Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: skrabb on 10.07.2011, 18:32:27

Title: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: skrabb on 10.07.2011, 18:32:27
QuoteVähemmistövaltuutetun mukaan ihmiskauppa jää Suomessa piiloon
"Olemme helposti huiputettavia"
Eva Biaudet harkitsee presidentinvaaliehdokkuutta.
Noora Jussila

HELSINGIN SANOMAT

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet kertoo saavansa haukkumapostia. "Ei olisi yhtään parempi, jos en herättäisi mitään tunteita."

Kaksi viikkoa sitten vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet seisoi yhdeksän muun mukana rivissä ja odotti vuoroaan.

Kohta Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton ojentaisi hänelle palkinnon ihmiskaupan vastaisesta työstä ja kymmenien lehtikuvaajien salamavalot alkaisivat räpsyä.
...
Suomessa ajatellaan Biaudet'n mukaan helposti, ettei täällä voi olla ihmiskauppaa ja ihmisten hyväksikäyttöä.

"Se tekee meidät helposti huiputettaviksi. Tehtäväni on muistuttaa, että ihmiskauppaa on myös Suomessa."

Ihmiskauppa on kannattavaa bisnestä. Euroopassa ihmiskaupan uhri tienaa rikollisille kymmeniätuhansia euroja vuodessa. Potentiaalisia uhreja on lukuisia. Miten ihmiskauppa saataisiin pysäytettyä?

"Jos ei olisi seksin ostajia tai ihmisiä, jotka eivät välitä tarkastaa, kuka on töissä, voittoja ei olisi. Pitää luoda järjestelmä, jossa ihmiset eivät ole nimettömiä, vaan omia itsejään ja heillä on arvo."

Biaudet lähti politiikkaan 1990-luvulla. Ministerikautensa jälkeen häntä ei politiikan kärkisijoilla ole Suomessa näkynyt. Nyt sellainen olisi ehkä tarjolla. Rkp:n nuorisojärjestö Svensk Ungdom on vaatinut Biaudet'a presidentinvaaliehdokkaaksi, ja muitakin kyselijöitä on ollut. Biaudet ei ole vielä tehnyt päätöstään suuntaan tai toiseen.
...
Naisen asema ja etniset vähemmistöt. Kuulostaa siltä, että Biaudet puolustaa asioita, jotka herättävät tunteita.

"Saan haukkumapostia, mutta saan suurta voimaa siitä, että varsinkin palkinnon jälkeen ihmiset pysähtyvät kadulla onnittelemaan ja sanovat, että hyvä kun taistelet ja puolustat oikeuksia."

"Mielestäni ei olisi yhtään parempi, jos en herättäisi mitään tunteita."
http://www.hs.fi/verkkolehti/kotimaa/artikkeli/Olemme+helposti+huiputettavia/1135267684191

Ei, Eva ei tietenkään tarkoita otsikossa olevalla kommentillaan sitä, että suvis Hellä Mielinen uskoo paperittoman maahanpyrkijän juttua pakomatkasta Afrikan perukoilta kurpitsavaunulla, yhdellä ainoalla soutuvenheellä tms.

QuoteVapaamielinen vähemmistöjen puolustaja
Noora Jussila

HELSINGIN SANOMAT

Ihastuttava, avoin, liberaali ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Näin Eva Biaudet'ta, 50, kuvaillaan. Toisenlaisiakin mielipiteitä löytyy, sillä Biaudet herättää ihmisissä hyvin erilaisia reaktioita.

Rkp:ssä hänen liberaalit kantansa ovat hiertäneet välejä pohjanmaalaisiin.

Biaudet on puhunut suvaitsevaisuuden puolesta ja puolustanut maahanmuuttajia jo kauan ennen kuin hänet viime vuonna valittiin vähemmistövaltuutetuksi. Se on hänelle unelmatyöpaikka, sanovat Biaudet'ta tuntevat.

"Hän on kova puolustamaan niitä arvoja, joihin hän uskoo, eli oikeudenmukaisuutta ja ihmisten yhdenvertaisuutta", kuvaa ystävä.

