QuotePilapiirroksesta nousi rasismikohu Ruotsissa
Ruotsin Metro-lehdessä eilen tiistaina julkaistu pilapiirros poiki lehdelle viitisenkymmentä pahastunutta yhteydenottoa. Lehteä kontaktoineet pitivät piirrosta avoimen rasistisena, kertoo Dagens Media.
Piirroksessa afrikkalainen heimokuningas ja hänen muhkeareitinen tyttärensä ottavat vastaan kosiomiehen. Puhekuplassa kuningas kysyy: "No, N´Gatti, olet siis tullut pyytämään tyttäreni reittä?" Siihen kosiomies: "Ei, vaan kättä. KÄTTÄ. Sanoinko minä reittä?". Piirros löytyy DM:n jutusta.
Piirrosta moitti myös maahanmuuttajataustainen artisti Jason "Timbuktu" Diakité, jonka mukaan piirros oli tunteettomin ja alentavin, mitä hän oli ikänään nähnyt Metro-lehdessä.
Ruotsin Metron päätoimittaja Per Gunne on tänään julkaissut anteeksipyyntönsä ja sanoo, että normaalina käytöntönä rasismin suhteen on nollatoleranssi.
Piirroksen luoja on Frode Överli, yksi Pohjoismaiden tunnetuimmista sarjakuvapiirtäjistä. Överlin tapana on sivaltaa kynällään terävästi niin valtaapitäviä, kuin erilaisia ihmisryhmiä goottirokkareista punatukkaisiin.
http://www.marmai.fi/uutiset/pilapiirroksesta+nousi+rasismikohu+ruotsissa/a754068
Mä en edes tajua vitsiä.
Mutta tottakai olen loukkaantunut ja järkyttynyt jos kysytään.
Kuva oli hieman huono, mutta kyllähän se Bruno taitaa olla:
http://www.google.fi/search?q=bruno+n%27gotty&hl=fi&client=firefox-a&hs=K0g&rls=org.mozilla:en-GB:official&prmd=imvnso&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=ALINT7KdOMmSOvvxnbMH&ved=0CDsQsAQ&biw=1352&bih=615
Quote from: Joker on 11.01.2012, 17:42:45
Mä en edes tajua vitsiä.
reisissä näköjään enemmän syötävää kuin käsissä,,
Kielletäänkö tässä ihmissyönti samoin kuin tietyissä piireissä holokausti. Asiat vaan on.
Quote from: Joker on 11.01.2012, 17:42:45
Mä en edes tajua vitsiä.
Mutta tottakai olen loukkaantunut ja järkyttynyt jos kysytään.
En itsekään tajunnut vaikka olen kroonisesti pöyristynyt.
Vitsi on kyllä kaksimielinen mutta en näe mitään rasismia. Jos unohdetaan ihmissyönti, niin yhtä hyvin voisi olla läntinen perinteinen kosintarituaali. Isäpappa ymmärtää hyvin että nuorta miestä kiinnostaa enemmän tyttären perät ja reidet kuin kädet. ;D
Pilakuvahuumori on kuollut hepulikohtauksia saavien ammattiloukkantujien vuoksi. :(
Itse ymmärsin aluksi tuon juurikin kaksimieliseksi vitsiksi, eli vemmelsääri kiinnostaa enemmän kuin käsi.
Koska kuvasta nyt kuitenkin pitää loukkaantua, loukkaannuin. Gebardihattu viittaa selvästi Mobutu Sese Seko Nkuku Ngbendu wa za Bangaan ja lihanhimo kansan nälänhätään. Todella pyöristyttävä väite että Mobutu olisi aiheuttanut nälänhätää. Pyöristyn ja luokkaannun vuorotellen. Kiihottamista yläluokkaantuneita gebardihattuja kohtaan.
Miten kuva voisi esitellä rotusortoa, kun siinä esiintyy vain yhtä ainoaa rotua?
Jotta sortoa voisi olla, vaaditaan kaksi osapuolta: sortaja ja sorrettu. Kuvassa näitä ei esiinny. Näkevätkö suvikset jälleen menninkäisiä?
Tuo vitsi toimisi samalla tavalla minkä tahansa kulttuurin kanssa jossa on tapana pyytää tyttären kättä. Se voisi sijoittua vaikka 60-luvun Suomeen. En näe mitään yhtymää kannibalismiin, koska eihän sitä kättäKÄÄN pyydetä syötäväksi jumalauta. Reiden paikalla voisi olla mikä TAHANSA ruumiinosa joka tytöllä on silmiinpistävän suuri.
Rasismimittari ei värähdä, anteeksi nyt vaan. Eikös se ole juuri tasa-arvoista kohtelua että pilakuvissa esiintyy mustia siinä missä valkoisiakin.
Edit: onhan siellä näköjään ihmiskalloja joten kyseessä tosiaan on kannibaalikylä. Sijoittuu ehkä sittenkin johonkin 60-luvulle, koska en tunne aktiivisia kannibaaliheimoja nyt eikä Riku ja Tunnakaan yhtään löytänyt. Kannibaali ei kyllä ole rotu, joten kannibaaleista voi tehdä pilaa ilman että se on rasismia. Viime aikojen uutisoinnin mukaan kannibalismi on nykyään nousussa... Venäjällä.
Quote from: Eino P. Keravalta on 11.01.2012, 18:34:30
Miten kuva voisi esitellä rotusortoa, kun siinä esiintyy vain yhtä ainoaa rotua?
Jotta sortoa voisi olla, vaaditaan kaksi osapuolta: sortaja ja sorrettu. Kuvassa näitä ei esiinny. Näkevätkö suvikset jälleen menninkäisiä?
Eivät, koska piirtäjä on valkoihoinen rasisti ja kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä.
Nyt tietysti joku valopää sanoo, että hyvä on, kuvassa ei esiinny rotusortoa, mutta siinä annetaan halventava kuva mustaihoisista.
Vai niin. Haluatteko, että kumoan tämänkin väitteen? En kuule teitä, haluatteko, että kumoan tämän väitteen?
Selvä! Tässä tulee: Mustia afrikkalaisia on maailmassa toista miljardia. Tuossa pilakuvassa heitä on vain viisi. Eli kyse on yksittäistapauksista, joten kuvasta ei voi päätellä mitään. Ja tämä argumentti on validi, koska sitä käyttää myös suvaitsevaisto aina kun musta on tehnyt jotakin kielteistä: "yksittäistapaus".
Ja encorena voin kumota halventamisväitteen vielä toisellakin tavalla: on tosiasia, että Afrikassa(kin) on harrastettu ( ja harrastetaan vähäisessä määrin vieläkin ) ihmissyöntiä. Sen toteaminen ei ole rasismia vaan ilmaus todellisuudesta.
Vitsin tekeminen mustaihoisista on aina rasismia, eivätkö nämä ihmiset ikinä opi.
Tunteeko maailman ainoa rasismivapaa kieli ruotsi käsitteen reittä pitkin kiipeäminen?
Jos tuntee olen entistä enemmän pöyristynyt koska feminismiäkin vastaan kai sitten ollaan tuossa. Ainakin jotenkin käänteisesti tai jotain. Laitoin pihalla ulkotulet, että edes jotain palaa, kun tien vierellä ei ollut autojakaan.
Quote from: Eino P. Keravalta on 11.01.2012, 18:57:59
Tuossa pilakuvassa heitä on vain viisi. Eli kyse on yksittäistapauksista, joten kuvasta ei voi päätellä mitään.
Kuuden TV-uutiset 11.1.2012
QuoteMinisteriön mukaan kuutta perhesurmaa ei voi pitää enää pelkkinä yksittäistapauksina
No, nyt on otettu virallisesti kantaa siihen, kuinka monta tapausta lasketaan yksittäistapauksiksi.
Koskahan Ruotsissa aletaan esittämään esim. mustat urheilijat pikselöitynä? Rasismiahan se perkele on mustaa nahkaa telkkarissa näytellä!
Quote from: retired on 11.01.2012, 20:26:44
Koskahan Ruotsissa aletaan esittämään esim. mustat urheilijat pikselöitynä? Rasismiahan se perkele on mustaa nahkaa telkkarissa näytellä!
