Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Saippuakupla on 22.06.2011, 22:15:38

Title: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Saippuakupla on 22.06.2011, 22:15:38
QuoteNuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Antti Kivijärvi - 22.6.2011

Toisaalta nuoret puhuvat kysyttäessä myös siitä, etteivät aikuiset puutu rasistisiin konflikteihin, vaikka niitä tunnistaisivatkin. Se, miten rasismiin pitäisi puuttua, ei kuitenkaan ole panelistinuorten mukaan yksiselitteinen kysymys. Vaikka aikuisia kohtaan esitetään kritiikkiä puuttumattomuudesta, näkevät nuoret parhaimpana vaihtoehtona sen, että toiset nuoret puuttuisivat rasistisiin tilanteisiin ja uskaltaisivat asettua uhrin puolelle. Aikuisia puolestaan kannustetaan puuttumaan rasismiin siten, että loukkauksen kohdetta ei aseteta entistä erityisempään asemaan. Tähän liittyen yksi nuorista toteaa, että konfliktin osapuolia ei pitäisi ottaa erilliseen puhutteluun, vaan puuttumisen kohteena tulisi olla koko yhteisö (esim. nuorisotalon nuoret).

Edellinen sitaatti on irrotettu kenttäpäiväkirjoistani. Sitaatin kuvaamassa tilanteessa ollaan kuuntelemassa nuorten rasismiteemaista paneelikeskustelua. Päiväkirjan välittämiin nuorten puheisiin on hyvä tarttua, koska ne antavat monta vinkkiä rasisminvastaisen nuorisokasvatuksen (esim. koulu, nuorisotyö ja harrastustoiminnot) kehittämiseksi.

Nuorten ensimmäinen vinkki on se, että aikuisten tulisi puuttua nuorten väliseen rasismiin. Asia kuulostaa itsestäänselvyydeltä, ja sitä se monelle nuorten parissa kasvatustyötä tekevällä toki onkin. Toisaalta usein vaikuttaa siltä, että aikuiset jäävät lopulta neuvottomiksi kun pitäisi sanallistaa, miten tämä puuttuminen konkreettisesti tehdään. Tämänkaltainen sanallistaminen lienee myös yksi tämän kolumnisarjan keskeisiä tarkoituksia.

Päiväkirjaan talletettu nuorten keskustelu antaa ainakin pari välinettä tähän sanallistamiseen – kunhan rivejä ja rivien välejä lukee riittävän tarkasti. Nuorten toinen vinkki aikuisille on, että rasismiin puuttuminen ei saisi asettaa rasistisen loukkauksen kohdetta jalustalle. Nuoren etniseen tai kulttuuriseen taustaan kiinnittyvä rasismi kun korostaa jo lähtökohtaisesti tämän erilaisuutta ja eriarvoisuutta. Varmoja keinoja nuorten toiveita vastaan toimimiseksi olisi suvaitsevaisuuskasvatuksen hengessä asettaa loukattu nuori kertomaan kaikille omasta taustastaan, tai kuten nuoret edellä totesivat, ottaa konfliktin osapuolet sivuhuoneeseen puhutteluun nimenomaan yksilöinä. Huoneen oven jälleen auettua kaikille on taatusti selvää, keneen rasismi osuu ja uppoaa.

Rasismin kohteen asettamista jalustalle voi välttää ainakin tietoon nojautuvan huumorin avulla. Rasististen heittojen ironisointi ja kyseenalaiseksi asettaminen koko yhteisön edessä asettaa parhaimmillaan jalustalle sanat tai teot, ei niinkään loukkaajaa tai loukattua. Tällä tavoin esimerkiksi tiettyä vähemmistöryhmää koskevia stereotypioita päästään näppärästi purkamaan koko yhteisön kesken. Tämänkaltainen rasismiin puuttuminen edellyttää nuorten kasvattajilta tietoa esimerkiksi turvapaikanhakijoiden asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa tai maahanmuuttajaryhmiä koskevasta tutkimuksesta.

