Shariaa suositellut anarkistipappi on päätynyt sitten Pyhän Inkvistion eteen:
QuotePohjan kirkkoherran toimista antifasistina kantelut kapituliin
Esiintyi virka-asussa mielenosoituksissa
Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherrasta, teologian tohtori Juha Molarista on tehty kaksi kantelua Espoon tuomiokapituliin, ja lisäksi kapituli on saanut kirkkoherran toiminnasta lukuisia yhteydenottoja.
Yhteydenotot ja kantelut liittyvät Molarin toimiin ja esiintymisiin papin virkapuvussa niin sanotuissa antifasistisissa yhteyksissä.
Toisen kantelun tekijä on asianajaja Kari Silvennoinen, joka on muun muassa ajanut sotasyyllisyystuomioiden kumoamista ja Karjalan palautusta.
Silvennoinen pyytää Espoon kapitulia ryhtymään kurinpitotoimiin sen johdosta, että Molari on ainakin kahdesti esiintynyt virka-asussa mielenosoituksissa, joissa hän on kantelijan mukaan puolustanut Neuvostoliiton hirmuhallintoa ja halveksinut totalitarismin ihmisuhreja.
Silvennoinen huomauttaa myös, että kirkkoherra esiintyy mielellään julkisuudessa dosentti Johan Bäckmanin kanssa halveksien virolaisten ja muiden balttien kärsimyksiä.
Silvennoinen kertoo myös tehneensä Tampereen rikospoliisille kunnianloukkausta koskevan tutkintapyynnön Molarista. Sen aiheena on Tampereella viime viikon maanantaina järjestetty mielenosoitus, joka oli suunnattu Pro Karelian tilaisuutta vastaan.
Toisen kantelun tekijä on pääsihteeri Veikko Saksi Pro Karelia -yhdistyksestä. Sen sisältö on periaatteessa sama kuin Silvennoisellakin.
Saksi katsoo Molarin käyttäytyneen kiihkeän hyökkäävästi ja käyttäneen kieltä, joka on loukkaavaa ja sopimatonta kirkon edustajalle.
Tuomiokapituli päättää ensi viikon tiistaina, mihin toimiin se ryhtyy kantelujen vuoksi.
Minusta nämä
Johan Bäckmanin ja Molarin touhut ovat lähinnä myötähäpeää synnyttäviä. Toisaalta virassa oleva pappi on kirkollinen virkamies ja näin ollen erilaisten kriteerien ja regulaatioden alla kuin normivirtanen.
Pitäisi ymmärtää, että henkilö ei voi sotkea keskenään omaa poliittista mielipidettään ja virkaa.
Minun mielestäni poliittsiin puolueisiin ja järjestöihin kuulumiskieltoa voisi kylmästi laajentaa ammattisotilaista koskemaan koko suomalaista virkamieskuntaa - tai poistaa tuo rajoitus vastavuoroisesti myös sotilailta.
Lähde:HS
Omasta mielestäni kirkko ja politiikka pitäisi erottaa kokonaan. Tämäkin kirkkoherra taitaa käyttää uskonnollista asemaansa hyväkseen levittäkseen propagandaa kansan syviin riveihin. Suomessa kun on vieläkin laajalti ihmisiä jotka seuraavat pappia kuin sorsanpojat emoansa. Jumala myy, kristuksella saa, ja uskonnolla vaaditaan.
Näinköhän tämäkin setä on mennyt jo huutamaan jotain tyyliin: "Stalin oli jumalan valitsema pyhän tulen kantaja joka polttaa vääräuskoiset tuhkaksi". :roll: