Minäkin olen kuvitellut että "Kuka pelkää mustaa miestä" -leikki olisi rasistisena jo ankarasti kielletty, mutta näin ei näköjään olekaan. Ainakin joku kauhistelee blogissaan (http://salilla.pointblog.fi/Kuka-pelkaa-mustaa-miesta-.html) sitä, että hänen lapsilleen oli ko. leikkiä jumpassa opetettu.
Quote
Muistan kyllä omasta lapsuudestani leikin kuka pelkää mustaa miestä mutta olen luullut että se leikki on kuopattu jo aikoja sitten, mutta olen tässä useatsi ihmetellut kun meidän lapset on alkaneet leikkimään kuka pelkää mustaa miestä ja juoksevat ja riehuvat aina siinä leikissä. No, näinpä vaan kävi että toinen sanoi että jumpassa leikkivät sitä. Ja katos vaan, kun vein lapset lasten jumppaan samalla kun jäin itse kuntosalille niin kysyin ohjaajalta että leikkiikö ne jotain kuka pelkää mustaa miestä leikkiä ja kyllä kuulemma leikkivät. No, eihän siinä sinällään mitään, mukavaa että lapset viihtyvät, mutta onkohan tuo ihan korrektia tuollainen, tai siis kun kerran brunbergillä ei ole enää neekerin suukkoja vaan pelkkiä suukkoja ja fazerin lakupekallakin on joku uusi pakkaus ja kaikki on nykyään niin hienovarasita, niin tuntuu hassulta että silti vieläkin tuo "Kuka pelkää mustaa miestä" leikki on noin voimissaan että lastenjumpassa sitä leikitään.
http://salilla.pointblog.fi/Kuka-pelkaa-mustaa-miesta-.html
Quote from: AaJii on 11.05.2009, 15:18:23

Voe kamala. Nythän ihan selvästi lapsia opetetaan razzziztisiksi ja kaameiksi nuivistelijoiksi ja miksi lie. Kun ne kaikki pelkää mustaa miestä. :roll:
Siis aivan kamalaa, että kuka pelkää mustaa miestä!
Muistan kun ala-asteella tuota leikittiin niin kaikki (jopa mustat miehen- ja naisenalut, joita meidän luokalla oli kumpaakin yksi kappale) pitivät sitä ihan huumorinimenä ilman mitään "rasistisuutta." Mutta musta mies rasisti natsi!!
Se että muut kauhistuneet suvaitsevaiset ovat poistaneet neekerin suukot ja lakupekan, on todiste siitä, että sinunkin pitäisi olla "hienovarainen". Näin se mutu-tunteiden hallinta menee. Kun joku tuntuun "hassulta" niin kannattaisi ehkä pohtia miksi se joistakin ei.
Lapsena luulin aina, että se musta mies on joku mustaan paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut mies jolla on kommandopipo.
Quote from: anonyyminetsi on 11.05.2009, 15:36:11

Nimenomaan näin. Ikinä ei käynyt lapsena mielessä, että musta mies olisi joku neekeri, vaan mustaan asuun pukeutunut "rosvo" tahi muu kriminaali, jotka ovat pelottavia.
Meillä oli joskus ala-asteen lopuilla semmonen pikimusta poika vierusluokalla, pelattiin kyseistä peliä pihalla sitten, niin tämä toveri letkautti: "Minä voin olla musta mies, kun olen muutenkin musta." Ai että naurettiin silloin. Nyt varmaan jouduttaisiin terapiaan.
Quote from: anonyyminetsi on 11.05.2009, 15:36:11
Lapsena luulin aina, että se musta mies on joku mustaan paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut mies jolla on kommandopipo.
Kuten myös. Lapsuudessani neekerit olivat neekereitä eivätkä mustia.
Quote from: I_Heit_ on 11.05.2009, 15:46:25
Meillä oli joskus ala-asteen lopuilla semmonen pikimusta poika vierusluokalla, pelattiin kyseistä peliä pihalla sitten, niin tämä toveri letkautti: "Minä voin olla musta mies, kun olen muutenkin musta." Ai että naurettiin silloin. Nyt varmaan jouduttaisiin terapiaan.
Kun Braxin uusi laki menee läpi, sinä joudut tuosta vielä terapiaan. Afrotanssiterapiaan. ;D
"Kuka pelkää mustaa miestä" on penskojen mielestä aivan huippuleikki myös muksujudon alkujumpassa. Siellä sen nimi tosin on "kuka pelkää judomiestä" ja säännötkin ovat vähän erilaiset (eteneminen kontaten, selätyksestä jää kiinni). Mutta hauska leikki joka tapauksessa.