Keskeiseksi kysymykseksi näyttäisi siten määrittyvän yhteisöllinen rasismin vastustaminen: "puuttumisen kohteena tulisi olla koko yhteisö", kuten nuoret toteavat. Kolmas sitaatin sisällään pitämä vinkki on siis rasisminvastaisten yhteisöjen kasvattaminen. Rasisminvastaisten yhteisöjen kasvattamiseen ei löytyne oikoteitä, vaan ne rakentuvat pitkäjänteisen työn kautta. Ensinäkin on syytä pitää huolta siitä, että yhteisössä voi puhua rasismista ilman pelkoa leimautumisesta ongelmien luojaksi tai "kukkahattutädiksi". Rasismi on kuitenkin sana, joka kuvastaa monen nuoren kokemuksia suomalaisessa yhteiskunnassa, ja siitä tulee voida puhua ääneen.

Rasismista puhumista helpottaa, jos sen olemassaolon mahdollisuus myönnetään myös oman toiminnan (esim. nuorisotalon) piirissä. Arjen rasismia koulussa tutkinut Anne-Mari Souto on osuvasti kysynyt, miten nuorten voi olettaa puhuvan rasismista, jos koulun henkilökunta kiistää koko ilmiön olemassaolon. Lisäksi aikuisten kasvattajien tulee ottaa vakavasti rasismin kokemuksista puhuva nuori. Empatian ja ehdottoman tuen osoittaminen voi taata sen, että vastaavia kokemuksia on mahdollista jakaa toistekin. Vähemmistöjen kokemusten mitätöinti suomalaisissa kasvatusinstituutioissa näyttää tutkimusten mukaan olevan varsin helppoa.

Nuorten tarjoama neljäs ja viimeinen vinkki nivoo edelliset vinkit yhteen. Rasismin voima piilee usein siinä, että sen takana seisoo hiljaisesti hyväksyvä nuorten yhteisö. Tämä asetelma olisi syytä pyrkiä kääntämään päälaelleen. Pitkäjänteisen rasismiin puuttumisen (vinkki 1), stereotypioita kyseenalaistavan otteen (vinkki 2) sekä rasismin olemassaolon ja nuorten kokemusten tunnustamisen (vinkki 3) kautta voi parhaimmillaan luoda yhteisöjä, joissa nuoret seisovat rasismin kohteen takana tehden samalla rasistiset teot ja puheet tyhjiksi. Parasta siis on, jos nuoret itse tarttuvat vertaistuen hengessä loukkauksiin. Tämänkaltaista tukea aikuiset kasvattajat eivät voi nuorille tarjota.

Antti Kivijärvi
Kirjoittaja on Nuorisotutkimusverkoston tutkija.

http://www.kommentti.fi/kolumnit/nuoret-ja-yhteis%C3%B6llinen-rasisminvastaisuus
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Saippuakupla on 22.06.2011, 22:49:19
Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että Nuorisotutkimusseura ry:n perusrahoitus (http://www.nuorisotutkimusseura.fi/sites/default/files/kokousmateriaalit/LIITE_2_Talousarvio_2011_hyvaksytty.pdf) (1 120 000 €) tulee opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

QuoteNuorisotutkimusseuran tavoitteena on kehittää monitieteistä nuorisotutkimusta sekä tarjota nuoria koskevaa tietoa ja asiantuntemusta - tutkimuksia, näkökulmia, tulkintoja, kannanottoja - yhteiskunnan eri toimijoille. Tutkimustoimintaa seura harjoittaa Nuorisotutkimusverkoston kautta.

Lisäksi seura ylläpitää nuorisotutkimuksen verkkokanavaa Kommenttia. Verkkokanavalla otetaan kantaa niin uusiin tutkimustuloksiin kuin nuorisopoliittiseen ja nuorisotyön debatteihin.

