Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: Ink Visitor on 31.05.2011, 11:32:49

Title: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Ink Visitor on 31.05.2011, 11:32:49
Opettajien mielestä vanhempien yhteydenotot etenkin viikonloppuna ovat raskas osa työtä. Joka kymmenes opettaja sanoo Opettaja-lehden kyselyssä, että yhteydenottoihin sisältyy voimakkaita vaatimuksia ja jopa uhkauksia. Yksi puhelujen ruuhka-ajoista on lukuvuoden loppu. Usein soittajina ovat tietyt samat vanhemmat.

Kaksi kolmesta opettajasta sanoo, että vanhemmat ottavat usein yhteyttä viikonloppuisin, joko puhelimitse tai sähköpostilla. Arkisin iltakuuden jälkeen sanoo saavansa yhteydenottoja vanhemmilta joka toinen opettaja.

Tällaisten painostusta sisältävien puhelujen määrä on opettajien mielestä lisääntynyt viime vuosina ja sen muodostuneen jopa riesaksi asti. Useampi kuin joka toinen opettaja kertoo silti vastaavansa yhteydenottoihin, vaikka ne häiritsevät yksityiselämää. Lähes joka viidennessä viestissä on vaatimus, että siihen pitää vastata heti.

Vanhemmat uhkaavat julkisuudella iltapäivälehdissä
Yhteydenotoissa vanhemmat vaativat opettajia ja kouluja järjestämään oman lapsensa opetuksen toisin, antamaan tietynlaista opetusta tai olemaan antamatta tietynlaista opetusta. Erityisesti todistusarviointi ja erityisopetus kirvoittavat vaatimuksia.

Jos vanhempien vaatimuksiin ei suostuta, viesteissä ja puheluissa uhkaillaan kielteisellä julkisuudella iltapäivälehdissä, valitusten tekemisellä tai jopa oikeustoimilla.

Osa soittaa humalassa. Yleensä soittajien asiat ovat sellaisia, jotka voitaisiin opettajien mielestä hoitaa normaalisti arkena ja työajalla.

Opettajalla ei ole velvollisuutta antaa vanhemmille yksityistä puhelinnumeroaan. Yli puolet opettajista on kuitenkin numerotietonsa luovuttanut, jolloin he saattavat saada vanhemmilta puheluja myös epäsopivina aikoina.

Opettaja-lehden lukijakyselyyn vastasi toukokuussa 661 opettajaa

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/05/1338209/vanhempien-uhkapuhelut-rasittavat-opettajia
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Tabula Rasa on 31.05.2011, 11:36:52
Njooh, voisivat vanhemmat toki ajatella virka-ajan sisällä soittavansa, mutta saako silloin kiinni... ja missään ei taidettu kumota, että kuitenkin pääosa yhteydenotoista tulee aivan asiallisista koulunkäyntiin liittyvistä asioista.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Arto Tuhkamuna on 31.05.2011, 11:37:55
Lähes joka viidennessä viestissä on vaatimus, että siihen pitää vastata heti.


No minulla tällainen viesti lentäisi suoraan ns. v***uun.





Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Kitaransoittaja on 31.05.2011, 11:39:28
Onkohan ihan oikeita henkilöitä valittu ammattiin mikäli noin reagoivat.
Tarve taitaisi olla enempi sopiville lahjuksille näillä joita nyt on?
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Arto Tuhkamuna on 31.05.2011, 11:41:38
Vai onkohan ihan oikeat ihmiset hankkineet lapsia, jos päissään pitää opettajalle soitella opettajan vapaa-ajalla.

Itse en ole opettaja.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Kitaransoittaja on 31.05.2011, 11:43:54
Quote from: Arto Tuhkamuna on 31.05.2011, 11:41:38
Vai onkohan ihan oikeat ihmiset hankkineet lapsia, jos päissään pitää opettajalle soitella opettajan vapaa-ajalla.

