Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: rähmis on 13.01.2012, 01:15:46

Title: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: rähmis on 13.01.2012, 01:15:46
Rasismikeskustelu pääsi kunnolla vauhtiin torstai-illan presidentinvaalitentissä, jossa lukiolaiset saivat päättää ison osan kysymyksistä.

Yleisradion ja Järvenpään lukiolaisten järjestämässä vaalipaneelissa perussuomalaisten Timo Soinilta vaadittiin vastauksia selvästi tiukemmin kuin aiemmissa väittelyissä. Soini joutui jälleen kertomaan, miten hän suhtautuu puolueensa kansanedustajien mielipiteisiin.

Muut ehdokkaat olivat terästäneet argumenttejaan ja hyökkäsivät Soinia vastaan määrätietoisesti.

Varsinkin Rkp:n Eva Biaudet ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki olivat hioneet väittelytekniikkaansa.

Ehdokkaiden välillä oli selkeä näkemysero siitä, onko rasismi Suomessa ylipäätään lisääntynyt. Soini ja kristillisdemokraattien Sari Essayah puhuivat vahvasti sen puolesta, ettei ulkomaalaisvastaisuus olisi kasvanut. Soini vetosi muun muassa tilastoon rasististen rikosten määrästä.

Vihreiden Pekka Haavisto teilasi Soinin ja Essayahin näkemyksen.

"Ennen mölyt pidettiin mahassa, mutta nyt monet ulkomaalaiset joutuvat kuulemaan pieniä tölväisyjä bussissa, raitiovaunussa, junissa", Haavisto sanoi.

Keskustan Paavo Väyrynen kiitteli puolestaan rasismista käytyä keskustelua, mutta myös hän oli taipuvaisempi uskomaan siihen, ettei rasismin määrä olisi kasvanut.

Rasismikeskustelun jälkeen tehdyssä äänestyksessä lukiolaiset pitivät eniten Haaviston esiintymisestä.

Kaikkein voimakkaimmin perussuomalaisia vastaan hyökkäsi Sdp:n Paavo Lipponen, joka on kertonut lähteneensä koko presidentinvaalikampanjaan vastustaakseen rasismia.

Perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Niinistö ja Jussi Halla-aho piileskelevät Lipposen mielestä Soinin selän takana.

"Vaikka teillä olisi 50 prosentin kannatus, niin minä vastustan tällaista politiikkaa. Tähän pitää panna stoppi, eikä niin että kaikenlaisen huumorin varjolla tällainen trendi on entistä hyväksyttävämpää."

Kansanedustajan toimelta vaadittavaa arvokkuutta peräänkuulutti myös kokoomuksen Sauli Niinistö, joka toisaalta toivoi myös laajempaa vastuuta keskustelun pysymisestä asiallisena.

"Esimerkin antajat ovat hyvin keskeisessä asemassa. Kansanedustajat antavat esimerkkiä, mutta myös journalistit. Meillä on myös kolumnisteja joilla on taito liikkua siinä rajamailla."

Hesari (http://www.hs.fi/politiikka/Rasismi+her%C3%A4tti+presidenttiehdokkaat+nuorten+tentiss%C3%A4/a1305553258190)
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Suomitalon renki on 13.01.2012, 01:43:44
"Ennen mölyt pidettiin mahassa, mutta nyt monet ulkomaalaiset joutuvat kuulemaan pieniä tölväisyjä bussissa, raitiovaunussa, junissa", Haavisto sanoi."

Kantikset saavat niitä suuria tönäisyjä pankkiautomaateilla, busseissa, urheilukentillä, junissa. Joskus ne tönäisyt ovat teräaseen kanssa tai vaihtoehtoisesti urheilukengällä otsaan.

Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Suomitalon renki on 13.01.2012, 01:52:07
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119341-soinin-outo-vaisto-%E2%80%9Dteilla-on-kissantappaja%E2%80%9D
Muun muassa RKP:n Eva Biaudet käytti tilaisuuden hyväkseen ja iski Soinin kimppuun. Biaudet kyseenalaisti maahanmuuttokritiikistään tunnetun Jussi Halla-ahon valinnan eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi.

–Se tarkoittaa, että häntä ja hänen asiaansa kannatetaan, syytti Biaudet.

Biaudet on aivan oikeassa. Jussi Halla-ahoa kannatetaan ja hänen asiaansa kannatetaan  ;D Bideetä ottaa päähän, kun on vain vähemmistövirkailija.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Leso on 13.01.2012, 06:33:39
QuoteMyös RKP:n Eva Biaudet ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki vaativat perussuomalaisten eduskuntaryhmää irtisanoutumaan rasismista.

- Mielestäni olisi aika lopettaa peli, flirttailu, Biaudet kuittasi Soinille.

Varmastikin Eva itse pelinaisena ymmärtää myös, miten peliä pelataan.
Saattaa tulla rosvo tai pelin suunta kääntyy, kun arpa on heitetty.

Haaste vastaanotettu. Aika ja paikka sovittu, pelimerkkejä vuollaan ja hiotaan parast'aikaa. 

Lainaus http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012011215072081_pd.shtml (http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012011215072081_pd.shtml)

Hesari mainitsee Evan painostaneen "Soinia tämän eduskuntaryhmän rasististen piirteiden liiasta ymmärtämisestä".
Kuka painostaisi Evaa tämän "erinäisten piirteiden liiasta ymmärtämisestä"?
Voiko Evan mielestä liikaa ymmärtää? En olisi uskonut!

Jos ymmärtää liikaa, niin mitä oikein ymmärtää?
Jos ymmärtää sopivasti, ymmärtääkö tarpeeksi? 
Jos ei juurikaan ymmärrä, niin ymmärtääkö sopuisasti?
Jos ei ymmärrä mitään, niin ymmärtääkö oikein?

Onko oikein ymmärretty, että vain oikeinpäin ymmärretty on oikein ymmärretty?
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: IDA on 13.01.2012, 06:40:54
Quote from: Suomitalon renki on 13.01.2012, 01:52:07
Biaudet on aivan oikeassa. Jussi Halla-ahoa kannatetaan ja hänen asiaansa kannatetaan  ;D

Nimenomaan näin.

Tentti sinänsä oli ohjelmana ihan ok: siitä selvisi, että YLE:n toimittajat sopivat paremmin lukiolaisten mielipiteiden ohjaajiksi, kuin aikuisten kesken käydyn poliittisen keskustelun puheenjohtajiksi. En ole tätä ennen oivaltanut, kun olen tuskaillut vaaliohjelmien heikkouden kanssa.

Toisaalta, kun katsoi eduskuntavaalien alla lukiolaisten ja opiskelijoiden itse tekemiä vaalikeskusteluja, joissa keskustelijoille annettiin pokkana sama aika esittää näkemyksensä, niin ne olivat henkisesti kypsempiä ja parempia kuin nämä.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Tuhatkauno on 13.01.2012, 06:41:34
Soini olisi voinut Tölväistä kovemminkin eva biudettia, mm sanomalla "Miksi teidät on sitten valittu vähemmistovaltuutetuksi kun puolueenne kannatus on alhaisempaa kuin Halla-ahon puolueen, lisäksi teidät valittiin epäpätevänä ilman korkeakoulu tutkintoa"
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: IDA on 13.01.2012, 06:52:05
Arhinmäki on äärimmäisen huolestunut siitä, että Jumalanpilkkaan syyllistyneet ihmiset saavat toimia yhteiskunnallisissa edustustehtävissä. Toivottavasti muutkin vasemmistolaiset ottavat asiassa opikseen.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Marko Parkkola on 13.01.2012, 07:29:39
Quote from: Markku Stenholm on 13.01.2012, 06:52:05
Arhinmäki on äärimmäisen huolestunut siitä, että Jumalanpilkkaan syyllistyneet ihmiset saavat toimia yhteiskunnallisissa edustustehtävissä. Toivottavasti muutkin vasemmistolaiset ottavat asiassa opikseen.

