Suomen kehitysyhteistyö vuonna 2011 oli 1074 miljoonaa euroa.
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15392&contentlan=1&culture=fi-FI
Tänään julkistettiin valtion talousarvio. Sen osalta seuraava lainaus kertoo jotakin:
http://www.vn.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=335552
QuoteValtion kehitysyhteistyömenojen arvioidaan vuonna 2012 olevan yhteensä
1201 miljoonaa euroa, joka vastaa noin 0,59 prosenttia bruttokansantulosta. Suomi on sitoutunut Eurooppa-neuvoston päätökseen saavuttaa 0,7 prosentin tavoite vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää tasaisella vauhdilla noin 0,036 prosenttiyksikön kasvua vuosina 2013 – 2015.
1201-1074= 127 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2011 :flowerhat:
Älkää ny viittikö nillittää noin pienistä, ei se maksa vuonna 2012 kuin vain ja ainoastaan n.3 290 410 joka päivä ihan koko vuoden (viikonloput mukaanlukien).
Kyllä meillä on varaa!
Kunnilta leikataan, jotta on varaa lahjoittaa ulkomaille yli kolme miljoonaa JOKA PÄIVÄ.
Siihen kun lisätään vielä Portugali-, Irlanti-, Kreikka- ja Islanti-paketit, niin luku liki 20 miljoonaa, JOKA PÄIVÄ.
EKP:n kautta tapahtuvasta lainoituksesta puhumattakaan.
Seuraavaa Jytkyä odotellessa...
Verotusta voisi yksinkertaistaa. Verotuksen voisi jakaa kunnallis-, Suomi- ja maailmaveroihin. Ensimmäinen vero jäisi kotikunnalle, toinen Suomen valtiolle Suomeen käytettäväksi ja kolmas lahjoitettaisiin muihin maihin. Tämähän on jo nytkin tilanne, mutta lahjoitukset muille maille tehdään valtion tuloista.
Kolmen saajan järjestelmällä myös vaalikamppailu olisi helpompaa. Eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta voisivat joka vaaleissa kilpailla sillä, kuka tarjoaa kovimman korotuksen maailmaveroon. Suurituloisen tuloista voisi esimerkiksi mennä 20 % kunnalle, 20 % maailmalle ja 10 % Suomelle.
Quote from: mikkoR on 22.08.2011, 16:41:58
Älkää ny viittikö nillittää noin pienistä, ei se maksa vuonna 2012 kuin vain ja ainoastaan n.3 290 410 joka päivä ihan koko vuoden (viikonloput mukaanlukien).
Kyllä meillä on varaa!
Vuorokaudessa lapioidaan enemmän rahaa kankkulan kaivoihin sekä gebardisuikille kuin sen surullisen kuuluisan reumasairaalan pelastaminen olisi maksanut. Muitakin kohteita olisi lukemattomia. Hitto nuo tärähtäneet vihervasemmistolaiset on suvaitsemattomia suomalaisia kohtaan. Kouluja lakkautetaan, maaseutu autioituu, kaupungit täynnä slummeja sekä ihmiset pakotetaan neukkukuutioihin, huuhaa ilmastofanatismi vie turmioon talouden/teollisuuden, poliisit kortistossa, rikolliset porskuttaa..........
Quote from: Ant. on 22.08.2011, 17:12:56
Verotusta voisi yksinkertaistaa. Verotuksen voisi jakaa kunnallis-, Suomi- ja maailmaveroihin. Ensimmäinen vero jäisi kotikunnalle, toinen Suomen valtiolle Suomeen käytettäväksi ja kolmas lahjoitettaisiin muihin maihin. Tämähän on jo nytkin tilanne, mutta lahjoitukset muille maille tehdään valtion tuloista.
Kolmen saajan järjestelmällä myös vaalikamppailu olisi helpompaa. Eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta voisivat joka vaaleissa kilpailla sillä, kuka tarjoaa kovimman korotuksen maailmaveroon. Suurituloisen tuloista voisi esimerkiksi mennä 20 % kunnalle, 20 % maailmalle ja 10 % Suomelle.
Erinomainen ehdotus. Samalla voisi perustuslailla rajoittaa velkaantumisen määrää siten, että lisävelkaantuminen olisi pakko maksaa takaisin vaalikauden aikana. Tai edes velkakatto, jota voisi nosta vain 2/3 enemmistöllä eduskunnassa.
Quote from: -gentilhommehki- on 22.08.2011, 16:08:41
1201-1074= 127 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2011 :flowerhat:
Taas PS kannatus nousi -ja hallituspuolueiden väheni. Näin uskon.
Ps. Eikö kehitysapua olisi järkevämpi sitoa, suhteuttaa valtion velan suuruuteen, eikä BKT:n suuruuteen.
Vertailun vuoksi: 1201 miljoonalla eurolla olisi voinut pelastaa Heinolan reumasairaalan noin 600 kertaa. Mutta rahan kaataminen kehitysavun pohjattomaan kaivoon on Kataisen sosialistihallitukselle tärkeämpi prioriteetti kuin omien kansalaisten terveys.
Suomen kehitysyhteistyömaksatukset 2000-2009 Miljoonaa euroa
402,40/434,37/490,43/494,32/547,23/725,70/664,77/716,87/808,20/926,50
Lähde: Tilastokeskus (http://pxweb2.stat.fi/Dialog/varval.asp?ma=kehyt_tau_101_fi&path=../database/StatFin/jul/kehyt/&lang=3&multilang=fi)
2011 siis 1201,00 ja 2010 1074,00
1991 ja 1994 luvut mielenkiintoisia. Arvaan että 2011 on uusi 1991.
Kehitysaputavoitteen saavuttaminen vaikeutumassaQuoteKehitysaputavoitteen saavuttaminen vaikeutuu huomattavasti, jos valtiovarainministeriön budjettiesitys toteutuu. Näin arvioidaan ulkoministeriöstä.
Kansainvälisesti Suomi on sitoutunut siihen, että kehitysyhteistyön varat olisivat 0,7 prosenttia bruttokansantulosta vuonna 2015. Tänä vuonna Suomen on tarkoitus käyttää köyhien maiden auttamiseen runsaat miljardi euroa. Se on 0,58 prosenttia bruttokansantulosta.
Valtiovarainministeriön ja ulkoministeriön näkemykset varsinaiseen kehitysyhteistyöhön osoitettavista varoista eroavat selvästi toisistaan. Ensiksi mainitun papereissa määrärahat ovat vajaat 890 miljoonaa euroa. Se on lähes 80 miljoonaa vähemmän kuin mitä ulkoministeriö on ehdottanut.
Valtiovarainministeriön lukemilla kehitysaputavoitteen saavuttaminen edellyttäisi varsin rajua nousua myöhemmin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011082214243875_uu.shtml
http://www.ts.fi/online/kotimaa/250226.html
Quote from: mikkoR on 22.08.2011, 16:41:58
Älkää ny viittikö nillittää noin pienistä, ei se maksa vuonna 2012 kuin vain ja ainoastaan n.3 290 410 joka päivä ihan koko vuoden (viikonloput mukaanlukien).
Kyllä meillä on varaa!
Ei aivan noin paljon, 2012 on karkausvuosi.
