Minut kutsuttiin äskettäin riikinruotsalaiseen nettiryhmään, jossa on noin 1000 jäsentä, erilaisia kulttuurialan ihmisiä.
Aika pian yritin virittää maahanmuuttokriittistä keskustelua, ihan maltillisesti ja järkiperustein. Naiivisti ajattelin, että nämähän ovat fiksuja, ajattelevia ihmisiä, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia.
Vastaukset olivat ihan oikeasti pelottavia, onneksi olin jonkun verran tutustunut Homman vakioargumentteihin.
Tällä keskutelupalstalla tuli kuin oppikirjasta kaikki vakioselitykset, puhtaimmassa muodossaan, ja joka iikka oli nähtävästi vakuuttunut omasta hyvyydestään ja erinomaisuudestaan. Eipä siinä kauaa mennyt, ennen kuin nazi-korttikin heitettiin pöytään.
Mutta kuvaavinta oli erään kirjailijan kommentti minulle: "Eikö olisi fantastista jos voisimme kaikki olla samaa mieltä?"
Tämä on jo aika pelottavaa.
Ja kun vastasin että "Mitä fantastista siinä olisi, että oltaisiin kaikki samaa mieltä? Eikö länsimaisen yhteiskunnan peruspilareihin kuulu, että suvaitsemme eri mielipiteitä ja maailmankatsomuksia?"
Vastauksia ei kuulunut.
Ei villu mä sanon.
Olisi kyllä aika muhevaa saada jonkinlainen tiivistelmä keskustelusta, kuulosti sen verran hyvältä.
Quote from: blueone on 01.10.2011, 20:24:32
Ja kun vastasin että "Mitä fantastista siinä olisi, että oltaisiin kaikki samaa mieltä? Eikö länsimaisen yhteiskunnan peruspilareihin kuulu, että suvaitsemme eri mielipiteitä ja maailmankatsomuksia?"
Vastauksia ei kuulunut.
Ei villu mä sanon.
Vihersosiaalipunaisen suvaitsevaiston perusperiaate on olla suvaitsematta mitään oman maailmankatsomuksen ulkopuolista mielipidettä, tähän törmää ihan päivittäin. Koeta kestää Jytky II:een asti.
Quote from: Suvaitsija on 01.10.2011, 20:55:35
Olisi kyllä aika muhevaa saada jonkinlainen tiivistelmä keskustelusta, kuulosti sen verran hyvältä.
Juu, mutta kun tämä oli suljettu Facebook-ryhmä, ja itse jaksoin yrittää keskustella aika sitkeästi, niin sitä väittelyä on melkoinen määrä, vieläpä ruotsiksi. Sorry, en nyt jaksa kahlata läpi sitä tekstiä. Mutta kyllä sieltä löytyi aivan ihmeellisiä älyllisiä kuperkeikkoja, jotta saisivat oman Totuutensa pysymään koskemattomana.
Älyllistä kulttuurieliittiä ovat. Hah!
Ota kuvankaappaus keskustelusta ja lataa johonkin kuvapalveluun ja tänne linkki kyseiseen kuvaan. Haluaisin nähdä omin silmin tämän keskustelun.
Itseänikin kiinnostaisi kys. ryhmän nimi ja vaikka jokin kuvakaappaus sieltä.
En osaa mitään kuvankaappuksia tms hienouksia. Mutta kun kerta kiinnostuitte, niin alla otteita keskustelusta.
Minä: Bra! Men det här att dela sin kulturskatt är väl knappast samma sak som att göra våran höga nord till en allmän socialbyrå för hela mellanöstern och nordafrika
NN: O nej......Jag är emellertid alldeles övertygad om att denna allmäna socialbyrå skulle ha betydligt färre klienter, från alla geografiska områden, om det fanns en större vidsynthet och vilja till förståelse hos folk än den du visar...
Minä: Åhå, Fredrik. Så min brist på vidsynthet är orsaken till eländet och fattigdomen i outveckalde kulturer? Till att inget muslimskt samhälle någonsin uppnått demokrati? Och Stefan: jag respekterar dina åsikter, även om jag inte delar dem till fullo. Kastar nu bara fram några tankar. Hedersmord. Omskärelse av småflickor. Gruppvåldtäkter där motivet är att skända oss "otrogna".