Tokihan asian voi hoitaa hienotunteisemmin. Urheilijot kuvataan riihen seinä taustana.
Quote from: retired on 11.01.2012, 20:26:44
Koskahan Ruotsissa aletaan esittämään esim. mustat urheilijat pikselöitynä? Rasismiahan se perkele on mustaa nahkaa telkkarissa näytellä!
Hyvä idea! Urheilijoiden haastattelut tulee myös dubata ettei mahdollinen aksentti paljastu. Nimestähän tosin voi päätellä kaikenlaista. Siksi pikselöity ja dubattu haastattelu tulee näyttää varustettuna myös ilmoituksella "poikkeuksellisesti julkaisemme haastattelun nimettömänä".
Ihmisten, joiden ihonväri sattuu olemaan musta, kuvaus on ilmeisesti aina rodullinen yleistys. Toinen vaihtoehto on, että kuva loukkasi ihmissyöjiä. Tästä syystä nämä kannibaalit olisi pitänyt esittää valkoisina, jolloin kyseessä ei olisi ollut rasismi. Eri asia sitten on, että olisiko se hämmentänyt lukijaa niin, ettei hän olisi enää ymmärtänyt, mistä kuvassa on kyse. Tämäkin tietysti on vain seurausta vuosikymmenen rasismista huolimatta siitä, että taitaapa tuo ihmissyönnin harrastus tänäkin päivänä keskittyä enemmän tuonne auringoisemmille maille. Esim. Ugandassa ihmissyöntiä jonkun verran esiintyy noituuden harrastamisen yhteydessä.
Quote from: Joker on 11.01.2012, 17:42:45
Mä en edes tajua vitsiä.
Mutta tottakai olen loukkaantunut ja järkyttynyt jos kysytään.
Juttu e todellakaan aukea kun en tunne ruotsalaisia sanontoja. En kuitenkaan usko että aiheena olisi kannibalismi sillä Ruotsi on ollut niin kauan korrektiivinen että ruotsalaiset eivät ole vuosikymmeniin kuulleetkaan moisista afrikkalaisen keittiön antimista.
Luulen että taustalla on satu kuninkaan tyttären naimisesta jolloin sulho saa tyttären lisäksi puolet valtakunnasta. Näitä satujen kuninkaita ei taida olla enää muualla kuin Afrikassa. Reisijuttu taasen viittaisi nykyaikaan. En tiedä onko Ruotsissa käytössä samanlainen sanonta kuin suomessa kun sanotaan että joku on noussut asemaansa ja vaurauteen " reittä pitkin".
Oletan että vitsinä tuossa kuvassa on se että sulho kosiessaan lipsauttaa naimakaupan todellisen tarkoituksensa pyytäessään heimopäällikön hieman pyylevän tyttären kättä.
Mutta yhtä kaikki. Erittäen rasistinen pilakuva vaikka en tiedä mikä siinä on rasistista.
Mitä sitten, vaikka vitsi liittyisikin ihmissyöntiin? Eikö millekään saa nauraa, jos siinä on tippakin totuutta takana?
Vai ovatko caustimaakarit oikeasti niin tyhmiä, että luulevat, että nyt rasistit luulevat, että kaikki neegurit ovat kannibaaleja? Ei mitään järkeä, taaskaan...
Ennen kuin edes luen, kuulen tai mietin jotain, väsymättä aloitan ensin sillä että minäkin loukkaannuin. :facepalm: Sitten asiaan, eli pilapiirrokseen! :roll: Minunkin mielestä tämä nuori ''Mandela'' suorastaan kuolaa noita reisiä, ei suinkaan kannibalismin takia vaan ihan siksi että hänkin on mies ja hetero!:D (Mahtaako Jani loukkaantua Mandelalle?) Isä näkee nuoren miehen naamasta kaiken ja huumorintajua riittää että muotoilee kysymksensä hauskalla tavalla!:D
Tämä rasismikohu on samaa nollaluokkaa kuin täällä aikoinaan radiovitsi venäläisten uudesta vuodesta. (jos joku nyt enää sitä muistaa?)
