Norjan puolentoista viikon takaiset tapahtumat nostattivat villin keskustelun Suomessa käytävästä vihapuheesta. Hirmutöiden tekijä Anders Breivikin ajatukset ovat äärioikeistolaisia, ja Euroopassa päätään nostanut äärimmäinen oikeistolaisuus on saanut sen vastustajat takajaloilleen.
Suomessa erityisesti perussuomalaiset, tai ainakin osa perussuomalaisten edustajista, on joutunut rajun kritiikin kohteeksi.
Tampereen yliopiston järjestötutkimuksen professori Ilkka Ruostetsaari sanoo, että kritiikki ei ole kohdistunut täysin oikeisiin aiheisiin.
– Perussuomalaisten ja Hommaforumilla käydyn keskustelun välille on vedetty yhtäläisyysmerkki. Keskustelussa on mietitty, mikä on perussuomalaisten kanta maahanmuuttoon, ja on lähdetty siitä, että ne kannat löytyvät netin keskustelupalstoilta, Ruostetsaari sanoo.
Maahanmuuttokriittisellä Hommaforum–keskustelupalstalla käy kirjoittamassa monet perussuomalaisten maahanmuuttokriittisen siiven edustajat. Ruostetsaaren mielestä Norjan tapahtumien jälkeen on oikeutettua puhua myös suomalaisten puolueiden maahanmuuttokannoista.
Perussuomalaisten hajanaisen ryhmän linja pitäisi kuitenkin tuoda hänen mielestään selkeämmin esiin.
– Kyllä puheenjohtajan pitäisi mielestäni linjata julkisuudessa, mikä on puolueen linja maahanmuuttopolitiikassa.
– Lisäksi toivoisin laajempaa keskustelua, ja olisi kohtuullista katsoa, mitä perussuomalaisten vaaliohjelmassa sanotaan maahanmuuttopolitiikasta. Eihän siellä puhuta esimerkiksi islamista mitään, professori Ruostetsaari muistuttaa.
Keskustelua käyty väärillä käsitteillä
Ruostetsaari muistuttaa, että suurin kohu vihapuheista on noussut vanhoista kirjoituksista. Esimerkiksi osa Jussi Halla-ahon parjatuista teksteistä on vuodelta 2006. Myös keskustelun käsitteissä on Ruostetsaaren mielestä toivomisen varaa.
– Norjankin tapauksessa on keskusteltu yleisillä käsitteillä, on puhuttu äärioikeistosta ja oikeistoradikalismista. Kyllä Norjassa oli hyvin pitkälti kyse islaminvastaisuudesta ja maahanmuuttopolitiikan kritiikistä, Ruostetsaari sanoo.
Äärioikeistolaisen ajatuksen kasvaminen ei tarkoita Ruostetsaaren mielestä välittömästi väkivallan lisääntymistä.
Kaikissa puolueissa erilaisia siipiä
Vaikka osa perussuomalaisista onkin hyvin maahanmuuttokriittisiä, pyrkii heistä moni ajamaan vain pienen ihmisen asiaa ja kritisoimaan lähinnä Suomen EU-politiikkaa ja euroalueen kriisin hoitamista.
– Kaikissa puolueissa on eri asioista kiinnostuneita ja eri tavalla painottavia edustajia, Ruostetsaari sanoo.
Ruostesaaren mielestä perussuomalaisten eduskuntaryhmän heterogeenisyys ja väitetty hajanaisuus selittyy ryhmän kokemattomuudella. Ryhmän koko kasvoi niin radikaalisti vaaleissa, että sen johtaminen on haastavaa.
Ruostetsaari uskoo, että ryhmän yhtenäisyys paranee, kun uudet edustajat oppivat eduskuntatalon tavoille.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/08/1367874/perussuomalaisten-linjan-ajatellaan-loytyvan-homma-foorumilta
Jumalattoman iso rasti seinään! Tampereen tiedostavalta laitokselta järkevää tekstiä.