XX: Alla kulturer dras med skuggsidor och mörkermän
Minä: Javisst, men somliga kulturer dras med ansenligt fler skuggsidor och mörkermän än andra. Jag talar om våldskultur, om hederskultur, om genitalkultur. Islam.
NN: Nejdå, det vore ju inte särskilt rättvist att lasta dig ensam för detta, men din och många andras brist på vidsynthet är en av flera orsaker till att det inte görs något åt dessa missförhållanden. Vad beträffar uttrycket "outvecklad" så är det något som får stå för dig. Jag kan inte se att vi på något sätt, kulturellt, för det var väl det vi talade om ?, står på ett högre plan än de ovan nämnda regionerna.
Minä: I motsats till dig, Fredrik, tycker jag absolut att vår västerländska, europeiska, anglosaxiska kultur och samhälle står högt ovanom afrikanska och/eller muslimska samhällsbyggen. Den vita mannen regerar, och det är ingen slump att så är fallet.
NN: Tills nu har diskussionen hållits på en hyfsat acceptabel nivå från båda håll, men för eller senare kommer sanningen i dagen....
Tack
Minä: Varsågod, Fredrik. Så du tycker att alla kulturer är likvärdiga? Jag tycker annorlunda, och det har inget med ras att göra. Så nu lyckades du vifta bort mina sakargument med nåt slags moralisk överhet, nåt slags antirasistisk självgodhet. Oj-oj.
NN: De argumenten viftades bort av en enig värld redan 1945
Minä: Så i brist på substans, kastade du nazi-kortet på bordet! Du är en intellektuell ynkling.
YY: Visst, det vore väl fantastiskt om vi kunde enas.....alla, utan att förringa någon annan..
Minä: Varför skulle det vara fantastiskt att vi alla enades? Det är väl en grundsten i västerländsk demokrati, att tolerera olika åsikter och världsbilder?
Kiitoksia blueone, vielä kun osais ruottia :roll:
Lähi- ja tuttavapiirissäni ja suvussani on kyllä niin suomen- kuin riikinkinruotsalaisia, mutta silti minulle tuli jonkinlaisena järkytyksenä käymäni keskustelu kahden suomenruotsalaisen opiskelijanuoren kanssa. Keskustelimme eri puolueista, ja erittäin selväksi tuli että heille RKP on ainoa vaihtoehto. Koetin varovasti kysellä kantojaan mm. EU-asioihin tai muihin mielestäni tärkeisiin asioihin ja verrata niitä RKP:n kantoihin, mutta varsin selväksi tuli että sillä ei ole mitään väliä. RKP:tä äänestetään aina täysin riippumatta siitä, minkälaista politiikkaa se ajaa.
Hiukan offtopiciksi menee. Ketjun aloittajallakin olisi kyllä tuon keskustelukatkelman osalta olla hiukan vähemmän provokatiivinen ote kyllä keskusteluun...
Quote from: blueone on 01.10.2011, 21:47:06
En osaa mitään kuvankaappuksia tms hienouksia. Mutta kun kerta kiinnostuitte, niin alla otteita keskustelusta.
***
Vaikka Alt+PrtSc -näppäinyhdistelmä. Kaappaa koko näytön leikepöydälle. Sitten avaat kuvankäsittelyohjelman, Windows -käyttäjänä? Paint. Ctrl-V, tai Edit-> Paste. Rajaa turhat/henkilökohtaiset pois ruutunäkymästä, tallenna ja lähetä.
Noihin imgshackeihin tms. joutunee tunnukset tekemään, mutta helppoa on.
QuoteNN: Tills nu har diskussionen hållits på en hyfsat acceptabel nivå från båda håll, men för eller senare kommer sanningen i dagen....
Tack
Minä: Varsågod, Fredrik. Så du tycker att alla kulturer är likvärdiga? Jag tycker annorlunda, och det har inget med ras att göra. Så nu lyckades du vifta bort mina sakargument med nåt slags moralisk överhet, nåt slags antirasistisk självgodhet. Oj-oj.
NN: De argumenten viftades bort av en enig värld redan 1945
No just så!
