Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: skrabb on 19.04.2009, 08:46:33

Title: 2009-04-18 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: skrabb on 19.04.2009, 08:46:33
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/rasismilla-ei-pit%C3%A4isi-leikitell%C3%A4/416903

Rasismi on asia, jolla ei pitäisi tehdä politiikkaa tai leikitellä hetkellisten irtopisteitten toivossa. Rasismiin, ihmisten syrjimiseen rodun tai kansallisuuden perusteella, voi suhtautua vain yhdellä tavalla: tuomiten.

Valitettavasti todellisuus on toista kuin periaatteet ja toiveet myös Suomessa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on saanut viime kuukausina itselleen aivan uudenlaista poliittista itsetuntoa kasvavista kannatusluvuista ja käyttää häikäilemättä tilaisuutta myös rasismin tarjoamat mahdollisuudet kannatuksen lisäämiseen.

Helsinkiläisen Jussi Halla-ahon nostattaman rasismikohun yhteydessä Soini vakuutti kerta toisensa perään, että hän tai hänen puolueensa ei ole rasistinen. Mutta mitä tapahtui nyt tämän viikon torstaina, kun maan eri puolueiden puheenjohtajat kokoontuivat allekirjoittamaan yhteistä rasismin vastaista julistusta kesäkuun eurovaaleihin liittyen?

Tapahtui se, mitä osattiin odottaa: ainoana puoluejohtajana Timo Soini ei pannut nimikirjoitustaan julistuksen alle. Jälleen kerran hän halusi erottua joukosta erilaisena poliitikkona. Tempullaan Soini turvasi itselleen laajan valtakunnallisen julkisuuden. Hän teki jokaiselle suomalaiselle tiettäväksi, että hän on mies, joka ei kumartele kaiken maailman vierasmaalaisten edessä.

Suomi säilyi harvinaisen pitkään yhden kansallisen kulttuurin maana. Kun Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan tuli menneinä vuosikymmeninä vuosittain tuhansia vierasmaalaisia vierastyöläisinä, pakolaisina tai muista syistä, Suomessa tulijat laskettiin sadoissa. Kaksi kertaa meitä väkirikkaammassa Ruotsissa on jo noin miljoona vierasmaalaista, meillä heidän joukkonsa supistuu edelleen vain muutamiin kymmeniin tuhansiin.

Vierasmaalaiset eivät ole Suomelle ongelma, vaan välttämätön lisä. Ilman heitä valtakunnan väkiluku ei enää kasvaisi, vaan kääntyisi päinvastoin laskuun. Elintasonsa säilyttämiseksi suomalaisten pitää tukeutua vierasapuun tulevaisuudessakin.

Vierasmaalaisten vähäisyydestä johtuen meillä ei ole syntynyt rasistisiksi katsottuja poliittisia kansanliikkeitä samaan tapaan kuin on tapahtunut pohjoismaissa ensin Tanskassa ja sitten Norjassa. Tanskalaisia ja norjalaisia on pidetty maailman vapaamielisimpinä kansakuntina, joten on ollut hämmästyttävää, miten suuria kannatuslukuja Mogens Glistrupin ja Carl I. Hagenin perustamat "edistyspuolueet" ovat keränneet mielipidemittauksissa ja vaaleissa.

Timo Soinin puheenjohtajakaudella perussuomalaisten kannatus on kasvanut viiden, seitsemän prosentin tuntumaan. Ulkomaalaisvastaisuus lisääntyy kokemuksen mukaan taloudellisesti tiukkoina aikoina, jolloin valtaväestö menettää työpaikkojaan ja sen myötä toimeentuloaan. Timo Soinin kansanmiehen ulkokuoren sisällä on kovan luokan poliittinen peluri, joka ei kaihda konsteja suosionsa kasvattamiseen. Mutta kysyä sopii: ketä hänen suosionsa palvelee?


"Vierasmaalaiset eivät ole Suomelle ongelma, vaan välttämätön lisä. Ilman heitä valtakunnan väkiluku ei enää kasvaisi, vaan kääntyisi päinvastoin laskuun. Elintasonsa säilyttämiseksi suomalaisten pitää tukeutua vierasapuun tulevaisuudessakin." ???  :o

Savon Sanomat se vaan jaksaa toitottaa samaa tyhjänpäiväistä soopaa.
Mikä se Savon työttömyysprosentti mahtanee ollakkaan?


Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Jaska Pankkaaja on 19.04.2009, 08:58:23
QuoteMikä se Savon työttömyysprosentti mahtanee ollakkaan?

No muutama pakolaiskeskus tarjoasi savonmuallakin töitä suoraan ja epäsuoraan monille. Ja kun kerran valde maksaa niin mikään ei voi olla liian hyvää meitin musuänkereille.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Necro on 19.04.2009, 09:06:08
Miksi Suomen väkiluvun pitäisi ylipäätään kasvaa. Siksikö kun kehitysmaidenkin väki lisääntyy? Minä kun luulin että juuri tämä on se ihmiskunnan suurin ongelma...
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: rähmis on 19.04.2009, 09:18:06
Savon Sanomien logiikan mukaan myös Ruotsi ja USA leikittelevät rasismilla jättämällä osallistumatta YK rasistmi-kokoukseen Genevessä ensi viikolla.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: oinas on 19.04.2009, 09:30:36
Hyvinhän Savon Sanomien kotikunnassa Kuopiossa asiat ovat. 700 opettajaa lomautetaan tänä keväänä, nyt ovat lukioiden opettajat lomautettuina ja seuraavaksi tulevat peruskoulujen opettajat. Myös suuri osa muistakin kaupungin työntekijöistä lomautetaan. Se tietää palveluiden huonontumista ja jonojen kasvamista.