Perhe on Biaudet'lle tärkeä. Hänellä on Suomesta adoptoidut vuonna 1991 syntyneet kaksostyttäret, vuonna 1992 syntynyt Kolumbiasta adoptoitu poika ja 2000 syntynyt biologinen poika.

Biaudet asuu avoliitossa nuorimman lapsensa isän, Svenska Teaterin markkinointijohtajan Thomas Forsstömin kanssa. Biaudet istui Helsingin kaupunginvaltuustossa vuodet 1989–1996. Rkp:n kansanedustajana hän toimi vuosina 1991–2006. Hän jakoi peruspalveluministerin salkun Osmo Soininvaaran (vihr) kanssa 1999–2000 ja 2002–2003. Biaudet kisasi Henrik Laxin (r) kanssa Rkp:n presidentinvaaliehdokkuudesta 2005 ja hävisi.

Biaudet jätti eduskunnan vuonna 2006, jolloin hän muutti Wieniin työskennelläkseen Etyjin ihmiskaupan vastaisena erityisedustajana.

Suomeen Biaudet palasi alkuvuodesta 2010. Hän oli kiinnostunut Rkp:n puoluesihteerin paikasta, mutta jättäytyi kisasta lopulta pois sanoen, että hänen ja puoluejohdon näkemykset tehtävän sisällöstä eroavat liikaa toisistaan.

Vuonna 2010 Biaudet valittiin vähemmistövaltuutetuksi viiden vuoden määräajaksi. Oikeustieteen ylioppilaalta puuttui tehtävään vaadittu loppututkinto, mutta hänet vapautettiin vaatimuksesta. Valinnassa korostettiin Biaudet'n poliitikkokokemusta ja kokemusta Etyjistä. Valinta herätti närää siksikin, että se tehtiin toisen rkp:läisen, Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin alaisuudessa.
http://www.hs.fi/verkkolehti/kotimaa/artikkeli/Vapaamielinen+v%C3%A4hemmist%C3%B6jen+puolustaja/1135267684179
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: CaptainNuiva on 10.07.2011, 19:02:12
Kerrankin olen samaa mieltä Bideen kanssa...Hän ja kaltaisensa ovat helposti huiputettavia.

"Hän on kova puolustamaan niitä arvoja, joihin hän uskoo, eli oikeudenmukaisuutta ja ihmisten yhdenvertaisuutta", kuvaa ystävä.
Hienosti kuvattu, ongelma vain kun on siinä että suurimalla osalla niistä joita puolustaa, ei ole pienintäkään aikomustakaan noudattaa noita periaatteita....Eli taas tullaan otsikkoon: Bidee ynnä kaverinsa ovat helposti huiputettavia.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: törö on 10.07.2011, 19:10:56
Ihmiskaupan saisi parhaiten aisoihin siten, että tänne salakuljetettu jengi lähetettäisiin kylmästi takaisin ja tuontimustalaisien paapomisen sijaan pantaisiin poliisi häiritsemään heidän bisneksiään.

Ongelma vain on siinä, että turhan moni saa tienestejä ihmiskaupan uhrien täällä olemisesta.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Saippuakupla on 10.07.2011, 19:15:10
Bideen suosituksia (http://hommaforum.org/index.php/topic,52571.msg720341.html#msg720341) ihmiskauppaan liittyvää auttamisjärjestelmää, harkinta-aikoja ja oleskelulupia koskien.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Ernst on 10.07.2011, 19:30:09
Otsikkoon viitaten on välttämätöntä kysyä: onkohan Biaudet'lla satiaisia, vai puhuuko hän me-muodossa jostakin muusta syystä?
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: ikuturso on 10.07.2011, 19:42:58
Quote from: skrabb on 10.07.2011, 18:32:27
Suomessa ajatellaan Biaudet'n mukaan helposti, ettei täällä voi olla ihmiskauppaa ja ihmisten hyväksikäyttöä.

"Se tekee meidät helposti huiputettaviksi. Tehtäväni on muistuttaa, että ihmiskauppaa on myös Suomessa."

Suomessa ajatellaan Hommalaisten mukaan helposti, että jokainen tänne saapunut afrikkalainen on sodan uhri ja kuolemanvaarassa.

