QuoteSosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo, että eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho on pantu seurantaan.
Backmanin mukaan Halla-aho ei ole Norjan pommi- ja ampumistragedian jälkeenkään siivonnut riittävästi sanomisiaan vaan on sanonut esimerkiksi, että maahanmuutto on hanurista.
Jo aikaisemmin puoluesihteeri Mikael Jungner arvosteli voimakkaasti Halla-ahon sanomisia ja ehdotti, että hänen perussuomalaisten pitäisi harkita Halla-ahon eroa mm. maahanmuutto- ja poliisiasioita käsittelevän valiokunnan johdosta. Halla-aho ei ollut moksiskaan.
On selvää, että hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa tai aseita koskevat esitykset, jos sellaisia on tullakseen, joutuvat Halla-ahon mankelissa melkoiseen puristukseen. Puheenjohtajalla on halutessaan mahdollisuus monin tavoin jarruttaa hallituksen esitysten etenemistä, vaikka yksinään hän ei voi niitä jäädyttää, jos hallituspuolueiden rivit eivät rakoile.
Perussuomalaisilla on toinenkin merkittävä paikka eduskunnassa, joka voi johtaa ristiriitoihin. Puolustusvaliokuntaa johtaa Jussi Niinistö, joka on selväsanaisesti tyrmännyt jokseenkin kaikki esillä olleet ajatukset puolustusvoimien uudistamisesta.
Niinistö on jopa väittänyt, että hallituksella olisi salainen suunnitelma Suomen viemisestä Natoon. Tähän hän sai aiheen puolustusministeri Stefan Wallinin taannoisesta lausunnosta, jonka mukaan hallitusohjelmassa sovitut säästöt lisäävät paineita Suomen Nato-jäsenyydelle.
Kataisen hallitus ei takuulla tuo eduskuntaan mitään, mikä edes haiskahtaa Natolta. Silti edessä on silti kipeitä ratkaisuja ja varuskuntien lakkauttamisia. Ikäluokat supistuvat, eikä kaikki koulutustiloja yksinkertaisesti ole mahdollista pitää yllä.
Wallin ja puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen ovat yhdessä varoittaneet, ettei hallitusohjelmassa sovitut säästöt väistämättä heikentävät Suomen puolustuskykyä. Näin käy sitä varmemmin, mitä enemmän säästetään koulutuksesta eikä seinistä.
Ensimmäinen vastakkainasettelu Jussi Niinistön ja hallituksen välillä tulee jo, kun puolustusvaliokunta alkaa käsitellä hallituksen tuoretta esitystä jalkaväkimiinojen kieltämisestä. Niinistö on jo ilmoittanut vastustavansa lakiesitystä, jonka myötä Suomi voi liittyä Ottawan sopimukseen, joka solmittiin Oslossa vuonna 1997.
Miinalaille löytyy oppositiosta varmaan runsaasti muitakin vastustajia. Korvaavien asejärjestelmien luominen tulee moninverroin miinoja kalliimmaksi. Siksi miinoista luopumista pidetään kovin kalliina tilanteessa, missä säästöjä on haettava kaikista mahdollisista kohteista myös puolustuksessa.
Niinistö on taustaltaan historian tutkija ja dosentti sekä Helsingin yliopistossa että Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hän tullee olemaan hallituksen puolustussuunnitelmille samanlainen kanto kaskessa kuin kaimansa Halla-Aho omalla tontillaan.
http://www.kainuunsanomat.fi/Paakirjoitukset/1194694440191/artikkeli/perussuomalaisilla+kaksi+napapaikkaa.html
On se NIIN väärin kun perus-suomalaiset kantavat vastuuta eduskunnassa.
Opposition siis pitäisi ajatella hallituksen kanssa yhtenevästi? Minusta Halla-aho ja Niinistö ovat parhaita mahdollisia valintoja näihin tehtäviin. Ja se nyt vaan korpeaa demareita.
QuoteSosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo, että eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho on pantu seurantaan.
Kyllä on härskiä touhua. Tässä huokuu kuin demarit olisi jokin maailman napa jonka pillin mukaan tanssitaan. Onkohan demareilla käytössään taas mustat listat vihollisista ja vastustajista. Halla-aho ja Niinistö on tosiaan parhaat miehet noille paikoille. Toivottavasti kuntavaaleissa kansa puhuu vielä kovemmin niin siinähän sitten taas saa pöyristyä ja "kouluttaa" niitä valtuutettuja vääriltä mielipiteiltä ja vihapuheilta ;D
...on pantu seurantaan...
