Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Tupa => Topic started by: Saippuakupla on 25.01.2012, 14:03:25

Title: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Saippuakupla on 25.01.2012, 14:03:25
QuoteKasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä

Suurten kaupunkien lähikunnat vetävät asukkaita. VTT:n tutkimuksen mukaan seuraavan 20 vuoden aikana tulisi rakentaa 480 000-550 000 asuntoa riippuen siitä, miten Suomi houkuttelee maahanmuuttajia ja kuinka suuri osuus nykyisestä asuntokannasta poistuu. Vuodessa tämä merkitsee, että vuosina 2012–2020 rakennettaisiin noin 24 000–29 000 asuntoa ja vuosina 2020–2030 hieman edeltäviä vuosia vähemmän.

Tutkimus vahvistaa, että Helsingin seudun asuntotarve on maan suurin. Alueellisten väestöennusteiden perusteella uusista asunnoista reilu kolmannes rakennetaan Helsingin seudulle ja kasvukeskuksiin. Muualla Suomessa asuntoja tarvitaan lisää erityisesti Tampereen, Turun, Lahden, Jyväskylän ja Oulun seuduille. Tutkimuksen ovat VTT:ltä tilanneet ympäristöministeriö yhdessä rakennusalan toimijoiden kanssa.

[...]

Rekisteritiedon mukaan maahanmuutto Suomeen kaksinkertaistui 1995–2008. 2000-luvulla maahanmuuttajia on ollut keskimäärin 22 600. Rekisteröityjen maahanmuuttajien lisäksi Suomessa arvioidaan olevan tilapäisesti 40 000 ulkomaalaista työntekijää sekä 20 000 ulkomaalaista opiskelijaa. Määrä on moninkertainen1990-lukuun verrattuna. Maahanmuutto ja sen aiheuttama asuntotarve keskittyvät Suomessa vain muutamien kuntien alueelle erityisesti pääkaupunkiseudulle. VTT arvioi siirtolaisuuden osuudeksi asuntotarpeesta kymmenen prosenttia.

VTT:n tutkimuksessa analysoitiin asuntotuotantotarpeeseen vaikuttavien tekijöiden epävarmuutta ja kehitettiin laskentamalli vaihtoehtoisten asuntotuotantoskenaarioiden tuottamiseen. Tutkimuksen ohjausryhmään kuului sekä julkisen että yksityisen sektorin edustajia.

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=404246&lan=fi&clan=fi

Linkki tutkimukseen:

Terttu Vainio, Kaisa Belloni ja Liisa Jaakkonen 2012. Asuntotuotanto 2030. Asuntotuotantotarpeeseen vaikuttavia tekijöitä. VTT. (http://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2012/T2.pdf)
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Ari-Lee on 25.01.2012, 14:51:19
 :facepalm:
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Siili on 25.01.2012, 15:06:29
Quote from: Toofast24 on 25.01.2012, 14:03:25

Siirtolaisuus vaatii siis 20 vuoden aikana noin 50 000 asunnon rakentamista.  Jos asunnon keskihinnaksi arvioidaan 160000 euroa, saadaan vaadittavaksi investoinniksi noin 8 miljardia euroa. Vuodessa siirtolaisten aiheuttma investointitarve asuntoihin on siten noin 400 miljoonaa euroa. 

Mielenkiintoinen kysymys on, että kuinka suuri osa noista siirtolaisista on valden ja kunnan letkuissa?
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Alapo on 25.01.2012, 16:47:53
Pitää myös muistaa se että osa jo alunperin huonosti tehdyistä betonilaatikoista tulee tiensä päähän.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: DuPont on 25.01.2012, 19:54:36
Quote from: Alapo on 25.01.2012, 16:47:53
Pitää myös muistaa se että osa jo alunperin huonosti tehdyistä betonilaatikoista tulee tiensä päähän.
Suomessa on kokonaisia lähiöitä, joiden elinkaari on tulossa tiensä päähän. Työllistäähän se rakennusteollisuus, vaan ketä?
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Eino P. Keravalta on 25.01.2012, 20:04:10
Eipä taideta tarvita ainuttakaan asuntoa.

Niitä on päinvastoin liikaa: juuri katsoin Etuoven sivuilta ja pelkästään heillä oli myynnissä 32 063 asuntoa. Siitä vain mamut asuntoa ostamaan.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Eino P. Keravalta on 25.01.2012, 20:07:23
QuoteSuomessa on kokonaisia lähiöitä, joiden elinkaari on tulossa tiensä päähän.

