QuoteRotuopit ovat yhä keskuudessamme
Elias Krohn
Kulttuurisia kohtaamisia -teos tuo uutta perspektiiviä mediassa pursuavaan maahanmuutto- ja rasismikeskusteluun.
QuoteLapset ja nuoret
avainasemassa
Tulevaisuuteen teoksessa tähytään erityisesti pohtimalla koulujen monikulttuurisuuskasvatusta. Opetussuunnitelman kauniit lauseet moniperspektiivisyydestä historianopetuksessa eivät aina käytännössä toteudu. Jokisalo painottaa erityisesti afrikkalaisiin kohdistuneen vuosisataisen orjakaupan perusteellisempaa käsittelyä keskeisenä ihmisoikeuskysymyksenä.
Simola puolestaan esittelee muun muassa kokemuksia siitä, mitä peruskoulun kuudesluokkalaiset oppivat luettuaan Tahar Ben Jellounin teoksen Mitä on islam? Tulokset olivat rohkaisevia: tietämys lisääntyi ja asenteelliset stereotypiat karisivat.
Keskeinen osa Jokisalon ja Simolan kirjassa ovat kuvataiteilijoiden tekemät sarjakuvat, jotka vuorottelevat artikkeliosuuksien kanssa. Moniaineksisuudesta huolimatta tuloksena on yllättävänkin tiivis ja toimiva kokonaisuus. Tiitu Takalo, Lissu Lehtimaja, Ville Pirinen, Johanna Rojola, Anna Sailamaa, Sanna Hukkanen ja Aapo Rapi kuvaavat elävästi ja koskettavasti kulttuurien välisen kohtaamisen arkisia iloja ja ongelmia.
Taas ilmestyi/ilmestyy laadukas tietopaketti Suomalaisesta alemmuudesta ja rasismista. Otin vapauden lainata arvostelun viimeistä kappaletta joka antanee hyvän kuvan sivistystoimen tasosta kotimaassamme :flowerhat:
Koko artikkeli linkissä http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2557620/rotuopit-ovat-yha-keskuudessamme
Vasemmistoliitto taitaa olla ajanut jo virheiden ohi mokuttamisessa? Saattaa muutamat vanhat vassarit kääntyillä haudoissaan kun aate on valjastettu nykyään vain tuomaan maailman köyhät maahamme ajamaan omat köyhät entistäkin syvemmälle ja tuhoamaan samalla kaiken sen mitä on totuttu kutsumaan hyvinvointivaltion tunnusmerkeiksi. Tuolla linjalla on suunta vain alas, jatkakaa sitä, kiitos!
Monikulttuurisuus muuttui siis tässä tekstissä ensin Moniperspektiivisyydeksi, sitten Moniaiheisuudeksi.
Kyseessä lienee naamioimisesta huolimatta sama asia: islam.
Aihetta voisi olla muistaa, että pelkästään vuosien n. 600-1750 aikana otettiin arabi/ottomaani/mauri/-eli yhdellä sanalla islamilaisten toimesta eurooppalaisia orjiksi välimeren yli sekä lähi-itään eräiden arvioiden mukaan jopa 15 miljoonaa henkilöä (15 000 000).
Eurooppalaisia, myös suomalaisia, oli Afrikassa ynnä arabeilla yhteensä noin 500000 mutta se ei tietty ketään mokuttajaa kiinnosta koska tätä ei voida käsitellä ihmisoikeuskyssärinä.
Mutta mikseivät mokuttajat saman tien käsittele kannibalismia ihmisoikeuskyssärinä, onko jossain rajattu että vain mustien orjien kohtalo ainoa valiteltava juttu?
Entä Gro-magnon hemmot?
Heidän kohtalonsa vasta surkea oli, kuka voisi estää näitäkin irvailemasta heidän kustannuksellaan rasistisesti ???
http://www.youtube.com/watch?v=148dowDhkVY
Nykyaikaista orjakauppaa on afrikkalaisten tuominen Eurooppaan siivojiksi, tomaatinpoimijoiksi ja bussikuskeiksi. Joku voisi sanoa, että on heillä on parempi elämä Euroopassa "paskaduuneja" tehdessä, mutta samalla tavoin voisi perustella myös 1700-1800-luvun orjakauppaa Afrikasta Amerikkaan. Orjien elämä parani huomattavasti uudelle mantereelle päästyään.
Juu rotuopit ovat Suomen historiaa.
Alla olevassa linkissä on lähteisiin perustuva katsaus rotuoppeihin Suomessa. Tiedän, että totuus sattuu, mutta näin se vain menee:
http://octavius1.wordpress.com/2011/04/02/stubbin-ja-thorsin-viha-ja-sen-kulttuurihistoriallinen-tausta/
Disclaimer: arvostan edelleenkin kaikkia suomenruotsalaisia ystäviäni. Ei ole todellakaan minun vikani, että Stubb ja Thors oksentavat päällenne.