Nyt tarkkana Jussi ! Ei kiroilua, olutta eikä vieraita naisia. Ura voi olla mennyttä.
Quote from: Rapsakka Rapu on 30.08.2011, 10:48:22
Opposition siis pitäisi ajatella hallituksen kanssa yhtenevästi? Minusta Halla-aho ja Niinistö ovat parhaita mahdollisia valintoja näihin tehtäviin. Ja se nyt vaan korpeaa demareita.
SDP ja Kok. voivat olla varmoja että heidän ehdotuksensa puretaan osiin ja p*rseilyt tuodaan myos julkisuuteen.
Enään ei voida luottaa enemmistöpäätoksiin jotka juntattaisiin hiljaisuudessa valiokunnissa läpi.
Kyllä minua jurppisi ja mielellään hallitus näkisi valiokuntien johdossa joo-joo miehiä ja naisia joita kiinnostaa vain kokouspulla eikä veneen keikuttamisen vaatima työ nappaa.
Quote from: RR on 30.08.2011, 10:33:41
QuoteKataisen hallitus ei takuulla tuo eduskuntaan mitään, mikä edes haiskahtaa Natolta.
http://www.kainuunsanomat.fi/Paakirjoitukset/1194694440191/artikkeli/perussuomalaisilla+kaksi+napapaikkaa.html
Hah! Kataisen track record puhuu kyllä aivan muuta. Ei kannattaisi mennä takaamaan Kataisen tekemisiä ;D. Hyvä ystäväni on puolustusvoimissa töissä ja kyllä siellä "arvovaltaisia vieraita" jo osallistuu harjoituksiin.
Kainuun Sanomilta selvästi puuttuu syväkurkut puolustusvoimista tai kirjoittavat Oikeaa Totuutta
TM.
Quote from: ttw on 30.08.2011, 10:55:42
QuoteSosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo, että eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho on pantu seurantaan.
Kyllä on härskiä touhua. Tässä huokuu kuin demarit olisi jokin maailman napa jonka pillin mukaan tanssitaan. Onkohan demareilla käytössään taas mustat listat vihollisista ja vastustajista. Halla-aho ja Niinistö on tosiaan parhaat miehet noille paikoille. Toivottavasti kuntavaaleissa kansa puhuu vielä kovemmin niin siinähän sitten taas saa pöyristyä ja "kouluttaa" niitä valtuutettuja vääriltä mielipiteiltä ja vihapuheilta ;D
Ylimielistä käytöstä. Ikäänkuin ovat persujen yläpuolella kontrolloimassa heitä. Tähän pitää ilman muuta vastata jyrkästi. Odotamme toimenpiteitä.
Quote from: RR on 30.08.2011, 10:33:41
QuoteSosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo, että eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho on pantu seurantaan.
http://www.kainuunsanomat.fi/Paakirjoitukset/1194694440191/artikkeli/perussuomalaisilla+kaksi+napapaikkaa.html
Demarit ampuvat omaan nilkkaansa koko ajan. Kansan syvät rivit kun eivät hyväksy tuollaista retoriikkaa saatikka toimintaa. Kiitos Jouni Backman.
Minusta HommaForumin pitäisi laittaa sosialistit backman ja jungner vieläkin tarkempaan seurantaan.
Eikä tekisi ollenkaan pahaa seurata toisella silmällä sosialistien p. lipponen ja tuomioja tekemisiä. paavo l:kin siellä kulisseissa vielä häärii, joten....
Quote from: Roope2 on 30.08.2011, 10:57:42
...on pantu seurantaan...
Nyt tarkkana Jussi ! Ei kiroilua, olutta eikä vieraita naisia. Ura voi olla mennyttä.
Lämmitelläänkö tässä vanhaa kunnon STASIA?
Quote from: Rapsakka Rapu on 30.08.2011, 10:48:22
Minusta Halla-aho ja Niinistö ovat parhaita mahdollisia valintoja näihin tehtäviin. Ja se nyt vaan korpeaa demareita.
Äläpä muuta virka. Tuntuu varmaan kamalalta kun kakulle on tullut uusia jakajia.
Backmanin puhuva pää on taas OPEN. Ja puhuva pää on seurannassa. Backman ei ole Norjan pommi- ja ampumistragedian jälkeenkään siivonnut riittävästi sanomisiaan vaan on sanonut esimerkiksi, että Halla-aho on hanurista.
b]"Puheenjohtajalla on halutessaan mahdollisuus monin tavoin jarruttaa hallituksen esitysten etenemistä, vaikka yksinään hän ei voi niitä jäädyttää, jos hallituspuolueiden rivit eivät rakoile." [/b] Onneksi näin on, sillä puhuviltapäiltä voi irrota jotain muutakin, kuin vain puhetta.
