti moottoripyöräilyyn.
Juttu oli taattua pravdaa, arvattavasti aivan täyttä sepitettä alusta loppuun.
Yhtään jengiä poliisi ja pravda eivät osanneet eivätkä osaa nimetä..
Niillä oikeasti rikollisilla % jengeillä ei ole, eikä ole ollut oikein ulkomaillakaan, minkäänlaista intressiä kusta omiin muroihinsa. Yleisön viha merkitsee nopeasti hankaloituvia bisneksiä eikä pikkuyrittäjiltä paljoa liikene muuta kuin ongelmia. En tietysti väitä tietäväni etteikö joku noin neljän vintiön "liivijengi" olisi koittanut mömmöissään kepillä jäätä mutta joka tapauksessa uutinen oli tehty vain johtamaanyleisöä harhaan. Rikollisilla on tietenkin keskenään ajoittain kähinää mutta tämä on aivan toinen asia.
Suojelu nyt on täysin vitsi Suomessa. Uhrilla ei ole täällä ylipäätään mitään oikeuksia ja rikolliset ovat systeemin erityisessä suojeluksessa. Suojelu toteutuu lähinnä siten että ainoa rikos mitä tutkitaan ja mitä tehdään on sakkolappujen lähettely kamerakuvien perusteella ja tietenkin nämä kokoomuslaisten mamubisneksiä häiritsevät "rasismi rikokset".
Kyseessä liivijengi? Liivit eivät tarkoita motor clubia jos liivissä ei ole MC merkintää. Silloin on kyse pelkästä rikollisporukasta ja muroihin kuseminen onnistuu paremmin kuin helposti.
Taas joku virkaheitto fantasioi Hollywoodista tutulla todistajansuojelulla. Ai että ihanko oikein ulkomaille eri nimisenä? :facepalm:
Quote from: ilmari3. on 18.02.2012, 14:50:35
Rikoskomisario Jussi Oksanen krp:stä sanoo, että kiristäjille ei kannata maksaa vaan asiasta pitää kertoa poliisille. Jos maksaa, kiristys ei lopu.
Yhteiskunnalla on keinoja suojella ihmistä, joka kertoo rikoksesta esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Hyvin uhkaavissa tapauksissa voidaan käyttää todistajansuojelua. Käytännössä tämä voi tarkoittaa uutta henkilöllisyyttä ja muuttoa jopa ulkomaille.
Jussi Oksanen, kai minä jätän perheeni paikoilleen? Jonkunhan pitää firmaakin hoitaa nääs.
Aika hervoton tieto tuossa yhteydessä. Käytännössä ehkä hitusen vihjaileva:
Oikeasti me ei voida suojella ketään näiltä, ainakaan järkevillä panostuksilla, jos joku haluaa todistaa oikeudenkäynnissä näitä vastaan. Muuten kuin antamalla uuden henkilöllisyyden ja auttamalla maastamuutossa. Että ihan omalla vastuulla, käytännössä.Ja niinhän se taitaa ollakin. Järjestäytyneitä liigoja vastaan on vaikeampi ketään suojella, koska kyse ei ole vain yhdestä tai muutamista ihmisistä, vaan ryhmittymistä, joista tarvittaessa löytyy likaisen työn tekijöitä.
Mahtoikohan tuo silti olla kokonaan Oksasen suusta, vaiko laittoiko toimittaja osin omiaan.
Naurettavaa poliisin disinformaatiota, pelottelua ja propagandaa... :facepalm:
Toivottavasti Oksanen tulee ulos ja kertoo jotta lausunto on yhdistetty liivijengi uutiseen aikojen takaa ja eri yhteydestä.
Nyt vain Oksanen reippaasti esiin totuutta peräämään ja "journalismi tänään" arvoisalleen paikalle. Muutoinhan yrittäjät näkevät huomisesta painajaisia.
Tässähän tarkoitetaan tietysti, että kantiksista koostuvat jengit kovistelevat rehellisiä, riutuvia kebap-pitza-yrittäjiä.