Minusta tuo on huono argumentti. Ei sellaista voi pilkata mitä ei ole. Osoittaa Arhinmäen pikkusieluisuuden, sillä hän ei itsekään vaikuta kovin uskonnolliselta.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: IDA on 13.01.2012, 07:36:29
Quote from: Marko Parkkola on 13.01.2012, 07:29:39
Minusta tuo on huono argumentti. Ei sellaista voi pilkata mitä ei ole. Osoittaa Arhinmäen pikkusieluisuuden, sillä hän ei itsekään vaikuta kovin uskonnolliselta.

No kyllähän Jumala on. Ei muuten voi selittää miten eilisen kaltaisista keskusteluista huolimatta on kuitenkin älyllistä elämää. Nämähän olisivat vapaina ollessaan tuhonneet sen kaiken.

Se on kuitenkin sivuseikka: oleellista ja tavallaan jännääkin on, että Paavo Arhinmäki on uskonrauhan rikkomisesta niin tuohtunut, ellei jopa pöyristynyt.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Sivusta seuraaja on 13.01.2012, 07:42:43
Vaikka Soini pärjää keskusteluissa hyvin, voisi hän ihan hyvin muistuttaa Halla-ahon oikeusprosessin olevan vielä kesken.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: vendetta on 13.01.2012, 07:55:53
Arhinmäki kertoi kuulleensa, että ostarilla oli juteltu kiristyneeseen sävyyn. Arhinmäki päätti ottaa härkää sarvista ja selvittää mistä ostarin ihmiset puhuvat. Jäljet johtivat internettiin, jossa on blogi, jolla on lukijoita. -Tästä on tultava kerta kaikkiaan loppu, toteaa Arhinmäki. -Ihmiset puhuvat kiristyneeseen sävyyn, vaikka juuri pari vuotta sitten näin ei ollut. -Emme voi hyväksyä sitä että internetissä on ristiriitaisia tietoja ja jopa jumalanpilkkaa. -Presidenttinä puuttuisin siihen mitä ihmiset puhuvat ostarilla ja tietysti siihen mitä missäkin blogissa on kirjoitettu.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: IDA on 13.01.2012, 08:09:59
Quote from: Sivusta seuraaja on 13.01.2012, 07:42:43
Vaikka Soini pärjää keskusteluissa hyvin, voisi hän ihan hyvin muistuttaa Halla-ahon oikeusprosessin olevan vielä kesken.

Soini voisi mielestäni vastata aivan hyvin noihin "tuetteko Halla-ahoa?" kysymyksiin, että "tuen".
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Lauri Karppi on 13.01.2012, 08:26:19
Minusta oli huvittavaa, että vähemmistövaltuutettu ei nähnyt mitään epätasa-arvoa siinä, että asevelvollisuus on vain miehillä, koska naisillakin on mahdollisuus se suorittaa eikä heitä se kovasti innostanut. En ole itsekään muutosta tilanteeseen vaatimassa, mutta en silti kutsuisi käytäntöä tasa-arvoiseksi. Bideen mielestä taas tilanne on hyvä esimerkki tasa-arvoisuudesta, joka oikeastaan selittää aika paljon.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: normi on 13.01.2012, 08:42:22
Kun aamuradiossa kuunteli Lipposen typerän Halla-Ahon ja Jussi Niinistön syyllistämisen ja lapsellisen "vaikka kannatuksenne olisi 50 prosenttia (toivottavasti enne ;)), niin vastustaisin" ja sitten Soinin vastauksen, jossa puolusti Niinistöä, niin kyllä Lipponen munasi ja Soini veti pisteet kotiin. Täytyy olla kiihkoinen persuvastustaja jos tuota kuuntelemalla tulee toiseen tulokseen.

Ensin tuli mieleen, että taasko annetaan persuvastaisen paasata radiossa, mutta ihme kyllä Soinin vastaus oli laitettu mukaan... en muista koska viimeksi yle olisi onnistunut olemaan puolueeton, mutta nyt ilmeisen vahingossa pääsi näin käymään. E
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: normi on 13.01.2012, 08:56:34
Quote from: Markku Stenholm on 13.01.2012, 06:52:05
Arhinmäki on äärimmäisen huolestunut siitä, että Jumalanpilkkaan syyllistyneet ihmiset saavat toimia yhteiskunnallisissa edustustehtävissä. Toivottavasti muutkin vasemmistolaiset ottavat asiassa opikseen.

60 luvulla vasemmistolaiset olivat jyrkästi sitä mieltä, että jumalanpilkka pitää poistaa lainsäädännöstä (Salaman tapaus). Taisipa muuan Lipponen erota kirkosta tuon takia aikoinaan. Näköjään islam on muuttanut vasuriateistien mieltä asiassa... toisn eivät tajua, että jos allahia ei saa arvostella, niin ei sitten jeesustakaan. Tämä peli tullaan nähkääs katsomaan loppuun asti. Vihervasemmisto on on käytännössä ajanut itsensä pussiin näissä uskonasioissa. Toisaalta kristittyjä vaaditaan naama vääränä vihkimään homoja ja toisaalta muslimeja ei saa arvostella vähääkään...

tuossa on muuten yksi syy miksi PS kasvoi isoksi puolueeksi... ns. älymystö on harvinaisen tyhmää jengiä.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Leijona78 on 13.01.2012, 08:58:20
Lukiolaiset saivat esittää kysymyksiä, kyllä. Pääsivätkö kaikki heistä, jotka halusivat kysymään jotakin sitä tekemään? Havaitsin paikalla Jan Anderssonin, joka tietää asioita parhaiten. Totesin että lukiolaisista ja heidän kysymyksistään huolimatta kyseessä oli vahvasti Jan Anderssonin mielipiteidenjakotilaisuus mahdollisimman suurelle yleisölle. Ei se mitään; tästä että Jan pääsee de facto vaikuttamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun omilla mielipiteillään televisioon ja siellä vielä "relevantteihin ohjelmiin" saamme kaikki maksaa ensi vuodesta lähtien, on sitten teeveetä tai ei.

Ei tuo ollut puolueeton keskustelu, tietenkään.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Kaptah on 13.01.2012, 08:59:46
Kukas muuten pani merkille sen kohdan, jossa ehdokkailta kysyttiin, kuinka monen mielestä anonyymi nettikeskustelu pitäisi kieltää?

Oli nimittäin täysin älytön kysymys, koska sellaista ei voida tehdä. Ainakin Soini siellä oli räpylä pystyssä, mutta en ehtinyt sen paremmin nähdä kun en oikeastaan sitä katsellut, telkkari vain oli taustalla auki.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: vendetta on 13.01.2012, 09:29:19
Quote from: Kaptah on 13.01.2012, 08:59:46
Kukas muuten pani merkille sen kohdan, jossa ehdokkailta kysyttiin, kuinka monen mielestä anonyymi nettikeskustelu pitäisi kieltää?

Moni käsi teki kunniaa tuolle idealle. Samalla vaivalla voisi kieltää anonyymit tölväisyt ratikoissa. Vaunusta poistuttaessa ei saisi enää toivottaa vieruskaverille hyvää kotimatkaa tai iloista työpäivää nimettömänä.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: KTM on 13.01.2012, 09:40:07
Miksi presidenttiehdokkailta ei kysytä mitä he aikovat tehdä ulkomaalaistaustaisten rikoksien ehkäisemiseksi ja rikollisuusturismin vähentämiseksi?

Eiköhän se ole aika selvää että jos ulkomaalaisten tekemät rikokset esim. puolittuisivat tämä kuuluisa "rasismi" myös jokseenkin puolittuisi.