Backmanin taustoista löytyy taatusti jotakin arkaluonteista, salattua ja epäedullista. Kaivetaanko saasta esille, kun poika kehtaa repiä leukojansa toisten kansanedustajan asettamisesta "seurantaan"? Julkisilla asiakirjoilla ja paikkakuntalaisten haastatteluilla pääsee jo pitkälle.
Quote from: Axel Cardan on 30.08.2011, 12:00:05
Pitkin hampain minun on myönnettävä, että olen taipuvainen Backmanin kannalle tässä hanurikommenttikiistassa. Parlamentaarikon ja valtiomiehen pitäisi todella välttää alatyylisiä ilmaisuja, ellei kyse ole yksityisestä keskustelusta. Hillitty kielenkäyttö on vähän sama asia kuin kravatti; molemmat kuuluvat asiaan. Kommentin asiasisällössä ei tietenkään ollut mitään vikaa. Haitarista mikä haitarista.
Se millä tavoin tämä skisma heijastaa SDP:n valtapyyteitä, on kokonaan toinen asia.
Sekin hanurikommentti taidettiin mediaan repiä facebook-sivulta. Kaikenlaiset myyrät kyttää Perussuomalaisten jäsenten ja edustajien facebook-profiileja sekä mitä siellä keskustellaan, sanotaan tai muuten vaan vitsaillaan. Sitten revitään otsikoita. Vaikka politikko joutuukin luopumaan osasta yksityisyyttä niin kyllä joku raja on vedettävä. Jos ollaan lomalla niin voidan olla vaikka ilman paitaa kännissä, heittää läppää omilla sivuilla jne. Eri asia kun ollaan taas "virassa".

Näin juuri!
Tuossa asiassa ajattelen samoin. Ja tosiaan, enpä juuri Backmanista muuten niin perusta... Mut tässä asiassa on kyllä mielestäni oikeassa. Ehkä tollaset "seurantaan ottamiset" vois silti jättää omaksi tiedokseen.
Eduskunta ei ole Hommaforum. Täällä me voimme käyttää kärjekkäämpääkin kielenkäyttöä omanlaisine sanastoineen ("mokutus", "nuiva", "suvis", "maahanmuutto on hanurista" jne. jne.) ja se jopa kuuluu asiaan - kuten nettikeskusteluissa ylipäätään. Mutta siinä vaiheessa kun on kyse kansanedustajasta ja hallintovaliokunnan puheenjohtajasta, niin pitäisi kenties hiukan miettiä niitä sananmuotojaan.
Halla-ahon FB-profiili on julkinen.
Kyllä poliitikkojen FB-profiileja tietenkin seurataan, oli kyse sitten Halla-ahon tai jonkun muun profiilista.
Mahtaakohan Hallis kauhultaan saada yöllä nukutuksikaan, kun tietää Batmanin seuraavan häntä herkeämättä? :roll:
QuoteBackmanin mukaan Halla-aho ei ole Norjan pommi- ja ampumistragedian jälkeenkään siivonnut riittävästi sanomisiaan vaan on sanonut esimerkiksi, että maahanmuutto on hanurista.
Taitaa olla eroa mitä Jussi on sanonut ja sillä mitä Jussi on Backmanin mukaan sanonut.
Onkohan Backman siivonnut sanomisiaan vai valehteleeko tarkoituksella?
Quote from: Axel Cardan on 30.08.2011, 12:17:15
Quote from: ttw on 30.08.2011, 12:09:54
Vaikka politikko joutuukin luopumaan osasta yksityisyyttä niin kyllä joku raja on vedettävä. Jos ollaan lomalla niin voidan olla vaikka ilman paitaa kännissä, heittää läppää omilla sivuilla jne. Eri asia kun ollaan taas "virassa".
Olen eri mieltä, ttw, mutta en käy kiistelemään asiasta. Menestyvä poliitikko ei mielestäni voi toimia tässä asiassa normivirtasen säännöillä.
Varmuuden vuoksi on sanottava, että Halla-ahon saavutukset ovat toki hänen erheisiinsä verrattuna ylivertaiset, ja meikäläisen tuki on jatkossakin taattu.