Quote from: Haplotaxida on 18.02.2012, 15:34:56
Aika hervoton tieto tuossa yhteydessä. Käytännössä ehkä hitusen vihjaileva: Oikeasti me ei voida suojella ketään näiltä, ainakaan järkevillä panostuksilla, jos joku haluaa todistaa oikeudenkäynnissä näitä vastaan. Muuten kuin antamalla uuden henkilöllisyyden ja auttamalla maastamuutossa. Että ihan omalla vastuulla, käytännössä.
Hei hetkinen! Verot ovat nousussa. EU:lle lapataan rahaa vastuullisesti. Juttakaan ei ole enää niin hot verkkosukissaan. Tuo maastamuutossa avustaminen alkoi houkutella. Mistä löytää liivijengejä kiristämään suojelurahaa?
Ei pidä maksaa. Venäjällä mafia toimi neuvostoliiton kaaduttua koska stalin oli jo onnistunut tuhoamaan ihmisten itsenäisyyden ja ne oli heikkoja, Suomessa eri tilanne.
Esim amerikassa, pohjosen asekieltovaltioissa, esim new york tai chicago, siellä toimii tämmönen helpommin kuin etelässä, jossain texasissa. Etelän valtioissa kun tulee kiristäjiä niin saman tien otetaan haulikko kassan alta ja ammutaan jalat irti. Jos ton jälkeen tulee jalattoman ramman kaverit kostamaan niin nekin ammutaan, vaikka kuoltaisiin itekin. Etelän valtioissa lähdetään mielummin seisten kuin anellen polvillaan. Yksin ei kumminkaan sentään mennä koska pari kiristäjä mafiooso wannabeetä lähtee mukana.
Toivon samaa itsesuojeluvaistoa suomalaisiin yrittäjiin. Jos nimittäin alat maksaa ja lopetat joskus niin sitten sinulta ammutaan ne jalat. Viisainta on olla proaktiivinen rikollista saastaa kohden, on kiristäjä kotimainen tai ei, joka muutenkin kuluttaisi rahasi huumeisiin, viinaan ja omiin velkoihinsa. Mielummin säästät rahat lapsesi koulutukseen, ruokaan ja vaatteisiin lapsillesi, sekä hienoon haulikkokaappiin, kuin annat ne elämässä epäonnistuneille narkkareille jotka luulee päässensä seuraavalle tasolle kun uhkaavat veroja maksavia kansalaisia.
Quote from: MEgafooni on 18.02.2012, 16:24:29
Etelän valtioissa kun tulee kiristäjiä niin saman tien otetaan haulikko kassan alta ja ammutaan jalat irti.
Toivon samaa itsesuojeluvaistoa suomalaisiin yrittäjiin.
Kiihoitusta rikollista kansanryhmää vastaan?
Quote from: Jaska Pankkaaja on 18.02.2012, 15:27:45
Quote from: uuninpankko on 18.02.2012, 13:45:21
QuoteLIIVIJENGIT ALKANEET KIRISTÄÄ YRITTÄJILTÄ SUOJELURAHAA
Poliisin rikollisina pitämät liivijengit ovat alkaneet kysellä yrittäjiltä Suomessa suojelurahoja. Keskusrikospoliisin (krp) mukaan jengien edustajat ovat ilmoittaneet, että yritysten pitää maksaa, koska ne toimivat "heidän alueellaan".
Rikoskomisario Jussi Oksanen krp:stä sanoo, että kiristäjille ei kannata maksaa vaan asiasta pitää kertoa poliisille. Jos maksaa, kiristys ei lopu.
Yhteiskunnalla on keinoja suojella ihmistä, joka kertoo rikoksesta esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Hyvin uhkaavissa tapauksissa voidaan käyttää todistajansuojelua. Käytännössä tämä voi tarkoittaa uutta henkilöllisyyttä ja muuttoa jopa ulkomaille.
Monet liivijengeistä ovat viime aikoina levittäytyneet uusille, yhä pienemmille paikkakunnille ja värväävät uusia jäseniä.