Mmitäh? Kuinka ne julkeavat vähätellä ultraoikeistolaisia ääriasenteitamme?!?
Suorastaan hyytävän neutraali artikkeli.
Quote from: Ink Visitor on 01.08.2011, 15:01:10
Perussuomalaisten hajanaisen ryhmän linja pitäisi kuitenkin tuoda hänen mielestään selkeämmin esiin.
– Kyllä puheenjohtajan pitäisi mielestäni linjata julkisuudessa, mikä on puolueen linja maahanmuuttopolitiikassa.
Ja kyse muka oli professorista ??
Maahanmuttopoliittinen manifesti on tämänkin internetsaitin etusivulla kaikkien ladattavissa, ja tämä "hajamielinen" professori on siitä täysin tietämätön ??
Mistä näitä sikiää :facepalm: :facepalm:
Kyllähän täällä on maahanmuuttopolitiikka ja Persujen talouspolitiikka kieltämättä aika hyvin edustettuna.
Persujen linja näkyy persujen vaaliohjelmasta ja kansanedustajien puheista eduskunnassa.
Hommafoorumilta löytyy sitten paljon erilaisia mielipiteitä joille yhteistä on yleensä suomalaisuuden arvostaminen,halu pitää suomi hyvänä maana niin suomalaisille kuin täällä asuville kunnollisille maahanmuuttajillekin ja huonon maahanmuuttopolitiikan kritisointi.
Ei kai se vaikeaa ole proffallekaan vetää yhtäläisyysmerkkejä puolueohjelmaan ja nuivaan vaalimanifestiin?
Quote from: Ink Visitor on 01.08.2011, 15:01:10
– Lisäksi toivoisin laajempaa keskustelua, ja olisi kohtuullista katsoa, mitä perussuomalaisten vaaliohjelmassa sanotaan maahanmuuttopolitiikasta. Eihän siellä puhuta esimerkiksi islamista mitään, professori Ruostetsaari muistuttaa.
Kyllä tässä minusta aivan asiallisesti viitataan persujen maahanmuuttopolitiikkaan. Pisteet siitä Ruostetsaarelle.
Quote from: Tasapainorealisti on 01.08.2011, 16:42:51
Kyllähän täällä on maahanmuuttopolitiikka ja Persujen talouspolitiikka kieltämättä aika hyvin edustettuna.
Avaa vähän lisää! Siis että muiden puolueiden ei? Vai mitä
trollaat tarkoitat?
Fiksua tekstiä ja hyviä ajatuksia röhvessorilta. Persujen heterogeenisyys ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Sitä toivoisi esiintyvän myös muissa puolueissa. Liika homogeenisyys asiassa kuin asiassa, ja erityisesti keskustelussa on pahasta.
Toivoisinkin että proffa päättäisi kirjautua hommaan keskustelemaan ja jakamaan näkemyksiään meidän kanssamme. Samaa toivoisin myös Jungnerilta ynnä muilta hommaa kritisoivilta ihmisiltä. Jos Homma näyttäytyy liian yksiväriseltä, niin voi kukin katsoa peiliin, että "miksen minä ole muuttamassa sitä".
Quote from: Tasapainorealisti on 01.08.2011, 16:42:51
Kyllähän täällä on maahanmuuttopolitiikka ja Persujen talouspolitiikka kieltämättä aika hyvin edustettuna.
Johtuisikohan siitä, että tämä on maahanmuuttopolitiikkakriittinen Forum.
Perhosista ja pitsinnypläyksestä väitellään ihan jossain muualla.
Mmhäh? Neutraali ja kokolailla järkevä artikkeli Tampereen Suvaitsevaisuuden laitokselta?
Sitä itsekin toivoo jotta ihmiset (laajemmin) käsittäisivät, ettei Homma = persut. Lainkaan. Kaikki täällä suinkaan edes äänestä PS:ää...