Itse en ole opettaja.
Veikkaan että aika iso kynnys on vanhemmilla soitella opettajille. En oikein usko että mitään vähempiosaisia ainakaan ne soittelijat ovat.
Ajattelin enempi niin, että ehkä se arvostelu olisi syytä muuttaa läpinäkyväksi ja tasapuoliseksi.
Onkohan tuossa eroteltu, tuleeko vaikkapa matematiikan tai jonkin muun aineen opettajille, niitä uhkapuheluita enempi?
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: l'uomo normale on 31.05.2011, 11:44:32
Tuntemani opettaja ainakin on salannut kaikki tietonsa numeropalvelussa ja maistraatissa. Liekö hänellä edes porraskaytävän ilmoitustaululla tai asunnon ovessa nimeään. Yllättävää ja outoa, että noin moni opettaja jakaa yksityisen puhelinnumeronsa. Nykymaailmassa luulisi tietojen salaamisen olevan mieluummin normi, varsinkin jos nimi on jotain muuta kuin Matti Virtanen.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Embo on 31.05.2011, 11:45:18
Quote from: Kitaransoittaja on 31.05.2011, 11:39:28
Onkohan ihan oikeita henkilöitä valittu ammattiin mikäli noin reagoivat.

Opettaja ei ole asiakaspalvelija samalla tavalla kuin joku kännykkäkaupan myyjä, koulu ei ole palveluntarjoaja eikä vanhempi ole asiakas. Tämä roolien hahmotusongelma riipii monia opettajia.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Kitaransoittaja on 31.05.2011, 11:45:53
Quote from: Dilat Laraht on 31.05.2011, 11:44:32
Tuntemani opettaja ainakin on salannut kaikki tietonsa numeropalvelussa ja maistraatissa. Liekö hänellä edes porraskaytävän ilmoitustaululla tai asunnon ovessa nimeään. Yllättävää ja outoa, että noin moni opettaja jakaa yksityisen puhelinnumeronsa. Nykymaailmassa luulisi tietojen salaamisen olevan mieluummin normi, varsinkin jos nimi on jotain muuta kuin Matti Virtanen.
Mitä ihmeen syytä tuohon voisi olla? Jos kohtelee kaikkia tasapuolisesti, tuskin kukaan suuttuu.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: jmk on 31.05.2011, 11:49:20
Quote from: Kitaransoittaja on 31.05.2011, 11:45:53
Mitä ihmeen syytä tuohon voisi olla? Jos kohtelee kaikkia tasapuolisesti, tuskin kukaan suuttuu.

Missä ihmeen haavemaailmassa oikein elät?

Reaalimaailmassa on helkutin paljon tyhmiä ja/tai vittumaisia ihmisiä, jotka kykenevät suuttumaan täysin aiheettomasti.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Arto Tuhkamuna on 31.05.2011, 11:49:22
Opettajille nyt tulee paskaa niskaan - teki niin tai näin.

Se on vaan se kansankynttilän rooli vähän sellainen.

Mutta ei siitä sen enempää.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Tabula Rasa on 31.05.2011, 11:51:12
Kyllä useampikin vanhempi suuttuu, kun se oma Jussi-Petteri, ei saakkaan joka aineesta kymppiä, vaikka kuinka vanhemmille selittäisi samoista arviointiperusteista. Tuollaisten vanhempien kohdalle voisi tosiaan tarjota psykiatria, mutta sitten taas on näitä ääripääopettajiakin, selkeät suosikit, kiusaamista, muunkinlaista epätasa-arvoista kohtelua jne. Ja sitten kun vanhemmat soittaa vaikkapa siitä, kuinka opettaja taas on luokan edessä pilkannut heidän pikkutyttönsä itkemään, niin tällaista toimintaa vielä puolustellaan.

Mutta joo, molemmat ääripäät löytyy, ja paljon harmaan sävyjä. tuskin siltikään saadaan asioihin selkoa, mutta onhan näitä mukava vatvoa.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Kitaransoittaja on 31.05.2011, 11:51:56
Quote from: jmk on 31.05.2011, 11:49:20
Quote from: Kitaransoittaja on 31.05.2011, 11:45:53
Mitä ihmeen syytä tuohon voisi olla? Jos kohtelee kaikkia tasapuolisesti, tuskin kukaan suuttuu.

Missä ihmeen haavemaailmassa oikein elät?

Reaalimaailmassa on helkutin paljon tyhmiä ja/tai vittumaisia ihmisiä, jotka kykenevät suuttumaan täysin aiheettomasti.

Ja opettajathan ei tietenkään ole tällaisia?
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: jmk on 31.05.2011, 12:02:40
Quote from: Kitaransoittaja on 31.05.2011, 11:51:56
Quote from: jmk on 31.05.2011, 11:49:20
Missä ihmeen haavemaailmassa oikein elät?
Reaalimaailmassa on helkutin paljon tyhmiä ja/tai vittumaisia ihmisiä, jotka kykenevät suuttumaan täysin aiheettomasti.
Ja opettajathan ei tietenkään ole tällaisia?