Quote from: Shrike on 22.08.2011, 18:02:15
Quote from: mikkoR on 22.08.2011, 16:41:58
Älkää ny viittikö nillittää noin pienistä, ei se maksa vuonna 2012 kuin vain ja ainoastaan n.3 290 410 joka päivä ihan koko vuoden (viikonloput mukaanlukien).
Kyllä meillä on varaa!
Ei aivan noin paljon, 2012 on karkausvuosi.
3 281 420,+pennoset / päivä. Juu halpaa on saippuat.
Nytpä tiedän, mihin ne työllistämisbudjetista leikatut varat tarvittiin.
Muistakaa, että klusterien pyörittäminen työllistää. Samalla syyllä perustellaan Yhdysvaltain mielelttömän isoa sotilasbudjettia. Se tosiaan varmistaa teknologiateollisuuden toiminnan. Lentokoneteollisuus tulisi tuskin toimeen ilman sotilasbudjetin rahoitusta. Amerikka varmistaa maailmanmahtinsa tällä tavalla.
On arvovalintakysymys keiden hyödyksi budjettirahoja ja resursseja käytetään. Oletan että kehitysavulla työllistetään toisenlaisia ammattilaisia kuin sotilasbudjeteilla. Päämäärät ovat erilaiset. Amerikkalaiset katsovat että omat kansalaiset ensin, sitten vasta muut. Meillä taas toisinpäin.
Sen verran pitää kantaa pehmentää että tuosta summasta on kuitenkin jonkin verran asiantuntija ym. apua joten raha ei mene aivan suoraan ulkomaille vaan maksetaan Suomalaisille palkkoina.
Linkin mukaisia hätäaputaloja kehitellään Suomessa jatkuvalla syötöllä mutta yhtään mallia ei käsittääkseni ole vielä varsinaisessa tuotannossa?
http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/suomessa+kehitettiin+kasivoimin+koottava+tilapaisasunto+katastrofialueille/a41515
Muitakin vastaavia löytyy.
"Kiitettävän" paljon tuosta kehitysavusta kuluu vielä hallinnon pyörittämiseen. Hallinnon tehostaminen ja kohdentamalla apua todelliseen tarpeseen nollatutkimusten sijaan antaisi paljon kustannustehokkuutta eli pienemmälläkin avulla saataisiin enemmän aikaan.
Mitä jos ei päästä tavoitteeseen, mitä sitten tapahtuu? Onko joku valtio jo saavuttanut tään?
Ei mitenkään tarkoitushakuista uutisointia Yleltä:
Quote
Kehitysyhteistyörahoja leikataan välittömästi
julkaistu tänään klo 18:01, päivitetty tänään klo 18:16
Nepalilaispoika joi suomalaisten kehitysyhteistyöhankkeen osana rakentamasta kaivosta Länsi-Nepalissa Intian rajalla sijaitsevassa Asuranin kylässä alkuvuodesta 2009.
Kuva: Ensio Karjalainen / Yle
Valtiovarainministeriö on karsimassa kehitysyhteistyöhön suunnattuja varoja. VM on leikannut ulkoministeriön esittämiä kehitysyhteistyövaroja lähes 80 miljoonalla eurolla.
Jos VM:n esitys toteutuu, Suomen kehitysyhteistyömenot olisivat ensi vuonna 0,56 prosenttia bruttokansantulosta. Suomi on sitoutunut siihen, että osuus olisi vuoteen 2015 mennessä 0,7 prosenttia.
Ulkoministeriön mukaan VM:n leikkaus uhkaa tavoitteen saavuttamista.
Hallitusneuvotteluissa sovittu yli 100 miljoonan euron lisäleikkaus kehitysapuun on edessä vielä vuosina 2013 ja 2014.
YLE Uutiset
Todellisuudessa kehitysyhteistyön määrärahoja ollaan LISÄÄMÄSSÄ 50 miljoonalla eurolla vuoteen 2011 verrattuna (1074 miljoonaa vuonna 2011, 1124 miljoonaa vuonna 2012). Valtiovarainministeriö on siis leikannut ulkoministeriön määrärahojen KOROTUSESITYSTÄ 80 miljoonalla.
Tästäkin uutisesta jää suurelle yleisölle mielikuva, että kehitysyhteistyöhön menisi menisi todellakin vähemmän rahaa ensi vuonna tähän vuoteen verrattuna.
Törkeää, YLE! >:(
Quote from: flammee on 22.08.2011, 19:39:54
Mitä jos ei päästä tavoitteeseen, mitä sitten tapahtuu?
Ei varmaankaan mitään. :)
Mua niin ärsyttää toi 0,7%. Se on vain historiallinen jäänne, josta ei näytetä pääsevän millään eroon.
Toisaalta, ei oo kyse määrästä, vaan laadusta. Tehokkuudesta. Minkälaisesta kehitysavusta oikeasti on apua - ei ainakaan tästä nykyisenkaltaisesta! Suomen kehitysmaatutkijat lienevät melkolailla yhtä mieltä siitä, että kehitysapuasiat pitäs laittaa kokonaan uusiksi.
Katkaistaisiin kehitysmäärärahojen maksu muutamana seuraavana vuotena. Tällöin vuonna 2015 meillä olisi enemmän rahaa käytettävissämme ja 0,7% tavoite olisi helpompi saavuttaa. Jos tavoite on maksaa vuonna 2015 0,7%, niin eikö välissä olevina vuosina olisi parempi lyhentää velkoja kuin heittää rahaa maailman ääriin? ;D
Saadaanko maailma valmiiksi, jos kaikki "rikkaat" maat siirtävät 0.7% BKT:sta "köyhien" maiden käyttöön? Siis joka vuosi, ad infinitum.
Ei saada. Ei ole olemassa "köyhiä" ja "rikkaita" maita. Jakolinjat maiden välillä kulkevat ihan muualla. Niitä ei haluta määritellä, koska "rikkaiden" ja "köyhien" maiden poliittisten eliittien yhteinen intressi on "köyhyys".
Hyväksyn 0,7% tavoitteen, kunhan Suomi laskisi siihen mukaan kaikki humanitäärisestä maahanmuutosta aiheutuvat välittömät ja välilliset kulut.
" Nepalilaispoika joi suomalaisten kehitysyhteistyöhankkeen osana rakentamasta kaivosta Länsi-Nepalissa Intian rajalla sijaitsevassa Asuranin kylässä alkuvuodesta 2009.
Kuva: Ensio Karjalainen / Yle"
Jaa. Minä laitan todenmukaisemman "uutisen": Suomalainen, ikänsä töitä tehnyt ja veronsa Suomeen maksanut vanhus, Toini Mäkelä (86 v.), makaa toista päivää märissä vaipoissaan pitkäaikaisosastolla Helsingissä. Syynä hölmöläisten suomalaisten kehitysyhteistyöhanke mm. Nepalissa
Quote from: OTU on 22.08.2011, 21:09:51

Tämä on totista totta nykypäivänä. Ylilääkitään vanhuksia masennuslääkkeillä, rauhottavilla sekä unilääkkeillä vaikka ei mitään tarvetta olisi. Lisäksi on paljon aliravittuja mummoja/pappoja kun ei virkoja täytetä ja alimiehityksellä mennään. Rehellisesti myönnän ettei pätkääkään voisi kiinnostaa jonkun somalin mehiläistarhat vaan ennemmin kiinnostaisi oman maan kansalaisten hyvinvointi. Vanhus mikä on elämänsä antanut yhteiskunnalle ansaitsee paljon parempaa kuin nälissään huumattuna paskat housussa odottaen viikatemiestä.
