QuoteRiku-verkosto auttaa syrjintätapauksissa
Etniset syrjintätapaukset kuuluvat vähemmistövaltuutetulle. Kotimaisten vähemmistöjen lisäksi toimisto hoitaa myös ulkomaalaisten syrjintätapaukset, jos syrjintä koskee etnistä alkuperää.
Työtä yritetään järkeistää siten, että eri puolille Suomea on perustettu EU:n tuella neuvontapisteitä, joiden puoleen syrjintää epäilevät voivat kääntyä. Neuvontapisteet myös ohjeistavat viranomaisia ja järjestöjä tunnistamaan syrjinnän.
– Neuvontapisteille kuuluvat etnisen syrjinnän lisäksi kaikki muutkin syrjintätapaukset, olipa kyseessä ikä, vammaisuus, vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen tai jokin vastaava, kertoo projektipäällikkö Päivi Okuogeme vähemmistövaltuutetun toimistosta.
– Jos tapaukseen liittyy etnistä syrjintää, neuvontapisteet osaavat tuoda asian vähemmistövaltuutetun käsiteltäväksi.
Okuogeme kertoo, että neuvontapisteet myös seuraavat ja tutkivat, esiintyykö esimerkiksi kouluissa tai joillain asuntoalueilla syrjintää.
Neuvontapisteitä on muun muassa rikosuhriverkoston toimipisteissä. Kotkan alueella viisi kuntaa ovat perustaneet yhteisen seudullisen neuvontapisteen. Kokeilu päättyy marraskuun lopussa. Sen jälkeen päätetään, kuinka toiminta vakinaistetaan.
Rikosuhriverkoston toimipisteet löytyvät sivustosta www.riku.fi.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2597226/riku-verkosto-auttaa-syrjintatapauksissa
QuoteSYNE on syrjinnän vastaista neuvontaa (http://www.riku.fi/fi/syrjinta/)
Syrjintä on usein rikos, siksi SYNE on osa Rikosuhripäivystyksen (RIKU) perusneuvontatyötä. Vähemmistövaltuutetun toimisto on syrjinnän vastaisesta toiminnasta vastaava viranomainen. RIKU tekee neuvontaa yhteistyössä vähemmistövaltuutetun toimiston kanssa. RIKUn neuvonnassa kartoitetaan soittajan kanssa kyseisen syrjintäkokemuksen luonne, toiminta- ja avunsaantimahdollisuudet. Tapaukset, joissa ei arvioida olevan kyse rikoksesta, ohjataan RIKUsta edelleen soveltuvan avun piiriin. Joissain tapauksissa soittaja ohjataan ottamaan yhteyttä vähemmistövaltuutetun toimistoon jatkoapua ja selvittelyjä varten.
Oletko tullut syrjityksi
- iän
- etnisen tai kansallisen alkuperän
- kansalaisuuden
- kielen
- uskonnon
- vakaumuksen
- mielipiteen
- terveydentilan
- vammaisuuden
- seksuaalisen suuntautumisen
- tai jonkin muun henkilöön liittyvän syyn perusteella?
"Minua ei päästetty pyörätuolilla ravintolaan, vaikka siellä oli tilaa."
"Minua ei palveltu kaupassa, koska olen romani."
"Minua kiusataan työpaikalla seksuaalisen suuntautumiseni vuoksi."
"En saanut vakuutusta, koska olen ulkomaan kansalainen."
"En etene urallani, koska työnantajani mielestä olen liian vanha."
RIKUn alueelliset SYNE neuvontanumerot ovat RIKUn toimistonumeroita.
Länsi-Suomi xxxxxxxxx
Lounais-Suomi xxxxxxxxx
Pohjois-Suomi xxxxxxxxx
Etelä-Suomi xxxxxxxxx
Sisä-Suomi xxxxxxxxx
Itä-Suomi xxxxxxxxx
Lappi xxxxxxxxx
Numeroissa vastataan periaatteessa virka-aikana, arkipäivisin tai vastausautomaatti antaa edelleen ohjauksen esim. pyytää jättämään yhteydenottopyynnön.
SYNEn infolehtinen (http://www.riku.fi/binary/file/-/id/68/fid/1163/)
Linkki Vähemmistövaltuutetun julkaisemaan esitteeseen (http://www.vahemmistovaltuutettu.fi/intermin/vvt/home.nsf/pages/A96F10CC01070FE9C22573DA0032ECB4?opendocument)
Minä olen kokenut syrjintää! Voisinkohan minä ottaa yhteyttä tuonne... :D
Causti nro 1) Helsingin kaupungin asuntojonoissa mamut hyppäävät aina minun edelleni. Koen syrjintää.
