Pakolaispolitiikan vapaamatkustajiin tympääntynyt Myllymäki, entinen vastaanottokeskuksen johtaja, vaatiikin alueellista, väkilukuun suhteutettua velvoitetta myöntää pakolaisten kuntapaikkoja.
- Silloin tämä tulisi kaikille helpommaksi, Myllymäki huokaa.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/04/irakilaispakolaisten_piina_jatkuu_syyriassa_675242.html
YLE:n toimittajan eläytyminen saa silmät kostumaan...
Uusi alku
Huhtikuun kuudentena päivänä näytti siltä, että jossain Suomen kaupungintalojen kokoushuoneista oli hellytty. Nuhjuinen ja tunkkainen odotussali Damaskoksen lentokentällä on täpötäynnä. On aamuyö, pikkulapset itkevät väsymystään. Vanhemmat kantavat toisella käsivarrellaan pienokaista, toisella IOM: n (Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö) muovikassia. Kolmellakymmenellä irakilaisilla on paljon kysyttävää: minkälainen kaupunki on Koup...Kuop...Kuopio ? Kuinka monta kuukautta kestää talvi? Kuinka pitkä matka on Helsinkiin?
Ja tuolta linkuttaa Sargon, hymyillen. Hän kävelee kepin avulla ajoittain erittäin kivuliaaksi yltyvän reumansa vuoksi. Morinkin hymyilee ja hikoilee neuleliivissä ja saapikkaissa. Tämä asu ei olekaan Damaskosta varten, vaan Rovaniemeä. Rovaniemi on perheen uusi kotikaupunki, sen he kuulivat muutama päivä sitten. Taas on hyvästelty naapurit, jo Anbarin ajoilta tutut, ne joiden odotus vielä jatkuu.
Lento Damaskoksesta Budapestin kautta Helsinkiin lähtee myöhässä, kone on viimeistä paikkaa myöten täynnä. On kulunut yli kuusi vuotta siitä, kun keski-ikäiset miehet Valkoisessa talossa päättivät hyökätä yhteen maailman diktatuureista, öljyvaltioon nimeltä Irak.
Nämä miehet ovat tehneet sen jälkeen monta muutakin päätöstä, vastaanottaneet kunniamerkkejä, torjuneet arvostelua, eläköityneet ja muuttaneet maatilalle. Kaiken sen ajan Sargonin perhe ja heidän naapurinsa Anbarista ovat odottaneet Jaramanassa.
Valvomisen ja itkemisen uuvuttamat pikkulapset vaipuvat pikkuhiljaa uneen. Malevin lentoemännät sammuttavat matkustamon valot jossain Kyproksen yllä. Irakin miehet ja naiset, isät ja äidit, yrittävät hekin hetkeksi torkahtaa, levätä ennen uutta koettelemusta: uuden elämän rakentamista.
Quote from: riposti on 10.04.2009, 19:49:38
Pakolaispolitiikan vapaamatkustajiin tympääntynyt Myllymäki, entinen vastaanottokeskuksen johtaja, vaatiikin alueellista, väkilukuun suhteutettua velvoitetta myöntää pakolaisten kuntapaikkoja.
- Silloin tämä tulisi kaikille helpommaksi, Myllymäki huokaa.
Onneksi on vielä kunnallinen itsehallinto. Pakolaisia voi ja pitää ottaa, mutta 750 ja kiintiöstä, kiitos.
Onneksi Suomessa on vielä runsaasti hyviä ihmisiä, jotka kestävät erinomaisesti useille maanmiehilleen -ja naisilleen välillisesti aiheuttamansa kärsimykset, joiden määrän voi lukea rikostilastoista.
Olipahan taas sekoitettu kaikki mahdolliset asiat.
jos tuosta jutusta laskisi kaikki virheet niin ei kädet riittäisi.
Huomioitavaa on taas tuo ylen mokotus, jossa sekoitetaan KIINTIÖPAKOLAISET näihin turvapaikkashoppailijoihin...
ja jenkkien vika tuokin, tottakai... saddamin aikaanhan oli irakissakin kaikki hyvin....
tyypillinen aivopesujuttu, taaskin.