Tiensä päähän on tullut myös monikulttuurisuus. Näinhän moni maailman johtajakin on todennut samalla kun jokainen kansalainen on sen voinut itsekin nähdä. Nyt siis vain purkamaan monikulttuurisia sorron rakenteita ja palauttelemaan vaeltavaa liikaväestöä takaisin omiin maihinsa. Siinähän vapautuu suomalaisille asunnottomillekin tarvittavat kodit.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: guest3656 on 25.01.2012, 20:12:12
Quote from: DuPont on 25.01.2012, 19:54:36
Quote from: Alapo on 25.01.2012, 16:47:53
Pitää myös muistaa se että osa jo alunperin huonosti tehdyistä betonilaatikoista tulee tiensä päähän.
Suomessa on kokonaisia lähiöitä, joiden elinkaari on tulossa tiensä päähän. Työllistäähän se rakennusteollisuus, vaan ketä?

Monet 1970-luvun lähiöt on rakennettu tarkoituksella väliaikaisiksi ihmisvarastoiksi. Betonitalojen elinkaaren kuviteltiin olevan 35-40 vuotta, jonka jälkeen ne purettaisiin. Kenenkään ei enää kuviteltu tuolloin asuvan betonilähiöissä 2010-luvulla. Toisin kuitenkin kävi.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Uuno Nuivanen on 25.01.2012, 20:29:31
Ja kun varastoitavaa vyöryy rajan yli yhä kiivaammin, niin kusessa ollaan.   :'(
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Papa Noel on 25.01.2012, 20:32:31
Ja miten nyt sitten toimitaan omistusasuntolähiöissä, puretaan elinkaarensa päässä olevat talot ja osakkaat kokoontuvat tyhjälle tontille ihmettelemään sulanutta varallisuuttaan vai saneerataan as.oy:n ilmastointi, vesiputkisto, julkisivut, vesikatto, parvekkeet, porrashuoneet, kellari- ja saunatilat ja jokainen osakas pitää huolta oman kämppänsä kunnosta, kuten tähänkin asti?
Montako osaketaloa Suomessa on purettu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana maan tasalle?
Valtion, tehtaiden ja kuntien vuokrakasarmeja sen sijaan puretaan varmastikin viikoittain.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: guest3656 on 25.01.2012, 20:41:08
Quote from: Papa Noel on 25.01.2012, 20:32:31
Ja miten nyt sitten toimitaan omistusasuntolähiöissä, puretaan elinkaarensa päässä olevat talot ja osakkaat kokoontuvat tyhjälle tontille ihmettelemään sulanutta varallisuuttaan vai saneerataan as.oy:n ilmastointi, vesiputkisto, julkisivut, vesikatto, parvekkeet, porrashuoneet, kellari- ja saunatilat ja jokainen osakas pitää huolta oman kämppänsä kunnosta, kuten tähänkin asti?
Montako osaketaloa Suomessa on purettu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana maan tasalle?
Valtion, tehtaiden ja kuntien vuokrakasarmeja sen sijaan puretaan varmastikin viikoittain.

Osakkailla ei ole enää välttämättä oikeutta edes kokoontua tyhjälle tontille, jos talo on rakennettu kaupungin vuokratontille. Käytännössä täysin paska osaketalo päätyy ennenpitkää kasvukeskuksissa halvoiksi vuokra-asunnoiksi purkamista odottamaan. Tällaisia taloja on käsitykseni mukaan muutamia esim. Vantaan Hakunilassa.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Nuivake on 25.01.2012, 20:47:11
Hei, me tienataan tällä!

