ö
Isossa porukassa tapahtuu aina henkilövaihdoksia ja hyvä on, että ne ketkä ei souda samaan tahtiin hyppää ajoissa veneestä.
Onneksi uutinen oli Ilkassa. Hesari tai iltapäivälehdet olisivat uutisoineet sen varmaankin niin, että "Perussuomalaiset puukottivat miestä selkään".
Jos pitää paikkansa, niin ainoa ratkaisu on, että puukottaja ulos Persuista. Kukaan ei ole korvaamaton.
Kannattaa ottaa tosissaan tämä. Olen nähnyt 1000001 pyrkyriä, ja se luonnevika ei parane iän myötä.
Kuusisto ei ole se selkäänpuukottaja, päin vastoin hän hyppäsi pois vastalauseena sille, että jotkut olivat puukottaneet Pihlajaa selkään. Ilmeisesti ei halua joutua tilanteeseen, jossa joutuu vetämään samaa äestä moisten kanssa.
Voi näitä henkilökemioita.
Quote from: Punaniska on 21.06.2011, 11:03:46
Jos pitää paikkansa, niin ainoa ratkaisu on, että puukottaja ulos Persuista. Kukaan ei ole korvaamaton.
Huono homma vaan kun Pohjalaista lukiessani sain käsityksen että kyseessä olisi uusi kansanedustaja; eikä ilmeisesti Saarakkala eikä Tolppanen vaan...no kukin päätelköön että kuka. Huolestuttavaa sikäli, että E-Pohjanmaan piiri on ollut se hengissä pitävä vaalipiiri, aikana jolloin vain Vistbacka piti yksin persut puoluerekisterissä. Eli kyseessä ei ole mikään nousun huumassa pykätty piiri. Olisi odottanut että täällä osattaisiin hoitaa erimielisyydet sisäsiististi, eika menestys nousisi heti hattuun.
SMP:n kohtalo ei olisi nyt toivottavaa, sillä jos yksi suuri piiri oireilee niin sillä on vaarana levitä laajemmalle.