Quote from: anonyyminetsi on 11.05.2009, 15:36:11
Lapsena luulin aina, että se musta mies on joku mustaan paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut mies jolla on kommandopipo.
Yllä oleva tai sitten nokikolari.
Tämähän on vasta nykyään tullut muutos, että neekeri on mustamies, värillinen, ja siksi sekoittuu leikkiin.
Eiväthän lapset pelkää valkoiseen kaapuun pukeutunuttakaan siksi, että muistuttaa kkk:laisia.
Quote from: I_Heit_ on 11.05.2009, 15:46:25
Meillä oli joskus ala-asteen lopuilla semmonen pikimusta poika vierusluokalla, pelattiin kyseistä peliä pihalla sitten, niin tämä toveri letkautti: "Minä voin olla musta mies, kun olen muutenkin musta." Ai että naurettiin silloin. Nyt varmaan jouduttaisiin terapiaan.
Lapset eivät viattomuuksissaan usein huomaa, miten huolestuttavalla tai jopa pelottavalla tolalla asiat ovat. Onneksi joka paikkaan riittää näitä suvaitsevaisia tätejä, jotka mielellään valistavat pilttejä siitä, miten vakavista asioista on kyse.
Olkaamme PC ja suvaitsevia. Ehdotan leikin uudeksi nimeksi: "Kuka pelkää vihreää feministiä".
Suvaitsevainen nimi voisi olla esim. kuka pelkää henkilöä. Ei pitäisi loukata ketään lukuunottamatta niitä jotka kokevat itsensä henkilöiksi.
Mutta miksi lapsilta pitää kieltää jotakin, jota he eivät ymmärrä?
Kuka pelkää nettinatsia
Kuka pelkää valkoista heteromiestä
Kuka pelkää ääeeentistä stalinistia
Kuka pelkää Pirjoa
Korrekti ja ajankohtainen versio voisi olla: "Kuka pelkää ihqunaista".
Quote from: I_Heit_ on 11.05.2009, 15:46:25
Meillä oli joskus ala-asteen lopuilla semmonen pikimusta poika vierusluokalla, pelattiin kyseistä peliä pihalla sitten, niin tämä toveri letkautti: "Minä voin olla musta mies, kun olen muutenkin musta." Ai että naurettiin silloin.
Näinpä. Shokeeraava paljastus: hyväksyntä tapahtuu parhaiten kun huomataan, että se hyväksymistä vaativa kohde on ihan hyväksyttävä tyyppi. Ei siis niin, että paikalle juoksee opettaja kirkumaan, että ette te saatanan kakarat saa noin sortaa Morgahir Bin Muhammedin oikeuksia ja nyt tuli jälki-istuntoa, kunnes opitte hyväksymään hänet.
Juu, kyllä tuota vielä päiväkodeissa pelaillaan. Myös juutalaislasten parissa suosittu Viimeinen pari uunista ulos on vielä täysissä voimissaan.
Kakarat huutaa pihassa..kymmenen tikkua lauralla! mitä helev..
Quote from: Ammadeus on 11.05.2009, 20:45:42

Uusi leikki Somalian rannikolta: kymmenen ihqa laudalla...
Olen kuullut että uusi korrektimpi versio olisi Kuka pelkää klovnia?
Yritin googlettaa vanhaa Musta pekka-korttipeliä, mutta sekin on muutettu pelkäksi Pekka-peliksi. Googlettaessa löytyi tämmönen artikkeli "Rasistista lastenkulttuuria":
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/3314
Quote from: Sivusta seuraaja on 11.05.2009, 21:28:05

Quote"Afrikan tähti -peli ei ole pelkkä viaton ajanviete, vaan uusintaa siirtomaakaudelta periytyviä myyttejä Afrikasta. Pelin idea, jalokiven etsiminen maa- meri- ja ilmateitse, on kuin siirtomaavallan historia pähkinänkuoressa", Löytty sanoo.
Pelilauta muistuttaa vanhoja karttoja siltä ajalta, kun Afrikkaa ei ollut kokonaan löydetty. Maanosa on kuvitettu eläinten, alkuasukkaiden ja villin luonnon kuvilla. Seikkailu alkaa mahdollisimman läheltä Eurooppaa Pohjois-Afrikan suurista kaupungeista, joihin sitten kiiruhdetaan äkkiä takaisin jalokiven löydyttyä.