Vaajasalon sairaalassa on ollut pakolaiskeskus aikaisemmin, mutta ei ole tällä hetkellä. Sen henkiin herättämisestä on kuultu, että kuka tietää, sekin vielä aloittaa uudelleen. http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/pohjois-savokin-tunnustelee-pakolaiskeskusta/262180

Olisi kyllä syytä laittaa ensin oman väen asiat kuntoon.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: ämpee on 19.04.2009, 09:35:31
Quote from: skrabb on 19.04.2009, 08:46:33

Helsinkiläisen Jussi Halla-ahon nostattaman rasismikohun...

Nappaan tässä muutaman savolaisen rusinan pullasta.

Asiahan on niin, että tämä "rasismikohu" on nostettu Vihreiden Naisten, ja median itsensä toimesta, eikä Jussi Halla-ahon toimesta.
Nyt kun he ovat saaneet itse nostattamansa kohun aikaan, niin ketä tästä sitten syytetään ?
No, tietenkin Jussi Halla-ahoa.

Tuo vaikuttaa aivan samalta kuin "perinteinen trollaaminen" keskustelupalstoilla, ensin sotketaan paikat, ja sitten "tullaan" ihmettelemään, että onpa täällä likaista.
Valtamediaa ei pääse liiasta moraalista syyttämään.

QuoteTanskalaisia ja norjalaisia on pidetty maailman vapaamielisimpinä kansakuntina, joten on ollut hämmästyttävää, miten suuria kannatuslukuja Mogens Glistrupin ja Carl I. Hagenin perustamat "edistyspuolueet" ovat keränneet mielipidemittauksissa ja vaaleissa.

Toimittaja "hämmästelee", on kiintoisaa seurata milloin toimittaja alkaa ajattelemaan, ja sitten viimein päättelemään.
"Maailman vapaamielisimmät" kansakunnat eivät ole "maailman vajaamielisimpiä" kansakuntia, siellä ihmiset itse osaavat ajatella, ja tunnistaa vahingollisen kehityksen milloin sellaisen näkevät.
Edistyspuolueita ei synny, jos niille ei tule tilausta.

Quote"Vierasmaalaiset eivät ole Suomelle ongelma, vaan välttämätön lisä. Ilman heitä valtakunnan väkiluku ei enää kasvaisi, vaan kääntyisi päinvastoin laskuun. Elintasonsa säilyttämiseksi suomalaisten pitää tukeutua vierasapuun tulevaisuudessakin."

Tätä minä pidän eräänä käsittämättöminpänä ajatuksena(?).
Millä logiikalla Suomen väkiluvun pitäisi kaiken aikaa pelkästään kasvaa, ja mihin määrään asti sen pitää kasvaa ?
Elintason säilyttäminen ei kelpaa vastaukseksi, sillä jossain vaiheessa tuo kasvu pitää kuitenkin lopettaa, eli mitä aikaisemmin se tehdään, sen helpompaa se on.
Nyt väkiluvun kasvu olisi viimein luonnollisista syistä kääntynyt negatiiviseksi, asiassa itsessään ei ole mitään negatiivista, sillä maamme luontainen elatuskyky on jo pitkälle ylitetty, joten väkimäärän väheneminen on pelkästään myönteinen asia.

1940-luvulla Suomen väestön määrä oli alle 4 miljoonaa, ja kun Karjala oli menetetty, niin tuotakaan väkimäärää ei pystytty elättämään ilman leipäviljan tuontia ulkomailta.
Tätä riippuvuutta on sittemmin selitelty "ajopuuteorioilla", mutta kukaan ei ole kieltänyt itse ongelman olemassaoloa.
Nykyinen väkimäärä on yli 5 miljoonaa, ja jos jostain syystä rajat sulkeutuvat, niin ruuasta tulee melko pikaisesti pula.
Väkiluvun tarkoituksellisessa nostamisessa tuota taustaa vasten ei ole mitään järkeä.

Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: anonyyminetsi on 19.04.2009, 09:41:02
Ei jumalauta mitä schaibaa.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: herranen on 19.04.2009, 09:44:40
QuoteVierasmaalaiset eivät ole Suomelle ongelma, vaan välttämätön lisä. Ilman heitä valtakunnan väkiluku ei enää kasvaisi, vaan kääntyisi päinvastoin laskuun. Elintasonsa säilyttämiseksi suomalaisten pitää tukeutua vierasapuun tulevaisuudessakin.

Siinäpä Kullervolle viikon mokutus.

Tätä lausuntoa onkin mielenkiintoista purkaa. Jätetään nyt huomiotta se, että maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä eivät välttämättä työllisty ja väestönkasvu ei auta tällöin mitään niin lausunto on siltikin aika hölmö. Nimittäin tuo viimeinen lause. Ihan kuin rasismi ei olisikaan mikään ongelma ilman elintason laskua. Hyvin tyypillinen suvaitsevainen päättelyketju.
 
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Tykkimies Pönni on 19.04.2009, 09:46:59
Savon sanomat sanoo ettei rasismilla saa leikkiä ja aloittaa rasismilla leikkimisen heti seuraavassa kappaleessa. Pidetään mielessä.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Kaarin M on 19.04.2009, 10:05:09
QuoteUlkomaalaisvastaisuus lisääntyy kokemuksen mukaan taloudellisesti tiukkoina aikoina, jolloin valtaväestö menettää työpaikkojaan ja sen myötä toimeentuloaan.