Miksi ihmeessä ei puututa "rasismin" todellisiin syihin, eli ulkomaalaistaustaisten huikeaan yliedustukseen rikostilastoissa sekä turvapaikkajärjestelmän ja sosiaalitukien hyväksikäyttöön sekä ulkomaalaisten yritysten harmaan talouden ongelmiin, näihin asioihin puuttumalla se "rasismikin" voisi ehkä vähetä, toisin kuin syyllistämällä suomalaisia täysin aiheelisesta ja oikeutetusta maahanmuuttokritiikistä.

Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Enni on 13.01.2012, 09:41:05
Vai rasismi huolestutti. Ihan hyvä, ettei tullut katsottua tätä lähestystä, ja valitsin mielummin tenttikirjan lukemisen.
Tähän liittyen tuli mieleeni hieman ot-kommentti. Lueskelin tässä taannoin viihdeuutisista uusien missikandidaattien mietteitä. Tumma kaunotar (en osaa sanoa, mikä on hänen taustansa) tokaisi pahimmaksi pelokseen tai ongelmaksi järkyttävän rasismin. Sitten hän totesi, että itse ei ole kylläkään milloinkaan kohdannut tai havainnut rasismia ympärillään, mutta sen on täytyy silti olla aivan järkyttävän paha ongelma.  :facepalm:

Propaganda on tehonnut.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Tabula Rasa on 13.01.2012, 09:42:20
Quote from: vendetta on 13.01.2012, 09:29:19
Quote from: Kaptah on 13.01.2012, 08:59:46
Kukas muuten pani merkille sen kohdan, jossa ehdokkailta kysyttiin, kuinka monen mielestä anonyymi nettikeskustelu pitäisi kieltää?

Moni käsi teki kunniaa tuolle idealle. Samalla vaivalla voisi kieltää anonyymit tölväisyt ratikoissa. Vaunusta poistuttaessa ei saisi enää toivottaa vieruskaverille hyvää kotimatkaa tai iloista työpäivää nimettömänä.

Miksi puhua ollenkaan, kaikenlaisesta kommunikoinnista sakkoa, siihenhän nämä arhinmäet tahtovat mennä. Ainoastaan oikean mielipiteen omaavilla oikeus levittää uskontoaan, muilla mahdollisuus puhua vain eduskunnan erityisluvalla.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: normi on 13.01.2012, 09:57:27
On selvää, että koulu oli valittu "oikein". Jossain Lieksassa ei olisi uskallettu tätä järjestää.

Mutta varsinainen asia:

RKP:n naiset:
QuoteKuitenkin naiset ovat johtajina yhtä päteviä kuin miehet, naisjärjestö muistuttaa tiedotteessaan.
http://www.mtv3.fi/uutiset/presidentinvaalit2012/index.shtml/arkistot/kotimaa/2012/01/1475688/rkpn-naiset-sukupuolella-on-valia (http://www.mtv3.fi/uutiset/presidentinvaalit2012/index.shtml/arkistot/kotimaa/2012/01/1475688/rkpn-naiset-sukupuolella-on-valia)

Eikös RKP:n naisten presidenttiehdokas Eva Biaudet joka käsittääkseni on nainen ole nimenomaan epäpätevä nykyiseen virkaansa.  ;D
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Sibis on 13.01.2012, 10:00:55
Olipas rankinta koulukiusaamista koskaan!

Bioskalla ja Lipposella naama punaisena. En olisi ikinä uskonut näkeväni tällaista.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Mato on 13.01.2012, 10:11:43
Itseäni jäi kalvamaan, kun Soini ei tarkemmin kysynyt biaudeelta RKP:n Freudenthal -mitalista. Axel olisi nykyään pahin rasisti Suomessa, jos samoja ajatuksia levittäisi, ja taisi olla jo 1800 luvullakin. RKP kuitenkin tukee hänen ajatuksiaan, kun jakaa oikein mitaleita hänen nimiinsä. Samoin tukevat ne, jotka ottavat vastaan moisia mitaleita... viimeisimpänä Paavo Lipponen.

Ei muuten maininnut HS:ään mitään asiasta, mikä tuskin oli yllätys.

Hulluinta tuossa on, että Biaudee ja Lipponen ovat niitä, jotka ovat lähteneet presidentin vaaliin suvaitsevaisuuden puolestapuhujana...  :facepalm:
Ei voisi pahempaa kaksinaismoralismia olla...

Aina, kun RKP:n jäsen haukkuu toisia rasisteiksi, riittää, että sanoo 'Freudenthan'.

sano
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Eugen235 on 13.01.2012, 10:15:11
Quote from: Pate on 13.01.2012, 10:00:55
Olipas rankinta koulukiusaamista koskaan!

Bioskalla ja Lipposella naama punaisena. En olisi ikinä uskonut näkeväni tällaista.

Minä uskoin näkeväni ja sen takia en katsonut ohjelmaa lainkaan. Ei olisi pitänyt lukea edes kommentteja ohjelmasta.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: normi on 13.01.2012, 10:17:36
Quote from: Mato on 13.01.2012, 10:11:43Hulluinta tuossa on, että Biaudee ja Lipponen ovat niitä, jotka ovat lähteneet presidentin vaaliin suvaitsevaisuuden puolestapuhujana...  :facepalm:
Ei voisi pahempaa kaksinaismoralismia olla...

Lipponen ei edes ymmärtänyt ampuvansa omaan jalkaan, kun ensin tuomitsi "demokratian halveksunnan" ja sitten syytteli vapailla vaaleilla valittuja kansanedustajia (Halla-Aho ja Niinistö) äärioikeistolaiseksi.

Lipposen mainos on, että pöö, rohkeutta ei ole mitään pelättävää, nyt kuitenkin Paavo itse näkee äärioikestolaisia mörköjä siellä täällä...  :D
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Eugen235 on 13.01.2012, 10:19:00
Quote from: Tuhatkauno on 13.01.2012, 06:41:34
Soini olisi voinut Tölväistä kovemminkin eva biudettia, mm sanomalla "Miksi teidät on sitten valittu vähemmistovaltuutetuksi kun puolueenne kannatus on alhaisempaa kuin Halla-ahon puolueen, lisäksi teidät valittiin epäpätevänä ilman korkeakoulu tutkintoa"

Soinin tietynlaiselle vätysmäisyydelle (aika monessakin asiassa) on kolme eri selitystä:

1. äly ei riitä

2. rohkeus ei riitä

3. älyä ja rohkeutta on mutta Soini laskee puolueen kannatuksen nousevan jos vätystelee

Toivoisin että kyse on kolmosesta.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: RP on 13.01.2012, 10:20:01
Quote from: normi on 13.01.2012, 08:56:34
Quote from: Markku Stenholm on 13.01.2012, 06:52:05
Arhinmäki on äärimmäisen huolestunut siitä, että Jumalanpilkkaan syyllistyneet ihmiset saavat toimia yhteiskunnallisissa edustustehtävissä. Toivottavasti muutkin vasemmistolaiset ottavat asiassa opikseen.

60 luvulla vasemmistolaiset olivat jyrkästi sitä mieltä, että jumalanpilkka pitää poistaa lainsäädännöstä (Salaman tapaus).

Nykyään rikoslaissa on kohta "uskonrauhan rikkominen", jota kirjoitettaessa vuonna 1998 ei hallituksen esityksessä ollut tekstimainintaa Jumalasta. Tästä nousi proetesti eduskunnassa, ja poikkeuksellisesti esitetty vastaesitys, jossa pykälä alkaa sanoilla "Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa..." voitti alkuperäisen hallituksen esityksen. Kun tästä eduskunnassa äänestettiin, jokainen salissa olut vasemmistoliittolainen äänesti Jumala-lisäystä vastaan:
Äänestystulos
(http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?$%7BAPPL%7D=aanestysu&$%7BBASE%7D=aanestysu&$%7BTHWIDS%7D=21.47/1326442067_209068&$%7Boohtml%7D=aax/hex5000&$%7Bhtml%7D=aax/aax5000&$%7Bsnhtml%7D=aax/aaxnosyn&$%7Bsavehtml%7D=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm)
http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiat/he+117/1997

(Pointtini ei ole se, että he olisivat olleet väärässä, vaan se, että Arhinmäki on tässäkin tekopyhä)

Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Eugen235 on 13.01.2012, 10:25:18
Jan Andersson.

Tulkoon kurat, mutta listaan vielä:

- rikkaan bättretalande-perheen kasvatti Kauniaisista (siis sieltä mitä Soini kutsuu veroparatiisiksi)
- tykkää Kauniaisista koska siellä kunta ja asukkaat "huolehtivat nurmikoiden leikkaamisesta"
- vaihtaa uuteen henkilöautoon vuosittain (vaikka vastustaakin junttien yksityisautoilua)
- on "perheetön".
- aiempi työkokemus Ylessä: ruotsinkielinen toimiala
- pitää rallihanskojen käyttämisestä

Lähde: Journalisti-lehti
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Pike84 on 13.01.2012, 10:25:36
Soini otti jo vaalisivullaankin kantaa tähän Lipposen harrastamaan herjaamiseen:

Jussi Niinistö on kelpo mies (http://timosoini.fi/2012/01/jussi-niinisto-on-kelpo-mies/)

Kivasti sokerina pohjalla tölväisy RKP:lle tuosta Freudenthal-mitalista, jonka Lipponenkin on saanut :D.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: normi on 13.01.2012, 10:26:47
Quote from: RP on 13.01.2012, 10:20:01
Quote from: normi on 13.01.2012, 08:56:34
Quote from: Markku Stenholm on 13.01.2012, 06:52:05
Arhinmäki on äärimmäisen huolestunut siitä, että Jumalanpilkkaan syyllistyneet ihmiset saavat toimia yhteiskunnallisissa edustustehtävissä. Toivottavasti muutkin vasemmistolaiset ottavat asiassa opikseen.

60 luvulla vasemmistolaiset olivat jyrkästi sitä mieltä, että jumalanpilkka pitää poistaa lainsäädännöstä (Salaman tapaus).

Nykyään rikoslaissa on kohta "uskonrauhan rikkominen", jota kirjoitettaessa vuonna 1998 ei hallituksen esityksessä ollut tekstimainintaa Jumalasta. Tästä nousi proetesti eduskunnassa, ja poikkeuksellisesti esitetty vastaesitys, jossa pykälä alkaa sanoilla "Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa..." voitti alkuperäisen hallituksen esityksen. Kun tästä eduskunnassa äänestettiin, jokainen salissa olut vasemmistoliittolainen äänesti Jumala-lisäystä vastaan:
Äänestystulos
(http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?$%7BAPPL%7D=aanestysu&$%7BBASE%7D=aanestysu&$%7BTHWIDS%7D=21.47/1326442067_209068&$%7Boohtml%7D=aax/hex5000&$%7Bhtml%7D=aax/aax5000&$%7Bsnhtml%7D=aax/aaxnosyn&$%7Bsavehtml%7D=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm)
http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiat/he+117/1997

(Pointtini ei ole se, että he olisivat olleet väärässä, vaan se, että Arhinmäki on tässäkin tekopyhä)

Aivan, on selvää, että vasureille on olemassa se VHM jumala, jota pitää saada ja kuuluisikin pilkata ja se toiseuden jumala josta ei missään nimessä saa lausua mitään pahaa tai edes leikkiä...
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: antero_heikkila on 13.01.2012, 10:37:38
Quote from: Markku Stenholm on 13.01.2012, 08:09:59
Soini voisi mielestäni vastata aivan hyvin noihin "tuetteko Halla-ahoa?" kysymyksiin, että "tuen".

Aivan. Soini venkoilee ja kiertelee ihan turhaan. Ja taas kerran se "20%"... hohhoijaa... Soinin pitäisi nyt viimein keksiä jotain uutta.

Tämä tentti oli paljon mielenkiintoisempi ja hauskempi kuin FST:n tentti, mutta tilannetta se ei muuttanut mihinkään: eka kierros: Niinistö ja Haavisto saava eniten ääniä, toisella kierroksella Niinistö voittaa.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: travolta on 13.01.2012, 10:40:17
Jussi Niinistön puolustaminen oli ok veto, toivoisin vain että puolustaisi Halla-ahoa samalla tavalla. Eli sanoisi suoraan että Halla-aho ei ole rasisti eli ei ole mitään irtisanouduttavaa. Soini itse puhuu aina kuinka pitää olla suoraselkäinen ja rehellinen ja pysyä valitsemallaan tiellä. Turhaan Soini vätystelee tässä asiassa kannatuslukujen takia, kyllä ne siitä nousevat kun jatkaa suoraselkäisesti omalla linjallaan. Siksihän ne ovat nousseet tähänkin asti.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: RP on 13.01.2012, 10:42:47
Quote from: Pike84 on 13.01.2012, 10:25:36
Soini otti jo vaalisivullaankin kantaa tähän Lipposen harrastamaan herjaamiseen:

Jussi Niinistö on kelpo mies (http://timosoini.fi/2012/01/jussi-niinisto-on-kelpo-mies/)

Kivasti sokerina pohjalla tölväisy RKP:lle tuosta Freudenthal-mitalista, jonka Lipponenkin on saanut :D.

Niinistön, vaan ei Halla-ahon puolesta. Tästä voinee esitää erinäisiä tulkintoja. Nuivasta katsantokannasta positiivisemmasta päästä kai, että Halla-aho on itse sen verran tottunut värikkään kielenkäytön käyttäjä, että hän osaa hoitaa oman puolustuksensa itsekin, kun Soini haluaa pitää etäisyyttä tuohon mutapainiin.

Toisesta päästö tietysti tulee mieleen, että ehkä Soini ei pidä Halla-ahon saamaa kritiikkiä läheskään yhtä ansaitsemattomana kuin Niinistön.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: nuiseva on 13.01.2012, 10:49:52
Quote from: Suomitalon renki on 13.01.2012, 01:43:44
"Ennen mölyt pidettiin mahassa, mutta nyt monet ulkomaalaiset joutuvat kuulemaan pieniä tölväisyjä bussissa, raitiovaunussa, junissa", Haavisto sanoi."

Kantikset saavat niitä suuria tönäisyjä pankkiautomaateilla, busseissa, urheilukentillä, junissa. Joskus ne tönäisyt ovat teräaseen kanssa tai vaihtoehtoisesti urheilukengällä otsaan.

Haaviston ratikkalaunsunto ja Lipposen komppaus todistavat vain sen, että miehet eivät ole käyttäneet julkisia kulkuvälineitä miesmuistiin ja istuvat vain taksin takapenkillä. Itse kuljen julkisilla päivittäin, enkä ole päässyt todistamaan yhtään rasismicasea.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Totuus EPT on 13.01.2012, 10:56:26
QuotePerussuomalaisten kansanedustajat Jussi Niinistö ja Jussi Halla-aho piileskelevät Lipposen mielestä Soinin selän takana.

"Vaikka teillä olisi 50 prosentin kannatus, niin minä vastustan tällaista politiikkaa. Tähän pitää panna stoppi, eikä niin että kaikenlaisen huumorin varjolla tällainen trendi on entistä hyväksyttävämpää."

Tätä Lipposkan möläytystä kuuntelin kanssa aamuradiosta, ja täytyy totea, että Tällä vanhuksella taitaa parempi olla Päivin luona, kuin pressa ehdokkaana, niin ponnetonta lässytystä. Sen sijaan Essayahin puhetta aamuradiosta oli mielenkiintoista kuunnella, hänellä on kyllä älyä, toisin kuin näillä vanhoilla äijillä.