Voivat tietenkin olla, mutta myös vanhemmat voivat olla ja ovatkin.

Väitteesi, että kunhan opettaja "kohtelee kaikkia tasapuolisesti, tuskin kukaan suuttuu" on täyttä bullshittiä.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Kitaransoittaja on 31.05.2011, 12:08:29
Quote from: jmk on 31.05.2011, 12:02:40
Quote from: Kitaransoittaja on 31.05.2011, 11:51:56
Quote from: jmk on 31.05.2011, 11:49:20
Missä ihmeen haavemaailmassa oikein elät?
Reaalimaailmassa on helkutin paljon tyhmiä ja/tai vittumaisia ihmisiä, jotka kykenevät suuttumaan täysin aiheettomasti.
Ja opettajathan ei tietenkään ole tällaisia?

Voivat tietenkin olla, mutta myös vanhemmat voivat olla ja ovatkin.

Väitteesi, että kunhan opettaja "kohtelee kaikkia tasapuolisesti, tuskin kukaan suuttuu" on täyttä bullshittiä.

Ööh, tajusin juuri että olet itse ihan tainnut opettaa.
Kuvainnollisia esimerkkejä (tietenkin nimiä kertomatta, kun olisivat kunnianloukkauksia) ??
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: guest1783 on 31.05.2011, 12:16:44
Quote from: Embo on 31.05.2011, 11:45:18

Opettaja ei ole asiakaspalvelija samalla tavalla kuin joku kännykkäkaupan myyjä, koulu ei ole palveluntarjoaja eikä vanhempi ole asiakas. Tämä roolien hahmotusongelma riipii monia opettajia.

Tämä on totta. Ei kuitenkaan ole opettajalta "asiakaspalvelua" vaan osa normaalia opettajan työtä selventää pyydettäessä arvosteluperusteita (fiksummat kertovat toki arvosteluperusteensa etukäteen ja pyytämättä).

Esim. lapseni koulun opetussuunnitelmassa todetaan seuraavaa: "Oppilaalle ja hänen huoltajalleen tulee antaa etukäteen tietoa arvioinnin perusteista ja pyydettäessä on selvitettävä jälkikäteen, miten niitä on arvioinnissa sovellettu." Lisäksi siellä sanotaan, että "Arviointipalautetta tulee antaa oppilaalle ja hänen huoltajalleen lukuvuositodistusten lisäksi riittävästi ja monipuolisesti. Tietoa tulee antaa oppilaan edistymisestä, vahvuuksista sekä niistä oppimisen alueista, joita on kehitettävä. Arviointipalautetta voidaan antaa välitodistuksin, erilaisin tiedottein ja arviointikeskusteluissa tai muilla tavoin." Eli pelkkä numero kevättodistukseen ei ole riittävä palaute.

Kännipuhelut ja muut ahdistelut tai uhkailut ovat tietysti tuomittavia. Mutta voinemme liittyä erään opettajan puheenvuoroon, että ei se opettajan sana mikään jumalan sana ole eikä opettaja sellainen ihminen, joka ei virheitä tekisi. Sekä vanhemmat että opettajat voivat siis syyllistyä ylilyönteihin.

t. opetushommiakin tehnyt vanhempi
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Johannes Krauser II on 31.05.2011, 12:35:45
Ei kuulemma ole isoin ongelma nuo vanhemmat, joitten mielestä kullannuppunsa ansaitsee pelkkiä kymppejä. Iso osa vanhemmista ei välitä tippaakaan lastensa koulumenestyksestä, mutta kun siitä seuraakin ongelmia, on täysi helvetti irrallaan. Ne jotka itse ovat ahkerasti koulunsa käyneet ja siitä elämässään hyötyneet yleensä tuppaavat siirtämään lasten hankkimista myöhemmälle iälle, jolloin muutenkin elämän realiteetit ovat paremmin selvinneet. Ne taas jotka eivät kouluista ole mitään kostuneet eivät aina edes halua oman lapsensa menestyvän itseään paremmin ja koulutettuja ei arvosteta tippaakaan, päinvastoin pilkataan.