Ei hätää:

QuoteVierasmaalaiset eivät ole Suomelle ongelma, vaan välttämätön lisä. Ilman heitä valtakunnan väkiluku ei enää kasvaisi, vaan kääntyisi päinvastoin laskuun. Elintasonsa säilyttämiseksi suomalaisten pitää tukeutua vierasapuun tulevaisuudessakin.

Laman puskuri = vierasapu  :o :o :o
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Turjalainen on 19.04.2009, 10:08:38
Tulee mieleeni 80-luku: "Suomen ja Neuvostoliiton erittäin hyvät ja alati paranevat suhteet luovat entistä paremmat näkymät keskinäisen kaupan ja yhteistyön saralla, mahdollistaen suomalaisten jatkuvan elintason kasvun ensi vuosituhannellakin".
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: gloaming on 19.04.2009, 10:17:10
Ko. kirjoituksessa on pelkästään asiavirheitä (esim. vuotuinen tulijoiden määrä) niin paljon, että tekeleen kirjoittajan hyvin rajallinen kyky ylipäätään minkäänlaiseen rationaaliseen ajatteluun ei jää epäselväksi.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: stjohan on 19.04.2009, 10:46:26
Uskomatonta paskaa, johon jopa arvostamani Savon Sanomat on lähtenyt mukaan. Tuota samaa virttä on kuunneltu jo kuukausikaupalla: valehdellaan, vääristellään, liioitellaan, muunnellaan, tuomitaan. Ensin vihervasemmisto ja muuta ääliöt alkavat syyttää Halla-ahoa rasismista, ja jälkeenpäin he viittaavat Halla-ahon aiheuttamaan rasismikohuun.

Ilmeisesti Savon Sanomien on vaikea tajuta sitä, että tuo RKP:n kehittelemä puolueiden välinen sopimus on vain ja ainoastaan sitä varten, että suurta suosiota nauttivien Halla-ahon kaltaisten persoonien nousu muiden puolueiden listoille estettäisiin. Suomessa on niin totuttu konsensukseen kaikissa asioissa, että sen rikkoontuminen halutaan estää hinnalla millä hyvänsä. Lisäksi kyseessä on RKP:n epätoivoinen yritys säilyttää valta-asemansa viimeiset rippeet.

Oikeistopopulististen puolueiden nousu Norjassa ja Tanskassa on tuskin sattumaa. Pesunkestäviä rasisteja on varmasti kannattajakunnassa, niin kuin on jokaisella puolueella, mutta puolueiden ohjelmat ovat kaukana rasismista. Lisäksi on mielestäni parempi, jos ihminen ilmaisee maahanmuuttajavastaisuutensa äänestämällä kuin potkimalla kadulla tummahipiäistä vastaantulijaa. Viimeksi mainittu tulee nimittäin yleistymään, jos asiallinen keskustelu ja demokraattisten kanavien kautta tapahtuva kannan ottaminen estetään. Yhtä kaikki, suurin osa Halla-ahon kannattajista on fiksua ja suvaitsevaa porukkaa, jotka ovat ainoastaan huolissaan maamme tulevaisuudesta niin maahanmuuton kuin sananvapaudenkin suhteen.

Tuollaisissa pääkirjoituksissa on puolensa suuntaan ja toiseen.

Hyvät puolet: Julkisuus asialle kasvaa. Näinä internetin aikoina ihmiset ovat usein uteliaita ottamaan selvää, kuka tämä Halla-aho oikein on. He menevät mahdollisesti lukemaan Scriptaa ja toteavat, että eihän tämä ole mitään rasismia tai natsismia. Parhaassa tapauksessa heidän mediakriittisyytensä kasvaa ja heistä tulee uusia äänestäjiä maahanmuuttokriittiselle liikkeelle. Jos ei muuten, niin tuen osoituksena median mielivaltaa vastaan.

Huonot puolet: Maahanmuuttoasiat eivät välttämättä ole kovin suurella agendalla maakunnissa, joten ihmiset suhtautuvat uutiseen välinpitämättömämmin ja eivät vaivaudu edes ottamaan asiasta selvää. Lisäksi monilla ihmisillä on edelleen hyvin vankka luottamus oman maakuntalehtensä asiasisältöön, eivätkä he helpolla kyseenalaista sitä. Tosin tämä vähenee kaiken aikaa varsinkin nuoremman väestön keskuudessa.

Harva lukee Hommaforumia. Ihmisten valistaminen on tehtävä kahvipöydissä sekä muilla turuilla ja toreilla. Hitaasti, mutta varmasti kannattajajoukko on tähänkin mennessä kasvanut. Hyvä keino on myös antaa nettiä käyttämättömille ihmisille Jussin kirja lainaan. Median ei, luojan kiitos, ole näinä päivinä enää ainoa tietolähde.

Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Alkuasukas on 19.04.2009, 10:49:56
Quote from: skrabb on 19.04.2009, 08:46:33
Kaksi kertaa meitä väkirikkaammassa Ruotsissa on jo noin miljoona vierasmaalaista, meillä heidän joukkonsa supistuu edelleen vain muutamiin kymmeniin tuhansiin.

Vierasmaalaiset eivät ole Suomelle Malmölle ongelma, vaan välttämätön lisä.

