Taas tulee mielenkiintoista poliittisen historian kirjallisuutta, joka on luettava.
Yllättävää on, että hesari on edes julkaissut nämä artikkelit; toisaalta suomettumisen aika on ohi (valtaosin) ja monikultturistumisen aika on nyt, joten aikaansa kutakin.
Hesarin artikkeli: http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/It%C3%A4%C3%A4n+luovutettujen+kohtalot+julki/HS20110922SI1KU02goy
QuotePekka Kauppalan Paluu vankileirien teille on perustava tutkimus Suomesta 1939-55 Neuvostoliittoon luovutetuista ihmisistä.
Kauppala tutkii samalla noin 2400 sotavangin luovutusta Saksaan ja tulee eri päätelmiin kuin Elina Sana, jonka Luovutetut (2003) palkittiin Tieto-Finlandialla. Sanan mukaan luovutetut, joukossa juutalaisia ja puna-armeijan poliittisia politrukkeja, teloitettiin tai he nääntyivät natsivaltiossa.
Kauppalan arkistodokumentit osoittavat kuitenkin, että "pääosa saksalaisille siirretyistä neuvostosotavangeista on ollut Saksan palveluksessa". Politrukit olivat halukkaimpia yhteistyöhön, ja luovutetut juutalaispolitrukit toimivat Saksassa tiedustelutehtävissä. Heitä ei teloitettu.
QuoteTalvisodan päättyessä työvoimapula ei vielä vallinnut, ja koko sota oli Stalinille paha arvovaltatappio. Hän pelkäsi hirmuvaltansa romahdusta. Sen saivat Suomesta takaisin luovutetut neuvostoarmeijan yli 5000 sotavankia tuntea nahoissaan. Heitä rankaistiin pakkotyöleirillä, ja noin 120-500 teloitettiin.
Sotavangiksi joutuneita kohdeltiin Neuvostoliitossa rikollisina myös jatkosodan jälkeen. Mutta työvoimapula vähensi teloituksia, ja sotavankeutta seurasi vain 5-25 vuoden pakkotyöleiri. Karmea vankileirien saaristo, NKVD:n GULag toimi valtiona valtiossa. Orjatyö piti yllä suurvallan taloutta, kuten myös Hitlerin Saksan sotataloutta.
Tunnetuin Suomesta luovutettu sotavanki on 1941 Porlammin motista vangittu kenraali Vladimir Kirpitšnikov. Hänet teloitettiin 1950.
Vuonna 1944 Neuvostoliitto soti yhä, ja armeija tarvitsi miehiä. Sotavankeudesta palanneita pantiin tykinruoaksi rangaistuspataljooniin. Kuolleisuus oli niissä pienempi kuin GULagin leireillä.
Suomen ihmisluovutukset Neuvostoliittoon ovat nykypäivän ihmisoikeusnäkökulmasta kyseenalaisia. Kaikki tapahtui Neuvostoliiton ja sen Suomeen asettaman Valvontakomission julmistellessa.
Suomeen 1943 tuodut kymmenettuhannet inkeriläiset narrattiin lähtemään itään. Mutta suomalaisiin perheisiin otetut sadat pienet inkeriläiset orpolapset Suomen oli pakko lähettää Neuvostoliittoon.
Suomesta luovutettiin monia erilaisia ryhmiä, kuten saksalaissodan 1944 sotavangit (noin 2700). Siinä joukossa meni myös 21:n eri kansallisuuden siviilejä, joilla Suomi täydensi sotavankivajausta.
Alistumisesta Neuvostoliiton vaatimuksiin luistettiin oma-aloitteiseen luovuttamiseen. Tammikuussa 1948 kommunistien hallintaan joutunut Valpo vangitsi ja toimitti omavaltaisesti Neuvostoliittoon 14 Suomen armeijassa taistellutta virolaista. Suomen presidentti Paasikivi ja hallitus joutuivat tapahtuneen tosiasian eteen.
Leinon listalaisten luovuttaminen on tunnetuin tapaus. Sisäministeri Yrjö Leino ei Kauppalan mukaan käskenyt luovuttaa näitä 21:ta Suomen kansalaista, vaan vain pidättää. Pidätystä seuraavana päivänä listalaiset muilutettiin erikoislentona Malmilta Moskovaan. Takana olivat punaisen Valpon virkamiehet, jotka palvelivat Stalinin diktatuuria.
QuoteMikko Määttälän Vihollisina vangitut kuvaa sekin Suomen hallituksen ja Valpon toimintaa jatkosodan jälkeen syksyllä 1944, jolloin Suomessa olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset piti välirauhansopimuksen mukaisesti internoida, siis vangita leireille. Valpo haali internoitavia Valvontakomission mieliksi.
Keksittiin, että myös saksalaisten ja unkarilaisten kanssa naimisissa olleet naiset lapsineen kelpaavat leireille lukumääriä lisäämään.