Tietenkin on myös kusipäisiä opettajia, joista jotkut ovat ihan kunnon koulukiusaajia, mutta eiköhän kaikki ymmärrä näitten olevan vähemmistö, ihan kuten kusipäiset vanhemmatkin.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: EwithAllinPoe on 31.05.2011, 13:34:02
Ja sittenhän on kutsumusammatteja, joissa saattaa ammatti-ihminen hiukan kantaa huolta oppilaistaan/asiakkaistaan/potilaistaan/työmaastaan vielä työpäivän jälkeenkin. Sehän on tosi outoa nykyään, kun ihmisille on niin tärkeää oma vapaa-aika ja se, että työ kestää tietyn ajan ja sen jälkeen voi heittää aivot narikkaan ja tuijottaa aivot halvaantuneena vaikka telkkaa, vetää kännit tai pitää vartaloaan timmissä kunnossa. Mitä niistä luuserioppilaista, yhtä tyhmiä ovat kuin vanhempansa  :o

Tietenkin on myös niitä vanhempia, jotka ostelevat opettajille kukkia ja lahjoja ja puuhastelevat opettajien kanssa samoissa järjestöissä tai harrastuksissa. Opettajaa nuoleskelemalla kun saa helpommin lapsilleen ne hyvät numerot kuin haukkumalla. Senhän varsinkin hyvin kouluttautuneet Henkilöt tietävät.

Mutta mitäpä sitä ei tekisi jälkeläistensä parhaaksi.  :-* 
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: ukkometso on 31.05.2011, 15:05:53
En  ole opettaja, mutta muuten työssäni saan  päivässä useita  soittopyyntöja  tai sähköposteja.

Usein tulee vastaan henkilöitä joille pitäisi vastata  minuutin sisään kun  hän on lähettänyt esim.sähköpostin . Vaikka asia ei oliskaan mikään kiireellinen, niin moni olettaa, että hän on se  tärkein ihminen jonka takia kaikki  lopettaa työnsä ja hänen asia  hoidetaan jonon ohi.  Jos ei niin käy niin sitten alkaa v***uilu.  "Parhaimmillaan" joku on  lähettänyt  lähes kymmen hoputusviestiä saman päivän aikana ???

Pointtini on se että kun  ennen oli yhteydenpitovälineinä lankapuhelin ja kirje niin ei tullut näitä "kiirehtijiä" niin paljon.  Mutta nyt kun on sähköpostit ja tekstiviestit niin  se on niin helppo  yrittää olla se maailman tärkein ihminen sillä hetkellä. Ja  kiireettömän asiankin pitäisi hoitaa vaikka keskellä yötä.

Että on ihmisiä joilta saisi kieltää kännykät vaikka kokonaan ;D
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: JR on 01.06.2011, 19:14:04
Kyllä minä olen joutunut käymään tiukkasävyisen keskustelun opettajan kanssa ihan siitä, että tämän pitäisi hoitaa velvollisuutensa. Koko mukuloitteni peruskouluajan käytin kerta toisensa jälkeen saman puheenvuoron, mikä oli: "Pistäkää häiriköt kuriin, että toiset saavat työrauhan." Vaikutukset jäivät vähäisiksi.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Marius on 01.06.2011, 19:22:13
Naisopettajat lienevät laajemmalla tulilinjalla kuin miehet?
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Martikainen on 01.06.2011, 19:35:55
Quote from: JR on 01.06.2011, 19:14:04
Kyllä minä olen joutunut käymään tiukkasävyisen keskustelun opettajan kanssa ihan siitä, että tämän pitäisi hoitaa velvollisuutensa. Koko mukuloitteni peruskouluajan käytin kerta toisensa jälkeen saman puheenvuoron, mikä oli: "Pistäkää häiriköt kuriin, että toiset saavat työrauhan." Vaikutukset jäivät vähäisiksi.

Varmasti jäävätkin vähäisiksi, sillä mitä opettajat voivat nykyään edes tehdä pitääkseen kuria yllä? Keinovalikoima on aivan naurettava. Opettaja voi lähinnä pyytää tai kehottaa olemaan hiljaa, ja jokainen jonkinlaisen todellisuudentajun säilyttänyt ymmärtää kuinka tehokasta tämä on todellisten häirikköoppilaiden kohdalla. Lähettäminen rehtorin puhutteluun? Häirikkö menee ensin röökille ja häipyy sitten kotiin kertomaan vanhemmilleen kuinka mielenvikainen opettaja vainoaa häntä ilman mitään syytä vaikka aina on istuttu hiljaa ja kiltisti.