Quote from: -gentilhommehki- on 22.08.2011, 16:08:41
1201-1074= 127 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2011 :flowerhat:
Velkakello.fi:n mukaan Suomi velkaantuu noin 16 000 euroa minuutissa eli noin 690 miljoonaa kuukaudessa ja noin 1380 miljoonaa kahdessa kuukaudessa. Suomi siis velkaantuu 1–2 kuukaudessa saman verran kuin se käyttää kehitysapuun vuodessa.
Rahaahan se vain on.
Quote from: Farrow on 22.08.2011, 20:43:38Toisaalta, ei oo kyse määrästä, vaan laadusta. Tehokkuudesta. Minkälaisesta kehitysavusta oikeasti on apua - ei ainakaan tästä nykyisenkaltaisesta! Suomen kehitysmaatutkijat lienevät melkolailla yhtä mieltä siitä, että kehitysapuasiat pitäs laittaa kokonaan uusiksi.
Nähdäkseni kehitysmaiden auttaminen pystyyn ei ole toiminut. Jos annamme kehitysmaille rahaa, se menee diktaattorien tileille. Jos investoimme rahaa kehitysmaiden terveydenhuoltoon ja kouluihin, diktaattorit leikkaavat omia investointejaan, ja laittavat säästyneet rahat aseisiin ja bling-blingiin. Jos valvomme pirun tarkkaan, että väärinkäytöksiä ei tapahdu, kehitysmaiden parhaat aivot varataan valvomaan kehitysapurahojen käyttöä ja kirjoittamaan raportteja bwanalle. Ei tämä toimi kerta kaikkiaan.
Jos haluamme auttaa (ja minun mielestäni meillä on köyhempien kanssaihmisten auttamiseen velvollisuus), meidän täytyy panostaa keinoihin, joilla he voivat parantaa itse omia olosuhteitaan. Kuivissa olosuhteissa kasvavien GM-viljojen keksiminen. Sokerin kasvatuksen tukiaisten lopettaminen. Jatropha-pensaiden kasvatusmetodien parantaminen. Trooppisten loissairausten ja AIDS:in lääkitysten kehittäminen. Ja niin edelleen.
Quote from: Dogah on 23.08.2011, 00:29:18
Velkakello.fi:n mukaan Suomi velkaantuu noin 16 000 euroa minuutissa eli noin 690 miljoonaa kuukaudessa ja noin 1380 miljoonaa kahdessa kuukaudessa. Suomi siis velkaantuu 1–2 kuukaudessa saman verran kuin se käyttää kehitysapuun vuodessa.
Jos alkuperäiset luvut ovat paikkansapitäviä niin tätähän voisi kokeilla itse.
Rahat eivät riitä syömiseen, joten otetaan velkaa... paitsi että tammikuussa ja osin helmikuussa syömiseen lainattu summa annetaan pois. Mutta siitä eteenpäin, otetaan sitä velkaa ja syödään.
QuoteSuomalainen, ikänsä töitä tehnyt ja veronsa Suomeen maksanut vanhus, Toini Mäkelä (86 v.), makaa toista päivää märissä vaipoissaan pitkäaikaisosastolla Helsingissä. Syynä hölmöläisten suomalaisten kehitysyhteistyöhanke mm. Nepalissa.
...
Tämä on totista totta nykypäivänä. Ylilääkitään vanhuksia masennuslääkkeillä, rauhottavilla sekä unilääkkeillä vaikka ei mitään tarvetta olisi. Lisäksi on paljon aliravittuja mummoja/pappoja kun ei virkoja täytetä ja alimiehityksellä mennään. Rehellisesti myönnän ettei pätkääkään voisi kiinnostaa jonkun somalin mehiläistarhat vaan ennemmin kiinnostaisi oman maan kansalaisten hyvinvointi. Vanhus mikä on elämänsä antanut yhteiskunnalle ansaitsee paljon parempaa kuin nälissään huumattuna paskat housussa odottaen viikatemiestä.
[Olen edelleen pahalla päällä...]
Suomen perustuslaki alkaa seuraavasti: "
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta..."
Auta armias, jos mun mummoa kohdellaan kaltoin.
<-- Valtiovaltaan kohdistunutta "vihapuhetta"!!1!; lue ensin yllä boldaus, tuu sitten inisemään, bideeallas & Co... U nou betör.
Ei oo lieventäviä kolmee pistettä, ei sarkasmia, ei hymiöitä. Silkka toteamus vaan.
Jos mut tästä bännätään, niin syyte lähtee Suomen vähemmistövaltuutetulle? Ai tell uu, Finnishh gavernment, duu not tempt mii...
Kysynkin, milloin tämä kansa ottaa asiat hoitaakseen, jos (ja kun) kansanedustajista ei taida siihen olla?
Juu juu työt alkaa just... - ois pitäny aloittaa jo aikaa sitten.
Kuka senkin lomarahan maksaa?
Taisi tulla edelleenkin valtivaltaa vastaan kohdistunutta "vihapuhetta"?
"Kehitys"apu kasvattaa kyllä kyrvän otsaan joka kerta. Ainoa tavoite tulisi olla 0. Euroa, dollaria tai % koska tämä avun tulokset ovat olleet sitä mitä ovat. Poliitikko joka ottaa velkaa lahjoittaakseen varat gebardisuikille ja koto-kommareille on yksinkertaisesti rikollinen, rikollinen jonka kuuluisi korvata aiheuttamansa vahingot omalla hlökohtaisella omaisuudellaan.
Olikos täällä jossain samalla rahalla teemana kerättynä kaikki annettu kehitysapu? Muistan joskus nähneeni kehitysavun kokonaissumman 1990 - 2010 ja samalla rahalla vastineen. Melkoisen kovaa lukemaa.
Aamulehden paperiversio kertoo kehitysapusumman olevan ensi vuonna 887 miljoonaa. ???
Quote from: Wilho on 23.08.2011, 07:17:47
Aamulehden paperiversio kertoo kehitysapusumman olevan ensi vuonna 887 miljoonaa. ???
Kyseessä on vain Ulkoasiainministeriön kautta menevä kehitysapu.
QuoteValtion kehitysyhteistyöhön kohdistettavat määrärahat vuonna 2012 hallinnonaloittain (1 000 euroa)
Ulkoasiainministeriön hallinnonalalla momentilla 24.30.66 882 984
Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muilla momenteilla 96 751
Sisäasiainministeriön hallinnonalalla 34 818
Puolustusministeriön hallinnonalalla 2 760
Valtiovarainministeriön hallinnonalalla 100 460
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla 1 922
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla 235
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla 1 206
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla 1 270
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla 1 385
Ympäristöministeriön hallinnonalalla 290
Yhteensä 1 124 081
VN:n tiedotteessa mainitsema 1201 miljoonaa poikkeaa tuosta 1124 miljoonasta, joten ilmeisesti
77 milj. lasketaan vielä jostain muualta kehyyn, olisiko sitten peräti pakolaisten vastaanotosta tms,
en tiedä. (1201-1124 milj= 77milj)
Lähde: http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2012/vm_2012.html
Quote from: -gentilhommehki- on 23.08.2011, 07:39:49
Quote from: Wilho on 23.08.2011, 07:17:47
Aamulehden paperiversio kertoo kehitysapusumman olevan ensi vuonna 887 miljoonaa. ???