Oksanen ei halua lietsoa pelkoa. Jengien olemassaolo ja kasvuaikeet on kuitenkin hyvä ottaa huomioon asumis- ja sosiaalipolitiikassa. Liian eriarvoisia asuinalueita ei saisi päästää syntymään eikä nuoria miehiä syrjäytymään.
Kaikki liivejä kantavat ryhmät eivät ole rikollisjengejä, vaan moni keskittyy puhtaasti moottoripyöräilyyn.
Juttu oli taattua pravdaa, arvattavasti aivan täyttä sepitettä alusta loppuun.
Yhtään jengiä poliisi ja pravda eivät osanneet eivätkä osaa nimetä..
Niillä oikeasti rikollisilla % jengeillä ei ole, eikä ole ollut oikein ulkomaillakaan, minkäänlaista intressiä kusta omiin muroihinsa. Yleisön viha merkitsee nopeasti hankaloituvia bisneksiä eikä pikkuyrittäjiltä paljoa liikene muuta kuin ongelmia. En tietysti väitä tietäväni etteikö joku noin neljän vintiön "liivijengi" olisi koittanut mömmöissään kepillä jäätä mutta joka tapauksessa uutinen oli tehty vain johtamaanyleisöä harhaan. Rikollisilla on tietenkin keskenään ajoittain kähinää mutta tämä on aivan toinen asia.
Suojelu nyt on täysin vitsi Suomessa. Uhrilla ei ole täällä ylipäätään mitään oikeuksia ja rikolliset ovat systeemin erityisessä suojeluksessa. Suojelu toteutuu lähinnä siten että ainoa rikos mitä tutkitaan ja mitä tehdään on sakkolappujen lähettely kamerakuvien perusteella ja tietenkin nämä kokoomuslaisten mamubisneksiä häiritsevät "rasismi rikokset".
jep jep ja poliisisetäkin laittoi omiaan.
Quote from: ilmari3. on 18.02.2012, 16:32:25

Ei kun itsepuolustusta, hätävarjelua. :)
Quote from: Sour-One link=topic=67821.msg934202#msg934202

/quote]
Eikä ekaa kertaa eikä tokaa kertaa eikä varsinkaan vikaa kertaa.
Poliisi = poliisijohto = kokoomus.
Quote from: Jaska Pankkaaja on 18.02.2012, 16:45:10

Katainenko onkin tämän jutun takana? ;) paskanjankkaaja onkin jo viihteellä.
Quote from: Ari-Lee on 18.02.2012, 16:39:45

Ei tästä ole montaakaan viikkoa kun syvässä pohjoisesa toimittiin niin kuin oikein on.
Quote from: Sour-One on 18.02.2012, 16:47:17
Quote from: Jaska Pankkaaja on 18.02.2012, 16:45:10
Quote from: Sour-One link=topic=67821.msg934202#msg934202
jep jep ja poliisisetäkin laittoi omiaan.
/quote]
Eikä ekaa kertaa eikä tokaa kertaa eikä varsinkaan vikaa kertaa.
Poliisi = poliisijohto = kokoomus.
Katainenko onkin tämän jutun takana? ;) paskanjankkaaja onkin jo viihteellä.
Epäsuorasti kyllä. Katainen itse on tosin pelkkä sätkynukke joten siinä mielessä ei voi puhua mistään taustalla olosta vaan katainen on lähinnä pellenaamari. Poliisijohto on kuitenkin 100% jäsenkirjaporukkaa ja lähinnä turvaamassa ruokkivaa kättä. Täytyy olla kyllä aika sokea ellei näe millaiset poliisin, siis käytännössä sen poliisijohdon, prioriteetit ovat.
Jos olisin viihteellä en jankkailisi netissä, ainakaan paljoa ennen 03 :).
Quote from: Jaska Pankkaaja on 18.02.2012, 15:27:45
Quote from: uuninpankko on 18.02.2012, 13:45:21
QuoteLIIVIJENGIT ALKANEET KIRISTÄÄ YRITTÄJILTÄ SUOJELURAHAA
Poliisin rikollisina pitämät liivijengit ovat alkaneet kysellä yrittäjiltä Suomessa suojelurahoja. Keskusrikospoliisin (krp) mukaan jengien edustajat ovat ilmoittaneet, että yritysten pitää maksaa, koska ne toimivat "heidän alueellaan".