"Se tekee tietyt ihmisoikeusviranomaiset helposti huiputettaviksi. Foorumin tehtävä on muistuttaa, että elintason perässä tapahtuva turvapaikkashoppailu on Suomessa arkipäivää"

-i-
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: törö on 10.07.2011, 19:44:58
Quote from: M on 10.07.2011, 19:30:09
Otsikkoon viitaten on välttämätöntä kysyä: onkohan Biaudet'lla satiaisia, vai puhuuko hän me-muodossa jostakin muusta syystä?

Hän tarkoittanee RKP:n alikoulutettuja virkamiehiä, joita on valtionhallinnossa ongelmaksi asti.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: atella on 10.07.2011, 19:58:27
Quote"Olemme helposti huiputettavia"

Kyllä kyllä. Kerrankin viisas kommentti. :roll:

Vakavasti sitten; vuosia on tätä huiputusta harjoitettu, yksittäisten ihmisten, kuten Biaudetin, Braxin, Halosen, Vijasen, Suurpään, Illmanin, Halosen ym ym toimesta,  ja sitten kollektiivisesti, oikein urakalla, Sdp, Rkp, Vas, Vihr, SPR, ym ym.



Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: ElenaDaylights on 10.07.2011, 20:03:23
Quote"Olemme helposti huiputettavia"

Kehtaakin mainita ääneen, sen jonka jokainen tavallinen veronmaksaja täällä tietää ilman sanomistakin.  :facepalm:

Pätevä virkamies sanoisi suurinpiirtein näin että " se koijaaminen loppuu nyt!"
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Jouko on 10.07.2011, 20:06:03
Otsikko on huono. Eva "Baudi, Bidee, mikälie" Biaudet on itse kusettetava täysipalkkainen ämmä. Vastatkoon siis itse seurauksita täysimittaisesti ilman muitten suomalaisten syyllistämistä.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Batman on 10.07.2011, 20:19:19
Melkein nappiin mutta ei ihan, täsmällinen kommentti Biaudet:lta olisi "Olen helposti huiputettava".
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: nuiv-or on 10.07.2011, 20:31:06
Minä olisin hänenä sanonut "Näyttelemme helposti huiputettavia, mutta todellisuudessa tämä on aivan suunnitelmallista kansankusetusta jota kaltaisemme päättäjät harjoittavat"
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Ano Nyymi on 10.07.2011, 20:33:22
Quote from: Batman on 10.07.2011, 20:19:19
Melkein nappiin mutta ei ihan, täsmällinen kommentti Biaudet:lta olisi "Olen helposti huiputettava".

Ja vielä äärettömän tyhmäkin. Siis todella vaarallinen siivoojaa paremmassa virassa.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: akez on 10.07.2011, 20:45:29
Quote from: Toofast24 on 10.07.2011, 19:15:10
Bideen suosituksia (http://hommaforum.org/index.php/topic,52571.msg720341.html#msg720341) ihmiskauppaan liittyvää auttamisjärjestelmää, harkinta-aikoja ja oleskelulupia koskien.

Joopa, joo ... siinä luodaan taas uutta materiaalin imurointijärjestelmää maahanmuuttobisneksen myllyihin ja tavallinen veronmaksaja saa taas maksaa koko hienon järjestelmän kustannukset. Käytännössä tuossa avattaisiin vain yksi uusi portti (laittoman) maahantulon järjestämiseksi. Biudee siirtyköön varhaiseläkkeelle.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Mursu on 10.07.2011, 20:57:13
Kuvitteleeko joku tosiaan, että suomi on täynnä jotain bordelleja, joissa ihmiskaupan uhrit työskentelevät seksiorjuudessa? Ihmiskauppa liittyy sinne, missä raha liikkuu ja se voidaan tyrehdyttää katkaisemalla rahavirrat. Missä raha sitten maahanmuuttoon liittyen liikkuu muualla kuin pakolaisbisneksessä.

Miksi ihmeessä pyrkiä Suomeen laittomiin töihin, kun toimeentulotuella pärjää paremmin ja ei ole mitään pelkoa viranomaisista.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Ernst on 10.07.2011, 21:00:34
Quote from: törö on 10.07.2011, 19:44:58
Quote from: M on 10.07.2011, 19:30:09
Otsikkoon viitaten on välttämätöntä kysyä: onkohan Biaudet'lla satiaisia, vai puhuuko hän me-muodossa jostakin muusta syystä?

