Nyt kun Perussuomalaisten kannatus notkahti alle 20 prosentin uskon että pääkirjoitustoimittajat ottavat tästä kaiken irti malliin "Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla" tai "Presidentin valtaoikeudet kaventuvat". Kerätäänkö yhteen ketjuun luetteloksi nuo kaikki aiheen eri variaatiot?
Hämeen sanomat Hämeenlinnassa aloittaa, se hitaista hämäläisstä ;D
Quotehttp://www.hameensanomat.fi/?article=174374
Soinilla ratkaisun hetket
Pääkirjoitus - 01:05 - 03. joulukuuta 2011
Perussuomalaisten kannatus on laskussa, kertoo YLE Uutisten marraskuun mielipidekartoitus. Suurten sarjan puolueista SDP:n ja keskustan suosio on hieman nousussa, kärjessä on ainoana yli 20 prosentin lukemalla kokoomus.
Merkittävää perussuomalaisia ravistelevassa kyselyssä on puoluekantansa kertoneiden alhainen määrä: puolueensa valitsi ainoastaan 64,3 prosenttia vastanneista.
QuoteArtikkeli | 3.12.2011 | 01:02
Suurten puolueiden asemat vakiintuvat
Eduskuntavaaleissa jytkyvoiton saanut perussuomalaiset hätyytteli vaalien jälkeisissä kannatusgallupeissa suurimman puolueen kokoomuksen asemaa. Nyt perussuomalaisten vetovoima on hiipumassa. Ylen tuoreimmassa kannatusgallupissa (2.12.) kokoomuksen kannatus on pysynyt edelleen yli 24 prosentissa, kun taas perussuomalaisten kannatus on hiipunut 19,9 prosenttiin. Kannatus oli huipussaan kesäkuussa 23 prosentissa.
Ylen kuukausittaisten gallupien mukaan perussuomalaisten kannatus on laskenut 1,5 prosenttiyksikköä kuukaudessa. Samaan aikaan SDP:n ja keskustan kannatus on hieman piristynyt.
Käy kuten vaalien jälkeen yleensä käy. Kannatustaan eniten lisänneen puolueen kannatus aluksi kasvaa, mutta puolen vuoden kuluttua vaaleista alkaa hiljalleen tasaantua. Euforia on ohi.
Kiinnostavia ovatkin seuraavat gallupit: jatkuuko laskusuuntaus. Se on todennäköistä, sillä myös presidentinvaaligallupeissa puoleen puheenjohtajan Timo Soinin kannatus on hiipunut samalle reilun viiden prosentin tasolle Pekka Haaviston (vihr.), Paavo Lipposen (sd.) ja Paavo Väyrysen (kesk.) kanssa.
Oppositioasema ei ole hyödyttänyt perussuomalaisia. Vaikuttamismahdollisuudet ovat olleet vähäiset, eikä menestystä voi niittää vain vastustamalla kaikkea.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Mielipiteet/suurten_puolueiden_asemat_vakiintuvat_7598626.html
PS:n l. suuren puolueen kannatus vakiintunut toiseksi suurimmaksi. Yle:n tutkimuksen virhemarginaali on 1,5 prosenttiyksikköä...
Mistäpä lie karjalaiskirjoittaja repinyt Soinin ja muiden ehdokkaiden kannatusluvut?
HS:n 15.11. julkaistussa kyselyssä luvut olivat ihan muuta.
QuoteHS:n kysely: Niinistö laskussa, Väyrynen nousussa
Tiistai 15.11.2011 klo 04.50
Presidentinvaalien ennakkosuosikin, kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus on Helsingin Sanomien kyselyn mukaan pudonnut kuukaudessa kuusi prosenttiyksikköä.
Paavo Väyrynen kirii Sauli Niinistöä.
TNS Gallupilla teetetyssä kyselyssä kysyttiin kansalaisilta, ketä he äänestäisivät presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. 44 prosenttia vastaajista valitsi Niinistön. Lokakuussa Niinistö oli vielä joka toisen vastaajan valinta.
Perussuomalaisten Timo Soini saa jo 11 prosentin kannatuksen ja on toisena. Keskustan ehdokas Paavo Väyrynen on kyselyn kirijä. Hän saavuttaa 10 prosentin kannatuksen, kun vielä lokakuussa häntä kannatti kuusi prosenttia.
SDP:n Paavo Lipposen ja vihreiden Pekka Haaviston kannatusluvut ovat ennallaan. Lipposta äänestäisi seitsemän ja Haavistoa kuusi prosenttia vastanneista.
Osa Niinistön keskustalaisista kannattajista näyttää siirtyneen Väyrysen taakse, sillä nyt keskustan kannattajista 56 prosenttia äänestäisi puolueen omaa ehdokasta ja tasan kolmannes Niinistöä.
Toista kierrosta koskevassa kysymyksessä Niinistö voittaa sekä Lipposen, Soinin että Väyrysen.
Kyselyyn vastasi vajaa tuhat äänioikeutettua marraskuun alkupuolella. Virhemarginaali on noin kolme prosenttia suuntaansa.
Lähde: HS
STT
http://hommaforum.org/index.php/topic,62392.msg840859.html#msg840859
Kuluttajasuojalakiin pitäisi saada muutos niin, että kalluppien tekijöiden olisi julkaistava myös raakadata, jotta kyselyiden manipulointi olisi vaikeampaa.
Taloustutkimukseen en ole paljoa luottanut kevään vaalien jälkeen. Aivan ennen äänestystä perussuomalaisten kannatus muka laski ja heille olisi tullut hieman yli 15 % kannatus. Nyt kun heilahdus on pieni niin kaikki mediat tarttuvat jälleen kerran kiimaisina asiaan. Katsotaan sitten tulevissa vaaleissa mitä ne oikeat lukemat ovat, tai sitten tosiaan sitä raakadataa. Mutta toki näitä varavaltuutettuja pitäisi vähän opastaa paremmille tavoille.