Rikoskomisario Jussi Oksanen krp:stä sanoo, että kiristäjille ei kannata maksaa vaan asiasta pitää kertoa poliisille. Jos maksaa, kiristys ei lopu.
Yhteiskunnalla on keinoja suojella ihmistä, joka kertoo rikoksesta esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Hyvin uhkaavissa tapauksissa voidaan käyttää todistajansuojelua. Käytännössä tämä voi tarkoittaa uutta henkilöllisyyttä ja muuttoa jopa ulkomaille.
Monet liivijengeistä ovat viime aikoina levittäytyneet uusille, yhä pienemmille paikkakunnille ja värväävät uusia jäseniä.
Oksanen ei halua lietsoa pelkoa. Jengien olemassaolo ja kasvuaikeet on kuitenkin hyvä ottaa huomioon asumis- ja sosiaalipolitiikassa. Liian eriarvoisia asuinalueita ei saisi päästää syntymään eikä nuoria miehiä syrjäytymään.
Kaikki liivejä kantavat ryhmät eivät ole rikollisjengejä, vaan moni keskittyy puhtaasti moottoripyöräilyyn.
Juttu oli taattua pravdaa, arvattavasti aivan täyttä sepitettä alusta loppuun.
Yhtään jengiä poliisi ja pravda eivät osanneet eivätkä osaa nimetä..
Niillä oikeasti rikollisilla % jengeillä ei ole, eikä ole ollut oikein ulkomaillakaan, minkäänlaista intressiä kusta omiin muroihinsa. Yleisön viha merkitsee nopeasti hankaloituvia bisneksiä eikä pikkuyrittäjiltä paljoa liikene muuta kuin ongelmia. En tietysti väitä tietäväni etteikö joku noin neljän vintiön "liivijengi" olisi koittanut mömmöissään kepillä jäätä mutta joka tapauksessa uutinen oli tehty vain johtamaanyleisöä harhaan. Rikollisilla on tietenkin keskenään ajoittain kähinää mutta tämä on aivan toinen asia.
Suojelu nyt on täysin vitsi Suomessa. Uhrilla ei ole täällä ylipäätään mitään oikeuksia ja rikolliset ovat systeemin erityisessä suojeluksessa. Suojelu toteutuu lähinnä siten että ainoa rikos mitä tutkitaan ja mitä tehdään on sakkolappujen lähettely kamerakuvien perusteella ja tietenkin nämä kokoomuslaisten mamubisneksiä häiritsevät "rasismi rikokset".
Täältälöytyy myös jengejä joiden jäsenet ovat vetäneet huumeilla pääkoppansa sen verta pehmeäksi, että voivat tehdä mitä tahansa älytöntä. Tosin näistä jengeistä ei oikeaan järjestäytyneeseen rikollisuuten ole.
Olis kyl kiva jos vaikka kertois jonku esimerkkitapauksen.
Nyt on vain yhden poliisin sana, ja sensaationhakuisen roskalehden artikkeli.
Jo aikoinaan rikosabortissa Tummeli Maksi fantasioi liivimiesten suojeluraharingeillä, mutta ei oikein tunnu löytyvän mitään tuomioita tai tutkinta-aineistoa.
Ettei nyt olis pollarilla menny puurot ja vellit sekasin, ettei perinteiset velankiristykset ole sekoittunut suojelurahapuuhailuihin.
Täsmälleen samanlaisen propagandaiskun KRP teki toukokuussa 2011. Myös silloin J Oksaselta jäivät esimerkit kertomatta. Niin kauan kuin niitä ei esitetä, tämä on tyhjää puhetta.
Propaganda liittynee poliisin määrärahoihin, joista poliisijohto levittää tarinaa, että niitä olisi leikattu. Näinhän ei ole. Määrärahat ovat jatkuvasti nousseet, mutta poliisijohto haluaisi enemmän. Tavoite on sinällään aivan legaali, mutta aiheettoman pelon lietsominen oman aseman pönkittämiseksi on vastuutonta, suorastaan holtitonta viranomaistoimintaa.