Kyseessä on vain Ulkoasiainministeriön kautta menevä kehitysapu.
QuoteValtion kehitysyhteistyöhön kohdistettavat määrärahat vuonna 2012 hallinnonaloittain (1 000 euroa)
Ulkoasiainministeriön hallinnonalalla momentilla 24.30.66 882 984
Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muilla momenteilla 96 751
Sisäasiainministeriön hallinnonalalla 34 818
Puolustusministeriön hallinnonalalla 2 760
Valtiovarainministeriön hallinnonalalla 100 460
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla 1 922
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla 235
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla 1 206
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla 1 270
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla 1 385
Ympäristöministeriön hallinnonalalla 290
Yhteensä 1 124 081
VN:n tiedotteessa mainitsema 1201 miljoonaa poikkeaa tuosta 1124 miljoonasta, joten ilmeisesti 77 milj. lasketaan vielä jostain muualta kehyyn, olisiko sitten peräti pakolaisten vastaanotosta tms, en tiedä. (1201-1124 milj= 77milj)
Lähde: http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2012/vm_2012.html
vielä kun tietää, että veronkorotuksilla kerätään 1,1 miljardia,
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/urpilainen_budjetista_ensi_vuonna_suurimmat_veronkorotukset_2801973.html
niin on ensi vuonna, kun joutuu työajoja varten tankkaamaan, niin sitä muistaa aivan erityisellä lämmöllä kaikkia afrikan diktaattoreita ja näitä meidän päättävässsä asemassa olevia
suomalaisvastaisia rasisteja maailmanparantajia, jotka ovat kyllä valmiita leikkaamaan omalta kansaltaan...
Quote from: EL SID on 23.08.2011, 08:34:22
niin on ensi vuonna, kun joutuu työajoja varten tankkaamaan, niin sitä muistaa aivan erityisellä lämmöllä kaikkia afrikan diktaattoreita ja näitä meidän päättävässsä asemassa olevia suomalaisvastaisia rasisteja maailmanparantajia, jotka ovat kyllä valmiita leikkaamaan omalta kansaltaan...
niin mutta Somalian kuivuus ja kaivot :'(
Ainoa järkevä kehitysapu on koulutus sekä muu tieto-taito. Kaivojakin on ihan turha kaivella kun hetken päästä ihmiset kakkii sinne ja se on taas piloilla. Semmosille ryhmille on aivan turha sitä rahaa/tavaraa kantaa mitkä sitä apua ei osaa ottaa vastaan. Lisäksi on paljon mitkä ei edes halua sitä "oppia" ottaa vastaan koska valkoisen miehen riisto ja vääräuskoisuus. Ja jos kehitysapua edelleen aiotaan jatkaa niin varat olisi suunnattava mielummin vaikka aasiaan kun siellä ihmisillä on kyky auttaa itse itseään kun vaan alkuun saa sekä olosuhteet on suotuisammat. Sellaiselle työkaluja joka niillä laittaa hihat heilumaan.
Quote from: ttw on 22.08.2011, 17:25:19
Vuorokaudessa lapioidaan enemmän rahaa kankkulan kaivoihin sekä gebardisuikille kuin sen surullisen kuuluisan reumasairaalan pelastaminen olisi maksanut.
Reumasairaala oli ihan yksityisten yritys. Koska julkinen sektori jo hoitaa reumapotilaita, reumasairaala oli julkisen sektorin näkökulmasta tarpeeton ja samanlaista verovaroilla elämistä kun kaiken maailman mokutusyhdistyksekin.
Itse uutiseen liittyen niin pidän kyllä aika uskomattomana, että ensi vuodelle vielä lisättäisiin kehitysmaa-apua. Ilmeisesti nyt on meneillään Halosen YK-eläkeviran viimeinen lobbausponnistus ja Suomi lapioi vimmatusti fyrkkaa YK:n pohjattomaan kaivoon.
Vuoden 2011 valtion talousarvioesitys oli 51,273 miljardia euroa. Urpilaisen uusi ehdotus vuodelle 2012 on 52,216 miljardia euroa. Eli säästöjen sijaan hallitus
kasvattaa valtion menoja vajaalla miljardilla. Lähes kaikki ministeriöt ovat kasvattaneet rahan käyttöään. Harvat säästäjät ovat:
Puolustus -18 miljoonaa
Koulutus- ja kulttuuri -93 miljoonaa
Maatalous -133 miljoonaa
Työ -118 miljoonaa
Ympäristö -61 miljoonaa
Suurin tuhlaaja on sosiaali ja terveysministeriö, +391 miljoonaa, jonka menot siis kasvavat lähes yhtä paljon kun edelläolevat säästävät. Suurin yksittäinen menoerän kasvu ministeriöiden rahanhaaskauksen lisäksi on valtiovelan korot, jotka nousevat 465 miljoonalla eurolla. Vuoden 2012 korot arvioidaan olevan päätähuimaavat 2,4 miljardia euroa eli peräti 4% koko valtion budjetista ja lähes yhtä paljon kun esim. puolustus maksaa.
Parhaimmallakaan tahdolla ei voi väittää, että valtiontalous olisi hallussa. Valtion rahankäyttö on lähtenyt täysin lapasesta ja Urpilaisen talouskurista ja valtiontalouden tasapainottamisesta ei ole tietoakaan. Nyt jaetaan rahoja omille kannattajille ja ostetaan presidentille palkintovirkoja kun kerran päästiin kirstun ääreen kauhomaan.
Tällainen holtiton rahankäyttö, erityisesti näinä aikoina on
täysin vastuutonta!
Quote from: ttw on 23.08.2011, 11:24:01
Ainoa järkevä kehitysapu on koulutus sekä muu tieto-taito. Kaivojakin on ihan turha kaivella kun hetken päästä ihmiset kakkii sinne ja se on taas piloilla. Semmosille rymille on aivan turha sitä rahaa/tavaraa kantaa mitkä sitä apua ei osaa ottaa vastaan. Lisäksi on paljon mitkä ei edes halua sitä "oppia" ottaa vastaan koska valkoisen miehen riisto ja vääräuskoisuus. Ja jos kehitysapua edelleen aiotaan jatkaa niin varat olisi suunnattava mielummin vaikka aasiaan kun siellä ihmisillä on kyky auttaa itse itseään kun vaan alkuun saa sekä olosuhteet on suotuisammat. Sellaiselle työkaluja joka niillä laittaa hihat heilumaan.
Kehitysapu kuuluu siihen osaan rahaa, jonka vastustaminen on vihaa, ahdasmielisyyttä ja eristäytymistä. Tässä rahan määrää tai sen käytön laatua ei ole oikeus arvostella tai leimakives heilahtaa. Kehitysavun kuppaajat (puoltajat) taas näkevät nimenomaan rahan määrän kaikkein tärkeimpänä. Sillä ei ole väliä, mitä rahalla saadaan aikaan kehitysavun kohteiden parissa. Tärkeä on saada lähetettyä (kolmatta) maailmaa syleileviä moraalisäteilijöitä jeesustelemaan Afrikkaan. Voi sitä tärkeyden ja hyvyyden tunnetta.