Näinhän se aina menee; kulttuurit todellakin ovat arvotettavissa eri teemojen mukaan suhteessa toisiinsa; teemoja voisivat olla esimerkiksi tasa-arvo, naisten ja lasten oikeudet ja lasten / nuorten oikeus perusoppiin tmv. Sinä olit siis tasan tarkkaan kyllä oikeassa. Ja todellakin; heti, kun aletaan keskustella itse asioista, ladataan natsi-kortti ja vuosi 1945 pöytään todella nopeasti. Suht fiksujenkin ihmisten toimesta. Jotenkin sitä aina siinä vaiheessa pettyy, kun olisi odottanut toiselta tasokkaampaa keskustelua "loppuun asti". :roll:
Quote from: blueone on 01.10.2011, 21:47:06
En osaa mitään kuvankaappuksia tms hienouksia. Mutta kun kerta kiinnostuitte, niin alla otteita keskustelusta.
Minä: Bra! Men det här att dela sin kulturskatt är väl knappast samma sak som att göra våran höga nord till en allmän socialbyrå för hela mellanöstern och nordafrika
NN: O nej......Jag är emellertid alldeles övertygad om att denna allmäna socialbyrå skulle ha betydligt färre klienter, från alla geografiska områden, om det fanns en större vidsynthet och vilja till förståelse hos folk än den du visar...
Minä: Åhå, Fredrik. Så min brist på vidsynthet är orsaken till eländet och fattigdomen i outveckalde kulturer? Till att inget muslimskt samhälle någonsin uppnått demokrati? Och Stefan: jag respekterar dina åsikter, även om jag inte delar dem till fullo. Kastar nu bara fram några tankar. Hedersmord. Omskärelse av småflickor. Gruppvåldtäkter där motivet är att skända oss "otrogna".
XX: Alla kulturer dras med skuggsidor och mörkermän
Minä: Javisst, men somliga kulturer dras med ansenligt fler skuggsidor och mörkermän än andra. Jag talar om våldskultur, om hederskultur, om genitalkultur. Islam.
NN: Nejdå, det vore ju inte särskilt rättvist att lasta dig ensam för detta, men din och många andras brist på vidsynthet är en av flera orsaker till att det inte görs något åt dessa missförhållanden. Vad beträffar uttrycket "outvecklad" så är det något som får stå för dig. Jag kan inte se att vi på något sätt, kulturellt, för det var väl det vi talade om ?, står på ett högre plan än de ovan nämnda regionerna.
Minä: I motsats till dig, Fredrik, tycker jag absolut att vår västerländska, europeiska, anglosaxiska kultur och samhälle står högt ovanom afrikanska och/eller muslimska samhällsbyggen. Den vita mannen regerar, och det är ingen slump att så är fallet.
NN: Tills nu har diskussionen hållits på en hyfsat acceptabel nivå från båda håll, men för eller senare kommer sanningen i dagen....
Tack
Minä: Varsågod, Fredrik. Så du tycker att alla kulturer är likvärdiga? Jag tycker annorlunda, och det har inget med ras att göra. Så nu lyckades du vifta bort mina sakargument med nåt slags moralisk överhet, nåt slags antirasistisk självgodhet. Oj-oj.
NN: De argumenten viftades bort av en enig värld redan 1945
Minä: Så i brist på substans, kastade du nazi-kortet på bordet! Du är en intellektuell ynkling.
YY: Visst, det vore väl fantastiskt om vi kunde enas.....alla, utan att förringa någon annan..
Minä: Varför skulle det vara fantastiskt att vi alla enades? Det är väl en grundsten i västerländsk demokrati, att tolerera olika åsikter och världsbilder?
Olinkin jo tapailemassa sävelmää ja kurkustani alkoi kuulumaan hyräilyä. Mikähän ryhmä tämä on ja miten siihen pääsee mukaan keskustelemaan?
Quote from: MW on 01.10.2011, 22:05:32
Quote from: blueone on 01.10.2011, 21:47:06
En osaa mitään kuvankaappuksia tms hienouksia. Mutta kun kerta kiinnostuitte, niin alla otteita keskustelusta.
***
Vaikka Alt+PrtSc -näppäinyhdistelmä. Kaappaa koko näytön leikepöydälle. Sitten avaat kuvankäsittelyohjelman, Windows -käyttäjänä? Paint. Ctrl-V, tai Edit-> Paste. Rajaa turhat/henkilökohtaiset pois ruutunäkymästä, tallenna ja lähetä.
Noihin imgshackeihin tms. joutunee tunnukset tekemään, mutta helppoa on.