Quote from: Kuosto on 18.02.2012, 17:39:50

Ehkä hieman aiheesta sivuun, mutta mitäs luulet, jos poliiseille suunnattais lisää määrärahaa, niin suuntautuisko se järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan, vai tavallisten kansalaisten piinaamiseen tutkan kanssa puskassa?
Lainaus ylempääSuojelu toteutuu lähinnä siten että ainoa rikos mitä tutkitaan ja mitä tehdään on sakkolappujen lähettely kamerakuvien perusteella ja tietenkin nämä kokoomuslaisten mamubisneksiä häiritsevät "rasismi rikokset".
Poliisin resursit on kohdennettava tuottoisasti.
Paljonkohan tämä harmaatalous.... korjaan, harmaantalouden tutkinta sai lisää voimavaroja budjettikaudelle?
Quote from: Ari-Lee on 18.02.2012, 16:39:45
Ei kun itsepuolustusta, hätävarjelua. :)
http://www.youtube.com/watch?v=VrbVmCLenNs ;D
Poliisilla on näköjään varainhankintalobbaus taas meneillään.
Quote from: Ari-Lee on 18.02.2012, 15:33:42
Kyseessä liivijengi? Liivit eivät tarkoita motor clubia jos liivissä ei ole MC merkintää. Silloin on kyse pelkästä rikollisporukasta ja muroihin kuseminen onnistuu paremmin kuin helposti.
Taas joku virkaheitto fantasioi Hollywoodista tutulla todistajansuojelulla. Ai että ihanko oikein ulkomaille eri nimisenä? :facepalm:
Näinhän se on Olulaisen pizzerian ammuskelija kuului liivijengiin.
Ja mitähän siellä liivin selässä luki?
Quote from: Lodi on 19.02.2012, 23:08:30
Ja mitähän siellä liivin selässä luki?
Poliisi etsi sunnuntaina teolle motiivia. Epäillyllä on erittäin väkivaltainen tausta, ja hän on tappanut aiemmin. Rikoskomisario Risto Viippolan mukaan epäilty kertoo Facebook-sivuillaan kuuluvansa United Brotherhood -nimiseen ryhmään. Poliisi pitää ryhmää vaarallisena rikollisena järjestönä.http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194723357036/artikkeli/hyvantuulinen+asiakas+tilasi+pitsan+ja+alkoi+ampua+uhreilla+maahanmuuttajataustat.html
Oulun poliisin rikoskomisario Risto Viippola vahvistaa, että Kaukovainion epäillyllä ampujalla on yhteyksiä United Brotherhood -rikollisjärjestöön. Mies on ilmoittanut itse Facebook-profiilissaan "työnantajakseen" United Brotherhoodin.http://www.kaleva.fi/uutiset/ampujalla-yhteyksia-united-brotherhood-rikollisjarjestoon/929736
:facepalm:
Kuka tahansa voi laittaa jossain naamakirjassa työnantajakseen vaikka Central Intelligence Agencyn mustien operaatioiden yksikön, joten tuskin tuosta suurempia johtopäätöksiä kannattanee vetää. Tosin Oulun ampuja on käsittääkseni istunut linnassa rankoista väkivaltarikoksista joten jotain UB-siteitä saattaa olla, mutta en laittaisi noille raapusteluille sen suurempaa painoa kuin vaikka netistä tilatuille prossajengien support-huppareille. Ei se Big Red Machine-paidan netistä tilannut janipetterikään ole HAMC:n jäsen.
Quote from: Sunt Lacrimae on 20.02.2012, 08:41:46
Kuka tahansa voi laittaa jossain naamakirjassa työnantajakseen vaikka Central Intelligence Agencyn mustien operaatioiden yksikön, joten tuskin tuosta suurempia johtopäätöksiä kannattanee vetää.
Olen liittynyt prosenttijengiin. 1 prosentin jengiin. Uskon poliisin propagandasta yhden prosentin.