Kehitysapu on haitallista sekä lähettäjälle, että vastaanottajalle. Lähettäjältä kuluu rahaa ja suuri joukko turhakkeita ikään kuin liitetään osaksi julkista sektoria. Vastaanottajat taas häviävät pelissä oman toimeliaisuutensa ja joutuvat riippuvuussuhteeseen kehitysavun antajaan nähden. No onhan se tietysti kiva, että jotkut voivat hankkia itselleen oikeita ihmisiä lemmikeiksi, joiden elämää saadaan manipuloida oman itsetuntonsa pönkittämiseksi. :flowerhat: :facepalm:
Se joka on eri mieltä ottakoon selvää Darfurin historiasta ja syistä, miksi leiri kasvoi uskomattoman nopeaa vauhtia. Alkupaloiksi voi lukaista tälläkin foorumilla käsitellyn vessaprojektin ja suhteuttaa käytetyn rahan määrän avun kohteena olleiden ihmisten saamaan hyötyyn.
LB
Quote from: -gentilhommehki- on 23.08.2011, 07:39:49
VN:n tiedotteessa mainitsema 1201 miljoonaa poikkeaa tuosta 1124 miljoonasta, joten ilmeisesti 77 milj. lasketaan vielä jostain muualta kehyyn, olisiko sitten peräti pakolaisten vastaanotosta tms, en tiedä. (1201-1124 milj= 77milj)
Lähde: http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2012/vm_2012.html
Valtiovarainministeriö pienensi ulkoministeriön määrärahojen korotusesitystä lähes 80 miljoonalla, siitä tuo ero. Eli
1201 1124 miljoonaa on lopullinen luku.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/kehitysyhteistyorahoja_leikataan_valittomasti_2809800.html
Niin, tarkoitat sanoa, että 1124 on lopullinen luku, jos 80 milliä on vähennetty pois entisen luvun ollessa 1201? Vai...?
Hautala nokittaa:
http://www.vn.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?toid=2213&c=0&moid=2208&oid=335628
Quote
Kehitysministeri Heidi Hautala: Valtiovarainministeriön esitys hallitusohjelman vastainen
"Hallitusohjelmassa selkeästi todetaan, että Suomi tavoittelee kehitysyhteistyömäärärahojen tasaista kasvua kohti 0,7 prosenttia bktl:stä", ministeri Hautala toteaa.
Ministeri Heidi Hautala korostaa, että Suomi on lukuisia kertoja sitoutunut tavoitteeseen nostaa kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttiin bktl:stä. Olemme myös sitoutuneet tukemaan kehitysmaita päästöjen vähentämisessä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa – tähän käytetyt varat eivät kuitenkaan saa olla pois köyhyyden vähentämisestä.
"Valtiovarainministeriön ehdottama suunta olisi erittäin haitallinen Suomen kansainvälisen uskottavuudenkin kannalta. Kuinka voimme vaatia muita pitämään sitoumuksensa, jos emme itse pysy omissamme?"
Koska maailma on monin tavoin keskinäisriippuvainen, kehitysyhteistyöstä tulisi pitää kiinni myös tiukan talouden aikoina, ministeri muistuttaa.
"Vaikka kehitysyhteistyön ensisijainen tavoite on köyhyyden vähentäminen, kiertyvät sen tulokset myös meidän eduksemme vakaampana maailmantaloutena ja turvallisuutena."
Uutisissa myös tuo Hautalan/vihreiden avautuminen.
"Kehitysyhteistyörahojen leikkaaminen on hallitusohjelman vastaista"QuoteValtiovarainministeriön esitys kehitysyhteistyörahojen välittömästä leikkaamisesta on hallitusohjelman vastainen, sanoo kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.). Valtiovarainministeriö julkaisi eilen maanantaina ehdotuksensa talousarvioesitykseksi ensi vuodelle.
Ehdotuksen mukaan kehitysyhteistyörahat jäädytetään ensi vuonna tämän vuoden tasolle. Vuosina 2013-14 määrärahat olisivat vastaavasti vuoden 2012 tasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vielä ensi vuonna euromääräinen summa nousee, sillä bruttokansantulo nousee. Vuosina 2013-14 summa pysyisi sitten euromääräisesti samana riippumatta bruttokansantulon noususta, jota todennäköisesti kuitenkin tapahtuu.
Hautalan mukaan tämä on hallitusohjelman vastaista, sillä siinä säästöjä kehitysyhteistyörahoista suunniteltiin vuosille 2013-14, ei aiemmin. Suomi pyrkii kehitysyhteistyömäärärahojen tasaiseen kasvattamiseen 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta kansainvälisten tavoitteiden mukaisesti.
- Kuinka voimme vaatia muita pitämään sitoumuksensa, jos emme itse pysy omissamme, Hautala kysyy.
- Kehitysyhteistyössä etusijalla on köyhyyden vähentäminen, mutta tulokset näkyvät meille myös vakaampana maailmantaloutena ja turvallisuutena, Hautala puolustaa hallitusohjelmaa.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/quotkehitysyhteistyorahojen_leikkaaminen_on_hallitusohjelman_vastaistaquot_2811501.html
QuoteValtiovarainministeriön esitys kehitysyhteistyörahojen välittömästä leikkaamisesta on hallitusohjelman vastainen, sanoo kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.). Valtiovarainministeriö julkaisi eilen maanantaina ehdotuksensa talousarvioesitykseksi ensi vuodelle...
Ydinvoiman ryvettämät Vihreät voisivat nyt suorittaa Heidin johdolla palmuöljyisen kasvojen pesun ja erota Kataisen hallituksesta.
LB
Näin muistin ja Wikipedia vahvistaa:
Vuonna 1970 Yhdistyneiden kansakuntien 25-vuotisjuhlaistunnossa OECD:n jäsenmaat sopivat pyrkimyksestä antaa kehitysapua 0,7% BKT:sta.
Eli pyrkimys johonkin ja sitoutuminen johonkin ovat kaksi eri asiaa.
Quote from: Roope2 on 23.08.2011, 14:46:31
Näin muistin ja Wikipedia vahvistaa:
Vuonna 1970 Yhdistyneiden kansakuntien 25-vuotisjuhlaistunnossa OECD:n jäsenmaat sopivat pyrkimyksestä antaa kehitysapua 0,7% BKT:sta.
Eli pyrkimys johonkin ja sitoutuminen johonkin ovat kaksi eri asiaa.
Näin juuri. Kyse ei ollut sitoutumisesta. Tsekkasin vielä pari enkunkielistäkin lähdettä, ja samaan päädyin, että pyrkimyksestä kyse.
Tuo maaginen 0,7% syntyi 60-luvulla aggressiivisen lobbauksen tuloksena, ja todellakin vaatisi tulla uudelleentarkistetuksi. Muutaman kurssin kehitysmaatutkimusta opiskelleena tuo tuli esiin monesti.
QuoteNykyisin tavoitteeseen yltää OECD:n 22 jäsenvaltiosta ainoastaan viisi: Ruotsi, Norja, Tanska, Luxemburg ja Alankomaat.
(Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kehitysapu)
Sen sijaan ajatus siitä että koska maksamme kehitysapua, niin mummot kärsivät vanhainkodeissa:
Ei kannata noin kärjistetysti vetää yhtäläisyysmerkkejä kahden eri asian välillä.