QuoteMiten voin vastustaa rasismia käytännössä? (http://www.kommentti.fi/sarja/miten-voin-vastustaa-rasismia-k%C3%A4yt%C3%A4nn%C3%B6ss%C3%A4)

Näyttää siltä, nuorisotutkimusseura on ottanut tehtäväkseen reippaan mokutuksen ja rasismin vastustamisen. Noh, näyttäähän se hyvältä kun vuoden 2012 avustuksia haetaan OKM:stä.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Cicero on 23.06.2011, 05:32:34
Quote from: Toofast24 on 22.06.2011, 22:49:19

Oikeasti, eiko miljoona euroa vuodessa ole aika paljon tallaiselle hyodyttomalle, ideologiselle huuhaajarjestolle? Valtion tulee leikata tallaiset kuluerat valittomasti.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Roope on 20.04.2014, 11:44:30
QuoteLehdet kuumottelevat aika ajoin otsikoilla, jotka kertovat rasismin ja äärioikeiston noususta Suomessa. En suinkaan vähättele kirjoitusten todenperäisyyttä ja vakavuutta, mutta luulen että lähiönuoret ovat harvemmin mainittu, mutta sitäkin tärkeämpi vastavoima pahuudelle.

Muutettuani Kontulaan, yhteen Itä-Helsingin tunnusomaisimmista lähiöistä, olen pannut merkille, että alueen nuorisoporukat ovat etnisesti hyvin kirjavia, eikä ihonväri tai kulttuuritausta ainakaan näytä olevan esteenä ystävyyden muodostumiselle.

[...]

Työparini haastatteli nuorisotutkimusseuran tutkija Antti Kivijärveä, joka kertoi, että rasistiset puheet eivät enää ole vain pilottitakkien juttu, vaan ajattelutapa on siirtynyt myös salonkikelpoisiin paikkoihin jakkupukuisten naisten ja pukumiesten puheisiin.

Tutkijan mukaan arkirasismi voi näkyä esimerkiksi mulkoilevissa katseissa ja kuulua rivien välistä vitseissä tai tiettyinä äänenpainoina. Nuoret ovat erittäin hyviä rasismin tunnistamisessa, mutta he osaavat kääntää sen ironiseksi vitsailuksi.

Sosioekonomisesti heikompia lähiöitä pidetään osin etnisyytensä takia ongelmallisina alueina koska välillä luullaan, että niissä etnisyydet poteroituvat tiukasti omiin porukoihinsa. Tutkija kuitenkin huomautti kuinka juuri näillä alueilla, joissa väestö on etnisesti suhteellisen kirjavaa, kohtaamisia ihmisten välillä tapahtuu, eikä rajoja kulttuurien ja etnisyyksien välille muodostukaan niin helposti.

Kivijärven mukaan olisi syytä huomioida esimerkiksi Kontulassa piilevä voimavara ja keskusteltava aktiivisemmin siitä kuinka ongelmana nähtävän kirjavuuden voisi aktiivisemmin hyödyntää rikkautena.
Teleportaasi: Kontulan nuoret vihaavat rasisteja (http://teleportaasi.fi/2014/04/kontulan-nuoret-vihaavat-rasisteja/) 19.4.2014
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Oho on 20.04.2014, 11:59:15
Quote from: Roope on 20.04.2014, 11:44:30

Nuoret ovat erittäin hyviä rasismin tunnistamisessa, mutta he osaavat kääntää sen ironiseksi vitsailuksi.

http://hommaforum.org/index.php/topic,58956.0.html

Tossakin taisi olla kyse tunnistetun rasismin muuntamisesta ironiseksi vitsailuksi....