"Ei niin että Suomi olisi jotain erityisen tavoiteltavaa ihmisten ja ilmanalan lämpöön tottuneille..."
No voi vitsi, anteeksi! Olisko jotain mitä me voisimme tehdä asian hyväksi, muuttaa maapallon kiertorataa hieman perhaps?
Ai että tekisi taas mieli huutaa pimeyden ruhtinasta...mutta huudan muumipeikkoa!!!
Sniif!
Näin hienon kirjoituksen luettuani tajuan olevani huono ihminen.
Onko minulle enää mitään pelastusta tarjolla?
Quote from: riposti on 10.04.2009, 19:49:38
Pakolaispolitiikan vapaamatkustajiin tympääntynyt Myllymäki, entinen vastaanottokeskuksen johtaja, vaatiikin alueellista, väkilukuun suhteutettua velvoitetta myöntää pakolaisten kuntapaikkoja.
Mietitään asetelmaa hieman toisesta näkökulmasta. Suomen väkilukuun suhteutettu osuus EU:n turvapaikanhakijoista olisi viime vuoden luvuilla 2 500. Näistä vain murto-osa saa varsinaisen turvapaikan ja reilusti alle puolet oleskeluluvan (muissa maissa on tiukempi oleskelulupakäytäntö kuin Suomessa). Nykyisten 1 500 vuotuisen kuntapaikan pitäisi siis riittää mainiosti Suomen osuuden kattamiseen.
Onko tämä nyt samanlaista huutelua kuin huudellaan vaikka TV-lupapolitiikan "vapaamatkustajiin?". Tietääkseni minä maksan veroja. Tietääkseni noista veroista maksetaan palkat ja tuet ja kaikki mitä menot mitä tuottaa Suomen vastaanottokeskukset. Onko siis vapaamatkustamista, vaikka maksan veroja, koska en halua omalle paikkakunnalleni vastaanottokeskusta? Pitäisikö siis suurempi osa meidän kaikkien veroista käyttää pakolaisbisneksellä elävien elättämiseen jotta emme olisi vapaamatkustajia? Mikä logiikka tässä on takana, että olemme vapaamatkustajia?
Quote from: Veli on 11.04.2009, 12:53:21

Turvapaikkaturistit ne vasta vapaamatkustajia ovat. Haastelin yhden afrikkalaisen kanssa, joka kertoi olevansa pakolainen (näin myös oikeasti on). Hänen pakolaisuutensa perustuu kertomukseen siitä, että häntä on kovasti kidutettu kapinallisjoukkojen ja hallituksen joukkojen toimesta. Näin hän oli kertonut viranomaisille. Minulle hän kertoi, että kotimaassa oli vaikea tulla toimeen ja olihan siellä välillä levotontakin taistelujen aikana. Kaikki hampaat näkyivät olevan tallessa eikä arven arpea; hyvin liikkuu myös topparina. Ei sitä kundia ainakaan kovin kovasti ollut kidutettu, ja vainokin oli unohtunut, kun passi oli taskussa.
Summarum: "oikea" lähtömaa + liikuttava tarina---> turvapaikka ja elatus.
QuoteMinulle hän kertoi, että kotimaassa oli vaikea tulla toimeen ja olihan siellä välillä levotontakin taistelujen aikana. Kaikki hampaat näkyivät olevan tallessa eikä arven arpea; hyvin liikkuu myös topparina. Ei sitä kundia ainakaan kovin kovasti ollut kidutettu, ja vainokin oli unohtunut, kun passi oli taskussa.
Summarum: "oikea" lähtömaa + liikuttava tarina---> turvapaikka ja elatus.
Ei välttämättä. Suomessa on kidutuksen uhrien kuntouttamiseen liityyvää osaamista, joten uskoisin, että kidutusväitteissä on mahdollista hankkia myös psykiatrian alan asiantuntijalausuntoja. Pelkkään tulijan sanan ei tarvitse uskoa.