Mitäköhän tuosta tuumattaisiin? Edelleenkin ihmettelen sitä, että miksi AINA otetaan esille ulkomaalaisten vähäinen määrä verrattuna siihenjasiihen maahan? Tanska on gettoutunut, ja Ruotsi perässä. Suomi seuraavana?
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: oinas on 19.04.2009, 10:51:16
Mielestäni tuo RKP:n masinoima 'rasisminvastainen julistus' on kerrassaan törkeä, ja sotii sananvapautta vastaan. Ja muut puolueet olivat niin hölmöjä, että menivät lankaan. Sen tarkoitus on torpata maahanmuuttokeskustelu kokonaan. Onhan vaikeistakin asioista voitava keskustella, eivät ne mihinkään häviä, jos ne lakaistaan maton alle. Miten edustajat pystyvät tekemään päätöksiä, jos he eivät tiedä äänestäjiensä mielipiteitä? Tai näinhän asioiden ainakin pitäisi toimia demokratiassa.

Entä jos äänestäjät haluavat tiedustella ehdokkailta, että mitä mieltä he ovat maahanmuutosta? Pitääkö heidän vastata, että "asiasta ei saa puhua, vai, että maahanmuutto on ihana asia, ja uusia maahanmuuttajia on saatava Suomeen lisää? Me tarvitsemme pakolaisia."

Onneksi Halla-aholla ei ole tällaista rasitetta taakkanaan, jos hän ehdokkaaksi lähtee.  :) 
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Sivusta seuraaja on 19.04.2009, 11:04:48
Muistetaan nyt vain ja ainoastaan yksi asia, mistä koko meteli on saanut alkunsa. "Rasisminvastaisen vetoomuksen" tarkoitus oli yksinkertaisesti estää perussuomalaisia ottamasta Halla-aho listoille.

Quote19.3. RKP:n puoluesihteeri Ulla Achrén kertoi Hufvudstadsbladetissa kyhäävänsä pikavauhtia puolueiden allekirjoitettavaksi julistusta, joka kieltäisi "kaikenlaisen ksenofobian" EU-vaalikampanjoinnissa.

Achrénin julistuksella puolueet sitoutuisivat pidättäytymään kaikesta sellaisesta, jonka "voitaisiin katsoa olevan muukalaisvihamielistä". Achrén ei täsmennä, minkä kaiken voitaisiin katsoa olevan muukalaisvihamielistä tai kuka arvioinnin suorittaisi.

Sen sijaan Achrén tyhmyyttään täsmentää, että julistuksen nimenomaisena tarkoituksena olisi estää minun ehdokkuuteni:

    "Silloin Perussuomalaiset eivät voi asettaa Halla-ahoa listalleen. Se on täysin selvä, kyseessä on nollatoleranssi."

http://www.halla-aho.com/scripta/bajs_i_byxbenet.html

Rasismilla ei tosiaan pitäisi leikitellä.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Lemmy on 19.04.2009, 11:06:07
Missä on Savon Sanomien toimituksen osoite. Tuossa olis ulkohuussi tyhjättävänä ja vois lähettää toimitukselle uudet aivot.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Nauris on 19.04.2009, 11:08:29
Savon Sanomat:
QuoteSuomi säilyi harvinaisen pitkään yhden kansallisen kulttuurin maana.

Leif Salmen (Pressiklubi), Timo Takkinen (http://ajatusriihi.blogspot.com/2009/01/perussuomalaisittain-suomalaisuutta.html) ja Umayya Abu-Hanna (http://www.lansivayla.fi/Uutiset/Paivan-Puheenaihe/Joka-kulttuurin-sisalla-on-monta-kulttuuria) ei ole täysin samaa mieltä siitä, että Suomi olisi yhden kansallisen kulttuurin maa.

QuoteKaksi kertaa meitä väkirikkaammassa Ruotsissa on jo noin miljoona vierasmaalaista

Näistä miljoonasta vierasmaalaisesta lähes puolet on suomalaisia finnjäveleitä, joista Ruotsille on varmasti ollut paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Ilman suomalaisia siirtolaisia Ruotsi olisi tällä hetkellä aika pahasti kusessa. Varsinkin, jos Ruotsi olisi haalinut työvoimansa muslimimaista.

Quotemeillä heidän joukkonsa supistuu edelleen vain muutamiin kymmeniin tuhansiin.

En tiedä, mitä Savon Sanomien pääkirjoittaja yrittää kertoa tai kusettaa, mutta Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 ulkomailla syntyneitä oli 218 626 eikä muutama kymmenen tuhatta.

QuoteVierasmaalaisten vähäisyydestä johtuen meillä ei ole syntynyt rasistisiksi katsottuja poliittisia kansanliikkeitä samaan tapaan kuin on tapahtunut pohjoismaissa ensin Tanskassa ja sitten Norjassa.

Eikös maahanmuuton pitänyt vähentää rasismia? Ai niin hyysärien propagandaa se olikin.

QuoteTimo Soinin kansanmiehen ulkokuoren sisällä on kovan luokan poliittinen peluri, joka ei kaihda konsteja suosionsa kasvattamiseen. Mutta kysyä sopii: ketä hänen suosionsa palvelee?

Se palvelee suomalaista elintasoa ja lintukotoa (http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/lintukotoon-mahtuu-kyll%C3%A4/389623), jotta emme toista samoja virheitä, mitä on aiheutunut liian suuresta maahanmuutosta.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: oinas on 19.04.2009, 11:14:28
Quote from: Sivusta seuraaja on 19.04.2009, 11:04:48
Muistetaan nyt vain ja ainoastaan yksi asia, mistä koko meteli on saanut alkunsa. "Rasisminvastaisen vetoomuksen" tarkoitus oli yksinkertaisesti estää perussuomalaisia ottamasta Halla-aho listoille.

Varmaan näin onkin, mutta 'maalasin' tuossa äsken, että mihin julistus voisi johtaa.  :)
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Maailmanmies on 19.04.2009, 11:27:20
Savon Sanomien kirjoitus oli vasta alkua. Eurovaalien lähetessä tulemme näkemään samanlaisia vuodatuksia myös muissa maakuntalehdissä. Näiden tarkoituksena on tietenkin pelotella äänestäjiä äänestämästä Jussia (jos on ehdolla) tai ketään muitakaan nuivia.