Hienoa analysointia. Nyt tiedän miksi lapset kasvavat rasisteiksi.
Mutta mites se liikuttava kertomus joka laulun muotoon on laitettu..
Musta saara.
Quote from: Hoff on 11.05.2009, 21:40:49

Ja rosvo on valkoinen.
Quote from: Ammadeus on 11.05.2009, 21:41:39
Mutta mites se liikuttava kertomus joka laulun muotoon on laitettu..
Musta saara.
Eihän se vaan ole se biisi jossa lauletaan että "uuskadaraa kuka *ani Saaraa kirkon penkin alla..."?
Quote from: Ano Nyymi on 11.05.2009, 21:48:56

Laulu ja soitinyhtye Sleepy Sleepers esitti rytmikkäästi saman teoksen tyyliin"uuskadaaraa kuka *ani Saaraa moskovan assan vessassa.
Tästä voimmekin päätellä että Saara oli kulkevaista sorttia ja seksuaalisesti aktiivinen henkilö joka ei väenpaljouttakaan kammoksunut asiaansa edistäessään
Tästä tulikin mieleen *anikohan Saara koskaan moskeijan penkin alla?
Mut onko moskeijassa penkkejä?
Quote from: Ammadeus on 11.05.2009, 21:56:29

Moskeija on paikka jossa muslimimiehet tähtäävät pakoputkillaan Allahia. Ei siellä ole penkkejä..
Quote from: Ano Nyymi on 11.05.2009, 21:57:46

Alkaa epäillyttää koko Allahi kun se on niin kiinostunut tuosta pakoputki osastosta..
Quote from: Ammadeus on 11.05.2009, 20:45:42
Kakarat huutaa pihassa..kymmenen tikkua lauralla! mitä helev..
No son se murre, "kymmene tikkua laualla" meilläpäin eli suomeksi "kymmenen tikkua laudalla" :)
Tuommoista peliä tuli tuli aikaanaan pelattua sillon 85 tjsmp.
Quote from: Ammadeus on 11.05.2009, 22:02:27
Quote from: Ano Nyymi on 11.05.2009, 21:57:46
Quote from: Ammadeus on 11.05.2009, 21:56:29
Quote from: Ano Nyymi on 11.05.2009, 21:48:56
Quote from: Ammadeus on 11.05.2009, 21:41:39
Mutta mites se liikuttava kertomus joka laulun muotoon on laitettu..
Musta saara.
Eihän se vaan ole se biisi jossa lauletaan että "uuskadaraa kuka *ani Saaraa kirkon penkin alla..."?
Laulu ja soitinyhtye Sleepy Sleepers esitti rytmikkäästi saman teoksen tyyliin"uuskadaaraa kuka *ani Saaraa moskovan assan vessassa.
Tästä voimmekin päätellä että Saara oli kulkevaista sorttia ja seksuaalisesti aktiivinen henkilö joka ei väenpaljouttakaan kammoksunut asiaansa edistäessään
Tästä tulikin mieleen *anikohan Saara koskaan moskeijan penkin alla?
Mut onko moskeijassa penkkejä?
Moskeija on paikka jossa muslimimiehet tähtäävät pakoputkillaan Allahia. Ei siellä ole penkkejä..
Alkaa epäillyttää koko Allahi kun se on niin kiinostunut tuosta pakoputki osastosta..
Toisaalta en ihmettele yhtään että Allah on niin murhanhimoinen kuin on. Kyllä siinä lempeämpikin jumala nuivistuu kun saa katsella päivät pääksyten kannattajiensa perseitä..
Quote from: Hoff on 11.05.2009, 21:40:49
Quote from: Sivusta seuraaja on 11.05.2009, 21:28:05
Yritin googlettaa vanhaa Musta pekka-korttipeliä, mutta sekin on muutettu pelkäksi Pekka-peliksi. Googlettaessa löytyi tämmönen artikkeli "Rasistista lastenkulttuuria":
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/3314
Quote"Afrikan tähti -peli ei ole pelkkä viaton ajanviete, vaan uusintaa siirtomaakaudelta periytyviä myyttejä Afrikasta. Pelin idea, jalokiven etsiminen maa- meri- ja ilmateitse, on kuin siirtomaavallan historia pähkinänkuoressa", Löytty sanoo.