Vanhustenhuolto on oma aiheensa omine ongelmineen, ja vaikka maksaisimme 0% kehitysapua, se ei takaisi mummoillemme kunniakasta vanhuutta, valitettavasti.
Quote from: nuiv-or on 23.08.2011, 09:17:29
Quote from: EL SID on 23.08.2011, 08:34:22
niin on ensi vuonna, kun joutuu työajoja varten tankkaamaan, niin sitä muistaa aivan erityisellä lämmöllä kaikkia afrikan diktaattoreita ja näitä meidän päättävässsä asemassa olevia suomalaisvastaisia rasisteja maailmanparantajia, jotka ovat kyllä valmiita leikkaamaan omalta kansaltaan...
niin mutta Somalian kuivuus ja kaivot :'(
sarkastinen lauseesi on oiva esimerkki siitä mitä hyötyä kehitysapurahoista on. Norjan somalian avusta perille menee 3,6% (10 miljuunaa luvusta 273 miljoonaa kruunua)
http://www.dagbladet.no/2011/08/15/nyheter/utenriks/hungersnod/sult/somalia/17689081/
Selvää on, että kaikki kenellä on yhteyksiä tuohon suojatyöpaikka/kaverille kans verkostoon huutelee ettei resurssit riitä ja lisää tarvitaan. Multikulti, maahanmuutto ja kehitysapu on järjettömiä resurssisyöppöjä. Ja kyllä niitä pappoja/mammoja saataisiin hoidettua paremmin kun noista luovutaan. Pelkästään tuon tärähtäneistön pyörittäminen syö valtavat määrät kahisevaa.
QuoteMonikulttuurisuusasiantuntija, Maahanmuuttokoordinaattori,Tulkkipalvelukoordinaat tori,
Asioimistulkki, Kulttuuriluotsi, Vertaisosaaja, Erityisryhmän linjavastaava,
Päivähoidon maahanmuuttajakoordinaattori, Sopeuttamistyöntekijä, Kotoutussihteeri,
Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen suunnittelija, Monikulttuurisenopetuksen suunnittelija,
Suomen askeleet-linjan opettaja, Lyhytkurssivastaava, Aikuisperuskoulun linjavastaava,
Alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodin vastaava ohjaaja, Monikulttuurisuusaktivisti,
Aktivistimaahanmuuttajakouluttaja, Monikulttuurisuuskoulutusmateriaalivastaava,
Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja, Sosiokulttuurinen tasapainottaja,
Pakolaisneuvonantaja, Vähemmistöoikeuksien valvoja, Avustusanomusten esitäyttäjä,
Maahanmuuttajien asunto-oloja pohtiva virkamies, Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö,
Maahanmuuttoneuvoston puheenjohtaja, Monikulttuurikonsultti, Romanityöryhmä,
Kerjäläistyöryhmä, Maahanmuuttajien rekrytoinnin helpottamista pohtiva työryhmä,
Maahanmuuttoyksikön terveydenhuollon konsultti, Maahanmuuttoyksikön psykologi,
Maahanmuuttoyksikön sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttoyksikön sosiaaliohjaaja,
Maahanmuuttoyksikön etuuskäsittelijä, Maahanmuuttajalasten varhaiskasvattaja,
Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylitarkastaja, Siirtolaisinstituutin johtaja,
Vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja, Maahanmuuttajaneuvoston puheenjohtaja,
Naapuruus-sovittelija, Kotouttamisohjaaja, Avustamistulkin, Aputulkki,Romaniasioidenhoitaja,
Kunniaan liittyvien konfliktien asiantuntija, Maahanmuuttoasioiden johtaja,
Sisäasianministeriön maahanmuutto-osaston oikeusyksikön yhdenvertaisuus-vastuualueen johtaja,
Maahanmuuttaja- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta, Maahanmuuttotyön päällikkö,
Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden yhteistyöryhmä, Maahanmuuttopolitiikkastrategi,
Kehitysmaatutkimuksen professori, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen asiantuntijan,
Monialaisen romanityöryhmän puheenjohtaja, Monikulttuurisen maahanmuuttajatyön päällikkö,
Maahanmuuttajien henkisestä sopeutumisesta vastaava asiantuntija, Sopeutumiskonsultti,
Maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä voimaannuttavan projektinjohtaja,
Maahanmuuttajajärjestöjen mielenterveysosaamista pohtiva projektisuunnittelija,
Maahanmuuttajien työllistämisyhdistyksen asianajaja, Maahanmuuttajien neuvontapisteen ohjaaja,
Pakolaisavun vertaisryhmätoiminnan koordinaattori, Monikulttuurisen tietopalvelukeskuksen asiantuntija,
Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittämisestä vastaava virkamies,
Väkivaltarikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajanuorten valvoja, Maahanmuuttovastaava,
Ikääntyneiden somalinaisten kotoutustyöntekijä, Monikulttuurisuuden johtava asiantuntija,
Pakolaiskoordinaattori, Pakolaisvähemmistö vastaava, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja
Romanien päiväkeskuksen työntekijä, Romaniyhdyshenkilö, Vähemmistövaltuutetun ylitarkastaja,
Romanipoliittisen työryhmän puheenjohtaja, Maahanmuuton erikoistutkija, Ihmisoikeustyönjohtaja,
Sisäministeriön maahanmuuttojohtaja, Monikulttuurisuustaitojen kehittäjä,
Monikulttuurisuuskampanja suunnittelija, Ulkomaalaisasioiden valmistelija,
Romanien päiväkeskuskuksen johtaja, Monikulttuurisuustyön suunnittelija,
Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittäminen projektin johtokunta,
Pakolaisoikeutta tutkiva oikeustieteilijä, Ulkomaalaisoikeuden asiantuntija,
Maahanmuuttopolitiikan tutkija,Maahanmuuttoviraston tutkija, Turvapaikkalautakunnan sihteeri
Sisäministeriön somaliyhteisön kotoutumista edistävä asiantuntijaryhmä,
Kansainvälisen siirtolaisjärjestön projektikoordinaattori, Syrjintälautakunnan johtaja
Sisäministeriön maahanmuutto-osaston päällikkö,
Sisäasiainministeriön kotouttamisyksikön johtaja, Pakolaisneuvonnan tiedottaja,
Maahanmuuttajien asumisneuvoja, Maahanmuuttajien henkilökohtainen palveluohjaaja,
Monikulttuuristen naisjärjestöjen kattojärjestön johtaja, Maahanmuuttajien tukijärjestön johtaja,
Ulkomaalaisille maksettavan toimeentulotuen käsittelyä koskevien menettelytapojen selkeyttäminen -työryhmä,
Kehitysyhteistyön palvelukeskuskuksen hankeneuvoja ja taloussuunnittelija,
Kehitysyhteistyön palvelukeskuskuksen kehityspoliittinen asiantuntija,
Suomen somalia-verkoston toiminnanjohtaja, Maahanmuuttajapoikatyön johtaja,
Maahanmuuttajien yhteispalvelutoimiston johtaja,Maahanmuuttajataustainen kokemusasiantuntija,
Maahanmuuttajanaisten kulttuuriohjelman johtaja, Etnisten suhteiden neuvottelukunta,
Työelämävalmiuksien kartoittaja maahanmuuttajille, Syrjintää epäilevien neuvontapisteen johtaja,
Syrjinnänvastaisesta toiminnasta vastaava viranomainen, Syrjintäilmiöiden analysoija,
Maahanmuuttajien koulutuksen kehittäjä...