Vaalien valtakunnallisuudesta tällaiset jutut kumpuavat.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: hane on 19.04.2009, 11:30:36
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=769266 (http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=769266)

En löytänyt omaa paikkaa huonoille artikkeleille niin linkitän tänne. Joskus vieraskirjassakin puheenaiheena ollut aivopieru, joka tasoltaan sopii tähän Savon Sanomien jutun rinnalle.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: tapio on 19.04.2009, 11:48:45
Toimittajat vain suoltavat sitä, mitä heille on opetettu. Tämähän oli taas yksi malliesimerkki siitä.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Kisalli on 19.04.2009, 12:05:47
Quote from: oinas on 19.04.2009, 09:30:36
Vaajasalon sairaalassa on ollut pakolaiskeskus aikaisemmin, mutta ei ole tällä hetkellä. Sen henkiin herättämisestä on kuultu, että kuka tietää, sekin vielä aloittaa uudelleen.

Vaajasalon uudelleenavaaminen on sikäli epätodennäköistä, ettei se oikein täytä vastaanottokeskuksen sijainnin kirjoittamattomia kriteereitä. Vaajasalossa ei ole mitään muita palveluita, kuin viinitila, joka tuskin muodostuisi keskuksen asukkien kantapaikaksi. Kaupunkiin on sulan veden aikana pitkä matka ilman venettä, kun pitää kiertää Toivalan kautta, ja jonottaa lossiinkin.

Kallansiltojen saneeraukseen voisi kyllä ilmaantua yllättävää lisätukea, kun ne muuttuisivatkin kriittiseksi pisteeksi uusien kunniakaupunkilaisten kulkureitillä Kuopioon syytämään pelastavaa rahaa paikallisten ahdingossa olevien yrittäjien pussiin ja korjaamaan kaupungin yksipuolisen väritöntä katukuvaa.

Petosen "sulatusuuni" tuskin on vaihtoehto, koska se on jo valmiiksi kulttuurillisesti kaupungin rikkain lähiö. Saaristokaupunki tosin lienee keskustan ohella yksi potentiaalinen paikka uudelle keskukselle.

Järkevä valinta voisi olla myös Bellan toimitilat, kunhan loputkin henkilöstöstä on pistetty pihalle, ja koko putiikki lakkautettu, mutta ympäristön ollessa virikkeetöntä teollisuusaluetta, vaihtoehto lienee poissuljettu.

Ammattikoulun uusiissa tiloissa toimiva maahanmuuttajien koulutuskeskus on Presidentinkadulla. Sen läheisyyteen perustettava keskus olisi looginen valinta mm. keskustasijainti ja järvinäköala huomioiden. Näin saataisiin ehkä myös Sokkarin kongille lisää väriä räkivän paikallisnuorison joukkoon. Myös kampukselle olisi riittävän lyhyt matka, ja keskuksen vastaanottokeskuksen koulutettu väki pääsisi jouhevasti nostamaan uuden Itä-Suomen yliopiston shanghaisijoitusta. Myös avattavan uuden lääkealan keskusken, Lakesin, kannattaisi miettiä sijaintiaan vastaanottokeskukseen nähden, koska oletettavasti ainakin osalla turvapaikanhakijoista olisi korvaamatonta asiantuntemusta tarjottavanaan myös suomalaiselle lääkealalle.

Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: ibn ghul on 19.04.2009, 12:15:02
Quote from: skrabb on 19.04.2009, 08:46:33
Rasismi on asia, jolla ei pitäisi tehdä politiikkaa tai leikitellä hetkellisten irtopisteitten toivossa. Rasismiin, ihmisten syrjimiseen rodun tai kansallisuuden perusteella, voi suhtautua vain yhdellä tavalla: tuomiten.

Paitsi tietenkin jos rasismi kohdistuu suomalaisiin tai suomenkielisiin, jolloin sitä tulee ehdottomasti kannattaa, ja politiikan tekokin on sallittua, siihenhän RKP:n olemassaolo käytännössä perustuu.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Goman on 19.04.2009, 12:19:10
Katohan mokomata!

Eepä ole toemittaja oekeen suurta mualimoo oekeen nähnykkään. Vae luulokohan tuo että kun kirjottaa niinkun muuttii, elikkä jonnii joutavoo liirumlaarumia, niin piäsöö sivistyneihin kirjoihin. Ja parempiin pöytiin tölövästelemään.

Edellä kirjoitettu tarkoittaa selkosuomeksi, että Savon Sanomien toimittaja on ihan pihalla nykymenosta,  ja sen lisäksi sokea näkemään tulevaisuuteen.


Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: JT on 19.04.2009, 12:48:37
Hävettää olla savolainen (syntyjään)  ;D
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Sami Aario on 19.04.2009, 13:13:00
Quote from: skrabb on 19.04.2009, 08:46:33
Tapahtui se, mitä osattiin odottaa: ainoana puoluejohtajana Timo Soini ei pannut nimikirjoitustaan julistuksen alle. Jälleen kerran hän halusi erottua joukosta erilaisena poliitikkona. Tempullaan Soini turvasi itselleen laajan valtakunnallisen julkisuuden. Hän teki jokaiselle suomalaiselle tiettäväksi, että hän on mies, joka ei kumartele kaiken maailman vierasmaalaisten edessä.