Pelilauta muistuttaa vanhoja karttoja siltä ajalta, kun Afrikkaa ei ollut kokonaan löydetty. Maanosa on kuvitettu eläinten, alkuasukkaiden ja villin luonnon kuvilla. Seikkailu alkaa mahdollisimman läheltä Eurooppaa Pohjois-Afrikan suurista kaupungeista, joihin sitten kiiruhdetaan äkkiä takaisin jalokiven löydyttyä.
Hienoa analysointia. Nyt tiedän miksi lapset kasvavat rasisteiksi.
No miten olisi realistisempi Afrikan Veritimantti 2009?
Pelilauta kuvastaisi elokuvamaisen tarkasti nyky-Afrikan todellisuutta.Laudalla esittäytyy toinen toistaan hirveämpiä diktaattoreita,osalla karttaa mustat ajavat valkoisia viljelijöitä mailtaan.Afrikan Sarven edustalla väijyvät merirosvot.Pelilautaa elävöittäisi realistisesti erilaiset nälistyvät ja tautien runtelemat mustat afrikkalaiset.Siellä täällä pelilaudalla olisi kuvauksia sisällissotien sotajoukoista ja joukkohaudoista.Unohtamatta tietenkään uhanalaisten eläimien salametsästäjiä,voodoo-rituaalien eläinuhreja ja pygmien syöjiä.
Pelaajan tehtävä olisi etsiä punainen Veritimantti ennen muita ahneita timantinmetsästäjiä.Vastaan voi tulla rosvojoukkoja jotka tällä kertaa ovat mustia.
Mitähän lapset mahtaisivat tuumata realistisemmasta Afrikka-pelistä?
Tai miten olisi punaviher versio pelistä,leppeä kuin Mombasa laulu...
Quote from: Hoff on 11.05.2009, 21:16:09
Olen kuullut että uusi korrektimpi versio olisi Kuka pelkää klovnia?
Meillä oli vanhempi-lapsi-jumpassa käytössä versio Kuka pelkää Rölliä.
Onhan se nyt toki vähemmän pelottava kuin musta mies.. Vai mitenkäs se olikaan.
Quote from: caamora on 11.05.2009, 22:32:45

Rölli onkin todella pelottava koska sillä on lahkeessa pölli, hilipatippatippatäppä...
Muslimi maissahan tuo vanhempi-lapsi jumppa on ollut suosittua jo ammoisista ajoista lähtien....
Hyi hitto,nyt meen kyll nukkumaan ja lopetan kiljupäissä kirjoittelun ennenkuin mitään peruuttamatonta pääsee tapahtumaan.
Quote from: vonBock on 11.05.2009, 22:14:50
No miten olisi realistisempi Afrikan Veritimantti 2009?
....
Lol. Tuo täytyy pitää mielessä.
Musta Pekka -pelissähän kerättiin perheitä, joihin kuuluivat isä, äiti, poika ja tytär.
Peli on kieltämättä rasistinen ja vähemmistöjä loukkaava ja se tulisi heti vetää pois markkinoilta. Samoin kaikki kotien kaapeissa olevat kyseiset pelit ja sen yksittäiset kortit tulisi kerätä ennalta sovittuun paikkaan, ja polttaa iloisesti kokossa roihuten yhdessä Jussi Halla-ahon kirjojen kanssa. Näiden rovioiden päätteeksi kaikki kaupungin maahanmuuttajat uussuomalaiset kutsuttaisiin iloisiin juhliin Luottamuksen Sillalle. Juhlien tarjoilu tulisi olla kaikille sopivaa, esimerkiksi alkoholitonta vadelmamehua ja halal-pikkuleipiä.
Pekka-pelin tilalle pitäisi tuoda markkinoille Hullunkuriset Sateenkaarimokuperheet. Jokaisessa kortissa olisi kuvattuna yksi ihminen, ja jokainen pelaaja saisi muodostaa korteistan haluamansalaisia perheitä. Se pelaaja, jolla olisi etnisesti värisevin ja sukupuoli-identiteetiltään moninaisin perhe, voittaisi pelin.
Häviäjä olisi se, jonka käteen jää lapsia ja naisia hakkaava valkoinen heteromies -kortti.
[offtopic]
Tuossa Afrikan Veritimanttipelissä on kyllä ideaa.