Tuossa taas tuli todettua, että virheitä en aio äänestää.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: nuiseva on 13.01.2012, 10:56:41
Quote from: RP on 13.01.2012, 10:42:47
Quote from: Pike84 on 13.01.2012, 10:25:36
Soini otti jo vaalisivullaankin kantaa tähän Lipposen harrastamaan herjaamiseen:

Jussi Niinistö on kelpo mies (http://timosoini.fi/2012/01/jussi-niinisto-on-kelpo-mies/)

Kivasti sokerina pohjalla tölväisy RKP:lle tuosta Freudenthal-mitalista, jonka Lipponenkin on saanut :D.

Niinistön, vaan ei Halla-ahon puolesta. Tästä voinee esitää erinäisiä tulkintoja. Nuivasta katsantokannasta positiivisemmasta päästä kai, että Halla-aho on itse sen verran tottunut värikkään kielenkäytön käyttäjä, että hän osaa hoitaa oman puolustuksensa itsekin, kun Soini haluaa pitää etäisyyttä tuohon mutapainiin.

Toisesta päästö tietysti tulee mieleen, että ehkä Soini ei pidä Halla-ahon saamaa kritiikkiä läheskään yhtä ansaitsemattomana kuin Niinistön.

Soini varmaan tällä hetkellä haistelee kaikuja kentältä ja kansan joukosta, mitä mieltä puolueen enemmistö on Halla-ahosta, ennen kuin itse asettuu häntä selvästi kannattamaan. Tai on jo päättänyt, että tukee tätä persuosastoa mahdollisimman vähän, niin vähän kuin on välttämätöntä. Halla-ahosta näköjään toiset saisivatkin nyt hyvän lyömäaseen, kun Timolla ei ole selvää kantaa. Lipponen pilasi mahdolisuutensa iskeä vetämällä Niinistön mukaan keskusteluun.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: ämpee on 13.01.2012, 11:02:35
Quote from: nuiseva on 13.01.2012, 10:49:52
Quote from: Suomitalon renki on 13.01.2012, 01:43:44
"Ennen mölyt pidettiin mahassa, mutta nyt monet ulkomaalaiset joutuvat kuulemaan pieniä tölväisyjä bussissa, raitiovaunussa, junissa", Haavisto sanoi."

Kantikset saavat niitä suuria tönäisyjä pankkiautomaateilla, busseissa, urheilukentillä, junissa. Joskus ne tönäisyt ovat teräaseen kanssa tai vaihtoehtoisesti urheilukengällä otsaan.

Haaviston ratikkalaunsunto ja Lipposen komppaus todistavat vain sen, että miehet eivät ole käyttäneet julkisia kulkuvälineitä miesmuistiin ja istuvat vain taksin takapenkillä. Itse kuljen julkisilla päivittäin, enkä ole päässyt todistamaan yhtään rasismicasea.

Lipponen nosti esille sen wanhan walheen, ettei ratikoissa uskalla puhua ääneen "muumin-svenskaa" kun siitä huomautellaan.
Tämähän on pelkkää silkkoa.
Itse olen käyttänyt itäisen naapurin kansalliskieltä jo yli 20-vuotta, eikä missään kulkuvälineessä/kaupassa/tilanteessa kukaan ole koskaan huomautellut, ja tuota kielivalintaa kohtaan tiettävästi asennetta on huomattavasti enemmän kuin "muumin-svenskaa".

Tuo näin valheiden kavalkaadista vain yhtenä esimerkkinä.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: schenker on 13.01.2012, 11:06:57
Quote from: RP on 13.01.2012, 10:42:47
[
Niinistön, vaan ei Halla-ahon puolesta. Tästä voinee esitää erinäisiä tulkintoja. Nuivasta katsantokannasta positiivisemmasta päästä kai, että Halla-aho on itse sen verran tottunut värikkään kielenkäytön käyttäjä, että hän osaa hoitaa oman puolustuksensa itsekin, kun Soini haluaa pitää etäisyyttä tuohon mutapainiin.

Toisesta päästö tietysti tulee mieleen, että ehkä Soini ei pidä Halla-ahon saamaa kritiikkiä läheskään yhtä ansaitsemattomana kuin Niinistön.

J. Niinistö on soinin vaalipäälikkö Halla-Aho ei ole. Ja ei iso mies mitään Soinin puolusteluja tarvitse. Iso mies puolustaa itseään.

Jussi Niinistö on vaalipäällikköni näissä presidentinvaaleissa. Oli muuten viime presidentinvaaleissakin
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: P on 13.01.2012, 11:07:51
Quote from: Eugen235 on 13.01.2012, 10:19:00
Quote from: Tuhatkauno on 13.01.2012, 06:41:34
Soini olisi voinut Tölväistä kovemminkin eva biudettia, mm sanomalla "Miksi teidät on sitten valittu vähemmistovaltuutetuksi kun puolueenne kannatus on alhaisempaa kuin Halla-ahon puolueen, lisäksi teidät valittiin epäpätevänä ilman korkeakoulu tutkintoa"

Soinin tietynlaiselle vätysmäisyydelle (aika monessakin asiassa) on kolme eri selitystä:

1. äly ei riitä

2. rohkeus ei riitä

3. älyä ja rohkeutta on mutta Soini laskee puolueen kannatuksen nousevan jos vätystelee

Toivoisin että kyse on kolmosesta.

Suomessa yleensä kansanriveissä ei arvosteta naisten itkettämistä, vaikka siihen olisi perusteita. Kovilla tölväilyillä ei saa goodwilliä, vaan se voi kääntyä itseään vastaan.  Tilanne, jossa Soini on altavastaajana haukkujakuoron edessä todennäköisemmin nostaa Soinin kannatusta. Ihan kuin muistanette muinaisen Pressiklubin, jossa Halla-aho oli kuuntelemassa hillitöntä haukkumista.

Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: schenker on 13.01.2012, 11:10:26
rasismista teinit kyseli soinilta. miksi kukaan ei kysynyt "pakkoruotsi" asiasta keneltäkään luulisi lukiolaisia kiinnostavan.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: normi on 13.01.2012, 11:13:28
Quote from: schenker on 13.01.2012, 11:06:57
Quote from: RP on 13.01.2012, 10:42:47
[
Niinistön, vaan ei Halla-ahon puolesta. Tästä voinee esitää erinäisiä tulkintoja. Nuivasta katsantokannasta positiivisemmasta päästä kai, että Halla-aho on itse sen verran tottunut värikkään kielenkäytön käyttäjä, että hän osaa hoitaa oman puolustuksensa itsekin, kun Soini haluaa pitää etäisyyttä tuohon mutapainiin.

Toisesta päästö tietysti tulee mieleen, että ehkä Soini ei pidä Halla-ahon saamaa kritiikkiä läheskään yhtä ansaitsemattomana kuin Niinistön.

J. Niinistö on soinin vaalipäälikkö Halla-Aho ei ole. Ja ei iso mies mitään Soinin puolusteluja tarvitse. Iso mies puolustaa itseään.

Jussi Niinistö on vaalipäällikköni näissä presidentinvaaleissa. Oli muuten viime presidentinvaaleissakin

Koskahan joku pääkirjoittaa, että ps on just hajoamassa, kun soini ei maininnut halla-ahoa.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Ur-ho-man on 13.01.2012, 11:39:40
Itseäni häiritsi eilisessä keskustelussa eniten juuri tämä rasismi-osuus. Ehdokkaat mututuntumalta puhuvat rasisminkasvusta ja Lipposen kaltainen fossiili heiluttelee surutta äärioikestoleimakirvestä. Oli kyllä mahtavaa keskustelua.

Kukaan ei ottanut kuuleviin korviinsakaan sitä Essayahin esiin tuomaa FAKTAA että tilastojen mukaan rasististen rikosten määrä on vähenemään päin. Kai se nyt jotain indikoi turujen ja torien väitetystä rasismin määrästä herranjumala?!

Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Sibis on 13.01.2012, 11:52:30
Siis, että Freudenthal-mitalin + rahapalkkion saanut Paavo Mooses Lipponen kehtaakin puhua rasismista :facepalm:

Mitens se oppi menikään? Svedut arjalaisia yli-ihmisiä ja suomalaiset vähä-älyisiä turaaneja.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Defend Finland! on 13.01.2012, 12:09:53
Sana rasismi on kummallinen sana. 1920- ja 30 luvuilla voitiin puhua aidosta rasismista. Mm Ruotsissa johtavat kulttuurihenkilöt halusivat pitää ruotsalaista rotua puhtaana. Rotubiologia oli arvostettu tutkimusala ja jatko-opinnot tapahtuivat usein Saksassa.

Tänä päivänä rasismi on jotain aivan muuta, eli jonkun uskonnon erityispiirteiden arvostelu on "rasismia".

Arhinmäki on siis tehnyt täyskäännöksen jumala-asiassa. 40 vuotta sitten vasemmistolaiset kilpailivat siitä kuka pilkkaa eniten kristillistä jumalaa. Olihan heilläkin jumala, jota ei saanut pilkata, eli Lenin. Tänä päivänä vasemmistolaisilla on näköjään  uusi jumala nimeltään Muhammed. Eli maailma on kääntynyt ylösalaisin.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: P on 13.01.2012, 12:28:15
Quote from: schenker on 13.01.2012, 11:10:26
rasismista teinit kyseli soinilta. miksi kukaan ei kysynyt "pakkoruotsi" asiasta keneltäkään luulisi lukiolaisia kiinnostavan.

Katsos YLEn ennakkomoderointi kysymysten esittäjile.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Lemmy on 13.01.2012, 12:45:09
Rasismi on monikulttuuri-uskonnon kerettiläisyyttä, suorastaan jumalanpilkkaa. Vähemmistövaltuutetun toimisto etsii rasisteja kuten inkvisitio noitia. Rasismin lisääntyminen on yhtä samanlainen hysteerinen ilmiö, kuin noituuden esiintyminen. Jos jostain sitten löytyisikin ihka aito natsi kaapista noita-akka, niin kaikki kylän vanhat ämmät on jo varmuudeksi poltettu rovioilla kissoineen.

Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Eugen235 on 13.01.2012, 13:55:17
Pyytäisin virka-apua.

Kumpi dissasi Soinia ja "homma-agendaa" enemmän, Väyrynen vai Niinistö?
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: nevahood on 13.01.2012, 13:56:26
IS uutisoi samasta: http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/tunteet-kuumenivat-ylella-raju-hyokkays-soinia-vastaan/art-1288441808498.html

Muutamia poimintoja:

Quote– Mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on mielipiteesi. Tämä on demokratiaa. Vaaleissa ei mitata oikeata tai väärää mielipidettä. Siellä mitataan se, minkälainen kannatus milläkin aatesuunnalla on. En koskaan käytä loukkaavaa ja rasistista kieltä, Soini vastasi.
...
Rkp:n Eva Biaudetin mielestä Soinin olisi aika lopettaa peli tai flirttailu rasismiin liittyvien asioiden kanssa.

–  Et riittävästi irtisanoudu, kun tuet tällaisia ihmisiä huomattaviin paikkoihin, Biaudet sanoi viitaten Jussi Halla-ahoon hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

Soini huomautti, että valiokuntien puheenjohtajat on valittu yksimielisesti eduskunnassa.

–    Jos te olisitte toista mieltä, niin te varmasti äänestäisitte että olette toista mieltä, Soini kuittasi.
...

Lipposen mukaan Soinilla on Euroopassa yhteyksiä piireihin, joiden taustalta löytyy äärioikeistolaisia aineksia.

- Tästä koituu häpeää myös Suomelle.

Soini tyrmäsi Lipposen lausunnon.

- Täysin käsittämätön puheenvuoro.
Mahotonta tykitystä - räkäpäillä.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Marko Parkkola on 13.01.2012, 13:56:28
Quote from: leit on 13.01.2012, 08:26:19
Minusta oli huvittavaa, että vähemmistövaltuutettu ei nähnyt mitään epätasa-arvoa siinä, että asevelvollisuus on vain miehillä, koska naisillakin on mahdollisuus se suorittaa eikä heitä se kovasti innostanut.

Hänen mielestään lasten huoltajuusasioissakaan ei ole mitään epätasa-arvoa, sillä miehillä on joskus jopa mahdollisuus nähdä lapsiaan. Ajatella!
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: seuraa_tilannetta on 13.01.2012, 14:06:24
Quote from: Eugen235 on 13.01.2012, 13:55:17
Pyytäisin virka-apua.

Kumpi dissasi Soinia ja "homma-agendaa" enemmän, Väyrynen vai Niinistö?
Lipponen pahiten, Niinistö kerran vähän.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: RP on 13.01.2012, 14:41:55
Quote from: Eugen235 on 13.01.2012, 13:55:17
Pyytäisin virka-apua.

Kumpi dissasi Soinia ja "homma-agendaa" enemmän, Väyrynen vai Niinistö?

Copy pastella  edellisellä sivulla olevasta Roopen kirjoituksesta
http://hommaforum.org/index.php/topic,65076.msg894800.html#msg894800

QuoteSauli Niinistö
Ottaisin vähän ohjetta tähän keskusteluun sellaisesta kuin Suomen valtiosäännöstä. Siellä nimittäin sanotaan, että kansanedustajan tulee käyttäytyä arvokkaasti. Ja tulkinnan mukaan se tarkoittaa, että keskustelussa on käyttäydyttävä myös arvokkaasti ja on annettava kaikille ihmisarvo. Totta on, että se koskee nyt vain sitä istuntosalia, mutta minä kyllä laajentaisin sen vaatimuksen myöskin kansanedustajasalin ulkopuoliseen käyttäytymiseen. Ja siitä menen nyt vähän eteenpäin. Meillä puhutaan rasistisia puheita, meillä pilkataan vähemmistöjä, se pitää paikkansa. Mutta meillä pilkataan myöskin enemmistön yksilöjä, rajulla tavalla. Tölväistään ihan miten sattuu pitkin tätä sosiaalista mediaa esimerkiksi. Ja silloin esimerkin antajat ovat tässä hyvin keskeisessä asemassa. Kansanedustajat antavat esimerkkiä, mutta myöskin juurnalistit antavat esimerkkiä, mitä kieltä he käyttävät. Kyllä meillä on kolumnisteja, joilla on myöskin taito liikkua siinä rajamailla. Ja sitten syntyy sellainen kiihkeä tunnelma, että ai kun tuo sanoo noin, niin minä panen vähän pahemmaksi, seuraava taas vähän lisää, ja päädytään sellaiseen, jota kukaan ei itseasiassa ole tarkoittanut.
---
Paavo Väyrynen
Niin, tietysti kaikenlainen rasismi on äärimmäisen tuomittavaa, ja siihen on puututtava. Minä tällaisena hengeltäni hyvin myönteisenä ihmisenä kyllä näen tässä myöskin jotain hyvää tässä julkisessa rasismikeskustelussa. Meillä on ollut aikaisemmin rasismia, joka on ollut piilevää. Se on tullut enemmän pintaan. Siitä on alettu keskustella. Rasismihan on asenne, ja silloin kun syntyy järkevää rationaalista keskustelua, muukalaisvihamielisyydestä, rasismista, niin voidaan ehkä tätä rasismia torjua järkiperäisen keskustelun kautta. Se asenne, joka on tässä pohjalla, niin siihen voidaan ehkä vaikuttaa. Ainakin minun mielestäni tämä mahdollisuus pitäisi käyttää hyväksi.
---
Paavo Väyrynen
Käyttämällä järkeviä puheenvuoroja uudenvuoden puheessaan ja haastatteluissa, lausunnoissa ottaisin kantaa rasismia vastaan. Nyt kun tämä keskustelun aihe on noussut esille. Mutta minusta tässä pitää myöskin varoa ylilyöntejä. Se saattaa myöskin kyllästyttää ihmisiä, synnyttää kielteisiä reaktioita. Kyllä minusta tässä Sarin puheenvuorossa oli paljon perää, että ei tilanne niin synkkä ole kuin mitä jyrkimmissä puheenvuoroissa on arvioitu.
---