Euroopasta Pohjois-Afrikkaan sekä Lähi-Itään toteutettu orjavienti/kaappailu n. tuhannen vuoden aikana keskiajalla johti osaltaan myös siihen, että esim. juuri Pohjois-Afrikka ei väestön osalta ulkoisesti enää muistuta muuta Afrikkaa.
Juu rotuoppeja lisää ja eliitin hyväksymänä:
http://takkirauta.blogspot.com/2009/08/afrikkalainen-tragedia.html
Totuus sattuu, mutta sellaista se on.
Quote from: Octavius on 28.05.2011, 18:34:49
Juu rotuopit ovat Suomen historiaa.
Alla olevassa linkissä on lähteisiin perustuva katsaus rotuoppeihin Suomessa. Tiedän, että totuus sattuu, mutta näin se vain menee:
http://octavius1.wordpress.com/2011/04/02/stubbin-ja-thorsin-viha-ja-sen-kulttuurihistoriallinen-tausta/
Rotuopit kiehtovat etenkin kyvyttömiä ihmisiä, jotka on tuomittu seuraamaan sivusta kun muut menestyvät. Useimmilla taviksilla on joskus ollut sentään mahdollisuus saavuttaa elämässään jotain leuhkimisen arvoista, mutta valinnat ovat vieneet muihin suuntiin. Natsitkaan eivät olleet Saksan terävintä jengiä, vaan Hitlerin tapaisia tyyppejä, joilla oli kunnianhimoa, mutta taidekoulun pääsykokeet tai jotain muuta oli mennyt vituralleen.
RKP:n riveissä heiluu ylioppilaita ja merkonomeja, jotka ovat kovasti edustavinaan korkeasti koulutettua sivistyneistöä, kun taas muissa puolueissa ylioppilasmerkonomikin on vielä aika matalasti koulutettu. Huomion arvoisia akateemisia loppututkintoja RKP-laisilla on surkean vähän.
Kyseistä puoluetta äänestääkin hanakimmin ruotsinkielisen väestönosan heikosti pärjäävä osa. Tukia, helpotuksia ja etuoikeuksia on mouruamassa yhteiskunnan pudokkaita vähemmän vauraista heinäkengistä ja hanttihommiin ajautuneista amiksista toisen luokan yliopistona tunnettuun Åbo Akademiin päässeisiin akateemisen maailman luusereihin ja kiintiöpaikoilla uraa luoviin b-kykyihin.
Puolueen rahoituksen selkärangan muodostavat vanhan rahan sekaan syntyneet vatipäät ja sitä haalivat lisää lähinnä pummeiksi luonnehdittavat poliitikot, joita tavisluuserit äänestävät mouruamaan itselleen etuisuuksia. Mikään vanhan vallan jäänne se ei missään nimessä ole, vaikka sellaisena esiintyykin.
Omillaan pärjäävien ruotsinkielisien suurta määrää on vaikea huomata, koska he eivät kitise se ja mourua vaan keskittyvät omillaan pärjäämiseen, ja sen takia RKP:n peeloille ei naureta kun he väittävät pokkana edustavansa heitäkin. Muissa puolueissa on kuitenkin runsaasti ruotsinkielistä väkeä ja nimen omaan sen takia, että heikäläisetkin tuppaavat ajamaan omia etujaan, mutta useimmilla on sen verran häpyä, ettei siinä alennuta RKP:n tasolle. Joidenkin kannattaa luottaa Kokoomukseen, joidenkin demareihin, joidenkin Persuihin ja niin edelleen, aivan kuten asia on suomenkielisienkin kohdalla.
Toisaalta suomenkielisiltä suomalaisilta puuttuu oma luusereiden paapomiseen erikoistunut puolue. Kaikilla ja etenkin pikku puolueilla, Persut mukaan lukien, on ollut jonkin verran pyrkimystä kosiskella äänestäjiä siltäkin suunnalta, mutta yksikään ei ole väittänyt suoraan, että suomenkielinen vatipää on arvokas voimavara ja mikä lie rikkaus, jonka on saatava pärjätä paremmin kuin mihin kyvyt riittävät.
Tämä sinänsä arvokas ja kaikin puolin kannatettava puute on tärkein syy siihen, ettei suurin osa suomalaisista ole tajunnut RKP:n olevan ruotsinkielisien luusereiden etujärjestö eikä suinkaan kaikkia ruotsinkielisiä edustava puolue ja ettei sen katoaminen haittaisi elämässään pärjääviä ruotsinkielisiä millään tavalla, pikemminkin päin vastoin.
"Monikulttuurisuus" on täysin pesunkestävää eugeniikkaa.