Peliä voisi pelata joko DiCapHollywoodHyviksenä, tällöin saa liikkua vain puolet nopan osoittamasta silmäluvusta, mukana kun pitää raahata jotain tumma side-kickkiä. Bonuksena vaan se että vaikka tulisi rosvo, niin siitä ei tarvitse välittää hyvikset voittaa aina. Eli pitää vain jättää yksi kierros väliin koska tulee joku pyrotekniikka-liekki-hyvät-voittaa-voltti-taistelu. Toinen vaihtoehto millä voisi pelata on Timanttikaivos-mersenaarit, nämä liikkuvat koptereilla, joten voivat liikkua tuplaten nopan silmäluvun määrän, haittapuolena on vain se että peli pitää hoitaa kotiin 10 kierroksessa, muuten YK saa vihiä toiminnasta, toiminta tuomitaan kansainvälisesti ja mersut joutuvat ulos pelistä.
Ja sitten peliä voisi piristää "sattuma" korteilla, missä on kaikkea mahdollista kulkutaudeista sisällissotiin
[/offtopic]
Eräässä päiväkodissa syntyi taannoin suuri haloo, kun eräät viattomat lapsukaiset kutsuivat vaaleanpunaista puuväriä "ihonväriseksi". Ehei, toverit, sellainen ei enää käy lainkaan päinsä.
Eipäs ole Destia (ent. tvh )vaihtanut rasistisia liikenne merkkejäkään vielä.Pahin niistä on tietyö-merkki .Musta mies pakotettu lapio töihin!
Jos muuten haluaa opettaa jälkikasvulle poliittisesti korrektin leikin, niin vampyyrihippa on oiva vaihtoehto. Ei ehkä perheen pienimmille soveltuva, mutta teini-iästä eteenpäin ja aikuisillekin kelpo ajanviete.
EDIT: ihan uteliaisuudesta kysyn, että onko peli tuttu kuinka monelle, kaveri juuri ilmoitti, ettei ole koskaan kuullutkaan.
Quote from: Kissapeto on 12.05.2009, 13:04:14
Jos muuten haluaa opettaa jälkikasvulle poliittisesti korrektin leikin, niin vampyyrihippa on oiva vaihtoehto. Ei ehkä perheen pienimmille soveltuva, mutta teini-iästä eteenpäin ja aikuisillekin kelpo ajanviete.
EDIT: ihan uteliaisuudesta kysyn, että onko peli tuttu kuinka monelle, kaveri juuri ilmoitti, ettei ole koskaan kuullutkaan.
En ole kuullutkaan mutta villinä arvauksena heittäisin, että muuten tavallista hippaa mutta kun joku saadaan kiinni, niin sitten imetään kaulaa?
Mitenkäs ois kiväärihippa?
Minä menen kuistille kiväärin (mielellään kone-) kanssa, kaikki muut joukolla kuistin eteen pihalle, ja rupean ammuskelemaan siitä. Se joka seisoo viimeisenä pystyssä, voittaa. :roll:
Quote from: caamora on 11.05.2009, 22:32:45
Quote from: Hoff on 11.05.2009, 21:16:09
Olen kuullut että uusi korrektimpi versio olisi Kuka pelkää klovnia?
Meillä oli vanhempi-lapsi-jumpassa käytössä versio Kuka pelkää Rölliä.
Onhan se nyt toki vähemmän pelottava kuin musta mies.. Vai mitenkäs se olikaan.
Minun ala-asteellani ainakin pelattiin jo Kuka pelkää mustekalaa -peliä.
Quote from: Kerpo on 12.05.2009, 15:51:20
Quote from: caamora on 11.05.2009, 22:32:45
Quote from: Hoff on 11.05.2009, 21:16:09
Olen kuullut että uusi korrektimpi versio olisi Kuka pelkää klovnia?
Meillä oli vanhempi-lapsi-jumpassa käytössä versio Kuka pelkää Rölliä.
Onhan se nyt toki vähemmän pelottava kuin musta mies.. Vai mitenkäs se olikaan.
Minun ala-asteellani ainakin pelattiin jo Kuka pelkää mustekalaa -peliä.
Meilläpäin Merenahti oli kuka pelkää mustaa miestä-variaatio.
Quote from: Ammadeus on 11.05.2009, 21:41:39
Mutta mites se liikuttava kertomus joka laulun muotoon on laitettu..
Musta saara.
"Ei taivahassa kuolon vaaraa,
ei kyyneleitä, yötäkään".
Näin lauloi kerran musta Saara,
pien' neekerlapsi hyvillään.
Taivaassa Herra tuskat poistaa
ja huokaukset kokonaan.
Siell' Herran kasvot mulle loistaa,
siell' luonaan aina olla saan.
Hän kertovan on kuullut kerran
näin opettajan valkoisen.
Hän armosta sai kuulla Herran
ja ystävästä lapsien.
Hän sai myös kaupungista kuulla,
joll' ompi autuus muurinaan.