Kuten sanottua, tämä keskusteluryhmä on suljettu Facebook-ryhmä. Eli siellä puhutaan ihmisten omilla nimillä, myös minä, ja haluan pysyä nimettömänä. Ja sinne fb-ryhmän keskusteluun mahtuu väliin kaikenlaista epäolennaista. Onko nyt niin välttämätöntä teidän nähdä keskustelu kokonaisuutena? Eihän tässä yritetä todistella mitään juridisesti, kunhan kerroin kokemuksestani, ja tunteistani niistä.
Quote from: Kaptah on 01.10.2011, 22:01:19
Lähi- ja tuttavapiirissäni ja suvussani on kyllä niin suomen- kuin riikinkinruotsalaisia, mutta silti minulle tuli jonkinlaisena järkytyksenä käymäni keskustelu kahden suomenruotsalaisen opiskelijanuoren kanssa. Keskustelimme eri puolueista, ja erittäin selväksi tuli että heille RKP on ainoa vaihtoehto. Koetin varovasti kysellä kantojaan mm. EU-asioihin tai muihin mielestäni tärkeisiin asioihin ja verrata niitä RKP:n kantoihin, mutta varsin selväksi tuli että sillä ei ole mitään väliä. RKP:tä äänestetään aina täysin riippumatta siitä, minkälaista politiikkaa se ajaa.
Näinhän se menee; RKP ajaa parhaiten suomenruotsalaisten etuja ja asemaa, sekä kielipoliittisesti että muutenkin. Kukaan ei ole koskaan aikaisemmin kyseenalaistanut RKP:n asemaa samalla tavalla kuin Perussuomalaiset - poliittinen eliitti ja konsensus on saanut olla viime vaalien alle asti suht koskematon ja kyseenalaistamaton.
Quote from: blueone on 01.10.2011, 22:14:15

Ainakaan minä en ole liikkeellä muutoin, kuin mielenkiinnosta keskustella tämän ryhmän kanssa. Miten sinne pääsee mukaan?
QuoteMutta kuvaavinta oli erään kirjailijan kommentti minulle: "Eikö olisi fantastista jos voisimme kaikki olla samaa mieltä?"
Tämä on jo aika pelottavaa.
Ja kun vastasin että "Mitä fantastista siinä olisi, että oltaisiin kaikki samaa mieltä? Eikö länsimaisen yhteiskunnan peruspilareihin kuulu, että suvaitsemme eri
Klassinen esimerkki ruotsalaisesta kulttuurista. Kaikesta pitää keskustella, kaikesta voidaan sovitella, kärkkäys on häiritsevää.
Mohamed Rasoel (http://web.archive.org/web/20060617191123/http://www.childrenofmillennium.org/heroes/downfall.htm) huomasi täsmälleen saman piirteen hollantilaisissa.
Ruotsalaiset aivan oikeasti vierastavat suomalaista tapaa johtaa työpaikoilla, suora ja lakoniseen sävyyn lausuttu toteamus "No niin, täs on sulle pruju hoidettavaksi" pomon taholta mitä ilmeisimmin saisi monet svedut hämilleen.
Management by perkele tunnetaan Ruotsissa jonain vieraana elementtinä.
Tällaisen kulttuurin keskivertoedustajat ovat pulassa jos ne kohtaavat tribalistisen ja aggressioon luontevasti suhtautuvan kulttuurin edustajan jolle esim. päälle ajaneen fillaroijan vaistomainen hakkaaminen on luontevampaa kuin ruotsalaiselle joka pyytää joko vakuutustietoja tai soittaa poliisit. Kannattaa tutustua tuohon linkittämääni Mohamed Rasoel-nimimerkin kirjoitukseen.
Quote from: Brandöt on 01.10.2011, 22:15:37
Quote from: Kaptah on 01.10.2011, 22:01:19
Lähi- ja tuttavapiirissäni ja suvussani on kyllä niin suomen- kuin riikinkinruotsalaisia, mutta silti minulle tuli jonkinlaisena järkytyksenä käymäni keskustelu kahden suomenruotsalaisen opiskelijanuoren kanssa. Keskustelimme eri puolueista, ja erittäin selväksi tuli että heille RKP on ainoa vaihtoehto. Koetin varovasti kysellä kantojaan mm. EU-asioihin tai muihin mielestäni tärkeisiin asioihin ja verrata niitä RKP:n kantoihin, mutta varsin selväksi tuli että sillä ei ole mitään väliä. RKP:tä äänestetään aina täysin riippumatta siitä, minkälaista politiikkaa se ajaa.