Pitäisikö sitten kumarrella?
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Goman on 19.04.2009, 13:16:02
Jep jep

Suomalaisuus, jopa savolaisuus, on puolustamisen arvoinen asia. Puhumattakaan
"moro"-kielestä.

Sen sijaan svahilia, tai urdua en välittäisi paljon kotikulmilla kuunnella.

Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: Haider on 19.04.2009, 13:38:19
QuoteKaksi kertaa meitä väkirikkaammassa Ruotsissa on jo noin miljoona vierasmaalaista, meillä heidän joukkonsa supistuu edelleen vain muutamiin kymmeniin tuhansiin.

Suomessa on yli 40 000 muslimia. Heistä tataareja noin 1000. Ovatko loput muslimit kovin kotimaisia? Venäjänkielisiä ja vironkielisiä on täällä yhteensä yli 50 000.

Eikös pelkästään edellämainittuja maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään ole jo lähes 100 000?

Minulla ei sitten tosiaan ole mitään virolaisia ja venäläisiä vastaan. Otin heidät tässä vain vertailukohteeksi. Pahoitteluni.
Title: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: skrabb on 19.04.2009, 17:27:35
Lapin Kansa veisaa samaa virttä Savon Sanomien kanssa.


http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=LKA_newssite%2FAMLayout&cid=1194617137866&p=1194613395268&pagename=LKAWrapper

PääkirjoituksetPäivitetty 18.4. 01:15, julkaistu 17.4. 17:31
Rasismilla eurovaaleihin?

Perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia on viime viikkoina ylistetty puolueensa pelastajaksi ja ennakoitu - takinkäännöstään huolimatta - jopa kesäkuun eurovaalien äänikuninkaaksi.

Soini oli muutaman päivän takaisen Ylen uutisten tutkimuksen mukaan tunnetuin eurovaaliehdokas. Torstainkin piti olla toivoa täynnä, mutta se saattoi ratkaisevasti muuttaa vaaliasetelmia hänen osaltaan.

Jotain käsittämätöntä pelin politiikkaa on siinä, että puheenjohtaja Soini ei suostunut kaikkien muiden puolueiden puheenjohtajien tapaan allekirjoittamaan vetoomusta rasismin ja maahanmuuttajavastaisuuden ehkäisemiseksi eurovaalien kampanjoinnissa.

Soinin selitykset siitä, että vetoomuksella haluttaisiin puuttua perussuomalaisten ehdokasasetteluun, ovat vainoharhaisia. Ainoa hyväksyttävä suhtautuminen rasismiin on nollatoleranssi eli rasismia ei pidä hyväksyä missään muodossa eikä missään määrin. Myös niin sanottu hiljainen rasismi on kielletty.

On merkillistä, että Timo Soini sortui tällaiseen ratkaisuun, vaikka isänsä aatokset ja aatteet tietävä Pekka Vennamo oli häntä jo torstain Ilta-Sanomissa opastanut. SMP:n perustaja Veikko Vennamo ei koskaan hyväksynyt, että hänen nimissään vastustetaan EU:ta ja siirtolaisia.

Rasismin kieltäminen ei voi olla ketään vastaan. Kyseessä on tärkeä vetoomus suvaitsevaisuuden puolesta.

Tätä vetoomusta Soini ei voinut allekirjoittaa. Hän valitsi eurovaaleihin omat eväänsä.



"Myös niin sanottu hiljainen rasismi on kielletty."
Mitä tämä mahtaa tarkoittaa? Ei saa ajatella väärin?
Hoh-hoijaa sanon minä!


Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: Sivusta seuraaja on 19.04.2009, 17:33:46
Hiljainen rasismi? Eli kun vain pitää päänsä kiinni ja ei ylistä monikulttuurisuuden rikkautta? Taas yksi uusi epämääräinen käsite on pitänyt keksiä väärin ajattelevia vastaan.

QuoteSoinin selitykset siitä, että vetoomuksella haluttaisiin puuttua perussuomalaisten ehdokasasetteluun, ovat vainoharhaisia.

On siis vainoharhaa, että vetoomuksen keksijä RKP:n Achrén itse mainitsi (nimen mainiten), että jos Perussuomalaiset olisivat allekirjoittaneet tuon vetoomuksen ei Halla-ahoa voi ottaa ehdokkaaksi? Elämme ajassa, jolloin lehtien pääkirjoitukset ovat täydellisen valheellisia.
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: IDA on 19.04.2009, 17:34:24
Suomessa rasismia kokevat vain lehtineekerit.

Mistä tulikin mieleeni onko virkistysmajan nimi jo muutettu poliittisesti korrektimpaan muotoon?
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: Ano Nyymi on 19.04.2009, 17:37:42
Quote from: Sivusta seuraaja on 19.04.2009, 17:33:46
Hiljainen rasismi? Eli kun vain pitää päänsä kiinni ja ei ylistä monikulttuurisuuden rikkautta? Taas yksi uusi epämääräinen käsite on pitänyt keksiä väärin ajattelevia vastaan.

Onneksi me emme edes uneksi äänestävämme rassistista Soinia vaan Jussi Halla-ahoa...

Mutta ihan oikeasti, tuollainen tuuba kyllä kääntyy itseään vastaan mitä useampaan kuntaan näitä pakolaiskeskuksia alkaa nousemaan. Kyllä suomalaiset vielä omiin silmiinsä ja omaan järkeensä sentään luottavat.
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: STP on 19.04.2009, 17:39:06
Pitääpä käydä postilaatikolla, jotta tuonkin saa lehdestä lukea. Miksiköhän minulle vielä yleensä Lapin Kansa tulee  ???
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: tapio on 19.04.2009, 17:43:11
"Myös niin sanottu hiljainen rasismi on kielletty."