Noista kahdesta kai sitten Niinistö, vaikka tuokin oli kovin laimeata Lipposeen ja Biaudet'hen verrattuna
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Suomitalon renki on 13.01.2012, 14:53:05
Kiitokset presidenttiehdokkaille 2,4,5,6,8,9. Teidän ansiosta valinta on nyt helppoa, Väyryselle menossa ollut ääni meneekin nyt Soinille.  :D
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Kafkamaisuus on 13.01.2012, 15:14:11
Quote from: Ur-ho-man on 13.01.2012, 11:39:40
Kukaan ei ottanut kuuleviin korviinsakaan sitä Essayahin esiin tuomaa FAKTAA että tilastojen mukaan rasististen rikosten määrä on vähenemään päin. Kai se nyt jotain indikoi turujen ja torien väitetystä rasismin määrästä herranjumala?!
Ei se välttämättä indikoi ja kun kysymyksessä ei ollut rasistiset rikokset vaan ilmapiiri ja (netti)keskustelut, menee rikostilastoista puhuminen hieman ohi aiheen. Ei siis ihme, ettei kukaan siihen enempää tarttunut.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Emo on 13.01.2012, 15:30:27
Quote from: Kafkamaisuus on 13.01.2012, 15:14:11

Ja jos rehellisiä ollaan, niin ei ole ihme muutenkaan ettei kukaan siihen tarttunut.

Nimittäin, silloin kun julistetaan, että rasismi on lähes räjähtänyt käsiin, niin tuollaiset rasismin vähenemisestä todistavat faktat pilaavat ikävästi koko kyseisen rasismikeskustelun!
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: nevahood on 13.01.2012, 15:44:46
QuoteEi se välttämättä indikoi ja kun kysymyksessä ei ollut rasistiset rikokset vaan ilmapiiri ja (netti)keskustelut, menee rikostilastoista puhuminen hieman ohi aiheen. Ei siis ihme, ettei kukaan siihen enempää tarttunut.
Mielestäni taas (rikos)tilastoista puhuminen on juurikin aiheellista tässä. On aika hatarilla perusteilla väittää jonkin asian räjähtäneen käsiin, ellei siitä ole mitään näyttöä. Piilorasismi laukesi käsille? Ilmapiirimuutoksen voi kuitata puhtaasti sillä, ettei ilmapiiri ole muuttunut, vaan asioita kaivellaan poliittisissa tarkoituksissa enemmän kuin ennen. Ellei tilastollista näyttöä ole, on yhtä validia väittää että uutisointi on muuttunut poliittisesti biasoituneemmaksi, ei niinkään ilmapiiri.

Samoten näistä tilastoista puhuttaessa on muistettava myös se, että uusimman rikostilaston mukaan ulkomaalaiset tekivät väkilukuun suhteutettuna rasistisia rikoksia lähes 10 kertaa useammin kuin Suomen kansalaiset. (http://www.optula.om.fi/Satellite?blobtable=MungoBlobs&blobcol=urldata&SSURIapptype=BlobServer&SSURIcontainer=Default&SSURIsession=false&blobkey=id&blobheadervalue1=inline;%20filename=1%20rikollisuuskehitys.pdf&SSURIsscontext=Satellite%20Server&blobwhere=1319551997647&blobheadername1=Content-Disposition&ssbinary=true&blobheader=application/pdf sivu 282) Toisena pointtina taas se, että nämä rikokset on syytä suhteuttaa väkilukuun. Maahanmuuttajien määrän kasvaessa on luonnollista, että sekä heidän tekemä että heihin kohdistuva rikollisuus kokonaisuutena kasvaa.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: vendetta on 13.01.2012, 15:54:55
Quote from: Kafkamaisuus on 13.01.2012, 15:14:11
Quote from: Ur-ho-man on 13.01.2012, 11:39:40
Kukaan ei ottanut kuuleviin korviinsakaan sitä Essayahin esiin tuomaa FAKTAA että tilastojen mukaan rasististen rikosten määrä on vähenemään päin. Kai se nyt jotain indikoi turujen ja torien väitetystä rasismin määrästä herranjumala?!
Ei se välttämättä indikoi ja kun kysymyksessä ei ollut rasistiset rikokset vaan ilmapiiri ja (netti)keskustelut, menee rikostilastoista puhuminen hieman ohi aiheen. Ei siis ihme, ettei kukaan siihen enempää tarttunut.

Ei mene aiheen ohi, vaan tilastot palauttavat keskustelun takaisin aiheeseen.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Roope on 13.01.2012, 16:41:33
Quote from: Kafkamaisuus on 13.01.2012, 15:14:11
Ei se välttämättä indikoi ja kun kysymyksessä ei ollut rasistiset rikokset vaan ilmapiiri ja (netti)keskustelut, menee rikostilastoista puhuminen hieman ohi aiheen. Ei siis ihme, ettei kukaan siihen enempää tarttunut.

Tilastot ja faktat ankkuroivat valloilleen päässeen virtuaalirasismikeskustelun edes jollain tavalla reaalimaailmaan ja sen syy-seuraussuhteisiin. Haaviston paisuttelema bussi-, raitiovaunu- ja junarasismi tuskin perustuu hänen omiin kokemuksiinsa, vaan lehdissä ja Facebookissa kiertäneisiin anekdootteihin. Sellaisiin kuin vuoden 2009 junacausti tai Hesarin keväinen purkaus maahanmuuttajabussikuskien räjähdysmäisesti lisääntyneistä pahoinpitelyistä, joilla kuulemma oli selkeä syy-yhteys perussuomalaisten vaalivoittoon. Tarkemmassa syynissä tuolta ajalta ei löydetty yhtään rasistista bussikuskin pahoinpitelyä, mutta synnytetty mielikuva elää edelleen jopa presidenttitenteissä, samoin kuin parin vuoden takainen somalitytön kaataminen. On toimittajien lepsuutta, että he jättävät kaiken maailman "kaverit kertoi"-väitteet kuittaamatta.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Marko Parkkola on 13.01.2012, 19:19:21
Arhinmäen ja monen muut väitteet ovat luokkaa: Väitän että suvaitsevaiston fasistiset hyökkäykset suomalaisia kohtaan ovat lisääntyneet ja aiheuttavat vakavia ongelmia Suomalaisessa yhteiskunnassa ja yleisessä turvallisuudessa. Minun ei tarvitse toki perustella väitettäni ikävillä faktoilla. Minusta vaan tuntuu siltä kun juttelin Maken ja Peran kanssa torilla. Torilla ovat todelliset asiantuntijat.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Viimeinen suomalainen on 13.01.2012, 21:20:22
Kaikkein voimakkaimmin perussuomalaisia vastaan hyökkäsi Sdp:n Paavo Lipponen, joka on kertonut lähteneensä koko presidentinvaalikampanjaan vastustaakseen rasismia.

Perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Niinistö ja Jussi Halla-aho piileskelevät Lipposen mielestä Soinin selän takana.

"Vaikka teillä olisi 50 prosentin kannatus, niin minä vastustan tällaista politiikkaa. Tähän pitää panna stoppi, eikä niin että kaikenlaisen huumorin varjolla tällainen trendi on entistä hyväksyttävämpää."