Näinhän se menee; RKP ajaa parhaiten suomenruotsalaisten etuja ja asemaa, sekä kielipoliittisesti että muutenkin. Kukaan ei ole koskaan aikaisemmin kyseenalaistanut RKP:n asemaa samalla tavalla kuin Perussuomalaiset - poliittinen eliitti ja konsensus on saanut olla viime vaalien alle asti suht koskematon ja kyseenalaistamaton.
En laittaisi kovin voimakasta yhtäläisyysmerkkiä suomenruotsia äidinkielenään puhuvien ja RKP:n välille. Johtuen synnyinkaupungistani minulla on paljon ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvia lapsuudenkavereita ja heistä enemmistö ei todellakaan kannata RKP:n ajamia asioita mm maahanmuuttopolitiikan suhteen.
Quote from: Lodi on 01.10.2011, 22:20:59

Minun suvussani ei ole tapana puhua vähääkään politiikkaa, joten en tiedä yhtään mitä puoluetta sukuni äänestää, mutta ainakin nämä pari suht tuntematonta joiden kanssa puheeksi tuli sattuneesta syystä nimenomaan politiikka ja puolueet olivat nimenomaan sitä mieltä, että on automaatio äänestää RKP:tä. Aivan riippumatta siitä millaista politiikkaa mm. maahanmuuton suhteen ko. puolue ajaa.
Mun juttu alkoi tästä riikinruotsalaisesta fb-ryhmästä.
Nyt siirryttiin välillä suomenruotsalaisuuteen ja RKP:hen.
Sanonpa vaan, että olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä, paljasjalkainen siis, käynyt lastentarhat, koulut, sotaväen ja yliopiston ruotsin kielellä, Suomessa.
En ole ikinä äänestänyt RKP:tä. Olen aina vastustanut pakkoruotsia.
Viime keväänä tein hartiavoimin töitä Persujen eteen, ja sainkin monen ihmisen "näkemään valon", hah!
Quote from: blueone on 01.10.2011, 22:29:10

Minun frendeistäni yksi on ruotsinkielinen fennomaani.
Helvetin hyvä tyyppi.
Quote from: blueone on 01.10.2011, 22:14:15
Quote from: MW on 01.10.2011, 22:05:32
Quote from: blueone on 01.10.2011, 21:47:06
En osaa mitään kuvankaappuksia tms hienouksia. Mutta kun kerta kiinnostuitte, niin alla otteita keskustelusta.
***
Vaikka Alt+PrtSc -näppäinyhdistelmä. Kaappaa koko näytön leikepöydälle. Sitten avaat kuvankäsittelyohjelman, Windows -käyttäjänä? Paint. Ctrl-V, tai Edit-> Paste. Rajaa turhat/henkilökohtaiset pois ruutunäkymästä, tallenna ja lähetä.
Noihin imgshackeihin tms. joutunee tunnukset tekemään, mutta helppoa on.
Kuten sanottua, tämä keskusteluryhmä on suljettu Facebook-ryhmä. Eli siellä puhutaan ihmisten omilla nimillä, myös minä, ja haluan pysyä nimettömänä. Ja sinne fb-ryhmän keskusteluun mahtuu väliin kaikenlaista epäolennaista. Onko nyt niin välttämätöntä teidän nähdä keskustelu kokonaisuutena? Eihän tässä yritetä todistella mitään juridisesti, kunhan kerroin kokemuksestani, ja tunteistani niistä.
Ei toki, ota rennosti, ja tervetuloa.
Quote from: Lodi on 01.10.2011, 22:20:59
Quote from: Brandöt on 01.10.2011, 22:15:37
Quote from: Kaptah on 01.10.2011, 22:01:19
Lähi- ja tuttavapiirissäni ja suvussani on kyllä niin suomen- kuin riikinkinruotsalaisia, mutta silti minulle tuli jonkinlaisena järkytyksenä käymäni keskustelu kahden suomenruotsalaisen opiskelijanuoren kanssa. Keskustelimme eri puolueista, ja erittäin selväksi tuli että heille RKP on ainoa vaihtoehto. Koetin varovasti kysellä kantojaan mm. EU-asioihin tai muihin mielestäni tärkeisiin asioihin ja verrata niitä RKP:n kantoihin, mutta varsin selväksi tuli että sillä ei ole mitään väliä. RKP:tä äänestetään aina täysin riippumatta siitä, minkälaista politiikkaa se ajaa.