Toki edustajan pitää käyttäytyä suht asiallisesti, mutta mielestäni kansanedustajallakin pitää olla työn ulkopuolella ns omaakin elämää. Ja ovathan osa edustajista ihan normivirtasia ja jytky toi ison läjän sellaisia ;)
Jos Jussi heittää pari kommenttia demareiden olemuksesta sekä multikultista niin iso haloo. Miksi sitten ei muita laiteta seurantaan samanlaisesti. Kuinka paljon on viime vuodet lyöty toisten puolueiden kautta sekä media siinä mukana vielä osaa PS:n politikoita. On ties minkälaista kieltä käytetty. Jos peliin lähtee hyökkäämään niin sitä voi vastapalloon tulla takaisinkin.
Miksei muuten kukaan halua kuunnella Puheloista kun sanoo että varuskuntia tulisi lakkauttaa?
Batman ei ymmärrä että hänen herraskaisen pyöreä puheensa ei vetoa ihan kaikkiin.
Quote from: Johannes Krauser II on 30.08.2011, 12:51:40
Miksei muuten kukaan halua kuunnella Puheloista kun sanoo että varuskuntia tulisi lakkauttaa?
Siksi koska se ruotsinkielinen on listalla ekana? Vai...?
Kyllähän noilla joillakin maahanmuuttajilla hanureita näkyy. Miten tämä liittyy Norjan terrori-iskuun?
Demarit tekevät itsestään täydellisen pellen :facepalm: Oletteko muuten huomanneet että Urpilainen ei ole millään tavalla lähtenyt kolmen muskettisoturin(Jungner, kävelevä moppi&Backman) persuajojahtiin mukaan??
Demareille pieni varoitus, se poliittinen ylimielisyys ja besserwisseröinti kapsahtaa vielä omaan nilkkaan...
Quote from: ttw on 30.08.2011, 12:09:54
Quote from: Axel Cardan on 30.08.2011, 12:00:05
Pitkin hampain minun on myönnettävä, että olen taipuvainen Backmanin kannalle tässä hanurikommenttikiistassa. Parlamentaarikon ja valtiomiehen pitäisi todella välttää alatyylisiä ilmaisuja, ellei kyse ole yksityisestä keskustelusta. Hillitty kielenkäyttö on vähän sama asia kuin kravatti; molemmat kuuluvat asiaan. Kommentin asiasisällössä ei tietenkään ollut mitään vikaa. Haitarista mikä haitarista.
Se millä tavoin tämä skisma heijastaa SDP:n valtapyyteitä, on kokonaan toinen asia.
Sekin hanurikommentti taidettiin mediaan repiä facebook-sivulta. Kaikenlaiset myyrät kyttää Perussuomalaisten jäsenten ja edustajien facebook-profiileja sekä mitä siellä keskustellaan, sanotaan tai muuten vaan vitsaillaan. Sitten revitään otsikoita. Vaikka politikko joutuukin luopumaan osasta yksityisyyttä niin kyllä joku raja on vedettävä. Jos ollaan lomalla niin voidan olla vaikka ilman paitaa kännissä, heittää läppää omilla sivuilla jne. Eri asia kun ollaan taas "virassa".
Fakta on kuitenkin se että kokolailla koko media kyttää herkeämättä persuja jos jotain ajattelematonta sattuisi tipahtamaan.. Ja onhan sitä nyt vähän joskus tipahtanutkin. Ei silti, jos ei tapahda tai tipahda niin aina voi suoraan valehdella kuten sossu bäckman teki.
Quote from: Blanc73 on 30.08.2011, 13:23:02
Demarit tekevät itsestään täydellisen pellen :facepalm: Oletteko muuten huomanneet että Urpilainen ei ole millään tavalla lähtenyt kolmen muskettisoturin(Jungner, kävelevä moppi&Backman) persuajojahtiin mukaan??
Demareille pieni varoitus, se poliittinen ylimielisyys ja besserwisseröinti kapsahtaa vielä omaan nilkkaan...
Ollaan huomattu.
Jutta tajuaa, ettei ihan kaikkien siltojen polttaminen Soinin suuntaan ole viisasta.
Jos/kun tulee pikavaalit, niin sosialistit ja persut joutuisivat hautaamaan sotakirveensä, eikä junkkeria ja batmania varmasti nähtäisi ihan heti eturivitehtävissä.
Tilanne on kaikenkaikkiaan absurdi. Jussi sanoo tuhmasti, niin meidän maata johtavat ammattipoliitikkomme menettävät täysin todellisuudentajunsa ja menettävät kykynsä keskittyä sisältöön. Jos näitä kahta nyt näillä ammattipoliitikoilla on edes koskaan ollut.
Ammattipoliitikot.. joopa joo.
Antaa Backmanin seurailla, onhan tämä vapaa maa. Ja kuten sanottu, me voimme puolestamme seurailla Backmania ja älähtää seuraavan kerran, kun hän taas sanoo jotain tyhmää. Kyllä maahan melua mahtuu.