Sairaat ja vanhukset myös. Valvontakomissio ei tätä edes edellyttänyt. Leirittäminen toteutettiin mekaanisesti. Valvontakomissio vaati piikkilangat leirin ympärille ja moitti oloja liian hyviksi.
Leirioloissa vierähti yli kaksi vuotta. Määttälä kuvailee kirjavaa leirielämää karkuretkineen, riitoineen ja kommelluksineen. Hän on tehnyt aiheesta myös televisiodokumentin.
Olot huononivat, kun kommunistit valtasivat Valpon. Lopulta 15 internoitua karkotettiin Saksaan, osa morfiinilla huumattuina.
Karkotetut valitsi mielivaltaisesti Valpon vasikka, liukas takinkääntelijä Friedrich Ege - jolle myönnettiin 1973 Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki suomalaisen kirjallisuuden edistämisestä Saksassa.
Lasten nuket ja polkupyörät luovutettiin saksalaisomaisuutena Neuvostoliittoon. Samoin otettiin asunnot yksihuoltajiltakin, jos ex-aviomies oli ollut saksalainen. Tämä Neuvostosuhteiden kehittämiseksi.
Määttälä kuvaa pitkään vaietun asian Suomen sodanjälkeisessä historiassa hyvin.
Tässähän olisi tutkijatohtori Inari "Mengele" Sakille oivaa materiaalia psykologiseen puoskarointiinsa? Vai eikö se palvele oikeaa agendaa?
Tässäpä ajattelemisen aihetta kerrakseen. Jotkut opportunistit ovat lyöneet rahoiksi Suomen luovuttamista juutalaisiata koska holocaust ja politrukkien luovuttamisesta koska nazi. Mutta kuinkas kaikki olikaan?
Lisäksi 1918-1944 Suomea on syytetty valkofascismista, mutta kuinkas asia olikaan silloin ja kuinkas 1944-1992? Moniko edes muistaa, että Lapuanliike syntyi vastareaktiona SDP:n vasemmistosiiven ja kommunistien- erityisesti Suomen vientiteollisuuden lakoilla sabotoinnista, poliittisista murhista ( erityisesti Itä-Suomen metsätyömailla) ja muusta suhmuroinnista,so. vallankumouspyrkimyksitä.
Punaista terroria sen sijaan oli 1944-1955 tapahtuneet "pakkoluovutukset" ,so. poliittisesti korrektit ihmisten pakkosiirrot Neuvostoliiton - de facto -keskitysleireille orjatyöhon, nälkäkuolemaan tai teloitettavisksi.
Tämänkin valossa on Paavo Lipposen aivokaasuissa syntyneet törähtelevät syytteet PerusSuomalaisten demokratian halventamisesta mielenkiintoisia. No, ehkä omien ongelmien ulkoistamispyrkimys koskemaan PerusSuomalaisia on jonkinlaista henkistä terapiaa elon iltaruskossa.
Tosin sen terapian voisi aloittaa tunnustamalla tosiasiat ja avaamalla vaikkapa Stasi-listat ja muistelemalla omia oikeiden diktatuurien hypetyksiä.
Historia kaipaa aina "uutta tulkintaa" ja "parantelua", mutta tulevaisuus on tärkeämpi koska siihen voi vielä vaikuttaa. Samat vankileirien saaristot ovat tänä päivänä amerikan yhdysvalloissa, ja vankilentoja kulkee Suomestakin silloin tällöin. Vielä suuremmaksi on noussut amerikkalainen tiedustelutoiminta. Se on ylittänyt Itä-Saksan kuuluisan Stasin henkilömäärissä (sekä absoluuttisena että suhteessa väestön kokoon), rahoituksen määrässä (sekä absoluuttisena että suhteessa) ja oikeuden "halveksunnassa" - tiedustelu on täysin lain yläpuolella. Suomessa tämä US-Stasi ("homeland security") toimii lähinnä internetin valvojana ja valtion tiedusteluviranomaisten tarkkailijana: valvontakomissioista meillä on nii-in hyviä kokemuksia.
Mitä historia sitten opettaa meille? Valvontakoneisto on sairaan valtion epätoivoinen yritys jatkaa elämää. Jos Paavo "demokratian ylistäjä" Lipponen kertoi Suomen valtion salaisuuksia amerikan tiedusteluviranomaisille - ilman keneltäkään luvan kysymistä, kuten Wikileaks vuodoista paljastui, niin arkadianmäen teatterin jo vuosikymmeniä jatkunut esitys "turhan tärkeitä tyhjäntoimittajia" voitaisiin hyvin vaihtaa todellisuutta kuvaavaksi "NSAn lampaat". On tyhmää antaa olla häviäjän matkassa katkeraan loppuun asti. Luovutaan "american dreamista" ja käydään se Lapin sota, jotta saadaan uuden supervalta Kiinan kanssa paremmat rauhanehdot.