Näinhän se menee; RKP ajaa parhaiten suomenruotsalaisten etuja ja asemaa, sekä kielipoliittisesti että muutenkin. Kukaan ei ole koskaan aikaisemmin kyseenalaistanut RKP:n asemaa samalla tavalla kuin Perussuomalaiset - poliittinen eliitti ja konsensus on saanut olla viime vaalien alle asti suht koskematon ja kyseenalaistamaton.
En laittaisi kovin voimakasta yhtäläisyysmerkkiä suomenruotsia äidinkielenään puhuvien ja RKP:n välille. Johtuen synnyinkaupungistani minulla on paljon ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvia lapsuudenkavereita ja heistä enemmistö ei todellakaan kannata RKP:n ajamia asioita mm maahanmuuttopolitiikan suhteen.
Samansuuntaisia kokemuksia täälläkin, noin puolet kavereistani on alkujaan ruotsinkielisiä ja RKP ei mitenkään ponnahda esiin ja lisäksi nuivuutta joiltain löytyy minuakin enemmän.
Quote from: Suvaitsija on 01.10.2011, 21:51:57
Kiitoksia blueone, vielä kun osais ruottia :roll:
Älä ny viitti, kaikkihan me sitä osataan kun ollaan vuosikaudet sitä koulussa opiskelleet. ;D
Klassinen esimerkki ruotsalaisesta kulttuurista. Kaikesta pitää keskustella, kaikesta voidaan sovitella, kärkkäys on häiritsevää.
Mohamed Rasoel (http://web.archive.org/web/20060617191123/http://www.childrenofmillennium.org/heroes/downfall.htm) huomasi täsmälleen saman piirteen hollantilaisissa.
Ruotsalaiset aivan oikeasti vierastavat suomalaista tapaa johtaa työpaikoilla, suora ja lakoniseen sävyyn lausuttu toteamus "No niin, täs on sulle pruju hoidettavaksi" pomon taholta mitä ilmeisimmin saisi monet svedut hämilleen. Management by perkele tunnetaan Ruotsissa jonain vieraana elementtinä.
Tällaisen kulttuurin keskivertoedustajat ovat pulassa jos ne kohtaavat tribalistisen ja aggressioon luontevasti suhtautuvan kulttuurin edustajan jolle esim. päälle ajaneen fillaroijan vaistomainen hakkaaminen on luontevampaa kuin ruotsalaiselle joka pyytää joko vakuutustietoja tai soittaa poliisit. Kannattaa tutustua tuohon linkittämääni Mohamed Rasoel-nimimerkin kirjoitukseen.
[/quote]
Näin sen on oltava. Hollannissa taannoin asuessani huomasin kuinka hollantilainen nuoriso tykkäsi ruotsalaisesta kulttuurista. Jos he matkasivat pohjolaan, he menivät usein Tukholmaan, osa tietty läheisempään Tanskaan. Mutta Björn Borgia pidettiin ja paidat olivat limen vihreitä tai punaisia. Myös Ruotsin luonto ja kesä olivat upeita. Suomesta tiedettiin toki muista asiayhteyksistä mutta ei muodin tai arkitehtuurin puolesta. Ruotsi, tuo monen hollantilaisen idoli
Hollannissa tosin ollaan kovin paljon suorempia puheessa ja huumorissakin kenties, mutta samaa yltiöavoimuutta sieltä löytyy.
Suuresti arvostamani ystäväni, suomenruotsalainen nainen, sanoi rohkeasti, Svensk Ungdom'in aivopesemiä ystäviään uhmaten, äänestävänsä aina jotain muuta kuin RKP:tä. Syynä oli RKP:n näköalaton, koko poliittisen kentän kattaman näkemysyrjön hyväksyntä, kunhan se lausutaan ruotsiksi. Hän ei halunnut äänensä päätyvän jollekin älykkölarpparille kielipolitiikan vuoksi.
Seuranneessa keskustelussa käytettiin termejä "luopio", "petturi" ja "Juudas", mutta tottakai ihan ystävällisessä ja rakentavassa hengessä, kielipääoman tuhlaajatyttöä takaisin laumaan houkuteltaessa. Itse olisin heti vihille vienyt.