Oli muuten sen verran kliseistä huttua, että jos ei tietäisi kirjoittajan olevan vakavissaan, voisi jopa kuvitella hänen olleen ironinen, toki komiikkaahan se tahatonkin oin.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: J.M on 20.04.2014, 12:03:42
Quote from: Roope on 20.04.2014, 11:44:30
Quote
Tutkijan mukaan arkirasismi voi näkyä esimerkiksi mulkoilevissa katseissa ja kuulua rivien välistä vitseissä tai tiettyinä äänenpainoina.

Ja toiset taas on sitä mieltä, että on hirveän razzzizztizta olla katsomatta kohti. Äänenpainotkin ovat razzzizzztizia. Teki niin tai näin, aina paha.

Quote from: Roope on 20.04.2014, 11:44:30
Quote
Kivijärven mukaan olisi syytä huomioida esimerkiksi Kontulassa piilevä voimavara ja keskusteltava aktiivisemmin siitä kuinka ongelmana nähtävän kirjavuuden voisi aktiivisemmin hyödyntää rikkautena.

Onko tää kuultu joskus?
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Micke90 on 20.04.2014, 12:07:00
Miten sitten arvon tutkijan mielestä tulisi puuttua tilanteeseen, jossa mamu alkaa kouria suomalaista naista ja nimitellä tätä huoraksi?
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: J.M on 20.04.2014, 12:22:51
Quote from: Micke90 on 20.04.2014, 12:07:00
Miten sitten arvon tutkijan mielestä tulisi puuttua tilanteeseen, jossa mamu alkaa kouria suomalaista naista ja nimitellä tätä huoraksi?

Ei saa ainakaan mulkoilla, eikä käyttää epämiellyttäviä äänenpainoja. Kuten edellä todettiin, ne ovat pahimmillaan rasistisia, ja sehän on paljon kauheampaa kuin säkittämättömän naisen kourinta ja huorittelu.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Sitruunamelissa on 20.04.2014, 12:47:20
Quote from: Micke90 on 20.04.2014, 12:07:00
Miten sitten arvon tutkijan mielestä tulisi puuttua tilanteeseen, jossa mamu alkaa kouria suomalaista naista ja nimitellä tätä huoraksi?
Kukaan haastattelija tai toimittaja ei ikinä tule kysymään tällaisilta tutkijoilta yhtään mitään maahanmuuttajien rasistisuudesta kantaväestöä kohtaan. Tämä siksi, että toimittajien ja tutkijoiden maailmassa kyseistä ilmiötä ei ole olemassakaan, sitä ei haluta nähdä. Rasisti on aina ja ainoastaan kantasuomalainen, oli tilanne mikä tahansa.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: crissaegrim on 20.04.2014, 13:00:12
QuoteRyhmän ulkomaalaistaustaisten kokema suora rasismi rajoittui lähinnä jurriseen huuteluun, mutta eräs somalitaustainen nuori kertoi ajoittain kokemastaan ulkopuolisuuden tunteesta.

Nuori mies oli lapsena halunnut poliisiksi, mutta haave oli jäänyt, sillä hän ei koskaan muistanut nähneensä tummaihoista poliisia. Hän ei väittänyt että poliisiammattikorkeakoulussa jotenkin suoranaisesti sorsittaisiin tummaihoisia, mutta havainto oli kuitenkin jättänyt takaraivoon lannistavan fiiliksen siitä, että kun kerta muita kuin kantasuomalaisia ei poliiseina näy, niin turha sitten itsekään yrittää. Nyt hän pohti näkevänsä itsensä töissä puolustusvoimissa.
Tämä todistaa puolestaan sen, että meitä ympäröivä objektiivinen todellisuus on rasistinen. Pelkästään se, ettei poliiseissa ole mamuja, luo ulkopuolisuuden tunteen. En näe mitään reilua ja järkevää ratkaisua tuollaisen syrjinnän eliminoimiselle. Tekisin mieluusti eron tuon ja todellisen syrjinnän välille.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Micke90 on 20.04.2014, 13:05:08
Quote from: Sitruunamelissa on 20.04.2014, 12:47:20
Tämä siksi, että toimittajien ja tutkijoiden maailmassa kyseistä ilmiötä ei ole olemassakaan, sitä ei haluta nähdä.

