http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/kymenlaakso/2009/05/utin_erikoisjaakarit_tutustuvat_islamilaiseen_kulttuuriin_726555.html
QuoteUtin erikoisjääkärit tutustuvat islamilaiseen kulttuuriin
julkaistu tänään klo 05:32, päivitetty tänään klo 08:36
Utin erikoisjääkärit ovat kevään aikana opetelleet kohtaamaan islamilaista kulttuuria. Afganistanin tehtävää varten Utissa on harjoiteltu esimerkiksi roolipelejä pelaamalla. Lähtö koittaa kesä-heinäkuun vaihteessa.
Utin erikoisjääkärit ovat kevään aikana opetelleet kohtaamaan islamilaista kulttuuria. Suomi lähettää Afganistaniin noin 100 sotilasta turvaamaan maan presidentinvaaleja, ja noin puolet joukoista tulee Utin Jääkärirykmentistä.
Esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Ali Mättölän mukaan koulutuksen ensimmäinen vaihe on loppumaisillaan. Perinteisten sotilastaitojen lisäksi koulutuksessa on roolipelien avulla opiskeltu myös islamilaista kulttuuria ja paikallisia tapoja aina tervehtimisestä lähtien.
Ammattisotilaat lähtevät matkaan kesä-heinäkuun vaihteessa ja palaavat lokakuun loppupuolella.
YLE Kymenlaakso
Mutta eikös tuo ole hyvä juttu? Maassa maan tavalla...
Jos minäkin lähtisin johonkin muslimienemmistöiseen maahan, niin opettelisin ainakin vähän kyseisen maan tapoja.
Mitähän ne opettavat siellä? Olisi kiva tietää mitä kuuluu opetussuunnitelmaan kun opetellaan afganistanin kulttuuria :)
QuoteUtin erikoisjääkärit ovat kevään aikana opetelleet kohtaamaan islamilaista kulttuuria. Afganistanin tehtävää varten Utissa on harjoiteltu esimerkiksi roolipelejä pelaamalla. Lähtö koittaa kesä-heinäkuun vaihteessa.
Mitähän peliä siellä on pelattu? WOW:ia vai kenties jotain muuta? :D
QuoteUtin erikoisjääkärit ovat kevään aikana opetelleet kohtaamaan islamilaista kulttuuria.
Shoot first ask questions later tyyliinkö? :D
Quote from: tommi on 08.05.2009, 09:08:21
Mutta eikös tuo ole hyvä juttu? Maassa maan tavalla...
Jos minäkin lähtisin johonkin muslimienemmistöiseen maahan, niin opettelisin ainakin vähän kyseisen maan tapoja.
Totta. Kyllähän homma (heh) paremmin toimii jos osaa maan tavat ja normaalit päivittäisen kanssakäymisen säännöt. Eikös jossain päin maailmaa esim. pään nyökkääminen tarkoita ei? Sotilailla on varmasti helpompaa kun tietävät tällaisia asioita, ettei rauhaa rakentava yhteistyö kaadu erilaisiin tapoihin ;P
Harmi tosin, ettei joillakin tänne pysyvästi asumaan tulevilla mamuilla ole haluakaan oppia meikäläisten tapoja ja kulttuuria tai edes kunnioittaa niitä.
Quote from: I_Heit_ on 08.05.2009, 09:18:38
Mitähän ne opettavat siellä? Olisi kiva tietää mitä kuuluu opetussuunnitelmaan kun opetellaan afganistanin kulttuuria :)
1. Naisten piiskaaminen ja kivitys
2. Heroiinikaupan merkitys kansantaloudelle
3. Hiluxin lavan optimaalinen käyttö joukkoliikenteessä
yms..
Maassa maan tavalla. Jokaiselle jääkärille Koraani toiseen ja hadith toiseen käteen. Sitten opiskellaan niitä monikulttuurisia keinoja, joilla vääräuskoisia voi tappaa. Toivottavasti jääkäreille tehdään selväksi, että he ovat likaisia vääräuskoisia, jotka eivät saa koskea muslimiin, varsinkaan naispuoliseen kuolleeseen.
Varmaan paikallinen juhlimiskulttuuri pitää opettaa myös.. Hasis pöllyssä huutaminen/kiljuminen ja oikea oppisesti räiskiä sarrrrrjalla taivaalle.
Quote from: Kantoraketti on 08.05.2009, 11:42:26
Varmaan paikallinen juhlimiskulttuuri pitää opettaa myös.. Hasis pöllyssä huutaminen/kiljuminen ja oikea oppisesti räiskiä sarrrrrjalla taivaalle.
Ei saasta mikä kommentti... Ilmeisesti kantoraketilla ei ole hajuakaan siitä miten kannabis käyttäjäänsä vaikuttaa. Ihanko tosissaan luulet, että jotakuta kiinnostaa pilvessä riehuminen?
Quote from: Kimpler on 08.05.2009, 13:12:17

Katos, taas yksi pilviveikko forumille ;D
Quote from: SSampsa on 08.05.2009, 14:15:56

Myönnän, mutta kuitenkin mamu-kriittinen, eikä tosiaan mikään stereotyyppinen ituhippipilvipää.
Pilven käyttäjiä on melko paljon erilaisia. Olenpa nähnyt semmoisenkin mikä käy aggressiiviseksi polttaessaan pilveä. Tosin se aggressio oli semmoista että jätkä istuu sohvalla ja heiluttelee nyrkkejään ja mölyää jotain epämääräistä.
Itse en tiedä sen vaikutuksista. Never tried, never will.
QuoteQuoteUtin erikoisjääkärit ovat kevään aikana opetelleet kohtaamaan islamilaista kulttuuria.
Shoot first ask questions later tyyliinkö?
Niin. Eikös vihollista ammuta kohdattaessa. Tämä on käytäntö myös islamilaisessa kulttuurissa, joten sikäli mitään väärinkäsityksiä ei pitäisi tulla.
PS. Tuleehan sitä välillä pösäytettyä :roll:
Normaali:
Ammu -> Huuda -> Lyö -> Kysele jos mahdollista
Muslimifanaatikot:
Huuda "ALLAAHU AKBAR!" -> Ammu ilmaan - > Huuda uudestaan -> Ammu "sinnepäi" -> huuda uudestaan -> Ammu jos osaat vielä -> huuda uudestaan -> Ammu aataminaikaisella raketinheittimellä väärään suuntaan tuhoten puolet kavereistasi -> Huuda "Why?!" -> Huuda Allah-huuto uudestaan -> Tee kamikazet
Quote from: Spesialisti on 08.05.2009, 09:39:26
Quote from: I_Heit_ on 08.05.2009, 09:18:38
Mitähän ne opettavat siellä? Olisi kiva tietää mitä kuuluu opetussuunnitelmaan kun opetellaan afganistanin kulttuuria :)
1. Naisten piiskaaminen ja kivitys
2. Heroiinikaupan merkitys kansantaloudelle
3. Hiluxin lavan optimaalinen käyttö joukkoliikenteessä
yms..
Jalkapallomaalikehikoiden käyttäminen Homoudesta, aviorikoksista yms. "eheyttämiseen"?
Keskustelun laatu on lehmänhännittynyt. Ilkeä toiseudenpalvoja mode lukittaa ketjun
hALLA-ho akhabar!