Tämä kai tarkoittaa sitä, että kun istuskelen yksin täällä peräkammarissani, en saa ajatella rasistisia ajatuksia.

Katselen ikkunasta ulos ja odottelen poliisiautoa. Mistä ihmeestä poliisit ovat saaneet tietää hiljaiset ajatukseni?

Lisää kiljua!
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: gloaming on 19.04.2009, 17:45:29
Aha, hätää kärsivä Kepu yrittää koota rivejään, kun Ps kuppaa molemmista kyljistä.
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: Luotsi on 19.04.2009, 17:52:07
Suomennos: persut nakertavat ikävästi muutenkin syöksykierteessä olevaa kepulien kannatusta, siispä puoluetoimiston ohjeena on käyttää mitä hyvänsä keinoja persu-uhan torjumiseen! Nyt on vaalit tulossa, mutta kun tappion jälkeen Matti saa mennä samalla menee kepun rasismilla ratsastus. Kepumoraalin mukaan aivan hyväksyttävää parempaan hevoseen vaihtamista.
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: skrabb on 19.04.2009, 17:54:34
Quote from: tapio on 19.04.2009, 17:43:11
"Myös niin sanottu hiljainen rasismi on kielletty."

Tämä kai tarkoittaa sitä, että kun istuskelen yksin täällä peräkammarissani, en saa ajatella rasistisia ajatuksia.

Katselen ikkunasta ulos ja odottelen poliisiautoa. Mistä ihmeestä poliisit ovat saaneet tietää hiljaiset ajatukseni?

Lisää kiljua!


Tämän lukiessani pukkas selkäkeikkanaurua à la Päätalo ;D ;D ;D
Kiitos päivän piristyksestä!
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: Ano Nyymi on 19.04.2009, 17:55:08
Quote from: Luotsi on 19.04.2009, 17:52:07
Suomennos: persut nakertavat ikävästi muutenkin syöksykierteessä olevaa kepulien kannatusta, siispä puoluetoimiston ohjeena on käyttää mitä hyvänsä keinoja persu-uhan torjumiseen! Nyt on vaalit tulossa, mutta kun tappion jälkeen Matti saa mennä samalla menee kepun rasismilla ratsastus. Kepumoraalin mukaan aivan hyväksyttävää parempaan hevoseen vaihtamista.

Kepu pettää aina, joskus jopa useamminkin.
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: gloaming on 19.04.2009, 18:02:57
Quote from: Luotsi on 19.04.2009, 17:52:07
Kepumoraalin mukaan aivan hyväksyttävää parempaan hevoseen vaihtamista.

Monikulturismilla ja seksuaalivähemmistöillä ratsastaminen on toki edistyksellistä, postmodernia jne., mutta huomioiden Kepun peruskannattajakunnan nuivuus jotenkin tuntuisi, että puoluetoimistossa pannaan rahat likoon nyt väärille hevosille.

Huomatkaa muuten, kuinka nopeasti Soinin 30 hopearahaa kuluivat, ja Ps on rasssisstinen mikä rassisstinen, vaikka voissa paistaisi.
Title: Vs: 2009-18-04 SAVON SANOMAT: Rasismilla ei pitäisi leikitellä
Post by: IDA on 19.04.2009, 18:07:18
Nimenomaan nämä lehtineekerit leikittelevät rasismilla tunkiessaan sitä joka paikkaan.

Toisaalta tämä voi olla sukupolvikysymys. Nykyisiä päätoimittajia ottaa päähän, kun heillä ei ole omaa, selkeää YYA-sopimusta ja Kekkosen-Karjalaisen-linjaa kumarrettavaan, eivätkä he pääse brassailemaan nöyrimmällä mahdollisella tulkinnalla. Mitäs sitä journalisti muuta keksisi tehdä, kuin sitä mitä on opetettu?

Joskus tuntuu, että olisi parempi, jos valtamediaan kirjoittaisivat vain naiset ja se olisi naisten hommaa. En oikein tajua miten yksikään suomalainen mies kehtaa kirjoittaa noihin.
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: Vasarahammer on 19.04.2009, 18:21:55
Quote from: gloaming on 19.04.2009, 18:02:57
Huomatkaa muuten, kuinka nopeasti Soinin 30 hopearahaa kuluivat, ja Ps on rasssisstinen mikä rassisstinen, vaikka voissa paistaisi.

PS ja Soini ovat antirasismissa aina puolustuskannalla ihan riippumatta siitä, mitä PS ja Soini tekevät. Soini jätti Halla-ahon rannalle, mutta joutuu silti kestämään rasismisyytökset. Minusta tämä on Soinille ihan oikein.
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: Ernst on 19.04.2009, 18:27:30
Miten se valtiosyyttäjä Mika Illman kirjoitteli siinä pamfletissaan, joka erehdyksessä tai ymmärtämättömyydessä hyväksyttiin väitöskirjaksi? Olisiko ollut niin, että suomalaisia saa verrata positiivisessa hengessä muita kansoja  paremmaksi, kunhan  ei lausu mainittua vertailua ääneen?

Neuvostoliiton ajan vaikutus elää edelleen kepulehdissä. Neuvostovastaisuudella/rasismilla lyödään vastustajaa päähän sen minkä ehditään.
Veikko huovinen neuvoi nauramaan diktaattoreille, joten naurut lapin kansalle ja savon sanomille. :-)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: Ano Nyymi on 19.04.2009, 20:06:14
Quote from: M on 19.04.2009, 18:27:30
Miten se valtiosyyttäjä Mika Illman kirjoitteli siinä pamfletissaan

Eikös se ollutkaan pefletti?
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: Ernst on 19.04.2009, 21:22:18
Quote from: Ano Nyymi on 19.04.2009, 20:06:14
Quote from: M on 19.04.2009, 18:27:30
Miten se valtiosyyttäjä Mika Illman kirjoitteli siinä pamfletissaan

Eikös se ollutkaan pefletti?