Hän tarkoittanee RKP:n alikoulutettuja virkamiehiä, joita on valtionhallinnossa ongelmaksi asti.

Siis satiasia.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Ernst on 10.07.2011, 21:04:16
Quote from: ElenaDaylights on 10.07.2011, 20:03:23
Quote"Olemme helposti huiputettavia"

Kehtaakin mainita ääneen, sen jonka jokainen tavallinen veronmaksaja täällä tietää ilman sanomistakin.  :facepalm:

Pätevä virkamies sanoisi suurinpiirtein näin että " se koijaaminen loppuu nyt!"

RKP:n syöttiläät luottavat edelleenkin  tähän  (http://www.youtube.com/watch?v=zClGejnhHnE) taktiikkaan.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: nuiv-or on 10.07.2011, 21:05:09
Quote from: Mursu on 10.07.2011, 20:57:13
Kuvitteleeko joku tosiaan, että suomi on täynnä jotain bordelleja, joissa ihmiskaupan uhrit työskentelevät seksiorjuudessa? Ihmiskauppa liittyy sinne, missä raha liikkuu ja se voidaan tyrehdyttää katkaisemalla rahavirrat. Missä raha sitten maahanmuuttoon liittyen liikkuu muualla kuin pakolaisbisneksessä.

Miksi ihmeessä pyrkiä Suomeen laittomiin töihin, kun toimeentulotuella pärjää paremmin ja ei ole mitään pelkoa viranomaisista.


Koska maahantuodulla ihmisellä on maksettavanaan ihmissalakuljettajalle matkalippu. Toinen syy on se, että nämä eivät ole karenssilla uhkaavia työkkärin ämmiä, vaan heillä on eri menetelmät painostaa työtävieroksuva töihin. Pimeän palkan lisäksi tuet juoksevat.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: MoonShine on 10.07.2011, 21:05:59
Lopettais nyt ekana ton somalien harjoittaman naisorjuuden.
Kuinka moni perheenydistämisellä tänne rahdattu sompputyttö päätyy somaliäijän jalkavaimoksi/lapsentekokoneeksi ja kotiapulaisorjaksi?
Ja niitä perheenyhdistämishakemuksia Suomeen on kait vaan 9000 siellä ulkomaalaisvirastossa.
Joka ainoa pitäisi työntää silppuriin huomenna aamulla.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Saippuakupla on 10.07.2011, 21:09:41
Quote from: MoonShine on 10.07.2011, 21:05:59
Ja niitä perheenyhdistämishakemuksia Suomeen on kait vaan 9000 siellä ulkomaalaisvirastossa.

Somalialaisten perhesidehakemusten käsittelytilanne: Kesäkuussa vireillä noin 6 000 hakemusta (http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?article=3923).
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Ernst on 10.07.2011, 21:38:34
Quote from: MoonShine on 10.07.2011, 21:05:59

Lopettais nyt akana ton somalien harjoittaman naisorjuuden.


Hän ei koske sormellakaan niihin raskaisiin taakkoihin, joita somalimiehet naistensa päälle asettavat. Lainoppinut, my ass!
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: DuPont on 10.07.2011, 21:41:32
Quote from: M on 10.07.2011, 21:38:34
Lainoppinut, my ass!
Mitä voi ylioppilaalta odottaa, hänellä ei ole tehtävään tarvittavaa koulutusta.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Rämeairo on 10.07.2011, 22:55:26
Kerrankin voin olla Evan kanssa samaa mieltä, meitä kantasuomalaisia on todella helppo kusettaa, aivan liian helppoa jos katsotaan vaikkapa miten pakoloisten perheenyhdistämisnyyhkytarinat menevät läpi...
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: KTM on 10.07.2011, 23:14:48
Quote"Jos seksin ostajia ei olisi

Biaudeelle voisi kertoa että seksin ostajia ei olisi jos jokainen saisi ilmaiseksi tarpeekseen, niin kauan kuin ilmaisen seksin kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa on olemassa maksullista seksiä.