Quote from: Axel Cardan on 30.08.2011, 12:43:29
... Backman kuorii nyt kermoja pinnalta tämän pirunkeuhkoksikin kutsutun soittimen takia. Ja vain sen takia.
Tiedä häntä...mieluumminkin tuntuu siltä, että Backman ampuu itseään jalkaan noilla viimeaikaisilla ulostuloillaan.
Siis oliko se hanuri nyt tässä huonoa makua? Eikö se ole se että Jussi ylipäätään pysyi kannassaan, että huono maahanmuutto on huonoa, ja sanoi sen vielä ääneen heti Norjan jälkeen?
Jos olisi sanonut että perseestä, olisimmeko kaikki sitä mieltä että hyi ruma sana, olisi nyt edes sanonut vaikka sievistellen että hanurista?
Perse on ruma sana joten hanurikin rumahko, mutta vittu se vasta haisee hyvälle. Kaksoisstandardit ovat hanurista mutta anonyymiys kivaa. Terveisiä Apuselle.
Quote from: RR on 30.08.2011, 10:33:41
QuoteSosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo, että eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho on pantu seurantaan.
http://www.kainuunsanomat.fi/Paakirjoitukset/1194694440191/artikkeli/perussuomalaisilla+kaksi+napapaikkaa.html
Bold.minä
Tuota sen noin.
Mitenkä se seuranta tapahtuu?
Kuka seuraa?
Miksi seuraa?
Mihin seuraa?
Millä seuraa?
Millä oikeudella seuraa?
Mitä seuraa?
Eikö tuollainen seurantaan laittoilmoitus ole uhkausilmoitus?
Tämän on kuin jostain mafia-elokuvasta.
Voisiko se olla valtiopetoksen yritys?
Voisiko se olla häirintää?
Quote
Backmanin mukaan Halla-aho ei ole Norjan pommi- ja ampumistragedian jälkeenkään siivonnut riittävästi sanomisiaan vaan on sanonut esimerkiksi, että maahanmuutto on hanurista.
Backmanni vois olla valehtematta, ohessa mitä jussi todella sanoi.
Jouni Backman sanoo, että eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho on pantu seurantaan.
Tuo vain omaa itseään ajatteleva pyrkyri muka seuraa Jussin uraa? Me kyllä olemme seuranneet tuon SDP:n surkuhupaisan luomuksen "uraa" jo vuosikymmeniä. Naurettava tyyppi. Ei tarvitse paljon googlella kaivella, kun jo näkee millaisesta ihmisestä on kyse. En mielelläni mene henkilökohtaisuuksiin, mutta kun tämä tyyppi otti Jussin tähtäimeen niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jouni_Backman
http://hikipedia.info/wiki/Jouni_Backman
Quote from: Leso on 30.08.2011, 12:57:06
Quote from: Johannes Krauser II on 30.08.2011, 12:51:40
Miksei muuten kukaan halua kuunnella Puheloista kun sanoo että varuskuntia tulisi lakkauttaa?
Siksi koska se ruotsinkielinen on listalla ekana? Vai...?
Eikö Jussi Niinistökin ole ollut lakkauttamisia vastaan? Puheloinenhan on ollut lopettamassa useampia yksiköitä kerralla että koulutuksen taso taataisiin ja materiaalista ei jouduttaisi tinkimään niin paljoa kun saapumiserät kuitenkin pienenevät eikä näin monille varuskunnille ole tarvetta. Maavoimillahan on käytössä ainakin 40-vuotiaita vaunujakin, joita varmaan soisi uusittavan jossain välissä.
Kepuhan tässä on ennen ollut kai kiivaimpana vastustajana, mutta olen ainakin ollut siinä käsityksessä että perussuomalaiset eivät myöskään halua kuunnella komentajaa koska lakkautukset kuulostavat ikäviltä.
Quote from: Onkko on 30.08.2011, 16:54:55
Quote
Backmanin mukaan Halla-aho ei ole Norjan pommi- ja ampumistragedian jälkeenkään siivonnut riittävästi sanomisiaan vaan on sanonut esimerkiksi, että maahanmuutto on hanurista.
Backmanni vois olla valehtematta, ohessa mitä jussi todella sanoi.
Kiitos linkistä.
Olisikohan Jouni 'yhteiset rantasaunat' Backman toivonut sosialistien asettavan hänet SDP:n presidenttiehdokkaaksi nyt, vai vasta vuoden 2018 vaaleihin?