Sitten Lipponen haukkuu Halla-ahoa ja Niinistöä demokratian halveksijoiksi vai miten se meni? Just. Pahat on traumat Jytkystä.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Soromnoo on 14.01.2012, 10:12:27
kuuntelin tänään osan ohjelmasta automatkalla radiosta ja sen perustella mitä kuulin ei voisi uskoa että tässä on suomen huippupoliitikot puhumassa.

Sattumalta osuudessa jonka kuulin vängättiin eräästä valiokunnan puheenjohtajasta jota kukaan ei uskaltanut mainita nimeltä. Älä lausu turhaan herrasi nimeä?

Bideen tajunnavirran kaksilla leluilla leikkimisestä tms. voi jättää omaan arvoonsa.  Arhinmäen ja muiden mielestä eduskunta ei edusta kansaa, vaan kansa eduskuntaa. Niinistä oli fiksusti hiljaa pitkän aikaa mutta kun pääsi ääneen niin sieltä tuli tekstiä joka voisi olla puppulausegenraattorista. Väyrynen loisti sosiaalisen median osalla antaen kuvan ette ymmärrä yhtään mistä puhuu. Ja soini ei joko halua tai uskalla puolustaa Halla-ahoa vaan turvautui kiertelyyn ja saivarteluun.

Hyi saatana, pitääkö sitä äänestää kristittyjä?
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Roope on 16.01.2012, 14:50:31
QuoteLieksan rasismi huolestuttaa

Omilla kampanjasivuillaan Arhinmäki nimeää vähemmistöjen puolustamisen vasemmiston keskeiseksi arvoksi. Lieksassa käytyä rasismikeskustelua hän myöntää seuranneensa huolestuneena.

- Rasismi on valitettavasti lisääntynyt yhteiskunnassa parin viime vuoden aikana. Sitä lietsotaan organisoidusti esittämällä perättömiä väitteitä. Minun kampanjan teemoja on, että ihmisiä ei saa laittaa ihmisiä vastaan, Arhinmäki lausuu.

Arhinmäen mielestä vihamieliset tunteet kumpuavat työn, koulutuksen ja toimeentulon puutteesta. Niihin tarttuminen on avain vaikkapa Lieksan kipukohtien lievittämiseen.

- Maahanmuuttajat eivät ole politiikasta päättäneet. Eduskunnassa on yksi maahanmuuttajataustainen kansanedustaja – suomalaisten on muutettava politiikan suuntaa, Arhinmäki esittää.
YLE: Arhinmäki otti lisävauhtia Ladojen maakunnasta (http://yle.fi/alueet/pohjois-karjala/2012/01/arhinmaki_otti_lisavauhtia_ladojen_maakunnasta_3175998.html)

Arhinmäki menee jo vaalitenttipuheitaankin pitemmälle ja puhuu nyt organisoidusta rasismin lietsomisesta, mikä tuo hakematta mieleen puoluetoveri Dan Koivulaakson väitteet "maahanmuuttajiin kohdistuvista koordinoiduista hyökkäyssuunnitelmista".
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Blanc73 on 16.01.2012, 14:52:09
QuoteSitä lietsotaan organisoidusti esittämällä perättömiä väitteitä

Olisi kiinnostavaa kuulla nämä perättömät väitteet. Ja vieläpä organisoitua vihan lietsontaa?

Arhinmäki, ole edes kerrankin mies ja pistä dataa pöytään äläkä puhu ympäripyöreätä sontaa.
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: Teemu Lavikka on 16.01.2012, 15:01:53
Joillakin presidettiehdokkailla tuntuu olevan aivan tilaustyönä tehdyt tilastot rasismin tilasta, jotka pistävät heidät lietsomaan perättömiä väitteitä rasismin lisääntymisestä  :)
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: inwell on 16.01.2012, 15:05:58
Tuleeko Vasemmistoliiton kenttäväeltä, riviedustajilta todellakin niin voimallisesti huoli rasismin kasvusta yhteiskunnassamme, että sitä pitää noinkin paljon pitää esillä? Vai onko tuo pelkästään vaalitaktiikkaa käydä perussuomalaisten kimppuun? Eikö niillä ole muuta?
Title: Vs: 2012-01-12 HS: Rasismi herätti presidenttiehdokkaat nuorten tentissä
Post by: far angst on 16.01.2012, 16:10:58
Quote from: Teemu Lavikka on 16.01.2012, 15:01:53
Joillakin presidettiehdokkailla tuntuu olevan aivan tilaustyönä tehdyt tilastot rasismin tilasta, jotka pistävät heidät lietsomaan perättömiä väitteitä rasismin lisääntymisestä  :)

Neuvostovastaisuus oli niin ihanan kauhean mainio vihattava asia ja kaikkeen soveltuva lyömäase, että kun se joutui samaan tunkioon kuin Neuvostoliitto itsekin, piti sitten rasismi keksiä tilalle.  Ja rasismi onkin ihan sama asia;  epämääräinen, helposti kunkin rasismilla huitojan mieleiseksi muokattava, määrittelemätön ja siten kaikkeen soveltuva leima, astalo ja syytös.

Rasismi on niin kauhea asia, että sitä ei edes tarvitse todistaa esiintyvän.  Pelkkä syytös rasismin esiintymisestä todistaa sitä esiintyvän.  Eihän nimittäin rasismista syytettäisi, ellei sitä esiintyisi, MOT!

Rasismi soveltuu erinomaisen hyvin Kahden Minuutin Vihan kohteeksi.  Ja kun rasismi itse on keksaistu, keksaistaan sitten sen esiintymistä tukevat tilastotkin milloin ja millaisia sitten tarvitaankin.  Hyvän esimerkin tästä Rasismia Luovasta Tilastoinnista antaa Savon Sanomien taannoinen Kahden Minuutin VihaPääkirjoitus, jossa oli rasismitilastojen lisäksi vallan saakunan näppärästi keksaistu VihaPääkirjoitusta tukevat väkivaltatilastot meiltä ja muualta.  Kylläpä se SS osaakin!

Rasismin vastustaminen antaa maksimaalisen myötätuulen ja händicäpin ihan missä vain yhteydessä.  Niinpä suojatyökseen rasismia haistellut noitakomissaari saa rasistien vainoamisestaan sellaisen händärin, että tenttiäkään oikeustieteellisessä suorittamatta menee rasistihändärillään varatuomareiden ja lisurien ja tohtoreiden ohi kuin luudanvarrella lentäen ikään.  Noitakomissaari kun rasismin haistelustaan oli saanut itseltään päänoidalta kortin: "Mene suojatyöpaikkaan, mene suoraan käymättä yliopiston kautta."

Kulttuurielämässä ja koulussakin rasisti-hcp on poikaa.  Otamme esimerkin:  Varissuon yläasteella Raakis kirjoittaa aineen "Mitä tekisin, jos saisin lottovoiton."  näillä sanoilla:

"Jos voitasin Loto voiton ostasin Viunaa ja vetäsin Ranee kuaonoon ku se on semonen kusi pää ja ihan mulku kunti." 

Tästä aineestaan Raakis saisi ehkä 6½ koska oli aloittanut isolla kirjaimella ja päätti aineensa pisteeseen.  Jos hän olisikin kirjoittanut:

"Jos voitasin Loto voiton ostasin Viunaa ja vetäsin Ranee kuaonoon ku se on semonen kusi pää ja ihan mulku rasisti." 

Tästä aineestaan Raakis jo saisikin 9½ aineen yhteiskunnallisesta valveutuneisuudesta ja ilmaisussa aistittavasta Oikeamielisestä Vihasta.

Mitä me tästä opimme?  Oppe nyt wanha ja noori, että jos olet suojatyöpaikassa tai sellaiseen mielit, hanki itsellesi kunnon rasismi-hcp.