Uudet asunnon tarvitsijat + vanhojen neuvostolaatikoiden korvaaminen = huva bisnes

Mitä enemmän otetaan väkeä sisään, sitä enemmän tarvitaan asuntoja, lisäksi vanhat asunnotkin on uusittava. Työtä, investointeja, varallisuutta, yhteiskunta kasvaa, hyvinvointi lisääntyy, tarvitaan lisää palveluita, lisää tekijöitä, osaamista ja tekemistä. Tässä yhtälössä on pelkkiä voittajia.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: -PPT- on 26.01.2012, 01:48:38
2030-luvulla alkaa pikkuhiljaa suuret ikäluokat tippumaan kovaa vauhtia pois tästä elämästä ja kun nuoremmat ikäluokat ovat pienempiä niin väkiluku tulee laskemaan joten uusien asuntojen tarve on ylimitoitettu. Samaten, jossain vaiheessa tässä 18v aikana Suomenkin talouspolitiikassa pää tulee vetävän käteen ja edessä saattaa olla 60-luvun kaltainen maastamuuttoaalto.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Jouko on 26.01.2012, 06:09:13
Ratkaisu on solutyyppiset parakkiasunnot joita mm. rakennustyömailla käytetään. Halpa ratkaisu. Mutta vaatii taas poliittista tahtoa muuttaa asuntolakeja sille ajatukselle myönteiseksi. Se kun vie kiinteistöparoneilta tienaamismahdollisuuden. Helsingissäkin on se neliömäärälaki joka estää pienten yksiöiden rakentamista. Niiden tarve kun on suurin nimenomaan työikäisten keskuudessa. Sinkut eivät tarvitse suurta asuntoa.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: törö on 26.01.2012, 07:08:17
Kasvua kannattaisi jakaa muuallekin kuin keskuksiin, joissa maa on kallista. Korvesta kun ostaa niin saa halvalla, eikä naapureita haittaa vaikka rakennettaisiin saman tie maailman suurin no-go zone, koska heitä ei ole.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Koskela Suomesta on 26.01.2012, 07:18:36
Quote from: törö on 26.01.2012, 07:08:17
Kasvua kannattaisi jakaa muuallekin kuin keskuksiin, joissa maa on kallista.

Tuo maan kalleus näissä keskuksissa on täysin keinotekoisesti luotu ilmiö. Maasta sinällään ei siellä voi olla pulaa. Jos muutaman kilometrin päässä Helsingin, Tampereen ja Turun ydinkeskustoista voidaan pitää peltoja, kyllä, niitä sellaisia peltoja joissa viljellään viljaa, ja nuo kaupungit muutenkin muistuttavat ilmasta katsottuna metsän keskeltä näkyviä harvaan sijoittuneita taloryppäitä, niin ei todellakaan voi sanoa että siellä olisi maasta pulaa.

Maan hinta ja saatavuus vain pidetään korruptoituneella kaavoitusysteemillä aivan hemmetin kalliina. Katsokaapa vain ketkä tukevat puolueita suurimmilla rahasummilla, ettei vain ne joilla on maaomaisuutta kasvukeskuksissa eli rakennusliikkeet, yksityiset maanomistajat, säätiöt jne.

Google earth on hyvä väline tämän asian havainnollistamiseen itse kullekin.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Teme on 26.01.2012, 15:16:49
Quote from: Jouko on 26.01.2012, 06:09:13
Helsingissäkin on se neliömäärälaki joka estää pienten yksiöiden rakentamista. Niiden tarve kun on suurin nimenomaan työikäisten keskuudessa. Sinkut eivät tarvitse suurta asuntoa.

Ei se nyt sentään laki ole, ihan kaupungin oma sääntö vain. Veikkaampa tämän levan kuntavaaleissa yksi "kuuma peruna". Itse asiassa kaavoituksella hyvin yksinkertaisesti ratkaistavissa oleva ongelma.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: P on 26.01.2012, 15:39:26
Quote from: Nuivake on 25.01.2012, 20:47:11
Hei, me tienataan tällä!

Uudet asunnon tarvitsijat + vanhojen neuvostolaatikoiden korvaaminen = huva bisnes

Mitä enemmän otetaan väkeä sisään, sitä enemmän tarvitaan asuntoja, lisäksi vanhat asunnotkin on uusittava. Työtä, investointeja, varallisuutta, yhteiskunta kasvaa, hyvinvointi lisääntyy, tarvitaan lisää palveluita, lisää tekijöitä, osaamista ja tekemistä. Tässä yhtälössä on pelkkiä voittajia.