Ei puhettakaan, että kannattaisi ihan tarttua häirikköön ja viedä se luokasta pihalle. Sillä kerjää vain ikävyyksiä itselleen eikä se auta pidemmän päälle mitään. Koulusta määräajaksi erottaminenkin on ennemmin palkinto kuin rangaistus ongelmatapausten silmissä.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: JR on 02.06.2011, 11:33:32
Oman kouluaikani kovin opettaja oli hentoinen nainen, joka ei koskaan korottanut ääntään. Me kaikki tykkäsimme tästä opettajasta niin paljon, ettei kellekään olisi tullut mieleenkään loukata häntä.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: pelle12 on 02.06.2011, 11:36:05
 Kyllä se auktoriteetin ja kovan sanan ymmärätäminen kotoa lähtee. Ei siinä opettaja paljon voi tehdä, paitsi jos on erinomaisen, maagisen auktoriteetin omaava velho (joita heitäkin on).
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Haima on 02.06.2011, 11:48:16
QuoteMinulla oli joskus kauan sitten rautaisa mummo opettajana. Aina kun joku metelöi se hakkasi pöytää sellasella ihme puupalikalla, joka oli kai avaimenperä. Siitä lähti melkonen ääni ja yleensä luokka hiljenikin. En kyllä ihmettele, että jos kaikilta tuo ei luonnistu. Vaatii jonkinlaista pelottavuutta ja auktoriteettiä sellainen temppu.


Vaati ehkä joskus 70-luvulla; nykyään tuo ei tehoa muihin luokkiin kuin niihin, joihin keinoa ei edes tarvitse käyttää. Kun yksi takoo päätään seinään ja toinen rummuttaa kolmea pulpettia ja kahta oppilasta, yksi pauke siellä seassa ei erotu mihinkään. Kaikki luokat eivät ole tällaisia, ei edes enemmistö, mutta se yksikin luokka riittää pilaamaan koko opettajakunnan lukuvuoden puhumattakaan niistä oppilaista, jotka yrittävät sillä luokalla opiskella.

Nykyajaan vanhempien puute EI ole se, etteivätkö he uskoisi ja tietäisi, mitä heidän lapsensa pahimmillaan tekevät koulussa. Heidän puutteensa on se, että asenne kattaa usein ajattelumallin "No tommonen se on, kotonakin ihan kauhea, en minä voi asialle mitään!" Sitten kun kysytään, voiko enkelin siirtää muuhun, erityiskouluun, vastaus on silti ei!  Löysäperseinen edesvastuuttomuus ja munattomuus nykyajan kaverivanhempien ongelma on.
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Haima on 02.06.2011, 11:53:04
Quote from: planeta on 01.06.2011, 19:37:17

Osuit ytimeen. Työrauha on suurin kysymys luokissa. Mutta se häiriköiden kuriin saaminen onkin toinen juttu. Opettajan mahdollisuudet vaikuttaa ovat todella minimaaliset, ja kakarat tietävät sen. Minä käytän pilliä, mutta sekin koetaan uhkailuksi!

Arvaa, moniko ope miettii taas alan vaihtoa syksyllä.


Moni. Siitä vain vaihtamaan, niin minäkin tein. Jotakin työtä aina löytyy, ja kun koko hullunmyllyyn on saanut hieman etäisyyttä, ihmettelee, miksi ihmeessä edes suostui tekemään työtä siinä maailmassa, jossa yksittäinen opettaja on käytännössä vastuussa ihan kaikesta. Säälihän toisaalta koulutusta on laittaa hukkaan, mutta nyt kasvatusalan ammattilaiset (OPM:ssä ja OPH:ssa ja yliopistojen irrationaalimaailmassa) saavat, mitä tilasivat. Valitettavasti...
Title: Vs: 2011-05-31 MTV3 Vanhempien uhkapuhelut rasittavat opettajia
Post by: Haima on 02.06.2011, 12:08:57
Quote from: Bonaventura on 02.06.2011, 12:01:37
Ylihuomisesta eteenpäin alkaa tämän ammatin ehdoton etu. Katsellaan ensi viikolla, ei tasan tee mieli vaihtaa  ;D

Kyllä, mutta sekin koskee yleensä vain vakituisen paikan saaneita: Sijaiset yleensä kärvistelevät kesäloman ilman palkkaa, koska vakipaikan haltija tai kaupunki/kunta rohmii sijaiselle kuuluvan, noin kahden kuukauden palkan itselleen. Ammatin hienouksia tosiaan tämäkin! Hämeenlinnan opettajankoulutuksen koulutusohjelman hakijamäärät jaksavatkin kyllä hämmästyttää; miten ne ovat niin korkeat joka vuosi....