Causti nro 2) Sain paprika-/pippuri-/mitäliekaasua pärställeni viime kesänä! Minuun kohdistui syrjintä, vaadin hyvitystä.
Causti nro 3) Minun uskontokuntaani ei hyväksytty rekisteriin! Syrjintää!
Causti nro 4) Minulla oli keinokuiturastat ja PVC-vaatteet kaupassa, ja minua kohdeltiin kaupassa kuin narkkaria! Syrjintää!
... Tästähän saa vaikka kuinka paljon hupia irti ;D ;D Oletan 'muun henkilöön liittyvän syyn' olevan myös vaatetus ja hiustyyli. Se sen täytyy olla, koska muuten tukkarasismi.
En osaa olla enää vakava. :D
Kaikkeen sitä onkin varaa ennen kuin raha loppuu.
Minulla oli erilainen kuva Rikosuhripäivystyksen toimenkuvasta.
Joku (Brax & knit) ovat päättäneet että Suomessa ei kertakaikkiaan ole tarpeeksi ilmitullutta syrjintää.
Tämän uutisen luettuani aion viitata kintaalla kaikille väitetyille (etnisille) syrjintätapauksille. Ei vittu kiinnosta. Suomalaiset ensin. Meillä ei ole vihreää virkatantta-armeijaa suojana "positiivista syrjintää" vastaan, vaan suomalaisen syrjintä on virallinen linja.
Aion myös heti syrjiä etnisesti itse, jos tilaisuus tulee. Sekä virka- että yritystoiminnassani. Olen ennenkin aina palkannut suomalaisen, vaikka kalliimmalla. Kielitaitovaatimus ja omaani riittävän lähellä oleva arvo- ja kokemusmaailma riittävät kriteereiksi. Palkkaan "hyvän tyypin", ja hänen on oltava suomalainen. Muiden tyyppien hyvyys ei riitä.
Kuka suomalaista suosii jos ei suomalainen itse?
Quote from: Sanglier on 20.07.2011, 13:16:03
Joku (Brax & knit) ovat päättäneet että Suomessa ei kertakaikkiaan ole tarpeeksi ilmitullutta syrjintää.
Siltähän tuo toiminta kyllä vaikuttaa!
QuoteSyrjinnän vastainen neuvonta
Kaikki yhdenvertaisuuslain kielletyt syrjintäperusteet neuvonnan piirissä
Vähemmistövaltuutetun toimisto kehittää alueellista syrjinnän vastaista neuvontaa osana Yhdenvertaisuus etusijalle -hanketta 1.11.2009 - 30.11.2011. Hankkeessa testataan erilaisia malleja järjestää syrjinnän vastaista neuvontaa sekä kehitetään paikallistason syrjintätiedon kokoamista ja raportointia vähemmistövaltuutetulle. Hankkeen yhteiskunnallisena tavoitteena on luoda toimintamalleja, joilla tarjota syrjinnän vastaista neuvontaa jatkossa muuallakin Suomessa.
Hankkeen aikana toimii useammalla paikkakunnalla neuvontapalvelupisteitä, joissa syrjintää kokenut saa neuvontaa ja ohjausta. Neuvontapalvelu kattaa kaikki yhdenvertaisuuslaissa määritellyt syrjintäperusteet. Hankkeen aikana vähemmistövaltuutetun toimisto myös kouluttaa neuvontapalvelun henkilökuntaa sekä muita toimijoita (järjestöjä, kuntia ja alueviranomaisia) syrjinnän tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa. Lisäksi kuntia ja muita viranomaisia tuetaan yhdenvertaisuussuunnittelussa ja syrjinnän ehkäisemisessä.
http://www.yhdenvertaisuus.fi/kampanjat/yes-yhdenvertaisuus_etusijalle/syrjinnan-vastainen-neuvonta/
Löytyi sitten myös tällainen opinnäytetyö!
QuoteAlueellisen syrjinnän vastaisen neuvonnan kehittäminen (https://publications.theseus.fi/xmlui/bitstream/handle/10024/32696/Okuogume_Paivi.pdf?sequence=1)
Päivi Okuogume
Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma
Opinnäytetyö
Toukokuu 2011