Ja rakennustyöt tekevät ulkomaalaiset, jotka eivät maksa verojaan Suomeen ja tällä edulla polkevat suomalaiset rakennusmiehet ja yhtiöt markkinoilta.  Fantsua!
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: jka on 26.01.2012, 15:48:37
Quote from: Koskela Suomesta on 26.01.2012, 07:18:36
Tuo maan kalleus näissä keskuksissa on täysin keinotekoisesti luotu ilmiö. Maasta sinällään ei siellä voi olla pulaa. Jos muutaman kilometrin päässä Helsingin, Tampereen ja Turun ydinkeskustoista voidaan pitää peltoja, kyllä, niitä sellaisia peltoja joissa viljellään viljaa, ja nuo kaupungit muutenkin muistuttavat ilmasta katsottuna metsän keskeltä näkyviä harvaan sijoittuneita taloryppäitä, niin ei todellakaan voi sanoa että siellä olisi maasta pulaa.

Maan hinta ja saatavuus vain pidetään korruptoituneella kaavoitusysteemillä aivan hemmetin kalliina. Katsokaapa vain ketkä tukevat puolueita suurimmilla rahasummilla, ettei vain ne joilla on maaomaisuutta kasvukeskuksissa eli rakennusliikkeet, yksityiset maanomistajat, säätiöt jne.

Google earth on hyvä väline tämän asian havainnollistamiseen itse kullekin.

Pelto ei ole rakennuskelpoinen tontti. Jotta pellolle voitaisiin rakentaa sinne tarvitaan aivan ensin kunnallistekniikka. Kuka maksaa kunnalistekniikan? Käytännössä ei kukaan. Espoo on onnistunut mm. Suurpellon jättiurakassa sopimaan "maankäyttösopimuksia" maanomistajien kanssa, että he osallistuvat kunnallistekniikan rakentamiseen. Mutta hirveän väännön takana nuo sopimukset ovat.

Ja vaikka pellolle saadaan kunnalistekniikkakin, niin rakentaminen voi silti olla tolkuttoman kallista. Pellot kun ovat ainakin pääkaupunkiseudulla kaikki vanhaa merenpohjaa, eli käytännössä savivelliä. Esim. juuri Suurpellossa joudutaan jopa tiet paaluttamaan 30 metrin syvyyteen ettei ne uppoa sinne peltoon.

Eli vaikka kartalta näyttää, että alue on pelkkää peltoa, niin tuosta pellosta ei välttämättä ihan helposti ja halvalla saada asuntorakentamiseen kelpaavia tontteja vaikka olisi tahtoa kaavoittamiseenkin.

Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Papa Noel on 26.01.2012, 21:57:54
Quote from: Jouko on 26.01.2012, 06:09:13
Ratkaisu on solutyyppiset parakkiasunnot joita mm. rakennustyömailla käytetään. Halpa ratkaisu.

Ennemminkin köyhät siirtyvät pakosta Jenkkilästä tuttuihin Trailer Park'eihin.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: -PPT- on 27.01.2012, 02:23:43
Niin kauan kun Pajunen on Helsingin pomo niin en luota sen kaupungin aikeisiin ollenkaan.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Porilainen munalla on 27.01.2012, 03:06:41
Huonoa aluepolitiikkaa pakottaa ihmiset asumaan kasvukeskuksiin kun samaan aikaan täysin asuinkelpoisia asuntoja lahoaa ympäri Suomen vaikka millä mitalla.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Fincad on 27.01.2012, 07:39:56
No jo on itäafrikasta ja lähi-idästä porukkaa tulossa tänne töihin noilla asuntotarveluvuilla  :facepalm:
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Siili on 27.01.2012, 08:03:42
Quote from: Porilainen munalla on 27.01.2012, 03:06:41
Huonoa aluepolitiikkaa pakottaa ihmiset asumaan kasvukeskuksiin kun samaan aikaan täysin asuinkelpoisia asuntoja lahoaa ympäri Suomen vaikka millä mitalla.

Humamu-tarhauksessa asunnot ovat vain pieni osa kustannuksista.  Somali- ja arabi-infran perustaminen joka kuntaan olisi mielettömän kallis paukku.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Porilainen munalla on 27.01.2012, 11:46:42
Quote from: Siili on 27.01.2012, 08:03:42
Quote from: Porilainen munalla on 27.01.2012, 03:06:41
Huonoa aluepolitiikkaa pakottaa ihmiset asumaan kasvukeskuksiin kun samaan aikaan täysin asuinkelpoisia asuntoja lahoaa ympäri Suomen vaikka millä mitalla.

Humamu-tarhauksessa asunnot ovat vain pieni osa kustannuksista.  Somali- ja arabi-infran perustaminen joka kuntaan olisi mielettömän kallis paukku.