Quote from: -gentilhommehki- on 23.08.2011, 13:23:02
Niin, tarkoitat sanoa, että 1124 on lopullinen luku, jos 80 milliä on vähennetty pois entisen luvun ollessa 1201? Vai...?
Hautala nokittaa:
http://www.vn.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?toid=2213&c=0&moid=2208&oid=335628
Quote
Kehitysministeri Heidi Hautala: Valtiovarainministeriön esitys hallitusohjelman vastainen
"Hallitusohjelmassa selkeästi todetaan, että Suomi tavoittelee kehitysyhteistyömäärärahojen tasaista kasvua kohti 0,7 prosenttia bktl:stä", ministeri Hautala toteaa.
Ministeri Heidi Hautala korostaa, että Suomi on lukuisia kertoja sitoutunut tavoitteeseen nostaa kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttiin bktl:stä. Olemme myös sitoutuneet tukemaan kehitysmaita päästöjen vähentämisessä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa – tähän käytetyt varat eivät kuitenkaan saa olla pois köyhyyden vähentämisestä.
"Valtiovarainministeriön ehdottama suunta olisi erittäin haitallinen Suomen kansainvälisen uskottavuudenkin kannalta. Kuinka voimme vaatia muita pitämään sitoumuksensa, jos emme itse pysy omissamme?"
Koska maailma on monin tavoin keskinäisriippuvainen, kehitysyhteistyöstä tulisi pitää kiinni myös tiukan talouden aikoina, ministeri muistuttaa.
"Vaikka kehitysyhteistyön ensisijainen tavoite on köyhyyden vähentäminen, kiertyvät sen tulokset myös meidän eduksemme vakaampana maailmantaloutena ja turvallisuutena."
Jos meillä on Tuomioja ulkoministerinä niin miten meidän kansainvälinen uskottavuus voi enää kärsiä?. ;D
Quote from: Leso on 23.08.2011, 05:40:20
quote]
Kysynkin, milloin tämä kansa ottaa asiat hoitaakseen, jos (ja kun) kansanedustajista ei taida siihen olla?
Kansahan juuri valitsi kansanedustajat. Kansan enemmistö kannattaa kehitysavun jatkamista, joten asiat on hoidossa kansan tahtomalla tavalla.
Ei persut ole "kansan" synonyymi vaikka mielellään asian niin esittävätkin.
Quote from: Paasikivi on 23.08.2011, 19:49:42
Quote from: Leso on 23.08.2011, 05:40:20
quote]
Kysynkin, milloin tämä kansa ottaa asiat hoitaakseen, jos (ja kun) kansanedustajista ei taida siihen olla?
Kansahan juuri valitsi kansanedustajat. Kansan enemmistö kannattaa kehitysavun jatkamista, joten asiat on hoidossa kansan tahtomalla tavalla.
Ei persut ole "kansan" synonyymi vaikka mielellään asian niin esittävätkin.
Höpö höpö. Kansan ääntä ei poliittinen eliitti kuuntele. Eliitille riittää kun äänestäjät vuodesta toiseen äänestää isänsä opastamaa puoluetta.
Quote
Kehitysministeri Heidi Hautala: Valtiovarainministeriön esitys hallitusohjelman vastainen
"Hallitusohjelmassa selkeästi todetaan, että Suomi tavoittelee kehitysyhteistyömäärärahojen tasaista kasvua kohti 0,7 prosenttia bktl:stä", ministeri Hautala toteaa.
Ministeri Heidi Hautala korostaa, että Suomi on lukuisia kertoja sitoutunut tavoitteeseen nostaa kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttiin bktl:stä. Olemme myös sitoutuneet tukemaan kehitysmaita päästöjen vähentämisessä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa – tähän käytetyt varat eivät kuitenkaan saa olla pois köyhyyden vähentämisestä.
"Valtiovarainministeriön ehdottama suunta olisi erittäin haitallinen Suomen kansainvälisen uskottavuudenkin kannalta. Kuinka voimme vaatia muita pitämään sitoumuksensa, jos emme itse pysy omissamme?"
Ja miten käy Suomen kansainväliselle uskottavuudelle, jos jatkamme velkaantumista emmekä suostu karsimaan mistään kuluista?
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=61208:keskusta-kehitysyhteistyoen-maeaeraerahoja-ei-saa-leikata&catid=1:politiikka&Itemid=30
Keskusta: Kehitysyhteistyön määrärahoja ei saa leikata
Oppositiopuolue keskusta moittii valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) antamaa budjettiehdotusta siitä, ettei tue Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle asetettuja "pitkän linjan" tavoitteita.
- Samalla kun Suomi pyrkii Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostoon vuosiksi 2013-2014 on hallitus vähentämässä kehitysyhteistyömäärärahoja jäädyttämällä ne tämän vuoden bruttokansantulon tasolle.
Annettu budjettiehdotus jäädyttää Suomen maksamat kehitysmäärärahat, mutta talouskasvun ansiosta niiden määrän arvioidaan budjettiehdotuksen mukaan nousevan 40 miljoonalla ensi vuoden aikana. Valtiovarainministeriön mukaan tämä ylittää Suomen antamat kansainväliset sitoumukset.
Päätös on kuitenkin keskustan arvion mukaan Suomelle vahingollista.
- Päätös horjuttaa Suomen mainetta kansainvälistä vastuuta kantavana maana, keskustan ulkoasiainvaliokuntaryhmä kertoo julkaisemassaan tiedotteessa.
Ryhmä ihmettelee myös valtiovarainministerin esitystä leikata 10 miljoonalla eurolla Teollisen yhteistyön rahaston Finnfundin pääoman korottamista. Lisäksi paheksutaan esitystä leikata kansainvälistä toimintaa harjoittavien kansalaisjärjestöjen valtionavustuksia 370 000 eurolla.
- Vallitsevassa nurkkakuntaisuutta ihannoivassa poliittisessa ilmapiirissä on ensiarvoisen tärkeää tukea kansainvälistä yhteistyötä. On suorastaan pöyristyttävää, että jopa presidentti Ahtisaaren maineikkaalta CMI-järjestöltä hallitus on viemässä 65 000 euroa, keskustan edustajat ihmettelevät.
Quote from: Vinyylihanska on 24.08.2011, 12:39:30
- Päätös horjuttaa Suomen mainetta kansainvälistä vastuuta kantavana maana, keskustan ulkoasiainvaliokuntaryhmä kertoo julkaisemassaan tiedotteessa.
Varmaankin 90% kohdemaiden asukkaista ei ole edes kuullut Suomesta ja lopuistakin hyvin harvoihin moinen päätös hetkauttaa. Enemmänkin päätös voi vaikuttaa kansainvälisiin palkintovirkoihin.
QuotePäätös on kuitenkin keskustan arvion mukaan Suomelle vahingollista.
- Päätös horjuttaa Suomen mainetta kansainvälistä vastuuta kantavana maana, keskustan ulkoasiainvaliokuntaryhmä kertoo julkaisemassaan tiedotteessa.
