Poll
Question:
Vastustat Suomen liittymistä Natoon, mutta neuvoa antavassa kansanäänestyksessä kansan enemmistö on kannattanut Nato-jäsenyyttä. Kuinka äänestäisit eduskunnassa?
Option 1: Äänestäisin eduskunnassa kansan tahdon vastaisesti EI Nato-jäsenyydelle
votes: 16
Option 2: Äänestäisin eduskunnassa oman mielipiteeni vastaisesti KYLLÄ Nato-jäsenyydelle
votes: 10
Option 3: En osaa sanoa
votes: 2
Option 4: En vastusta Natoa ja/tai en kannata suoraa demokratiaa
votes: 7
Kuvitellaan, että viiden vuoden päästä järjestetään neuvoa antava kansanäänestys Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin puolustusliiton jäseneksi ja kansasta 60% kannattaa liittymistä. Olet kansanedustajana kampanjoinut Natoa vastaan ja nyt eduskunnassa on äänestys Natoon liittymisestä. Meinaatko kunniottaa kansan päätöstä ja äänestää Naton puolesta oman mielipiteesi vastaisesti? Vai meinaatko haistattaa paskat kansan mielipiteelle ja äänestää omantuntosi mukaisesti Natoa vastaan?
Mielestäni kansanäänestyksien tulisi olla sitovia, silloin kun riittävän suuri osa kansasta osallistuu äänestykseen, jolloin kuvailemaasi ongelmaa ei pääse syntymään. Jos vain pieni osa kansasta äänestää, asia ei kiinnosta kansaa, ja poliitikot voivat päättää sen heidän puolestaan.
http://hommaforum.org/index.php/topic,13442.msg842596.html#msg842596
Enpä osaa sanoa, mielipuoleni on kahtia jakautunut.
Kysymys sinällään on mielenkiintoinen. Suoran demokratian kannattaja joutuu äänestämään kansan mielipiteen mukaisesti, jos vaalissa on ylitetty määritelty äänestyskynnys - muutenhan hän ei kannata suoraa demokratiaa. :)
Kuten Histon sanoo, kansanäänestysten tulisi olla sitovia ja poliitikkojen tulisi toteuttaa kansan tahtoa, ei omaansa eikä varsinkaan oman puolueensa tahtoa.
perkele! meni väärään tuo stäbä. ei voi korjata?
Luulen, että Miniluvin natsat riittävät korjaamiseen, jos laitat hänelle yksäriä. ;D
En vastusta Natoa ja kannatan suoraa demokratiaa.
Naton kanssa pitäisi mennä kimppaan hätpikaa tai olisi pitänyt mennä jo aikaa sitten. Norjan malliin Naton aseet ilman velvollisuutta osallistua operaatioihin Suomen rajojen ulkopuolella.
EOS vaikea sanoa koska kannatan NATO-jäsenyyttä. Eiköhän suurin osa silti äänestäisi puolueen mukaan.
NATO-jäsenyydelle en enää näe mitään esteitä, puolustusvoimien nykyisillä määrärahoilla (ei edes kertausharjoituksia) ei hirveästi itsenäisesti porskuteta. Katsokaa vaan NATO-jäsenmaakarttaa niin koko Eurooppahan siellä melkein on jo.
Natoa kyllä vastustavat vanhat stalinistit ja viherhuuhaat, mutta miksi Suomen puolustukseen positiivisesti suhtautuvien sitä enää kannattaisi vastustaa? Itsenäinen puolustus meni jo, ei kannata jäädä yksin.
Quote from: Asta Tuominen on 27.11.2011, 19:00:05
Luulen, että Miniluvin natsat riittävät korjaamiseen, jos laitat hänelle yksäriä. ;D
Ääniä ei voi muutella, mutta sallin oman äänen poistamisen.
Esimerkiksi Muutoksen suoran demokratian mallissa
asia ratkaistaisiin sitovalla kansanäänestyksellä. Järjestelmää, jossa käytetään neuvoa-antavia kansanäänestyksiä,
ei voi vielä sanoa suoraksi demokratiaksi.