Ehkä toimittajienkin sitten tulla omasta maailmastaan tavallisten ihmisten maailmaan, niin he huomaisivat, miten mamut perseilevät päivittäin heidän silmiensä alla. Vai ovatko he sittenkin oikeasti nuivia, mutta joutuvat teeskentelemään pitääkseen työpaikkansa?
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: ämpee on 20.04.2014, 13:12:39
Kontulassa piilee rikkautta, mutta samassa paikassa piilevä rassissmi estää näkemästä ongelmaa muuna kuin ongelmana.
Piilorikkaus ja piilorassissmi vääntävät piilossa kättä.

Keisarilla ei tietenkään ole vaatteita, mutta tämän ongelman pitäsi kuitenkin olla rikkautta.
Se maailmankaikkeus jossa nuo ihmiset elävät, on takuulla mielenkiintoinen ja haastava paikka, sekä tietenkin hyvin hyvin rikas.

Taidankin mennä tästä harjoittelemaan mulkoilevia katseita ja tiettyjä äänenpainoja.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Melbac on 20.04.2014, 13:52:29
Quote from: Roope on 20.04.2014, 11:44:30
QuoteLehdet kuumottelevat aika ajoin otsikoilla, jotka kertovat rasismin ja äärioikeiston noususta Suomessa. En suinkaan vähättele kirjoitusten todenperäisyyttä ja vakavuutta, mutta luulen että lähiönuoret ovat harvemmin mainittu, mutta sitäkin tärkeämpi vastavoima pahuudelle.

Muutettuani Kontulaan, yhteen Itä-Helsingin tunnusomaisimmista lähiöistä, olen pannut merkille, että alueen nuorisoporukat ovat etnisesti hyvin kirjavia, eikä ihonväri tai kulttuuritausta ainakaan näytä olevan esteenä ystävyyden muodostumiselle.

[...]

Työparini haastatteli nuorisotutkimusseuran tutkija Antti Kivijärveä, joka kertoi, että rasistiset puheet eivät enää ole vain pilottitakkien juttu, vaan ajattelutapa on siirtynyt myös salonkikelpoisiin paikkoihin jakkupukuisten naisten ja pukumiesten puheisiin.

Tutkijan mukaan arkirasismi voi näkyä esimerkiksi mulkoilevissa katseissa ja kuulua rivien välistä vitseissä tai tiettyinä äänenpainoina. Nuoret ovat erittäin hyviä rasismin tunnistamisessa, mutta he osaavat kääntää sen ironiseksi vitsailuksi.

Sosioekonomisesti heikompia lähiöitä pidetään osin etnisyytensä takia ongelmallisina alueina koska välillä luullaan, että niissä etnisyydet poteroituvat tiukasti omiin porukoihinsa. Tutkija kuitenkin huomautti kuinka juuri näillä alueilla, joissa väestö on etnisesti suhteellisen kirjavaa, kohtaamisia ihmisten välillä tapahtuu, eikä rajoja kulttuurien ja etnisyyksien välille muodostukaan niin helposti.

Kivijärven mukaan olisi syytä huomioida esimerkiksi Kontulassa piilevä voimavara ja keskusteltava aktiivisemmin siitä kuinka ongelmana nähtävän kirjavuuden voisi aktiivisemmin hyödyntää rikkautena.
Teleportaasi: Kontulan nuoret vihaavat rasisteja (http://teleportaasi.fi/2014/04/kontulan-nuoret-vihaavat-rasisteja/) 19.4.2014
Onkohan nämä rasisteja vihaavat nuoret itse mamuja?.. :D
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Shemeikka on 20.04.2014, 14:19:21
QuoteNuoret ovat erittäin hyviä rasismin tunnistamisessa

Tai sitten vainoharhaisia.

Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Micke90 on 20.04.2014, 14:19:37
Quote from: Melbac on 20.04.2014, 13:52:29
Onkohan nämä rasisteja vihaavat nuoret itse mamuja?.. :D

Ilmeisesti. Jos et ole huomannut, niin Kontula ei juuri ole suomalaisten lapsiperheiden suosiossa.  8)
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: JEE on 20.04.2014, 14:20:45
Quote from: ämpee on 20.04.2014, 13:12:39
Taidankin mennä tästä harjoittelemaan mulkoilevia katseita ja tiettyjä äänenpainoja.

Harjoittelekin ahkerasti. Minä taasen lähden kohtapuolin kadulle, kaasuttelemaan rasistisesti™!
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: foobar on 21.04.2014, 15:07:39
Quote from: J.M on 20.04.2014, 12:03:42
Quote from: Roope on 20.04.2014, 11:44:30
Quote
Kivijärven mukaan olisi syytä huomioida esimerkiksi Kontulassa piilevä voimavara ja keskusteltava aktiivisemmin siitä kuinka ongelmana nähtävän kirjavuuden voisi aktiivisemmin hyödyntää rikkautena.

Onko tää kuultu joskus?

Niinpä.

On ihmeellistä että tietyissä maahanmuuttajaryhmissä piilee vain voimavaroja, joiden luonnetta ei osata edes määritellä, mutta jotka siellä ihan varmuudella ovat - samalla kun suomalaisissa piilee vain ongelmia, kuten piilorasismia.

Mielestäni niin sellaiset voimavarat kuin ongelmatkin joita ei saada oikeastaan kaivamallakaan houkutettua piiloistaan esiin eivät yksinkertaisesti ole edes olemassa. Mutta maailma olisi näennäistutkijoille huonommin poliittisen agendan ajoon työllistävä, jos tällainen vaihtoehto päästettäisiin edes vilahtamaan mielessä. Tällainen epäilys ainakin jää.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: JJohannes on 21.04.2014, 15:51:29
Eiköhän yhteisöllisellä rasisminvastaisuudella tarkoiteta kutakuinkin tätä:

(http://img.4plebs.org/boards/pol/image/1388/72/1388727507914.jpg)
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: nollatoleranssi on 21.04.2014, 17:39:56
Quote from: Roope on 20.04.2014, 11:44:30
Quote
Tutkijan mukaan arkirasismi voi näkyä esimerkiksi mulkoilevissa katseissa ja kuulua rivien välistä vitseissä tai tiettyinä äänenpainoina. Nuoret ovat erittäin hyviä rasismin tunnistamisessa, mutta he osaavat kääntää sen ironiseksi vitsailuksi.
Teleportaasi: Kontulan nuoret vihaavat rasisteja (http://teleportaasi.fi/2014/04/kontulan-nuoret-vihaavat-rasisteja/) 19.4.2014

Tämä palsta on epäilemättä vaikuttanut siihen, että itsekin tulee vitsailtua enemmän mamuihin liittyvillä asioilla ja asiaan kiinnittää enemmän huomiota.

Laskettaisiinko tuollaiset vitsit sitten rasismiksi? Jos samalla perusteella lasketaan mm. savolaisiin, maalaisiin, hesalaisiin, hämäläisiin yms. kohdistuvat vitsit rasistisiksi, niin varmaankin kyllä.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: nollatoleranssi on 21.04.2014, 17:43:33
Quote from: Sitruunamelissa on 20.04.2014, 12:47:20
Quote from: Micke90 on 20.04.2014, 12:07:00
Miten sitten arvon tutkijan mielestä tulisi puuttua tilanteeseen, jossa mamu alkaa kouria suomalaista naista ja nimitellä tätä huoraksi?
Kukaan haastattelija tai toimittaja ei ikinä tule kysymään tällaisilta tutkijoilta yhtään mitään maahanmuuttajien rasistisuudesta kantaväestöä kohtaan. Tämä siksi, että toimittajien ja tutkijoiden maailmassa kyseistä ilmiötä ei ole olemassakaan, sitä ei haluta nähdä. Rasisti on aina ja ainoastaan kantasuomalainen, oli tilanne mikä tahansa.