Quote from: Marius on 28.05.2011, 20:30:34
"Monikulttuurisuus" on täysin pesunkestävää eugeniikkaa.
"Monikulttuurisuus" on jenkkiläisien tv-sarjojen matkimista. Jokaisessa pikku kaupungissakin on oltava kiinalainen ja thaimaalainen ruokapaikka ja muutama kebab-pizzeria. Lähiöneekerit mongertava hiphop-englantia ja leikkivät gangstoja olivatpa kotoisin sitten mistä tahansa, ja venäläisestä kulttuurista näkyvin osa on rikollisuus.
Venäläistä ruokaa et saa juuri mistään, vaikka venäläiset ovat suurin maahanmuuttajavähemmistömme ja heidän ruokapaikkansa on täysin eri tasolla kuin suunnattoman suositut kebabit ja pizzat tai Amican työmaaruokaloiden laitossafkat, joista mm. borssikeitto ja stroganoff ovat vain vähän sinne päin. Venäläinen kokki osaisi tehdä ne kunnolla.
Quote from: Marius on 28.05.2011, 18:38:56
Euroopasta Pohjois-Afrikkaan sekä Lähi-Itään toteutettu orjavienti/kaappailu n. tuhannen vuoden aikana keskiajalla johti osaltaan myös siihen, että esim. juuri Pohjois-Afrikka ei väestön osalta ulkoisesti enää muistuta muuta Afrikkaa.
Kyllä tuohon on ihan muut syyt. Pohjois-Afrikka on aina ollut erillinen alue, joka on Saharan erottama muusta Afrikasta.
Quote from: törö on 28.05.2011, 20:55:08

Ensimmäinen kappale oli silkkaa asiaa.
Toiseen kappaleeseen puuttuisin vaikka vain ravintola Saslikin puolesta.
Ja on noita venäläistä keittiötä hienosti edustavia ravintoloita Helsingissä muitakin...
Quote from: Marius on 28.05.2011, 23:39:14
Ja on noita venäläistä keittiötä hienosti edustavia ravintoloita Helsingissä muitakin...
Jep, ja myös muussa kuin kalliissa gourmet-ravintolasegmentissä.
Pelmenit, Kustaankatu 7, Alppiharju, on hyvä esimerkki "katutason" venäläispaikasta, joka osaa asiansa. Ks. esim. http://baariblogi.blogspot.com/2010/01/pelmenit-kustaankatu-7.html.
Minulla ei ole paikan kanssa mitään tekemistä, tämä ei ole maksettu mainos.
Quote from: Mursu on 28.05.2011, 23:31:24
Quote from: Marius on 28.05.2011, 18:38:56
Euroopasta Pohjois-Afrikkaan sekä Lähi-Itään toteutettu orjavienti/kaappailu n. tuhannen vuoden aikana keskiajalla johti osaltaan myös siihen, että esim. juuri Pohjois-Afrikka ei väestön osalta ulkoisesti enää muistuta muuta Afrikkaa.
Kyllä tuohon on ihan muut syyt. Pohjois-Afrikka on aina ollut erillinen alue, joka on Saharan erottama muusta Afrikasta.
Pohjois-Afrikka on ollut miljoonien vuosien aikana eristyksissä, "irti" Euroopasta, myöskin mannerlaattojen osalta, mutta samoin myös Välimeri on ollut kannas kuivuttuaan aikojen saatossa, historiassa, ajoittain, mm. jääkausien vaikutuksesta.
Tänä päivänä Välimeri on jälleen meri, vesieste Euroopan ja Pohjois -Afrikan välillä.
Saharakaan ei aina ole ollut hiekkaeste, vaan jopa kukoistavaa, viheriöivää maata.
Mainitsin muuten että
osaltaan, eli toki muitakin syitä on, siihen että väestö muokkaantuu.
Mutta poliittisen korrektiuteni takia ei niistä tässä enempää.
Quote from: Marius on 28.05.2011, 23:39:14
Quote from: törö on 28.05.2011, 20:55:08
Venäläistä ruokaa et saa juuri mistään, vaikka venäläiset ovat suurin maahanmuuttajavähemmistömme ja heidän ruokapaikkansa on täysin eri tasolla kuin suunnattoman suositut kebabit ja pizzat tai Amican työmaaruokaloiden laitossafkat, joista mm. borssikeitto ja stroganoff ovat vain vähän sinne päin. Venäläinen kokki osaisi tehdä ne kunnolla.
Ensimmäinen kappale oli silkkaa asiaa.
Toiseen kappaleeseen puuttuisin vaikka vain ravintola Saslikin puolesta.
Ja on noita venäläistä keittiötä hienosti edustavia ravintoloita Helsingissä muitakin...
Mutta kun en asu Helsingissä enkä viitsi tulle sinne asti syömään.