Tämähän se kaikkein tärkein on aina eli se maine ja mitä muut ajattelee, mutta ei väliä miten asiat omassa maassa menee. Otetaan vaikka leipäpala jokun köyhän eläkeläisen suusta jos vaan se saadaan muualle annettua, ettei meistä ajatella pahaa. Suomi on ihan riittävän tunnettu pitkäjänteisestä rauhanturvaamisesta ym kriisienhallinnasta. Ei tälläinen minivaltio voi koko maailmaa pelastaa ja kaikkialla olla jatkuvasti mukana. Jos Suomi lopettaisi kehitysavun kokonaan niin siitä jossain lehdissä aluksi muutamat kukkahatut pöyristyisi, mutta hetken päästä sitä ei enää edes muisteta sekä elämä jatkuu maailmassa sekä kehityismaissa luultavasti piirun paremmin.
Quote from: Vinyylihanska on 24.08.2011, 12:39:30
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=61208:keskusta-kehitysyhteistyoen-maeaeraerahoja-ei-saa-leikata&catid=1:politiikka&Itemid=30
Keskusta: Kehitysyhteistyön määrärahoja ei saa leikata
Kun kuntien valtionosuuksia aiotaan leikata 650 miljoonalla eurolla, niin Keskustan äänestäjät antavat varmasti hiljaisen hyväksyntänsä Keskustan kansanedustajien julkilausumille.
Verkkouutiset:
QuoteSamalla kun Suomi pyrkii Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostoon vuosiksi 2013-2014 on hallitus vähentämässä kehitysyhteistyömäärärahoja jäädyttämällä ne tämän vuoden bruttokansantulon tasolle.
Tästä on kysymys. Muutamalle lahjattomalle halutaan ostaa elämysmatka parrasvaloihin. Sinä maksat. :facepalm:
LB
Kehitysapurahat voi saman tien laittaa johonkin muuhun käyttöön, Suomen "hyvä kansainvälinen maine" meni jo Kreikka-takuu farssissa - ei ole mitään menetettävää enää. Kunnolla ranttaliksi vaan niin ne toiset maailmalla funtsaa että "on ne hurjia!. Pakkohan ne on turvallisuusneuvostoon ottaa tai ne kaataa YyKoonkin!".
Kuka tietää ja ketä kiinnostaa paljonko esim. Puola, Belgia tai Itävalta panee kansalaisten verorahoja kehitys apuun. Se on paljon kiinnostavampaa, että Puolasta saa hitsareita, Belgiasta olutta ja Itävaltaan voi mennä laskettelemaan tai konserttiin.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/keskusta_arvostelee_kehitysyhteistyomaararahojen_leikkaamista_2814885.html
Quote
Keskusta arvostelee kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaamista
julkaistu tänään klo 13:05, päivitetty tänään klo 13:08
Keskustan ulkoasiainvaliokuntaryhmä arvostelee budjettiesityksessä olevia leikkauksia kehitysyhteistyömäärärahoihin. Ryhmä katsoo, että leikkaus horjuttaa Suomen mainetta kansainvälistä vastuuta kantavana maana.
Ryhmä ihmettelee, että kehitysyhteistyörahoja vähennetään samaan aikaan, kun Suomi pyrkii YK:n turvallisuusneuvostoon vuosiksi 2013 - 2014.
65 000 euron leikkaamista presidentti Martti Ahtisaaren CMI-järjestöltä ryhmä pitää pöyristyttävänä.
YLE Uutiset
Keskusta haluaa siis hävitä seuraavatkin vaalit. Sopii.
Quotekansainvälisen uskottavuudenkin
Taitaa olla kyse siitä, että Hautalan(kehitysyhteistyöministerin),Tuomioja (ulkoministerin) ,Halosen (ja kumppaneiden) olisi noloa mennä YK:hon ja kehitysyhteistyöjärjestöiden tilaisuuksiin "kavereilleen" selittelemään, miksi Suomi käyttää rahat suomalaisten hyvinvointiin , eikä esim. afrikkalaisten. Halosella ja Hautalalla on paljon kavereita töissä Kepassa ja vastaavissa "kehitysaputehtävissä". On mukavaa esiintyä suurena hyväntekijänä kansainvälisillä areenoilla, vaikka suuri osa kansalaista on valmis leikkaamaan kehitysapua.
Suurin piirtein samalla logiikalla Stubb&Katainen jakavat miljardeja €uromaille, vaikka monen mielestä toiminta on Suomen etujen vastaista. Kataisen/Stubbin olisi mukavaa olla Euro-sankari, , joka taas tuo rekkalavallisen veromaksajien rahoja pelastamaan puoli Eurooppaa. Brysselin herrojen suosio olisi taattu, ainakin seuraavaan tukipakettiin saakka.
Eipä toimi enään , kun vakuuksia tahdotaan. Käteinen onkin kovasti nolostellut ja nyökytellyt viime aikoina.
Kansainvälinen uskottavuus ja vastuunkanto tulevat todella kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle näinä päivinä.
0,7% tavoitteeseen päästään kyllä kohtalaisen helposti, laitetaan säästöön 300 miljonaa vuosina 2012, 2013 sekä 2014. Kehitysyhteistyö määrärahat ovat toki sitten 2012-2014 0 euroa. 2015 meillä on sitten säästössä noin 950 miljoonaa. Laitetaan budjetista sitten se sopivasti rahaa (ehkä jotain 500 miljoonaa), että päästään siihen 0,7% tavoitteeseen.
Säästettiin sitten sellainen 2,3 miljardia ilman, että tarvitsi edes rikkoa tehtyä lupausta ;)
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2011/10/11/suomi-aseistaa-kehitysyhteistyomaitaan/201114498/12
Suomi sallii aseviennin useisiin maihin, joissa esiintyy ihmisoikeusloukkauksia, tänään ilmestynyt raportti kertoo. Aseistettujen maiden joukossa on muun muassa Egypti, jonne Suomi antoi samaan aikaan kymmenillä miljoonilla euroilla kehitysapua. Raportin koonnut tutkija pelkää, että Suomi ei piittaa ihmisoikeuksista, jos kauppa käy.
Aseistettujen maiden joukossa ovat muun muassa Egypti, Tunisia, Ukraina ja Saudi-Arabia ja Kiina.
Asia käy ilmi SaferGlobe Finlandin tekemästä asevientiselvityksestä, joka on koottu Suomen vuonna 2009 myöntämien asevientilupien pohjalta.
Järjestön tutkijan Jarmo Pykälän mielestä aseviennin salliminen on osoitus siitä, että Suomi ei noudata EU:n vientisäädöksiä tai omaa ulkopoliittista linjaansa.
– Meidän on vaikeaa edistää naisten oikeuksia, jos viemme samaan aikaan aseita Saudi-Arabian hallinnolle. Quote26 miljoonaa euroa kehitysapua,
kymmenellä miljoonalla tykkejä
Jaahas, no eipä suuresti yllätä että Suomi muiden länsimaiden joukossa tällaista toimintaa tukee ja harjoittaa. :-\ Miksipä maamme tässä poikkeus olisikaan.
Harmillinen asia, todellakin, ja asiaan tulisi puuttua.
Tässä linkki SaferGloben sivuille, josta voi ladata koko raportin.
http://www.saferglobe.fi/tutkimusverkosto/tiedotteet/asevienti2009/