Jos emme eläisi suoran demokratian yhteiskunnassa, tekisin kampanjalupausteni mukaisen ratkaisun. Minut olisi äänestetty edustuksellisen järjestelmän puitteissa eduskuntaan vastustamaan Natoa ja se olisi jokaiselle äänestäjälleni selvä asia. Tulisin joka tapauksessa napinpainalluksillani haistattamaan paskaa niin monelle minua äänestämättä jättäneelle yleensäkin eduskunnan äänestyksissä, että yksi neuvoa-antava ei tee mitään eroa. Neuvoa-antavat eli ei-sitovat kansanäänestyksethän ovat vain pelkkiä galluppeja ja vain se, että jotakuta on haluttanut antaa tällainen mahdollisuus äänestää, ei tee kansanäänestyksen tuloksesta sinänsä mitenkään pyhempää kuin muutkaan gallupit.
Quote from: ktv on 27.11.2011, 22:12:06
Quote from: JoKaGO on 27.11.2011, 21:12:58
En vastusta Natoa ja kannatan suoraa demokratiaa.
Naton kanssa pitäisi mennä kimppaan hätpikaa tai olisi pitänyt mennä jo aikaa sitten. Norjan malliin Naton aseet ilman velvollisuutta osallistua operaatioihin Suomen rajojen ulkopuolella.
Norjaa viedään kuin pässiä narussa milloin minnekin.
Kyllähän Afganistanissa on suomalaisiakin.
Quote from: ktv on 27.11.2011, 22:12:06
Quote from: JoKaGO on 27.11.2011, 21:12:58
En vastusta Natoa ja kannatan suoraa demokratiaa.
Naton kanssa pitäisi mennä kimppaan hätpikaa tai olisi pitänyt mennä jo aikaa sitten. Norjan malliin Naton aseet ilman velvollisuutta osallistua operaatioihin Suomen rajojen ulkopuolella.
Norjaa viedään kuin pässiä narussa milloin minnekin.
No eikä viedä! Itse tuppaantuvat.
Äänestäisin omaa kantaani vastaan, koska suoran demokratian tavoittelu ohjelmassani menee yli NATO-vastaisuuteni. Äänestäjäni tietäisivät tämän.
Quote from: Reich on 27.11.2011, 18:17:03
Kuvitellaan, että viiden vuoden päästä järjestetään neuvoa antava kansanäänestys Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin puolustusliiton jäseneksi ja kansasta 60% kannattaa liittymistä. Olet kansanedustajana kampanjoinut Natoa vastaan ja nyt eduskunnassa on äänestys Natoon liittymisestä. Meinaatko kunniottaa kansan päätöstä ja äänestää Naton puolesta oman mielipiteesi vastaisesti? Vai meinaatko haistattaa paskat kansan mielipiteelle ja äänestää omantuntosi mukaisesti Natoa vastaan?
Äänestäisin oman kantani / etuni mukaisesti. Tottakai. Näinhän se menee tänääkin. Mitä tekemistä Eduskunnan ryhmäkuri päätöksillä edes on toimivan demokratian kanssa.
Samalla tavalla äänestäisin myös kansanäänestyksessä kansalaisena. Tottakai.
Neuvoa-antaville kansanäänestyksille haistatan paskat. Kansanedustajana nauraisin vain kansalle joka antaa kusta silmäänsä ja minun päättää heidän puolestaan.
Ps. Koska tunnistan nämä realiteetit en halua koskaan edustaa ketään muuta kuin itseäni, enkä myöskaan halua että kukaan edustaa minua.
Quote from: Asta Tuominen on 27.11.2011, 18:28:07
Kysymys sinällään on mielenkiintoinen. Suoran demokratian kannattaja joutuu äänestämään kansan mielipiteen mukaisesti.
EI, EI, EI!
Suoran demokratian kannattaja äänestää VAIN oman mielipiteensä mukaisesti. Ja haluaa että muutkin tekevät niin. Jokainen hoitaa vain sen oman tonttinsa ja äänestää VAIN sen oman mielipiteensä mukaisesti.
Muuten tämä menee kyllä ihan päin persettä. Mikä helvetin "kansan mieleipide" muka edes on jos 45 % on kyllä ja 55% Ei.
Sillonhan sen edustajan pitäisi äänestää 45% kyllä /55 Ei%,,, Miten se muka tehdään?
Edit: Kuten ketjussa on jo sanottukkin. Esitetty ogelman asettelu on keinotekoinen ja Demoratialle täysin vieras ongelma. Jos Kansanedustajien otos edustaisi kansaa niin kansanäänetysten ja eduskunnan äänestysten tulosten pitäisi olla hyvällä tarkkuudella samat.