Biaudeen pitäisi  kehoittaa naisia jakamaan enemmän ilmaiseksi jos se vähentäisi ostoseksiä.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: OTU on 10.07.2011, 23:30:07
Taitaa vähätytöllä iso pyörä heittää, kun käyttää itsestään me-pronominia.
Tyyliin:
"Pronomini me viittaa joukkoon, johon puhuja kuuluu. Puhuttelun kohde ei välttämättä kuulu tähän joukkoon. Monarkkien kielenkäytössä se voi olla synonyymi minä -pronominille. Esimerkiksi Suomen rikoslaki alkaa seuraavasti:
Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m., y.m., y.m. Teemme tiettäväksi: Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä tahdomme Me täten armosta vahvistaa seuraavan rikoslain Suomen Suuriruhtinaanmaalle, jonka voimaanpanemisesta, niinkuin myöskin rangaistusten täytäntöönpanosta erityinen asetus annetaan..." (Wiki).
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Jouko on 10.07.2011, 23:33:39
Meidän on siis aina uudistettava suhteemme ulkopuolelle, parikumppanille, sellaiselle mahdolliselle. Sehän on tuttua kaikille poikamiehille. :D
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: nuiv-or on 10.07.2011, 23:38:04
Hänhän on fiksu, näyttelee vain idioottia. Tekee työtänsä ja nostaa palkkaa. Työnantaja ei vain satu olemaan Suomen kansa. En millään pysty uskomaan että EB itsekään uskoo suoltamaansa potaskaan.

Fiksuudella tarkoitan että osaa ajaa omaa etuaan eli turvaa itsellensä mukavan saldon tilille jossain päin maailmaa.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Yrjöperskeles on 10.07.2011, 23:51:20
Quote from: M on 10.07.2011, 21:04:16
Quote from: ElenaDaylights on 10.07.2011, 20:03:23
Quote"Olemme helposti huiputettavia"

Kehtaakin mainita ääneen, sen jonka jokainen tavallinen veronmaksaja täällä tietää ilman sanomistakin.  :facepalm:

Pätevä virkamies sanoisi suurinpiirtein näin että " se koijaaminen loppuu nyt!"

RKP:n syöttiläät luottavat edelleenkin  tähän  (http://www.youtube.com/watch?v=zClGejnhHnE) taktiikkaan.

Kieltämättä, mutta joskus apinakin antaa takaisin. Katsopas tuosta:

http://www.youtube.com/watch?v=F2ZxC0qVHio
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Melbac on 11.07.2011, 07:47:23
Taitaa olla omakohtaista kokemusta ihmiskaupasta noiden adoptoitujen tyyppien kohdalla?.Eikös ne afrikassa yms ole ns "lapsitehtaita" jossa pitävät naisia synnytyskoneina joiden lapsia sitten myyvät bideen tapaisille hyväuskoisille hölmöille?.Tollaistakaan ei olisi jos länsimaalaiset eivät niitä adoptoisi.
Title: Vs: 2011-07-10 HS:Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet:"Olemme helposti huiputettavia"
Post by: Ernst on 11.07.2011, 07:53:00
Quote from: Yrjöperskeles on 10.07.2011, 23:51:20
Quote from: M on 10.07.2011, 21:04:16
Quote from: ElenaDaylights on 10.07.2011, 20:03:23
Quote"Olemme helposti huiputettavia"

Kehtaakin mainita ääneen, sen jonka jokainen tavallinen veronmaksaja täällä tietää ilman sanomistakin.  :facepalm:

Pätevä virkamies sanoisi suurinpiirtein näin että " se koijaaminen loppuu nyt!"

RKP:n syöttiläät luottavat edelleenkin  tähän  (http://www.youtube.com/watch?v=zClGejnhHnE) taktiikkaan.

Kieltämättä, mutta joskus apinakin antaa takaisin. Katsopas tuosta:

http://www.youtube.com/watch?v=F2ZxC0qVHio


Tiettyä samankaltaisuutta oli havaittavissa eri AK:n pitelijöiden käyttäytymisessä, sellaista lähisukulaisuutta...

:)


This happens when? you give AK to smarter than you