Sinne se "kirja" joutaisi; ehkä sen avulla voisi estää pöydän keikkumistakin.
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: P on 19.04.2009, 21:29:06
Quote from: tapio on 19.04.2009, 17:43:11
"Myös niin sanottu hiljainen rasismi on kielletty."

Tämä kai tarkoittaa sitä, että kun istuskelen yksin täällä peräkammarissani, en saa ajatella rasistisia ajatuksia.

Katselen ikkunasta ulos ja odottelen poliisiautoa. Mistä ihmeestä poliisit ovat saaneet tietää hiljaiset ajatukseni?

Lisää kiljua!

Illmanismin toinen vaihde on jo heitetty päälle. Ykköspykälähän on tunnettu - "jos ääneen ei lausuta". Nyt LK on ottanut jo viimevuonna ennakoimani seuraavan askeleen..

"Minä kannattaisin illmanilaista linjausta - mitä ääneen ei lausuta. Eli esim. yksin jos suihkussa tulee ääneen höpistyä mamuvastaisuuksia ja valvontajärjestelmä-Suurkorva sen mikillään kuulee, niin rangaistusta vaan. Sen mamuvastaisen jupinan olisi voinut kuulla joku muukin, vahingossa kylpyhuoneen oven avaava.

Mutta jos ei ääneen lausu, se sallittakoon, kunnes ajatuksenlukuteknologia kehittyy, ja väärät ajatukset voidaan poimia jo sanomatta. Silloin rangaistavuus vääristä ajatuksista tulee laajentaa jo ääneen sanomattomaankin.

Kutsun tätä oppia illmanismiksi.      16. kesäkuuta 2008 19:50:03
"



;D Kas olimpa peräkammarissani taas kerran mahtava visionääri!  :roll:
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: HMV on 19.04.2009, 22:17:18
Quote from: P on 19.04.2009, 21:29:06
Mutta jos ei ääneen lausu, se sallittakoon, kunnes ajatuksenlukuteknologia kehittyy, ja väärät ajatukset voidaan poimia jo sanomatta. Silloin rangaistavuus vääristä ajatuksista tulee laajentaa jo ääneen sanomattomaankin.

Piakkoin ehkä täytyy kyetä todistamaan oikeudessa ettei ole ajatellut kiellettyjä ajatuksia.
Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: Liero on 19.04.2009, 22:31:58
Lapin kansa haluaa poistaa lesbot työelämästä ja sitä kautta syrjäyttää heidät yhteiskunnasta. 8)


Title: Vs: 2009-04-18 LAPIN KANSA: Rasismilla eurovaaleihin?
Post by: P on 19.04.2009, 23:41:43
Quote from: HMV on 19.04.2009, 22:17:18
Quote from: P on 19.04.2009, 21:29:06
Mutta jos ei ääneen lausu, se sallittakoon, kunnes ajatuksenlukuteknologia kehittyy, ja väärät ajatukset voidaan poimia jo sanomatta. Silloin rangaistavuus vääristä ajatuksista tulee laajentaa jo ääneen sanomattomaankin.

Piakkoin ehkä täytyy kyetä todistamaan oikeudessa ettei ole ajatellut kiellettyjä ajatuksia.

On jo pitänyt. Mm Mikko Ellilän - "Yhteiskunta koostuu ihmisistä" -oikeudenkäynnissä.. Koko juttu rakentui Illmanin tekstin rivien välistä lukemalla suorittamalle tulkinnalle. Näppärästi syyttäjä kyseli mm. Ellilältä, onko jokin linkattu lähde (vdare) Tatu Vanhasen kirjan tilastolle oikeistolainen..

Samoin Thomashotin motiivia koota mamurikosuutisointia yhdelle sivustolle pohdittiin - ajatusrikos siis.

Ja Halla-ahon kohdalla on sama. Täky oli Illmanille ja koski kaksoisstadardia lainkäytössä - diipadaapa menetelmällä Halla-ahon päänsisäisiä ajatuksia tunnustelemalla saatiin kasaan uskontorauha- ja kiihotusrikos..

Tulevaisuus on jo täällä. Se mitä tekstissä lukee ei ole merkityksellistä illmanismissa - merkityksellistä on se, mitä Illman aistii rivienvälistä.

Kehittyneitä ei-lakimies illmanisteja ovat mm. Salmenin Lefa ja Saarikosken Saska. Heidän taidonnäytteensä rivienvälisestä tulkinnasta löytyy eräästä P(r)ässiklubin jaksosta. Meno näytti samalta kuin meediot aistimassa henkiä ja niiden viestejä - Lefa tunsi ilmassa kaikenlaista kaikua 30-luvulta ja parahti lopulta puhumaan parapsykologian keinoin - "olet Fassisti". Saskan näkijän kyvyt liittyivät enemmän visuaaliseen ja tekstipohjaiseen - Hän aisti tavoitteen "valkoisesta Suomesta" lukemalla rivien välistä..

Jotenkin Peter Englundin TV:stä tullut dokumenttisarja Ruotsin noitavainoista - näkijälapsineen ja todisteineen noitatoiminnasta vaikutti tutulta.. Ihan kuin olisi katsonut Illmanin , Saarikosken ja Salmenin ponisteluja yliluonnoilisen tulkitsemisen kanssa? ;D