Mielestäni tämä rasismifobia, jota me ''onnekkaat'' saamme todistaa elinaikanamme, on riistäytymässä käsiistä ja on jo riistäytynyt täysin tietyissä piireissä. Asiahan on mennyt niin pitkälle että rasismifobialla tehdään poliittista uraa ja koska se ei ole yksittäinen tapaus, vaan enemmänkin ''trendi'' koko EU alueella, rasismifobia nauttii valtaapitävien hyväksynnän.
Ruotsissa rasismifobia on saavuttanut melkein diktatuuri-absolutismin tasoa. Kaikkien negatiivisten ilmiöiden selittely rasismilla on arkipäivää ja jopa islamisoituneet ghetot ja ruotsalaisten tyttöjen raiskaukset on asetettu ruotsalaisten rasistien vastuulle.
Siellä ne vaan puskissa piileskelevät, etsien sopivaa hetkeä pompahtaa ulos ja tehdä rasistinen tehtävänsä ja palata takaisin puskien suojaan. Samaan aikaan feministit ja ruotsiin marssinut rikkaus yrittävät yhteistyössä virittää maallista paratiisia, eli monikulttuurisuutta pystyyn. Kaiken vaan nuo rasistit onnistuu pilata.
Quote from: Joker on 11.01.2012, 17:42:45
Mä en edes tajua vitsiä.
Mutta tottakai olen loukkaantunut ja järkyttynyt jos kysytään.
No ei siinä välttämättä kummalista vitisiä edes ole mutta tilannehan on jonniinmoinen Freudian slip, kysessä siis on ihmissyöjäheimö (pata taustalla kalloineen), vävykandidaatti kontillaan ja katse tukevasti morsion huomattavan lihaisissa reisissä, kättä pyytäessä mielessä pyörii vaan lihaisat reidet joista sais loistavan illallisen poikineen ja siten lipsahtavat puheeseen. Ei toi musta erityisen hauska ole mutta ehkä hauskuus vaatii taustoja joita mulla ei ole.
Quote from: Oho on 12.01.2012, 12:51:24
Quote from: Joker on 11.01.2012, 17:42:45
Mä en edes tajua vitsiä.
Mutta tottakai olen loukkaantunut ja järkyttynyt jos kysytään.
No ei siinä välttämättä kummalista vitisiä edes ole mutta tilannehan on jonniinmoinen Freudian slip, kysessä siis on ihmissyöjäheimö (pata taustalla kalloineen), vävykandidaatti kontillaan ja katse tukevasti morsion huomattavan lihaisissa reisissä, kättä pyytäessä mielessä pyörii vaan lihaisat reidet joista sais loistavan illallisen poikineen ja siten lipsahtavat puheeseen. Ei toi musta erityisen hauska ole mutta ehkä hauskuus vaatii taustoja joita mulla ei ole.
Eli vitsi on harvinaisen huono tai sitten se on ruotsinkielinen sanaleikki joka ei aukene muunkielisille. Tuskin silloin aukenee ruotsissa asuville "mörkhyadeillekaan". Tuleeko jollekin Serena Williamsin reisistä mieleen joulukinkku? Ei mullekaan.
Tai sitten piirros on aivan hulvattoman hauska, mutta me hommafoorumin rasistit emme ole penaalin terävimpiä muumeja kanootissa vai miten se sanonta nyt menikään? Joka tapauksessa rasismi on aina katsojan silmässä.
Quote from: Joker on 12.01.2012, 13:04:18
Tuleeko jollekin Serena Williamsin reisistä mieleen joulukinkku?
Saanko olla vastaamatta? ;D
Muuten, tykkäsin joskus katsella Vimpelin tennisturnajaisia juuri Serenan takia.
Mä muistan nähneeni ton saman piirroksen, olisiko ollut suomenkielisenä?, jo aikapäiviä sitten... olisiko ollut "myrkky" lehdessä eli norjalainen "python"?? Eli kuva on voitu piirtää jo kymmeniä vuosia aiemmin...
TV:ssämme oli joskus hupiohjelma Ilkamat. Yhdessä sketsissä Leo Lastumäki oli lihakauppias, ja miesasiakas tuli lihatiskille näin sanoen: "Pyytäisin tyttärenne kättä!" - "Jaahah, palana vai siivuina?"