Niin tässä on se ongelma, että päinvastaisista asioista ei voi oikein uutisoida leimautumatta jonkin tason rasistiksi. Tai sitten pitää uutisoida tapaukset niin, että mahdolliset tuntomerkit jäävät piiloon.

Suomessa median itsesensuuri on varsin vahva. Olenkin päässäni kyhäillyt tuostakin sketsin, jossa toimittaja katsoo aina muualle tai sulkee silmät/korvat, jos ei todellisuus häntä miellytä.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: nollatoleranssi on 21.04.2014, 17:46:45
Quote from: foobar on 21.04.2014, 15:07:39
Niinpä.

On ihmeellistä että tietyissä maahanmuuttajaryhmissä piilee vain voimavaroja, joiden luonnetta ei osata edes määritellä, mutta jotka siellä ihan varmuudella ovat - samalla kun suomalaisissa piilee vain ongelmia, kuten piilorasismia.

Mielestäni niin sellaiset voimavarat kuin ongelmatkin joita ei saada oikeastaan kaivamallakaan houkutettua piiloistaan esiin eivät yksinkertaisesti ole edes olemassa. Mutta maailma olisi näennäistutkijoille huonommin poliittisen agendan ajoon työllistävä, jos tällainen vaihtoehto päästettäisiin edes vilahtamaan mielessä. Tällainen epäilys ainakin jää.

Jostakin syystä Suomessa ei nähdä mm. työttömiä voimavarana. Suurempi voimavara ovat ulkomailta tulleet mamut, jotka eivät usein omaa kieltä tai koulutusta. Isolla osalla työttömistä taas on molemmat hallussa, mutta heihin suhtautuminen on täysin eri tasoista.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Kemolitor on 23.04.2014, 15:41:55
Quote from: Roope on 20.04.2014, 11:44:30
Teleportaasi: Kontulan nuoret vihaavat rasisteja (http://teleportaasi.fi/2014/04/kontulan-nuoret-vihaavat-rasisteja/) 19.4.2014

Aikomukseni oli paheksua Kontulan nuoria, vihaaminen ei koskaan ole kovin suvaitsevaista touhua, eri tavalla ajattelevia pitää yrittää ymmärtää, ei vihata.

Luin jutun kertaalleen läpi, luin toisenkin kerran. Eihän jutussa puhuta mitään vihaamisesta, otsikko ei tunnu millään tavalla liittyvän itse juttuun.

Ainoa kohta koko jutussa, jossa edes rasismista puhuttiin oli:
Quote
Ryhmän ulkomaalaistaustaisten kokema suora rasismi rajoittui lähinnä jurriseen huuteluun, mutta eräs somalitaustainen nuori kertoi ajoittain kokemastaan ulkopuolisuuden tunteesta.

Kukaan nuorista ei kuitenkaan kertonut (ainakaan jutussa) vihaavansa näitä jurrisia huutelijoita. Mutta löytyi tästä jutusta sentään uusi rasismin ilmenemismuoto, ajoittain koettu ulkopuolisuuden tunne. Rasismistahan sen täytyy johtua. En muista, että Vesa Puuronenkaan olisi tuonut tätä vaihtoehtoa esille.
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Micke90 on 23.04.2014, 15:57:49
Onko ulkopuolisuuden tunnekin siis rasismia?  :facepalm:
Title: Vs: 2011-06-22 Kommentti: Nuoret ja yhteisöllinen rasisminvastaisuus
Post by: Adolf Stege on 23.04.2014, 16:03:39
Taidan pysyä rasistina, jos vaihtoehto on mokutus ja kommunismi.