Ei olisi koska asunnon tarjoaminen hylätyistä Kainuun metsistä tyrehdyttäisi  hakijatulvan lähes kokonaan.
Tämä olisikin hyvä tapa erotella oikeasti suojapaikkaa tarvitsevat elintasoshoppailijoista.
Oikeaa suojaa tarvitseva on taatusti tyytyväinen Kainuussakin, elintasoshoppaaja vaihtaa maata kiiren vilkkaa.
Maaseutu on pullollaan vielä kohtuullisen hyväkuntoisia kouluja asuntoloineen joiden kustannukset ovat minimiosa pääkaupunkiseudun vastaavista.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: Fiftari on 27.01.2012, 11:53:41
Visuvedellä taitaa olla pari kerrostaloa purku-uhan alla, en tiedä ovatko jo niin huonossa kunnossa ja ei riitä asukkaita niin sen takia purkavat. Kun kylässä loppui vanerin teko niin muuttoliike on katoamassa. Lapsuuteni aikaan siellä pyöri mustalaisia mutta nykyään ei näe juuri niitäkään. Mutta nyt on entisen visuvesi oy:n tiloihin löytynyt uusia toimijoita.

Ei tarvitse välttämättä rakentaa uutta kun remontoi vanhaa. Ja paikallinen siwa palvelee 17km päässä virroilla on taas isompia kauppoja. Kylä taas sijaitsee vilkkaan kantatie 66 varrella että ainakin liikenneyhteydet ovat hyvät. Tosin ruoveden kunta on täynnä vatipäitä joka on aikamoinen miinus.

Sijoitetaan noita muuttajia pienempiin kuntiin. Kyllä ne siellä pärjää. Ja kuten aikaisemmin todettu, mikäli ei kelpaa asunto hiljaisessa kylässä vaan mieli tekee suureen maailmaan niin tuskin kovin suuressa kusessa on ollut ennen tänne tuloaan.
Title: Vs: Kasvukeskuksiin tarvitaan puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä
Post by: guest3656 on 27.01.2012, 19:39:30
Quote from: -PPT- on 27.01.2012, 02:23:43
Niin kauan kun Pajunen on Helsingin pomo niin en luota sen kaupungin aikeisiin ollenkaan.

Mikset luota Pajuseen? Pajunen on luotsannut esimerkillisesti Helsinkiä kohti afrikkalaista kansainvälisyyttä. Mamujen asuttaminen keskuuteemme vaatii tosin ponnisteluja:

http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/de2a45004d575d7d8ab4ff62d49fe7b7/Toimenpideohjelma_muunkielisen_v%C3%A4est%C3%B6n_sijoittuminen_18062010.pdf?MOD=AJPERES

Title: 2012-01-28 Kaleva: VTT: Ouluun tarvitaan lisää asuntoja
Post by: Saippuakupla on 28.01.2012, 11:05:25
QuoteKaleva: VTT: Ouluun tarvitaan lisää asuntoja

Oulun seudulle täytyy rakentaa 27 000–33 000 uutta asuntoa tulevan vajaan 20 vuoden aikana, linjaa VTT:n raportti. Tarve vaihtelee sen mukaan, mihin suuntaan maahanmuutto kehittyy lähitulevaisuudessa, ja kuinka suuri määrä nykyisiä asuntoja poistuu käytöstä vuoteen 2030 mennessä.

Oulun seutu on yksi alueista, joissa uusia asuntoja joudutaan rakentamaan paljon. Muita kasvualueita ovat pääkaupunkiseutu sekä Tampereen, Turun, Lahden ja Jyväskylän seudut.

Jos Oulun seutu vetää nykyistä enemmän maahanmuuttajia, asuntojen tarve on VTT:n mukaan hieman yli 33 000. Jos tilanne pysyy nykyisellään, määrä olisi reilut 30 000 asuntoa.

Silläkin skenaariolla, että alueen väestö kasvaa omin voimin, asuntorakentamisen tarve olisi yli 27 000 asuntoa.

Tällä vuosikymmenellä uusia asuntoja tarvitaan Oulun seudulla jonkin verran enemmän kuin 2020-luvulla.

http://www.kaleva.fi/uutiset/vtt-ouluun-tarvitaan-lisaa-asuntoja/927091