Määrärahakysymykset ja muut ovat sitten tietenkin erikseen.
http://hdl-en.eyhdistys.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010009
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kidutettujen_kuntoutuskeskus
Quote from: Miniluv on 11.04.2009, 15:59:21

On aivan oikein, että raakuuksien uhriksi joutuneita autetaan, mutta mihin vedetään raja ?
Olen nimittäin nähnyt tutkimuksen(?) joka oli toimitettu Tämpereella, ja siinä kidutukseksi laskettiin jopa se, että oli joutunut kuuntelemaan kiroilua.
Vieraskirjassa tästä tutkimuksesta(?) käytiin keskustelua.
Satujen ja tarinoiden maailma tulee monien mukana, niiden tappioksi jotka oikeasti apua tarvitsevat.
Quote from: Miniluv on 11.04.2009, 15:59:21
Quote
Summarum: "oikea" lähtömaa + liikuttava tarina---> turvapaikka ja elatus.
Ei välttämättä. Suomessa on kidutuksen uhrien kuntouttamiseen liityyvää osaamista, joten uskoisin, että kidutusväitteissä on mahdollista hankkia myös psykiatrian alan asiantuntijalausuntoja. Pelkkään tulijan sanan ei tarvitse uskoa.
Määrärahakysymykset ja muut ovat sitten tietenkin erikseen.
Korjatkoon joku jos tietää paremmin, mutta käsittääkseni tarinan ei tarvitse olla totta tai edes uskottava. Riittää ettei tutkinnassa löydy todisteita vainon olemattomuudesta. Jos edes oikeaa henkilöllisyyttä ei saada selville, niin kertomusta on käytännössä mahdoton kumota, eikä henkilöä voida poistaa maasta.
Turvapaikkaoikeus yritetään yleensä torpata Dublinin sopimuksen tai muiden muotoseikkojen perusteella. Epäselvät tapaukset päästetään pääsääntöisesti läpi, koska oikeusjuttuihin ei ole aikaa eikä resursseja.
Olisi mielenkiintoista päästä tutkimaan turvapaikkahakemusten oheisaineistoa, mutta niihin ei taida olla pääsyä edes tutkijoilla. EU aikoo velvoittaa jäsenvaltiot tuhoamaan turvapaikanhakijoista kerätyt tiedot oleskeluluvan myöntämisen jälkeen. Suomessa tuo ei paljon vaikuttaisi nykymenoon, mutta monissa muissa maissa hakuprosessin aikana viranomaisille valehtelusta kiinnijäänyt voi menettää kansalaisuuden tai oleskeluluvan.
Quote from: Miniluv on 11.04.2009, 15:59:21
QuoteMinulle hän kertoi, että kotimaassa oli vaikea tulla toimeen ja olihan siellä välillä levotontakin taistelujen aikana. Kaikki hampaat näkyivät olevan tallessa eikä arven arpea; hyvin liikkuu myös topparina. Ei sitä kundia ainakaan kovin kovasti ollut kidutettu, ja vainokin oli unohtunut, kun passi oli taskussa.
Summarum: "oikea" lähtömaa + liikuttava tarina---> turvapaikka ja elatus.
Ei välttämättä. Suomessa on kidutuksen uhrien kuntouttamiseen liityyvää osaamista, joten uskoisin, että kidutusväitteissä on mahdollista hankkia myös psykiatrian alan asiantuntijalausuntoja. Pelkkään tulijan sanan ei tarvitse uskoa.
Määrärahakysymykset ja muut ovat sitten tietenkin erikseen.
http://hdl-en.eyhdistys.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010009
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kidutettujen_kuntoutuskeskus
Ei kidutettujen kuntoutuskeskus anna lausuntoja aiheesta onko kidutettu vai pelkkää puhetta turvapaikkapäätöstä varten. Sen tehtävät ovat pääasiassa hoitoon, psykoterapiaan ja terveydenhoidon konsultaatioihin liittyviä.