Suomen työpaikkojen puolesta.
Tosirikkaat herrat halusivat meidät EU:n, keskiluokka tapetaan on vain köyhiä. EU:sta tuodaan halpatyövoimaa rakennuksille, Suomalaiselle kirvesmiehelle 20,- sanotaan ei ja otetaan Puolalainen tai Virolainen 8,- tilalle. Myös muilla aloilla otetaan EU:sta keikkatyöläisiä töihin, he eivät maksa veroja Suomeen. Keikkatyöläinen ei maksa veroja maahan, jossa työskentelee,. Hän saa kyllä samat kansalaisoikeudet paikallisväestön kanssa EU:n kansalaisuuden myötä. Työn arvoa poljetaan EU:n avustuksella. Hyvinvointi Suomi on katoamassa ja pahoinvointi kasvamassa EU:n myötä.
Jos vertaamme eri vuosikymmenten kehitystä 20-, 30, -40-, 50-, 60-, 70-, 80-, lukujen kehitystä toisiinsa huomaamme Suomen hyvän kehityksen, joka vuosikymmenellä. Jos vertaamme 90-, ja 2000 luvun kehitystä, huomaamme suunnan muuttuneen ja taantuman iskeneen palveluihin ja yleiseen toimeentuloon. Meidät saneerattiin EU-kuntoon 90-luvulla ja Lipponenkin on TV:ssä jo uskaltanut myöntää tämän. Siksi 90-luvun lama oli Suomessa niin syvä ja pitkä. Pääoman annettiin karata Suomesta ulkomaille, kun ei ymmärretty poistaa varallisuusveroa ensin. Suomen markka "lahdattiin" tällä keinolla lähes arvottomaksi. Ruotsilla on oma valuuttansa ja se pärjää kilpailussa meitä vastaan nyt paljon paremmin. Ruotsiin siirtyivät paperitehtaiden työpaikat ja kohta kaikki muukin, Ruotsi on meidän pahin kilpailija. Vahvan euron saa jokainen Suomalainen tuntea työpaikoissaan, lomautukset ja irtisanomiset lienevät jo tuttuja? Markka takaisin ja itsenäinen talouspolitiikka
Suomessa ehditään tappamaan oma elintarviketeollisuus EU:n määrätessä vientitukien poistosta. Suomalainen elintarviketeollisuus on nostettava arvoonsa. Työllistää suoraan 330 000 ihmistä + välilliset työllistämisvaikutukset. Kyseessä ei siis ole vain maajussit. Myös elintarvikkeiden kuljettaminen maasta toiseen kuluttaa turhaan luonnonvaroja. Turkistarhaus työllistää 22 000 ihmistä. Eläimet lopetetaan asiallisesti. Tarhauksen laatuun on kiinnitetty huomiota ja eläimillä on paremmat olot kuin aikaisemmin. Turkistuottajat on Suomalainen maailmanjohtava turkisten kauppaaja.
Suomalaista työtä on puolustettava ja laskettava kilpailutettaessa mukaan myös yhteisön saamat verotulot. Nykyinen VM elvytyspaketti voi valua esim: Puolaan koska kaikki urakat on kilpailutettava EU:n sisällä. Kyllä kunnan tai valtion pitää ottaa huomioon kilpailutettaessa onko yritys kotimainen, paljonko on paikallisia suomalaisia työntekijöitä ja onko omistuspohja Suomalainen. Työntekijät maksavat veronsa, yritys maksaa yhteisöveron ja sosiaalikulut. Yrityksen omistajat maksavat osingoista osinkoveron. Kaikki nämä verotulot on huomioitava kilpailutettaessa valtion tai kunnan hankintoja ja töitä. Muutama yritys oikein ylpeilee ulkomaalaisilla osakkeen omistajilla, ihan kuin se olisi jokin saavutus? Yritykset mittaavat ulkomaisten omistusosuutta yrityksissään, onko kotimainen omistus pahasta ? Näin voisi luulla ainakin yritysten halusta lisätä ulkomaista omistusosuutta yrityksissään. On laadittu jopa kaavioita, joissa ylpeillään ulkomaisen omistuksen osuudella yhtiössä ? Suomalaisten yritysten omistusten pitää kuulua Suomalaisille. Hallituksen ja eduskunnan on saatava omistuksen suunnanmuutos aikaan. Kaikki osinkotulot, jotka jäävät kotimaahamme pönkittäisivät kansantalouttamme pitemmällä tähtäimellä paremmin, kuin lyhytaikainen myynti. Kaikkea ei pidä mitata osavuosikatsauksessa tai edes vuosikatsauksessa vaan katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Ostakaa Suomi takaisin, nyt se on alemyynnissä.
Jyrki Vaskela eurovaaliehdokas Itsenäisyyspuolue.
http://personal.inet.fi/koti/vaskela
Terve, hienoja ajatuksia. Kertoisitko vielä mitä mieltä olet valtionyhtiöistä, ja joidenkin valtionyhtiöiden monopoliasemasta?
QuoteKotisivullani ILMAISET T-paita ARPAJAISET
http://personal.inet.fi/koti/vaskela/
Hyvä takapose!! 8)
Quote from: Vaskela on 04.05.2009, 21:37:23
Jyrki Vaskela eurovaaliehdokas Itsenäisyyspuolue.
http://personal.inet.fi/koti/vaskela
Mahtavat kotisivut, suosittelen! Sieltä kyllä selviää mistä tässä on kysymys...
Ulko0maalaiset soisin antaa tulla tekemään tänne työtä joka kannattaa Suomen vakautta. Matti Vanhasen hallituksen toivo on kiinalaisessa työssä, koska kiinalaiset ovat sen verran sivistyneempiä kuin me, että he tietävät sen että suhteellisen vakaat olot vaativat osaavia alan ammattilaisia, joita meillä ei ehkä joillekkin aloille vain ole. Esimerkiksi mikäli poliisimme ovat samanlaisia nynnyjä kuin Ruotsissahttp://www.youtube.com/watch?v=vLkKMleiR8g&feature=related (http://www.youtube.com/watch?v=vLkKMleiR8g&feature=related) jossa ei voi tehdä mitään kansainväliselle terrorismille, niin ehkäpä olisi syytä lomauttaa Suomen poliisi ja ottaa tilalle kiinalainen versio:http://www.youtube.com/watch?v=7iwyTJuDGiA (http://www.youtube.com/watch?v=7iwyTJuDGiA). Kiinalaiset ovat kyllä erittäin tulosvastuullisia, kuten taivaallisen rauhan aukio osoitti.http://www.youtube.com/watch?v=r7ou2-Kv4UA&feature=related (http://www.youtube.com/watch?v=r7ou2-Kv4UA&feature=related)