Hän siellä kerran riemusuulla
myös tahtois kiittää Jeesustaan.
Nyt riutuu raukka tuskissansa
hän siinä olkivuoteellaan,
mutt' rauha lepää kasvoillansa
ja riemu loistaa katseestaan.
Ja ystävää ei vierellänsä,
vaikk' kova ompi vuoteensa.
Hän tuskat kantaa yksinänsä
niin onnellisna, iloisna.
Ei miettimästä voi hän laata
nyt noita ihmesanoja.
Hän muistaa tuota "uutta maata"
ja "uuden taivaan" riemua.
"Oi, kuolemaa ei taivahassa",
hän laulaa aina hiljempään.
"Ei tuskaa niin kuin maailmassa,
ei itkua, ei yötäkään."
Hän huokaa yhä heikommasti:
"Oi kaupunki, sä kultainen!
– Ei kuolemaa", ja rauhaisasti
hän vaipuu kuolon unehen.
Nyt Jeesuksensa kunniaksi
hän soittaa siellä kanneltaan.
Karitsan veri valkeaksi
sai mustan Saaran kokonaan.
Quote from: M.E on 12.05.2009, 15:36:55
En ole kuullutkaan mutta villinä arvauksena heittäisin, että muuten tavallista hippaa mutta kun joku saadaan kiinni, niin sitten imetään kaulaa?
Ahaa. Melkein noin.
Peli toimii parhaiten isolla porukalla. Peliä pelataan huoneessa, josta sammutetaan valot.
Yksi pelaaja on vampyyri, ja hän etsii pimeässä uhreja. Uhrin kohdatessaan vampyyri "puraisee" sormiotteella uhria kaulataipeesta, ja tällöin uhrin tulee kirkaista vertahyytävästi. Puraistu uhri muuttuu vampyyriksi, ja alkaa myös metsästää. Kun aikanaan vampyyri pureekin toista vampyyriä, tämän tulee nauraa mahdollisimman kolkosti merkiksi "harhapuremasta".
Kun pimeydessä kirkuminen koko ajan vähenee ja joka puolelta kuuluu vain kammottavaa hohotusta, fiilis on kyllä aika veikeä, vaikka kyseessä onkin vain peli.
Miten toimin jatkossa oikein, kun menen ruakiksella Tammelan torille ja haluan saada syötävää puolukkahillon ja pienen maidon lisäksi?
Quote from: Kissapeto on 12.05.2009, 16:14:18

Muinoin 90-luvun puolivälissä ennen vetäytymistäni peräkammariin asustelin eräässä Keski-Euroopan valtiossa ja minulla oli kovin monenmaalaisia tuttuja.. Tanskalainen kaverini kertoi suomalaisesta perinnepelistä - "Jokesta".
Pelissä ensin ryypätään saatanasti ja saunotaan. Sitten kun on sopivan räyhäkäs känni päällä sammutetaan saunasta valot ja vuorollaan käydään heittämässä ovelta puukolla saunaan. Se johon puukko jää pystyyn on "Jokke"..
Jos tuon tarinan olisi juutti kertonut jostain muusta kansanryhmästä - sehän olisi ollut rassismi!? :roll:
Quote from: P on 12.05.2009, 19:01:13
Se johon puukko jää pystyyn on "Jokke"..
Meillä päin peli tunnetaan nimellä "Jukka", heittää saavat kaikki yhtäaikaa ja sitä voi pelata ihan vaikka kerrostaloyksiössä. Ja usein pelataankin.
Näissä peleissä, kuten murteissakin, on joskus hienovireisiä ja toisinaan taas melko selkeitä eroja alueittain.
Quote from: Rahkoi on 12.05.2009, 18:28:24
Miten toimin jatkossa oikein, kun menen ruakiksella Tammelan torille ja haluan saada syötävää puolukkahillon ja pienen maidon lisäksi?
Sanot vaan roheesti: "Parilla eurolla Tapolaa, maito ja soosi!"
Kyllä Tampesterissa jo pc-puhe osataan. Ite tilaan aina rasistisesti mustaa.
Kiitos! M.....aa määkin on tavallisesti tilannu. Noin on hyvä, koska en ole Willgrenin tuotteisiin Tammelassa törmännyt.
Karitsan veri valkeaksi
sai mustan Saaran kokonaan.
[/quote]
Tämä tarina on aivan käsittämättömän hirvittävä ja sydäntä raastava
Mut huomatkaa mitä lopuksi tapahtui...